Archive for the ‘Aiheeton’ Category

Minä, isä ja SOPA

Tiistai, Tammikuu 31st, 2012

Tekijänoikeuksia ja piratismia koskeva SOPA-laki meni Yhdysvalloissa jäihin, joten nyt on vähän aikaa pohtia, mistä taistelussa on kysymys.

SOPA-sodassa on kyse digitaalisen maailman ja offline-maailman kuilusta – siitä, kuinka offline-maailman tekijänoikeus sopii internetin ekosysteemiin. Hollywoodin elokuva- ja musiikkiteollisuus sekä muut perinteiset mediayhtiöt koettavat työntää eteenpäin lakia, joka sopii offline-maailmaan. Vastapuoli, kuten teknologiayhtiöt, haluaa lain, joka toimii verkon periaatteilla.

Kädenväännössä ei ole kysymys perinteisen tekijänoikeuden purkamisesta. Kukaan ei ole ottamassa kirjailijoilta tai valokuvaajilta heidän tekijänoikeuksiaan. Kyse on siitä, kenen vastuu on valvoa tekijänoikeuksien rikkomista verkossa, ja kuinka tämä valvonta toteutetaan.

Keskustelussa täytyy huomata kaksi asiaa. Ensinnäkin: Digitaalinen maailma toimii erilaisin periaattein kuin offline-maailma: bisneslogiikat ovat erilaisia, samoin arvoketjut. Minäpä selitän.

Kannatan tekijänoikeuksia, ja teen itsekin luovaa työtä: olen kirjailija, tutkija ja toimittaja. Mutta isäni on paljon ansiokkaampi luova työläinen. Hän on valokuvaaja, joka on ansiokkaasti työnuransa aikana taistellut valokuvaajien tekijänoikeuksien puolesta lehtitaloja vastaan. Hän on elämäntyökseen dokumentoinut saamelaisten elämäntapaa 1960-luvulta lähtien. Jos isäni valokuvia ei olisi suojattu tekijänoikeuksilla, hänen työnsä arvo laskisi. Jos joku luvatta käyttää hänen kuviaan vaikkapa oppikirjoissa, isäni haastaisi julkaisijan oikeuteen. Tekijänoikeus suojaa. Hyvä niin.

Minä en kuitenkaan itse suojaa verkkokirjoituksiani tekijänoikeudella. Aina kun minulla on valta, merkitsen työni Creative Commons-lisenssillä. Esimerkiksi sellaisella, joka sallii tuottamani sisällön uudelleen julkaisemisen ja käytön myös kaupalliseen tarkoitukseen.

Minun tuottamassani sisällössä ei nimittäin ole taiteellista arvoa. Tämä blogikirjoitus, samoin kuin postaukseni Huffington Postissa, luetaan tänään. Vain tänään, ja yhden kerran. Sitä ei printata ja paineta usein kappalein eikä sitä ripustella seinille. Eikä näillä teksteillä ole sellaista iätöntä uniikkiusarvoa kuin isäni valokuvilla, joita hän on metsästänyt moottorikelkan selässä kirkuvassa pakkasessa paljakoilla. Tämä kama, mitä parhaillaan luet, on kulutustavaraa, kuten maito ja leipä. (lisää…)

Verkko on sodassa: Mitä tekee Obama?

Perjantai, Tammikuu 20th, 2012

Screen shot 2012-01-19 at 4.10.25 PMSota internetissä jatkuu: Tänään torstaina Piilaakson aikaa Yhdysvaltain oikeusministeriön verkkosivut menivät pimeäksi, samoin FBI:n.  Samoin musiikkiyhtiö Universal Music Groupin ja EMIn sivut. Ja Yhdysvaltain tekijänoikeusviraston sivut.

Hyökkäyksien tekijäksi ilmoittautui Anonymous, anarkistiseksi luonnehdittu hakkeriryhmä. Ryhmä on aiemmin taistellut muun muassa skientologia-uskontoa vastaan. Toiminnan luonteeseen kuuluvat dramaattiset julistukset, kuten esimerkiksi tämä skientologeja vastaan julkaistu, lähes viisi miljoonaa katselua kerännyt (pelottava!) video.
(lisää…)

Wikipedia meni lakkoon

Keskiviikko, Tammikuu 18th, 2012

Screen shot 2012-01-17 at 9.46.33 PMOpettajat saanevat tavallista huonompia – vai kenties parempia – esseitä ja kotitehtäviä tarkistettavakseen torstaina. Tämä siksi, että englanninkielinen Wikipedia on pimeänä! Viime hetkellä kotitehtäviään puurtavat opiskelijat eivät siis voi etsiä sotien alkamis- ja päättymisvuosia Wikipediasta.

Syy Wikipedian lakkoon on Yhdysvalloissa käsittelyssä olevat kaksi lakiesitystä. Niiden tarkoitus on vähentää piratismia eli laitonta sisällönkäyttöä netissä nettisivujen kontrollia lisäämällä. Jos televisioyhtiö esimerkiksi löytäisi laittoman kopion TV-sarjastaan netistä, lain mukaan hakuyhtiöiden, kuten Googlen, pitäisi poistaa linkki hakuindeksoinnista.

Google ja muut teknologiayhtiöt ovat takajaloillaan: niiden mukaan laki loukkaa sananvapautta ja internetin arkkitehtuuria. Lakia vastustavien mielestä laki työntäisi piratismista liikaa vastuuta internetyhtiöille. Laki voisi myös estää amerikkalaisilta kokonaan pääsyn piraattimateriaalia tarjoaville sivustoille, ja kriitikoiden mielestä tällainen ”mustien listojen” luominen rajoittaa sananvapautta.

Lakia puolestaan kannattaa moni perinteinen mediayhtiö, jonka mielestä piratismi haittaa bisnestä liikaa. Elokuva- ja musiikkiteollisuuden mielestä internetissä on alettava kunnioittaa tekijänoikeuksia, ja siksi tarvitaan uusia lakeja hillitsemään sisällön laitonta käyttöä.

Tämä internetpoliittinen kamppailu juontuu Yhdysvalloissa vuosien taakse. Google, Amazon ja kumppanit sanovat taistelevansa vapaan ja neutraalin internetin puolesta, kun taas vastapuolella olevat yritykset kokevat, että internetin käyttöä pitää pystyä sääntelemään lakien avulla entistä voimakkaammin.

Wikipedia vastustaa kongressissa käsittelyssä olevia lakiesityksiä ja päätti siksi laittaa luukkunsa kiinni vuorokauden ajaksi. Päätös syntyi Wikipedia-yhteisön keskustelussa, ja Wikipedian perustaja Jimmy Wales on tweetannut päätöksestä ahkerasti. Myös muita sivustoja, kuten Craigslist, on tulossa mukaan lakkoon. Lakkoa voi seurata Twitterissa hashtagilla #SOPAblackout.

Miten teet sen, AOL?

Tiistai, Helmikuu 8th, 2011

Screen shot 2011-02-07 at 10.44.11 PMKumpi on arvokkaampi, perinteikäs viikkoaikakauslehti (Newsweek) vai muutaman vuoden vanha blogi- ja uutissivusto verkossa (Huffington Post)?

Jälkimmäinen, jos katsotaan lehtien kauppahintoja. Kaupoista tuorein tapahtui tänään, kun internetyhtiö AOL osti Huffington Postin. AOL maksoi internetsanomalehdeksi itseään kutsuvasta Huffington Postista 315 miljoonaa dollaria.

Vertailun vuoksi: Sanomalehti Washington Postin emoyhtiö myi 77-vuotiaan Newsweekin viime syksynä yhdellä dollarilla kalifornialaiselle liikemiehelle. Washington Post Company vieläpä maksoi Newsweekin velat kaupan yhteydessä. Viikkolehti päätyi sittemmin suositun verkkojulkaisun DailyBeastin kylkeen.

Kaupat kertovat aikamme journalismin tarinaa. Internetyhtiö AOL tekee samaa verkossa kuin mitä sanomalehtitalot tekivät aikanaan: ostivat toinen toisiaan. Näin syntyivät arvovaltaiset lehtiyhtiöt kuten Hearst ja sittemmin McClatchylle myyty Knight Ridder-yhtiö.

Paperilehtien hiipuessa nämä journalismin voimatalot kuihtuvat. Tilalle tulevat verkossa AOL:in kaltaiset jätit, jotka tuovat mukanaan uudet rakenteet ja toimintatavat. (lisää…)

Maksa ilmaisesta, järjestä sisältö.

Tiistai, Helmikuu 8th, 2011

Screen shot 2011-02-07 at 8.51.54 PMHaa, tulihan se, lopulta: keino yhdistää sosiaalinen maksaminen, journalismi ja sisällön tallentaminen verkossa.

Tämän tekee Readability; palvelu, jonka avulla käyttäjä voi tallentaa artikkeleita verkosta myöhempää lukemista varten. Tallennetut jutut järjestäytyvät siistiksi listaksi, josta ne on helppo poimia luettavaksi. Readability myös näyttää mainoksettoman näkymän esimerkiksi lehtijutuista.  (lisää…)

Quorani tulvii

Perjantai, Tammikuu 7th, 2011

Screen shot 2011-01-07 at 10.48.13 PMViimeisen kolmen viikon aikana olen saanut hämmentävän monta uutta seuraajaa Quorassa: 50 kappaletta. Määrä tuntuu paljolta, koska Quora on elänyt hiljaiseloa koko syksyn, ja kesänkin. En saanut seuraajia, enkä myöskään hakenut uusia seurattavia.

Quora on verkkopalvelu, jossa ihmiset linkittyvät samoista asioista kiinnostuneisiin. Voit esittää Quorassa kysymyksen, johon kuka tahansa parhaasta asiantuntijasta kadunmieheen voi vastata. Muut voivat alkaa seurata kysymystäsi ja sitä seuraavaa keskusteluketjua.

Katso aikaisempi postaukseni Quorasta täällä.

Koska olen kiinnostunut joukkoälystä, etsin Quorasta ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samasta asiasta.

Paitsi en ole etsinyt. Koska Quorassa on ollut vähän väkeä eikä juuri seurattavia. Yhtäkkiä siellä ovat kaikki. Niin Yhdysvaltain- kuin Suomen-kaverini ja suuri joukko tuntemattomia. Quoran käyttäjämäärä on moninkertaistunut viime viikkoina. (lisää…)

Culturomics: sanat kertovat kulttuurista

Sunnuntai, Joulukuu 19th, 2010

Lingvistin unelma! Työkalu, joka hakee sanojen esiintymistiheyttä kirjoissa ja joka tekee tuloksista kätevän visualisoinnin.

Tätä tekee Googlen Ngram, netissä tomiva työkalu. Sen avulla voi tarkastalla, kuinka uudet sanat vakiintuvat kieleen. Kirjoita hakuun vaikkapa ”computer” (tietokone), ja huomaat, kuinka sana alkaa yleistyä 1960-luvulta lähtien.

Kirjoita hakuruutuun sanat Finland (Suomi) ja Sweden (Ruotsi), ja huomaat, että ensimmäiset maininnat maista ilmaantuvat tämän arkiston kirjoihin 1700-luvun puolivälissä.

Ruotsi saa kirjoissa 1750-luvulla paljon enemmän mainintoja kuin Suomi. Ruotsi mainitaan tieteestä, kuningaskunnista ja maailmanpolitiikasta kertovissa kirjoissa. (lisää…)

Mutta todellakin, Monica! -meemi, omenatorttu ja joukkojen voima

Sunnuntai, Marraskuu 7th, 2010

Kuumimpia meemejä parhaillaan verkossa: Cooks Source-tarina, ja But, honestly Monica-hashtag.

Tarina alkaa näin. Keskiaikaan perehtynyt Monica Gaudio kirjoittaa artikkelin vanhasta omenatorttureseptistä. Juttu julkaistaan Godecookery-sivustolla verkossa, selkeän tekijänoikeusmerkinnän kanssa.

Myöhemmin Gaudio kuulee ystävältään, että hänen artikkelinsa omenareseptistä on julkaistu Cooks Source-lehdessä. Hänen nimensä on jutussa, mutta lupaa uudelleen julkaisuun ei ole kysytty.

Gaudio lähettää lehteen sähköpostia ja pyytää anteeksipyyntöä sekä  150 dollarin lahjoitusta Columbia School of Journalismille. Anteeksipyynnön sijaan hän saa viestin lehden päällikkötoimittajalta, joka kehottaa Gaudiota olemaan kiitollinen siitä, että hänen juttunsa on käsittelemällä parantunut. (lisää…)

Wikileaks: kärsimystä, kuolemaa, hämmennystä.

Maanantai, Lokakuu 25th, 2010

Wikileaksin paljastamat Irak-asiakirjat hämmentävät. Ne kertovat sodasta, kuolemasta, siviilien kärsimyksestä.

Onko dokumenteissa mukana tietoa, jota ei olisi aiemmin kerrottu? Yhdysvaltain puolustusministeriö tietenkin sanoo, ettei ole. Luodakseen kuvaa, ettei mitään olennaisia tietoja ole salattu ja että sodasta tiedetään jo kaikki tarpeellinen. (lisää…)

Mitä väliä Wikileaksilla?

Perjantai, Elokuu 6th, 2010

Jännitys Wikileaks-tarinassa tiiviistyy: Mitä Wikileaksin sivuilla oleva valtava salakielinen tiedosto sisältää?

Antaako Wikileaks julkaisemattomat dokumentit Afganistanin-sodasta Pentagonille, joka on niitä vaatinut? Poistaako Wikileaks sivuiltaan jo julkaistut asiakirjat?

Wikileaks on netissä toimiva sivusto, joka julkaisee poliittisia ja kaupallisia asiakirjoja lähdettä paljastamatta. Asiakirjat ovat kenen tahansa nähtävissä verkossa. Wikileaksin tavoite on lisätä läpinäkyvyyttä.

Jos olet jäänyt paitsi Wikileaks-kohun vaiheista, lue tiivistelmä tapahtuneesta postauksen lopusta.

Wikileaks-tarina on kiehtova, mutta mitä väliä sillä on, jos asiakirjoissa ei oikeastaan ole mitään mullistavaa eikä mikään muutu niiden seurauksena?

Kiinnostavaa on se, mitä tapahtumasarja kertoo Wikileaksin merkityksestä ja roolista. (lisää…)