Jyri lähtee, Google jää

| Julkaistu 13. 10. 2009 9:07

Mikroblogi Jaikun perustaja Jyri Engeström jättää Googlen. Hän kertoi tweetissään, että tänään on hänen viimeinen päivänsä Googlella.

Google osti suomalaisen Jaikun pari vuotta sitten, ja sen jälkeen Jaiku ollut hiljaiselolla.

Paitsi toisena Jaikun perustajajäsenistä, Engeström tunnetaan sosiaalinen objekti-termin kehittäjänä. Idea on yksinkertaistaen seuraava: sosiaaliset yhteisöt ja verkostot, kuten LinkedIn tai Facebook, eivät koostu vain ihmisistä. Verkostot koostuvat ihmisistä, joita yhdistää yhteinen objekti, asia – oli se ystävyys, ammatillinen yhteys tai harrastus.

Ajatus sosiaalisista objekteista on äärimmäisen kiinnostava. Esimerkiksi journalismin maailmaan sovellettuna jutut ovat sosiaalisia objekteja, joiden ympärille lukijat verkottuvat. Vielä pienemmässä sfäärissä lukijat verkottuvat ominaisuuksiltaan (aiheet, arvomaailmat, käsittelytavat) tietynlaisten juttujen ympärille.

Teknologiablogi TechCrunch kertoo, että Engeström jatkaa sosiaalisen objektien kanssa työskentelyä Activitystrea.ms-projektissa.

Tweetissään Engeström sanoo, että hän aikko “tehdä merkityksiä” (käännös tuntuu kömpelöltä, alkuperäinen ilmaisu ‘make meaning’) lainaten piilaaksolaista vaikuttajaa Guy Kawasakia. Mitä seuraavaksi, Jyri?

Yksi vastaus artikkeliin “Jyri lähtee, Google jää”

  1. Vertaislainat kirjoittaa:

    Nokian olisi pitänyt lähteä Googlen kelkkaan jo aikoja sitten, nyt keskitytään ainoastaan vertaisilainan tyylisen vokotteluun yksittäisiltä sijoittajilta, kun bisnekset Microsoftin kanssa osui ja upposi.

    - Jyrki

Kommentoi



HS in English