Viimeistä viedään. Tämä on näissä vaaleissa viimeinen postaukseni, johon sisältyy pari kolme havaintoa vaaleista tai oikeamminkin tähän vaalitulokseen johtaneesta kehityksestä. Sen lisäksi vedän blogin antia yhteen. Ja lopuksi paljastan suositun vaaliveikkauksemme voittajien nimet.  Blogin kommenttipalsta on auki huomiseen keskiviikkoon kello 14 asti. Sitten se sulkeutuu.

Maantai-iltana ryhdyin vielä viimeisen urakkaan tämän blogin eteen. Kertasin, mitä tapahtui vuoden 2006 presidentinvaaleissa.  Pidin silloin ensimmäisen kerran Perässähiihtäjä-blogia, peräti puoli vuotta. Kommentteja julkaistiin hurja määrä, 3900 kappaletta.

Kuudessa vuodessa moni asia oli päässyt unohtumaan mm. se, kuinka tasainen Sauli Niinistön ja Matti Vanhasen ottelu presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen aluksi oli.

Kun kampanjat syksyllä 2005 alkoivat, Vanhanen oli huomattavasti vahvemmassa asemassa. Hän oli istuva pääministeri, siihen aikaan muuten erittäin suosittu poliitikko, ja suurimman puolueen puheenjohtaja, jolla oli käytössään suuret rahavarat.

Keskusta oli yhtenäisesti ja innokkaasti Vanhasen takana. Hänen asemaansa vahvisti vielä keskustan ja kokoomuksen johtajien, siis Jyrki Kataisen, tekemä sopimus, jonka mukaan hävinnyt ehdokas ja puolue tukee toiselle kierrokselle pääsevää.

Niinistön asema oli aluksi huono. Hän oli päässyt unohtumaan jo Luxemburgiin, mittauksissa hän oli heikoilla, eikä oppositiopuolueena kokoomus pystynyt tarjoamaan yhtä vahvaa tukea ehdokkaalleen kuin keskusta Vanhaselle.

Niiden vaalien ratkaiseva vääntö käytiin joulukuussa 2005 ja tammikuun alussa 2006. Niinistö punnersi väkisin ohi Vanhasesta, ja viimeisissä juuri ennen ensimmäisen kierroksen äänestyspäivää tehdyissä mittauksissa Niinistö oli päässyt jo ohi.

Vanhasen kohtaloksi koitui sittenkin pääministerin asema. Hänestä tuli vastoin tahtoaan myötäehdokas presidentti Tarja Haloselle, jonka taktiikka oli taitava. Halonen ei antanut Vanhaselle pelitilaa. Tuskinpa Halonen halusi antaa sitä Niinistöllekään, mutta niin vain tapahtui.

Ensimmäisellä kierroksella Halonen sai 46,3, Niinistö 24,1 ja Vanhanen 18,6 prosenttia äänistä.

Kahden viikon päästä pidetyssä finaalissa ero oli lopulta pieni: Lopulliset luvut 51,8 – 48,2 Halosen hyväksi. Toisin kuin näissä vaaleissa , äänestysprosentti nousi ensimmäisestä kierroksesta ja oli 77 prosenttia, vaikka silloinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa passivoiduttiin, kun keskustan ehdokas oli jäänyt pois. Molemmat ehdokkaat olivat silloinkin helsinkiläisiä tai Niinistö oli vielä pahempi, luxemburgilainen.

( Saattoi muuten olla, että 1994, 2000 ja 2006 mielipidemittaukset lisäsivät äänestysintoa toisella kierroksella, sillä näissä mainituissa vaaleissa galluppien suosioerot olivat niin pieniä, ettei tulos näyttänyt etukäteen niin selvältä. 2012 vaaleissa kävi ehkä ensimmäisen kerran niin, että mittaukset alensivat osallistumisintoa kakkosella.)

Vuonna 2006 Niinistön nousu jatkui vaalipäivään asti, jolloin hän voitti niukasti Halosen, mutta ennakkoäänestyksessä Halonen oli ollut suositumpi.  Ero oli 100 000 ääntä.

Minun tulkintani on, että Niinistön voittoputki 2012 presidentinvaaleissa alkoi jo joulukuussa 2005, kun hän pystyi ohittamaan Vanhasen. Jos Vanhanen olisi päässyt toiselle kierrokselle, Niinistöllä ei olisi ollut mahdollisuuksia nousta vaalien jälkeen varteenotettavaksi seuraajaehdokkaksi Haloselle.

Jo Halosen toisen kauden alkupuolella media rupesi teettämään mielipidemittauksia.  Niissä kaikissa Niinistö oli täysin ylivoimainen, olipa vastassa kuka hyvänsä toinen poliitikko tai muu julkisuuden henkilö. Olen käynyt läpi  yli 30 mittausta vuosilta 2007-2011.

Hänen kannatuksensa oli koko ajan hämmästyttävän vakaa. Vähän mittauksesta, kysymysasettelusta tai vastaehdokkaiden määrästä riippuen 60 – 70 prosentin paikeilla eli siis hyvin lähellä toisen kierroksen lopullista tulosta.

Miksi media teki näitä mittauksia?

Minun tulkintani on se, että se on yksi median tehtävä luodata mielipiteitä. Mittauksia on teetetty jo vuosikymmeniä ja varmaan tehdään jatkossakin.

Uutispäivä Demarin toimittaja Olli Hella kirjoittaa tämän aamun kolumnissaan näin:

”Media on rakentanut Niinistön imagoa vuosikausia. Tällaisen porvarillisen mediahegomonian ulkopuolelta tulevan on mahdotonta arvioida kuinka suuri osa siitä on ollut itseohjautuvuutta, kuinka suuresta ovat vastanneet kokoomuksen erittäin taitavat viestintävastaavat.”

Hellan mediakritiikille on varmasti perustetta, mutta minusta se tuntuu hyvin tutulta 1980-luvulta, 1990-luvulta ja 2000-luvun ensimmäiseltä kymmeneltä. Olen työskennellyt pitkään HS:ssa ja kirjoittanut satoja, jos ei tuhansia, juttuja presidentinvaaleista.

Kun presidentin tai suosituimman presidenttiehdokkaan nimi oli Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari tai Tarja Halonen, sain porvarilliselta puolelta ilkeän lastin niskaan todella usein. Onneksi vain sanallisesti. Ja aina aiheena oli se, miten rakensimme HS:ssa kuningastietä demariehdokkaalle tai pidimme demaripresidenttiä pystyssä, kun silloin teetimme näitä HS-Galluppeja. ”Ei kohrin koskaan”, sanotaan Pohjanmaalla.

Mutta palataanpa vielä Niinistöön. Merkittävää oli myös se, ettei Niinistö-ilmiön rinnalle noussut kertaakaan kuuden vuoden aikana ns. toista ilmiötä, joka olisi saanut kannatusta.

Tätä historiaa vastaan tarkasteltuna Pekka Haaviston toisen kierroksen tulos, kolmannes äänistä, on erittäin hyvä. Haavistosta tuli se kaivattu toinen ilmiö, mutta se alkoi aivan liian myöhään, jotta Haavisto-ilmiö olisi pystynyt horjuttamaan Niinistö-ilmiön asemaa.

Aivan täysin yllättävää Haaviston nousu ei kuitenkaan ollut. Viime syksynä tehdyissä mielipidetutkimuksissa kävi ilmi, että Haavisto olisi todennäköisesti paras, siis vaarallisin, kilpakumppani Niinistölle, jos onnistuisi pääsemään toiselle kierrokselle.

Ja kun näin kävi, hän todennäköisesti keräsi suuremman ääniosuuden kuin Paavo Väyrynen olisi kerännyt. Onko näin, sitä emme voi tietää.  Se on selvää, että Väyrynen olisi aktivoinut omat vahvat kannatusalueensa, mutta hänen mahdollisuutensa kerätä Etelä-Suomen väkirikkailta alueilta lisää kannatusta toisella kierroksella olisivat olleet huomattavasti vähäisemmät kuin Haavistolla oli. Ja mitä Väyryseen muuten tulee – hän on aina ollut yksi suosikkipoliitikoistani. Se mies ei ikinä väsy. Aina on jotain pientä meneillään.

Julkisuudessa on epäilty, että Haaviston mahdollisuus voittoon kaatui homouteen. En usko siihen, koska suuren osan äänestäjiä ykkösehdokas tai vahva kakkoehdokas oli ollut Niinistö jo paljon ennen kuin Haaviston ehdokkuudesta tiedettiin yhtään mitään.

Haaviston pääsy presidentiksi kaatui siihen, että Niinistö oli niin suosittu, kestosuosikki. Toki homous ja sivaritausta vaikuttivat, mutta ei Haavisto olisi näissä vaaleissa ohittanut Niinistöä, vaikka Haavistolla olisi ollut viisi lasta ja reservin yliluutnantin natsat.

No niin, mutta mitäs näistä menneistä. Tasavallan presidentti on valittu, ja 1. maaliskuuta 2012 hän siirtyy virkaansa. Tarja Halonen siirtyy kansakunnan reserviin, ansaituille eläkepäiville. Halosen ura kansanedustajana, ministerinä ja tasavallan presidenttinä on kestänyt 33 vuotta, eduskuntaan hän nousi maaliskuussa 1979. Minulle hän ollut hyvä presidentti. Olen haastatellut häntä kaksi kertaa presidenttikaudella ja ollut kerran kutsuttuna vieraana Linnan juhlilla.

Molemmat haastattelutilanteet ovat olleet aivan ihastuttavia, ensimmäinen Kesärannassa ja toinen Linnassa. Kansliasta olen töihini aina saanut kaiken sen avun, jota olen keksinyt pyytää. Haikein mielin toivotan hänelle hyviä eläkepäiviä Hakaniemen ja Kallion suunnassa.  Ja jään odottamaan muistelmia.

Mitä politiikkaan tulee, jaan pääosin kommenttipalstalla kirjoittaneen Taru Torikan arviot Halosesta. Hän on ollut  hyvä presidentti.  Ja uskon, että hyvä presidentti tulee Sauli Niinistöstäkin. Onnea matkaan!

Ja nyt on aika kiittää omaa lähipiiriä. Lämmin kiitos lukijoille ja arvoisille kommentaattoreille. Emmin pitkään, perustanko kuudennen kerran tämän blogin. Onneksi perustin, se kannatti. Postauksia olen kirjoittanut  37 ja kommentteja on julkaistu yli 1500.  Hurjaa!

Yhdeksän viikkoa on kulunut netissä rattoisasti kirjoittaen ja kommenttejanne lukien. Sen lisäksi olen käynyt puhumassa ja esittelemässä blogia vaikka millaisissa tilaisuuksissa. Blogista olen saanut paljon tietoa ja aineistoa HS:n ja Kuukausiliitteen kirjoituksiini. Olen siis voiton puolella tässä projektissa.

Toista samanlaista blogia ei Suomessa ole  eikä kai muuallakaan. Koen olevani journalistina valtavan etuoikeutettu, kun olen voinut kuusi kertaa tämän tempun tehdä.

Ja joka kerta olemme järjestäneet suositun vaaliveikkauksen. Nytkin vastauksia tuli lähes 200.

Alustavissa tarkistuksissa näyttää siltä, että seuraavat olisivat voittajia, mutta jos joku huomaa virheen, ilmoittakoon siitä minulle huomiseen keskiviikkoon kello 12 mennessä. Tehdään uusintatarkistus, jos tarvetta on.

Vaaliveikkauksen kärki:

1. Eero Ilkka, täydellinen rivi, nolla virhepistettä.

2. Pentti Ihalainen 2 virhepistettä

2. Martta Juselius 2 virhepistettä

2. Jarkko Juselius 2 virhepistettä

4. Veikko Anttila 4 virhepistettä

4. Leena Kovalainen 4 virhepistettä

4. Jouni-Matti Kuukkanen 4 virhepistettä

4. Eero Waronen 4 virhepistettä

Neljän kärjessä kiinnittää huomiota sama sukunimi Martalla ja Jarkolla, mutta he eivät ole samasta perheestä. Sijoille yksi ja kaksi sijoittuneet saavat kirjapalkinnon. HS-Kirjojen lahjoittamia kirjapalkintoja on viisi, joten neljännelle sijalle sijoittuneiden kesken oli palkinto arvottava, ja sen saa Leena Kovalainen.

Ja yllätys, yllätys kirjapalkinto on uusin kirjani Suomi Orwellin vuonna 1984. Pyydän voittajia ystävällisesti ilmoittamaan postitusosoitteen minulle unto.hamalainen@hs.fi

Ja juuri kun olin iskemässä viimeistä pistettä, tuli se kuuluisa piste iin päälle – Paavo Väyrynen pitää tänään kello 16 infon ja kertoo siinä suunnitelmistaan. Mitä minä tuolla ylempänä sanoin! Jäämme jännittämään mitä seuraavaksi, ja  sitäkin sopii kommenttipalstalla vielä kommentoida.

LISÄYS tiistaina 7. 2. KELLO 16.15

Paavo Väyrynen ilmoitti juuri äsken pyrkivänsä puolueensa puheenjohtajaksi ensi kesäkuussa pidettävässä puoluekokouksessa, joka pidetään Väyrysen kotikentällä, Rovaniemen kaupungissa.  Se takaa meille kaikille mielenkiintoisen ja antoisan kevään politiikan parissa.

Väyrynen on vahva ja kokenut poliitikko, 65-vuotias valtiotieteen tohtori, joka on työskennellyt ulkoministeriössä viidellä eri vuosikymmenellä, kansanedustajana tai Euroopan parlamentin jäsenenä 41 vuotta ja yrittänyt kolme kertaa presidentiksi 1988, 1994 ja 2012.

Keskustan puheenjohtajana hän oli 1980-1990. Sittemmin hän on yrittänyt turhaan takaisin puheenjohtajaksi 2002 ja 2010. Vuonna 2006 hänet kutsuttiin Suomen Keskustan kunniapuheenjohtajaksi.

Näin Väyrynen sanoi äsken:

”Monin tavoin kiehtova on siis tämä ajatus asettautumisesta ehdolle puolueen puheenjohtajuudesta käytävään esivaaliin. Puolueelle jäsenvaali tekisi hyvää. Sitä toivottiin jo presidenttiehdokkaasta. Tarjolla oli kuitenkin vain yksi ehdokas. Aikataulu olisi lisäksi ollut liian tiukka: ilman jäsenvaaliakin kampanja jäi lyhyeksi.

Nyt meillä on hyvää aikaa jäsenvaalin toteuttamiseen. Uskon, että se aktivoi puolueväkeä ja tuo meille runsaasti uusia jäseniä.  Minua kampanja saattaisi jälleen nuorentaa ja virkistää, kuten kävi presidentinvaaleissa. Olen siis käytettävissä, jos saan ehdokkuudelleni puolueen sääntöjen edellyttämän tuen.”

Blogin kommenttipalsta on auki keskiviikkoon kello 14 asti teemalla: Viivy vielä hetki!

Jääkää hyvästi, voikaa hyvin!

Päivän siteeraus:

Kommenttipalstallakin ansiokkaasti esiintynyt Juho Rahkonen kirjoittaa tämän päivän HS:n mielipidesivulla mielipidemittauksista.

”Gallupit osoittivat luotettavuutensa

Vaalit ovat mielipidetutkijoille aina hyvä todellisuustesti: jos vaalitulos vastaa viimeisten mielipidetutkimusten tuloksia, tutkimuksia voidaan pitää tilastollisesti edustavina. Eri tutkimuslaitokset päätyivät toisistaan riippumatta samoihin tuloksiin: Sauli Niinistölle luvattiin noin kahta kolmasosaa äänistä ja Pekka Haavistolle yhtä kolmasosaa. Myös alueelliset kannatusmittaukset, joita tehtiin muun muassa Oulun vaalipiirissä sanomalehti Kalevan toimeksiannosta, osuivat yksiin vaalipiirissä annettujen äänten kanssa alle prosenttiyksikön tarkkuudella.
Presidentinvaalit olivat osoitus siitä, että Suomessa tehtävät mielipidetutkimukset ovat luotettavia. Se on paljolti Suomen kehittyneen yhteiskuntarakenteen ansiota, sillä väestörekisterijärjestelmämme on maailman mitassa poikkeuksellisen kattava. Lisäksi väestö on hyvin koulutettua, ja tutkimuksiin vastaamista pidetään mielekkäänä, vaikka terve kriittisyys niitä kohtaan onkin yleistä. Gallupit pystyivät ennakoimaan Niinistön voiton sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella kuukausia tai jopa vuosia etukäteen.
Kannatusmittausten tarkkuus vaaleissa todistaa sen, että myös muut mielipide- ja markkinatutkimukset ovat tilastollisesti luotettavia. Kun kysytään tuhannelta satunnaisotannalla valitulta suomalaiselta, mitä mieltä he ovat vaikkapa Suomen EU-politiikasta tai hyvinvointivaltiosta tai mitkä tuotemerkit ovat heidän mielestään parhaita, käytetään samoja tutkimus- ja otantamenetelmiä kuin poliittisissa kannatusmittauksissa.
Presidentinvaalit ovat mielipidetutkijoille sikäli helppo pala, että niissä on selvä valintatilanne muutaman ehdokkaan välillä ja vaalipiirinä on koko maa. Puolueiden kannatusmittaukset ovat mutkikkaampia, koska eduskuntavaalit käydään erikseen jokaisessa 15 vaalipiirissä. Kuntavaalien kannatusta täytyy mitata kunta kerrallaan, jos halutaan arvioida tulevia paikkamääriä valtuustoissa.
Presidentinvaaleissa mittausten hyvä tarkkuus osoittaa, että mielipidetutkimusten virheiden lähteenä ei ole yleensä tilastollinen edustavuus. Virhemarginaaleihin kiinnitetään paljon huomiota, vaikka ne eivät ole ongelma.
Suurempi mahdollinen virheiden lähde on kysymysten sanamuoto: eri vaihtoehtojen asettaminen ja niiden sanallinen muotoilu on mielipidetutkimusten kriittinen piste, johon sekä tutkijoiden että tutkimusta arvioivan yleisön tulee kiinnittää huomiota.

Juho Rahkonen
yhteiskuntatieteiden tohtori
tutkimuspäällikkö
Taloustutkimus Oy ”

Nyt se on ohi. Kello 20 julkistettiin ennakkoäänten jakauma: Sauli Niinistö  65,4   prosenttia ja Pekka Haavisto  34,6 prosenttia  prosenttia. Ero on niin selvä, että vaalien pääkysymys näytti ratkaistulta. Ja äsken Pekka Haavisto sympaattisesti tunnusti, että Sauli Niinistöstä tulee seuraava tasavallan presidentti. Lyötiin suorassa lähetyksessä kättä päälle, ja nyt tuli tieto, että Niinistö on saanut yli puolet annetuista äänistä. Tulos tarkentuu, ja ehkä muuttuukin sunnuntai-illan aikana. Lopullinen tulos lienee varma kello 22 paikkeilla. Tulos on 62,6 Niinistölle ja 37,4 Haavistolle. Näin me voimme jo aloittaa Perässähiihtäjä-vaaliblogin vihonviimeisen vaalikeskustelun.

Keskustelun pohjaksi kerrataan muutama fakta tulevasta presidentistä Sauli Niinistöstä ja hänen edeltäjistään.

Ikä:

Niinistö on 63-vuotias, täyttää elokuussa 64 vuotta, presidenttikauden päättyessä 2018 hän on 69-vuotias. Pitää mennä Paasikiveen asti, että näin iäkäs ihminen on valittu ensimmäiselle kaudelle. Halonen oli 55-vuotias,Ahtisaari 56-vuotias, Koivisto 58-vuotias ja Kekkonen 55-vuotias.

Sukupuoli:

Niinistö on yhdestoista miespresidentti ja kahdestoista tasavallan presidentti.

Koulutus:

Niinistö on koulutukseltaan jurisiti, ja niin ovat olleet Halonen, Kekkonen, Paasikivi, Ryti, Svinhufvud ja Ståhlberg.

Puoluetausta:

Niinistö on kolmas kokoomustaustainen presidentti. Edelliset olivat Paasikivi (1946-1956) ja Svinhufvud (1931-1937). Liberaaleja presidenttejä ovat Ståhlberg ja Ryti. Maalaisliitto-keskustalaisia Relander, Kallio ja Kekkonen. Sosiaalidemokraatteja Koivisto, Ahtisaari ja Halonen sekä sotilas Mannerheim.

Poliittinen ura:

Niinistöllä on kahdenkymmenen vuoden kokemus kansanedustajana ( 1987-2003 sekä 2007-2011), neljä vuotta eduskunnan puhemiehenä (2007-2011) sekä kahdeksan vuotta ministerinä (oikeusministerinä 1995-96 ja valtiovarainministerinä 1996-2003). Kokoomuksen puheenjohtajana hän on ollut 1994-2001. Presidenttiehdokkana hän oli 2006 ensimmäisen kerran, mutta hävisi finaalissa Haloselle. Kannattaa muistaa noin vastaisen varalle, että Niinistö on jo kuudes  Suomen presidentti, joka on myös hävinnyt presidentinvaalien finaalin joko suoran kansanvaalin toisella kierroksella tai valitsijamiesten/eduskunnan ratkaisevassa äänestyksessä. Ennen häntä saman kohtalon ovat kokeneet Mannerheim, Ryti, Ståhlberg, Svinhufvud ja Kekkonen.

Niinistön poliittinen ura on siis aika tyypillinen Suomen presidentin ura.

Siviiliura:

Niinistöllä on kokemusta asianajajana, tuomioistuinjuristina ja Euroopan investointipankin varapääjohtajana 2003-2007.  Tämäkään ei poikkea järin paljon edeltäjien urapoluista. Jos Niinistö olisi halunnut, hänet olisi nimitetty SuomenPankkiin 2000-luvun alussa. Tässä suhteessa hänen pankkikokemuksensa on toisenlaista kuin Suomen Pankki-taustaisilla edeltäjillä.

Kielitaito:

Kohtuullisen hyvä kielitaito, jonka parantamiseksi on tehnyt paljon töitä koulu- ja opiskeluajan jälkeen. Englanti, ruotsi sujuvat .

Yhteiskuntaluokka:

Niinistö koti oli alempaa keskiluokkaa ns. tavallinen koti pienessä Salon kaupungissa Varsinais-Suomessa. Hän ei ole perinyt omaisuuksia, mutta perhe pystyi kustantamaan hänelle aikoinaan oppikouluopinnot. Se oli ratkaisevaa hänen tulevaisuudelleen. Nyt eläkeiässä Niinistö kuuluu annettujen varallisuus- ja tulotietojen perusteella siihen muutamaan prosenttiin suomalaisista, jotka tienaavat ( verotiedot 2010) yli 100 000 euroa vuodessa ja joiden netto-omaisuus on yli miljoona euroa. Hän on varakas, mutta ei kuulu aivan tulo-ja varallisuustilaston kärkipaikoille. Niinistön taloudelliset tukijat ovat  verraten tunnettuja liikemiehiä ja yrittäjiä, jotka ovat luoneet omaisuutensa viimeisen 20-30 vuoden aikana. Ns. vanha raha ei ole Niinistön kampanjassa mukana ainakaan näkyvästi.

Elämäntyyli:

Ikäänsä ja varallisuutensa nähden Niinistö elää niukasti, joskaan ei itarasti. Hänen tyylinsä on melko lailla puritaaninen, perisuomalainen.

Kansainvälinen kokemus:

Niinistö on ikäluokkaansa verrattuna kokenut kansainvälisessä yhteistyössä. Puoluejohtajana hän hankki Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajan paikan ja kouliintui kansainväliseen yhteistyöhön. Valtiovarainministerinä hän oli seitsemän vuotta EU.n talouspolitiikan ytimessä. Investointipankissa Niinistö työskenteli ulkomailla neljä vuotta ja eduskunnan puhemiehenä hänellä oli parlamenttien välistä yhteistyötä. Varsinainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokemus, esimerkiksi pää-, ulko- tai puolustusministerinä häneltä puuttuu.

Kansansuosio:

Niinistö on ollut kolme kertaa eduskuntavaalien ääniharava ( 1995 Varsinais-Suomi, 1999 Helsinki ja 2007 Uusimaa). Presidentinvaaleissa 2006 hän ensimmäisellä kierroksellä 23 prosenttia äänistä ja toisella kierroksella hieman yli 48 prosenttia. Näiden vaalien ensimmäisellä kierroksella hän 37 prosenttia äänistä.

Kirjallinen tuotanto:

Niinistö on julkaissut kaksi kirjaa: Viiden vuoden yksinäisyys (2005) ja Hiljaisten historia (2007). Kirjat ovat muistelmatyyppisiä mielipidekirjoja. Molemmat kirjat ovat nousseet lukijoiden suosioon ja saaneet myös suopean kritiikin.

Perhesuhteet:

Naimisissa. Oli pitkään leskenä, ja ensimmäisestä avioliitosta on kaksi lasta, molemmat poikia. Kaksi lastenlasta, molemmat poikia.  Pojat eivät ole politiikassa ja esiintyivät niukasti kampanjassa. Vaimo Jenni Haukio (avioliitto solmittiin 2009) on ollut pitkään politiikassa mukana ja on kokoomuksen viestintäpäällikö. Suvun toinen tunnettu poliitikko on kuitenkin Ville Niinistö, vihreiden puheenjohtaja ja ympäristöministeri, joka on Sauli Niinistön veljenpoika.

Ristiriitaisuus:

Viileät suhteet varsinkin SAK:n ja yleisemminkin ammattiyhdistysliikkeen suuntaan. Vastaavasti hyvät, jopa läheiset suhteet työnantajapiireihin, moniin yritysjohtajiin sekä yksityisiin yrittäjiin.

Luonne:

Ei poikkea järin paljon monien edeltäjien tunnetuista luonteenpiirteistä. Suomessa ei ole ollut tapan valita valtavan mukavia ihmisiä presidenteiksi. Niinistö muistuttaa ainakin yhdessä suhteessa Kekkosta. Hän on ystävilleen uskollinen myös silloin, jos näillä menee huonosti.

Johtamiskokemus- ja tyyli:

Hänellä on pitkä johtamiskokemus politiikasta ja siviilityöstä. Hänen johtamistyylinsä ei poikkea oman ikäluokan miesjohtajien tyylistä. Ryhmätyötaidot ovat edelleen vaatimattomat, vaikka hän on sitkeästi opiskellut alaa.

Poliittinen linja:

Sijoittuu eurooppalaisessa luokittelussa maltillisten konservatiivien joukkoon, oikeistokeskustalainen porvari.  Hyvinvointivaltion kannattaja, tosin käsitteellä on hieman erilainen sisältö kuin Halosen hyvinvointivaltiolla. Jakaa todennäköisesti edeltäjänsä Koiviston tokaisun: ”Jos ohjelma ja järki joutuvat ristiriitaan, ohjema väistyköön.”

Suhde mediaan:

Niinistö on keskipaikkeilla suhteiden hoidossa, ei ole median lemmikki eikä inhokki. Osaa pitää puolensa.  Jos häntä vertaa Lipposeen tai (vanhaan) Väyryseen, hänellä on paremmat mediasuhteet, mutta Haavistolle Niinistö häviää. Niinistöllä on vaikea löytää luontevaa kontaktia nuorempaan toimittajapolveen – jo korkean ikänsäkin takia. Ikäistensä toimittajien kanssa hän kyllä pärjää. Ns. luottotoimittajia Niinistöllä lienee aika vähän. En muista ensimmäistäkään toimittajaa, joka olisi viettänyt Niinistön seurassa muuta kuin työaikaa.

Käytös muita ihmisiä kohtaan:

Kohteliaan asiallinen. Ei herätä suuria tunteita puoleen tai toiseen. Ei erityisemmin kontaktihakuinen, eikä kovin helposti lähestyttävissä – muuta kuin asiasyillä.

Ystävän luonnehdinta:

”Ammatilliset asiat ja huolet jäävät, kun huolestuja joskus istuu iltaa mukavassa seurassa. Pöydässä on puolivallaton, huomaavainen, etiketin hallitseva seuramies, joka rakastaa pelejä, etenkin jos voittaa; haastaa väittelyyn, etenkin jos kokee saavansa älyllisen vastuksen; testaa vastustajan kyvyt kaikin retorisin keinoin, ja voi sitä, joka ottaa sen liian tosissaan.”

Pitkäaikainen perheystävä ja entinen työtoveri, ex-kansanedustaja, kunnallisneuvos Heikki A.Ollila Aamulehdessä joulukuussa 2011.  

Kriitikon luonnehdinta:

”Sauli Niinistön kannatus on yhä ylivertainen. Kukaan ei vain osaa sanoa miksi. Ei se ainakaan siitä johdu, ettei olisi muita päteviä ja pätevämpiäkin ehdokkaita. Talousasiat eivät presidentin valtaan kuulu, ja niissäkin Niinistö ratsastaa vanhalla maineellaan miehenä, jolla oli punakynä hallussaan. Siihen ei paljoa vaadita. Todellisella talousmieheltä tulisi selkeitä näkemyksiä eurokriisin hoidosta. Häneltä tulee vain populistista kaikkien kosiskelua ja pakoa sotkuisiin sanoihin. Kansa saa sellaiset johtajat kuin ansaitsee. Ehkä se on juuri nyt ansainnut tällaisen presidentin.”

Toimittaja Yrjö Rautio Apu-lehdessä joulukuussa 2011.

Niinistön perheen koira:

Lennu, joka on rodultaan bostoninterrieri.

Tämä pieni yhteenveto olkoon muistin virkistyksenä ja pohjustuksena keskustelulle, jossa toivoisin arvoisilta kommentaattoreilta paitsi arvioita vaaleista, valitusta presidentistä sekä muutenkin menneestä myös kurkistusta tulevaan, mitä kaikkea tässä on seuraavan kuuden vuoden aikana edessä.

Sunnuntai-illan, vaaliyön ja maanantaipäivän Hyvä Kysymys kuuluu:  Miten tästä eteenpäin?

Seuraavan ja viimeisen kerran postaan tiistaina 7. helmikuuta, jolloin vedän yhteen blogin keskustelua kuluneen yhdeksän rattoisan viikon ajalta. Silloin kerron myös vaaliveikkauksen voittajien nimet. Vetoan teihin: ilmoittautukaa, jos veikkausrivinne on osunut kohdalleen tai lähes kohdalleen. Ilmiantakaa onnistujia. Sähköpostiosoitteeni on: unto.hamalainen@hs.fi

Blogi sulkeutuu keskiviikkona 8. helmikuuta kello 14. Silloin julkistetaan tasavallan presidentin vaalin virallinen tulos, joka saatetaan tiedoksi myös valitulle presidentille. Siitä hetkestä alkaen Sauli Niinistöstä tulee muodollisestikin instituutio.

Päivän sitaatti:

Oliko tämän linkin takana  näiden presidentinvaalien paras vaalimainos? No, ainakin siitä on kovasti puhuttu.

Viimeisetkin vaalikampanjat ovat siirtymässä poliittiseen historiaan. Presidenttiehdokkaat Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö ovat huhkineet taustajoukkoineen vielä tänään. Eiköhän tämä nyt riitä. Kiitos ehdokkaille ja heidän tukijoilleen, ilman heitä meillä ei olisi mahdollisuutta huomenn äänestää.  Vaalisunnuntaina 5. helmikuuta, joka on myös kansallisrunoilijamme J.L. Runebergin päivä, vaalihuoneistot avautuvat kello 9 ja sulkeutuvat kello 20. Muutaman minuutin yli kello 20 me saamme tietää ennakkoäänten jakauman, eikä koko vaalituloksen valmistumiseenkaan mene paria tuntia kauempaa. Mutta mikä tuo vaalitulos on? Sitä emme tiedä, mutta me voimme kuitenkin veikata: Perässähiihtäjän vaaliveikkaus on avoinna sunnuntaihin kello 19.30 asti . Tervetuloa! Alla on osallistumisohjeet ja valmis kuponki. Ja veikkaustehtävä on nyt helppo, vain kaksi numeroa.

PERÄSSÄHIIHTÄJÄN VAALIVEIKKAUS  5.2. 2012

Tässä veikataan presidenttiehdokkaiden ääniosuuksia prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella ( esim ehdokas XV 16,6 %). Jokanen väärä kymmennys tuo yhden virhepisteen. Veikkaus tehdään omalla nimellä, nimimerkkiveikkaukset hylätään. Veikkaus pitää palauttaa sunnuntaihin 5. helmikuuta 2012 kello 19.30 mennessä Perässähiihtäjän kommenttipalstalle, jossa veikkaukset julkaistaan sitä mukaa kun niitä tulee.

Osallistuminen käy kätevimmin kopioimalla tämä kuponki. Ehdokkaat ovat eduskuntapuolueiden suuruusjärjestyksessä. Toivon, että sitä voidaan käyttää, sillä se helpottaa veikkausten tarkistamista. Viisi parhaiten veikannutta, vähin virhepisteitä kerännyttä, palkitaan HS-KIRJOJEN kirjapalkinnolla. Tulokset julkistetaan blogissa ensi tiistaina tai viimeistään keskiviikkona.

EHDOKKAIDEN ÄÄNIOSUUDET TOISELLA KIERROKSELLA  OVAT:

SAULI  NIINISTÖ

PEKKA HAAVISTO

YHTEENSÄ                          100 prosenttia.

MUISTA TARKISTAA, että saat yhteensä 100 prosenttia.

PALAUTA SUNNUNTAIHIN KELLO 19.30 mennessä!

JA VEIKKAUSTA SAA PERUSTELLA!

”Se oli siinä”, toimittaja Petri Kejonen huudahti torstai-iltana kello kymmenen pintaan, ja presidenttiehdokkaat Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö vaikuttivat helpottuneilta. Jo riittää! Ylen Petri Kejonen ja Pirjo Auvinen jaksoivat urhoollisesti viedä oman osuutensa läpi tunnin tentistä. Ja niin tekivät myös ehdokkaat. Henki tuntui olevan, että me kestämme tämän. Niinistöllä oli selvästi enemmän puhehaluja kuin Haavistolla, joka tällä kertaa puhui (hänelle) lyhyesti. Niinistö ei meinannut saada omaa vastaustaan loppumaan ollenkaan.

Oli hyvä oivallus, että keskustelun aluksi palattiin ensimmäisen kierroksen suureen puheenaiheeseen, Euroopan unionin ja eurojärjestelmän kriisiin.

Molemmat ehdokkaat olivat tosin aika lailla samaa mieltä. Molemmat hyväksyivät tekeillä olevan uuden vakaussopimuksen, joka pitäisi saada voimaan 1.3. 2012 eli samana päivänä, kun uusi presidentti aloittaa toimikautensa.

Toivoivat EU:n ja euron selviävän nykyisestä kriisistään, mutta epäselväksi jäi, uskoivatko he siihen. Viran puolesta kyllä, mutta skeptisiltä he vaikuttivat. Kumpikaan ei uskonut federalismiin, eikä liioin EU:n yhteinen ulkopolitiikka herättänyt luottamusta.

Niinistö siteerasi lausetta: ”vähemmän mutta parempaa”. Hän muisteli unionin tekemiä päätöksiä, joita kukaan ei noudattanut. Haavisto piti jopa mahdollisena EU:n hajoamista, jos oikein huonosti menisi. Sitä Niinistö kauhisteli, mutta eivät hänen omatkaan käsityksensä unionin tulevaisuudesta järin ruusuisia olleet. Yksikseen eurooppalaiset valtiot eivät  kuitenkaan pärjää, Niinistö muistutti.

Mitään eurooppalaista eetosta, hehkuttelua, ei ollut ilmassa.

Muuten tentti eteni aika rutiininomaisesti. Venäjästä, talouskasvusta, asevelvollisuusarmeijasta, Natosta puhuttiin ja lopuksi ehdokkaat vastasivat henkilökohtaisiin kysymyksiin vaalirahoituksesta alkaen ja päätyen Mäntyniemen ”kultaiseen häkkiin”.

Ja yhtäkkiä kaikki oli ohi.

Järin suurta eroa ei saatu edes arvokysymysleikissä, jossa yritettiin piirtää rajaa ”arvoliberaalin” (Haaviston) ja ”arvokonservatiivin” (Niinistön) välille rajaa. Sekin raja jäi häilyväksi.

Jätetään ehdokkaat nyt omaan rauhaansa ja mennään viimeiseksi katsomaan heidän tukijoukkojaan, varsinkin niitä tukijoukkoja, jotka ovat tulleet ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Ja niin siinä on vain käynyt, että tukijoukkojen kahtiajako on noudattanut lähes sitä samaa jakolinjaa, joka oli 1994, 2000 ja 2006 toisella kierroksella.

Haaviston alkuperäisen tukijoukon vahvistukseksi on tullut väkeä vasemmistoliitosta ja demareista, näkyvimpinä ehdokkaat Paavo Arhinmäki ja Paavo Lipponen, keskustan cityliberaaleista ja Rkp:sta, presidenttiehdokas Eva Biaudet ja entinen presidenttiehdokas Elisabeth Rehn.

Niinistön alkuperäinen tukijoukko on laajentunut keskustaan, kristillisdemokraatteihin, perussuomalaisiin, Rkp:n edustajiin sekä vasemmistosta joukko sosiaalidemokraatteja ja vasemmistoliitosta mm. Esko Seppänen. Presidenttiehdokkaista Timo Soini ja Sari Essayah ovat Niinistön takana.

Ehdokkaista vain Paavo Väyrynen vaikenee.

Mikä sitten lopulta ratkaisee vaalin? Tunne vai järki? Aikaisempi äänestyskäyttäytyminen vai henkilövaalin huuma?  Mitä tekevät naisäänestäjät, joita on selvä, hyvin selvä enemmistö äänestäjistä?

Vai käydäänko tässä sittenkin Amerikan malliin, tosin suomalaisissa vaimeassa muodossa, ottelu demokraattien ja republikaanien välillä?

Jos käydään, niin kumpi demokraatti ja kumpi republikaani? Demokraatti vai republikaani ? Siinäpä se syntyi Päivän Hyvä Kysymys perjantaille ja koko vaaliviikonlopulle pohdittavaksi arvoisille kommentaattoreille.

Pohjoiseen matkaava Kari Peitsamo ennätti jo jättää meille hyvästit, mutta me muut jatketaan vielä muutama päivä.

Jatkosta sen verran, että tämä on nyt viimeinen Päivän Hyvä Kysymys ennen vaalipäivää ensi sunnuntaita. Lauantain avaan tietysti Perässähiihtäjän perinteisen vaaliveikkauksen. Sunnuntai-iltana postaan heti vaalituloksen selvittyä, ja keskustelu jatkuu pari päivää ensi viikon alussa. Blogi sulkeutuu ensi keskiviikkona.

Päivän siteeraus:

Kirjailija Kari Hotakainen pohtii Me-lehden kolumnissaan, millainen uuden presidentin pitäisi olla. Hotakainen epäilee, että nyt etsitään yli-ihmistä.

”Sellaista, joka ei vie Suomea Natoon, mutta joka ei kuitenkaan sulje mahdollista jäsenyyttä pois, joka on arvojohtaja, mutta ei puutu kansalaisten käyttäytymiseen, joka on sopivan etäinen, mutta samalla avoin kaikelle uudelle, joka tuntee Venäjän, mutta haluaa pitää myös Yhdysvallat lämpimänä, joka on huolissaan euron tulevaisuudesta, mutta ei maalaile mustalla pensselillä, joka kannattaa kaikkea hyvää, mutta ei sulje silmiään pahalta, joka tukee maahanmuuttajia ja ymmärtää heidän vastustajiaan, joka pitää koirista, mutta arvostaa myös kissoja.”

”Eli haluamme yli-ihmisen, joka ei ole meidän yläpuolellamme, mutta joka ei missään tapauksessa saa olla samanlainen kuin me. Tällä ihmisellä täytyy olla Soinin ulosanti, Essayahin kunto, Lipposen kokemus, Niinistön harkintakyky, Biaudet´n eleganssi, Haaviston empatia, Arhinmäen nuoruus ja Väyrysen sitko. Koska tällaista ihmistä ei ole, valitsemme sen, johon olemme vähiten tyytymättömiä. Virkaanastujaisista ei taida tulla riehakasta kansanjuhlaa.”

”Ehkä vika ei olekaan ehdokkaissa, vaan meissä ja toiveissamme. Tai toimittajissa, jotka kysyvät ehdokkailta kaikkia mahdollisia kysymyksiä, myös sellaisia, joihin presidentti ei voi, ja jos on vähääkään tyylitajuinen, edes halua vastata.”

Viikonlopun lukuvinkki:

HS:n toimittajat Laura Saarikoski ja Saska Saarikoski ovat tämän lukuvuoden opiskelemassa Britanniassa ja he ovat kirjoittaneet raportin Suomen vaaleista arvovaltaiseen brittiläiseen The Guardian-lehteen. Artikkeli on julkaistu The Guardianissa 2.2.2012 ja sen voi lukea tämän linkin kautta.

On hurjaa ajatella, että puolet toisen kierroksen äänestäjistä olisi jo äänestänyt, jos nimittäin äänestysprosentti jää samaan kuin ykköskierroksella, 72 prosentin paikkeille. Ennakkoäänestyksessä antoi äänensä peräti 36 prosenttia äänioikeutetuista, yli 1,5 miljoonaa suomalaista. Naisia kävi ennakkoäänestämässä yli 200 000 enemmän kuin miehiä. Sitä eroa ei vaalipäivänä kurota kiinni. MTV3:n vaalikeskustelu keskiviikkoiltana oli toiseksi viimeinen. Vihonviimeiseksi jää torstai-iltana Ylen keskustelu. Sitä ennen on vielä FST:n keskustelu. Joko riittää?( LISÄYS TORSTAINA KELLO 11.40:  Ylen/Taloustutkimuksen mittauksen Sauli Niinistöä äänestäisi 62 ja Pekka Haavistoa 38 prosenttia. 23 prosenttia tutkimukseen vastanneista ei osannut tai halunnut nimetä ehdokastaan. Enemmistö kristillisdemokraattien, kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten ja Rkp:n kannattajista tukee Niinistöä. Haavisto on vihreiden, vasemmistoliiton ja Sdp:n äänestäjien suosikki. Linkki Ylen uutiseen on tässä.)

MTV3:n kova kolmikko Merja Ylä-Anttila, Timo Haapala ja Mari Haavisto kutsuivat illan aikana vahvistuksia toimituksensa ulkopuolella. Ehdokkaita tenttasivat Matti Vanhanen, Teija Tiilikainen, Mikko Mäenpää ja Mikko Pukkinen. Siis hyvin arvovaltainen ja tietävä joukko.

Mutta heillä oli sama ongelma kuin meillä toimittajillakin. Puolen vuoden kyselemisen jälkeen ei keksi enää millään uutta kysymistä. Kaikki aiheet on kaluttu jo moneen kertaan.

Täytyy rehellisesti sanoa, että ensimmäistä kertaa näiden vaalitenttien aikana tunsin viehtymystä toteuttaa kommentaattorimme Jussi Lähteen ideaa ja sulkea ääni pois ja seurata pelkästään ehdokkaiden eleitä ja ilmeitä. Näin en tunnollisena blogistina kuitenkaan tehnyt.

Ja kärsivällisyys palkittiin. Studioyleisön joukosta poimittu kysyjä, urheilutoimittaja Petteri Sihvonen onnistui jotenkin härnäämään Sauli Niinistöstä esiin sen leijonan, joka oli saanut esiintyä leppoisana kissana tähän asti.

Oli harmi  – järjestyksen kannalta se oli tietysti välttämätöntä – että Ylä-Anttila meni väliin, kun Niinistö alkoi kuulustella Sihvosta tämän kysymyksestä ”minkä sortin uusliberalisti” oikein olette. Olisiko Niinistö ollut tänä iltana parempi kysyjänä kuin vastaajana?

Jotenkin se kuulosti kovin tutulta. Häivähdys tunnetta, aimo annos kiukkua ja raivoa, herkkää hipiää.

Niinistöä on jäänyt jurppimaan se, että hänen kontolleen pannaan Paavo Lipposen 1. hallituksen aikana tehdyt sosiaaliturvan leikkaukset, joita myös Haavisto ministerinä oli tekemässä.

Niinistön kiukkusuoni oli koholla jo talouskasvukeskustelun aikana, kun hän kuulusteli Haavistoa tämän talouskasvunäkemyksistä. Haavisto ei ollut ottanut opikseen samansisältöisestä kuulustelusta, jota Niinistö oli pitänyt tiistai-iltana HS:n ja Nelosen tentissä Mediatorilla.

Keskiviikonkin keskustelussa Haavisto sai vasta toisella yrittämällä suustaan ”painokelpoisen” vastauksen. Tässä osassa keskustelua Niinistö vei ja Haavisto vikisi. ( Tämä osa keskustelusta on lähes sanatarkkana selostuksena luettavissa tämän linkin takana.  Kiitos toimittaja Juha-Pekka Tikan aktiivisuuden!)

Jos emme olisi olleet kovia 1990-luvun lopulla, olisimme olleet vuosituhannen alun Kreikka, Niinistö julisti mahtipontisesti, mutta hän tietää tässä asiassa, mitä puhuu.

Sitä vastoin pehmoasioista puhuttaessa ja esimerkiksi työelämäosiossa Haavisto kykeni puhumaan selkeästi niistä asioista, joita työpaikoilla ymmärretään. Niinistön pohdiskelut jotenkin kumisivat. Tuli mieleen kehittämiskonsulttien ideat.

Ulkopoliittisessa osassa ei suurta eroa syntynyt. Niinistö liputti, tosin lievästi, kansallisen itsekkyyden ja varovaisen ulkopolitiikan puolesta.  Vastauksia vertaillessa tuli mieleen vanha vertaus realismista ja idealismista.

Konkreettisin ero tuli esiin, kun Vanhanen tivasi ehdokkailta, pitäisikö aina Suomen lähettäessä kriisinhallintajoukkoja operaatiolla olla YK:n mandaatti. Niinistön mielestä Suomi voisi mennä sellaisiinkin EU:n operaatioihin, joilla ei olisi YK:n mandaattia.

Haaviston mielestä YK:n mandaatti pitäisi olla. Tähän Vanhanen huomautti, että se merkitsisi veto-oikeuden antamista Venäjälle, Kiinalle ja Yhdysvalloille, turvallisuusneuvoston pysyville jäsenille.

Yhteisymmärrys löytyi kuitenkin helposti, kun molemmat pääsivät kehumaan ulkoministeri Erkki Tuomiojaa. Hänestä ei kehumatonta paikkaa löytynyt. Tuomiojalla ei pitäisi olla hätäpäivää hallituksessa.

Keskustelu päättyi Haaviston kysymykseen kokoomuksen ulkopoliittisesta värisuorasta, jos presidentti ja pääministeri olisivat lähtöisin samasta puolueesta.

Niinistö sanoi olevansa omapäinen ja vakuutti edustavansa omaa ajatteluaan, joka on erillään puoluekantaisuudesta.

Vaikea sanoa, kumpi tämän keskustelun voitti. Haavisto oli parempi, mutta ei lähellekään niin paljon parempi kuin hänen olisi pitänyt olla, jos olisi mielinyt horjuttaa Niinistön vahvaa ennakkoasemaa.

Vaan mitä sanovat arvoisat kommentaattorit? Torstaipäivän Hyvä Kysymys kuuluu: Kumpi voitti väittelyn?

Seuraavan kerran postaan huomenna torstaina myöhään TV1:n kello 21 alkavan keskustelun jälkeen. Pinnistellään vielä loppuun asti. Ennen vaalipäivää esitän tämän jälkeen enää yhden Päivän Hyvän Kysymyksen.

Päivän siteeraukset:

Uutispäivä Demari on julkaissut Paavo Lipposen 30. 1. lähettämän kirjeen Pekka Haavistolle.

”Olen tänään käynyt antamassa ääneni Sinulle tasavallan presidentin vaalissa. Sinä edustat niitä asioita ja arvoja, joita ajoin omassa kampanjassani. Toivotan Sinulle mitä parhainta menestystä! Tämän kirjeen sisällön voit puolestani julkistaa heti kun ja jos näet sen hyödylliseksi.”

Keskustan Suomenmaassa toimittaja Pentti Manninen pohtii vaaliasetelmia.

”Presidentiksi valitaan henkilö, mutta valintaa voi katsoa myös valtarakenteiden kautta. Siinä seurannassa Pekka Haaviston kannatuksen päävirta edustaa vanhaa haloslaista valtaa. Sauli Niinistö on uuden tuulen mies.”

Kirkko ja kaupunki-lehdessä päätoimittaja Seppo Simola arvioi vaalienalustunnelmia.

”Innokkaimmat kannattajat yrittävät tukea ehdokastaan sekä sopivin että ikävin tavoin. Ylenmääräinen oman suosikin hehkutus ja etenkin vastustajan mollaaminen tympivät. Moni normaalisti ihan järkevä ihminen munaa itsensä vaalin tiimellyksessä sortuessaan esimerkiksi tahallisesti vääristelemään vastaehdokkaan sanomisia ja tekemisiä.”

Aamulehdessä toimittaja Matti Pitko muistuttaa jalkapallo-ottelun kultaisesta säännöstä.

”Niinistön valinta presidentiksi näyttää varmalta, mutta Palloliiton puheenjohtajanana Niinistö tietää, että jokainen ottelu päättyy vasta loppuvihellykseen.”

Päivän lukuvinkki:

Tämän linkin takana on kaksi laajaa henkilöjuttua, toinen on Anu Nousiaisen juttu Pekka Haavistosta vuodelta 2007 ja toinen on Anneli Sundbergin juttu Sauli Niinistöstä vuodelta 1997.  Molemmat ovat ilmestyneet HS:n Kuukausiliitteessä.

Aamun Hesarissa julkaistu HS-Gallup on varmasti päivän puheenaiheena. Luvut ovat tylyt: Sauli Niinistö 64 % ja Pekka Haavisto 36 %. Mittaus on niin tuore kuin vain voi olla. Se on tehty viime torstaista alkaen ja päättyi sunnuntaina 29.1.  Mutta yksi asia on syytä huomata. Yli neljännes kysytyistä ei eri syistä vastannut kyselyyn. Tämä luku on hämmästyttävän suuri. Iso osa äänestäjistä aprikoi. Eero ehdokkaiden kesken on jo niin suuri tänään ennakkoäänestyksen päätöspäivänä, että itse valinta näyttää jo jokseenkin selvältä. Tästä huolimatta on syytä toivoa, että molemmat ehdokkaat ja heidän tukijansa sekä tietysti äänestäjät jaksaisivat pitää kiinnostuksensa yllä ja vaali vietäisiin sunnuntaina tyylikkäästi loppuun. LISÄYS KESKIVIIKKONA 1.2. KELLO 13.35. Tuli tieto MTV3:n uudesta mittauksesta, jossa luvut ovat 63-37 Sauli Niinistön hyväksi.

Kiinnostavia asioita tässä riittää. Yksi niistä on puolueiden ja puolueiden johtajien sekä luopuneiden ehdokkaiden rooli.

Mittauksessa on selvitetty, miten toiselta kierrokselta pudonneiden ehdokkaiden kannattajat ovat käyttäytyneet. Niinistön taakse on siirtynyt varsinkin Paavo Väyrysen, Timo Soinin ja Sari Essayhin kannattajia.

Paavo Lipposen äänestäjät ovat hajautuneet sekä Haaviston että Niinistön joukkoihin.

Paavo Arhinmäen kannattajat ovat siirtyneet Haaviston taakse. Maananataina Haavistoa ilmoitti tukevansa myös Rkp:n Eva Biaudet. Arhinmäki ja Biaudet ovat taas samaa mieltä – mutta tarkkasilmäiselle se ei ollut suuri yllätys. Hehän olivat samaa mieltä monissa kysymyksissä jo ykköskierroksella.

Muista presidenttiehdokkaista Soini ja Essayah ovat jo aikaisemmin ilmoittautuneet Niinistön taakse. Vanhat Paavot, Väyrynen ja Lipponen, eivät ole virallisesti julkistaneet kantojaan.

Väyrynen on matkoilla, eikä ole pukahtanut mitään.

Sitä vastoin Lipponen kertoi maanantai-iltana, että hän on lähettänyt kirjeen Haavistolle. ”Siinä kerron, että Pekka Haavisto edustaa niitä asioita ja arvoja, joita itsekin halusin kampanjallani edistää”, Lipponen kertoi vaalikampanjansa nettisivulla käytyään äänestämässä.

Lipposen puoluetoveri  Erkki Tuomioja esiintyi illalla Ultra Bran tukikonsertissa ja ilmoittautui Haaviston tukijaksi. Ulkoministeri ounasteli puheessaan, että hänen yhteistyönsä sujuisi Haaviston kanssa yhtä hyvin kuin se on sujunut presidentti Tarja Halosen kanssa.

Näiden esiintymisten jälkeen voi päätellä, että Sdp on de facto Haaviston kannalla, vaikka de jure puolue päättikin olla ottamatta kantaa.  Puoluejohtaja Jutta Urpilainen ei kerro kantansa, ainakaan vielä.

Keskustan kanta on suunnilleen samanlainen. Puheenjohtaja Mari Kiviniemi ei ole ottanut kantaa, mutta puolueen varapuheenjohtajat Annika Saarikko ja Timo Kaunisto liputtavat Haaviston puolesta. Tästä kai voi päätellä, että keskustan puoluejohto ja  ns. cityliberaalit ovat Haaviston kannalla.

Muista puoluejohtajista Rkp:n Stefan Wallin ja kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat ilmoittautuneet viikonvaihteessa Niinistön kannattajiksi. Päivän ennen heitä saman ilmoituksen ennätti tehdä perussuomalaisten johtaja Timo Soini.

Näillä mennään kohti vaalipäivää. Karkeasti yleistäen voi puolueet jakaa kahtia näin:

1. Haaviston takana ovat vihreitten lisäksi vasemmistoliitto kokonaisuudessaan, Sdp:n johto, keskustan johto sekä cityliberaalisiipi sekä osa Rkp:sta.

2. Niinistön takana ovat kokoomuksen lisäksi perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja Rkp:n johtajat sekä keskustasta maakuntien voimahahmoja sekä joukko yksittäisiä sosiaalidemokraatteja ja vasemmistoliittolaisia.

Tämähän on sikäli jännä jako, että jo kerran hävinneillä puolueilla on mahdollisuus ottaa vielä toisen kerran turpiinsa. Jos Haavisto voittaa, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja Rkp:n johtajat häviävät  toistamiseen. Jos Niinistö voittaa, keskustan, Sdp:n ja vasemmistoliiton johtajat häviävät molemmat kierrokset.

Tähän siis ladataan ns. arvovaltaa puntariin puolin ja toisin. Se minua askarruttaa, onko tällä merkitystä. Johannes Virolainen tokaisi joskus, ettei kannata laittaa peliin arvovaltaansa, jos sitä ei ole. Seuraavatko joukot johtajiaan?

Päivän Hyvä Kysymys on: Painaako johtajien sana?

Päivän siteeraus 1:

Näin kirjoittaa entinen kansanedustaja ja MEP vasemmistoliiton Esko Seppänen tänään kello 12 virallisesti ilmestyvässä mutta kirjakaupoissa jo olevassa keskustelukirjassa Vasen oikea, oikea vasen. Kirjan on kustantanut Minerva.

”Olen sanonut Sauli Niinistölle, että äänestän presidentinvaalien toisella kierroksella häntä. Kun tunnen kaikki presidenttiehdokkaat ja kyseessä on henkilövaali, vahvin argumenttini Saulin puolesta on se, että edellä mainitut herrat pelkäävät hänen itsenäistä ajatteluaan. Olemme myös olleet Saulin kanssa harvinaisen samanmielisiä euron kriisinhallinnan puutteista, minkä minä lasken hänelle ansioksi. Nato- ja EU-haukkanakaan en häntä pidä, vaikka vasemmistossa on hänestä toisenlainen käsitys.”

( Seppäsen viittaamat herrat ovat pääministeri Jyrki Katainen sekä ministerit Alexander Stubb ja Jyri Häkämies.  Viinasen ja Seppäsen keskiviikon Hesariin kirjoittamani kirja-arvion voi lukea tämän linkin takaa. )

Päivän siteeraus 2.

Uutispäivä Demarin uutispäätoimittaja Antti Vuorenrinne muistelee animaatiosarjaa Itse Valtiaat, jota esitettiin TV1:ssä vuosina 2001-2008.

”Itse Valtiaiden päähahmo oli selvästi Paavo Lipponen. Lipposen karrikoitu hahmo tv-sarjassa oli varsinkin lapsikatsojille niin pelottava, että sen vaikutus saattoi ulottua näihin vaaleihin asti. Ainakin Lipposen piti kovasti vakuutella, ettei ole mitään pelättävää.”

Päivän siteeraus 3.

Pirkanmaan Yrittäjä-lehti kysyi ehdokkailta, mikä on suosikkihahmosi Ankkalinnassa?

Pekka Haavisto: ” Hannu Hanhella käy niin mieletön mäihä. Vihaksi pistää. Olen siis Aku Ankan puolella.”

Sauli Niinistö: ”Mummo Ankka. Hän on ahkera, muista huolehtiva ja lämmin.”

Päivän menovinkki:

Presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaat Pekka Haavisto (vihr) ja Sauli Niinistö (kok) ottavat mittaa toisistaan Helsingin Sanomien ja Nelosen yhteisessä vaalintentissä tiistaina 31. tammikuuta kello 17 alkaen.
Helsingin keskustassa Sanomatalon Mediatorilla pidettävä vaalipaneeli on samalla sekä avoin yleisötilaisuus että suora tv-lähetys. Mediatorille mahtuu rajoitetusti yleisöä.
Presidenttitentti kestää vajaat kaksi tuntia kello 17-18.45. Se lähetetään suorana Neloselta, ja on myös katsottavissa verkossa HS.fi:n ja Nelosen sivuilla.
Ehdokkaita tentataan presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä teemoista eli ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Luvassa on myös heidän persoonaansa ja laajemmin arvomaailmaansa liittyviä kysymyksiä.
Ehdokkaat pääsevät tentin aikana väittelemään myös vapaasti keskenään itse valitsemistaan aiheista samaan tapaan kuin Nelosen Vihdoinkin kahden -keskusteluissa.
Suora tv-lähetys:
Nelonen, 17-18.45
Yleisötilaisuus: Sanomatalon Mediatori, Töölönlahdenkatu 2.
Verkossa: live.hs.fi tai
www.nelonen.fi/uutiset.

HUOMIO. En tee erillistä Perässähiihtäjään erillistä postausta HS:n ja Nelosen tentistä, mutta kommenttipalsta on tietysti tiistai-iltana ja keskiviikkona auki, joten myös tämän keskustelun arvioita kaivataan tai oikeammin sanottuna pyydetään kommenttipalstalle.  Seuraavan kerran postaan keskiviikkona 1.2. kello 20 alkavan MTV3:n kaksituntisen vaaliväittelyn jälkeen. Teksti valmistuu vasta puolilta öin.

Hyvää toisen ja viimeisen vaaliviikon alkua. Yli miljoona suomalaista on jo äänestänyt, mutta uurniin mahtuu vielä lisää ääniä tänään tai huomenna tai sitten ensi sunnuntaina. Äänioikeus on pyhä. Kommentaattorimme Pentti Kangasluoma kertoi äsken, että hänen 82-vuotias läheisensä kuoli loppuviikolla, mutta ehtipä keskiviikkona vielä äänestää ja oli siitä onnellinen. Hän olkoon meille kaikille kunnioitettavaa kansalaismalli. Syvä kumarrus.

Tänään järjestetään todennäköisesti vaalien suurin joukkotilaisuus, ainakin maksullinen sellainen. Helsingin Jäähalliin kokoontuu runsaat 7000 Pekka Haaviston tukijaa Ultra Bran ja muiden nuoren polven taiteilijoiden tähdittämään juhlaan. Se on tämän päivän top-tilaisuus sekä vaalimarkkinoilla että vähän muutenkin. Onnittelut! Maistiaisen Ultra Bran konsertista voi saada tämän linkin takaa.

Blogissakin alkaa viimeinen rutistus. Kiitos viikonvaihteen kommentaattoreille, jotka pohtivat viime viikon saldoa vaalikampanjassa. Oli kiva pakkaspäivinä könytä hiihtämisen lomassa yläkertaan lukemaan kommenttejanne.

Mutta jatketaan taas kuivalla asialla. Ykköskierroksen aikana pohdimme ulkopolitiikan sisältöä alkavalla kuusivuotiskaudella, mutta jatketaan keskustelua. Viime viikon keskustelussa tuli jo aika perusteellisesti pohdituiksi Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön ulkopoliittiset näytöt, tiedot ja taidot.

Mennään nyt pykälä eteenpäin ja mietitään, mitä ns.isoja juttuja tulevalla presidentille on edessään ja kumpi teidän mielestänne olisi niitä ulkopolitiikan tehtäviä hoitamaan.

Lista on omasta päästäni napattu, joten se ei ole ollenkaan kattava. Sitä sopii täydentää.

1. Venäjä. Presidentti vaihtuu ensi keväänä. Todennäköisesti paikalle istuu nykyinen pääministeri Vladimir Putin. Uusi presidentti hallitsee kuusi vuotta, joten Suomen ja Venäjän presidenttikaudet ovat tulevaisuudessa yhtä pitkät ja vielä lähes samat. Mikä onnellinen sattuma!. On todennäköistä, että seuraava kuusivuotiskausi on värikkäämpi Venäjä-suhteissa kuin mennyt. Venäjällä on pitkän yksinvallan jälkeen syntymässä nykyjohdon vastainen oppositio. Suomen pitää määritellä, miten suhteita uudessa tilanteessa hoidetaan. Miten ylläpidetään asiallista yhteyttä  vallanpitäjiin ja oppositioon maassa, jossa vallanpitäjät eivät ole tuntevinaan vastustajiaan?

2. Baltia. Kaikki Baltian-maat ovat ns. presidenttijohtoisia maita. Viroon Suomella on erityissuhde, jopa liittolaissuhde, mutta Latvia ja Liettua ovat jääneet etäisemmiksi. Millaista Baltia-politiikkaa Suomi noudattaa?

3. Suhteet muihin Pohjoismaihin hoituvat pääasiassa hallitusten välisenä yhteistyönä, ja presidentille jää vain seurustelu kruunupäiden kanssa. Pitäisikö presidentillä olla myös poliittinen rooli Pohjoismaisessa yhteistyössä?

4. Suhteet EU:n ja euroryhmän ydinvaltoihin Saksaan ja Ranskaan sekä Britanniaan. On todennäköistä, että euroryhmän sisällä tapahtuu alkavalla kuusivuotiskaudella muutoksia joko toimintatavoissa tai rakenteissa, ehkä molemmissa. Suomelle on elintärkeää, ettei pienten valtioiden yli kävellä, kun päätöksiä tehdään. Päävastuu on hallituksella, mutta presidentin rooli on tärkeä yhteydenpidossa ydinvaltojen valtionpäämiehiin.

5. Suhteet Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa valitaan uusi tai vanha presidentti ensi marraskuussa. Jos demokraattien Barack Obama jatkaa, hänen toinen ja viimeinen kautensa jatkuu vuoden 2016 alkuun. Silloin valitaan uusi presidentti. Nykyinen ulkoministeri Hillary Clinton on joka tapauksessa jäämässä pois vuoden päästä. Suomen suhteet Yhdysvaltoihin ovat asiallisella ja hyvällä tolalla, mutta lähivuosina tarvittaisiin ”presidenttitason markkeeraus” joko Suomen presidentin käynti Valkoisessa talossa tai Yhdysvaltain presidentin käynti Suomessa. Miten se onnistuisi?

6. YK. Suomi kamppailee ensi syksynä YK:n yleiskokouksessa vaihtuvan jäsenen paikasta turvallisuusneuvostossa. Edellisen kerran Suomi oli jäsenenä 1989 ja 1990. Sitä ennen 1969 ja 1970. Eli nyt on tärkeä onnistua syksyllä, ja jos Suomi valitaan, edessä on raskas kaksivuotiskausi, jossa kovimmassa paineessa ovat ulkoministeri Erkki Tuomioja ja valittava presidentti.

Tältä listaltza voi poimia mieleisensä aiheen tai listaa voi jatkaa. Olen tämän postauksen häntään vielä siteerannut Tuomas Forsbergin kirjoitusta viime torstain Aamulehdestä.  Eiköhän tässä ole ärsykkeitä kylliksi.

Maanantaipäivän Hyvä kysymys kuuluu: Kummasta uusi ulkopolitiikan johtaja?

Molempien presidenttiehdokkaiden ulkopoliittisiin vastauksiin voi tutustua HS:n vaalikoneessa tämän linkin kautta.  HS:n vaalikonetta on viikonvaihteessa täydennetty ja selkeytetty nimenomaan kakkoskierroksen tarpeita varten.

Seuraavan kerran postaa huomenna tiistaina, joka on tammikuun viimeinen päivä ja myös viimeinen ennakkoäänestyspäivä.

Päivän sitaatti:

Prrofessori Tuomas Forsbergin kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä alakertakirjoituksena viime torstaina 26.1.2012.

”Presidentti valitaan Suomen ulkopolitiikan johtajaksi.  Siksi presidentinvaaleista voidaan odottaa myös Suomen ulkopolitiikkaa koskevaa linjavalintaa. Toisella kierroksella on kuitenkin vastakkain kaksi ehdokasta, Kokoomuksen Sauli Niinistö ja Vihreiden Pekka Haavisto, joiden ulkopoliittisten linjausten välillä on vain pieniä eroja. Mitä siis vuoden 2012 presidentinvaalien perusteella voidaan päätellä Suomen ulkopolitiikan jatkuvuudesta ja muutoksesta?

Suomen ulkopolitiikan historiasta voidaan erottaa kaksi pitkää linjaa.  Ensimmäinen on hyviä Venäjän-suhteita ja puolueettomuuspolitiikkaa vaaliva kansallinen realismi. Toinen on Venäjän sotilaallisen voiman ja sen autoritääristen vaikutusten torjumiseksi läntiseen yhteistyöhön hakeutuva liberalismi.

Ensimmäinen koulukunta, pienvaltiorealismi, on ollut vallitseva autonomian ajan myöntyväisyyspolitiikassa sekä kylmän sodan hyviä idänsuhteita painottaneessa puolueettomuuspolitiikasta. Toinen koulukunta, länsisuuntautunut liberalismi, taas on ollut niskan päällä niin autonomian ajan viimeisinä vuosina, maailmansotien välisenä aikana kuin kylmän sodan päättymisen jälkeenkin.

Näillä kahdella koulukunnalla on niin politiikassa kuin tutkijayhteisössäkin edelleen omat kannattajansa. Viimeksi näitä kahta ulkopolitiikan pitkää linjaa on kirjassaan Suomen ulkopolitiikan muuttuvat koordinaatit käsitellyt Hiski Haukkala, mutta aiheesta ovat kirjoittaneet myös monet muut. Haukkalan näkemyksen mukaan länsisuuntautunut liberalismi on näistä yleensä ollut vahvempi, mikä näkyy myös Suomen nykyisissä linjauksissa.

Nämä kaksi pitkää linjaa eivät välttämättä ole toisilleen täysin vastakkaisia, sillä niiden molempien ytimessä on Suomen itsenäisyyden ja suomalaisten vapauden puolustus. Länsisuuntautunut linja on valittu silloin, kun itäinen naapuri on ollut heikko, kun taas puolueettomuuspolitiikka on korostunut silloin, kun Venäjä – tai Neuvostoliitto – on ollut vahva. Niin J.K. Paasikivi kuin oikeastaan Urho Kekkonenkin siirtyivät puolueettomuuspolitiikan linjalle sen jälkeen, kun muita vaihtoehtoja Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi ei ollut.

Suomen ulkopolitiikassa länteen suuntautumisella ja liittoutumisella on siten ihan yhtä lailla historialliset juurensa kuin puolueettomuudellakin.  Toisen maailmansodan aikana oli itsestään selvää ajatella, että Suomi tarvitsee liittolaisia: myytti yksin pärjäämisestä syntyi vasta sodan jälkeen.

Toisaalta Suomen ulkopoliittinen konsensus on perustunut sille, että pienvaltiorealismia ja läntistä liberalismia ei ole haluttu asettaa vastakkain. Kekkosen tunnetun maksiimin mukaan hyvät idänsuhteet eivät olleet este vaan edellytys niin Suomen omalle demokratialle kuin Suomen tiivistyvälle kanssakäymiselle lännen kanssa. Kylmän sodan päättymisen jälkeen taas on ajateltu, että Suomen EU-jäsenyys ja aktiivinen toiminta siellä luovat parhaan mahdollisen pohjan tiivistää suhteita Venäjään. Haukkala muistuttaa vielä, että hyvät suhteet Venäjään ovat ensisijaisen tärkeitä vahvistettaessa Suomen asemaa läntisessä yhteistyössä.

Vuoden 2012 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen keskusteluissa Suomen ulkopolitiikan perinteiset koulukuntaerot nousivat pintaan oikeastaan vain Ylen suuressa vaalikeskustelussa, jossa Paavo Lipponen katsoi Suomen asemoineen itsensä länteen. Paavo Väyrynen taas esitti Suomen olevan edelleen puolueeton, vaikka onkin EU:n jäsenvaltio.

Vaaleja ei kuitenkaan ratkaista näiden kahden perinteisen pitkän linjan välisen kamppailun  merkeissä. Niin Niinistö kuin Haavistokin lähtevät siitä, että Suomen tulee olla aktiivinen läntisessä yhteistyössä, mutta Nato-jäsenyyttä ei tarvita. Samaan aikaan myös Venäjän kanssa pidetään yllä hyviä suhteita. Venäjän varustautumista tai sen demokratian puutteita ei nähdä uhkana Suomelle.  Sen paremmin Venäjä kuin Natokaan eivät ole vaalien avainkysymyksiä.

Onko Suomen geopoliittinen asema muuttunut niin täysin, että kahden pitkän linjan välinen kamppailu – tai voimasuhteiden muutoksiin sopeutuva heiluriliike kahden linjan välillä – on päättynyt?  Onko Suomen ulkopolitiikan suuri linja konvergoitunut nykyisenkaltaiseen uomaan, jossa EU-jäsenyyden toteutumisen jälkeen suuria muutoksia ei enää ole odotettavissa? Vai onko vanha koulukuntajako korvautumassa jollakin uudella jaolla ja sen myötä tehtävillä uudentyyppisillä valinnoilla?

Jos Haaviston ja Niinistön välillä halutaan löytää joitakin eroja heidän ulkopoliittisessa ajattelussaan, ne koskevat ehkä eniten sitä, miten Suomen taloudellisten etujen ajaminen suhteutetaan ihmisoikeuskysymyksiin tai ympäristönsuojeluun ulkopolitiikan hoidossa.  Kansainvälisyyteen molemmat suhtautuvat positiivisesti, mutta nykyisenkaltaiseen globalisaatioon Haavisto suhtautuu Niinistöä varauksellisemmin.

Tässä valossa Suomen ulkopolitiikan kaksi perinteistä pitkää linjaa ovat todellakin menettäneet merkityksensä.  Suhtautuminen globalisaatioon on tullut entistä tärkeämmäksi, mutta sinällään se ei poista kysymystä Suomen geopoliittisesta asemoitumisesta ja strategisista valinnoista. Globalisaatiota koskevat kysymykset ovat eksistentaalisia mutta ennemminkin koko maailman kuin nimenomaisesti Suomen osalta.

Pitkän linjan mukainen strateginen valinta saattaisi tulla ajankohtaiseksi vain siinä tapauksessa, että EU heikentyisi ja samanaikaisesti Venäjä sekä voimistuisi että alkaisi käyttäytyä aggressiivisesti. Sitä ei kuitenkaan pidetä todennäköisenä, mutta varmuuden vuoksi on ylläpidetty ”Nato-optiota”, jota niin Niinistö kuin Haavistokin kannattavat. Kriisin sattuessa turvattaisiin siis ennemmin läntiseen liberalismiin kuin pienvaltiorealismiin, mutta nykytilanteessa vanhat koulukunnat ovat jääneet taustalle.

Presidenttiä valittaessa ei siis valita Suomen ulkopolitiikan uutta pitkää linjaa. Sen sijaan ratkaisu voidaan tehdä sen perusteella, mitä muita arvoja kuin Suomen vapautta ja itsenäisyyttä ulkopolitiikalla voidaan edistää.  Toivon mukaan toisella kierroksella käydään näitä valintoja koskevaa keskustelua.

Silti voi olla, että äänestäjät lopulta tekevät päätöksensä jollakin aivan muulla kuin ulkopolitiikan perusteella. On vaikeata pohtia, miten ehdokkaiden kannat vastaavat omia intressejä ja arvoja ja kuinka tehokkaasti he pystyisivät niitä edistämään.

Tietokaan ei aina auta. Suuri osa ei halua äänestää vaalikoneiden tarjoamaa ehdokasta, vaikka se ehkä olisi rationaalisin tapa tehdä päätös. Usein helpointa on keksiä yksinkertaisempi kysymys, kuten kuka ehdokkaista minua eniten miellyttää tai kuka on presidenttimäisin ja vastata siihen.

Kun äänestäjät seuraavien päivien aikana tarkastelevat kriittisin silmin presidentinvaalien ehdokkaita, heidän on yhtä lailla syytä arvioida kriittisesti myös omien valintojensa perusteita.”

Päivän menovinkki:

Kannattaa merkitä kalenteriin, että huomenna kello 17 alkaa ehdokastentti Sanomatalon Mediatorilla. Tentti näkyy Nelosella.

Toinen kaksintaistelu on juuri päättynyt.  Se oli nyt MTV3:n tentti, jonka veti toimittaja Vesa Kallionpää. Tentti oli rakennettu perinteisellä tekniikalla. Kysyttiin vuorotellen molemmilta ehdokkailta. Istuttiin studiossa suorassa lähetyksessä, jota rymittivät mainoskatkot. Lopussa tuli hirmuinen kiire, joten katsoja/kuulija saattoi melkein kuulla studio-ohjaajan läähätyksen: nopeammin, nopeammin… ( HUOM. lisäys lauantaina illansuussa kello 17.30. Tänä iltana kello 21.30 TV1:n Uutisvuodossa esiintyvät Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö. Kun en valitettavasti pääse katsomaan tuoreeltaan ohjelmaa, olisi mukavaa, jos arvon kommentaattorit kirjoittaisivat esim. sunnuntaina kommenttipalstalle havaintojaan ehdokkaiden pärjäämisestä. Vaikka olemmekin asialinjalla…)

Tentittävä oli kaksi herrasmiestä, joista toinen oli hermostunut ja toinen oli tänään levollisempi. Pekka Haavisto vakuutti, että hän ei ole stressantuvaa tyyppiä, mutta nyt hän oli stressaantunut. Sauli Niinistö oli päivän aikana saanut levollisuuskoulutusta ja ehkä itseluottamustakin. Tv-kamera viipyili poikkeuksellisen usein siinä keskustelijassa, joka ei ollut äänessä. Sitä Haavisto ei ilmeisesti arvannut.

Keskusteluasetelma ei ollut Haavistolle suopea, eikä hän pystynyt huonoa oloaan peittämään – niin hyvä esiintyjä kuin onkin. Niinistö huomasi kilpakumppanin hermostumisen ja painoi Haavistoa aroista paikoista kyselemällä valikoivasta asevelvollisuudesta ja talouskasvun väheksymisestä. Tavoite oli tietysti ilmiselvä: osoittaa, että Haavisto on muuttanut aikaisempia kantojaan.

Haavisto joutui selittelemään vastauksissaan, mutta hän ei pystynyt vastaavasti esittämääm samanlaisia kenkkuja kysymyksiä Niinistölle.

Totuushan on se, että molemmat herrat ovat pyöristäneet aikaisempia mielipiteit’  ja tarjoavat nyt omina kantoinaan suomalaisten enemmistön oletettuja kantoja. Näin se aina suorissa presidentinvaaleissa ennenkin on mennyt, ja menee nytkin. Siihen on hyvä syynsä: jotta saisi enemmistön taakseen, on pakko myötäillä sitä. Ei Suomessa ole (enää) ensimmäistäkään poliitikkoa ( eikä kyllä muitakaan auktoriteetteja, ei talouselämässä, mediasta nyt puhumattakaan), joka voisi kuvitella käännyttävänsä kansalaisten enemmistön mielipiteittensä taakse.

Molemmat toivat esiin kansainvälisiä ansioitaan. Haavisto joutui taas selvittelemään rauhansovittelutehtäviensä kiemuroita, joita tänään on tämänkin blogin kommenttipalstalla ruodittu. Täydennän sitä, mitä eilen kirjoitin Ylen tentin jälkeen. En epäile, etteikö Haaviston ura sovittelutöissä ole kaikin puolin kunnioitettava. Hän on tehnyt tärkeää työtä, mutta sankaritarina on jo aikoja sitten ruvennyt elämään omaa elämäänsä.

Haavisto on erinomainen kirjoittaja ja kertoja, ja hänen kirjojaan ja hänestä tehtyjä haastatteluja on nautinto lukea. Mutta hyvä tarina on yleensä parempi, sujuvampi ja iskevämpi kuin sen takana olevat tapahtumat. Näin on tainnut käydä Haavistollekin.

Ei siis ole ihme, että Niinistö oli vähän kateellinen. Miten muuten voi tulkita hänen marinaansa siitä, ettei riittävästi arvosteta käyntejä Moskovassa valtiovarainministeri Andrei Kudrinin luona silloin kun Niinistö oli pankkimiehenä Luxemburgissa. Oli kuitenkin hyvä, että Niinistö muistaa Kudrinin. Venäjällä Kudrinia ei enää muisteta, sillä hän joutui eroamaan viime syksynä ja on katkaissut suhteensa johtokaksikkoon. Sikäläisessä kulttuurissa se merkitsee, ettei häntä ole olemassa.

Keskustelu huipentui keskusteluun Suomen suhteista Yhdysvaltoihin. Haavisto arvioi, että Suomen presidentti saa kutsun Valkoiseen taloon, jos hänellä ”olisi asiaa”. Siis hän pystyisi kertomaan amerikkalaisille jotain sellaista, joka kiinnostaisi heitä. Niinistö kertoi, että hänellä on Yhdysvaltain varapresidentiltä  Joe Bideniltä ”pysyvä kutsu” . Voi olla tai olla olematta. Se on kuitenkin varmaa, että Niinistö – amerikkalaisten toivomuksesta – viime talvena tapasi Bidenin Helsingissä. Se oli eleenä tietysti merkittävä signaali.

Viime talvena julkisuuteen vuotaneet amerikkalaisraportit kertoivat, että presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen tekivät hartiavoimin töitä päästäkseen Valkoiseen taloon viime vuosikymmenen puolivälissä, mutta kutsua ei koskaan tullut. Olisiko se sen helpompaa  Haavistolle tai Niinistölle ?

MTV3:n tentti kuitenkin huipensi ja päätti ensimmäisen kahdesta vaaliviikosta, jonka aikana meidän kaikkien on pakko valita kahdesta vaihtoehdosta ja äänestettävä viimeistään 5.2. sunnuntaina. Siksi haluaisinkin laajentaa tämän keskustelun koko mennyttä viikkoa käsittäväksi.

Viitisen  vuorokautta sitten saimme tietää, että toiselle kierrokselle pääsivät Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö. Sen jälkeen on tehty kaksi pikaista mielipidemittausta, järjestetty kaksi tv-tenttiä, tehty kymmeniä haastatteluja ehdokkaista, julkaistu satoja analyyseja, pidetty tilaisuuksia, kerätty tukijoita jne. Ja kohta viidennes äänioikeutetuista on käynyt äänestämässä toisella kierroksella. Se ei viittaa siihen, että kansalaisten into olisi laantumasa, vaikka lähes puolet ensimmäisellä kierroksella äänestäneistä joutuu etsimään uutta ehdokasta.

Mutta arvoisat kommentaattorit. Panen päivän ja koko viikonlopun Hyväksi kysymykseksi: Mikä on ensimmäisen viikon saldo?

Mitä viidessä vuorokaudessa on tapahtunut? Vai onko tapahtunut vielä mitään ratkaisevaa?

Kommenttipalsta on auki koko viikonlopun, mutta jatkuvasti en päivystä päätteen vieressä. Välillä täytyy hiihtääkin ja istua iltaa vanhojen ystävien seurassa. Kaikki mielipiteet pääsevät julki, ja lukijoitahan meillä on kiitettävän paljon: siitä kiitos! Seuraavan kerran postaan maanantaina aamupäivällä.

Päivän siteeraus 1.

Suomen Kuvalehden pääkirjoitus:

” Ehdokkaat ovat kokeneita poliitikkoja ja aidosti kansainvälisiä, eri tavoin. Pekka Haavisto edustaa idealismia, jossa on realistista optimismia oikeudenmukaisuuden rakentamiseksi kä’rsivällisten neuvottelujen ja kuuntelevan ymmärtämisen tietä. Sauli Niinistö on käytännön tekojen mies, joka näkee Euroopan hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakennustyömaana Suomen hyväksi ja presidentin kansakunnan ensimmäisenä työmiehenä maailmalla. Haaviston on elävä esimerkki laajasydämisestä suvaitsevaisuudesta. Niinistö taas selviytymiskyvystä, joka ei muutu kyynisyydeksi. Inhokit jäivät ja molempia ehdokkaita voi perustellusti ihailla – se on tärkeää kansakunnan johtajan symbolisessa tehtävässä.”

Päivän siteeraus 2.

Näin Timo Soini kirjoittaa plokissaan perjantai-iltana. ( Timo Soini on jostain syystä muuttanut käyttäytymistään siitä, mitä sanoi viime maananataina. Hän lupasi vielä maanantaina, ettei kerro kantaansa ennen kuin vaalipäivän 5.2. illalla, jos joku kysyy. Soinin plokirjoitus on siteerattuna maanantain 23.1 Perässähiihtäjän Päivän sitaatissa. Kannattaa muuten vertailla kahta Soinia, toinen alkuviikolta ja toinen loppuviikolta! )

”Tapasin eilen torstaina Sauli Niinistön ja äänestin häntä tänään perjantaina Espoon Lippulaivassa.

Perusteluni:

Ääni on Sauli Niinistölle – ei Kokoomuksen politiikalle.

Uskon, että Sauli Niinistö huolehtisi Puolustusvoimien ylipäällikkönä Pekka Haavistoa paremmin Suomen puolustusvoimista ja tärkeistä transatlanttisista suhteista.

Olen huolissani sorateiden varrella asuvista ihmisistä ja syrjäseutujen palveluista. Kun verot haetaan pitkospuiden päästä, palvelut kuuluvat myös siellä asuville. Kerroin tämän huoleni Sauli Niinistölle. Luotan siihen, että hän ymmärsi asiani tärkeyden.

Jotta syrjäseutujen asia ei jää pelkäsi puheeksi, matkustan Rautavaaralle perjantaina 3.2.2012. Järjestämme paikallisten Perussuomalaisten kanssa tilaisuuden, jossa vetoamme kansaa äänestämään.

Rautavaaralla oli koko maan alhaisin äänestysprosentti 58,4 %, oma osuuteni annetuista äänistä oli 17, 0 %. Toiveeni on, että vähintään puolet Rautavaaran äänestäjistä kävisi uurnilla. Äänestivät sitten kumpaa tahansa tai jättävät tyhjän lipun.

—
Rankaisen itseäni huonosta ruotsin kielen taidostani. Sen vuoksi presidenttikannastani syntyi epäselvyyttä vaali-iltana. Epäonnistuin ilmaisemaan itseäni ruotsin kielellä, syntyi väärinymmärrys. Syksyn ruotsinkieliseen puheenjohtajatenttiin pistän jonkun sellaisen perussuomalaisen, joka osaa ruotsia niin hyvin, että tällainen ei pääse enää toistumaan. Tällä välin yritän itse parantaa kielitaitoani.

—

Minulla ei ole Pekka Haavistosta mitään pahaa sanottavaa.

Mielestäni avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Käsittääkseni Sauli Niinistö on samaa mieltä.
Sekä Pekka Haavisto, että Sauli Niinistö suhtautuivat kunnioittavasti aborttikantaani, vaikka ovat itse asiasta toista mieltä. Tähän eivät kaikki politiikassa, saati mediassa, pysty. Minä en nöyristele kuoleman kulttuurin edessä.”

Päivän siteeraus 3.

Näin Uutispäivä Demarin päätoimittaja Juha Peltonen kirjoittaa perjantaina.

”Vaihtoehtojen vähäiselläkin vertailulla huomaa valinnan kuitenkin helpoksi. Arvomaailmaltaan Pekka Haavisto on selvästi lähempänä sosialidemokraattista ajattelua kuin Sauli Niinistö. Sen osoitti jälleen ehdokkaiden esiintyminen Sdp:n puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän edessä 26.1. Haavisto puhui arvoista ja ilmoittautui Suomen nykyisen ja edellisten presidenttien työn jatkajaksi. Niinistö aloitti juristille tyypillisesti valtioelinten muodollisista valtasuhteista ja päätyi talouteen.

Sosiaalisessa mediassa ja muissa puheenvuoroissa lukuisat demarit ovat ilmoittautuneet Haaviston kannattajiksi, osa aikoo jopa kampanjoida hänen valintansa puolesta. Demarinuoret tukevat  Haavistoa järjestönä. Niinistön äänestäjäksi ei ole moni sosialidemokraatti ilmoittautunut. Silti heitäkin aivan varmasti on.”

Viikonlopun menovinkki:

Heikki Kotilaisen kuvanäyttely on edelleen auki Sanomatalon Mediatorilla. Siellä kannattaa poiketa viikonloppunakin. Kannattaa merkitä kalenteriin myös ensi tiistaina kello 17 alkaen järjestettävä keskustelu Mediatorilla. Keskustelijoina ovat presidenttiehdokkaamme Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö.

Ylen vaalitentti pidettiin torstai-iltana myöhään, ja kirjoitan siitä muutaman havainnon perjantain keskustelun pohjaksi. Ensinnä haluan onnittella Yleisradion kollegoita Jan Anderssonia ja Kirsi Sköniä. Tentti oli aivan loistava. Tunti meni, että hujahti. Eivätkä ehdokkaatkaan huonoja olleet, mutta tällä kertaa toimittajat olivat vielä parempia. Ainahan näin ei ole ollut.

(HUOM. Lisäys perjantaiaamuna kello 11.15. Tämän linkin takana on ehdokkaiden vastaukset Suomen Keskustan kysymyksiin. Kannattaa tutustua! Lisäys perjantaina kello 17.50. Iltalehden/RIF:n tuore mielipidemittaus: Sauli Niinisto 64 % ja Pekka Haavisto 36 %.  Mukana ovat vain vastanneet. Epävarmoja oli ollut 23%. Mittauksen tulos on tämän linkin takana. )

Alussa näki, että Sauli Niinistö oli todella jännittynyt ja hermostunut. Varsinkin siinä kohdassa, jossa käsiteltiin vaalirahoitusta, Niinistöllä taisi keittää. Ja se näkyi ontuvissa vastauksissa.

Pekka Haavisto aloitti hyvin taitavasti ja viileästi argumentoiden. Vaalirahakeskustelusta hän selvisi hyvin ja onnistui horjuttamaan Niinistöä.

Yhteinen vetoomus sen puolesta että ehdokkaiden puolisoille annettaisiin ihmisarvo vaalikeskustelussa, oli hyvin vakava. Tarkat puheenvuorot voi lukea www.hs.fi:n uutisesta.

Perusteltua aihetta vetoomukseen antaa netissä vellova keskustelu, joka on saanut päivä päivältä hullumpia ja sairaampia muotoja. Tässä keskustelussa näyttää yhdistyvän kaksi vaarallista asiaa: presidentinvaalien toisen kierroksen aiheuttamat ylikierrokset ynnä se, että monta kertaa ihan viisaatkin menettävät harkintakykynsä, kun he pääsevät purkamaan mieltään nimimerkin suojassa netissä.

Kunnioitetaan Perässähiihtäjän palstoilla tätä vetoomusta. Meilläkin tätä puolisokeskustelua on jo käyty sen verran, että kaikki asialliset argumentit on esitetty. Ehkä joku epäasiallinenkin on eksynyt joukkoon. Minusta tuntuu, että puolisokeskustelu on jo loppumaisillaan meidän palstoillamme. Me valitsemme presidenttiä, emme puolisoa. Hänet tuleva presidenttimme on itse  valinnut. Presidentin valintaan meidän on tyytyminen.

”Kenen kanssa sitä elämänsä viettää, on kunkin oma asia”, kirjoitti Paul Tiensuu äsken kommenttipalstalla.

Mutta palataan nyt illan tv-keskustelun varsinaiseen huippukohtaan, joka oli lopun 20 minuutin osuudessa.

Ylen keskustelussa päästiin alun asiapitoisen argumentoinnin jälkeen vielä syvemmälle, kun Andersson ja Skön kuulustelivat ehdokkaita vuorotellen.

Tässä osuudessa Niinistö paitsi pääsi ensinnäkin helpommalla Jan Anderssonin kynsissä kuin Haavisto Kirsi Skönin käsittelyssä, mutta myös selvisi paremmin.

Skön onnistui horjuttamaan Haaviston itsevarmuutta, kun upottiin Haaviston sovittelijanuran yksityiskohtiin ja niihin takaiskuihin, joita näihin projekteihin välttämättä kuuluu. Haavisto on tosin onnistunut kirjoittamaan menestystarinan.

Haavisto hillitsi kielensä hyvin, mutta puheen sävy ja olemus muutenkin kieli hermostumisesta. Loppupuheenvuoroon hän kuitenkin kokosi itsensä ja muisti puhutella viisaasti maaseudun äänestäjiä ( ”Koko Suomen edustaja, Koko Suomi on pidettävä asuttuna.”)

Afganistan-keskustelussa jäi korvaan se, miten molemmat kiirehtivät kehumaan edellistä puolustusministeriä Jyri Häkämiestä. Haavisto ennätti ensin kehumaan-  ja Niinistö tietenkin perässä.  Jos Häkämies katsoi keskustelua, hän oli varmasti tyytyväinen. Kannatti myöntää Haavistolle sotilasansiomitali historian ensimmäisenä siviilipalvelusmiehenä.

Iranin pakotekeskustelussa ehdokkaat olivat samaa mieltä itse asiasta eli siitä, että Irania on painostettava, mutta Haavisto ei ollut valmis antamaan Yhdysvalloille keskeistä roolia, johon Niinistö oli valmis.

Kaiken kaikkiaan keskustelu oli hyvä, tasokas ja tyylikäs.

Näissä keskusteluissa asetelma aina sama: Haavisto on haastaja, hänen pitäisi pystyä voittamaan, vieläpä selvästi. Tasapeli tai lievä voitto ei riitä. Niinistöllä on ainakin vielä kannatusetumatkaa, joten hänelle riittää tasapeli, eikä lievä tappiokaan ole katastrofi.

Tämän asetelman muistaen Niinistö selvisi voittajana.

Vaan mistä minä sen tiedän? Tämä oli minun mielipiteeni, mutta varsinaiset asiantuntijat ovat blogin arvoisissa kommentaattoreissa, joille heitän perjantaipäiväksi Hyvän Kysymyksen: Kumpi voitti?

Seuraavan kerran postaan huomisiltana, siis perjantai-iltana MTV3:n keskustelun jälkeen.

Päivän siteeraus 1.

Toimittaja Yrjö Rautio arvioi  ja vertailee Apu-lehdessä Pekka Haavistoa ja Tarja Halosta.

”Haaviston ja Tarja Halosen arvoista on vaikea löytää olennaista eroa. Molemmat ovat samanlaisia uuden, tasa-arvoisemman, suvaitsevaisemman, oikeudenmukaisemman ja ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan ja maailman rakentajia. Vasemmistolaisten äänestäjien on erittäin helppo asettua Haaviston tueksi toisella kierroksella. Haavisto saanee paljon tukijoita myös Rkp:stä ja keskustan liberaalisiivestä.”

Päivän siteeraus 2.

Seiska-lehti on kysynyt molemmilta presidenttiehdokkailta, paljonko Suomen valtionvelka oli vuoden 2011 lopussa?

Näin ehdokkaat vastasivat:

Sauli Niinistö: ”Se lienee tuolla 80 miljardin paikkeilla.” (Oikein)

Pekka Haavisto:  ”Meillä on aikamoiset velkataakat tällä hetkellä. Olemme valtion budjetissa seitsemän miljardin luokkaa miinuksella. Uskon, että joudumme tekemään tämän vuoden aikana noin viiden miljardin euron edestä säästöjä.” (Valtionvelka on noin 80 miljardia euroa.)

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkipeliä on käyty blogin keskustelupalstalla lähes kaksi vuorokautta, melkein tauotta. Tuloskommentteja on julkaistu toista sataa kappaletta. Lämmin kiitos kaikille kommentoijille. Nyt on aika kääntää sivua. Siirrymme toiselle kierrokselle ja hyvästelemme kolme Paavoa sekä Timon, Evan ja Sarin ynnä kiitämme heitä suomalaiselle kansanvallalle tehdystä suuresta palveluksesta.

Heistä kuullaan vielä, mutta seuraavan viikon puhumme Pekka Haavistosta ja Sauli Niinistöstä.  Mutta ennen kuin keskustelu alkaa, jos arvon kommentaattorit tuntevat kiinnostusta jatkaa ja lukijamme jaksavat lukea, muutama kertaus ja täydennys tämän blogin pelisäännöistä. Täydennys keskiviikkona kello 15.20 tässä on linkki Ilta-Sanomien tuoreeseen mielipidemittaukseen.

Aivan aluksi haluan huomauttaa, että minulla on kokemusta blogin pitämisestä presidentinvaalien ensimmäisen ja kierroksen välillä. Pidin blogia kuusi vuotta sitten, kun Tarja Halonen ja Sauli Niinistö kisasivat. Keskustelu sujui blogissa kohtuullisen siististi, mutta jouduin sen eteen tekemään paljon ylimääräistä työtä.

En mene enää vanhojen asioiden yksityiskohtiin, mutta voin täysin allekirjoittaa sen, mitä Timo Soini eilen omassa plokissaan sanoi: ”Vaalitaistelu saa aina ihmiset suunniltaan. Järkevätkin ihmiset menettävät järkensä, tunne ottaa ylivallan.”

Sen vuoksi muutama kertaus kirjoittamisesta. Blogissa noudatetaan sekä postauksissa että kommenteissa sananvapauslainsäädäntöä. En halua, että kukaan kommentaattori, minä tai HS:n vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen joutuu käräjäoikeuteen kunnianloukkauksesta. Meillä kaikilla on parempaakin tekemistä kuin kuormittaa oikeusistuinlaitosta.

Kokemuksesta tiedän, että nyt on muutamia erityisen herkkiä kohtia. Ehdokkaita, heidän taustojaan ja tekemisiään saa arvostella, jopa reippaasti, mutta faktojen täytyy pitää paikkansa ja tekstin täytyy olla ”painokelpoista”, vaikka se ilmestyykin sähköisenä.

Omaa ehdokasta saa kehua estottomasti, mutta täytyy varautua myös siihen, että kehumiseen käydään kiinni, kovastikin. 

Henkilöiden herjaamiseen suhtaudun kielteisesti. Pysytään asiassa. Se riittää meille.

 Ehdokkaiden puolisot ovat näissä vaaleissa erityisen huomion kohteena. Pekka Haaviston puoliso on mies, vieläpä ulkomaalaistaustainen mies. Tässä meidän pitää olla tarkkana. Tämä on nyt ensimmäinen kerta Suomen politiikassa, kun näin vaativassa henkilövaalissa on homoseksuaali ehdokas. Tätä aihetta ei ole kielletty käsittelemästä, mutta sitä käsitellään tässä blogissa asiallisesti ja loukkaamatta Haaviston pariskuntaa.

 Ja täysin selvää on myös se, että Sauli Niinistö ja hänen vaimonsa käsittely olkoot yhtä asiallista.

En vielä ole tehnyt suunnitelmaa, miten usein postaan, mutta ehkä yhteensä viisi kuusi kertaa ennen toista kierrosta vähän riippuen aiheiden tarjonnasta.

Tiedän hyvin, että moni lukija pitää minua tiukkapipona. Se on täysin oikea arvio. Ajattelin olla vähän niuho, mutta samalla viedä kunnialla ja tyylillä tämän Perässähiihtäjä-blogin yli presidentinvaalien toisen kierroksen ja päättää urakan maanantaina 6. helmikuuta.

Jos tämä johtaa siihen, että keskustelu tyrehtyy – mihin en usko – kirjoittelen sitten yksikseni havaintoja toisesta kierroksesta. Tietysti sen seuraaminen olisi monin verroin mukavampaa tutussa ja hyvässä porukassa mielipiteitä vaihdellen. Ensimmäisellä kierroksella julkaistiin seitsemän viikon aikana pitkästi toista tuhatta kommenttia. Mahtavaa!

Toisella kierroksella keskustelu ei todennäköisesti ole yhtä vilkasta, koska mukana on enää kaksi ehdokasta, mutta toisaalta bonuksena tässä keskustelussa on sellainen pieni seikka, että toinen heistä valitaan Suomen 12. tasavallan presidentiksi 5. helmikuuta ja aloittaa kuuden vuoden virkakautensa 1. maaliskuuta 2012.

Päivän Hyvä Kysymys kuuluu: Millaisia miehiä ehdokkaat ovat? 

Heidän koulutustaan, uraansa, saavutuksiaan ja taustojaan on toki vertailtu paljonkin, mutta käydään nyt vielä ns. yleiskeskustelu ennen yksityiskohtaiseen käsittelyyn siirtymistä.

Keskustelun pohjaksi Päivän sitaatiksi poimin tämän päivän Helsingin Sanomien mielipidesivulta professori Antti Kasvion vertailevan kirjoituksen ( HS 24.1. 2012)

Seuraavan kerran postaan torstaina 26.1. ja torstai-iltana on myös TV1:n ensimmäinen vaalitentti ehdokkaille. Se alkaa kello 21. Perjantaina on samaan aikaan vuorossa MTV3:n tentti. Ne ovat tärkeitä, ja tarkoitus on niistäkin kirjoittaa. Kannattaa merkitä kalenteriin.

Näin Antti Kasvio kirjoittaa:

”Vaalitulos kertoo muutoksesta
Pekka Haaviston selviytymistä toiselle kierrokselle auttoi oleellisesti hänen nousemisensa henkilöksi, jota äänestämällä oli mahdollista estää Paavo Väyrysen tai Timo Soinin pääsy tuohon asemaan. Tästä huolimatta muodostunut asetelma tuo selvästi esiin tulevaisuuden Suomen rakentamisen perusvaihtoehdot.
Sauli Niinistö edustaa nykyajan kehittyneiden teollisuusmaiden talous- ja yhteiskuntapoliittista valtavirta-ajattelua. Sen ensisijaisena prioriteettina on taloudellisen kasvun edistäminen ja kysynnän ylläpitäminen korkealla tasolla niin, että työllisyys paranee ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja saadaan turvattua. Myös kestävän kehityksen tavoitteita pidetään tärkeinä, kunhan niiden toteuttaminen ei vaaranna totuttujen elintaso-odotusten jatkumista.
Haavisto taas edustaa sukupolvea, joka näkee jo vallitsevan kasvumallin kestämättömyyden ja joka on siksi valmis etsimään tulevaisuuden kannalta järkevämpiä vaihtoehtoja niin omassa elämässä kuin yhteiskunnassakin kokonaisuudessaan. Kyse on tulevan kasvun resurssi- ja ympäristörajoitteiden realistisesta huomioon ottamisesta samaan tapaan kuin monet kansainväliset yritykset jo tekevät liiketoimintastrategioita laatiessaan.
Nyt edessä oleva vaalitulos on helppo ennustaa, vaikkei siitä läpihuutojuttua tulisikaan. Mutta jo asetelma kertoo yhteiskunnassa alkaneesta isosta poliittisesta murroksesta, joka tekee vastedes tämänkaltaiset valintatilanteet sekä yleisemmiksi että tuloksiltaan vaikeammin ennustettaviksi.

Antti Kasvio
Helsinki ”

Päivän menovinkki:

Heikki Kotilaisen presidenttiaiheinen valokuvanäyttely on saanut suuren suosion. Jos liikutte Sanomatalon suunnassa, kannattaa poiketa katsomaan näyttelyä Mediatorille. Tervetuloa!

Päivän lukuvinkki:

Presidentinvaalien 1. kierroksen täydelliset tulokset löytyvät oikeusministeriön vaalipavelusta tämän linkin takaa. Kannattaa katsoa!  Samat tulokset mutta hieman eri tavalla esitettynä löytävät HS:n vaalitulospalvelusta, joka on tämän linkin takana.