Author Archive

Kuka voitti vaaliveikkauksen?

Maanantai, Tammikuu 23rd, 2012

Maanantai 23. tammikuuta 2012 ja 27. postaus

Päätinkin tehdä niin, että kerron tämän päivän postauksessani vain vaaliveikkauksen tulokset.  Ja annetaan viime yönä alkaneen keskustelun jatkua vielä huomiseen tiistaihin asti. Siirrytään sitten miettimään asioita eteenpäin. Se ehkä tasaa meidän kaikkien kierroksiamme. Vaaliveikkauksen tulokset perustuvat blogimme lukijan Markus Miettisen Berliinistä lähettämään laskelmaan, jossa on mukana kaikkiaan 196 vastausta. Hygieniasyistä en julkista koko listaa, mutta kärkiporukoista täytyy kertoa. Voittaja on…

(lisää…)

Miten tässä näin kävi?

Sunnuntai, Tammikuu 22nd, 2012

Sunnuntai 22. tammikuuta ja 26. postaus

Ennakkoäänien tulos tuli juuri, ja nyt ryhdymme jännittämään jatkoa. Mikä on päällimmäinen tunteeni? Kun ennakkoäänet tulivat, ensimmäinen tunteeni oli: miksei yllätystä tullutkaan. Luvut olivat aika lähellä mielipidemittausten keskiarvoja. Seuraavan tunnin aikana jännitimme Paavo Väyrysen ja Pekka Haaviston kamppailua toisesta finaalipaikasta. Sauli Niinistön pääsy oli sinne selvä jo ensimmäisten numeroiden tulon jälkeen. Tulos on tämän linkin takana.

(lisää…)

Veikaten voitat!

Lauantai, Tammikuu 21st, 2012

Lauantai 21. tammikuuta 2012  ja 25. postaus

Vaalipäivää edeltävä ilta on tummumassa, ja viimeisetkin kampanjatilaisuudet ovat pian ohi. Perässähiihtäjän vilkas keskustelu on vaimenemassa, eikä se ole  ihme. Lähes kaikki on sanottu: Olemme keskustelleet yhtä mittaa seitsemän viikkoa! Yli tuhat kommenttia on julkaistu. Oli sympaattista, että tohtori Paavo Väyrynen lähetti tänään tervehdyksen ja oman kommenttinsa blogin keskusteluun. Hän oli ensimmäinen ja ainoa presidenttiehdokas, joka noteerasi meidät. Se oli hieno ele ja komea päätös tälle urakalle. Suuri kiitos kaikille lukijoille ja kommentaattoreille!

Mutta yksi asia on vielä hoitamatta. Perässähiihtäjässä on aina järjestetty vaaliveikkaus. Aikaa on vielä runsas vuorokausi vaalituloksen julistamiseen, joten käyttäkäämme se aika veikkaukseen. Alla on valmis kuponki ja ohjeet osallistumisesta.

(lisää…)

Mikä muutti vaaliasetelmaa finaaliviikolla?

Torstai, Tammikuu 19th, 2012

Perjantai 20. tammikuuta 2012 ja 24. postaus

No niin. Nyt se on ohi, tarkoitan Yleisradion suurta vaalitenttiä, jonka vetivät Riikka Uosukainen ja Heikki Ali-Hokka. Ensimmäisen kierroksen ehdokkaat eivät enää esiinny yhdessä ennen sunnuntai-iltaa, jolloin vaalitulos julkistetaan suorassa lähetyksessä kello 20 alkaen Musiikkitalosta.  Perjantain blogikeskustelmme  pohjaksi heitän muutaman havainnon Ylen vaali-illasta.

(lisää…)

Kuka voitti, kuka hävisi?

Keskiviikko, Tammikuu 18th, 2012

Keskiviikko 18.1. 2012 ja 23. postaus

MTV3:n tentti keskiviikkoiltana oli toiseksi viimeinen suuri ehdokastentti. Huomenna torstai-iltana on se vihonviimeinen tentti, jonka järjestää Yle TV1. MTV3:n tenttiä vetivät Timo Haapala, Eeva Lehtimäki ja Mari Haavisto. En käy pitkää, ylipitkää, tenttiä läpi, mutta tässä on muutama havainto  jatkokeskustelun pohjaksi.

Lisäys torstaina kello 15.20. Ylen uutisten/Taloustutkimuksen prosenttiluvut: Sauli Niinistö 29, Pekka Haavisto 12, Paavo Väyrynen 10, Timo Soini 6, Paavo Lipponen 5, Paavo Arhinmäki 4, Eva Biaudet 2, Sari Essayah 2. EOS  on peräti 30 %. Tutkimus on tehty 10-18.1. eli viime viikon tiistaista tämän viikon keskiviikkoon. Huh-huh. Tästä tulee jännittävää. Kannattaa huomata, että tämä laskutapa poikkeaa HS-Gallupin tiistaisesta laskutavasta. Tarkemmat luvut Ylen/Taloustutkimuksen mittaukseen löytyy tämän linkin takaa.

(lisää…)

Pitäisikö euro-opposition yhdistää voimansa?

Tiistai, Tammikuu 17th, 2012

Tiistai 17. tammikuuta ja 22. postaus.

Hyvää huomenta. Tänään se sitten tapahtui. HS-Gallup jysähti kuin pommi tajuntaamme. Viime keskiviikosta 11. tammikuuta eiliseen maanantaihin 16. tammikuuta tehty mittaus kertoo tylyt prosenttiluvut meille kaikille: Sauli Niinistö 39, Pekka Haavisto 17, Paavo Väyrynen 17, Timo Soini 9, Paavo Arhinmäki 6, Paavo Lipponen 6, Sari Essayah 3, Eva Biaudet 2. Kannattaa kuitenkin huomata, että tämä ei ole aivan vertailukelpoinen aikaisempiin mittauksiin. Luvut on tällä kertaa laskettu vain kantansa ilmaisseista. Luvut kertovat kuitenkin paljon, mutta vielä jää jännitettävää, sillä epätietoisten ja kantansa kertomatta jättävien osuus on poikkeuksellisen suuri: 14 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa ja 17 prosenttia ei halunnut sanoa sitä. Muhiiko siellä vielä jokin uusi pommi? (Lisäys kello 15.10 MTV3/RIF mielipidemittaus, prosenttiluvut: Sauli Niinistö 37, Paavo Väyrynen 12, Pekka Haavisto 11, Timo Soini 7, Paavo Arhinmäki 3, Paavo Lipponen 3, Eva Biaudet 2, Sari Essayah 2. Ei osaa sanoa 22 %) (lisää…)

Mitä uuden presidentin pitäisi tehdä ulkopolitiikassa?

Maanantai, Tammikuu 16th, 2012

Maanantai 16. tammikuuta 2012 ja 21.postaus

Aivan ensimmäiseksi haluaisin kiittää aktiivisia lukijoita ja erinomaisia kommentaattoreita viime viikon vilkkaasta keskusteluista. Kommentteja on tullut satoja sekä paljon muuta palautetta. Viikonloppuna istuin päätteen ääreessä tuntikausia, mutta onneksi ennätin sentään hetkeksi hiihtämäänkin. Iloa tuottaa myös se, että työtoverini pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen on kirjoittanut Perässähiihtäjästä mielenkiintoisen artikkelin ”Tiivistelmä Perässähiihtäjän tutkimuksesta”, johon voitte tutustua tämän linkin kautta. Juha on tutkinut viime talven eduskuntavaalien blogia tieteellisessä tarkoituksessa, ihan totta, ja nyt me muut pääsemme tutustumaan hänen havaintoihinsa. Kiitos Juha! (Täydennys maanantaina illansuussa kello 18.45. HS.FI:n ennakkoäänestysuutisen hännässä näytti olevan tieto, jonka mukaan tuore HS-Gallup julkaistaan huomisen tiistain lehdessä. Mielenkiintoista!)

(lisää…)

Kuka voitti, kuka hävisi?

Torstai, Tammikuu 12th, 2012

Perjantai 13.1. 2012 ja 20. postaus

Presidenttiehdokkaiden tentti TV1:ssä on juuri päättynyt. On keskiyö. Ennen postausta vilkaisen kommenttipalstalle: eilen ja tänään jatkunut ”punavihreä” keskustelu on tuottanut  100 kommenttia! Mahtavaa. Mutta tuulettaminen sikseen. Ehdokkaiden keskustelu oli järjestetty Järvenpään lukion tiloihin, ja koulun oppilaat olivat mukana tekemässä ohjelmaa. Hyvä niin! Tässä vaiheessa vaalikeskustelujen sarjaa jokainen uusi oivallus otetaan riemumielin vastaan. En käy keskustelua yksityiskohtaisesti läpi, mutta arvioin perjantain ja viikonlopun keskustelumme johdannoksi muutamalla sanalla, miltä tämä minusta näytti. (HUOM. Lisäys lauantaiaamuna 14.1. kello 7.50. Tuoreet MC-infon Ilta-Sanomille tekemän mittauksen prosenttiluvut. Sauli Niinistö 49, Paavo Väyrynen 13, Pekka Haavisto 12, Timo Soini 9, Paavo Arhinmäki 7, Paavo Lipponen 5, Sari Essayah 3, Eva Biaudet 2. Näissä luvuissa ei ole epävarmojen osuutta, joten ne eivät ole vertailukelpoisia niin lukuihin, joissa epävarmojen osuus on mukana.)

(lisää…)

Pitäisikö punaisten ja vihreiden liittoutua?

Keskiviikko, Tammikuu 11th, 2012

Keskiviikko 11. tammikuuta 2012 ja 19. postaus

Hyvää alkanutta ensimmäistä vaalipäivää. Ensimmäiset äänet on jo annettu, ja varsinaiseen vaalipäivään on aikaa enää 11 vuorokautta. Se on vähän, mutta silti on vielä riittävästi aikaa tehdä perusteelinen muutos tähän vaaliasetelmaan, joka on vallinnut jo kuukausia lähes samanlaisena. Ketkä muutokset voivat tehdä? Tässä vaiheessa enää äänestäjät. Heidän pitää aktivoitua äänestyskopeissa ja myös muualla, kuten mielipidemittauksissa, tilaisuuksissa, tässä blogissa ja muilla mielipideareenoilla. Mitä tarkoitan? Minäpä kerron muiston tammikuulta 1994.

(lisää…)

Kuka hoitaisi parhaiten suhteet Venäjään?

Tiistai, Tammikuu 10th, 2012

Tiistai 10. tammikuuta 2012 ja 18. postaus

Aamulla kolumnistikollegani Elina Grundström herätti minut ajattelemaan tätä maailmaa noin vähän vakavammin ja laajemmin. Ihan totta. Grundströmin madonluvut tulevalle presidentille kannattaa lukea ( HS 10.1. sivu A2). Saman lehden sivulla A9 palasin taas arkeen ja maan pinnalle, kun luin työtoverini Teija Sutisen tekemän yhteenvedon presidenttiehdokkaiden tietämyksestä, jota oli mitattu kuvatestillä.

Kelpo ehdokkaillamme oli ollut suuria vaikeuksia selvitä mm. naapurimaiden päämiesten tunnistamistesteistä,  puhumattakaan Aasian johtajista. Harva tunsi YK.n pääsihteeriäkään. Voi, voi. Parhaat tunnistamis- ja verkostopisteet keräsi Sauli Niinistö ja huonoimmat Pekka Haavisto. (lisää…)