Mikä on syntiä politiikassa?

| Julkaistu 23. 3. 2016 14:54

Ei niin pitkää yötä, ettei päivää perästä. Tämä vanha mutta aina lohduttava kansanviisaus tuli mieleen, kun varhain aamulla hiihtelin Paloheinän luistavilla laduilla. Luonto heräili vieressä, ja aurinko nousi lämmittämään. Olo olisi ollut mahtava, jos eilispäivän synkät tapahtumat eivät olisi painaneet mielessä. Tämän viikon tiistai 22.3. maaliskuuta jää mieleen.

Pommit räjähtivät kovin lähellä, sillä Brysselistä on parin vuosikymmenen aikana tullut omalla tavallaan naapurimaan pääkaupunki. Niin moni ystävä ja työtoveri asuu tai on asunut siellä. Puhumattakaan heistä, jotka työn, opiskelun tai perheen takia joutuvat sahaamaan Suomen ja Brysselin väliä. Miltä heistä mahtaa tuntua mennä seuraavan kerran Brysselin lentoasemalle?

Huomenna torstaina alkaa pääsiäisen aika: kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai, ensimmäinen pääsiäispäivä sunnuntaina ja toinen pääsiäispäivä maanantaina, yhteensä viisi päivää. Ennen aikaan oli tapana puhua hiljaisesta viikosta.

Tämä on kuitenkin uudenlainen pääsiäinen Suomessa. Näin on eduskunta on päättänyt vapauttaessaan kauppojen aukiolot vuoden alusta. Hiljainen viikko jää menneisyyteen.

Prisman mainos sen sanoi niin nätisti: ”Älä hötkyile, avoinna myös pääsiäisenä joka päivä klo 23:00 asti.”

Eli kaupat ovat nyt ensimmäistä kertaa auki kaikkina pääsiäispäivinä aamusta lähes keskiyöhön asti. Huomenna torstaina ei siis tarvitse kiirehtiä ruokaostoksille, jos sattuu asumaan kauppojen lähellä.

Kauppojen vapaa aukiolo rytmittää uudella tavalla suomalaisten tapaa viettää juhlapyhiä. Aikaa myöten käy niin, että juhlapyhät arkipäiväistyvät ja hiljalleen katoavat kokonaan. Pääsiäisestä, juhannuksesta ja joulusta tulee pelkkä pitkä viikonloppu ilman sen kummempaa juhlallista tai uskonnollista sisältöä.

Silti pääsiäisen sanoma houkutteli minut ottamaan Päivän Hyvän Kysymyksen aiheen vähän normaalia poliittista keskustelua kauempaa. Kysymys kuuluu: Mikä on syntiä politiikassa?

Synnin määritelmät poimin Nykysuomen sanakirjan pitkästä listasta. Synti on joko ”paha teko” tai lievemmässä muodossa ”moitittavana, vääränä, sopimattomana pidettävä teko”.

Arvoisat kommentaattorit, miettikääpä tätä. Mikä on sellainen poliittinen teko, jota teidän mielestänne on niin raskauttava, että sitä voi nimittää synniksi?

Kiitän presidenttikeskusteluun osallistuneita. Hyviä tekstejä.

Keskustan puoluehallitus käsittelee ensi viikolla vielä ehdokasasiaa ja päättänee, että puolueen presidenttiehdokas asetetaan kesän puoluekokouksessa, joka pidetään 12-14. kesäkuuta 2016 Seinäjoella.

Noteerasin maanantain Aamulehdestä keskustan ikihongan, kansanedustaja Seppo Kääriäisen lausunnon, että Matti Vanhasesta tulee keskustan presidenttiehdokas, koska tällä on puoluejohdon tuki takanaan.

”En usko, että areenalle astuu enää muita ehdokkaita. Asiat ovat nyt näin”, Kääriäinen totesi.

Vielä erikseen kiitän Marita Saleniusta kannustavasta puheenvuorosta ja Kari Petsamoa niin ikään sympaattisesta puheenvuorosta blogikeskusteluamme kohtaan.

Hyvää Pääsiäistä, pidän kommenttipalstaa auki myös juhlapyhinä.

Päivän siteeraus:

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Markus Sovala kirjoittaa säästöistä, elvytyksestä ja väestön ikärakenteen muutoksen vaikutuksesta talouspolitiikkaan oivaltavalla tavalla tänään keskiviikkona 23.3. HS:n Vieraskynä-palstalla. Sovalan kirjoitukseen voi tutustua tämän linkin takaa. Sovala antoi ajattelemisen aihetta.

 

 

 

 

 

100 vastausta artikkeliin “Mikä on syntiä politiikassa?”

  1. Riitta Skoglund kirjoittaa:

    Hyvää pääsiäisaamua!

    Synnistä täytyy aloittaa, vaikka niin monta kutkuttavaa aihetta on edellä jo nostettu esiin kommenteissa. Synti teologisena käsitteenä on vain yksi näkökulma siihen, miten väärin, kohtuuttomasti tai muutoin huonosti me ihmiset itseämme ja toisiamme kohtelemme – siksi blogistin kysymys sopii hyvin tänne ja politiikkaan.
    Valehtelu, itsekkyys, kateus ja ahneus (vallanhalu) tulee ensimmäisenä mieleen ja heti perään vielä ylpeys eli turhamaisuus. Erityisen irvokkailta ne tuntuvat poliitikkojen kohdalla, jotka olemme valinneet yhteisiä asioitamme hoitamaan.

    Tuohon voisikin lopettaa, mutta jatkan vielä. “Politiken är att vilja”, sanoi Palme.
    Tahtominen vaatii tunnetta, halua, jopa intohimoa. Intohimo vie helposti himoon, himo ahneuteen. Miten halujensa kourissa voisi säilyttää kyvyn ajatella, ja kohdistaa intohimonsa tärkeinä pitämiinsä asioihin – arvojensa tai vaaliohjelmansa mukaisiin asioihin? Miten säädellä tahtoaan niin ettei tule ahneeksi tai silmittömäksi? Että voisi tunnistaa ja antaa tilaa muidenkin tahdolle ja tahdonilmauksille?
    Ainakin osa arvostetuista poliitikoista on sellaisia, joilla on kyky yhdistää tunne ja ajatus tavalla joka johtaa rakentavaan toimintaan – ja yhteistoimintaan.

  2. Pekka Turunen kirjoittaa:

    On kovin surullista, että lyömäaseena Kokoomusta vastaan käytetään yhä takavuosien vaalilupausta, jossa sairaanhoitajille luvattiin palkankorotuksia. Sairaanhoitajathan ansaitsivat tuolloin korotuksensa (ja ansaitsisivat tänäkin päivänä), joten he olivat seuranneeseen palkkainflaatioon syyttömiä. Syyllisiä olivat ne muut ammattiliitot ja -järjestöt, joilta ei liiennyt pienintäkään solidaarisuutta pienipalkkaisia naisia kohtaan, vaan ne käyttivät tilannetta ahneen kylmäverisesti hyväkseen ja nostattivat omiakin palkkojaan.

    Siitä tuleekin mieleen, että ahneus on aikamme perisynneistä ikävimpiä. Kaiken lisäksi siihen sortuvat kaikki – eivät onneksi sentään kaikki ihmiset, mutta kaikki puolueet, ammattiliitot ja muut järjestöt.

    Jokohan Carl Haglundin ratkaisun myötä alettaisiin uskoa, että politiikassa on koittanut joissain suhteissa uusi aika. Kaikki poliitikot eivät suinkaan ahnaasti tavoittele vain yhä enemmän polittista valtaa, vaan heidän elämässään voi olla muitakin arvoja. Kun he kertovat miettivänsä tulevaisuuttaan politiikassa, he saattavat olla ihan rehellisiä eivätkä vain piilottele todellisia tavoitteitaan. Voisimmeko kansana ruveta jopa arvostamaan poliitikkoja, ainakin niitä hyviä?

  3. Pekka Turunen kirjoittaa:

    Ehdin vasta nyt lukea ylijohtaja Sovalan kirjoituksen. Sepä olikin mainio. Voisi toivoa, että talouden asiantuntijat useamminkin tulisivat julkisuuteen näin maltillisilla, asiapohjaisilla kirjoituksilla. Ne ovat tervettä vastapainoa poliittisten intohimojen sävyttämälle huutokeskustelulle.

    Sovalan kirjoitus kannattaisi lukea erityisesti kaikkien niiden, jotka kurkku suorana huutavat hallituksen jokaista säästöyritystä vastaan. Säästäminen on ikävää, ja minäkin vastustan monia hallituksen säästöjä (sillä kohdistaisin säästöt itse toisin), mutta talouden luvut ovat nyt sellaiset, että säästääkin kuitenkin pitää.

    Mihin on unohtunut Johannes Virolaisen vanha viisaus: “kansa on puhunut, pulinat pois”? Voisiko ajatella, että hyväksyttäisiin tälläkin kertaa se, että kansa ei ollut vaaleissa väärässä, ja annettaisiin kansan tahdon mukaisen hallituksen tehdä työtään? Ei kritiikittä, mutta kohdistaen kritiikki oikeisiin asioihin eikä pelkästään säästöjen ikävyyteen.

    Sovalan kirjoituksen voisivat lukea myös kaikki taitetusta indeksistä valittavat eläkeläiset (ja kaltaiseni eläkeikää lähestyvät). Käynnissähän kun on “ennennäkemätön julkisten menojen uudelleenkohdennus muilta ikäryhmiltä ikääntyneille”. Palataan keskusteluun taitetusta indeksistä ja eläkkeiden oikeudenmukaisuudesta sitten parempina aikoina.

  4. Unto Hämäläinen kirjoittaa:

    Hyvää pääsiäisen jatkoa.
    Olin lukemassa Pekan äskeistä kommenttia, kun sähköpoStiini tuli viesti, jonka olivat allekirjoittaneet kaikki kokoomuksen piirien ja jäsenliittojen puheenjohtajat.
    He antavat tukensa Alexander Stubbille ja antavat de facto tukea myös Stubbin valinnalle toiselle kaudelle kesän puoluekokouksessa.
    Aikamoinen veto!
    Mitä tuumitte?
    Unski

  5. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Kun Juha Sipilä paljastui Kokoomuksen kätyriksi, kävi myös selväksi, että koko hallitus (ja Suomi) on vaalikauden loppuun Kokoomuksen panttivankina. Siinä mielessä ilmoitus Stubbin jatkosta ei tule minkäänlaisena yllätyksenä. Soini käänsi heti vaalien jälkeen takkinsa Kokoomuksen kuosiin myös. Sauli Niinistö jatkaa vielä 8 vuotta. Siihen mennessä on jo jonkinlaisen nousukauden pakko tulla. Sitten Kokoomus kätyreineen voi sanoa, Me teimme sen! Nostimme Suomen suosta. Jos nousukautta ei tule, ei millään ole sen jälkeen enää mitään väliä. Ei silläkään, uppoaako Kokoomus. Sillä jos nousukautta ei tule, uppoamme kaikki.

  6. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Kun Sauli Niinistö ylistää uudenvuodenpuheessaan marjoja poimivaa poikaa, on epäsuora viesti selvä: Suomi on niin kuralla ja neuvoton, että meidän on itse kunkin varauduttava tästä lähin elämään kädestä suuhun. Sitten kun marjatkin on metsistä poimittu, katsotaan, olisiko jo nousukausi alkanut. Jos ei ole, syytetään vielä kerran kaikesta demareita. Sipilä, Stubb ja Soini ovat tässä liitossa mukana. Kenelläkään ei ole aavistustakaan, miten tästä kusesta päästään. Ainoa toivo on, että talous suhdanteiden myötä joskus tulevaisuudessa jonkun ihme sattuman kautta elpyy. Sitten voidaan leuhkia,
    “Säästötalkoomme tehosivat!”

  7. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Synnistä puheen ollen. Tänäkin vuonna jaetaan 11 miljardin osingot. Puolet siitä riittäisi kattamaan kaikki “säästötavoitteet”. Mutta ei. Kansantaloudesta pumpataan viimeisetkin marjat pörssin kautta parempiin taskuihin. Äärioikeistolainen politiikka ei edusta kansan enemmistön tahtoa. Ja mikä pahinta, se näivettää koko Suomen. Miten tähän päädyttiin, on toki osin monien onnettomien yhteensattumien (Nokia-hölmöilyt jne.) summa, mutta kyllä hallituksen kurjistamispolitiikka on tässä tilanteessa viimeinen naula Suomen arkkuun. Otetaan jumankauta vaikka lisää velkaa, kun vielä saa. Muuten kone leikkaa lopullisesti kiinni. Bensa on nimittäin loppu, ja mustikoilla se ei valitettavasti käy.

  8. Teemu Männynsalo kirjoittaa:

    Kokoomusvaikuttajien kirje on keinona ja vaikutusyritysenä vanhahtava; some ihmisten auktoriteettiusko ei ehkä enää riitä suoran ohjailun vastaanpanemattomaan hyväksymiseen vapaassa ympäristössä. Puheenjohtajaa tuskin myöskään pidetään yleisesti perusteetta väärin kohdeltuna, jotta tällainen kirjelmöinti valintaa koskien ymmärrettäisiin positiivisesti. Kuten republikaanijohdon taannoinen vastakirje Trumpia kohtaan, mikä on vahvistanut Trumpin asemaa mutta hajottanut republikaanipuolueen yhtenäisyyttä entisestään, etenkin, koska se ei todella ole vaikuttanut halutulla tavalla, on suuri riski, että Stubbin aito suosio heikkenee edelleen. Jos Putin lähettäisi kirjeen, se oletettavasti vaikuttaisi tavoitellulla tavalla; säädellyn tiedonvälityksen ympäristössä. Tuntuu, että varma tapa lisätä median kiinnostusta linjakysymyksiin ja puheenjohtajuuteen on lähettää tällainen kirje. Ehkä sitä tavoiteltiinkin? Mutta ikäväksi peruskysymykseksi jää kuitenkin: miksi tällainen keinotekoiselta tuntuva kirje tarvittiin tai haluttiin? Mikä on se uhka, jota sillä haluttaisiin estää?

    Kokoomusvaikuttajien myötäkirje puheenjohtajan puolesta on tyylivirhe, koska se alleviivaa sitä, ettei luoteta siihen, että aidot, tasapuoliset ja tavanomaiset menettelytavat riitäisivät heidän toivomaansa valintaan. Toivottavasti ei menisi lapsi vähitellen pesuveden mukana…

    On aivan selvää, että esim. Elina Lepomäellä on kannatusta Kokoomusäänestäjien keskuudessa ja nimenomaan kykyä käydä syvällistä linja- ja poliittista keskustelua, missä on paljastunut heikkouksia viime vuosina. Eri asia on, onko suosio (vielä) puolueessa riittävää valintaan tai kokememustausta poliittisesti riittävän luottamustaherättävää. Mutta henkilönä hän ei vaikuta sellaiselta, joka kompastelee itsestäänselviin tai henkilöstä itsestään lähteviin kysymyksiin. Harkimon mahdolliset syyt puheenjohtajuustavotteisiin lienevät henkilökohtaisemmalla tasolla.

    Eli kirjeen negatiivinen perussanoma: ‘toivottavasti ette harkitse puheenjohtajaedokkuutta tai jos harkitseette, toivottavasti ette kuitenkaan tavoittele sitä’.

  9. Erkki Siponen kirjoittaa:

    Kiitokset vain Vesa Kaiteralle kommentista mielipidettäni kohtaan.

    Mielipiteissämme oli monia yhteneviä asioita mutta erojakin löytyy.

    Vesa Kaitera kirjoittaa : Kokoomus on noin yleisesti ottaen kaikista suurista puolueista vähiten populistinen puolue.”

    En ymmärrä ollenkaan mihin tällainen näkemys perustuu.

    Tulee vain mieleen presidenttivaalit jolloin Tarja Halonen ja Sauli
    Niinistö olivat vastakkain, ja Niinistö lanseerasi Kokoomuksen
    työväenpuolueeksi.

    Kaikki politiikassa mukana olleet tietävät, että Kokoomus on
    ollut suurpääoman ja korkeapalkkaisten toimihenkilöiden ns. eliitin
    puolue.

    Niinistön ja Kokoomuksen tarkoituksena oli tietenkin saada äänestäjiä SDP:n riveistä kokoomukselle.
    Tämä Niinistön temppu on johtanut siihen, että tavallisia palkansaajia on siirtynyt Kokoomuksen äänestäjiin.
    Tätä jos mitä, voi sanoa populismiksi.

    Sairaanhoitajien palkkapuopasta olen samaa mieltä ja olen myös
    julkisesti sanonut, että olisin menetellyt kuvaamallasi tavalla jos olisin ollut diktaattori. Olisin antanut sairaanhoitajille jonkinlaisen kuoppakorotuksen, mutta kaikkien muiden olisi pitänyt
    tyytyä 0 korotuksiin. Kataisen olisi kuitenkin valtionvarainministerinä pitänyt ymmärtää ettei hänellä ole
    valtuuksia puuttua palkka-asioihin. Kataisen toiminta oliki kaikella
    tavalla moitittavaa niinkuin toiset politikot sen silloin sanoivat.

    Suomen kestävyysvajeella ja Yhdysvaltojen finanssikriisillä ei
    ole mitään tekemistä keskenään.

    Suomessa oli 2008 ylikuumentunut tilanne. Inflaatio oli heinä-elokuussa 4,7 % ja euribor korot 5.5 %. Tämä näkyy vielä tänä
    päivänä Tilastokeskuksen sivuilta. Talous kävi ylikierroksilla.

    Yhdysvalloista tullut taantuma todellisuudessa pysäytti euroopan
    ja suomen ylikierroksilla pyörivän talouden jolloin inflaatio
    tipahti +/-0 %:ttiin ja euriborit tippuivat 0,6 %:ttiin.

    Oli toisinsanoen Euroopan ja Suomen onni.

    Edellä olevaan viitaten Katainen ja Urpilainen kertoivat kansalaisille hallituksessaan kaiken johtuvan ” maailman laajuisesta
    finanssikriisistä ” ja taantumasta.

    Oliko Kataisen ja Urpilaisen puheet Vesa Kaiteran mielestä totta vai tarua/(ts. valehtelua )

    Mielestäni Katainen ja Urpilainen valehtelivat kansalaisille tai
    sitten he eivät ymmärtäneet itsekään mitä tekivät.

    Euroopan finanssikriisi johtuu sikäli Eurosta, että se hämärsi
    kansalaisten käsityksen rahan arvosta kun markka muuttui euroksi.

    Siirryttäessä markasta euroon palkankorotusten olisi
    pitänyt suhteuttaa euroaikaan. Näin ei tehty, vaan korotukset
    laskettiin ryöstäytymään käsistä.(Jopa prosenttikorotuksia tehtiin.)

    Suomen kestävyysvaje on itseaiheutettu johon Kokoomuksella ja
    Kataisella on suuri vastuu.

    Kiitokset vielä Unto Hämäläiselle vaivannäöstä ja blokista. Kiitos !

  10. Juha Kaistinen kirjoittaa:

    Peitsamon kommentti on ihan hyvä, mutta minusta viimeiset eduskuntakaudet tämä mukaan lukien tahtipuikkoa on pitänyt Timo Soini.
    Hänen vyörytyksensä on ollut tehokasta kaksi kautta meni hänen hallitessa julkisuutta. Nykyisen trion valitsi Soini. Hän sai sen mitä halusi. Ja hänen tahdostaaan RKP ja KD jätettiin pois hallituksesta vaikka he olisivat ollleet tarvittavaa liimaa hallitusyhteistyössä.

  11. Risto Virrankoski kirjoittaa:

    Alkuperäiseen teemaan viitaten totean, että Eero Lehti teki juuri poliittisen kuolemansynnin.

    Ei mulla muuta.

  12. Miika Kurtakko kirjoittaa:

    Politiikassa ja bisneksessä pätee yksi yhteinen sääntö: puolueen/firman pitää olla virittynyt äänestäjien/asiakkaiden taajuudelle. Ns. kentän tunnot on tiedettävä, muutoin touhulta putoaa pohja pois. Ja tämä on politiikan perisynti.

    Puolueen puheenjohtajalle tämä on erityisen raskauttavaa – siitä seuraa vaalitappioita ja potkut persuksiin. Uskallan väittää, että näin on käynyt Timo Soinille ja Alexander Stubbille. Molemmat ovat eri taajuudella kuin kannattajansa, ja molempia huudetaan vaihtoon. Ja kun tatsi kenttään joskus katoaa, sitä yhteyttä on vaikea saada korjattua. PS ja kokoomus menevät seuraaviin eduskuntavaaleihin uusien puheenjohtajien johdolla.

  13. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Olin eilen baarikeikalla Karkkilassa. Näky pääkadun varrella oli lohduton. Kokonainen hylätty kerrostalo ikkunat rikki kivitettyinä, seinässä repaleinen lappu: MYYTÄVÄNÄ. Samoin iso elintarvikekauppa hylättynä kuin pommin jäljiltä vielä viimeiset tarjoustarrat ikkunoissa. Oli kuin olisin tullut Detroitiin. Jos nousu joskus vielä alkaa, se ei enää koske Karkkilaa, sillä Karkkilasta on viety jo kaikki yrittämisen, työllistymisen ja palvelujen mahdollisuudet. Karkkila on jo menetetty. Sitä on myöhäistä enää edes yrittää elvyttää. Eikä Karkkila ole ainoa Karkkila. Sillä Suomi on jo nyt (olen omin silmin keikoilla ympäri maan nähnyt) täynnä Karkkiloita.

  14. Juha Kaistinen kirjoittaa:

    Lehti on suorapuheisen miehen maineessa, mutta en oikein voi välttyä ajatukselta, että nyt hän kyllä syyllistyy aika moneen syntiin lausunnossaan.

  15. Jouni Martikainen kirjoittaa:

    Unskin viimesin nosto tähän keskusteluun olisi ehkä voinut olla omakin keskustelusäikeensä. 😉 Kari Peitsamon kommunismismista kumpuavia kommentteja lukiessa voi toki rivien välistä kuulostaa siltä, että kokokoomuslaisuus sinällään tai ainakin kokoomuksen tavoitemaailma olisivat syntiä, mutta jos nyt kokoomuksen sisäinen valtapeli ei asiana sentään siitäkään näkökulmasta?

    Vallantavoittelu ja halu vallassa pysymiseen ovat niin keskeisiä politiikan elementtejä, että jos ne katsotaan synniksi, koko politiikka on syntiä. Kirkasotsaisessa maailmassahan politiikka on yhteisten asioiden ajamista, ja siis vain ja ainoastaan mitä ylevintä työtä.

    Piirijohtajien kirje aikaansaa enemmän kysymyksiä, kuin antaa vastauksia:
    1. Onko Stubb puolueen kentässä niin heikoilla, että jopa 1. kauden kansanedustajat vastaehdokkaina ovat niin todellinen uhka, että sitä vastaan pitää koota kaaderit kuntoon?
    2. Onko kokoomus valtakunnan hallituksen sisällä niin ahtaassa raossa, että puheenjohtaja tarvitsee omien joukkojen viimeisetkin pelimerkit pelikassaansa?
    3. Onko olemassa Suunnitelma, jolla puheenjohtaja vaihdetaan hallitusti?
    4. Onko heidän analyysinsa, että Stubb on kuitenkin parhaat mahdolliset kasvot, jotka kokoomuksella nyt on paikalle asettaa (kuntavaalit ovat vuoden päästä)?

  16. Unto Hämäläinen kirjoittaa:

    Huomenta. Jouni on oikeassa. Kokoomuksen olisi voinut nostaa omaksi aiheekseen, mutta niin olisi voinut nostaa myös Haglundin eroilmoituksen perjantaina. Päädyin perjantaiaamuna siihen, että mennään tämä pääsiäinen yli yhdellä ja samalla teemalla – tapahtuu mitä tapahtuu. Ja tapahtumia on riittänyt. Jos kaupoissa on ollut hyörinää, niin on ollut täällä blogissakin.
    Unski

  17. Erkki Siponen kirjoittaa:

    Kari Peitsamo kirjoittaa : ” Kun Juha Sipilä paljastui Kokoomuksen
    kätyriksi, kävi myös selväksi, että koko hallitus (ja Suomi) on
    vaalikauden loppuun Kokoomuksen panttivankina.”

    Kari Peitsamo kuuluu tietääkseni ajatuksiltaan Keskustalaisiin ja
    tällainen puolueen puheenjohtajaan kohdistuva kritiikki on kyllä
    todella kaukaa haettu.

    On mielestäni suorastaan ala-arvoista panettelua sekä
    koko Keskustalaista ajattelua, että ennenkaikkea nykyistä pääministeriä ja istuvaa puheenjohtajaa Juha Sipilää kohtaan
    nimittää häntä jonkin puolueen kätyriksi.

    Juha Sipilä on pannut itsensä likoon Suomen ja suomalaisten
    hyväksi. Tähän häntä ei ole kukaan pakottanut, vaan niin uskon,
    että Juha Sipilän velvollisuuden tunto maatamme kohtaan ja usko omaan osaamiseen on ollut se voimavara, joka on kannustanut häntä
    uskomaan, että ” tästäkin selvitään.”

    Jo ennen eduskuntavaaleja, kun seurasin eduskuntavaaliehdokkaiden
    mielipiteitä itselleni erottui joukosta selkeästi yksi ylitse
    muiden jolla olisi mielestäni mahdollisuus nostaa Suomi ylös
    siitä alennustilasta jossa edelleen olemme.
    Hän oli Juha Sipilä.

    Uskoni Juha Sipilän osaamiseen ei ole hiipunut, vaan on vahvistunut.

    Toivoisin, että me kaikki suomalaiset, nyt viimeinkin tunnustaisimme
    taloutemme tosiasiat ja asettuisimme tukemaan Juha Sipilää ja maan
    hallitusta siinä tehtävässä johon olemme demokraattisesti heidät
    valinneet.

    Uskoen pääministeri Juha Sipilän sanoihin : “Tästäkin selvitään. “

  18. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    En ollut täysin yllättynyt kokoomusvaikuttajien avoimesta kirjeestä, jonka perusteet ymmärrän, mutta jota pidän silti hieman outona ilmiönä.

    Jouni Martikainen kysyi:”1. Onko Stubb puolueen kentässä niin heikoilla, että jopa 1. kauden kansanedustajat vastaehdokkaina ovat niin todellinen uhka, että sitä vastaan pitää koota kaaderit kuntoon?”

    Ei ole. Kyllä yleinen mieliala Kokoomuksen kentällä on se, etä Stubb saa helposti jatkokauden. Kokoomuksen Vaasan, Pirkanmaan ja Keski-Suomen piireillä oli hiljattain järjestösymposium, jossa kritiikkiä Stubbia vastaan esitettiin sangen vähän, vaikka Kokoomuksen toimintaan muuten ei oltu kaikilta osin tyytyväisiä. Kokoomuksen uusi puoluesihteri lupasi uudistuksia varsin pikaisella aikataululla koskien Kokoomuksen järjestökenttää ja tiedottamista.

    Jouni Martikainen: “2. Onko kokoomus valtakunnan hallituksen sisällä niin ahtaassa raossa, että puheenjohtaja tarvitsee omien joukkojen viimeisetkin pelimerkit pelikassaansa?”

    Tuossa voi olla jonkinverran perää. Esimerkiksi SoTen rahoituksesta on kytenyt melkoinen riita Kokoomuksen ja Keskustan välillä jo pitkään, ja hallitus voi hyvinkin kaatua siihen riitaan. Kokoomuksella ei olisi oiken varaa siihen, että osa sen porukasta pelaa palloa omaan maaliin.

    Jouni Martikainen: “3. Onko olemassa Suunnitelma, jolla puheenjohtaja vaihdetaan hallitusti?”

    Ei ainakaan tähän seuraavaan puoluekokoukseen ole ollut sellaista tekeillä. Mutta vuoden 2018 puoluekokukseen sellainen saattaa syntyä riippuen siitä, kuin Kokoomus hallituksessa pärjää ja mitä konkreettista Stubb saa sitä ennen aikaiseksi. Minusta tuntuu, että melkoinen osa Kokoomuksen kentästä on sitä mieltä, että Stubb saa ensin kyntää kyisen pellon, ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen.

    Jouni Martikainen: “4. Onko heidän analyysinsa, että Stubb on kuitenkin parhaat mahdolliset kasvot, jotka kokoomuksella nyt on paikalle asettaa (kuntavaalit ovat vuoden päästä)?”

    Jos katsotaan, ketkä mahdollisesti olisivat asettumassa ehdolle pj-vaalisa eli Harkimo ja Lepomäki, niin näiden kummankaan poliittinen kokemus ja saavutukset eivät ole sellaisia, että he olisivat kauhean uskottavia puheenjohtajaehdokkaita – vielä.

    Kuntavaalit eivät mielestäni näyttele tässä kovin suurta roolia, mutta vuoden 2019 eduskuntavalit ovat Kokoomukselle se varsinainen Tuomin päivä tai hillotolppa, miten nyt asiaa lähestyy. Petteri Orpo olisi saattanut pystyä voittamaan Alexander Stubbin jo ensi kesän puoluekokouksesa. Kahden vuoden päästä hän voi hyvinkin asettua pj-ehdokkaaksi ja voittaa vaalin. Hän olisi silloin “uusi” kasvo Kokoomuksen puheenjohtajana. Jos hänet olsi valittu jo 2016, niin hänen kasvonsa olisivat jo ehtineet poliittisesti kulua.

    Kuten jo aiemmin mainitsin, niin mitään kovin kummoista pj-vaalia ei Kokoomuksessa tulla nyt käymään, vaan Stubb valitaan joko yksimielisesti tai sitten joku käy kunnialla kaatumaan hänen vastaehdokkaanaan. Miksi sitten kokoomusvaikuttajat kirjoittivat tuon “jäitä hattuun pj-ehdokaat”-kirjeen? Tässä on ollut havaittavissa se, että Kokoomuksen kenttä on ollut varsin turhautunut siihen, että hallituksen kaavailemat uudistukset etenevät kovin hitaasti. Jokseenkin kaikilta Kokoomuksen äänestäjiltä ollaan leikkaamassa jotakin etuisuutta tai nostamassa jotakin maksua. Tämäkin aiheuttaa kritiikkiä. Kokoomuksen entinen puoluesihteeri ei nyt ihan onnistunut tehtävässään. Ja osalle Kokoomuksen kenttää edellisen puoluekokouksen pj-vaali on aiheuttanut näköjään pysyvän trauman. Nämä kaikki tekijät yhdessä voivat aiheuttaa sen, että Hjallis Harkimokin poliittisen kokemuksensa vähäisyydestä huolimatta saattaisi kerätä hyvinkin suuren äänimäärän Stubbin vastaehdokkaana, ja tätä ilmeisesti kokoomusvaikuttajt pelkäävät. Eivät kuitenkaan sitä, että Stubb häviäisi.

    Vaikka sympatisoinkin kirjen kirjoittajia, niin minusta kansanvaltaiseen yhteiskuntaan kuuluu se, että istuvalle puheenjohtajalle saa asettua haastajaksi ja että sen voi tehdä riittävän ajoissa. Tässä tapauksessa ilmeisesti huhtikuun aikana. Jos kilpailevia ehdokkaita ilmaantuu, niin sitten minusta voitaisiin järjestää pj-ehdokaskiertue useine tilaisuuksineen.

    Stubbin kannalta tämä olisi tietenkin käytännössä hieman hankalaa, koska valtiovarainministerinä hän on varsin työllistetty persoona. Lisäksi hän istuvana puheenjohtajana ja ministerinä joutuisi ottamaan vastuun kaikista oman hallituksensa ja Sipilän hallituksen virheistä, joita on melkoisesti. Hän olisi kritiikille vallan mainio maali. Tämnöisen ehdokaskiertueen välttäminen lieneekin yksi keskeisistä kirjeen kirjoittajien tavoitteista. Kokoomuksellahan on ollut tämmöisiä kietueita sekä 2004 että 2014, mutta silloin istuva puheenjohtaja ei ollut hakemassa jatkokautta, vaan puheenjohtajuus oli aidosti auki.

    Tässä on koko Stubbin puheenjohtajakauden aikana kuultu joidenkin yksittäisten rivikokoomuslaisten itkupotkuraivareita Stubbin tekemisistä ja tekemättä jätämisistä. Alexin tyyli tehdä politiikkaa ja hoitaa viestintäänsä poikkeavat kaikista aiemmista Kokoomuksen puheenjohtajista, ja tämä on aiheuttanut josain määrin ongelmia. Kirjeen kirjoittajat edustavat Kokoomuksen valtaapitäviä kautta koko maan. He toteavat aika yksiselitteisesti, että on aika koota rivit. En usko, että likikään kaikki heitä olvat intomielisiä Stubbin kannattajia, mutta tässä tilanteessa heistä palloa ei tulisi pelata omaan maaliin.

    Lopuksi sananen Erkki Siposelle. Olen ollut nyt Kokoomuksen jäsen reilut 44 vuotta, ja uskon tuntevani puolueeni sangen hyvin. Kokoomuksella on pitkä antipopulistinen historia ja puolue on hyvin ylpeä siitä. Tästä huolimatta Kokoomus on joskus tehnyt aika populistisiakin ratkaisuja, ja jotkut Kokoomuksen edustajista ovat esiintyneet hyvinkin populistisesti. Populismi ei siis ole täysin vierasta Kokoomuksessa, mutta meillä sitä yritetään koko ajan panna aisoihin. Meidän keskuudessamme sillä on vahva kielteinen arvolataus. Keskustassa, SDP:ssä ja etenkin PS:ssa on tämän asian suhteen toisenlainen perusviritys.

  19. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Erkki Siponen & co. Ymmärrän närkästymisenne, kun kutsun Juha Sipilää Kokoomuksen kätyriksi. Mutta muuhun johtopäätökseen en voinut hallitusneuvottelujen jälkeen tulla, kun koko keskustan alkiolainen agenda, ns. köyhän asia siis, lensi ensimmäisenä romukoppaan. Kommunistina en muuta johtopäätöstä voinut Sipilän linjasta tehdä, enkä voi vieläkään. Paavo Väyrysen tuska lienee samaa perua. Siksi hän teki epätoivoisen irtioton Sipilän kaappaamaan Keskustaan. Mutta Väyrysen peli on nyt pelattu. Vain tuo tuska jäi. Minusta tuntuu, että ymmärrän Väyrystä. Suomen tilaa seuratessani tunnen uskoakseni juuri tuon saman tuskan.

  20. Jari J. Marjanen kirjoittaa:

    Erkki Siponen käytti edellä tunnepitoisen puheenvuoron Sipilän ja Keskustan puolesta. Kari Peitsamo on tietääkseni vasemmistoliittolainen ja tuo sen avoimesti esille (saa tarvittaessa oikaista). Pidin itsekin Sipilää ennen vaaleja keskustalaiseksi jonkin verran tavallista tuoreempana kasvona, mutta vaikka hän henkilönä onkin ollut melko väritön ja asiakeskeinen, niin olen yhä sillä kannalla, että hän joutui liian suuriin saappaisiin vailla aiempaa ministerikokemusta, ja Keskustan politiikka on yhä kotiinpäinvetoa puolueen kannatusalueitten hyväksi – Itä- ja Pohjois-Suomeen voidaan tietenkin siirtää varoja, mutta kannettu vesi ei pysy kaivossa, ja jos (toivottavasti kun) nousu joskus alkaa, niin avainasemassa ovat todennäköisesti pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa taikka ainakin Länsi- ja Etelä-Suomi.

    Ajat ovat vaikeat, ja jokaista hallituskokoonpanoa arvosteltaisiin näissä oloissa – mutta silti: suomalainen ymmärtää kyllä, että vyötä on tarvittaessa kiristettävä, kunhan vain se kohdistuu tasapuolisesti kaikkiin; no, eivät kaikki ammattiliitotkaan ole sitä ymmärtäneet, mutta Kokoomus on suosinut (toki johdonmukaisesti) rikkaita ja Keskusta (agraaripuolueen perinteille uskollisena) siis maaseutua sekä PS rikkonut melkein kaikki vaalilupauksensa.

    Vielä politiikan synneistä puheen ollen: yhdyn Teemu Männynsalon lausumaan, että “[k]okoomusvaikuttajien myötäkirje puheenjohtajan puolesta on tyylivirhe, koska se alleviivaa sitä, ettei luoteta siihen, että aidot, tasapuoliset ja tavanomaiset menettelytavat riit[t]äisivät heidän toivomaansa valintaan”. Puheenjohtajien ja kumppanien kirje vahvistaa kuvaa Kokoomuksesta autoritaarisena puolueena, ja kirje saattaa jopa kääntyä allekirjoittajiensa esittämää tarkoitusta vastaan. Tuollaiset kirjelmät ovat siis “synti”.

    Viime hetken täydennys: Peitsamon viesti tuli tuohon väliin viimeistellessäni tätä tekstiä, ja hän siis näyttää tunnustautuvan ihan perinteiseksi kommunistiksi. Näinä aikoina siihen tarvitaan vakaata uskoa.

  21. Pekka Turunen kirjoittaa:

    Kari Peitsamo on tuskissaan Suomen tilasta. Siihen voi yhtyä, vaikka kaikkia suomalaisia taloudellinen epävarmuus ei vielä kovin pahasti ahdistakaan. Sen sijaan tilanneanalyysistä olen eri mieltä. Nykyhallitus ei tätä tilannetta ole luonut, vaan yrittää päinvastoin korjata ongelmaa. Korjauskeinoista voi toki olla eri mieltä, mutta se kannattaisi kaikkien hyväksyä, että kivuliaita ne keinot joka tapauksessa ovat, ellei sitten pelastajaksi ilmaannu jotain Nokia-ilmiötä.

    Hallitus siis tekee omista ideologisista lähtökohdistaan epäilemättä parhaansa. Miten se sujuu? Tehdäänpä sivullisen harrastelijan tilannearvio.

    Perussuomalaisilla lienee vaikeinta, sillä gallupkannatus on pudonnut pahasti. Toisaalta Timo Soinin asema puolueessa on vahva, ja ainakin toistaiseksi hän on onnistunut pitämään joukot hallinnassa. Lisäksi uskon, että pahin pudotus on jo koettu ja tästä eteenpäin aukeavat mahdollisuudet parantaa tilannetta.

    Juha Sipilän uskon vilpittömästi ja jossain määrin jopa epäpoliittisesti pyrkivän Suomen pelastamiseen. Tehtävä on vielä pahasti kesken, ja vasta aika näyttää miten käy. Hallitus on kärsinyt aika lailla kolhuja, mutta ainakin toistaiseksi juna etenee. Keskustan kannatus ei ole kärsinyt niin pahasti, että puolueväki olisi vielä kadottanut uskoaan, Paavo Väyrystä lukuun ottamatta, mutta Väyrysellä on toki myös oma peli käynnissä. Jonkin verran Sipilä on menettänyt kirkasotsaista imagoaan, esimerkiksi Sote-väännössä, mutta ei sentään kokonaan.

    Kokoomuksen kenttäväelle tilanteen luulisi olevan helpoin, sillä talouspoliittisesta tilanteesta johtuen hallituksen politiikassa on kovin kokoomuslaisia piirteitä. Siksi onkin yllättävää, että puheenjohtajapeli on käynnistynyt juuri kokoomuksessa. Itse olin aikoinaan yllättynyt, kun puolue valitsi puheenjohtajakseen Alexander Stubbin, vaikka tarjolla olisi ollut Jan Vapaavuoren kaltainen osaaja. Olen Vapaavuoren kanssa monestakin asiasta eri mieltä, mutta arvostan häntä poliitikkona. Toki Stubbissakin on hyvät puolensa. Lepomäen poliittista osaamista en tunne kovin hyvin ja Harkimo on minulle poliitikkona täysin tuntematon tapaus.

    Hallituspuolueet tietysti toivovat, että taloudellinen tilanne alkaisi kohentua ennen seuraavia vaaleja. Niiden olisi silloin paljon mukavampi käydä vaalitaistoon. Oppositiohan lähinnä keräilee helppoja irtopisteitä ja odottaa hedelmien kypsymistä.

  22. Marita Salenius kirjoittaa:

    Puolueiden puheenjohtajien vaihtoviikot ovat nykyään aika usein, tai ainakin halukkuus vaihtoihin on lisääntynyt. En nyt kyllä käsitä, mistä kumpuaa tämä Stubbin vaihtamisen mieliala.

    Kun aikoinaan täällä blogissa kirjoittelimme kokoomuksen puheenjohtajakisasta ja itse sivullisena liputin Risikon puolesta, niin silloinen Stubb on mielestäni muuttunut. On annettava tunnustus hänen sopeutumiskyvylleen – laskelmoitua tai ei.

    Sitä en tiedä, paljonko Stubb juoksentelee muilla, kuin valtion asioilla, mutta kokonaiskuva hänestä on tällä hetkellä myönteinen. Stubbin ansioksi on myös luettava selkeäpuheisuus, joka ei ole mikään pikku juttu puolueen puheenjohtajan kohdalla. Ei hän nyt Riitta Uosukaisen tasolle yllä, mutta voin lukea hänet niihin poliitikkoihin, joiden puhetta ymmärtää; siis pystyy sujuvasti kuuntelemaan.

    Jos hallituksessa olosta johtuvista “ongelmista” tehdään puheenjohtajakysymys, niin mitä järkeä minkään puolueen ylipäätään sitten on hallitukseen edes mennä. Vai niinkö pitäisi toimia, että heti ensimmäisen – “ei meidän ajama asia” – kiperyyden kohdalla lähdetään hallituksesta ja puolue pelastuu.
    Vai johtuuko tämäkin asia vain tästä politiikkamme yksipuolistumisesta: tärkeintä miltä jokin näyttää. Niin ja vastuu on taas sillä kuulijalla/äänestäjällä.

  23. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Suomessa on suuri julkinen sektori, kuinka suuri suhteessa muihin maihin, sitä on vähän epäselvästi selitetty. Ei ole vaikea lyötää yrittäjätaustaista kokoomuslaista, tai keskustaa äänestävää jotka uskovat että sosiaaliturva on meillä liian hyvä. Ikäänkuin muissa maissa ei olisi sosiaaliturvaa.

    Suuri julkinen sektori, paljon väkeä töissä. Keskusta, kokoomus, SDP, ovat saaneet sijoittettua omaa väkeä kuntiin, valtiolle. Kun näitä sektoreita supistetaan se koskeen isojen puolueiden äänestäjien etuihin.

    Eero Lehti saa vastakaikua yrittäjistä jotka ovat vähällä koulupohjalla. He ovat kokeneet mielestään viranomaisten mielivaltaa, nyt kohtaavat rajojen yli tulevan kilpailun. Klubi-illoissa kaikuu: Meillä on aivan liikaa virkamiehiä. Heillä on tullut töissä oikeasti hiki.

    Stubb vetoaa julkishallinnon koulutettuun väkeen. Sari Sairaanhoitaja,
    opettajiin, yliopistolla on kannattajia. He ovat tottuneet turvallisiin työsuhteisiin. Lyhyt lomautus on ollut järkytys. Stubb joutuu heitä paimentamaan, pysymään laumassa. Hiki tulee kuntosalilla, tanssiessa.

    Siinä näiden miesten linjojen ero, Vapaavuori on maanläheisempi.

    Piispa Eero Lehtinen, pappi jolla oli ase kädessä Taipaleenjoella 1939.
    Rakensi taloa, muurari ei ollut tyytyväinen laastiin. Piispa puuskahti:
    Mikä tässä vikana? – Herra piispa, siitä puuttuu hiki, vasemmistolainen
    kunnanvaltuutettu napsautti.

    Toivo Kärki varmaan käytti samaa metodia, ehkä Ilpo Kokkila, Antti Herlin,
    ja Mauno Koivisto.

  24. I-C Björklund kirjoittaa:

    Näkyy kuluneina päivinä olleen suotuisat perässähiihtokelit. Tässä vielä kommentti loppumetreiltä. Kuten nykymeno osoittaa, politiikan vakiosynti on sulkea silmät päätösten lopullisilta seurauksilta. Valtiovarainministeriön virkamiesten varoitukset murskaantuvat yhä useammin gallupien alle, kun ennen ”vastuun etiikka” ehkä perinteisemmin on saanut väistyä julistuksellisen moraalin tieltä. Kyösti Salovaara kirjoitti terävästi poliitikkojen ja intellektuellien tekopyhyydestä, mutta monasti kyse lie ihan vilpittömistä uskomuksista. Intellektuellille kun ohjenuoraksi näyttävät riittävän jalot vakaumukselliset tarkoitusperät, meni syteen tai saveen, ja poliitikon puolestaan, vrt. Pontius Pilatus, on pyrittävä noudattamaan ns. kansan tahtoa. Luulenpa, että jokainen someraivon kokenut kunnanvaltuutettukin osaa kuvitella, miltä Juudean maaherrasta tuntui.

  25. Juha Kaistinen kirjoittaa:

    Pontius Pilatus oli valtaapitävä, ilmeisen heikko sellainen. Hän oli populisti, joka nöyristeli äänekkäintä kansanosaa. Ilmiö on täyttä totta myös tänä päivänä.
    Palaan taas kerran siihen mistä meillä politiikan teko kiikastaa. Henkilövaali, joka korostaa ehdokasta eikä puoluetta ei kerta kaikkiaan toimi. Koska olette kuulleet yhden ehdokkaan omia mielipiteitä läntisissä sivistysvaltioissa?

  26. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Marita Salenius kirjoitti: “Puolueiden puheenjohtajien vaihtoviikot ovat nykyään aika usein, tai ainakin halukkuus vaihtoihin on lisääntynyt. En nyt kyllä käsitä, mistä kumpuaa tämä Stubbin vaihtamisen mieliala.”

    Et varmaan ole ainoa Kokoomuksen ulkopuolinen, joka pyörittelee päätään sille, että Kokoomuksen sisältä toistuvasti viestitetään kriittisiä näkemyksiä Stubbin teoista ja tyylistä hoitaa politiikkaa. On olemassa porukka, tosin pieni mutta aktiivinen, joka ei jätä tilaisuutta käyttämättä Stubbin kampittamiseen. Tähän kuuluu jonkinverran Vapaavuoren tukijoita vuoden 2014 kesältä kuten Eero Lehti ja sitten siihen kuuluu joitakin toimittajia, jotka pyörittävät parhaansa mukaan huhumyllyä siinä toivossa, että Stubb ja sitä myöten Kokoomuskin kompastuisi omiin jalkoihinsa. Ne kokoomuslaiset, jotka ovat tässä ringissä, eivät ole päässeet Kokoomuksen kentän 2014 puoluekokouksesa tekemän pj-vaalin yli. Ja osa ringin jäsenistä ei ole Kokoomuksen sympatisoijia ollenkaan.

    Marita Salenius: “Kun aikoinaan täällä blogissa kirjoittelimme kokoomuksen puheenjohtajakisasta ja itse sivullisena liputin Risikon puolesta, niin silloinen Stubb on mielestäni muuttunut. On annettava tunnustus hänen sopeutumiskyvylleen – laskelmoitua tai ei.”

    Olen tässä samaa mieltä kanssasi: Stubb on puheenjohtajakaudellaan selvästi kehittynyt. Mutta tätä hänen vastustajansa eivät millään tahdo myöntää. Ja he haluavat panna hänen polkunsa poikki, ennenkuin käsitys Stubbin kehittymisestä tavoittaa laajat kansalaispiirit. Stubb on monien Kokoomuksen kilpailijoiden silmissä vaarallinen, sitä ei olisi likikään samassa määrin Vapaavuori eikä ainakaan Harkimo.

    Marita Salenius: “Sitä en tiedä, paljonko Stubb juoksentelee muilla, kuin valtion asioilla, mutta kokonaiskuva hänestä on tällä hetkellä myönteinen. Stubbin ansioksi on myös luettava selkeäpuheisuus, joka ei ole mikään pikku juttu puolueen puheenjohtajan kohdalla. Ei hän nyt Riitta Uosukaisen tasolle yllä, mutta voin lukea hänet niihin poliitikkoihin, joiden puhetta ymmärtää; siis pystyy sujuvasti kuuntelemaan.”

    Tuo pitää paikkansa. Stubbilla on monia vahvuuksia, mutta tällä hetkellä häntä vastustavat voimat niin Kokoomuksen sisällä kuin ulkopuolella haluavat panna hänet vastaamaan kaikista kahden viime halituksen aikaisista virheistä, olivatpa ne hänen syytään tai ei. Stubbia yritetään vetää ristille, ja tätä kokoomusvaikuttajat paheksuvat avoimessa kirjeessään.

  27. Markku Miettinen kirjoittaa:

    Vasta Riikasta palanneena voin sanoa, että latvialaisille on tehty poliittista syntiä, “pahoja tekoja”. Vieraat sotavoimat ovat jyränneet maan yli vuoronperään. Kaupunki yleiskuvaltaan nyt siisti, keskeiseltä arkkitehtuuriltaan hienompi kuin Helsinki. Johannes -passio soi kirkossa mahtavasti, kansalla osaamista ja sivistystä. Keskimääräinen kk-palkka kuitenkin vain n. 500 e/kk ja keskieläke n. 200-300 e/kk, eläkeläiset kerjäävät pahvimukin kanssa kadun kulmissa, romanialaisilla ei siellä markkinarakoa. Kansa ei missään nimessä niin paljon “huonompaa”, että tuollainen ero esim. Suomeen olisi oikeutettu. Mitä on tapahtunut ? KGB:n rakennuksen ohitettuamme kuulimme, että se oli aikanaan maailman korkein rakennus, sieltä näki Siperiaan asti. Latvia tietysti tässä vain esimerkki, vastaavia tapauksiahan löytyy Euroopasta lukuisia.

    Suomikin teki syntiä sata vuotta sitten teki, veli nousi veljeä vastaan.

    Kun nostamme hieman silmiämme muistamme esim. holokaustin, amerikkalaisten järjettömän Vietnamin sodan, jonka ympäristötuhoista vietnamilaiset maksavat vielä kovaa hintaa sukupolvesta toiseen, on myös Pol Potin kuoleman kentät, jossa ammusten säästämiseksi lapsia hakattiin kuoliaiksi puuta vasten, Kiinan
    kulttuurivallankumous jne.

    Yleisesti ottaen : suuret vallat, suuret ambitiot, suuret synnit; pienet vallat, pienet pyrkimykset, pienet synnit.

  28. Teemu Männynsalo kirjoittaa:

    Voihan olla, että Stubbin taakkana nykyisessä pitkässä poliittisessa kujanjuoksussaan eivät olekaan negatiiviset näytöt, hallintarekisterin valmistelussa tai paikallisen sopimisen lähes totaalisessa laimentumisessa eikä edes kepeä yleistyyli. Negatiivista kertyy aina mukaan.

    Kyse voi olla positiivisten näyttöjen vähäisyydestä johtamisen, poliittisten saavutusten ja puolueen kannatuskehityksen osalta. Taitavat painottua tässä torjuntavoittojen puolelle?

    En sanoisi, että Stubbin kasvot olisivat kuluneet mutta poliittinen uskottavuus on laskenut matkan varrella. Oma oppositio on pitänyt ääntään kuuluvissa tämän heikkouden vuoksi.

    Vaihtoehdot sanelevat myös Kokoomuksessa puheenjohtajan kohtalon: sdp:ssä puheenjohtaja koki kohtalonsa kentän äänen kautta. Keskustassa tuore puheenjohtaja ampui puolueen kannatuksen kohdalleen. Ihmettelisi, jos Kokoomuksessa ei etsittäisi tulevaisuuden vaihtoehtoja. Pitää muistaa esimerkiksi Vapaavuoren näytöt Helsingin asunnottomuuden puolittajana 2007-11 ja Turun telakan pelastajana Kataisen hallituksessa. Harkittu riski voisi sopia myös Kokoomuksen nuutuneelle kannatukselle nykyoloissa? Lepomäki muistuttaisi hieman Sipilän valintaa Keskustassa, jossa imagorasitteista ja kuppikunnista päästiin tuolloin irti kertaheitolla.

  29. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Teemu Mäntysalolle totean, että Kokoomuksessa sisäinen oppositio olisi joka tapauksessa pitänyt ääntä, vaikka Stubb olisi tehnyt mitä hyvänsä. Kyseessä on heidän taholtaan hyvin periaatteellinen ja kaikenkattava Stubbin vastustus, eikä sille ole paljon tehtävissä. Mutta tämä joukko on sangen pieni.

    Kokoomuksessa ei ole tapana heittää istuvaa puheenjohtajaa pihalle, jos hän yrittää hakea jatkokautta. Monesa muusaa puolueesa on toinen käytäntö, mutta Kokomuksessa ollaan tässä asiassa linjakkaita. Mielestäni on ollut jo muutaman kuukauden ajan selvää, että ainoa henkilö, joka saattaisi voittaa Stubbin tulevassa puoluekokouksessa, on Petteri Orpo, ja toinen ehdokas, joka voisi saada hyvän äänimäärän, on Jan Vapaavuori. Muut ehdokkaina mainitut eivät saisi kovin korkeaa kannatusta puoluekokouksessa, ja koska sekä Orpo että Vapaavuori ovat kieltäytyneet, niin pöytä on petattu Stubbille. On kuitenkin melko todennäköistä, ettei Alex jatka enää kuin yhden tai kaksi kaksivuotista pj-kautta. Uskon, että sen jälkeen hän on suunnistamassa EU-kuvioihin.

    Vapaavuoren valinta 2014 kesällä ei kompastunut pätevyyden vaan sopivuuden puutteeseen. Hänen habitustaan pidettiin liian kovana ja töykeänä. Stubb oli häntä helpommin lähestyttävissä. Lepomäellä on useita hyviä ideoita kuten perustilimalli, ja hän saattaisi 2020-luvulla tulla pj-valinnassa kyseeseen, kunhan hän ensin siirtyy muutaman askeleen kohti Kokoomuksen valtavirtaa sieltä kaukaa puolueen oikealta laidalta.

  30. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Sananen Alexander Stubbin persoonasta. Urheilullisen hoikka, miltei nälkiintynyt olemus on uuden ihmisen malli, ihmisen, joka on valmistautunut eloonjäämistaisteluun tavalla, joka tulevilla polvilla on kautta maapallon edessään. Katsokaa Pohjois-Korean sotilasparaateja. Siellä näette vastaavia askeesin ja itsekurin koulimia miehiä ja naisia. En yhtään vitsaile. Edessämme ovat erittäin kovat ajat. Tupakansavun keskellä kaljatuoppi edessään kulttuurikuppiloissa joutilaina istuskelevien maailmanparantajien aika on lopullisesti ohi. Tulevaisuudessa käydään armoton eloonjäämistaistelu vain vahvimpien kesken. Onko voittava ideologia markkinatalous, kova kommunismi vai kenties islam, jää nähtäväksi, mutta 7 miljardia ihmistä on jo nyt tämän pallon kapasiteettiin nähden liikaa. Siksi meitä odottaa elämänmuoto ja malli, joka armottomuudessaan on ihmiskunnan historiassa ennen näkemätön. Siksi Kokoomuksenkin kannattaa kaksi kertaa miettiä, ennen kuin vaihtaa puheenjohtajansa pulskempaan tai huonokuntoisempaan. Taistelu eloonjäämisestä on vasta alkanut.

  31. Mauno Rissanen kirjoittaa:

    Pidän yllättävänä sitä, että joukko kokoomusjohtajia nousee esiin ja vaatii Stubbille työrauhaa. En ole sisäpiiriläinen enkä siis tiedä,mitä kaikkea puuhastellaan erilaisissa kuplissa, mutta johtajien kuuluisi olla huolestuneita ihan toisista asioista. Huolestuneisuutta tarvittaisiin Kokoomuksen suuresta linjasta.

    Vaaleihin Kokoomus lähti toiveidentynnyriohjelmalla. Tilaus olisi ollut viime vaalikauden jäljiltä tiivistetystä “kymmenen kohdan ohjelmasta”.

    Taloudesta puhuttiin hämärretysti strategisina ratkaisuina. Puuttui selkeä liputus jostakin täsmällismmästä. Seurasin yhtä keskustelua, jossa nostettiin esiin vaatimus miljardin supistuksista budjettiin joka vuosi. Vastaus oli ähkäisy, että se on kovin paljon. Siinä tilanteessa nyt kuitenkin ollaan.

    Kuihtuva masseutu suorastaan huusi ohjelmaa tai edes ohjelmallista keskustelua kehityslinjoista kaupunkikehien ulkopuolisia alueita varten. Ei syntynyt.

    Kysymystä ruotsin kielen valinnaisuudesta ilmeisesti pidettiin rahvaanomaisena ja populistisena eikä asiaan otettu kantaa. Kuitenkin huomattava joukko kielten opetuksen asiantuntijoita on jo kauan ollut vapaaehtoistamisen kannalla.

    Ehkä minulle sanotaan, että tästä pitää nyt olla hiljaa ja keskittyä ajankohtaisiin asioihin. Sanon, että juuri menneen vuoden aika ja aika tästä eteenpäin on juuri sitä aikaa, jolloin tällaiset suuret linjakysymykset olisi pitänyt ottaa esille ja keskusteluttaa kansaa niistä. Politiikan ongelma on, että kansalle kyllä kerrotaan, mitä kellokkaat haluavat ajateltavan. Korvapuolueen rooliin sopisi kuunteleminen; siis: kuunteleminen.

    Tämä “strategisuus” näkyy vaalituloksessa. Kuinka monta edustajaa Kokoomuksella on linjan Lahti – Jyväskylä – Rovaniemi itäpuolelta? Entä Oulujärven yläpuolelta? Oikea vastaus ei ole, että eihän siellä ole paljon ihmisiäkään. Tässä olisi pohdiskelun aihetta paljon enemmän kuin kuplien puhkomisessa.

    Varmaan johtajapelejäkin käydään jossain. En epäile Vesa Kaiteran sanoja. Mieleeni kuitenkin nousee muistikuva Oslon kisoista vuodelta 1952. Ruotsalaiset lehtimiehet valittivat, että heitä on kielletty syömästä näkkileipaa, ettei ratina häiritsisi Mora-Nisse Karlssoni keskittymistä hiihtämiseen.

    Mikä siinä muuten on, että onnistuneet puoluejohtajat ovat Kekkosen jälkeen nousseet monesti muualta kuin Helsingistä? Mikä on maakuntalaisuuden tuoma lisä asioiden hoidon ymmärtämisessä? Maakunnista ovat tulleet Holkeri, Suominen, Niinistö, Katainen, Lipponen, Urpilainen… On maakunnissta tullut tietysti epäonnistuneitakin. Stubb on vielä kirjoittamaton lehti. Aika ja mies näyttävät.

  32. Raimo Suihkonen kirjoittaa:

    Arkihuomenta kolleegat! Otin korkeutta ja etäisyyttä mediapaastona täällä
    Lapin hangeilla viikon päivät.
    Tunti siinä meni lukiessani palstamme jälkeeni laadittuja kommentteja.
    Ja sain pääni sekaisin kuin sekakäyttäjä. Myös itse lukeudun -jo puoli vuosisataa median suurkuluttajiin- ja tiedän, että liika on liikaa. Infotulvassa on todella vaikeaa nähdä metsä puilta saati puu metsältä: Entäpä sitten lyhytkestoisen somettajan!
    Yksi asia selvisi monipuolisessa , asiallisissa ja useimmiten myös hyvin kirjoitetuissa kolleegakommenteissa: coincidentia oppositorum – asiaoilla ja ilmiöillä on taipumus muuntua vastakohdikseen. Niin välttämätönta kuin hereilläolo onkaan maailmalle, sitä välttämättömämpää on omata tieteellinen paradigma, koeteltu maaimankatsomus ja kyky olla jäämättä kritiikittömyyden tilaan.
    Epäilemättä elämme sekaannuksen ja sekoilun aikoja, mutta niin on eletty
    ennenkin ja selvitty.
    Itse olen esimerkki myös liiallisesta, kaikkiin asioihin puuttuvista besser wissereistä, joiden mieli lähtee lentoon eri spekulaatioihin myös
    läheisteni harmiksi, mikäli on uskomista vaimooni.
    Goehte muistuttaa mielen hallinnasta ja tyydeyden säilyttämisen tärkeydestä:Minervan pöllö lehahtaa lentoon vasta jumalhämäryyden laskeutuessa! Tervetuloa arki.

  33. Jussi Lähde kirjoittaa:

    Jahas, kuntoilustakin ollaan näemmä tekemässä syntiä politiikassa. Onpa surullista.

    Olen ollut vuosia huolissani ministerien ajankäytöstä. Heidän allakkansa kertakaikkiaan pursuavat tapahtumia jotka eivät ole tehtävänhoidon kannalta millään lailla mielekkäitä. Oikea kansan parissa liikkuminen on aina arvoksta, seminaarit ja muu seulotun väen seassa liikkuminen ei tätä millään tavoin edusta.

    Kuntoilu antaa aikaa ajattelulle, en osaa millään lailla nähdä kuntoilua poliitikolle synniksi. Resoneerauskeskusteluille, lukemiselle ja omalle kirjoittamiselle poliitikoilla on myös aivan liian vähän aikaa – ja nyt tarkoitan kirjoittamisella yli 160 merkin esseitä.

  34. Timo Ahtiainen kirjoittaa:

    Kokoomuksen ulostulo on siinä mielessä outo, että kaiken järjen mukaan se on täysin tarpeeton. Kilpailuun ilmoittautuneiden untuvikkopoliitikkojen kannatus tuskin riittää lähellekkään istuvan puheenjohtajan haastamisessa; ne lienevät puhtaasti nosteen hakemista omalle poliittiselle uralle. Toki on mahdollista, että kilpailuun oli tulossa/tulee vielä uusia haastajia, mutta kuka pystyisi aidosti haastamaan Stubbin?

    Ketjussa on jo mainittu kaksi ilmeistä nimeä: Vapaavuori ja Orpo. Heidän kieltäytyminen ehdokkuudesta on täysin loogista. Valittavalla puheenjohtajalla on käytännössä vain hävittävää. Kilpailukykysopimuksen kariutuminen pistää hallituksen pyövelin rooliin, ja joka tapauksessa kipeitä leikkauksia täytyy tehdä. Sote-uudistuksen mahdollisesti kaatuessa hallitukselle nauraa hevosetkin. Kuka tällaiseen laivaan haluaisi.

    Uskon että sekä Vapaavuori että Orpo kasvavat korkoa vuoden 2018 puoluekokousta varten. Silloin Suomen tilanne ei oletettavasti ole aivan yhtä surkea. Lisäksi vajaan vuoden päässä siintävät eduskuntavaalit pitänevät huolen siitä, että hallitusvastuun rasittama puolue on valmiimpi etsimään uutta puheenjohtajaa. Stubbin, Orpon ja Vapaavuoren välinen kisailu 2018 olisi kyllä kiinnostavaa seurattavaa. Tai no, niin kiinnostavaa kuin kykypuolueen kilpa-brändäys nyt voi olla =)

    P.S. En pidä erityisen pahana sitä, että Stubb oli itsekkin lähestynyt piirien puheenjohtajia asian tiimoilta. Onhan se narsistisuudessaan suorastaan noloa, mutta sopii jotenkin Stubbin tyyliin.

  35. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Mauno Rissanen kirjoitti: “Kysymystä ruotsin kielen valinnaisuudesta ilmeisesti pidettiin rahvaanomaisena ja populistisena eikä asiaan otettu kantaa. Kuitenkin huomattava joukko kielten opetuksen asiantuntijoita on jo kauan ollut vapaaehtoistamisen kannalla.”

    Uskon kuitenkin, että ruotsin kielen muuttaminen suomenkielisissä peruskouluissa vaihtoehtoiseksi kieleksi vapaehtoisuuden sijasta saa suhteessa suuremman kannatuksen. Sitä ajava kansalaisaloite lanseeraataan vajaan viikon kuluttua. Aion kerätä sille tukinimiä aivan kuten olin mukana edellisessäkin kansalaisalotteessa, joka oli tähdätty pakkoruotsin poistamiseen.

    Timo Ahtiaisen teoria siitä, että Orpo ja Vapaavuori odottavat nyt vain aikaa parempaa pyrkiäkseen sitten myöhemmin Kokoomuksen puheenjohtajaksi, jahka Stubb on ensin kyntänyt kyisen pellon, voi hyvinkin pitää paikkansa. Sitävastoin hänen väitteensä Stubbin narsismista ei pidä paikkaansa. Narsisti ei ole empaattinen, ei tunnusta virheitään eikä koskaan pyydä niitä ainakaan julkisesti anteeksi. Stubb ei täytä noita narsismin ehtoja lainkaan, mutta sekä Paavo Väyrynen että etenkin Donald Trump kyllä täyttävät.

  36. Pekka Turunen kirjoittaa:

    Vielä pari hajahuomiota tähän tavattoman runsaana ja monimuotoisena edenneeseen keskusteluun.

    Jussi Lähde teki erittäin tärkeän havainnon. Maan johtavilla poliitikoilla pitäisi todellakin olla aikaa, kunnostaan huolehtimisen ohessa, lukea, kirjoittaa ja keskustella. Kokea kulttuuria. Miten he muuten osaisivat johtaa maata viisaasti, laajalla näkemyksellä?

    Myös Kari Peitsamon kommentti siitä, että maapallon kestokyky ihmisten määrälle alkaa tulla vastaan, oli osuva. Taistelu tilasta ja resursseista alkaa jo näkyä, ja tilanne taitaa olla pahenemaan päin. Mitä siitä seuraa ihmiselle, Suomelle, maailmalle?

    Olen jo aikaisemminkin kiittänyt Vesa Kaiteraa, mutta en malta olla tekemättä siis taas. Hän on johdattanut meidät kaikki tavattoman taitavasti ymmärtämään kokoomuslaista ajattelua, puolueen tavoitteita ja sisäistä peliä. Saisipa täällä samanlaista sisäpiirin ymmärrystä myös muista puolueista!

  37. Erkki Pekola kirjoittaa:

    Itsensä tuhoamien, omaan polveen ampumisesta alkaen, lienee niitä tekoja, joita luterilaisuuskaan suvaitsevaisuudestaan huolimatta tuskin pitää hyväksyttävänä.
    Jos käsitykseni on oikea, niin Kokoomus on koko rintaman leveydeltä asettunut synnin tielle. Ortodoksien eikä varsinkaan katolilaisten asenteesta minulla ei ole käsitystä.

    Ja loppuun opetus: vanha emäntä ei jaksanut pyhäaamuna lähteä kirkkoon, vaan komensi vanhan isännän menemään sinne taloa edustamaan. Isännän palattua tuli kysymys, että mitä se pappi nyt saarnasi? Hetken päästä tuli vastaus että se puhu synnistä.
    Emäntä jatko tenttausta ja kysy, että mitä siitä synnistä sano, niin isäntä vastas, että kielsi tekemästä!

  38. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Vesa Kaitera. Empatia ja narsismi ovat naistenlehtien termejä, joita valitettavasti on nykyään alettu sovittaa politiikankin kieleen. Jos esim. Urho Kekkosta arvioitaisiin moisilla parametreillä, piirtyisi varmaankin kuva tunteettomasta hirviöstä, suoranaisesta ihmisen irvikuvasta. Politiikan ongelmat Suomessa eivät johdu empatian vaan valtiomieskykyjen puutteesta. Paavo Väyrysessä olisi ollut tarjolla valtiomies, nykyiset johtajat ovat hänen rinnallaan pelkkiä pellejä. On täysin perusteetonta ja loukkaavaa syytellä Väyrystä narsismista. En ole Väyrystä koskaan Duudson-tikkatauluna nähnyt enkä nähnyt Kekkostakaan. Jos politiikkaa tosissaan ja tuloksellisesti tehdään, pitää tuntea asiat. Pelkkä julkkuilu ei riitä.

  39. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Väyrysen poliittisesta profiilista vielä. Valt.tri Alpo Rusi avaa tuoreessa kolumnisssaan hätkähdyttäviä näköaloja Suomen ja Venäjän korkean tason taloudellis-poliittisiin yhteyksiin (mainiten nimiltä Esko Ahon ja Paavo Lipposen). Tuntematta yksityiskohtia tarkemmin tulee sivulliselle väistämättä vaikutelma hämärästä pelistä. Paavo Väyrynen ei milloinkaan ole omaa korkeaa poliittista asemaansa käyttänyt moisten pyrkimysten edistämiseen. Joten Väyrysen ongelma on pikemminkin ollut liiankin korkea kuin matala poliittinen moraali. Jääväämällä itsensä niin talouden kuin politiikankin hyvä veli -kerhoista hän on nyt lopulta päätynyt omaan poliittiseen umpikujaansa, ei suinkaan itsekkyytensä vaan epäitsekkyytensä tähden. Väyrynen asetti itselleen standardit, jotka ilman liittolaisia ovat kävivät liian korkeiksi täyttää. Hän jäi yksin. Tässä on koko Paavo Väyrysen poliittisen uran paradoksi.

  40. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Tämä tapahtui 1950-luvulla, mies lähti markkinoille, vaimo ohjeisti. Tuttuja, sitten käveli vastaan tuttu miäs, sotakaveri. Yhdessä oli pelätty,
    nähty nälkää, täit, likaiset vaateet. Oli selvitty kotiin. Tietenkin hankkittiin pullo, ensi yksi.

    Nyt lähdet meille, aina puhuttiin että siviilissä tavataan. Nyt lähdet meille. Vähän täydennettiin juomavarastoa ennen paluuta.

    Maatilalla emäntä ilahtui, melkein tuttu mies, hänestä oli puhuttu. Hyvää ruokaa, sauna lämpiämään, upseereita haukuttiin, hyviä kehuttiin.
    Viimein hiljeni talo, käytiin yöpuulle.

    Aurinko nousi, vieras makasi emännän vieressä. -Sus siunakkoon, jo mä yöllä
    ajattelin, ompa Heikillä ourot otteet. Emäntä läpsäytti kätensä yhteen.
    Miehet olivat vyöryttäneet yhdessä juoksuhautaa, tästäkin selvisivät.

    Kokoomuksella on puheenjohtajakisassa ourot otteet

  41. Teemu Männynsalo kirjoittaa:

    Mielestäni narsismista ja empatiasta on vaikeaa keskustella poltiikan yhteydessä, vaikeasti ja huonosti nuo käsitteet erottelevat politiikan persoonia. Sen sijaan tuntuu, että joskus on vaikeaa ymmärtää valtavaa huomiohakuisuutta, josta tulee äärimmillään hallitsematonta huomiota tuottavia tilanteita. Siinä huomiohakuisuuden mieltämisessä ja sietämisessä on selvä sukupolviero: ennen se oli Suomessa suorastaan syntiä, nykyisin huomioiduksi tuleminen on some ajan elinehto.

    Huomiohakuisuus synnyttää monesti poltiikassa hämmentäviä tilanteita, koska itse politiikka toisaalta elää huomiosta ja suosiosta, toisaalta kammoaa huomiota kuollakseen. Politiikka kun ei tietenkään koskaan halua paljastaa kaikkea kaikille. Jos toimijan taktiikka ja tyyli pettävät, huomio ei kohdennu toivotulla tavalla. Syntyy tyylirikkoa. Asianomainen sitten kiusaantuu tai nauttii pieleen menneestä huomiostaan.

  42. Riitta Skoglund kirjoittaa:

    Sytykkeitä on niin moneen suuntaan että pelkkä lukeminen hengästyttää.

    Stubb: Aluksi, Kokoomuksen sisäisistä kuvioita tietämättömänä koin noloksi piirijohtajien kirjelmän Stubbin puolesta, ja nyt illan A-studion jälkeen vielä nolommaksi. Millainen johtaja tarvitsee tällaista tukea, kun kisaa ei ole eikä oikein ehdokkaitakaan, ja vaalitkin on käyty?
    Stubb sanoi että jokainen saa hyvän mielen kehuista ja tuesta, ja se juuri herättääkin kysymyksiä. Eikö riitä puheenjohtajuus ja vaalien antama mandaatti? Millainen on henkilökohtainen kantokyky? Kun maan ongelmat ovat niin suuria kuin ovat, eikö pitäisi keskittyä olennaiseen eli maan asioihin? Etenkin, kun varteenotettavimmat kilpailijat Orpo ja Vapaavuori ovat kohdaltaan alkuunsa asiallisesti viheltäneet pelin poikki?

    Alkutuntemukseni jälkeen pitikin miettiä tarkemmin, ja Suihkosen kommentti yllä kirkasti osaltaan.
    Tämmöistä tämä nyt vaan taitaa olla, kuin yhtä galluppia ja kampanjointia koko ajan. “Potilas ei joudaa lepäämään ja toipumaan, jos koko ajan pitää kuumetta mitata” sanoi entinen lääkäri ylihuolehtiville omaisille. Jostain syystä Stubb tarvitsee tukea ja kehuja, joita ilman soisi asemassaan olevan henkilön pärjäävän, ja piirijohtajat ovat sitä sitten tarjonneet.
    Kun Kangasluoma kommentoi parisuhdevertauksin, niin kysyn minäkin: Tuntuuko samalta a) jos vaimo pyytää miestään “sano nyt, että rakastat minua” ja mies sanoo “joo, rakastan, rakastan” tai b) mies vaan joku kerta sanoo vaimolle jossain mukavassa yhteydessä “oot sä kyllä mulle niin rakas”?
    Mutta ongelma on Kokoomuksen, kyllä he sen ratkaisevat.

    Haglund, Urpilainen ym: Kun nuoresta tullaan politiikkaan, paljon ehditään. Julkisen henkilön kaikkea sanomista ja erityisesti motiiveja analysoidaan ja arvaillaan, silloinkin jos sanoma sattuu olemaan sellaisenaan totta. Wallinin, Haglundin, Urpilaisen ja kaikkien muiden lapset ovat lapsia vain kerran; se aika on silloin kun se on, eikä tule koskaan takaisin, ja valita voi vain silloin.

    Tottahan sen täytyy olla, että politiikka on (myös) pinnallistunutta ja viihteellistynyttä, ja sen mahdollistaa osaltaan mm yhteiskunnan matala kerrostuneisuus ja sitä myöten kenen tahansa osallisuus, nopea tiedonvälitys, internet ja “matala julkaisukynnys”. Vaaditaankin varmaan sitkeyttä ja jääräpäisyyttä, malttia, kypsymistä, aikaa, uskollisuutta omille arvoilleen, ehkä ahneuttakin ja vallanhimoa, ja intohimoa, että jaksaa vaalista toiseen. Mutta jos ei enää ole aitoa halua, niin parempi sanoa ääneen ja antaa tilaa muille.

    Enpä tosiaan tunne henkilöitä enkä tiedä mitä mainittujen ihmisten mielessä liikkuu, mutta yleisellä tasolla sanoisin, että henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja eheyden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että säilyttää kosketuksen omiin todellisiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa.
    Siitä voisi syntyä sitä resuneeraustakin, julkaistavaksi tai muuten vaan tarpeeseen.

  43. Mauno Rissanen kirjoittaa:

    Lueskelin lupaukseni mukaisesti poliittisia syntejä käsitteleviä kannanottoja. Keskustelun puolivälin jälkeen ne syrjäytyivät täysin uusien aiheiden tieltä. Kirjoitukset olivat sillä tavoin kiinnostavia, etä minun oli ruvettava tekemään niistä pientä koostetta saadakseni paremman kuvan kokonaisuudesta.

    Näyttää siltä, että pahimpina poliittisina tekoina pidettiin kielellä tehtyjä. Reilusti kymmenkunta kirjoittajaa nosti esille valehtelun eri muodoissaan: väärien kuvien luomisena asioista, populistisena mutkikkaiden asioiden yksinkertaistamisena, toisten poliittisten toimijoiden mustamaalaamisena ja virheellisenä leimaamisena, panetteluana; tekopyhyytenä oli sitten kyse poliittisesta julistajasta tai falskisti filosofoivasta intellektuellista. Yksi kirjoittaja sanoo sarkastisesti, että syntiä on totuuden kertominen kansalle.

    Kirjoittajat kiinnittävät huomiota siihen, että vikaa on myös tuollaisen sanoman vataanotossa. On henkistä velttoutta, ei uskalleta tai haluta kuulla totuutta. Mennään kritiikittömästi valtavirran mukana. Ollaan välinpitämättömiä. Suljetaan silmät päätösten seurauksilta.

    Ehkä niin viestin lähettäjän kuin vastaanottajan virheeksi yksi kirjoittaja laskee hetkisolidaarisuuden. Mikä viehättävä sana! En ole tätä aikaisemmin kuullut, mutta sitä todellisemmin mielestäni tavoittaa hurahtamisen hetkeksi mukaan johonkin kauniiseen, säälittävään tai jollain tavoin pysähdyttävään mutta vaikeasti autettavaan asiaan. Ja sellaisillakin tätä maailmaa liikutellaan.

    Yksi kirjoittajista kiinnittää huomiota siihen, että media, vallan vahtikoira, on myös osallisena. Lehti voi nostaa tai painaa poliitikkoa sen mukaan, onko hän suosikki vai inhokki.

    Toisena ryhmänä kirjoituksissa nousee esille luonteenpiirteitä, joista ei pidetä. Niitä ovat itsekkyys, ahneus ja oman edun tavoittelu. Heikkoluonteisuus ei ole suosiossa. Kyytiä saavat takinkääntäjät ja “päätösten ohjautuminen älämölöön mukaan”. Peräänkuulutetaan vastuuntuntoa.

    Ehkä voisi pitää yllättävänä talouden syntien yksilöimisen puutetta. Talous, sen seuraukset ja johdannaiset leijuvat kuitenkin monissa kannanotoissa raskaana tai raskaimpana ongelmana. Tiivistän lainaamalla: “Kaikki menee päin helvettiä eikä kukaan tiedä miksi.”

    Sodat ja väkivalta saavat muutaman maininnan. Näiden ryhmien ulkopuolelle jää koko joukko yksilöllisesti vaikeiksi koettuja asioita, joita on vaikea millään tavoin ryhmitellä.

    Tällaisessa viidakossa me toimimme. Palaan tehtävänasettelun synti-käsitteeseen. Kristillisen käsityksen mukaan syntiä on se, mikä erottaa meidät Jumalasta. Noilla teoilla sitä siis tehdään. Ehkä en syyllisty hurskasteluun kun sanon: “Armahda meitä.”

  44. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Voi itku, tämä kokoomuskeskustelu A-studiossa. Eero Lehti, kovan bisneksen mies, on mennyt rikki yhdestä kirjeestä. Hän näyttelee marttyyriä, omistaa
    lehtiä ja saa tv-aikaa. Eikö istuva puheenjohtaja saa yrittää turvata asemaansa? Sama turha draama, aamu-tv.

    Asiasta pitäisi puhua, eli hallituksen päätöksistä. Puoluekokoukseen tulevien edustajien elämänkokemus takaa etteivät he yhdellä kirjeellä ole
    taivuteltavissa. Kykypuolue yrittää riman ali vakavassa tilanteessa.

    Yksi terveyspäällikkö teki draamaa sitä tunnista kun kelloja siirrettiin tunti eteenpäin. Moni meistä on tehnyt vuorotyötä, keskelä yötä töissä.
    Valvonut pikkulasten hoidon aikana, valvonut kun on odottanut murrosikäisiä
    kotiin. Kivut pitäneet hereillä, pikku juttu yksi tunti.

  45. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    “Suomalaiset ovat valmiita etujensa leikkaamiseen” lukee aamun HS:n otsikossa. Jään miettimään, voisiko gallup-tulos olla yhtä hyvin “suomalaiset ovat valmiita kätensä leikkaamiseen”. Kun kysymys muotoillaan sopivasti ja tulkitaan lehden otsikkoon vielä sopivan vapaasti, voidaan ilmoittaa, että tässähän ollaan valmiita vaikka maailmanloppuun. Onko se tarpeen, onko se välttämätöntä, onko siitä hyötyä, ovat syventäviä kysymyksiä, joita voitaisiin ehkä miettiä myös. Yksi vain lienee varmaa: suomalaiset ovat lopullisesti sisäistäneet kapitalismin lait. Ilman bisnestä ei ole elämää. Ilman bisnestä ei ole mitään.

  46. Juha Kaistinen kirjoittaa:

    Kohtalaista luutaa tarvittaisiin aamutelevisioissa. En tiedä kuka aiheet päättää? Jos toimittajat tekevät ne ihan itse niin he ovat jo omat mielenkiintonsa saaneet toteutettua.
    Samat aaltolat, smithit ja muut ramppaavat studiosta toiseen. Heillä ei ole mitään muuta kerrottavaa kuin mikä jo edeltävissä uutisissa ja verkoista on jo moneen kertaan ollut luettavissa, nähtävissä ja kuultavissa.
    Samat uutiset kerrasta toiseen yleensä edelliseltä päivältä ovat turhia. NHL:n ja suomalaisten yhden epämääräisen tehopisteen saanti ei todellakaan kiinnosta heitä, joilla on tilaisuus aamulla televisiota pitempään seurata. Kiinnostusta lisäisi, jos näitä keskenkasvuisia edes verotettaisiin Suomeen.

  47. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Mutta sitten perimmäisiin kysymyksiin ja kaikkein suurimpiin synteihin. Suomalaiset ovat valmiita etujensa leikkaamiseen -jutussa puhutaan tutkimuksen virhemarginaalista, jonka ilmoitetaan olevan “noin kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin”. Luojan kiitos, ettei enää käytetä eräässä vaiheessa yleistynyttä, kammottavan tärkeilevää ja teennäistä ilmausta “suuntaansa”! Mutta silti, miksi edes tuo kummallinen ja turha “molempiin suuntiin”? Onhan se nyt jumankauta selvä, että molempiin suuntiin. Ilmaus on yhtä kömpelö ja turha kuin jääkiekkoselostaja Antero Karapalon avaus aikoinaan, “Suomi hyökkää kuvaruuduissanne oikealta vasemmalle ja Neuvostoliitto vastaavasti vasemmalta oikealle”. Aargh!

  48. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Synneistä vielä. Kokoomuksen Eero Lehti jatkaa puoluetoverinsa Alexander Stubbin potkimista nilkkaan (ja vähän ylemmäksikin). Se ei tietenkään ole kivaa, mutta viimeisimmässä kannanotossaan hän on mielestäni oikeassa. Hallituksen salkkujako on väärä. Stubb ei sovi finanssiministeriksi eikä Soini ulkoministeriksi. Suomen sekä talouden että kv-politiikan kannalta hyvin kiikkerässä tilanteessa olisi hallituksen salkkujako pitänyt huolella harkita ja olisi kannattanut puikkoihin kutsua pätevimmät miehet eikä alkaa kikkailemaan ja sekoittelemaan pakkaa ihan vaan sekoittelun ilosta.

  49. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Riitta Skoglund kirjoitti. ” Jostain syystä Stubb tarvitsee tukea ja kehuja, joita ilman soisi asemassaan olevan henkilön pärjäävän, ja piirijohtajat ovat sitä sitten tarjonneet.”

    Tässä on ongelmana se, että Stubb kuten Katainenkin ovat Kokoomuksessa sen nykyisen valtavirta-ajattelun edustajia, ja arvokonservatiiveille sekä tiukimmille talouskonservatiiveille he kumpikin ovat lähinnä unelmahöttöpuuroa, joka toimii tulppana “ryhdikkäälle oikeistopolitiikalle”. Kataisen aikana tämä joukko joutui olosuhteiden pakosta pitämään mölyt mahassaan, koska Kokoomus menestyi niin hyvin vaaleissa. Ei oikein ollut pohjaa syyllistää Kataista. Sekin tietysti onnistui sen jälkeen, kun Katainen oli luopunut puheenjohtajuudesta. Mutta Stubbin puheenjohtajuusaikana Kokoomuksen kannatus todellakin laski monestakin syystä johtuen, ja se antoi kovan linjan oikeistolle tilaisuuden kaivaa aseensa tyynyn alta. En kiistä, etteikö oikeistosiiven kritiikissä Stubbia kohtaan ole joitakin sinänsä valideja perusteitakin, mutta väitän, että vaikkei Alex olisi tehnyt juurikaan virheitä, niin perusjurnutus häntä kohtaan olisi silti tuossa joukossa varsin vahvaa. Ja tämä kalvaa Stubbia. Hän ei oikein tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä, jotta saisi omille teoilleen ymmärtämystä kautta koko kokoomuskentän. Siksi hän ajoittain aidosti kaipaa tukea.

  50. Olli Saarinen kirjoittaa:

    Synti on tämmöiselle syntymäviattomalle vieras käsite, mutta mieleen muistui Mauno Koiviston toteamus että politiikassa saa väkisin vamman sielulleen.

    Koivisto taisi tarkoittaa, että on pakko yhteistyön vuoksi hyväksyä ratkaisuja, jotka ovat omien ihanteiden ja jopa oman terveen järjen vastaisia. Jos sanoutuu leikistä irti ja heittää lelut menemään, jää vaille vaikutusvaltaa tärkeinä pitämiinsä asioihin.

    Teologisesti synti on eroa Jumalasta, mutta politiikassa sen voi määritellä vaikkapa tahalliseksi eroksi totuudesta tai välinpitämättömyydeksi totuudesta. Poliittisten leimakirveiden heittoon syyllistyy myös helposti kuka hyvänsä.

    Olen usein pyrkinyt kirjoituksissani puolustamaan heikkoja joskus sellaisia tahoja vastaan, jotka ovat itse kääriytyneet heikon kaapuun jolloin aidosti pulassa oleva jää paljaan taivaan alle. Heikkojen puolustaminen on kuitenkin siten synnillistä, että siinä saa helposti arhinmäkeläisen pyhimyshalon ympärilleen (huom. leimakirves, ei halko!).

    Puolustankin menneiden pyhien kunniaksi maan ehkä rikkainta miestä: Antti Herliniä. Yle otsikoi, että Herlin maksaa osingoistaan vain viiden prosentin veron. Tekstistä kävi kuitenkin ilmi, että Herlin maksaa suorista osingoistaan, jotka tulevat omalle tilille, täyden veron. Sen lisäksi Herlinin holding-yhtiöt saavat verottomia osinkoja. Holding-yhtiön varat eivät ole Herlinin välittömässä käytössä, joten otsikko oli virheellinen: kun holding-yhtiö maksaa osingon, menee siitä vero.

    Yle teki siis syntiä, kun se antoi väärän todistuksen Antti Herlinin henkilökohtaisesta veronmaksusta. Ehkä toimittajat ajattelivat, että heillä on moraalinen oikeus räimiä rikasta miestä moraalittomasti. Samaan kuoroon yhtyivät heti poliitikot melkein laidasta laitaan.

    Kukin meistä voi ostaa osuuden rahastosta, joka ei jaa voitto-osuuksia. Sellaisessa osingot jäävät verotta, vasta osuutta myydessä menee mahdollinen voittovero. Samoin voi kansalainen tehdä PS-talletuksen tai eläkesijoituksen tai kapitalisaatiosopimuksen, joissa kaikissa osinkoveron maksua lykätään minkä ajan sijoitus toimii sijoituksena. Tällainen veroton laari muodostuu myös työeläkerahastoistamme.

    Onko verovapaa kuori ylipäätään tarpeen tai oikein on yksi kysymys mutta kun se on laillinen mummon rahasto-osuudesta Antti Herlinin holding-yhtiöön niin eikö Ylen tulisi otsikoida: Eläkeläishenkilö sai verottoman osingon Osuuspankin rahastoon!?

    Tässä siis siirsin politiikan yleisimmän synnin, osatotuuksien viljelyn oman agendan kirkastamiseksi ja vastustajien mollaamiseksi Ylen niskoille, minne se kuuluukin koska Yle on eduskunnan väline ja kosiskelee meitä, asiakkaitaan, poliitikkojen tavoin.

Kommentoi