Voisiko se olla Trump?

| Julkaistu 10. 2. 2016 11:30

Huomenta ja terveisiä Sanomatalosta. Helsinki alkaa taas olla musta kaupunki. Perässähiihtäjän kannalta lumien sulaminen on todella huono juttu. Kiitos kaikille Väyrys-keskusteluun osallistuneille, kommentteja tuli 70, joten luulen, ettemme ihan vähän aikaan palaa Paavo Väyryseen. Mennään vaihteeksi ison meren taakse.

Viime yönä (Suomen aikaa) käytiin Yhdysvalloissa esivaalien toinen kierros. Republikaanien Donald Trump ja demokraattien Bernie Sanders voittivat puolueidensa äänestyksen New Hampshiren osavaltiossa. Tuloksiin voi tutustua kirjeenvaihtaja Laura Saarikosken jutusta tämän linkin takaa. Taustaa esivaalikierrokselle ja Amerikan vaaleihin muutenkin löytyy  täältä

Emme ole Perässähiihtäjän palstoilla yleensä käsitelleet muiden maiden vaaleja, mutta tehdään tällä kertaa poikkeus. Miksi? Väitän, että Yhdysvaltain presidentti voi joskus vaikuttaa suomalaisten elämään ainakin yhtä paljon, ehkä enemmänkin, kuin Suomen presidentti.

Yhdysvaltain presidentti on maailman vaikutusvaltaisin ihminen sekä hyvässä että huonossa. Otetaanpa esimerkiksi Bushit, isä ja poika, republikaaneja molemmat, mutta hyvin erilaisia presidenttejä.

George Bush vanhempi oli Yhdysvaltain presidenttinä 1989-1993 ja oli ollut sitä ennen varapresidenttinä kahdeksan vuotta. Bushin aikana kylmä sota loppui, sosialismi romahti ja lopulta Neuvostoliitto hajosi. Kumous tapahtui rauhallisesti ja selvittiin ilman suuria kriisejä. Siihen epäilemättä vaikutti Yhdysvaltain tuolloin harjoittama etevä politiikka. Bush vaikutti tolkun mieheltä, joka osasi toimia maltilla ja taidolla vaikeissa tilanteissa.

Suomen suhteissa Bush senior oli hyvin aktiivinen. Hän kävi täällä varapresidenttinä ja presidenttinäkin kaksi kertaa ( 1990 ja 1992) ja piti tiiviisti yhteyttä presidentti Mauno Koivistoon.

Sitä vastoin hänen poikansa George W. Bush ei ole jäänyt historiaan kovinkaan myönteisessä mielessä. Syksyn 2001 WTC-terrori-iskujen jälkeen Bush lähti rankaisuretkille Afganistaniin ja Irakiin. Jälkikäteen on paljastunut, että maailman suurimmaksi sotilasmahdiksi Yhdysvallat oli kovin huonosti valmistautunut näihin sotiin. Niinpä Bushin presidenttikauden (2001-2009) jälkilaskua maksetaan edelleen.

Nyt ehdolla olevista kohutuin ehdokas on kiinteistömiljardööri Donald Trump. Saksalainen aikakauslehti Der Spiegel julkaisi viime viikon numerossaan ( 30.1.2016/5/2016) laajan kansijutun Trumpista.

Yksi haastatelluista on kampanjavelho Roger Stone, joka oli aikanaan presidentti Ronald Reaganin voitokkaissa kampanjoissa (1980 ja 1984) mukana. Stone tunnetaan nimenomaan kovana kasvona, joka ei kaihtanut armottomia otteita kilpailijoita kohtaan.

Stonen vaikutus on ilmeisen suuri myös Trumpiin ja tämän kampanjointiin. Spiegelin toimittajat kirjoittavat:  “Kaiken mitä Donald tietää politiikasta ja vallasta, hän on oppinut Stonelta.”

Mitä sanovat kommentaattorit? Miltä amerikkalainen vaalitouhu teidän silmissänne näyttää?  Mitä arvelette, kuinka tässä käy?   Ja päivän Hyvä Kysymys kuuluu: Voisiko se olla Trump?  

Mitä siitä sitten seuraisi, jos Donald Trump valittaisiin marraskuussa presidentiksi?

 

Lukuvinkki:

Kirjoitin Helsingin Sanomien Historia-sivulle 31.1. 2016 muisteluksen suomalaisten suhtautumisesta Ronald Reaganiin. Sen voi lukea tämän linkin takaa.

HS:n kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski pitää omaa blogiaan, jossa hän ruotii presidentinvaaleja. Lauran blogia voi lukea täältä.

76 vastausta artikkeliin “Voisiko se olla Trump?”

  1. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Trump vaikuttaa arvostavan päättäväisiä ja suorapuheisia johtajia (joiden kanssa hän ei silti aina välttämättä ole lainkaan samoilla linjoilla). Suomesta ei valitettavasti nykyään löydy kummankaan kriteerin täyttäviä. Edes Obama ei ole osoittanut minkäänlaista huomiota Suomelle (S.Niinistölle ei ikinä tullut kutsua Valkoisen taloon, eikä Obama ei edes piipahtanut Euroopan rundillaan Suomessa, vaikka Virossa kävi). Veikkaan, että syynä on ollut Suomen hapuileva ja sekava ulkopolitiikka, jossa pyöritään ja pokkuroidaan sinne sun tänne. Veikkaan, että Trump ei Suomen epävarmasta ja hieman kaksinaamaiseltakin haiskahtavasta ulkopolitiikasta tykkäisi. Hillary Clinton sen sijaan varmasti yhä muistaa hymyilevän ystävänsä Alexin, johon viimeksi törmäsi täällä, kun kävi Marimekko-kolttukokoelmaansa muutama kesä sitten Suomessa täydentämässä.

  2. Pekka Turunen kirjoittaa:

    Rajua ja raakaa on Amerikan meininki, kirjoitti Kari Peitsamo, ja on täysin oikeassa. Suomalaisen silmissä se tuntuu suorastaan vastenmieliseltä. Onko tuollainen enää ihan tervettä? Sopiiko moinen demokratian arvolle, vai onko se päinvastoin demokratian todellinen kuva? Monelle kun Amerikka kai on demokratian mallimaa.

    Hillary Clintonissa ei ehkä ole erityistä säpinää, mutta kun vertaa häntä republikaanisiin kilpailijoihinsa niin jo maapallon kannalta toivoo, että hän voittaisi. Sanders on vielä hieman tuntematon vaihtoehto.

    Marko Karttulalle: republikaani ei halua auttaa köyhiä vaan haluaa, että he auttavat itse itseään. Arvokysymys, epäilemättä, mutta liian pitkälle vietynä vierastan ajatusta. Kovin kärjistetty on myös ajatus siitä, että demokraattien kannattaisi pitää köyhät köyhinä, ja niin edelleen, jotta äänestäjäkunta säilyisi. Suomeen siirrettynä se tarkoittaisi, että vasemmisto itse asiassa toivoisi huono-osaisten sellaisina pysyvänkin. Ei taida vasemmisto moista allekirjoittaa.

  3. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Donald Trump on hyvin amerikkalainen ilmiö. Mies, joka operoi mielikuvilla ja myyteillä ja joka on itsekin jo muuttumassa jonkinlaiseksi myytiksi, epätodelliseksi elämää suuremmaksi hahmoksi. Amerikka on myyttien ja mielikuvien maa, jossa jokaisella on oikeus unelmoida, unelmoida suuria, mutta erottavatko amerikkalaiset enää itsekään unelmiaan todellisuudestaan? Trumpin uskonto ei perimmältään ole usko Jumalaan (vaikka hän kristityksi toki ilmoittautuukin), vaan usko Amerikan Yhdysvaltoihin, sen kansaan, kulttuuriin ja yhteiskuntajärjestykseen. Sitä kutsutaan uskontotieteessä kansalaisuskonnoksi. Meidän eurooppalaisten lienee lähes mahdotonta tuota uskoa kokonaan ymmärtää tai sisäistää, mutta amerikkalaisille itselleen se tuntuu olevan ehtymätön käyttövoima ja voimavara. Ja tuo usko on välillä myös sokea. Sillä se on uskon olemus. Se on Amerikan suuruuden salaisuus. Usko mahdottomaan. Sama usko, jonka siivittämänä Apollo 11 astronautti Edwin “Buzz” Aldrin kävi toissa vuonna täällä Helsingissäkin kertomassa matkastaan kuun pinnalle; matkasta, johon hän uskoo, mutta jota hän ei koskaan tehnyt.

  4. Olli Saarinen kirjoittaa:

    Tartun Pekka Turusen pohdintaan tahtovatko demokraatit pitää köyhät köyhinä.

    Meillä ay-liike on solminut tulopoliittisia kokonaisratkaisuja vuosikymmenet. Ratkaisuissa on jopa ollut sinänsä tehottomia matalapalkka- ja naispalkkaeriä. Kuitenkin meillä on edelleen matalapalkka-aloja ja ainakin SAK:n retoriikan mukaan naispalkkaongelma. – Onkohan vain niin, etteivät ay-liikkeen karavaanarisosialistit tosissaan välitä köyhän asiasta?

    USA:ssa vahvat ammattiyhdistykset ovat olleet demokraattien takana. Siellä mm. autoala tukehtui liian hyviin työehtosopimuksiin eläkeajan perhekohtaisine sairausvakuutuksineen. Demokraatit ovat poliitiikan rahoituksen vuoksi tukeutuneet siis hyvinvoiviin työntekijöihin mikä on johtanut mm. vapaakaupan arvosteluun työllisyyden nimissä. Ei kovin kaukana ay-demareittemme linjasta. USA:n demokraatit ovat kuitenkin ajaneet minimipalkkoja päinvastoin kuin omat ay-demarimme, ehkä siksikin, että USA:n ay-liike ei ole kattava.

    En oikein usko että USA:n demokraatit tarvitsevat köyhiä vaan päinvastoin ajavat aidosti heidän asiaansa. Omista ay-demareistamme en ole niin varma. – Republikaanit taitavat uskoa köyhyyden olevan Jumalan rangaistus kuten rikkauden Jumalan siunaus.

  5. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Pahoittelen, että olen kommenteillani vienyt näin paljon tilaa. Kohta lopetan. Trump aiheena on vain niin inspiroiva. Googlettakaapa vielä [youtube / obama / trump / moon landings]. Löytyy presidentti Obaman illallispuhe vuodelta 2011, jossa hän piikittelee Donald Trumpia (kohdassa 4:30), joka ilmeisesti on jossain sanonut Apollo-lentojen olleen lavastettuja. En usko, että Donald Trump kauheasti oikeasti uskoo Jumalaankaan. Nämä kaksi länsimaisen kulttuurin kulmakiveä, usko ihmistä korkeampaan voimaan ja usko tieteen ja tulevaisuuden teknologian pelastavaan voimaan, eivät Donald Trumpia liiemmin tunnu kannattelevan. Hän ei elä epärealististen eskapististen illuusioiden varassa. Hän ei myöskään saarnaa uskoa ihmisen luontaiseen hyvyyteen tai haluun auttaa lähimmäistään (vaikka keräsikin Vietnam-veteraaneille ohimennen 6 000 000 $ lahjoituksena viimeisessä vaalitilaisuudessaan ennen Iowan esivaalia). Donald Trump on realisti. Eikä hän sitä peittele. Hän uskoo rahaan.

  6. antti liikkanen kirjoittaa:

    Vaihdoin hiljattain muutaman sanan Donald T:n kanssa.
    Mietin, ostaisinko häneltä käytetyn auton.

    Olen Donald D:n mielikuvaystävä. Kirjamessuilla syksyllä TP Niinistö kertoi myös arvostavansa Donald D:a sen laatuisan suomenkielen takia.

    Kolmas Donald T on myös tullut vastaan omassa talossaan YK:n pääkonttuurin lähistöllä ja hän tervehti hississä ystävällisesti.

    Näillä vähäisillä perusteilla, jos olisi valinnan paikka, joudun kyllä todella vaikeuksiin.
    Aku Ankka, EU-neuvoston pj (EU: presidentti) vai Trump-Towetin omistaja.

    Onneksi valinnallani ei ole merkitystä ja Aku Ankan tilauksenkin olen siirtänyt poikani opiskeluboxin osoitteelle.

    EU-presidentti piti kuluneen viikon keskiviikkona puheen kokoukselle, jonka osallistuja olen (jo 12 vuoden ajan). Hänen viestinsä oli kristallikirkas ja hän päätti puheensa siihen.

    “Maailmassa kukaan ei keväällä 1914 vielä oivaltanut, mitä myöhemmin tuona vuonna oli Sarajevon laukausten jälkeen oleva edessä. Toivottavasti pelkoni siitä, että elämme ssmanlaisessa tilanteessa nyt, ei toteudu”.

    350 paikallaolijan suosionosoitukset olivat lyhyet, mutta melko voimakkaat.

    henkilöt:
    – Donald Tusk, EU-presidentti, Puola
    – Donald Trump, NYC:ssa Trump-Towerin 40. kerroksessa asuva wannabe – USA:n presidentti
    – Donald Duck, paremmin tunnettu nimillä Kalle Anka tai Aku Ankka

  7. Juha Kaistinen kirjoittaa:

    Mehän voimme jatkaa arvailuja kuka on Yhdysvaltojen seuraava presidentti, mutta onkos meillä ketään esittää rauhanneuvottelijoiksi Moskovaan?
    Nimittäin tämä meininki vaatii kohta sellaisia.
    Demareilla on Tannerin perillinen Erkki Tuomioja, mutta mistä löytyisi aisapari?
    Kykypuolueelta sellaista ei ihan heti löydy. Vanha tuttavani Ilkka Kanrva on kyllä näin äkkiä paras ehdokas. Keskustallahan ei näissä kuvioissa olekaan ollut osaa.
    Hallituksen toilailut alkavat pikku hiljaa arveluttaa jo muitakin kuin median päiväperhoja.

  8. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Unski etsi kolumnissaan vastausta siihen miksi demareilla on ollut kymmenen laihaa vuotta. Joskus minäkin kysyin miksi SDP ei ole 25-30 prosentin puolue. Se oli ennen kuin teollliset työpaikat alkoi vähetä.

    Heikki Hiilamo, professori, asetelman paaluttaa – SDP ja perussuomalaiset
    vaikka ei puolueanalyysiä muuten teekkään

    Sunnuntailiite: Nyt tyytyväisen keskiluokan tilalla on ahdistettu keskiluokka ja alistettu köyhälistö. Luokkiin kuuluu paljon pettyneitä ja vihaisia miehiä sekä toivonsa menettäneitä savupiippukaupunkien asukkaita. Nämä ihmiset kuuluvat globalisaation häviäjiin. Tämä näkyy maahanmuuttoa koskevissa asenteissa.

    Tosiasiaa eivät muuta mitkään muistutukset suvaitsevaisuudesta, tolkusta ja leppoisasta yhteiselosta – varsinkin kun nämä kehotukset tulevat sen yhteiskuntaluokan edustajilta, jotka kuuluvat globalisaation voittajiin. Voittajia eivät ole vain suosikkilajien urheilutähdet, menestyneet yrittäjät ja suuryhtiöiden johtajat.

    Koulutetuille kaupunkilaisille globalisaatio on tuonut halpoja lentolippuja, uusia kulinaristisia nautintoja, opiskelu- ja työtilaisuuksia ulkomailla, jännittävän erilaisia ystäviä ja myös elämänkumppaneita. Monet näistä ovat kielitaidon, rahan ja verkostojen puutteiden vuoksi keskiluokan ja köyhälistön ulottumattomilla.

    Ahdistetulle keskiluokalle ja alistetulle köyhälistölle globalisaatio tarkoittaa epävarmuutta ja ahdistusta, jota on helpompi purkaa muukalaisiin kuin kantasuomalaisiin. Kyse ei ole siitä, että näiden yhteiskuntaluokkien edustajat olisivat yleisesti rasisteja tai – vielä pahempaa – fasisteja.

    Omien kokemustensa ja taustojensa vuoksi heidän näkökulmansa globalisaatioon ja kansainvälisyyteen on erilainen. Ne ovat pikemminkin uhkia kuin mahdollisuuksia. Sama pätee suhtautumisessa maahanmuuttajiin. Heidän visionsa Suomesta ei ole monikulttuurinen miljoonakaupunki, vaan hyvinvointivaltion kultakauden umpisuomalainen keskiluokan pikkukaupunki-idylli”.
    ——–
    Marita S. on selvästi valistunut ihminen. EU-bryrokratia on jatkuva valituksen aihe. Tuttavat sanovat että kun systeemin käy kerran läpi niin
    maatalouden paperisodasta selvitään. Katsokaan ympärille, vanhuksilta vaaditaan digitaitoja yhä enemmän. Varsinkin nuoret viljelijät kasvavat siihen systemiin ja monet ymmärtävät ettei kevyin perustein rahaa saa.

    Savupiippputeollisuuden paikkakunnilla putoaa asuntojen arvo, ainoan varsinaisen omaisuuden. Maataloudessa ei ole mitään merkkejä siitä että
    peltojen ja metsien arvo laskisi. Siksi heidän maanhanmuuttoasenteensa
    ovat lievempiä kuin työttömien, potkut saaneiden.

    Vihreiden kannattajissa on niitä joita globalisaatio on kohdellut hyvin.
    Kannatuksen katto on kuitenkin lähellä. Kokoomuksen yrittäjäsiipeä ärkyttää puolueen ay-siipi, julkisella puolen on paljon porvarillisesti ajattelevia virkahenkilöitä. Heihin on tarttunut vasemmalta palkkataistelun henki, mekin tahdomme.

    Trump ei kivitä Putinia, veljet keskenään.

  9. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Vielä vähän Trumpin psykologiaa. Hänen ei tarvitse pelätä virheitä, koska on jo tehnyt kaikki. Poliittisen korrektiuden sisäistetty vaatimus halvaannuttaa usein parhaatkin aikomukset. Tätä ongelmaa ei Trumpilla ole. Sitten kun hän saa Hillaryn varsinaisessa vaalissa vastaansa, ainoa, mitä Trumpin täytyy pelätä, on oma kipsaamisensa. Hän joutuu vielä moneen kertaan tekemään tiliä seksistisistä kommenteistaan ja jos hiukankin alkaa pakittelemaan ja pyytelemään anteeksi, on peli menetetty. Päinvastoin, lisäämällä kierroksia hän vetää Hillaryn mukaansa verbaaliseen mutapainiin kaukaloihin, joissa Hillary ei viihdy. Sillä Hillary ei vieläkään ole keksinyt, mitä vastaisi, kun Trump vilpittömällä naamalla kysyy: Miten voit kuvitella tyydyttäväsi kansakuntamme, kun et edes kykene tyydyttämään omaa miestäsi?

  10. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Donald Trumpia ja Paavo Väyrystä on verrattu toisiinsa. Vertaus ontuu pahasti; pahiten juuri kielenkäytön korrektiuden osalta. Trump on rääväsuu. Väyrynen jopa liiankin korrekti ja asiallinen. Esim. Väyrysen tosikkomainen vastine HS:n Marko Junkkarin hykerryttävään Paavo-analyysiin paljasti Väyrysen suurimman heikkouden. Vastineessa olisi ollut tilaa heittää vaikka minkälaista herjaa takaisin. Mutta sitä Paavo ei osaa. Hän laati parhaansa mukaan mahdollisimman korrektin, asiallisen ja jopa kohteliaan vastineen, josta tuli näin asiayhteydessään jopa tahattoman koominen.

  11. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Jatkan Trump-yksinpuheluani. Vertaan taas Suomeen. Taloussanomien tänään haastattelemien henkilöstöjohtamisen ja talouden asiantuntijoiden mukaan Suomen lama johtuu pitkälti psykologisista syistä. Valtion johto on luonut ympärilleen negatiivisen karman. Pessimistinen besserwisser-mentaliteetti kukoistaa. Puhun nyt valtion ylimmästä johdosta. Kiinnitin asiaan huomiota vuonna 2012. Suomessa ei ole ollut tapana kajota henkilöön, sitä pidetään tahdittomana, mutta vaalin voitti tuolloin tunteiden jarrumies, ynseä juristi, joka kaikkitietävällä ja herraskaisen koppavalla olemuksellaan lamauttaa ympäriltään kaiken aloitteellisuuden ilon ja innon. Tässä taikapiirissä Suomi nyt elää.

    Amerikassa on toisin. Vaikka Trump olisi puheissaan minkälainen pöllö, hänen olemuksensa on vapauttava. Itse hän tv:ssä sanoi, että voisi vaikka ampua kadulla jonkun, eikä se hänen suosiotaan horjuttaisi. Mielipuolen puhetta. Vai onko? Kieltäytymällä olemasta joka käänteessä niin perkeleen korrekti, Trump viestii, ettei meidänkään tarvitse. Pääasia, että yritämme, uskallamme ja taistelemme eteenpäin emmekä koko ajan pelkää virheitä.Sanalla sanoen: annamme palaa! Tätä viestiä Suomikin nyt kipeästi tarvitsee.

  12. Pekka Turunen kirjoittaa:

    Muutama sana vielä minultakin, ettei Kari Peitsamon ihan vain itsensä kanssa tarvitse keskustella.

    Mitä kertoo amerikkalaisista ja laajemminkin demokratiasta se, että Trumpin kaltaisella ehdokkaalla on realistinen mahdollisuus tulla valituksi presidentiksi? Eikö vaaleissa pitäisi olla kyse siitä, mitkä aatteet ja ajatussuunnat halutaan maata hallitsemaan? Ei siis siitä, kuka on värikkäin ja vapauttavin showmies tai -nainen?

    Paljon puhutaan politiikan pinnallistumisesta, ja kuten usein, amerikkalaiset näyttävät taas suuntaa. Minusta tilanne on sairas, jos pidetään raikkaana ehdokasta, joka on pöllömäisyyttään ja rääväsuisuuttaan tehnyt kaikki virheet. Tämä kehityssuunta saa vannoutuneenkin demokratian kannattajan miettimään demokratian tulevaisuutta.

  13. Mauno Rissanen kirjoittaa:

    Yhdysvaltain presidenttipeli taitaa olla tulossa Suomeenkin. Istuva presidentti sai ankaran tuomion, kun hän on tunteiden jarrumies. Meilläkin kun pitäisi vapautua turhasta poliittisesta korrektiudesta, lakata ynseästi jäykistelemästä ja päästää tuntet valloilleen. Ilmoittaudun erimieliseksi.

    Minulle Sauli Niinistö on oikein hyvä presidentti. Taloudesta hän on varsin suoraan sanonut sellaisia asioita, jotka kauhistuttavat sitä vanhaa talouskaartia, jolle velatkin tuntuivat olevan saatavia. Hän on reagoinut jyrkästi muukalaisvihamielisyyteen mutta konkreettisesti talouspohjalta perustellut sen, ettei menneen vuoden tulijavirta voi jatkua loputtomiin. Hän on uskaltanut sanoa, että kansainvälisiä käyttäytymisohjeita ja oikeuksia laadittaessa on ajateltu joskus sivistyneemmin, kuin ihmiskunta kokonaisuudessaan kestää. Ne on laadittu Hyvän maailmaa ajatellen. Me elämme Hyvän ja Pahan maailmassa.

    Hän on luonut tarpeellisia näkökulmia tärkeisiin asioihin ruususen unta näkevien kauhuksi.

    Voi olla, että ajatuksineni olen edelleen hieman metsästä – mutta en kyllä ole yksin. Meitä suomalaisia on aika vähän. Me olemme hyvin pitkään asuneet melko hajallamme ja tottuneet varovaisuuteen puheissamme. Hälyytymme, kun kohtaamme amerikkalaistyylistä roiskintaa.

    Kari Peitsamolle nykyinen presidentti ilmeisesti on joiltakin hänen ajatusmaailmansa pohjilta inhokki, ja puheet ovat sen mukaiset. Mitä tulee hänen puheenvuoroihinsa Trumpista ja Jenkkilästä, olen lukenut ne todella kiinnostuneena. Niissä on tietoa ja näkökulmaa, jota minulla ei ole.

  14. Pekka Turunen kirjoittaa:

    Hyvin näyttää blogin keskustelijoita kiinnostaneen myös ulkopoliittinen aihe. Eikä ihme, sillä Yhdysvaltojen presidentillä on todellakin suuri valta koko maailman, siis myös piene Suomen, asioihin. Innokkaimmat näyttävät kuitenkin jo malttamattomina liukuvan taas kotimaan politiikan puolelle, joten josko minäkin vähäsen…

    Myös minä katson presidentti Niinistön toimineen vallan kelvollisesti. Hän selvästi yrittää vilpittömästi olla mahdollisimman hyvä koko kansan presidentti. Luulen, että häneen kohdistunut rankka kritiikki, täälläkin, on ollut lähtöisin enemmän kirjoittajien poliittisesta taustasta kuin presidentin toiminnasta. Kuten Mauno Rissanen kirjoitti, maahanmuuttokysymyksessä Niinistö on nostanut esiin monipuolisesti olennaisia asioita, lukkiutumatta ääripäihin.

    Toisaalta uskon, että myös Pekka Haavisto olisi pärjännyt presidenttinä hyvin.

  15. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Kommentoijat, lukijat, onko teille käynyt samoin kuin minulle. Tv-sarjoissa jatkuvasti esille maahanmuuton, ihmissalakuljetuksen ongelmat. Nyt niitä katselee toisin silmin, suosikkikahvilaani tuli eräänä päivänä ryhmä muukalaisia, suomalainen opettaja opasti miten asioidaan.

    USA-Meksikko rajasta on kerrottu vuosikymmeniä, saksalaisissa sarjoissa oli turkkilaiset vierastyöläiset esillä. Berliinin muurin sortuminen, N-liiton romahdus, Itä-Euroopan vapautuminen on tuonut esiin uudenlaiset ihmiskohtalot.

    Wallanderissa ja muissa ruotsalaisissa heijastuu Baltian pulmat, sama tanskalaisissa, islantilaisissa sarjoissa. Komissario Bansk, viime lauantai, kahden virolaistytön surullinen tarina.

    Matti Rönkä, inkeriläisyys taustana. Ihmissalakuljetus, kansainvälinen
    rikollisuus, katupartiot, eivät enää ole tv-ruudun tarinaa. Sarjoissa on kuitenkin myös hyviä esimerkkejä kotoutumisesta, meidän pitää vaan pärjätä.

  16. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Kiitos sekä blogistile että kommentoijille pitkämielisyydestä. Olen kommunisti, eikä minusta voissa paistamallakaan muuta saa. Silti joudun myöntämään, että missään muussa poliittisessa järjestelmässä kuin länsimaisessa demokratiassa en olisi voinut samaan tyyliin huudella kuin täällä. Nyt Donald Trump omalla tahollaan ja omalla tavallaan huutelee samoin Atlantin toisella puolen. Mikä meitä yhdistää? En osaa vastata. Mutta näillä merkeillä, joita nyt tähän päättelle on ilmeisesti jotakin tekemistä asian kanssa.

    Ehkä sitä kutsutaan sananvapaudeksi.

  17. Timo Ahtiainen kirjoittaa:

    Moni on tässä ketjussa kauhistellut republikaanien ehdokaslistaa: toinen toistaan hullumpia ja populistisempia ehdokkaita. Mielestäni tämä on varsin looginen lopputulema. Yhdysvaltojen kahden puolueen systeemi luo sen pääasetelman, että mikäli istuva presidentti on eri puolueesta, tulee ehdokkaan kampanjan rakentua presidentin tulosten kritisoimiseen. Mutta mistä Obamaa voi haastaa? Varapresidentti Bidenin sanoin: “General Motors on hengissä, Osama bin Laden ei”.

    Obama peri edeltäjältään syöksykierteessä olevan talouden. Nyt Yhdysvaltojen pörssit ovat ennätyskorkealla, työpaikkojen määrä on lisääntynyt yli 70 perättäistä kuukautta ja työttömyysaste on alle viiden, mitä pidetään täystyöllisyytenä. Amerikkalaisille tärkeä bensiinin hinta on alhaalla, tosin tähän presidentillä on hyvin vähän vaikutusta. Lisäksi Obama oli suorastaan törkeän onnekas, että juuri hänen kaudellaan liuskeöljyn ja -kaasun teknologia kehittyi kaupallisesti kannattavaksi, vähentäen näin Yhdysvaltojen öljyriippuvuutta.

    Ulkopolitiikassa tätä sotaisaa rauhannobelistia voisi kritisoida liian pehmeästä suhtautumisesta ISISiin, Venäjän Krimin kaappaukseen tai levottomuuksiin eteläisellä Kiinanmerellä, mutta ainoa ehdokas jolla olisi riittävä kompetenssi tähän lienee Clinton. Myöskään Afganistanin joukkojen kotiinvedon viivästyminen ei näytä suuremmin vaivaavan amerikkalaisia äänestäjiä.

    Kun istuvaa presidenttiä ei voi haastaa isoilla asiakysymyksillä, on lava vapaa Trumpin ja Cruzin kaltaisille populistisille pelottelijoille.

    Demokraattien puolella tilanne onkin kiinnostava. Clintonin suurin haaste taitaa olla se, että muutosta on helpompi myydä kuin nykymenon jatkoa. Clinton lienee yksi kyvykkäimmistä ehdokkaista ikinä, mutta hän edustaa sukunimensä ja Obaman hallintoon kuulumisen myötä niin voimakkaasti status quota, että moni hyppää Sandersin kelkkaan ihan vain hänen innokkaan vaihtoehdon takia.

    Sandersin pahin vihollinen lienee matematiikka. Hänellä on valtavasti hyviä faktoja kampanjassaan. “90% viime vuosikymmenen talouskasvusta on mennyt rikkaimmalle prosentin kymmenykselle” jne. Vaihtoehdoksi hän esittää rikkaiden kovempaa verotusta jolla rahoitettaisiin julkinen terveydenhoito ja lähes maksuton opiskelu. Valitettavasti edes rikkaiden sadan prosentin veroaste ei riitä rahoittamaan tätä utopiaa. Saa nähdä onnistuuko Clinton vetämään Sandersin kölin alta tämän mittakaavavirheen avulla. Myös Sandersin juutalaisuus saattaa karkottaa äärikristillisiä äänestäjiä Clintonin taakse.

    Minun veikkaukseni on, että Cruz ja Clinton kisaavat valkoisen talon herruudesta ja Clinton vie voiton selvällä erolla.

  18. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Kun sekä Yhdysvaltojen istuva presidentti että Katolisen kirkon virkaatekevä paavi käyvät miltei yhtäaikaa yhden ja saman miehen kimppuun, alkaa käydä selväksi, että tältä planeetalta ei taida löytyä tahoa, joka Donald Trumpin enää kykenee pysäyttämään.

    Mielestäni molemmat em. herrat munasivat itsensä aika pahasti lähtiessään USA:n presidentinvaalia tässä vaiheessa tuolla tavalla julkisesti sorkkimaan. Nyt ei porukasta enää puutu kuin Bruce Spingsteen ja Bono.

    Sitten kun tämä epäpyhä tekopyhä allianssi on valmis, on varmaa, että kansa äänestää tasan päinvastoin, minä nämä sormiaan heristelevät pyhimykset käskevät. Niin on käynyt aina. Niin käy nytkin.

  19. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Trump on muuten julkaissut virallisen vastineen paavin heittoon, jossa paavi epäilee, ettei Trump ole kunnon kristitty. Trumpin mukaan uskonnollisen johtajan asia ei milloinkaan ole kyseenalaistaa tai tuomita lähimmäisen uskoa. Trump on aivan oikeassa. Paavin pöllö kommentti sataa sekä Trumpin laariin että on häpeäksi paaville itselleen.

  20. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Tänään Donald Trump voittanee varsin selvällä marginaalilla republikaanien Etelä-Carolinan esivaalit. Nevadan vaalikokouksissa voi käydä kuinka vain, mutta superttistai maaliskuun alussa lienee Trumpin heiniä. Juuri nyt näyttää hyvin ilmeiseltä, että Trumpista todellakin tulee republikaanien presidenttiehdokas. Hänen mahdollisuutensa tulla ensi maarasskuussa todella valituksi, ovat kuitenkin heikot, joskaan eivät täysin olemattomat.

    Obaman kaksi kautta eivät ole kovin hirvästi hirveästi nostaneet Yhdyvaötoja, vaan väki on hieman pettynyt sekä preidenttiin että demokraatteihin. Mutta esimerkiksi Hillary Clinton on useissa keskeisissä asioissa paljon paremmin yleisen mielipiteen linjoilla Trumpiin verrattuna. Hillaryyn tosin suhtaudutaan persoonana varsin kriittisesti ja hänen rhellisyytensä ja uskottavuutensa on sangen heikossaa kurssissa. Bernie Sandersin ongelma taas on amerikkalaisittain ajateltuna kovin vasemmistolainen linja.

    Bernien tuki nuorison piirissä on vankka, ja hän saattaa hyvinkin voittaa demokraattien tänään pidettävät Nevadan esivaalit, mutta demokraattien puoluekoneisto on tiukasti Hillaryn takana, ja se saattaa lopulta kääntää vaa’an Clintonin eduksi. Kuta pitempään demokraattien kilpa kestää tasaisena, niin sitä parempi se on Donald Trumpille.

  21. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Nyt tilanne on edellisestä viestistäni niin kehittynyt, että Clinton on käytännössä varmistanut ehdokuutensa murskavoitola Etelä-Carolinassa. Se oli ensimmäinen esivaalit pitänyt osavaltio, jossa on suurilukuinen musta väestö. Sen äänistä Clinton sai 5/6 ja peli oli sillä selvä, niin Etelä-Carolinassa kuin monessa muusakin etelän osavaltiossa, jotka äänestävät ylihuomenna kuten GeOrgia, Alabama, Missisippia ja Louisiana. Supertiistain jälkeen Clintonin johto on hyvin selvä ja lisäksi hänellä on takanaan ylivoimainen enemmistö ns. superdelegaateista. He ovat demokraattisen puoluekoneiston jäseniä, joilla on äänioikeus puoluekokouksessa. Heistä demokraattien kannattajat eivät pääse äänestämään.

    Clinton on viime viikkoina hyvin selvästi ankkuroinut sanomansa nykyisen presidentin kylkeen, ja tämä on osaltaan auttanut hätä vahvistamaan kannataustaan mustan väestön keskuudessa. Siellä Obama on edelleen suosittu, vaikka muut ryhmät ovat etääntyneet hänestä selvästi verrattuna vuoden 2008 vaalien tilanteeseen. Myös Clintonin sanoma on muuttunut muutaman kuukauden takaisesta entistä selvemmin dmokraattien valtavirtaa seuraavaksi. Sandersin kampanja on osaltaan työntänyt Hillarya vasemmalle kohti demokraattien ruohonjuuritasoa. Tällöin Sandersin “elintila” on käynyt aiempaa ahtaammaksi. Clinton on napannut useita hänen teesejään omaan käyttönsä. Ja demokraattien puoluekoneiston massiivisen tuen ansiosta hänellä on nyt käsittääkseni ratkaiseva yliote Sandersista. Tämä on hyvin huono uutinen Trumpille. Hänen ainoa käytännön mahdolisuutensa voittaa maaraskkuun vaalit, oli siinä, että demokraattien kilpa olisi mennyt aivan kalkkiviivoille, ja puoluekokouksessa äänistä Sandersia vähemmän ääniä ja puoluekoksedustajia saanut Clinton olisi superdelegaattien avulla nostettu ehdokkaaksi. Sandersilta olisi tavallaan “varastettu” ehdokkuus. Se olisi poikenut demokraattien keskuudessa sisisiä kiistoja ja olisi auttanut Trumpia. Nyt Trumpin ainoa jäjellä oleva mahdollisuus voittaa marraskuun vaalit on se, että Hillary joutui oikeuteen syytettynä rikoksesta. Tämä on kyllä aivan mahdollista, muttei todennäköistä.

    Jos Kasich jollain ihmeellisellä tavalla pystyisi nousemaan republikaanien ehdokkaaksi, niin hän lähes varmasti voittaisi Clintonin. Demokraatteihin ollaan aika kyllästytty, ja Obaman kaksi kautta ovat olleet monessa suhteessa hyvinkin kyseenalaisia. Myös Rubiolla olisi oikeinkin hyvät mahdollisuudet menestyä presidentinvaaleissa, mutta Trumpilla, Cruzilla ja Carsonilla ei.

    Poliittiset komentaattorit Yhdysvalloissa ovat lähes yksimielisiä siitä, että ainoa ehdokas, joka nyt republikaanien sisällä voisi voittaa Trumpin, on Rubio. Hän saattaisi sitten voittaa varsinaisetkin presidentinvaalit. Mutta ongelmana on se, että republikaanien kenttä on useassa asiassa samaa mieltä kuin Trump ja eräissä toisssa samaa mieltä kuin Cruz. Rubion kannalta republikaanien poliitinen viritys on tällä hetkellä väärä (samaa koskee Kascihia ja Jeb Bushia). Lopullista vaalia ajatellen republikaanien kenttä on kuitenkin asemoinnut itsensä käytännössä nurkkaan. Sieltä ei vaaleja voida voittaa. Jos Trumpin ehdokkuus toteutuu, ja juuri nuy kovasti näyttää siltä, niin republikaanit tulevat varmuudella kärsimään kolmannen perättäisen tappionsa presidentinvaaleissa. Demokraattien äänivyöry kaataa senaatin republikaanienemmistön ja mahdollisesti myös edustajainhuoneen republikaanit joutuvat vähemmistöksi. Niin makaa kuin petaa. Tämä tulos ei johdu siitä, että amerikkalaiset suuressa määrin luottaisivat demokraatteihin ja etenkään Clintoniin. Perussyy on se, ettei hyvin moni amerikkalaisen kerta kaikiaan pysty äänestämään presidentiksi möykkävää ja vähemmistöjä solvaavaa narsistia. Trumpin vastustaminen ajaa pasiivisetkin demokraatit vaaliuurnille. Marraskuun vaalien jälkeen Trump joutuu historian roskakoriin, ja sinne hän poliitikkona kuuluukin. En katso aiheelliseksi ruveta esitttämään ennustuksia, kuinka Yhdysvallat toimisi Trumpin mahdollisen presidenttikauden aikana, koska se mahdollisuus on niin kovoin epätodennäköinen.

  22. Pekka Turunen kirjoittaa:

    Tapaus Trumpia käsitteli kiinnostavasti myös Saska Saarikoski päivän Helsingin Sanomissa. Yhdysvaltain kova oikeisto on selvästi tällä hetkellä hyvin tyytymätön, mikä näkyy esimerkiksi Barack Obaman kohteluna ja maan voimakkaana kahtiajakautumisena. Heidän voimansa ei kuitenkaan oikein tahdo enää kantaa valtaan, ei edes nyt kun demokraattienkaan suosio ei ole korkealla, joten osa heistä on ottanut aseikseen vihapuheen ja populismin, mikä vieroittaa lisää ihmisiä.

    Olen samaa mieltä Vesa Kaiteran kanssa siitä, että on vaikea uskoa Trumpin menestyvän presidentiksi asti. Jos niin kuitenkin käy, ennustaa se maailmalle ikäviä aikoja. Ellei Trump sitten tee perinteistä populistista temppua, eli valtaan päästyään toimi aivan eri tavalla kuin kampanjapuheissaan lupaa.

  23. Teemu Männynsalo kirjoittaa:

    Rubion totuuden hetki on Floridan esivaalissa maaliskuun puolivälissä: pakkovoiton paikka. Nyt Trumpin johto siellä näyttää kuitenkin selvältä. Cruz voittanee Texasin tiistaina ja jatkaa siis pitkään. Trumpin voittosarja näyttäisi mahdolliselta, jopa todennäköiseltä. Cruz näyttää uskovan voittonmahdollisuuteensa, Rubiosta on vaikeampaa sanoa.

    Chris Cristie ilmoittautui Trumpin tueksi. Samaten Ku Klux Klaanin entinen päämies ilmaisi tukensa Trumpin ehdokkuudelle.

    Nykytilanne ei näytä heikolta Clintonille ja Trumpin voitto voinee lamauttaa republikaanikentän intoa senaatin ja kongressin vaaleissa, joten on syntymässä demokraatteja suosiva tilanne. Bloombergin ehdokkuuden tavoittelulla voisi olla käytännössä vaikutusta republikaaniehdokkasjoukon sisäiseen jakoon; demokraattien peli näyttää selvältä. Presidenttiä hänestä ei kuitenkaan nyt tule.

  24. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    En tiedä, lukeeko tätä enää kukaan, mutta koen voimakkaan tarpeen antaa seuraavaan todistuksen: Donald Trump ei voitakaan republikaanien esivaalia. Sen voittaa Ted Cruz. Sillä kaikki muuttuu ensi yönä (kirjoitan tätä nyt tiistai-iltana 15.3. klo 20). Olen nimittäin nähnyt valon. Tuo valo on Mrs. Heidi Cruz, Ted Cruzin puoliso.Nähtyäni rva Cruzin haastattelun USA:n tv:ssä olen vakuuttunut, että jokainen Yhdysvaltain kansalainen joka saman haastattelun on nähnyt, äänestää satavarmasti Ted Cruzia, niin hurmaava ja älykäs hänen puolisonsa on. Trumpin juna pysähtyy kuin seinään. Sen pysäyttää ensi yönä mrs. Heidi Cruz. Hänestä tulee täydellinen First Lady. (Jos olin väärässä, laittakaa kaikki järjettömän hullaantumisen piikkiin. Sillä niin minulle kävi. Uskallan tunnustaa tämän, sillä luotan, ettei rva Peitsamo lue tätä.)

  25. Risto Virrankoski kirjoittaa:

    Kun nyt näyttää todellakin käyvän niin, että Trumpista tulee presidenttiehdokas, pakko on nostaa tämä aihe takaisin silmille kehoituksella maailman vapainta mediaa ja maailman parasta sananvapautta käyttäviä suomalaisia toimittajia tekemään työnsä kunnolla.

    Eihän tässä näin pitänyt käydä.

    Seuraavaksi toimittajamme manifestoivat, kuinka ylivoimaisesti USA’n kansa tukee Clintonia vaalissa.

    Lopuksi toki kerrotaan, että Trumpista tuli presidentti. Onhan meillä korkeatasoinen ja maailman paras media.

  26. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Yleensä ymmärrän toimittajien murheita, mutta Panama papereista, ja lähdesuojasta en ollut samaa mieltä. Hyvä että keskeltä Suomea olevan lehden päätoimittaja toppuutteeli kiihkoa.

    Trumpista emme tiedä mikä on miehiään. Hän on vaalisirkuksessa letkautellut,
    mutta hänen pitää olla koko kansan presidentti. Katsotaaan, sanoi lääkäri

Kommentoi