Mikä muutti vaaliasetelmaa finaaliviikolla?

| Julkaistu 19. 1. 2012 23:40

Perjantai 20. tammikuuta 2012 ja 24. postaus

No niin. Nyt se on ohi, tarkoitan Yleisradion suurta vaalitenttiä, jonka vetivät Riikka Uosukainen ja Heikki Ali-Hokka. Ensimmäisen kierroksen ehdokkaat eivät enää esiinny yhdessä ennen sunnuntai-iltaa, jolloin vaalitulos julkistetaan suorassa lähetyksessä kello 20 alkaen Musiikkitalosta.  Perjantain blogikeskustelmme  pohjaksi heitän muutaman havainnon Ylen vaali-illasta.

Ylen vaalikeskustelu alkoi yllättävästi, voi sanoa, että ainakin minä olin aivan ällikällä, kun presidentti Mauno Koivisto tuli mukaan vaalikeskusteluun lähettämällä viestin keskustelijoille, ehdokkaille. Sitä en – totta vieköön – osannut odottaa varsinkaan tässä vaiheessa, vaaleihin vain pari päivää.  En muista, että Koivisto tai Martti Ahtisaari olisivat näin tehneet 1994, 2000 tai 2006. 

Mitä te tuumitte, oliko oikein, että entinen presidentti puuttui tässä vaiheessa vaalikeskusteluun?

Mutta tehty mikä tehty. Koiviston kannanotto aloitti Ylen suuren vaalitentin ja oli sillä tavalla hallitseva, että Koivisto saneli keskustelujärjestyksen pitkään.

Koivisto sanoi, että presidentin valtaoikeuksien karsiminen on alkanut kolkuttaa hänen omaatuntoaan. Koivisto oli itse presidenttikautensa alussa aloitteentekijänä presidentin valtaoikeuksia karsittaessa.

Koiviston mukaan presidentin valta on kaventunut niin paljon, että herää kysymys, onko se enää sopusoinnussa vaalitapaan nähden. Koivisto siis puuttui asiaan, josta muun muassa tässä blogissa on käyty pitkä ja perusteellinen keskustelu.

Koivistoa huoletti mm. se, ovatko tasavallan presidentin valtuudet riittävät, kun hän käy keskusteluja muitten maitten ulkopoliittisen johdon kanssa.

“Toiseksi minua on alkanut huolestuttaa tasavallan presidentin rooli hallitusta muodostettaessa”, Koivisto sanoi.

Koivisto muistutti, että hän piti oman toimikautensa aikana yhtenä presidentin tärkeimpänä tehtävänä huolehtia siitä, että maalla on parlamentaarinen enemmistöhallitus.

“Nyt tunsin piston sydämessäni, kun vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen saatoin todeta, että presidentti oli pelkkä sivustakatsoja tilanteessa, jossa hallitusneuvottelut pitkittyivät ja mutkistuivat”, Koivisto pahoitteli.

Koivisto myös viestitti, että presidentillä pitäisi olla sananvaltaa ulkoministerin valintaan.

Uosukainen ja Ali-Hokka ohjasivat luonnollisesti keskustelun Koiviston teeseihin, joista ehdokkaat keskustelivat yli kolme varttia, tärkeimmän osan keskustelusta, vaikka keskustelu oli aika tavalla teoreettista. Uusi perustuslaki on juuri eduskunnassa hyväksytty ja tulossa voimaan 1. 3. 2012.

Ei ole realismia kuvitella, että alkavalla toimikaudella ryhdyttäisiin perustuslakia muuttamaan. Oli hyvä, että Paavo Arhinmäki toi tämän asian painokkaasti esiin.

Varsinkin Paavo Väyrynen ja Timo Soini tunsivat melkoista viehtymystä Koiviston teeseihin. Muut ehdokkaat torjuivat ne – hienovaraisesti ja monet monisanaisesti. Mielenkiintoista oli myös se, että Soini ja Väyrynen selvästi olisivat koonneet hallitusta toiselle pohjalle. Molempien suosikkihallitus olisi ollut sosiaalidemokraattien, keskustan ja perussuomalaisten hallitus.

Soinin mielestä Tarja Halosen olisi pitänyt puuttua hallituksen muodostamiseen enemmän kuin hän teki.

Arhinmäki, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Eva Biaudet olivat nykyisen perustuslain kannalla, jonka mukaan hallitus muodostetaan eduskunnassa. Biaudetin mielestä viime vuoden hallitusratkaisu osoitti, että nykyinen järjestelmä toimii vaikeissakin olosuhteissa esimerkiksi eduskuntavaaleissa tapahtuneiden suurten muutosten jälkeen.

Tästä lähdettiin liikkeelle ja edettiin tiukasti niissä asioissa, jotka joko kuuluvat tasavallan presidentin toimivaltaan tai jotka vaikuttavat presidentin päätöksentekoon.  Listalla oli muun ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä erikseen puolustuspolitiikan ratkaisut, jopa yksityiskohdat – onhan presidentti puolustusvoimien ylipäällikkö.

Lähes kahden tunnin keskustelu huipentui keskusteluun Suomen paikasta Euroopassa. “Suomi kuuluu länteen”, Paavo Lipponen täräytti ja kertoi, miten hänen hallituskaudellaan 1995-2003 Suomi asemoitiin länteen. Minä muuten nostin tässä vaiheessa keskustelua hattua Paavo Lipposelle, että hän tuli suorasukaisesti ja ymmärrettävästi ulos ja määritteli Suomen paikan. Kello oli 22.40. Näin pitkään piti mennä. 

 Koko presidentinvaalikeskustelun ajan minua on häirinnyt se, että tietyt Suomen asemaan liittyvät perusasiat on jätetty liian vähälle pohdinnalle.

Suomen lopun eurokeskustelu toi mielenkiintoisia eroja, kun ehdokkaat jaettiin kahteen ryhmään euron puolustajiin (Lipponen, Niinistö, Pekka Haavisto ja Biaudet) ja kriitikoihin ( Väyrynen, Soini, Essayah ja Arhinmäki, joka teki kuitenkin pesäeron Soiniin ja Väyryseen.)

Kaiken kaikkiaan. Olipa hieno TV-keskustelu, se oli klassinen ohjelma, täyttä asiaa alusta loppuun. Pidin keskiviikkoillan MTV3:n keskustelusta. Se rullasi hyvin, mutta synnynnäisenä vakavikkona pidin vielä enemmän tästä torstai-illan Ylen keskustelusta. Täytyy osoittaa suurta respektiä televisiopuolen kollegoille, kun he pystyivät molemmilla kanavilla venymään näin pitkän vaalirupeaman lopuksi vielä parhaimpaansa. Suuri kiitos!

Keskustelun lopuksi Riikka Uosukainen luki katsojapalautteen: “Kaikki ehdokkaat ovat tehneet hienoa vaalityötä.” Juuri näin – myös presidenttiehdokkaamme ansaitsevat kaiken arvostuksen – he ovat kunniakansalaisiamme. Ilman heitä meillä ei olisi vaaleja.

Viimeisen viikon aikana on julkaistu viisi mielipidemittausta, viimeksi torstaina Ylen ja Iltalehden. (tässä linkki sinne)

 Niissä on ollut samanlainen trendi, mutta yksittäiset tulokset ovat käyneet ristiin. Niinistön kannatus on laskenut, mutta silti hän on kannatukseltaan aivan omassa sarjassaan. Toisesta finaalipaikasta vuorottelevat Haavisto ja Väyrynen. Soinikaan ei ole toivottaman kaukana mainitusta kaksikosta. Arhinmäki ja Lipponen ovat tasoissa samaten Biaudet ja Essayah.

Mutta gallupit eivät ole ennusteita. Kaikissa mittauksissa on ollut sekin yhteinen piirre, että EOS-osuus on ollut hyvin korkea, 30 prosenttia suunnilleen. Me emme tiedä, jakautuvatko näiden äänet samassa suhteessa kuin kantansa ilmaisseiden äänet. Vai pitävätkö nämä ihmiset sisällään yhden tai useamman kollektiivisen salaisuuden. Olisiko jokin iso porukka siirtynyt jonku n ehdokkaan taakse, mutta ei sitä kerro vielä etukäteen? Se vasta jytky olisi.

Luottamuksellisesti voin omalla blogiporukalleni paljastaa, että minua kiusaa näissä gallup-luvuissa kaksi asiaa: Soinin kannatus sekä Lipposen kannatus. Jos olisin ennustaja, ennustaisin heille suurempia lukuja kuin mitä mittaukset nyt näyttävät. Tämä tuntemus ei perustu tietoon, vaan minusta tuntuu, etteivät palaset ole heidän kohdallaan kunnossa.

Mutta mitä sanovat arvoisat kommentaattorit? Olkoon torstai-illan keskustelu ryydittäjänä viimeiseen yhteiseen pohdintaamme ennen äänestyspäivää. Siksi perjantaipäivän Hyvä Kysymys on hieman Kuka voitti, kuka hävisi?-kysymystä laajempi: Mikä muutti vaaliasetelmaa finaaliviikolla?

Millä mielellä heräätte viimeiseen perjantaihin ennen vaalipäivää ja viikonloppua? Mihin suuntaan tämä nyt kallistuu?

Seuraavan kerran postaan lauantaina 21. tammikuuta aamulla. En kerro vielä aihetta, mutta vanhat Perässähiihtäjä-blogin lukijat sen arvaavat. Oikein arvaavat.

Päivän siteeraus 1:

Timo Soini plokissaaan torstaina:

“Kansa on liikkeellä, maikkarin lupaama 7 prosentin kannatuskysely joutuu kohdaltani naurunalaiseksi.Silloin pääsen kysymään, Haapala vastaa mielellään…suorassa lähetyksessä.”

Päivän siteeraus 2.

Verkkolehti Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko käsittelee pääkirjoituksessaan Pekka Haaviston MTV3:n keskustelun nettikyselyssä saamia ääniä.

“Haavisto sai ohjelman loppuun mennessä ääniä MTV3:n nettikyselyssä noin 8 000, alle neljäsosan Haaviston FB-fanimäärästä. Näin pienehkö sosiaalisen median faniporukka saattoi vaikuttaa oleellisesti television miljoonayleisön saamaan kuvaan Haaviston kannatuksesta. Tällä voi olla merkitystä vaalien loppusuoralla, koska mielikuvilla pelataan ja pärjääjien kelkkaan on halua hypätä.”
 

Päivän siteeraus 3:

HS:n politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari arvioi HS.FI:n kommentissaan Ylen ja HS:n mittausten eroja.

“Kannatuskyselyiden kaksi eri raportointitapaa vaikeuttavat ehdokkaiden kannatuksen kehityksen vertailua. Mutta ehdokkaiden keskinäisestä järjestyksestä ja kannatuksen kehityksen suunnasta kaikkien eri tiedotusvälineiden kyselyt antavat aika yhtenäisen viestin. Niinistö on kirkkaassa johdossa, mutta hänen kannatuksensa laskee nopeasti. Sekä Haaviston että Väyrysen kannatus on taas nousussa. Varsinaisen vaalituloksen ennakoiminen on silti vaikeaa, sillä kannoistaan epävarmojen äänestäjien määrä on edelleen poikkeuksellisen suuri.”

Päivän menovinkki:

Tervetuloa tutustumaan Heikki Kotilaisen valokuvanäyttelyyn Sanomatalon Mediatorilla. Sanomatalo on auki myös viikonloppuna. Kotilaisen kuvat palauttavat mieliin, mitä kaikkea presidentinvaaleissa on jo tähän mennessä ennättänyt tapahtua. 

Sanomatalon Aukioloajat

  • maanantai–perjantai7.00–22.00
  • lauantai–sunnuntai9.00–22.00

119 vastausta artikkeliin “Mikä muutti vaaliasetelmaa finaaliviikolla?”

  1. Kimmo Hoikkala kirjoittaa:

    Pekka Haavisto on parantanut ja puhunut itselleen presidentiltä vaadittavan uskottavuustason. Paavo Väyrynen on kämminyt, kun hän odottaa jo toista kierrosta, jota hänen kohdallaan ei välttämättä tulekaan.

    Miten muuten Perässähiihtäjän blogi on auki vaalisunnuntain jo lähestyessä?

  2. Unto Hämäläinen kirjoittaa:

    Blogi on auki kommenteille, keskustelulle koko viikonlopun sunnuntai-iltaan asti. Ja tietysti jatkamme tuloksen tultua sen analysointia maanantaina ja tiistaina. Mietitään sitten jatkoa. Unski

  3. Antti Saloniemi kirjoittaa:

    Toivoa sopisi, että se kuuluisa asialinja satoa tuottaisi.

    Ainakin jumalten ja Kansan koston pitäisi kohdata niitä pyrkyreitä, jotka täysin nonseleeraavat toimittajien työn ja pitävät vain tärkeän saada sen oman iskusanalistansa Kansalle sanottua. Ja mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman kovalla äänellä. Ja mitään väliä ei ole sillä, kuuluvatko ne asiat millään tavalla presidentin hommiin. Tyhmin, mutta ei ainut, esimerkki oli joidenkin tarve edelleen kelata katkeruuttaan hallituksen muodostamisesta. Ja kun puhetta piti viritettämän vallan muista asioista. Että presidentiksi väkeä, jonka huulilla on ensimmäisenä oma henkilökohtainen katkeruus?

    Väsynyttä porukkaahan tuo kokonaisuudessaan oli, vähän sääli, koska toimittajat olivat kunnolla pohjatyöt tehneet.

    Soinin taktiikka on hieno. Jos ei erikseen vahdita, terrorisoidaan omalla huutelulla muiden puhetta. Ja samalla vollotetaan, että kun minä en saa puheenvuoroa. Todellista valtiomiesainesta. Jäin vain kaipaamaan niitä keskiajan Englannin viinitarhoja.

  4. Ilari Kiema kirjoittaa:

    Ei mitään kopio-Guggenheimeja, kun Kanaterminaalin paikalle Etelärantaa vastapäätä pitää rakentaa Paavo Lipposen patsas viittomaan länteen! Pysyypähän näkökentässä Presidentinlinnan parvekkeellakin. Suomi kuuluu länteen, ”minun kaudellani Suomi asemoitui länteen eikä ole puolueeton”.

    Vasta-Paavo Väyrynen väitti, että olemme yksi puolueeton jäsenmaa. Sauli Niinistö luimiskeli tässäkin sanomalla, että en sanoisi että asemoiduimme länteen vaan että asemoiduimme Eurooppaan. Viime mainittuhan ei tarkoita yhtään mitään, tai sitten monta eri asiaa maantiedon oppikirjoissa.

    Mauno Koiviston katumapää-kommentti on asiaankuuluva, koska valtiosääntö on sekava suuntaan tai toiseen, ja sekavuus henkilöityy ulkoministeriin, jonka Koivistokin nosti esille, sekä oikeudellistuu perussopimusten muutosten käsittelyyn. Keskustelun lopussa Paavo Väyrynen totesi, että jos perussopimuksia ryhdytään muuttamaan siten, että EU muuttuisi liittovaltioksi, sitä en presidenttinä hyväksyisi. Väyrynen siis katsoo, että perussopimusten muutokset ovat kiinni presidentin hyväksymisestä.

    Paikanvaihto lopun euro-osiossa oli hauskaa, toisin kuin vastaavat istumajärjestyksellä politikoimiset muissa vaalitenteissä. Arhinmäki ei kannata paluuta markkaan, joten hän olikin väärällä puolella, kuten Lipponen huomautti. Paavo Lipponen oli ainoa realisti, ja keskustelun voittaja.

    EOS-osuudessa on paljon niitä, jotka eivät halua ilmaista kantaansa. He siis vastaavat: ”En minä tuollaiseen kyselyyn osallistu. Miksi minun pitäisi tuollaiseen vastata vain sen takia, että jotkut tiedotusvälineiden edustajat tulevat sitä kysymään?” Ketäköhän ehdokas tämä asenne implikoisi?

  5. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    En tiedä mikä muutti vaaliasetelmia, olen alkanut suhtautua epäillen eri laitosten mittaustuloksiin. Tai sitten kansalaiset ovat oppineet huijaamaan kyselijöitä.

    Entinen presidentti Mauno Koivisto oli oikeutettu ottamaan kantaa tässä asiassa. Pitää mennä maata.

  6. Harri Nyman kirjoittaa:

    Puuttumatta keskustelun asiasisältöön niin voin vain todeta, että ruudussa nähtiin useita käheä-äänisiä ja väsyneitä presidenttiehdokkaita. Olisikohan syytä vähentää vaalikeskusteluja? Nelosen ja HS:n tentti oli mielestäni täysin turha, ja keskustella voi siitäkin täytyykö MTV:n ja Ylen aina pitää omat erilliset suuret vaalikeskustelunsa ja vielä perättäisinä päivinä.Ja miten ihmeessä on käynyt niin että Niinistö pääsee vielä paraatipaikalle henkilökohtaiseen tenttiin Maikkarilla huomenna? Ei minulla ole mitään erityistä Niinistöä vastaan mutta onpahan kummaa suunnittelua.

  7. Markus Leikola kirjoittaa:

    Koiviston kommentti oli merkillinen sitä taustaa vasten, että hänet valittiin nimenomaan Anti-Kekkosena ja valtaoikeuksien vähentämisestä oli laaja yksimielisyys – tyyliin “ei koskaan enää meidän aikanamme””. Koiviston linjauksissa on usein nähtävissä, että hän on johtavista poliitikoista harvoja, jotka eivät koskaan ole toimineet kansanedustajina itse. Ajatus presidentistä parlamentarismin takuumiehenä on periaatteessa kaunis, mutta vähän kun pintaa rapsuttaa, niin kyllä siitä melkoinen holhousmentaliteetti paistaa läpi. Ja mitä kevääseen 2011 tulee, niin se, että Halonen ei puuttunut – ainakaan toistaiseksi julkistettujen tietojen mukaan – hallituksen muodostamiseen aktiivisemmmin ei sinällään kerro mitään siitä, mikä hänen arvovaltansa on tai olisi ollut siinä tilanteessa. Ne kupletin kuviot, joiden kautta hallitus lopulta syntyi, olivat nähtävissä jo vaaliyönä; vaikka perussuomalaisten voitto oli ainutlaatuinen ja ylitti varmasti hurjimmatkin odotukset, niin demarien asemoituminen parin viimeisen vaaleja edeltäneen viikon aikana katonharjalle kokoomuksen ja persujen väliin oli kuitenkin koalitojärjestykselle ratkaisevaa. Tässäpä Halosen ja Koiviston ero onkin: kun Halonen luotti siihen, että kyllä se sieltä tulee ja seurasi valppaana katseella, tarvittaessa valmiina, niin Koivisto olisi kärsimättömyyttään mielinyt puuttua peliin. Mutta miten, vaikka olisi ollut oikeuksiakin? Siinäpä se.

  8. Seppo Isotalo kirjoittaa:

    Ylen viimeinen keskustelu ei auttanut äänestäjää valitsemaan presidenttiä. Juontajat keksivät tilanteita, eivät pyytäneet kommentteja todella käynnissä olevaan poliittiseen elämään. Suomi erikseen, Eurooppa kokonaisuudessa ja koko maailma ovat hyvin vaikeassa tilanteessa ja asioita junaillaan enemmän kuin koskaan ennen Suomesta käsin.

    Olisiko jotain ratkaistavissa, jos Euroopasta tulisi USA:n tapainen liittovaltio, omat verot, oma parlamentti ja oma hallitus kuten USA:ssa? Paljonko Suomen pitää antaa Euroopan kriisirahastoon? Nyt on kerrottu, että jokaisen EU-perheen pitäisi antaa takuut 5.000 eurosta. Paljonko Suomen Pankin pitää antaa kansainväliselle valuuttarahastolle? Onko SP:llä ylipäätään rahan jako-oikeutta? Ruotsissa on mainittu summa 100 miljardia kruunua, joka merkitsee perhettä kohti myöskin 5.000 euroa

    Uusissa EU-säännöissä kielletään kaikilta mailta taantuman torjuminen niin, että valtio ottaa lainaa enemmän kuin 0,5% BNP:stä. Onko tämä järkevää?

    Tällaisissa kysymyksissä on paljon ilmaa, mutta ne ovat kuitenkin tämän hetken politiikkaa, ei keksittyjä tilanteita. Ongelmat ovat niin suuria, että kyllä ne presidentille kuuuluvat.

  9. Pekka Remes kirjoittaa:

    Vaaliasetelmaa muutti oikeastaan se, että jos halutaankin hypätä voittajan kelkkaan, tunnetaan myös suurta halua elää todeksi kansansadun asetelma, jossa talonpoika voittaa kolme vastusta ja saa palkinnoksi puolet valtakuntaa. Haaviston kohdalla toteutuu ilmeisesti tämä. Kun Haaviston kannatus alkoi nousta, nousi samaa tahtia myös usko siihen, että hän voisi mennä toiselle kierrokselle. Ja mitkä ovat nuo kolme vastusta? Olisivatkohan “tunnettu syy”, vihreiden eduskuntavaalitappio sekä sitkeä käsitys siitä, että suomalaisen johtajan, presidentinkin, pitää aina olla “management by perkele”. Kun suomalaiseen työelämään on jo pitkään kaivattu uutta, keskustelevaa johtamiskulttuuria, jossa johtaja ei käskytä vaan on toisen mielipiteen huomioon ottava mentori, hoksataan, että sellainenhan on pyrkimässä presidentiksi. Lisäksi pitää myös piirtää pitkä kaari TV2:n Homoillasta ja viime kevään jytkystä tämä talven aivan ilmeiseen vastajytkyyn.
    Kuten huomataan, edellä kerrotuilla asioilla ei ole mitään tekemistä presidentin tehtävien kanssa, mutta onhan moneen kertaan todettu, nyt äänestetäänkin henkilöä tai mielikuvaa henkilöstä.

    Kaikki ehdokkaat taisivat olla sitä mieltä, että gallupit antoivat liian alhaisia kannatuslukuja. Ja tarkkaan ottaen he ovatkin oikeassa, koska sunnuntaina annetaan vielä pari miljoonaa ääntä jo annettujen lisäksi, joten jokaisen kannatuksella on vielä täydet mahdollisuudet nousta yli gallupien. Katsotaan ensin peli loppuun ja luovutetaan vasta maalissa.

  10. Esa Erävalo kirjoittaa:

    Sari Essayah ei myöskään kannata paluuta markkaan, joten se ei ehkä ollut istumajärjestyksen kriteeri. Essayah on esittänyt miten euroa tulisi parhaiten puolustaa. Euron puolustamisen kriteerinä ei voi olla EU:n 26 jäsenmaata koskevan uuden taloussopimuksen kritiikitön hyväksyntä. Rakenteellisen alijäämän (0,5% vaatimus) määrittely on sopimusluonnoksessa hyvin epämääräistä ja vaatimuksen täyttäminen olisi Suomellekin vaikeaa, jos eläkevaroja ei saa laskea mukaan. 1/20 osan lyhentäminen vuodessa 60% ylittävästä velasta tietää Italialle 3% vuotuista lyhennystahtia, mikä vie uskottavuutta sopimukselta. Myös mahdollisuus hyllyttää em. kriteerit poikkeuksellisten kielteisten talouden olosuhteiden takia tekee sopimuksesta epämääräisen. Monikohan “euron puolustajista” olisi hyväksynyt tämän kritiikin ja joutunut siirtymään toiselle puolelle?

  11. Petri Lahesmaa kirjoittaa:

    Näyttäisi siltä, että vaaliasetelmassa näin loppumetreillä presidentin varsinaiset tehtävät ovat alkaneet vaikuttaa kannatuskäyttäytymiseen. Väyrysen ja Soinin eurokriittinen jankutus saa kyllä vastakaikua, mutta on täysin tasavallan presidentin valtaoikeuksien ulkopuolella. Siksi Haaviston nousu on täysin ymmärrettävää.

    Mauno Koiviston kirje oli toden totta jymy-yllätys. On hienoa, että Koivisto on edelleen mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vielä prime time! Entisen presidentin omatunto tosin kolkuttaa aiheetta. Koivisto teki merkittävän työn maamme parlamentarisoimisessa. Hyvää jälkeä siitä tuli.

    Manun kirje ei vienyt mukanaan vakavasti otettavia ehdokkaita. Se on hyvä, vaikka mielistelyyn oli varmasti paineita.

    Ulkoministerin nimestä hallitustunnustelijan on hyvä keskustella presidentin kanssa. Ei siinä mitään mystistä ole. Hallitus, sen ulkoministeri ja tasavallan presidentti sopeutuvat toisiinsa. Presidentin on syytä tukea hallitusta ja sen ulkoministeriä, ei asettautua poikkiteloin. Tässä kannattaa katsoa, miten on jo toimittu ja miten on onnistuttukin. Ei kannata muuttaa toimivaa perustuslakia vain siksi, että joskus saattavat sukset mennä ristiin.

    Täällä Belgiassa asuvana ihmetyttää, että mikä ongelma siinä Kataisen hallituksen muodostamisessa mukamas oli. Suhteellisen rivakastihan se meni, mitä nyt muutama teatraalinen ylimääräinen näytös nähtiin. Onneksi presidentti ei voinut siihen puuttua. Olisi onnetonta, jos tämä hallitus yrittäisi pysyä kasassa vain presidentin pakottamana.

    Olipas hyvä vaalikeskustelu Ylellä, koko ajan asian ytimessä!

  12. Kristian Sundqvist kirjoittaa:

    Unski kysyy, ”oliko oikein, että entinen presidentti puuttui tässä vaiheessa vaalikeskusteluun?”

    Presidentti Koivisto äärimmäisen julkisesti kyseenalaisti merkittävän osan elämäntyötään tai ainakin poliittista perintöään. Viittaan tietenkin (Markus Leikolan tapaan) Koiviston historialliseen rooliin parlamentarismin vahvistajana Kekkosen aikana aivan suhteettomaksi paisuneeseen presidentinvaltaan nähden. Nyt Koivisto siis näyttää olevan sitä mieltä, että parlamentarismissa on menty jo liian pitkälle.

    Koska Koivoston avautumisessa ei ole nähtävissä mitään puoluepoliittista motiivia ei sitä oikeastaan voi kuin ihailla. Nostalgianväreetkin kyllä kulkivat selkäpiissä, Mauno Koivisto äänessä (vaikkakin toimittajien välityksellä) vuoden 2012 presidentinvaalien tärkeimmässä tentissä!

    Jos ja kun Koivisto halusi nuo tentissä esille tuodut näkemykset julkistaa, niin miksipä hän ei olisi valinnut hetkeä ja tilannetta, joilla maksimoida mielipiteidensä julkisuusarvo?

    Ei Koivisto välillisesti saati suoraan ottanut kantaa näiden vaalien tiimoilta käytävään keskusteluun. Hän siis ainakin omissa kirjoissani yhä pysyy sen kansakunnallisen kaapin päällä, mistä sijainnista avautumisensa saneli. Avautumisen sisällön kanssa en ole samaa mieltä, mutta se on toinen asia.

  13. Kenneth Wrede kirjoittaa:

    Hyvä Unski!

    Ensinnäkin Presidentti Koiviston “fundeerauksiin”, en ihmettele niitä. Uskon että nestori oli vakavasti huolissaan viime kevään vaalien jälkeisen hallitussirkuksen aikana, muistuttihan se välillä enemmän vanhaa englantilaista “muiscal chairs” leikkiä kuin Suomen hallituksen muodostamista.
    Koiviston ja hänen aikalaistensa parlamentaarikkojen turhautumien UKK:n ensimmäisestä uudellenvalinnastaan alkaen harrastamaan “l’Ëtat, cest moi” politiikkaan oli omiaan aiheuttamaan vastareaktion, semminkin kun Koivisto itse sai myös kokea “juoksupojan” roolin hyvin kouriintuntuvasti. Kekkoslovakiasta haluttiin eroon ja aitoon länsimaiseen, lue brittiläiseen, parlamentarismiin ja nopeasti. Mutta rapatessa roiskuu ja jo perustuslain ensimmäisen uusimisen aikana tuli valuvikoja, joita ei suinkaan kaikkia ole kunnolla korjattu maaliskuussa voimaan astuvaan. Sen osoitti ehdokkaiden hyvinkin erilaiset näkemykset sekä hallituksen muodostamisesta, Niinistön sitkeästi ylläpitämä ajatus “iltakoulusta”, että keskustelu ulkoministeristä.

    No se siitä, meidän, niin uuden Tasavallan Presidentin, kuin kansalaistenkin on elettävä Eduskunnan päätösten mukaisesti ja sehän on sitä parlamentarismia jota Koivistokin aikanaan kaipasi.

    Mitä itse tenttiin tulee niin se oli kuin eri planeetalta muihin, myös maikkarin sinäänsä välillä viihdyttävään viimeiseen, verrattuna. Kerrankin puhuttiin asiasta, eikä kaikesta muusta. Se muuten näkyi myös katsojien twiiteissä, puolet vähintään kaipasivat verta ja sirkushuveja, vaan eivät kiitos Uosukaisen ja Ala-Hokan saaneet, kiitos heille ja YLE:lle siitä.

    Kuka pärjäsi? Yksi oli ylitse muiden, valtiomies Paavo Lipponen. Muut olivat statisteja jos katsotaan tähän avuun.
    Niinistön kunniaksi, vai olisiko personal trainerien, on sanottava se että muminaa oli vähemmän, samoin pälyilyä ryppyisen otsan alta ja alavasemmalle vilkuilemista vaikeiden vastausten aikana, mutta edelleen herra lausuu tyyliin “niin…, mutta toisaalta…, kuitenkin olen sitä mieltä…, jne.” Ja kuka saa selvää? Mutta sehän lienee tarkoituskin. Riittääkö tiimin viime hetken ohjeet, se nähdään huomisessa Bonnierien “haastattelussa” ja saadaan varmistus sunnuntaina. En olisi hirveän yllättynyt jos Aurinkokuninkaan lopullinen siirtyminen horisontin taakse tapahtuisi jo sunnuntaina. Ja sehän olisi vasta Jytky se, etenkin medialle, ei millään pahalla Unski.

    Haavisto on diplomaatti suurella D:llä ja hänellä on samankaltiasta nostetta kuin oli Elisabeth Rehnillä aikanaan. Jännää nähdä viekö jopa Pohjois-Esplandille ja Mäntyniemeen saakka. “PerusPaavo” oli ajoittaan kuin se kala vedessä hän on, mutta pariin otteessen olin huomaavani pientä empimistä vatsauksen alussa, veikö uskomaton henkilökohatinen kamapanjointi lopulta veronsa?
    Nuorin Paavo sai pariin otteeseen hyvin perusteltuja pisteitä ja varmasti tahattomat ilmaispisteet tuolileikin seurauksena. Paavossa on ainesta, kuten jo olen aikasemmin sanonut ja uskon että hän on saanut monen nuoren nukkuvan äänestäjän hereille ja jopa uurnille.

    Sari Essayahssa on oikeasti ainesta vaikka mihin, mutta puolue on nyt vaan niin väärä. Suomessa KD ei ole sama kuin veljespuolue Saksassa.
    Eva Biuadet’n aika voi sekin tulla. En kadehdi häntä pätkääkän, puolet puolueesta, puheenjohtaja etunenässä, ei voi sietää häntä ja hänen aatteensa on liian lähellä Haavisto ja Arhinmäkeä, osaksi Lippostakin, jotta näissä vaaleissa voisi tulla kaksinumeroinen kannatus.
    Timo Soini oli enemmän hereillä kuin maikkarissa mutta sortui lopussa, taas, populistiseen demagogiaansa, eikä saa yli 10 prosenttia millään. Kunnallisvaalit ovat sitten aivan eri kisa.
    Kaikenkaikkiaan on helppoa yhtyä twiittaajaan joka kiitti kaikkia ehdokkaita ja ehdotti heille ministerin kunnia-arvoa.

    Lopuksi gallupeista vielä sen verran että median tapa tuoda muutokset esille prosenttiyksikköinä meilestäni vääristää trendejä kansan silmissä. Kun suosikin luvut laskevat 9 prosenttiyksikkö kahdessa viikossa (YLE 37 -> 29) se tarkoittaa 22 prosentin pudotusta suosiossa, kun samalla Haaviston nousu kahdeksasta kahteentoista on 50%. Myös Väyrsen kannatus on noussut enemmän kuin Niinistön laskenut, eli 25%. Mitä kantansa ilmaisemattomiin tulee uskon että suuri osa heistä äänestää Väyrystä tai Haavistoa, mutta eivät sitä “kehtaa” tunnustaa. No sunnuntaina ääntenlasku tunnustaa kaiken. Siihen saakka, jännitetään.

  14. Jussi Lähde kirjoittaa:

    Parahin Unto ja mainiot kommentaattorit

    Pekka Haaviston nousu ohi Timo Soinin ja Paavo Väyrysen on Sauli Niinistölle hankala paikka. Tarja Halosta aiemmin äänestäneille Niinistön äänestäminen on vaikea paikka.

    Pohdiskelen “Sauli Niinistön ongelmaa” MTV3:n vaaliblogissani osoitteessa:

    http://blogit.mtv3.fi/herratpitavatvaaleista/2012/01/20/sauli-niiniston-ongelma/

    Sanomatalon valokuvien ääreen ehdin tänään perjantaina.

  15. Outi Kettunen kirjoittaa:

    Yhdyn perässähiihtäjän kommenttiin Ylen suuren vaalitentin hyvästä tasosta. Kerrankin keskityttiin oikeasti presidentin valtaoikeuksiin kuuluviin asioihin ja kerrankin kaikki saivat mielestäni hyvin tasapuolisesti puheaikaa. Arvostukseni keskustelua vetäneille toimittajille, selvästikin alansa huippuammattilaisille – samaan korkeaan tasoon ei ole muissa tenteissä, Ylen omissakaan, mielestäni ylletty. Tämä meni ihan nappisuoritukseksi omassa arvioinnissani.

    Mitä tulee tähän gallup -todellisuuteen, niin siihenhän on sanottava, että ihan kaikki, myös toimittajat, tuntuvat menevän ikään kuin jonkinlaisessa suggestiossa ja sumussa ajatellen ja kuvitellen, että gallupit kuvaisivat jo äänestettyä, toteutunutta todellisuutta.

    Uutisotsikoissa presidentin vaalia kuvataan galluppien perusteella kisaksi ja mittelöksi, jopa taisteluksi, jossa nyt on jo “loppukirin aika” ja “kakkossijasta kova kilpailu”.

    Näinhän ei ole. Yhtäkään ääntä ei ole vielä laskettu, joten emme oikeasti tiedä, kukaan ei tiedä, mikä on lopputulema. Kyse ei ole oikeastaan varsinaisesti kilpailusta, vaan vaalista. Mutta tietysti olemme niin länsimaisia, että tietty viihteellinen kilpailumentaliteetti on täällä meilläkin pääsemässä vallitsevaksi median suosiollisella avustuksella.
    Varsinkin sosiaalinen media, jossa päteäkseen ei tarvitse osata kirjoittaa edes omaa äidinkieltään oikein, tuottaa paljon hurjaa kannatusta ja dissausta, jotka kumpikaan ilmiöinä jäävät usein hetkellisiksi ja jotka eivät välttämättä koskaan reaalistu toiminnan tasolle.

    Minusta mitään merkittävää muutosta finaaliviikolla ei siis ole perässähiihtäjän kysymykseen liittyen tapahtunut. Muutos, jos sellainen on tullakseen, on todellakin niiden äänestäjien käsissä, jotka menevät sunnuntaina jättämään äänensä.

  16. Outi Kettunen kirjoittaa:

    Lisäisin vielä, että mielestäni presidentti Mauno Koiviston puheenvuoro tuntui punnitulta, harkitulta ja rehelliseltä, valtiomiehen puheelta.
    Viisaita sanoja ja ajatuksia ja erityisenä ansiona myös oman toiminnan kyseenalaistamista presidentti-instituution ja presidentin vallankäytön osalta. Hyvin harvat henkilöt ovat niin älykkäällä tasolla kuin presidentti Koivisto vaikuttaisi olevan.

  17. Olli Saarinen kirjoittaa:

    Mauno Koivisto tuli politiikkaan koska muuten toverit olisivat tehneet päätökset ja presidenttinäkin hän joutui puolustamaan hallitusta sitä itseään vastaan.

    Näin hyvää maan isää emme voi toistamiseen saada ja on tyydyttävä tyydytyksellä toteamaan että viime hallitusneuvottelut olivat demokratian juhlaa. Onhan helppo muodostaa hallitus jos kahdesta puolueesta toinen saa enemmistön tai on vain käytännössä yksi puolue mutta meillä monta eri tahtoa sovitettiin yhteistahdoksi jolla on aito enemmistö eduskunnassa. Prosessissa ohjelmaa piti viilata jotta enemmistö löytyi.

    Väyrysen mielestä tässä tapahtui jonkunmoinen vääryys. Mikään ei estänyt keskustaa neuvottelemasta demarien ja perussuomalaisten kanssa vaihtoehtoenemmistöstä jolloin Katainen olisi joutunut luovuttamaan. Samoin Väyrynen vielä on katkera jäätyään rannalle Holkerin hallitusta muodostettaessa. Silloin kokoomusryhmä oivalsi että on parempi hallita ilman Väyrystä. Väyrynen halveksii demokratiaa jäätyään itse vähemmistöön.

  18. Riitta Skoglund kirjoittaa:

    Minäkin kummastelen, miksi kukaan ehdokkaista saa vielä eilisen jälkeen henkilökohtaisen tentin tänään; tämän olisi MTV3 voinut suunnitella paremmin.

    Viimeinen viikko toi gallupia johtavan troikan esiin. Mutta muuttuuko enää mitään, vai sulkeutuuko vaalitulos jatkoonmenijöiden osalta (Haavisto-Niinistö tai Väyrynen-Niinistö) äänestäjien mielikuvissa jo eilisen keskustelun jälkeen? Sitä ei tiedä erkkikään, se nähdään sunnuntai-iltana, ja 30% epätietoisia ratkaisee asian.

    Väyrysen maireus oli poissa, nyt puhui kokenut Väyrynen ikään kuin presidentin varmuudella, ja kyllä hän asiat osaa, se on selvä. Mutta onko presidentin tehtävässä, substanssiosaamisen lisäksi, kyse oikeassa olemisesta, vai pikemmin esim hyvistä yhteistyösuhteista, neuvottelutaidoista, tilannetajusta?
    Soini oli oma itsensä, käyttäytyi huonosti huutelemalla, katse kuntavaalissa. Pari Lipposen kommenttia pani miettimään, ohjasiko Lipponen jo äänestäjiään esim Haaviston suuntaan.

    Muuan ystäväni kommentoi Haaviston käynnin Hakkaraisen sahalla olleen sellainen sovinnollinen ele, jonka kansa on pannut merkille ja jota se kaipaa jytkyn ja riitaisten hallitusneuvottelujen jälkeen, vaikeuksissa olevassa Euroopassa. Muitakin merkityksiä asialle on annettu, mutta tässä on itua.
    Muistakaa äänestää, vaikka pieniä mummoja sataisi!

  19. antti liikkanen kirjoittaa:

    Kun Suomen kansan suuri vauva (Liisa Jaakonsaaren soinilaisuudelle antama nimitys) muistutti Haaviston vierailun keskisuomalaisella sahalla olleen TP-vaalinaluksen käännekohta, aloin katsella olohuoneen pöydällä olevaa HS NYT-liitteen TV-ohjelmaa.

    En ole havainnut, että mikään olisi vaaliviikolla muuttunut, mutta jos muutoksena pidetään Haaviston nousua ja Väyrysen sammumista kalkkiviivoilla, se lienee idols-kamaa (asiasta tänään http://anttiliikkanen.blogs.fi “pettymys vai petturuus”).

    NYT-liitteestä huomasin, että naapurikanavalta tulee Kivikosken 1973 ohjaama elokuva “Laukaus tehtaalla”.
    Käänsin kanavaa enkä katunut.

    Oleelliset pitää välillä palauttaa mieleen moskalla (= leka, moukari).

    Mutta voihan se katumattomuus johtua siitäkin, että 1. kierroksen ehdokas on minulle niin selvä tai siitä, että elin nuoruuttani täysillä silloin, kun Donner vielä tuotti (1970-luku) hyviä tai vaikuttavia taide-elämyksiä.

  20. Reijo Liinamaa kirjoittaa:

    Mitä galluppien oikeellisuuteen ja tarpeellisuuteen tulee, sanoin siitä mielipiteeni edellisessä kommentissani: Pääasiassa täysin turhia.
    Olen Unton kanssa samaa mieltä siitä, ettei gallupluvuissa kaikki ole koko aikana ollut kohdallaan. Väitteeni on tietysti helppo tarkistaa sunnuntai-iltana, kun äänet on laskettu.

    Mikä muutti asetelmia YLE -keskustelussa? Ensinnäkin se oli ensimmäinen tentti, mikä edes hieman muistutti presidenttipanelia: Aiheet pysyivät tiukasti viranhaltijan toimivaltaan liittyvissä puitteissa. Presidentti Koiviston yllättävä kannanotto (jota oli pyydetty YLEN:n taholta) ryyditti keskustelua. Olen samaa mieltä Koiviston omaatuntoa kolkuttelevan tunteen kanssa siitä, että toteutetut kaksi presidentin valtaoikeuksien vähentämisoperaatiota menivät yhteisvaikutukseltaan turhan pitkälle. Se on kuitenkin toisen keskustelun paikka se.

    Asetelmat eivät torstai-iltana muuttuneet, selkiytyivät ehkä. Lipposen tekemä Suomen asemointi läntiseksi demokratiaksi ei pitäisi olla kenellekään uutinen. Toimittajat olisivat voineet sallia Niinistön tivata loppuun saakka Väyryseltä todisteita Niinistön NATO -ujutuksesta. Nyt saatiin kuulla vain Väyrysen vihjailut. Soini puolestaan näytti vähän tinkineen aiemmasta sutkausvapaasta taktiikastaan – mahdollisesti uusimpien kannatuslukemien säpsäyttämänä. Kampanjan alkupuolella tuli useamman kerran todettua, miten Haavisto paransi juoksuaan. Nyt tämä kiriviitta on siirtynyt Essayah’ille. Hän lataa tulemaan niin nopeasti selväkielisiä kannanottoja vaikeisiin ulkopolitiikan knoppeihin, että hitaammat jäävät telineisiin.

    Kävi sunnuntaina miten tahansa, niin toivon ainakin sitä, että tähän galluphysteriaa laitetaan jokin raja. Minusta nykytilanne halveksii kansalaisen henkilökohtaista oikeutta kantansa muodostamiseen.

  21. Kimmo Hoikkala kirjoittaa:

    Kasikymppinen äitini aikoo äänestää sunnuntaina, joten vielä on ääniä kai jaossa, jos ei ole huono säätila! Itse odotan jo toista kierrosta, kun laitetaan niin sanotusti varmistin off-line asentoon, kuten porvariretoriikka kuuluu.

  22. Miika Kurtakko kirjoittaa:

    Olen samaa mieltä Unskin kanssa: Ylen vaalitentti oli tenteistä paras. Eilen oltiin asian ytimessä, ja käsiteltiin presidentin tehtäviin kuuluvia asioita. Yleiset arvojohtajuuslöpinät jäivät pois.

    Koiviston pohdinta oli mielestäni ihan aiheellinen. Tosin olin havaitsevinani kirjelmässä “emmää ny tommosil valtaoikeuksil presidentiks lähtisis”-asennetta, Koivistohan sai pitää kiinni valtaoikeuksistaan loppuun asti. Koiviston pohdinta presidentin roolista hallituksen muodostamisessa oli mielestäni kaikkein tärkein: mitäpä jos viime kevään tapahtumat olivat alkusoittoa vastaavalle tilanteelle kuin Belgiassa? Sielläkin on vallaton valtionpäämies eli kuningas. Joku sanoisi tähän, ettei Suomen ja Belgian tilannetta voi verrata, mutta näkisin että jatkossa konsensuspolitiikan harjoittaminen ja enemmistöhallitusten muodostaminen voi olla paljon nykyistä vaikeampaa.

    Mutta jos palataan Unskin hyvään kysymykseen, niin sekä Maikkarin että Ylen tentit paransivat eniten Lipposen asemaa. Lipponen pääsi näyttämään syvällistä osaamistaan erityisesti eilisessä tentissä. Myös Väyrynen oli eilen hyvä. Skenaarioharjoitukset osoittivat sekä Lipposen että Väyrysen osaavan ulkopolitiikan hiljaisen tiedon – kuinka eri valtioelimet toimivat yhteen ja mikä niiden vuorovaikutuksen luonne on.

    Vaaliviikon tentit osoittivat mielestäni myös sen, että Niinistö ja Haavisto olisivat presidentteinä aluksi harjoittelijoita. Ulkopolitiikan operatiivisen johtamisen kokemus näkyi, vaikka molemmilla se peittyi sujuvaan retoriikkaan. Toki kukaan ehdokkaista ei ole toiminut presidenttinä, ja presidentin tehtävä on toimia ulkopolitiikan strategisena johtajana – kuten Lipponen osuvasti sanoi – mutta ilman operatiivisen johdon kokemusta ei pysty pyörittämään ulko- ja turvallisuuspoliittista koneistoa tehokkaasti.

    Tästä huolimatta vaaliviikko vahvisti Haaviston ja heikensi Niinistön asemaa. (Epäilemättä tämäniltainen MTV3:n Niinistö-tentti pyrkii paikkaamaan vahinkoja sekä ehdokkaan että tenttijän toimesta…) Pekka Remes kirjoitti edellä samaa kuin allekirjoittanut aiemmin: Haavisto on nousukiidossa tämän vaalin ulkopuolisista syistä. Arvoliberaalien ja suvaitsevaiston vastajytky on voimissaan. Nostaisin toiseksi tekijäksi Koivistonkin pohtiman presidentin vallattomuuden: kun presidentillä ei ole enää niin valtaa, niin halutaan presidentiksi mahdollisimman miellyttävä henkilö.

    Soini ei vakuuttanut tenteissä, mutta se ei silti sulje pois yllätyksen mahdollisuutta. Soini voi rokottaa lähinnä Niinistön kannatusta ja saada epävarmojen ääniä. Mutta uskon epävarmojen jakaantuvan tasan kolmeen osaan: yksi osa Väyryselle, yksi Haavistolle ja loput tasan muiden ehdokkaiden kesken.

    Kisa kakkospaikasta kirittää.

  23. Anna Mikkola kirjoittaa:

    Ylen keskustelu oli laadukas. Teoreettisuus ei häirinnyt minua tippaakaan, ainakaan kun vertaa esimerkiksi edellisen päivän tenttiin, joka aloitettiin keskustelemalla siitä kuka twitteröi itse kampanjassaan.

    Koiviston kirjoituksen minä tulkitsin niin, että seuraava askel olisi luopua suorasta kansanvaalista, koska valintatapa ei todellakaan ole suhteessa presidentin asemaan.

    Muutoin keskustelu laadusta huolimatta ei oikein tuottanut yllätyksiä. Lipposen ei olisi kannattanut säästellä sanomisiaan viimeisiin tentteihin. Väyrynen on saattanut ajoittaa kampanjansa huippukohdan väärin. Biaudet ei ymmärrä milloin pitäisi olla hiljaa. Essayah on melko tasapaksu, minun mielikuvani on lähinnä se, että hän on oppinut europarlamentissa perusasiat hyvin, mutta osoittamatta mitään erityistä oivalluskykyä. Sillä pärjää tuossa porukassa pitkälle. Niinistö vaikuttaa ryppyotsaiselta kaverilta, josta on kiva päteä. Soini ei osaa olla mutisematta ja murisematta taustalla koko ajan kuin takapenkin peruskoululaispoika. Arhinmäen pitäisi lopettaa pälyileminen. Haavisto pitää koko ajan puhuessaan oikeaa kättään melkein kasvojensa edessä kuppimaisesti ja välillä suoristaen, mikä saa sen näyttämään siltä, että Taika-Jim tekee maagisen eleen.

    Näillä eväillä sunnuntaihin, arvon kommentaattorit.

  24. juhani salo kirjoittaa:

    Meillä astuu voimaan hyvinkin yksimielisesti säädetty perustuslaki uuden presidentin kauden myötä. Nyt veivattiin kolme varttia vain saadaksemme vahvistuksen tiedolle, joukossa on kaksi aisanylipotkijaa: Väyrynen ja Soini. Kiitos Arhinmäelle, että palautit haaveilijat maan pinnalle.
    Minua häiritsi juontajien asettamat hypoteettiset tilanteet (sotaharjoitus/kriisinhallintaharjoitus?) Onneksi kaikki ehdokkaat klaarasivat nämä toimittajia paremmin. MTV:n väittelyt olivat poliittista debattia, nyt kaksi samanmielistä nyökkivät toisilleen kaksi minuuttia. Biaudet kalkatti 1.40 minuuttia ja Lipponen sai 20 sekunnissa sanottua olevansa samaa mieltä. “Väittelyn” ylivoimaisesti merkittävin hetki oli kun Väyryseltä jäi muutama sekunti käyttämättä sallittua puheaikaa!!! Ihmeiden aika ei ole ohi.
    Illan upein hetki koitti, kun Lipponen jysäytti:” Minä asemoin aikanani Suomen länteen!”
    Olisikohan EU:n tilanne selkeämpi, jos EU-presidenttinä olis (valtio)mies, eikä hiiri?
    Ennusteiden valossa ei mukamas riitä, että on voimakas, riippumaton, parlamentarismiin sitoutunut valtiomies – sääli.
    Niinistö ja Väyrynen ovat politiikan ja pelin taitajia -eivät valtiomiehiä. Soini, kotimaisten pesäpallokenttien piikkilöyjä vailla vertaa, ulkopelissä vain ei räpsä pidä.
    Toivottavast Haavistosta kasvaa tehtävien myötä valtiomies – ainesta on.

  25. Jussi Isotalo kirjoittaa:

    Siinä, että ehdokkaitten kannatuserot kaventuvat vaalien kynnyksellä, ei ole mitään yllättävää. Nykyisen vaalitavan aikana ei ole kertaakaan käynyt niin, että mielipidetiedusteluja johtaneen ehdokkaan etumatka olisi venähtänyt kampanjan kalkkiviivoilla.

    Sitä mielipidetutkimusten tekijät ja teettäjät eivät ole kunnolla perustelleet, miksi näiden vaalien alla – aiemmasta käytännöstä poiketen – ehdokkaitten kannatusta ei lasketa kantaansa ilmaisseitten vastauksista, vaikka todellisessa vaalissa näin tapahtuu. Vielä kummallisempaa on, että laskutapaa vaihdellaan jopa samassa mediassa (HS) tutkimuksesta toiseen. Se kyseenalaistaa toimituksen vaikuttimet.

    Jännitystä vaaleissa riittää loppuun asti. Mikään tulos ei ole itsestäänselvyys. Ehkäpä myös Niinistön kannattajien epävarma osa havahtuu ennen äänestyshetkeä huomaamaan, että taktikoinnin sijasta on reilumpaa antaa ääni heti sille jonka haluaa valtionpäämieheksi.

    Presidentti Koivistolla ei ole syytä tuntea huonoa omatuntoa tasavallan presidentin sisäpoliittisten valtaoikeuksien kaventamisesta. Perustuslakimuutoksista on päättänyt eduskunta selvin äänestysluvuin. Sitävastoin hän voisi katua viivyttelyään Viron itsenäisyyden tunnustamisessa.

  26. Miika Kurtakko kirjoittaa:

    Siis piti kirjoittamani edellä Niinistöstä ja Haavistosta:

    Ulkopolitiikan operatiivisen johtamisen kokemuksen puute näkyi jne.

  27. Juha Kaistinen kirjoittaa:

    Onko mahdollista, että Niinistön kuusi vuotta sitten paalupaikalle nostaneiden suitsutus ei riitäkään maaliin asti?
    Jytkyjen jytky se olisi jos häntä ei valittaisi.
    Onko kuitenkin niin, että “kyllä kansa tietää”?

    Olin aikonut jo lopettaa koko vaalien seuraamisen, mutta näyttäähän näistä tulevan omalla tavallaan mielenkiintoiset.

    Onko käynyt niin, että osa superehdokkaan kannattajista ovat tarkastelleet omia taseitaan ja huomanneet ne riittämättömiksi?
    Onkohan tullut mieleen miten käy kun lähtee “herrojen kanssa marjaan”?

    Ns. media jonka kuvitellaan olevan jotakin ylimaallista saisi ja varmaan on jo osittain saanutkin tarpeellisen muistutuksen kuolevaisuudesta.
    Mediahan on vain joidenkin (harvojen) henkilöiden omien mieltymysten ja tavoitteiden piilovaikuttamisen keino.
    Itseäni huvittaa eniten miten “media” suhtautui ehdokkaansa tavoitteeseen vastustaa ahneutta. Tämäkin höpinä meni kakistelematta läpi. Varmaan toisella kierroksella saamme kuulla minkä perisynnin hän poistaa seuraavaksi?
    Ehdotan laiskuutta. Sitähän ennakoi käsitys laittomista lakoista.
    Henkilökohtaisesti minua ei innosta yksikään ehdokas Evaa nyt tietysti lukuunottamatta.
    En vain voi mitenkään kannattaa sitä, että jo ehdokasta käsitellään kuin kruununprinssiä.
    Kyllä yksi Kekkonen riittää tälle maalle.

  28. Jan Rossi kirjoittaa:

    Koiviston esiintulolle sanoisin näin, että jos nykyinen järjestelmä olisi ollut käytössä 1987, maahan olisi syntynyt se Väyrysen hallitus, eikä Holkerista olisi tullut pääministeriä, eikä Koivisto olisi päässyt varmistamaan vaalivoittoaan 1988 presidentinvaaleissa. Koivisto pelasi härskisti presidenttipeliä 1987 hallitusratkaisulla kun nosti pääministeriksi luottomiehensä Holkerin, jolla osti kokoomuksen ratkaisun taakse. Holkeri kiitti luottamuksesta ja tämän valitsijamiehillä Koivisto sai enemmistön 1988. Onneksi tälläistä suhmurointia ei enää pääse tapahtumaan. Että tälläinen parlamentarismin harjoittaja presidentti Koivisto oli.

    Jan Rossi

  29. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    -Joka aamu on armo uusi, vanhassa virressä sanotaan. Mauno Koiviston esiintulo tuntuu yöunien jälkeenkin viiisaalta puheelta. Aika sälli tämä evp. pikakiväärimies.

    Lipponen oli valtiomies, Väyrynen ovela laukkuryssä, säikähti
    länsi-sanaa. Haavisto selittäjä, Niinistö ei vaikuta runojen kirjoittajalta. Sari ja Eva jäävät nurkkapöytiin. Arhinmäki on alkanut pullistella. Timo Soini sopii hyvin politiikan markkinoille.

    - Oi Eurooppa missä sun miehes on, me seisomme rajalla yksin. Muistini mukaan Olavi Paavolainen löysi viestin jatkosodassa etulinjasta.

    Kingiseppin fosforipäästöt ovat Suomelle kova pala, yhtiö väittää päästöjä sata kertaa pienemmiksi. Mutta emme seiso enää rajalla yksin.

  30. Juha Kauppinen kirjoittaa:

    Kyllä Koiviston ulostulolla saattoi olla puoluepoliittisia tarkoituksia. Tarjota täky, josta seuraava keskustelu sataisi hänen suosikkiehdokkaansa laariin. Miksi hän muuten olisi tullut ulos? Pelkästä halusta olla valokeilassa? Ehkä.

  31. Lars-Erik Wilskman kirjoittaa:

    Kun 30 prosenttia ei tiedä, ketä äänestäisi, niin luku on suurin piirtein sama kuin äänestämättä jättävien määrä. En oikein usko, että tästä joukosta enää kovin suuren muutoksen tekijöiksi lopputulokseen verrattuna gallupeihin olisi.

    Vihreät ja Haavisto ovat median suosikkeja. Siinä se selitys. Haavisto on oikeastaan ehdokkaista epämääräisin ja tavallaan epäpoliittisin. Usein tuntematon valitaan helpommin kuin tunnettu.

    Haaviston nousu ohi Väyrysen, jos se vaalituloksessa toteutuu, on ilmiselvästi impivaaralaisuuden tappio. Väyrynen on onnistunut hajottamaan politiikassa peräpeiliin tuijottajien rintaman. Tai tietysti hajoittajaksi voidaan nimetä myös Soini.

    Niinistön asema ei ole uhattuna. Gallupien mukaan hän voittaisi toisella kierroksella kumman tahansa ensimmäisen kierroksen kakkosen.

    Sitten siihen Koiviston lausuntoon. En ymmärrä, mikä Koiviston motiivi oli? Miksi tällainen ulostulo Koivistolta juuri nyt? Kun Koiviston katumus ei presidentinvaltaoikeuksia muuta, niin mistä on kysymys?

  32. Timo Laaninen kirjoittaa:

    Yhdyn onnitteluihin Ylelle: tämä oli Ylen paras tentti, tosin paljon oli petrattavaakin edellisiin suorituksiin verrattuna. Koko kaksi tuntia pysyttiin presidentin toimivaltaan liittyvissä asioissa, ja katselijat pääsivät vertailemaan ehdokkaiden asiaosaamista. Vanha pelimies Mauno Koivisto varasti shown pitkäksi aikaa, hän tosiaan hallitsee poliittisen manööverin ajoituksen vielä vanhoilla päivilläänkin.

    Oma ehdokkaani Paavo Väyrynen oli nyt juuri sellainen rentouden ja asiaosaamisen yhdistelmä kuin pitikin. Paavo Lipponen oli tässäkin tentissä hyvä, tuli kuitenkin paljastaneeksi todelliset asenteensa keskustaa kohtaan Väyrys-tölväisyllään. Hänen aiemmat seireenilaulunsa keskustan suuntaan tulivat kuitatuksi kertaheitolla.

    Viimeisen viikon gallupeista uskallan vetää kaksi johtopäätöstä. Toinen kierros tulee ja Niinistön kannatus ensimmäisellä kierroksella jää yllättävän pieneksi, se on lähempänä 30 kuin 40 prosenttia. Näin siksi, että loppusuora kilpistyy Väyrysen ja Haaviston kaksintaisteluksi finaalipaikasta. Asetelman tällainen kärjistyminen hyödyttää molempia.

  33. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Vaali alkoi lopussa polarisoitua akselille etelä-pohjoinen. Jos pohjoisen ehdokas Väyrynen ei pääse jatkoon, mielenkiinto toiseen kiertokseen Kehä kolmosen ulkopuolella lopahtaa. Haaviston kohonneet kannatusluvut ovat osaksi harhaa, sillä hänen kannattajansa ovat hyvin nuoria, eivätkä sunnuntaina välttämättä vaivaudu krapulassa tuiskun läpi uurnille.

  34. Jani Huovinen kirjoittaa:

    Vaaliasetelmista vielä sen verran, että en usko Haaviston nousun olevan Niinistön joukoille ongelma, kuten Jussi Lähde väittää uskovansa (jos näin on, miksi Lähde usutti radiossa viikko sitten Niinistön tukijana äänestäjiä Haaviston taakse), koska on selvästi nähtävissä se, että nimenomaan Haaviston Niinistön joukot haluavat ehdokkaansa “vastaehdokkaaksi” 2. kierrokselle.

    Laitoin edellä sanan vastaehdokas lainausmerkkien sisään siksi, koska kovinkaan suurta vastakohtaisuutta en asiakysymyksissä ole Niinistön ja Haaviston välillä havainnut; molemmat ovat olleet Lipposen hallituksessa runnomassa Suomea euroon, ja molemmat ovat läpinäkyvän Nato-mielisiä.

    Sitten hieman eurosta; jotkut jaksavat täälläkin jatkuvasti muistuttaa Väyrysen puheista markkaan paluusta. Väyrynen on kyllä pitänyt sitäkin vaihtoehtoa esillä keskustelussa, että jos euro alkaa hajota voi olla edessä paluu omaan valuuttaan, mutta kuten hän eilisessä vaaliväittelyssä toi esiin, hän tietää hyvin hallituksen toimivallan ensisijaisuuden europolitiikassa. Hän ei siis presidenttinä “veisi Suomea markka-aikaan”, kuten jotkut näköjään väittävät; jokainen, joka tietää toimivaltasuhteet tietää, että valittiinpa kuka tahansa, ei presidentti voi päättää asioista jotka ovat hallituksen ja eduskunnan päätösvallassa! Mutta kyseenalaistaa kai saa, ja keskustella!

  35. Jani Hakkarainen kirjoittaa:

    Olen eri mieltä keskustelun korkeasta tasosta. Kahdessa viimeisessä YLEn tentissä puhuttiin todella vähän ulkopolitiikasta, erityisesti sen suurista linjoista. Tämä on todella ihmeellistä, koska maailmassa tapahtuu paljon juuri tällä rintamalla: painopiste siirtyy koko ajan enemmän ja enemmän Aasiaan (esim. suora vaikutus Venäjän Suomen suhteisiin), uusia jättejä nousee (Intia ja Brasilia), USAn vaikutusvalta vähenee, EU:ssa on suuri ongelmia. Olisin siis kaivannut keskustelua siitä, kuinka Suomen tulisi asemoitua tässä kehityksessä. Visiointikaan ei olisi haitannut, koska silloin ehdokkaiden ajattelun tausta olisi tullut esiin.
    Heikko esitys siis YLEn politiikan toimitukselta. Löi kyllä toki Nelosen ja HS:n 100-0, maikkarin tenttiä en nähnyt.

  36. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Minusta tällä viimeisellä viikolla ei ole tapahtunut mitään kovin järisyttävää. Soini ja Lipposen putoaminen siitä joukosta, jolla on aitoja mahdollisuuksia toiselle kierrokselle, pelkisti taistelun kakkospaikasta Haaviston ja Väyrysen väliseksi, mutta tämä tilanne oli kyllä pohjustettu jo aiemmin.

    Eilisiltaisessa keskustelussa voittajiksi selvisivät mielestäni Lipponen ja Väyrynen. Lipponen teki nyt parhaan tenttinsä ja huokui jykevää valtiomiesmäisyyttä. Jos hän olisi ollut tällä tasolla muutamassa aiemmassa tentissä, niin hän kamppailisi kakkospaikasta, mutta nyt piristyminen tapahtui liian myöhään : hänen junansa meni jo. Väyrynen veti komean soolon, ja pari virhettä siinä ohessa ei juuri arvosanaa laskenut.

    Haavisto Ja Niinistö selvisivät melko hyvin. Haavisto teki huonoimman tenttinsä, mutta hän on huonakin päivänä sangen vakuuttava TV-esiintymisissään. Niinistö oli nyt suhteessa parhaimmillaan, ja saattoi olla iltaansa tyytyväinen.

    Muut keskustelijat olivat varsin tasaisia. Heikoin oli mielestäni Biaudet, joka oli tunnetusti heittänyt pyyhkeen kehään jo hieman aiemmin.

    Kenneth Wrede kirjoitti :”En olisi hirveän yllättynyt jos Aurinkokuninkaan lopullinen siirtyminen horisontin taakse tapahtuisi jo sunnuntaina. Ja sehän olisi vasta Jytky se, etenkin medialle, ei millään pahalla Unski.”

    Keep deaming ! Nyt on kuitenkin varsin mahdollista, että Sauli Niinistö on jo päättyneessä ennakkoäänestyksessä kerännyt noin 550000 – 580000 ääntä. On varsin todennäköistä, että yksistään tuolla äänimäärällä mentäisiin toiselle kierrokselle. Ne äänet, jotka Niinistö saa vaalipäivänä, vain lisäävät kaulaa toiseksi sijoittuvaan. Toisella kierroksella Niinistö kerää miepidetutkimuksien mukaan noin 3/4 äänistä, olipa vastassa sitten Haavisto tai Väyrynen. Uskon tosin, että ensimmäisen kierroksen jälkeen Niinistön jälkeen kakkoseksi sijoittuva saa nauttia ylimääräisestä gallupnosteesta, joaka hieman tasoitta tilannetta. Mutta kuten Biaudet suoraan sanoi, niin lopulta kuitenkin Sauli Niinistö presidentiksii tullaan valitsemaan.

  37. P. Ekholm kirjoittaa:

    Koiviston väliintulo oli täysin tarpeeton. Etenkin pressan valtuutus puhua muiden muiden johtajien kanssa. On tyypillistä, että muiden maiden johtajuus on pääministerillä.

    Kysymys on sukupolvista. Joko luottaa eduskuntavaaleihin tai yhteen ihmiseen.

  38. Antti Saloniemi kirjoittaa:

    Aamun politiikan kommentoijat radiossa ja – takuulla tahattomasti – Demarin pääkirjoitus (http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/kolumnit/paatoimittajalta/4971-kenen-arvoilla-jatketaan )tuovat vähän selkoa siihen, missä mennään. Eli siis sosiaalidemokraattien kannattajat nyt sitten ovatkin temppelin harjalla, vaikka oman ehdokkaansa hylänneenä.

    Eli siis Lipponen lähti suvaitsevaisuuden, avoimuuden jne. teemoilla kisaa. Ei pelittänyt, mutta tuo suuntaa on mitä ilmeisimmin se, mikä liikuttaa äänestäjiä. Ja nyt siis kävi niin, että noille teemoille profiloituikin Haavisto ja demarien kampanja jäi sutimaan. Halosen perintöä pidetään arvossa, mutta demareilla ei siihen mitään esikoisoikeutta ole.

    Jollakin tavalla on oireellista että Demari lähtee keskustelemaan homojen oikeuksista ja ainut nimeltä mainittu vihollinen on kamala porvari Niinistö. Vähän paniikilta haiskahtava juttu on luettavissa myös niin, että älkään nyt herranen aika tuota kamalaa porvaria äänestäkö, vaan äänestäkää edes Haavistoa, jos Lipposta ette kykene. Vaan taitaa tuo Demarin vaalikarjakin olla vähän hupenemaan päin.

  39. Veli-Pekka Silvan kirjoittaa:

    Liika tenttejä. Ja samat asiat toistetaan.

    Suurten mediatalojen pitäisi pitää vain yksi suuri tentti per kierros, ja tämä ei koske pelkästään näitä vaaleja.

    Jo viime vuoden ek-vaaleissa näkyi tämä tårta på tårta homma.

    Peli on siis selvä. Sale voittaa vaikka vastassa olisi kuka tahansa.

    Yksi asia on pistänyt silmään näissä tenteissä josta on puhuttu tosi vähän, ja se on RKP:n Eva Biauden törkeä käytös. Nainen huutelee toisten päälle jne….! Ehdottomasti tämän vaaliin ala-arvoisin ehdokas.

  40. Ulpu Iivari kirjoittaa:

    Hei Unski ja kanssakeskustelijat,

    minäkin yhdyn YLE:n tentin kiittelijöihin. Siinä oltiin aivan ydinasioissa, ja aika paljon tuli ehdokkaista esiin mahdollisina ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajina sekä ylipäällikkönä.

    Unskin kanssa olen samaa mieltä Lipposen lausuman komeudesta, kun hän totesi, että hänen pääministeriaikanaan Suomi asemoitui länteen. Kovasti kyllä ihmettelen, että Niinistökin nikotteli tässä kohdin. Olen ymmärtänyt, että Suomen ulkopolitiikan pitkä linja on juuri ollut meidän paikkamme vahvistaminen demokratialle ja ihmisoikeuksille rakentuvissa yhteisöissä.

    Mauno Koivisto sanoi aikanaan, että on hyvä, jos maassa on elossa olevia entisiä presidenttejä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, ja ulostulo oli siinä mielessä ihan paikallaan. Silti keskustelussa arvostin ehdokkaita, jotka totesivat, että nykyisellä perustuslailla mennään ja näin on hyvä. Hieman hämmästelin HS:n älykköraadin aamuisia vastauksia, joissa puoluepolitiikkaa pidettiin niin arveliuttavana. Ajatukset menevät melkein vanhoihin kettufarmipuheisiin. Puolueiden toiminnassa on paljon parannettavaa, mutta niitä ei demokratiassa voi korvata valistuneilla yksinvaltialla tai edes yhdenasianliikkeillä.

    Sitten mieltäni kovasti askarruttaneeseen asiaan eli mielipidemittauksiin. Siinä ajattelen Unskin kanssa samansuuntaisesti. Käsitystäni vahvistaa seitsemän päivän kokemus vaalikentiltä. Mietin, mitä aikovat tehdä esitteiden jakajien ohitse mykkinä, jopa vihaisenoloisina vaeltavat miehet. Heitä oli runsaasti myös eduskuntavaalien aikana.

  41. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Jani Huovinen kirjoitti :”Vaaliasetelmista vielä sen verran, että en usko Haaviston nousun olevan Niinistön joukoille ongelma, kuten Jussi Lähde väittää uskovansa (jos näin on, miksi Lähde usutti radiossa viikko sitten Niinistön tukijana äänestäjiä Haaviston taakse), koska on selvästi nähtävissä se, että nimenomaan Haaviston Niinistön joukot haluavat ehdokkaansa ”vastaehdokkaaksi” 2. kierrokselle.”

    Olen tehnyt hieman kyselyja Niinistön tukijoiden keskuudessa ollessani useita kertoja päivystämässä Cafe Niinistössä. Olen etupäässä kysynyt sitä, kumpi ehdokas olisi vastaajan mielestä Niinistölle helpompi vastustaja vaalie toisella kierroksella. Selvä enemmistö on vastannut, että Haavisto olisi suhteessa helpompi vastus. Täytyy tunnusta, että vastaukset ovat olleet itselleni yllätys, sillä olen järkeillyt, ettei Väyrystä nyt ainakaan valita presidentiksi ja siksi Niinistölle olisi suhteessa helpompaa, jos vastassa olisi tunnettu “mörkö” eli Paavo Väyrynen. Mielestäni tunnettu ja tarkkaan analysoitu uhka on suhteessa vaarattomampi kuin melko epämääräinen uhka, josta ei oikein saa otetta. Mutta ilmeisesti olen näine näkemyksineni niinistölaisten joukossa vähemmistössä.

  42. Jyrki J.J. Kasvi kirjoittaa:

    Oma tuntemukseni on, että äänestäjät ovat aistineet, ketkä ehdokkaista ovat tosi tarkoituksella liikkeellä. He ovat myös saaneet puolueensa kannatusta suuremman kannatuksen mielipidekyselyissä.

    Gallupeilla itsellään on toki myös vaikutusta gallupeihin. Menestys niissä tuo ehdokkaalle uskottavuutta, joka heijastuu kannatuksena.

    Lisäksi mukana on todennäköisesti paitsi kannatusääniä myös vastustusääniä eli äänestetään paitsi omaa ehdokasta toiselle kierrokselle myös BB-tyyliin omaa inhokkia ulos jatkosta.

  43. antti liikkanen kirjoittaa:

    Kun Anna Mikkolan kanssa, rakkaan vihollisen, on samaa mieltä, se puhkukoon ylimääräisen kommentin tähän asiaan.

    Olen tasan samaa mieltä Mikkolan kanssa Inkoon isännän motivaatiosta lentis-lyöntiinsä suoraan vastustajan lattiaan: presidentinvaali eduskunnalle (ja vaalikausi neljäksi vuodeksi).

    Kun eduskunta valitsee presidentin, se on vähän niinkuin kunnanvaltuusto valitsisi pormestarin.

    Pormestarille tosin tulee enemmän valtaa, mutta yhtä lailla kontrolloituna.

    Kun vielä Ruotsissa alkaisivat valita kunta/maakunta/eduskuntavaaliensa yhteydessä myös kuninkaansa.

  44. Anna Mikkola kirjoittaa:

    Palaisin näin ruokatunnin aikaan hieman teoreettisempiin pohdintoihin. Näyttää vahvasti siltä, että toisella kierroksella ovat joko Niinistö ja Väyrynen tai Niinistö ja Haavisto.

    Niinistön ja Väyrysen välisessä asetelmassa on nähtävissä useita jakolinjoja: pohjoinen ja etelä, maaseutu ja kaupungit, EU/euro ja anti-EU/euro. Keskustan kannalta tilanne on sikälikin mielenkiintoinen, että myös viime kevään eduskuntavaalien jälkeen ensin mainittu jakolinja on aika selkeä: maan hallitus on selkeästi eteläistä urbaania väestöä edustava.

    Niinistön ja Haaviston välisessä asetelmassa on minun nähdäkseni paljon vähemmän eroja. Ero on ehkä siinä niin kutsutussa arvoliberalismissa; Niinistö on konservatiivisempi kuin Haavisto, joskaan ei Niinistökään käsittääkseni mitään kypäräpappilinjaa Kokoomuksessa edusta. Haavisto on arvoliberaalimpi kaupunkilaisporvari, jolla on enemmän ympäristöpainotuksia. Eroja on kenties myös ulkopoliittisessa kokemusmaailmassa, mutta loppujen lopuksi kumpikin on puhunut Lähi-itää lukuunottamatta kovin vähän siitä EU:n ulkopuolisesta maailmasta, joka presidentille ensisijaisesti kuuluu.

    Nato-kannoista Niinistön lienee itse asiassa selkeämpi kuin Haaviston; Niinistön ja Kokoomuksen kanta on ymmärtääkseni se, että jäsenyys on mahdollinen vain positiivisen kansanäänestystuloksen turvin. Haaviston kanta on epämääräisempi option auki jättäminen sitä mahdollisuutta varten, että se joskus tuntuu hyvältä idealta.

    Palaisin taannoin johonkin toiseen Perässähiihtäjän blogimerkintään kommentoimaani arvoliberaaliuteen, joka on “vastajytkyn” mahdollisuuden muodossa nostettu esiin tässäkin kommenttiketjussa. Tällä kertaa olen liikkeellä hieman pohditummalla kommentilla.

    On viime vuosina tullut yleisemmäksi esittää politiikka ja poliitikot sijoittamalla heidät liberaali-konservatiivi ja vasemmisto-oikeisto -akselien muodostamaan nelikenttään. Helsingin Sanomatkin teki tällaisen grafiikan kevään eduskuntavaalien tuloksista. Suomessa on kaksi puoluetta, jotka pitävät näistä akseleista nimenomaan liberaali-konservatiivi -akselia olennaisimpana: Vihreät ja Perussuomalaiset. Mahdollisesti myös KD, mutta se on näissä vaaleissa niin irrelevantti, että jätetään se toistaiseksi.

    Sekä Vihreät että Perussuomalaiset mielellään näkisivät, että politiikka määrittyisi vain tämän akselin kautta. Tästä johtaen, koska vasemmisto-oikeisto -akseli on valitusta näkökulmasta täysin tarpeeton, Timo Soini voi ottaa poliittiseksi johtotähdekseen vain arvokonservatiiviuden ja esiintyä Margaret Thatcherin poliittiseksi idolikseen mainitsevana kansanmiehenä, sekä Perussuomalaiset “työväenpuolueena ilman sosialismia”.

    Täysin samoista lähtökohdista Pekka Haavisto voi kuitata työn ja pääoman välisen ristiriidan tokaisemalla esimerkiksi jotain tämän tyyppistä: “Jos vasemmistolaisuutta on se, että ihmisellä on työpanoksesta riippumatta oikeus toimeentuloon, olen vasemmistolainen. Jos taas oikeistolaista on se, että yrittäjälläkin pitää olla sosiaaliturva, olenko sitten oikeistolainen?” Oheisesta lainauksesta käy hyvin ilmi Vihreiden pakkomielle esittää, että he ovat vasemmisto-oikeisto -jaon ulkopuolella. (Lisäksi siitä käy ilmi se, että heidän käsityksensä oikeiston ja vasemmiston agendoista pohjautuvat vuosikymmenten takaisiin stereotypioihin.)

    Pohjimmiltaan kysymys on hyvin amerikkalaistyyppisestä politiikkakäsityksestä. Tämän takia Timo Soini voi avoimesti ihailla teekutsuliikettä, tai kirjoitella libertaristi-Opus Dei -avustajansa suurella avustuksella talouspoliittisia kannanottoja Wall Street Journaliin. Pidän todennäköisenä, että Soinin ajatusmaailmaan on vaikuttanut suuresti parin vuoden istuminen europarlamentissa brittiläisten United Kingdom Independence Partyn (UKIP) edustajien dominoimassa ryhmässä; hän on itse kertonutkin ihailevansa Nigel Faragea hyvänä tyyppinä. Angloamerikkalaisen arvokonservatiivisuuden viehätys ei siis ole tavallaan mitenkään ihan tolkuttoman ihmeellinen ilmiö. Vihreiden tapaan Soinikin vähintään välttää artikuloimasta positiotaan vasemmisto-oikeisto -akselilla.

    Tavallaan tämä Soinin ja hänen puolueensa “ideologia”, jos sitä siksi voi kutsua, on hyvin kaupunkilainen, urbaani juttu siitä huolimatta että se vetosi erinäisistä monimutkaisista syistä johtuen eduskuntavaaleissa laajasti myös kaupunkien ulkopuolella. Tämä erottaa hänet nähdäkseni juuri eniten Väyrysestä ja keskustalaisesta tai alkiolaisesta ideologiasta, jonka idean tavallaan voisi nähdä niin, että se ottaa kantaa vasemmisto-oikeisto -jakoon, ei pyri aktiivisesti jättämään sitä huomiotta tai pitämään sitä merkityksettömänä.

    Vihreiden osalta taas on hieman ihmeellistä, että Haaviston kampanja on aggressiivisesti yrittänyt esittää sekä Lipposen että Arhinmäen äänestäjille Haavistoa vasemmistolaisena ehdokkaana, vaikka samaan aikaan Vihreät ei juuri peittele halveksuntaansa tuota kyseistä poliittista akselia kohtaan. Tämä paljastaa erään seikan siitä, miksi se viime vuosina käytetty nelikenttä on harhaanjohtava. Nämä akselit eivät nimittäin ole täysin vastakkaisia toisilleen, vaan ne ovat osaksi päällekkäisiä. Tämä selittää sen, miksi “arvoliberaalit” omaksuvat vihapuheita tuomitsevia tai aselainsäädännön tiukennuksia kannattavia kantoja, ja nämä taas mahdollistavat osaltaan itsensä esittelemisen “vasemmistolaisena”.

    Minusta olisi tervetullutta Suomessa hieman enemmän keskustella näistä politiikan sisältöjen perusasioista, sillä siirtymistä amerikkalaistyyliseen politiikkakäsitykseen on selkeästi havaittavissa, eikä vain pinnallisten Obama-heittojen tasolla. Nähdäkseni meillä on paitsi kilpailevia puolueita, myös pari kilpailevaa tapaa hahmottaa poliittinen todellisuus.

  45. Jan Rossi kirjoittaa:

    Odotin, että eilisessä tentissä olisi keskusteltu Suomen suhteista USA:han. Mielestäni olisi pitänyt kysyä, että ovatko suhteet kunnossa maailman ainoaan supervaltaan, vai ovatko puheet huononevista suhteista totta?

    Tilanne on se, että jo tammikuussa 2007 silloinen eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd.) vaati EU:n ja Yhdysvaltain ja myös Suomen ja Yhdysvaltain suhteiden vahvistamista. Ovatko suhteet vahvistuneet?

    Vuonna 2007 Suomen ja USA:n suhteisiin kiinnitti huomiota myös kokoomus, kun se vaati suhteiden vahvistamista. Kokoomuksen laatimassa raportissa sanottiin, että hallitus hukkasi tilaisuutensa EU:n ja Yhdysvaltain suhteiden parantamiseen ja samalla menetti mahdollisuutensa Suomen profiilin nostamiseen ja kahdenvälisten suhteiden kehittämiseen Yhdysvaltain kanssa. Missä mennään nyt?

    Valtioneuvoston tilannekuvakoordinaattori Hannu Mäntyvaara kirjoitti Kanava-lehdessä, että Suomen suhteiden huonontuminen alkoi Halosen kauden aikana. Tästä hän nosti esimerkiksi Libyan kriisin, johon Suomea ei otettu mukaan, vaikka Ruotsi otettiin.

    Jotenkin näyttäisi siltä, että Suomen ja Yhdysvaltain suhteissa olisi siis edelleen epäluottamusta ilmassa. Epäluottamuksen mittariksi sopisi myös maiden johtajien väliset tapaamiset. Presidentti Tarja Halonen ei saanut kutsua Valkoiseen taloon kuin kerran virkakautensa aikana. Halonen vieraili Valkoisessa talossa lyhyesti 2002 ja ei ole sen jälkeen saanut kutsua. Presidentti Haloselle yritettiin järjestää kutsua presidentti George W. Bushin luokse, mutta matkan estivät Bushin kiireet. Oliko tämä muka syy? Halonen ei saanut kutsua myöskään Obaman kauden aikana. Halonen jäi siis USA:ssa varjoihin.

    Tiedotusvälineet ovat nostaneet etääntyvien suhteiden syntipukiksi myös ulkoministeri Erkki Tuomiojaa (sd.). Ilta Sanomat kertoi 22. syyskuuta 2007, että ulkoministeri Condoleezza Rice olisi tuskastunut Tuomiojalle, tämän vaadittua selitystä CIA:n vankilentoihin ja terroristien kidutuksiin Yhdysvaltojen ja EU:n 25 ulkoministerin kokouksessa New Yorkissa. IS:n tietojen mukaan Tuomiojan ja Ricen välillä käytiin “kohtuullisen kiivas sananvaihto” ja tämän vuoksi Rice olisi peruuttanut matkansa Suomeen. Samalla Halosen USA:n matkasuunnitelmatkin olisivat tuolloin epäonnistuneet.

    Missä tilassa Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet siis ovat? Jos suhteet ovat etääntymässä, suhteiden parantamiseksi olisi välittömästi tehtävä jotakin. Nyt valittavan Suomen uuden presidentin olisi kiinnitettävä paremmin huomiota suhteisiin Yhdysvaltojen kanssa. Samalla uuden presidentin olisi otettava suhteiden hoito yhdeksi tärkeämmäksi ulkopolitiikan päätavoitteekseen. Suomen kaltaisella maalla ei ole varaa etääntyä Yhdysvalloista, varsinkaan kun Venäjän asema on vahvistumassa kaiken aikaa.

    Eduskunnan ulkoasianvaliokunta totesi jo helmikuussa 2007, että Venäjän sotilaallinen valvonta ja liikehdintä on lisääntymässä Suomenlahdella ja Itämerellä muun muassa uusien sukellusveneiden avulla. Samalla eduskunnan tulevaisuusvaliokunta totesi jo aiemmin, että rajavartiolaitoksen ja poliisin on syytä varautua Venäjältä tulevaan ehdotukseen yhteisistä harjoituksista mahdollisen terroriuhan varalta.

    Onko siis vaarana, että etääntyvien suhteiden takia Yhdysvaltoihin, Suomi voisi joutua mukaan sotilaallisiin harjoituksiin Venäjän kanssa? Baltian mailla tätä mahdollisuutta ei ole, koska ne ovat liittyneet NATO:n jäseniksi. Onko Suomen ulkopoliittinen tila kaventumassa suhteiden kaventumisen takia Yhdysvaltoihin? Mitä Suomen ulkopoliittinen johto vastaa tähän?

    Jan Rossi

  46. Jussi Rantala kirjoittaa:

    Hyvä tentti, asialinjalla mentiin. Kaksin”taistelu”osuudet olivat kohtalaisen turhia ja liian pitkiä. Eilisen tentin asiapuolen ja maikkarin tenttien hieman nopeamman tempon yhdistelmä olisi mielestäni paras mahdollinen.

    Lipponen oli hyvä, mutta taisi lähteä kone liian myöhään käyntiin. Soinille ennustan myös lisä-ääniä – tämä saattaa pudottaa Väyrysen Haaviston taakse. Soini ilmiselvästi ei halua Väyrystä 2. kierrokselle, eikä tosin ehkä itseäänkään, joten jakomielitautinen kuva Soinin kampanjasta jää. Jussi Lähde nimesi hesarissa Soinin kampanjan osuvasti “kiertueeksi”. Joka tapauksessa, Väyrynen on saanut paremmin perustellulla EU-kritiikillään Soinin näyttämään jopa naurettavalta.

    Lisäisin vielä loppuheittona näihin Soinin shokkipaljastuksiin Englannin keskiajan viinitarhoista: vuonna 2010 Englannissa oli 404 viinitarhaa (lähde: English Wine Producersin nettisivu).

  47. Risto Virrankoski kirjoittaa:

    Koiviston kirjeestä voi vetää senkin tulkinnan, että nyt valitaan Suomen ‘viimeistä keisaria’ ellei tuleva pressa voi osoittaa tarpeellisuuttaan.

    Uusi perustuslaki antaa siihen vain vähän, jos ollenkaan, tukea. Enemmistöhallitus pyyhkii pöytää pressalla ellei pressa nauti todella suurta ja jatkuvaa kansansuosiota tai ellei pressa ole hallituksen perässähiihtäjä.

    Pelkkää ‘kansallista arvojohtajaa’ emme tarvitse.

    Ehdokkaista vain Niinistöllä, Väyrysellä ja Soinilla on edes halua yrittää olla itsenäinenkin toimija. Lipponen liputtaa itseään hallituksen tukihenkilöksi ja Haavisto olisi harmiton kaikkien kaveri. Hän olisi hallituksen ihannevävy.

    Jos toisella rundilla vastakkain ovat Niinistö ja Haavisto näemme unettavan ‘kaksintaistelun, ellei sitten Haavisto jatka kameleonttilinjallaan ja yritä ajaa Niinistön ohi oikealta.

    Muutoin, harvoin jos koskaan ja tuskin silloinkaan, olen nähnyt niin huonoa argumentointia, mitä euroasiassa on käyty. Etenkin euron puolustajat ovat epäonnistuneet ja siinä joukossa media.

    Sama pätee maanpuolustusasiaan. Varsinainen asia eli onko Suomella todellakin uskottava itsenäinen sotilaallinen maanpuolustuskyky jäi käsittelemättä. Tämähän ei voi olla uskon asia.

  48. Miika Kurtakko kirjoittaa:

    Otan kopin Anna Mikkolan erinomaisista pohdinnoista, ja jatkan.

    Perinteinen oikeisto-vasemmisto-jako on monen eri muuttujan/akselin-summa, joka on elänyt ja elää jatkuvaa muutoskautta. Esimerkiksi vasemmistolaisen ay-väen alkuperäinen ajatus pääoman ja työvoiman välisen lisäarvon oikeudenmukaisemmasta (lue: tasaisemmasta) jakamisesta on mennyt monissa ammattiliitoista siihen pisteeseen, että lisää liksaa kiristetään, vaikka se aiheuttaisi omalle alalle ja jopa omille työkavereille työttömyyttä. Tätähän voisi syyttää vaikka ahneudeksi – ehkä tämä – eikä niinkään hurjat johtajabonukset – onkin ollut primääristi Sauli Niinistön mielessä, kun ahneutta on alettu vastustaa. :-)

    Vasemmiston ja oikeiston perinteiset muodot ovat kadonneet jo aikoja sitten, ja loppu onkin sitten mielikuvien hallinnasta kiinni. Esimerkiksi politiikan arkikielessä käytetty termi “porvari” tarkoitti alun perin oman liikkeen/tehtaan/bisneksen omistanutta ja palkollisia pitänyttä patruunaa. “Porvareiksi” itsensä mieltävien joukko pitää sisällään kaikkea suurituloisista yritysjohtajista (lue: palkollisista rengeistä) pienituloisiin sairaanhoitajiin; toki mukaan mahtuu myös omistaja-yrittäjiä pienenä vähemmistönä. Sama pätee luonnollisesti myös perinteiseen vasemmistoon (“palkolliset”) ja siinä keskellä vaikuttaneeseen maalaisliittoon (“(pien)maanomistajat”) ja sen perillisiin keskustaan ja perussuomalaisiin.

    Arvoliberaali ja -konservatiivi ovat hyviä määreitä puolueille, joiden kenttä leviää vasemmisto-oikeisto-akselilla sinne tänne. Kuten vihreille ja perussuomalaisille. Se ei kuitenkaan poista politiikasta vasemmiston ja oikeiston keskeisiä vastakkainasetteluja: rikas – köyhä, omistaja – omistamaton, työ – pääoma, korkea verotus + julkiset palvelut vs. alhainen verotus + yksityiset palvelut, julkinen omistus – yksityinen omistus. Näihin kysymyksiin pitäisi median kaivaa vastaukset niin “vanhoilta” kuin uusiltakin puolueilta ja luonnollisesti niiden presidenttiehdokkailtakin. Ainakin jos kansa hakee arvojohtajaa.

    Ulkopolitiikassa vasemmisto-oikeistojako on näkynyt oikeiston varauksettomassa ja vasemmiston varauksellisessa suhtautumisessa länteen. Jos sosiaalipolitiikkaan otetaan globaali näkökulma, niin vastakkainasettelu on Suomen köyhät ja kipeät vs. maailman köyhät ja kipeät. Tässä jaossa perussuomalaiset ovat jyrkkää konservatiivioikeistoa, muut puolueet ehkä maltillista vasemmistoa, ts. kannattavat asiallisia kehitysyhteistyörahoja.

    Ympäristöpolitiikassa akselin päät ovat “ympäristö ensin” ja toinen pää “ihminen ensin”. Tässä vertailussa perussuomalaiset ja vihreät ovat akseleiden päässä, ja muut puolueet siinä enemmän tai vähemmän keskellä.

    No palataanpa sitten tähän presidentinvaaliin. Ainoastaan Niinistön (oikeisto) ja Arhinmäen (vasemmisto) voidaan sanoa olevan perinteisten aatesuuntien ehdokkaita. Kaikkien muiden näkemykset jakautuvat ja hajautuvat erinäisille akseleille, joista on vaikeaa saada selvää. Vaalikoneet kun eivät näitä asioita juurikaan tenttaa, median tenteistä puhumattakaan.

    Yhdyn Anna Mikkolan arvioon Haaviston vasemmistolaisuudesta – siinä ei juurikaan ole perää. Mutta toisaalta Haavisto on ehkä kaikista ehdokkaista eniten Halosen suvaitsevaisuusperinnön ykkösperijä. Uskon Halosenkin saaneen paljon ääniä perinteisen vasemmiston ulkopuolelta suvaitsevaisuus- ja tasa-arvonäkökulmien siivittämänä.

    Toinen kysymys on se, voivatko vasemmalle kallistuvat ihmiset asettua Haaviston taakse? Kuten Anna Mikkola edellä kirjoittikin, vihreässä liikkeessä on ollut tapana halveksua vasemmistoa niin kasvokkain kuin selän takanakin. Tämä on yksi muttei ainut syy siihen, miksei Suomessa ole muodostunut punavihreää rintamaa.

  49. Mika Ruusunen kirjoittaa:

    Ylen vaalitentti oli hyvä, mutta mielestäni MTV3:n keskiviikon tenttti oli intensiivisempi ja keskustelevampi. Maikkarin pyöreä pöytä oli onnistunut ratkaisu, jota muidenkin kannattaisi jatkossa harkita.

    Niputan seuraavassa yhteen mielipiteeni ehdokkaiden kaikista esiintymisistä:

    Yllättäjät:
    Sekä Pekka Haavisto, että Sari Essayah olivat molemmat yllättävän asiantuntevia ja sujuvia. Haavistossa on ehkä jopa piilevää surempaa ajattelijaa, joka voisi oikeasti tuoda presidentti-institutioon jotain lisäarvoa.
    Essayah sai asiantuntevuudessaan arvonantoa jopa kanssakilpailijoiltaan. Jossain muussa puoluessa hänestä voisi tulla tähti Suomen politiikan taivaalle.

    Onnistujat:
    Paavo Väyrynen on onnistuneesti (vahingossa) luonut itselleen uuden imagon, joka kieltämättä vetoaa jopa hänen vastustajiinsa. Ehkä ihan viime metreillä olemme voineet nähdä tämän uuden hienon kuoren hieman rapisevan. Opportunismi on tullut väkisin pintaan.
    Paavo Arhinmäestä on kasvamassa poliitikko, joka saattaa pysäyttää vasemmiston alamäen. Hän on parhaimmillaan asiantunteva ja hyvä esiintyjä, mutta parasta hänessä on se rohkeus, jolla hän tuo esiin puolivalmiita ajatuksiaan. Toisaalta hän rohkeudessaan heittää myös typeriä kommentteja, joiden jälkeen hän näyttää pelokkaalta city-kanilta.

    Vakiosuoriutujat:
    Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö ovat esiintyneet vanhalla rutiinilla, jota olemme nähneet kaikissa vuosientakaisissa vaalitenteissä. Niinistöltä tämä on ennakkoasetelmien mukaista strategiaa, mutta Lipposelta voisi altavastaajan asemassa odottaa enemmän. Mutta ehkä Lipposella on sittenkin kaikki pelissä? Vanha mies ei pysty parempaan. Ennen vaalikamppailuun lähtemistä hän on vaikuttanut haastatteluissa lähinnä hieman dementoituneelta vanhukselta.

    Alisuoriutuja(t):
    Timo Soinin motivaatio näihin vaaleihin näkyy huonona valmistaumisena. Eduskuntavaaleihin hän omaksui EU:n erilaiset mekanismit kiitettävällä tavalla. Tämä näkyi yllättävän kovana asiaosaamisena. Nyt kun motivaation presidentin virkaan puuttuu ja kotiläksyt jäi tekemättä, niin argumentointi on kovin heppoista. Myöskään hänen jargoninsa ei oikein istu tähän kamppanjaan.

    Muut:
    Niin, mitä voi sanoa Eva Biaudeestä? Hän ei jotenkin sovi tähän joukkoon; asiantuntemus, esiintyminen, argumentointi… Ainoa ehdokas joka sai aikaiseksi myötähäpeän tunteen.

    Lopuksi vielä galluppien EOS-joukosta. Minä löydän sieltä seuraavia ryhmiä:
    1) Perussuomalaisten kannattajat, jotka eivät halua äänestää Soinia koska se tuhoaisi puolueen orastavan valtakauden. He tekevät päätöksen viimehetkellä ja äänet jakautuvat kaikille muille paitsi Haavistolle ja Biaudelle. Eniten näitä ääniä saavat Väyrynen ja Arhinmäki.

    2) Sukupuolen perusteella äänestävät naiset, jotka eivät voi äänestää Essayahia (arvomaailma) tai Biaudeta (lue aikaisempi kommentti). Heitä lähimpänä on Haavisto, joka saa valtaosan näistä äänistä. Tämä ryhmä ratkaisee vaalit, ja nostaa Haaviston toiselle kierrokselle ohi Väyrysen.

    3) Väyrysen vastustajat, jotka haistelevat tilannetta viimeiseen asti ja asettuvat sen ehdokkaan taakse, jolla on parhain mahdollisuus estää Väyrysen pääsy toiselle kierrokselle. Nyt näyttää siltä, että se ehdokas on Haavisto. Tämä on myös se ryhmä joka ratkaisee toisen kierroksen. He äänestävät todennäköisesti Niinistön presidentiksi, mutta valistuneina kansalaisina he saattavat päättää toisinkin. Tulevat debatit ratkaisevat sen. Jos Niinistö jatkaa varovaista linjaansa ja Haavisto vielä petraa, niin odotettavissa voi olla kaikkien jytkyjen äiti.

    Huh, olipa mukava purkaa mieltään tällä mainiolla areenalla, jota olen vuosikaudet passiivisena seurannut :)

  50. Oiva Pennanen kirjoittaa:

    VIIMEINEN LENKKI.

    Sukset jalkaan vielä täytyy vetää pieni lenkki
    liian kovalta kun tuntuu löhöilijän penkki
    voi hiihdellessä huomioida jotain tarpeellista
    kuka ehdokkaista paras – siinäpä pohtimista.

    Ehdokkaista jokaisella lienee omat aatteet
    joillakin vaan taitaa olla ryvettyneet vaatteet
    monet pesut, putsaukset on tehty hyvin tarkkaan
    turvauduttu Unioniin sekä vanhaan markkaan…

    Tehokeinot monenlaiset käytössä on olleet
    heitelty on huulia, käytökset olleet polleet
    toista suohon laulettu ja Natoon tyrkytetty
    ylilyönnein ilmapiiri tarkoin myrkytetty.

    Kuraakin on lentänyt on viritelty ansaa
    on narsistisin puheinkin – jymäytetty kansaa
    media vienyt ehdokkaita aivan mielinmäärin
    kaksi naista joukossa selvinneet siroin säärin.

    On ehdokkailla kovat paineet väsymystä lykkää
    vaan ei saa yhtään hellittää ei äänestäjä tykkää
    jaksaa, jaksaa loppuun asti yksi vain voi voittaa
    Saulille kai epäilemättä voitonkellot soittaa.

    Presidentintehtävissään jokainen toki pärjää
    istuu Mäntyniemessä ja taivaanrantaa värjää
    silloin tällöin pistäytyä voinee vierailulla
    nautintohan matkalta aina on kotiin tulla.

    Ladulla on tungosta perässähiihtäjistä
    kaikilla ei suksi luista pelkkää tökkimista
    moni on kovin pettynyt – paskantaa ladulle
    toisenlaisen lopun toivoo tälle sadulle.

    Pöö-joukoissa on katkeruutta,kaunaa katalaa
    parempi oisi vedellä profiliaa matalaa
    vain omaa kuoppaa syvemmäksi kaivaa vihalla
    kun näyttää että moni asioista pihalla.

    Kepulle suuren pettymyksen sunnuntai kai tuo
    kun kansa vähän kannatusta Väyryselle suo
    niin makaa kuin on petannut – yön yli nukkunut
    varmaan joskus viinipulloonkin on hukkunut.

    Nyt lenkki tää on hiihdetty, ootellaan tulosta
    oikean presidentin keralla on elo sulosta
    sitten on taitoa, kokemusta, paineensietoa
    lainsäädännon ja talouden vankkaa tietoa.

  51. Kaarina Karhapää kirjoittaa:

    Mikä muutti vaaliasetelmia viimeisellä viikolla? Kysymykseen on vaikea vastata, ainakin objektiivisesti. Jos jostakin ehdokkaasta olisi tullut jotain aivan uutta, erittäin positiivista tai negatiivistä, niin sellainen voisi muuttaa yksittäisen äänestäjän kantaa.

    Varmaankin YLE otti Koiviston kannanoton keskustelunavaukseksi. Kun presidentin asema on muutosvaiheessa, niin kyllä Koiviston väliintulon verran oli hyvä, että pohdittiin presidentin asemaa myös menneisyydestä käsin.

    Hienoa, että jokainen puolue Suomen demokratiassa voi asettaa oman presidenttiehdokkaan, vaikkakin osa ehdokkaista haluaa vain näkyvyyttä vaikkapa kunta-, eduskunta- ja eu-vaaleja varten.

    Eilisessä YLE:n vaalitentissä onnistui ennen kaikkea toimittajat, jotka suhtautuivat hyvin tasa-puolisesti kaikkiin ehdokkaisiin. Panin merkille, että Väyryseen suhtauduttiin kunnioittavasti eikä häntä pidetty pellenä, kuten joissakin vaalitenteissä on häneen suhtauduttu.

    Joitakin kommentteja vielä ehdokkaista eilisen vaalitentin perusteella: Sari Essaya esitti asiansa hyvin. Sai vaikutelman, että hän tiesi, mitä puhui. Paavo Arhinmäki esittää asiansa varmasti. Hänen kohdallaan on aina ihailtava, miten nuori poliitikko pitää vähäosaisten puolta. Sauli Niinistö vaikutti epävarmalta. Enää ei voi olla hiljaa, vaan pitäisi puhua mielipiteensä selvemmin. Jokaisella ihmisellä on tietenkin puhetapansa. Mutta Niinistöltä odottaisin suoraviivaisempaa puhetapaa. Joskus saa sellaisen kuvan, että hän panttaa asioita tai sitten hän ei yksinkertaisesti tiedä asioista.
    Pekka Haavisto kyllä puhuu paljon. Joskus tuntuu, että hänellä on heti vastaus kaikkeen. Onko se uskottavaa vai ei, tiedä häntä! Paavo Lipponen toi joukkoon asiaosaamistaan, mutta olisi voinut olla tölväisemättä Väyrystä. Eva Biaudet esitti hyvän kannanoton sorrettujen puolustamiseksi ilman YK:n mandaattia.
    Nyt kehoitan jokaista äänestämän!

  52. Jan Rossi kirjoittaa:

    Oli hienoa, että tenteissä on keskusteltu myös Kataisen hallituksen kuntauudistuksesta, sillä Katainen ilmoitti tänään, että Suomeen tulee jäämään n. sata kuntaa. Eli nykyisestä 336 kunnasta katoaa 226 kuntaa. Edessä on siis melkoinen myllerrys suomalaisessa kuntakentässä. Odotettavissa on kuumat kuntavaalit, joissa nykyisiä hallituspuolueita odottaa noutaja.

    Miten tulee käymään presidenttiehdokkaiden kotikunnille? Hallituksen ministereiden kotikunnille? Kokonaisia kaupunkeja tulee katoamaan kun ne pakkoliitetään johonkin toiseen kaupunkiin. Miten käy Turussa? Miten käy Espoon, Vantaan, Kauniaisen? Tai Imatran? Tai Oulun?

    Kuntauudistus on käsittämätön teko suomalaista lähidemokratiaa vastaan, sillä uudistus johtaa syrjäseutujen yhä pehenevaan autioutumiseen ja ihmisen pakkomuuttoon palvelukeskuksiin. Kuntauudistuksesta olisi pitänyt keskustella näissäkin vaaleissa huomattavasti enemmän, vaikka asia ei kuulu presidentille. Onhan näissä vaaleissa keskusteltu paljon muistakin asioista, jotka eivät kuulu presidentin toimivaltaan.

    Jan Rossi

  53. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Kaarina Karhapää kirjoitti :”Sauli Niinistö vaikutti epävarmalta. Enää ei voi olla hiljaa, vaan pitäisi puhua mielipiteensä selvemmin. Jokaisella ihmisellä on tietenkin puhetapansa. Mutta Niinistöltä odottaisin suoraviivaisempaa puhetapaa. Joskus saa sellaisen kuvan, että hän panttaa asioita tai sitten hän ei yksinkertaisesti tiedä asioista.”

    Hyvä Kaarina, Sauli Niinistö ei varmaan ole “kaikkien alojen erikoisasiantuntija”.Joihinkin kysymyksiin hän ei todellakaan tiedä oikeaa vastausta. Joihinkin toisiin hän kyllä tietää, mutta ymmärtää samalla, ettei voi ennen vaaleja suututtaa äänestäjiä kertomalla rehellisesti koko epämiellyttävän totuuden. Tämä johtaa tiedon panttaamiseen. Totuuden puhuja kun ei tunnetusti löydä yösijaa.

    Täsä on myös yksi pointti, johon kommentoijat eivät ole mielestäni kiinnittäneet riittävästi huomiota : Sauli Niinistöstä ttulee käytännössä varmasti seuraava presidentti ja hän myös tietää tämän. Hänen kannattaa olla varovainen, jottei naulaa itsensä kengistään lattiaan ja sulje pois käyttökelpoisia toimintavaihtoehtoja. Siis taas yksi syy lisää varovaiseen itseilmaisuun.

    Sauli Niinistön tyyli ilmaista asiat on hieman koukeroinen, enkä usko, että hän pystyy sitä koskaan aivan toisenlaiseksi muuttamaan. Mutta hän on kyllä tehokas ja tuloksia aikaansaava johtaja. Hänellä on siitä runsaasti näyttöjä.

  54. Kaarina Karhapää kirjoittaa:

    Vesa Kaiteralle totean vain, että tottakai ymmärrän, miksi Niinistö panttaa mielipiteitään. Mutta kysynkin, onko se reilua? Kyllä äänestäjillä on oikeus jo tässä vaiheessa tietää presidenttiehdokkaan mielipiteet tärkeisiin asioihin. Tietenkään presidentti ei tule päättämään monestakaan niistä asioista, joita me pohdimme näillä palstoilla.
    Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällainen “panttaaminen” kertoo myös jotain panttaajan persoonasta.

  55. Riku Keskinen kirjoittaa:

    MTV3:n ja YLE:n tenteistä muodostui parivaljakko. Tenteillä oli selkeä oma profiilinsa.

    Maikkarin tentissä oli tunteita, persoonaa, kaikkea henkilövaaliin liittyvää. Tiivis ympyrässä istuminen oli toimiva ratkaisu. Haavisto oli parhaimmillaan. Soinilla oli hetkensä. Väyrynen ei onnistunut.

    YLE:n tentissä taas oltiin presidentin vallankäytön kovassa ytimessä. Minusta Väyrynen oli nyt vahva kera Lipposen ja Niinistön. Muutkaan eivät olleet huonoja. Minusta esim. Biaudet oli kerrankin hyvä, joten tulkoon mainituksi.

    Väyrysellä ja Haavistolla on ollut hyvät kampanjat. Minustakin Väyrynen hyytyi alkuviikosta, mutta teki nyt komean paluun. Nyt tuntuu, että nämä kaksi herraa on nähty parhaimmillaan, joten eikun valitsemaan. Ja kaikista muistakin tietysti.

  56. Minerva Krohn kirjoittaa:

    Televisiottomana katson sitä harvoin. Nyt hankkiuduin äitini luo seuraamaan tenttiä. Ihmettelen Niinistön esiintymisen saamia kehuja. Hän näytti äreältä ja kyllästyneeltä. Väittelyssä Väyrysen kanssa ilmeet ja kehon kieli viestivät eri mieltä olevan väheksymistä. Ilmeisesti en (Haaviston kannattajana) ole kohderyhmää, enkä siksi näe kuinka hyvin hän onnistui.

  57. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Kaarina Krhapää kirjoitti :”Kyllä äänestäjillä on oikeus jo tässä vaiheessa tietää presidenttiehdokkaan mielipiteet tärkeisiin asioihin. Tietenkään presidentti ei tule päättämään monestakaan niistä asioista, joita me pohdimme näillä palstoilla.
    Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällainen ”panttaaminen” kertoo myös jotain panttaajan persoonasta.”

    Sauli Niinistö on kuitenkin ollut aikoinaan vuosia valtiovarainministerinä varsin vaikeissa oloissa, joten hänellä on tuntuma siihen, ettei äänestäjille kannata antaa katteettomia lupauksia.

    Eilisessä TV-tentissä Paavo Lipponen täräytti suoraan, että hänen aikanaan Suomi siirtyi osaksi länttä. Periaatteellsiella tasolla tämä pitää luonnollisestikin paikkansa, sillä Neuvostoliiton romahduksen ja Suomen EU-jäsenyyden myötä maamme sirityi pos itäisen naapurimme sotilaallisesta etupiiristä. Mutta Sauli Niinistö arvioi sisimmässään tuota asiaa todennäköisesti siitä perspektiivistä, että virassa olevana presidenttinä hän varmaankin tapaa vielä tulevan kevään aikaan Venäjän presidentin ja muuta johtoa. Tässä tilanteessa ei välttämättä kannata uhota siitä, kuinka valtaisasti Suomi onkaan viime vuosikymmeniä lännettynyt. Jos puhumme sen sijaan Suomen eurooppalaistumisesta, niin se pitää myös paikkansa eikä ärsytä Venäjän johtoa lainkaan samalla tavalla kuin edellinen väite.

    Kyse ei siis välttämättä ole tiedon panttajan luonteesta, vaan siitä asemasta, joka hänellä on tai jonka hän arvelee pian saavansa.

  58. Tuomo Kokko kirjoittaa:

    Kiitetäänpä erikseen vielä Ylen juontajiakin. Heikki Ali-Hokka ei edusta piikittelevää toimittajatyyppiä, vaan tiedonvälittäjää, jota motivoi inhimillinen uteliaisuus. Siitä seuraa tyyli, jossa ehdokkaita yritetään todella haastatella, sanan varsinaisessa merkityksessä. Riikka Uosukaisesta puolestaan on, jollain tavoin kulissien takana, kehittynyt poliittisen journalismin Grand Old Lady. Uosukaisella on nykyään karismaa hiukan samoin kuin erästä syyspuolen tv-tenttiä vetäneellä Jorma Ollilalla. Asiallisuus säilyy kuin itsestään, kun juontajista huokuu rakentava auktoriteetti!

    Mauno Koivisto. Siinä hän on, kirjeen välityksellä mutta aivan omana itsenään. Oliko silmässäni roska vai miksi tunsin poskellani kyyneleen, kun 88 vuoden ikään ehtinyt presidentti kävi kriittisesti läpi omia tavoitteitaan ja päätöksiään vuosien varrelta? Korkeassa iässä vain todella harvat kykenevät kyseenalaistamaan omien aktiivivuosiensa ratkaisut. Oppia ikä kaikki, toden totta.

  59. Reino Kössö kirjoittaa:

    Jos Niinistö ja Haavisto ovat toisella kierroksella vastakkain, katoaa vaalista jännite täydellisesti. Mahdollisuuksien rajoissa onkin, että toisella kierroksella olisivat vastakkain Väyrynen ja Haavisto. Vaalikopeissa voi tapahtua yllättäviä asioita. Niinistö on ollut vaalikampanjassaan pettymys.

  60. Johannes Hirvaskoski kirjoittaa:

    Anna Mikkola ja Miika Kurtakko pohtivat sitä, mitkä ovat yhteiskunnallisen ajattelun oikeasti merkittäviä vedenjakajia vuonna 2012. Kaikkein oleellisin unohtui. – Laajimmin soveltuva ja tulevaisuudellemme tärkein poliittinen akseli on näet keskittämisen ja hajauttamisen välinen asetelma. .

    Lähidemokratia ja paikallinen päätöksenteko johtavat paikalliseen vastuun ottamiseen. Tämä vahvistaa yhteisöllisyyttä, sekä ehkäisee aikamme pahinta vitsausta, ihmisten vieraantumista, mistä lähes kaikki muut ongelmamme osaltaan kumpuavat. Siksi paikallisuuden astetta tai määrää voi pitää keskeisenä hyvän elämän mittarina tulevaisuuden yhteiskunnassa.

    Kasvun hallitseminen on toinen ongelmamme. Kasvua luodaan erikoistumalla, eli keskittämällä. Mutta tehokkaan ja keskitetyn yhteiskunnan riskitkin ovat keskittyneitä. Lisäksi; pääasiassa tehokkuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa ihmiset voivat pahoin. Tämän kehityksen vastavoima on hajauttaminen, jota ei pidä sekoittaa valtionhallinnon hajasijoittamiseen.

    Harva poliitikko uskaltaa sanoa että meidän tulee varautua aikaan jona talouden ja materiaalisen elintason kasvaminen ei ole mahdollista. Paavo Väyrynen uskaltaa. Kasvun hallintaa vaativia äänenpainoja kyllä kuulee nykyisin, useimmin ympäristöliikkeestä, mutta ilman analyysia siitä, millaisella yhteiskunnallisella mallilla se tapahtuisi. Harva on tässä tullut pohtineeksi, mitä desentralistisella politiikalla voisi olla annettavaa.

    Asiasta hieman enenmmän blogissani.

    http://www.johanneshirvaskoski.fi/component/content/article/117-politiikan-oleellisin-vedenjakaja.html

  61. Jani Huovinen kirjoittaa:

    Reino Kössö on aivan oikeassa siinä, että kansalaisille on alkanut paljastua totuus Niinistöstä; hän on pelkkä median luoma kupla, jolla ei ole todellisia tiedollisia eikä taidollisia edellytyksiä hoitaa Tasavallan Presidentin, Suomen ulkopolitiikan johtajan, tehtävää.

    Ja kun toisella kierroksella on vastassa kaiken kokenut ja näkemyksellinen ajattelija ja taitava poliitikko Väyrynen, on Niinistön kupalan lopullinen puhkeaminen lähes varmaa ennen 2. kierroksen äänestyspäivää!

    Nyt vain on kaikkien niiden, jotka eivät halua maalle epäpätevää ja Nato-mielistä presidenttiä äänestettävä sen puolesta, että ainoa ehdokas joka voi Niinistön voittaa – Väyrynen – pääsee 2. kierrokselle!

  62. Jari Mäkäräinen kirjoittaa:

    Mikä muutti vaaliasetelmaa viimeisellä viikolla? Itselläni on sellainen kutina, että ihmiset ovat tajunneet, että äänestämisestä tässä on kysymys. Ennakkoäänestysluvut, gallupit ja tentit ehkä tuntuivat viihteeltä vielä viime viikonloppuna, nyt alkaa olla tunne, että voisiko se olla se ääni, joka ratkaisee… Että minun äänellänihän, perhana, on merkitystä!

  63. Kyösti Salovaara kirjoittaa:

    Perjantainen iltapäivä hämärtyy, lumisade on hetkeksi tauonnut. On sininen hetki, hieman surumielinen, haikea. Jostakin syystä nämä vaalit tuntuvat tärkeämmiltä kuin monet aikaisemmat. Ja jostakin syystä tunnen ennen kokematonta voimattomuutta vaikuttaa asioiden rientoon.

    Luulen että voimattomuuden tunto – ja siitä johtuva alakuloisuus – johtuu ympärillä käytävästä mediakeskustelusta. Yht’äkkiä painetut ja sähköiset viestimet tuntuvat julistavan yksioikoisesti ketkä pääsevät, kenellä on mahdollisuus päästä, presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Vaikka puolet äänistä on vielä antamatta, toimittajat tuntuvat ylisummaan olevan yhtä mieltä siitä, että vain Haaviston ja Väyrysen (ja tietysti Niinistön) kannattajien tulee mennä vaalipaikoille.

    Mielipidekyselyjen luoma poliittisen käyttäytymisen determinismi pelottaa.

    Mutta tietysti tämäkin on harhaa. Minä ”pelkään” median viestejä koska luen lehtiä, kuuntelen radiota, katselen telkkaria ja imen kaiken mitä eteen tuodaan. Olen mediaeläin pahimmasta päästä. Se sumentaa näkökyvyn, vääristää arvostelukyvyn.

    Me lehtiä himokkaasti lukevat uskomme mitä niissä kirjoitetaan. Usko tai älä. Maailma näyttäytyy kirjoitusten läpi, vääristyneenä ja tulkittuna. Jos se ei miellytä, syytämme lehtiä, peiliä, ei maailmaa sinänsä.

    Tänään ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä Tuomo Lappalainen asemoi Haaviston mielipidesuosion nousun yhteen Hesarin juttuun. Näin: ”HS-gallupissa sekä Haaviston että Lipposen kannatus oli kivunnut kuudesta seitsemään prosenttiin. Vain toisen saavuttama tulos oli kuitenkin lehdelle uutinen. ‘Haaviston kannatus nousussa’, se otsikoi.”

    Mediaeläin Lappalainen näkee siis suuren kuvion kirjoitetussa sanassa. Hän näkee rivien väliin. Niin kuin minäkin vaikka me molemmat saatamme olla väärässä.

    Niin ikään tänään ilmestyneessä Kanavassa Jermu Laine tarttuu syksyiseen Seppo Lindblomin artikkeliin, missä Lindblom kertoi että Koivisto katuu… Ja kuitenkin vasta eilen illalla Koiviston ”katumuksesta” tuli uutinen kun se julkaistiin (toistettiin) ”oikealla” forumilla oikeaan aikaan.

    Me, minä, jotka uskomme kirjoitettuun sanaan, luulemme että kaikki ihmiset käyttäytyvät samalla tavalla. Vaikka aamulla varhain, kun joskus herään lehdenkantajan askeliin, niin kuulen että tässä rappukäytävässä minä taidan olla ainoa jolle tulee aamulla lehtiä. Mistäköhän ne muut asukkaat mielipiteensä ammentavat? Ja millä perusteilla, hemmetti soikoon?

    Katselin MTV:n vaalitenttiä ystäväni kanssa. Käytiin tällainen keskustelu.

    ”Toi Lipponen on ihan ajastaan jäljessä”, ystäväni sanoi.
    ”Miten niin?” minä sanoin.
    ”Se on ajastaan jäljessä.”
    ”Hitto sun kanssasi”, minä sanoin. ”Lipponen tietää nykyhetkestä sataa kertaa enemmän kuin sinä.”
    ”Se on ajastaan jäljessä.”
    ”Vai niin”, minä sanoin.

    Esimerkkini saattaa olla huono, mutta yritän vain tunnustaa etten tiedä millä perusteella ihmiset muodostavat mielipiteensä tästä tai tuosta henkilöstä, asiasta, tapahtumasta. Perustuuko se, mielipiteen muodostus tunteeseen vai järkeen? Vai molempiin, tiedä häntä. Minun ongelmani on, että kuvittelen kaiken perustuvan järkeen vaikka itsekin epäilen, ja epäilen myös itseäni.

    Vaikka yrittäisin olla kuinka puolueeton ja järkevä, minusta Lipponen on tämän viikon keskusteluissa esiintynyt muita päätä pidempänä, älykkäämmin kuin muut. Mutta heti on sanottava, että Haavisto on kroolannut hyvin Lipposen peesissä. Joten ei minusta ole lainkaan kardinaalivirhe jos äänestäjä kääntyy Haaviston kannalle.

    Niinistön suosiota ihmettelen. Olen odottanut että hänen vaisusta ja ympäripyöreästä fraseologiastaan puhkeaisi karismaattinen Niinistö, se mies joka ansaitsee suosionsa, tai paremmin sanottuna sellainen mies jonka suosion ymmärtää. Mutta turhaan olen tällaista puhkeamista vartonut.

    Enkä väitä etteikö Niinistöstä presidenttiä saa, mutta en jaksa olla ihmettelemättä mihin hänen suosionsa perustuu. Siihenkö ettei mies sano mitään asiaan suoraan, niin kuin asia makaa ja on? Jalkapalloilijan tulisi pelata eteenpäin eikä sivulle.

    Niin ikään ymmärrän että Euroopan vastustajilla, Soinilla ja Väyrysellä on ansionsa enkä heidän pätevyyttään uskalla asettaa epäilyksen alaiseksi, mutta koska me olemme euroopalaisia, koska meidät on jo asemoitu länteen, en halua ryhtyä pohtimaan miksi itäinen hämärä olisi jokin tie kuljettavaksi, miksi Impivaaran takaiseen korpeen kannattaisi palata.

    Nyt sininen hetki on muuttunut illan pimeydeksi.

    Sanat on sanottu, ajatukset ajateltu.

  64. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Vesa Kaitera väittää että Sauli Niinistö oli ovela, ei halunnut Putinin saavan tietää että hän olisi Lipposen kanssa samaa mieltä-Suomi kuuluu länteen. Siksi Niinistö veti hajurakoa
    , saakohan Putin varmasti tietää ovelan siirron.

    Arhinmäkeä ihmettelee, Venäjän yhteiskunta ei sisällä mitään sellaisia piirteitä joihin perinteinen vasemmistolainen voisi samaistua. Sielä vasta tasavero on, rikkaat ei maksa veroja.

    Suomeen muuttaneet venäläiset ovat halunneet muuttaa juuri länteen. Venäjä modernisaatiossa Suomen tulee olla mukana
    mutta ei Venäjä ole muuttunut vielä oikeusvaltioksi.

    Putkikonsultti Paavo Lipponen uskalsi sanoa asemoineensa Suomen lähteen. Ei Lipponen pelännyt sitä sanoa.

    Arhinmäen kokonaiskuva tenteistä oli aika hyv’ä. Hän kuitenkin eniten vaatii armeijamme rahojen supistamista samalla kun oli valmis yhteisiin sotaharjoituksiin Venäjän kanssa. Neuvokaa joku nuorta miestä.

    Väyrynen aivan säikähti kun katsottiin Suomen kuuluvan länteen, kuin Pietari hiilivalkealla.hän kielsi tämän.

  65. Reino Kössö kirjoittaa:

    Paavo Väyrynen ei nähdäkseni kategorisesti vastusta eurooppalaista yhteistyötä, kunhan se pohjautuu itsenäisten kansallisvaltioiden toimintaan. Siinä ei ole kyse eristäytymisestä tai paluusta johonkin Impivaaraan.

    Suomessa on aina arvostettu sisua. Perusasenteesta riippuu, pitääkö Paavo Väyrysen pitkää uraa ylä- ja alamäkineen parantumattomana pyrkyryytenä vai todisteena suomalaisesta sisusta, jolla mennään läpi sen kuuluisan harmaan kiven.

    Väyrysen ulkopoliittinen kokemus on vahvin koko ehdokaskaartista. Ja vaikka itse en kovin innostunut ole mistään arvojohtajuudesta, niin Paavo Väyrysen arvot kyllä kestävät vertailun muiden ehdokkaiden vastaaviin.

  66. Miika Kurtakko kirjoittaa:

    Mietin hieman lisää Pekka Haaviston ja Timo Soinin poliittista suuntautumista. Päädyin seuraaviin määritelmiin: Haavisto on eko-oikeistolainen liberaali. Timo Soini on puolestaan ekovasemmistolainen konservatiivi. Eko-oikeistolainen asettaa luonnon ihmisen edelle, ekovasemmistolainen puolestaan ihmisen luonnon edelle. Liberaali on vapaamielinen, konservatiivi vanhoillinen.

    Johannes Hirvaskoski nosti esiin keskustan koossa pitävän liiman, vastakkainasettelun sentralistien, keskittäjien ja desentralistien eli hajauttajien välillä. Tietojeni mukaan muissa puolueissa ei kitenkaan moista vastakkainasettelua oikein nähdä. Se on pikemminkin keskustaa koossa pitävä pyhä lehmä, jolla oman puolueen olemassaolo perustellaan. Muutenhan keskusta olisi jo aikaa sitten muuttunut aidoksi liberaalidemokraattiseksi puolueeksi, jossa vaadittaisiin mm. kuntarakenteiden järkeistämistä. :-)

  67. Heikki Hakala kirjoittaa:

    Minua miellytti Ylen tentissä, kuten tämänkertaisessa kampanjassa yleisemminkin, erityisesti se korrektius, jolla toimittajat lähestyivät ehdokkaita ja ehdokkaat toisiansa. Prässätä saa ja pitää, kun sen paikka on, mutta painostaminen ei ole sen enempää hyvän journalismin kuin politiikankaan synonyymi.

    Kun kyse on tasavallan päämiehen vaalista, johon kaikki ehdokkaat ovat valikoituneet puolueidensa demokraattisten prosessien kautta, tietty arvokkuus ja kunnioitus eivät ole ristiriidassa sen kanssa, että henkilöt, heidän taustansa ja näkemyksensä läpivalaistaan perusteellisesti. Ymmärrän, että käyttämäni käsitteet eivät ole trendikkäitä, mutta ehkä presidentin tulisikin olla trendien yläpuolella.

    Seuratessani tätä blogia päivittäin Unskin tähänastisten 24 postauksen ajan olen huomannut sivuuttavani tyystin lähes kaikki sellaiset kommentit, joissa on keskitytty mustamaalaamaan tai vähättelemään muita kuin omaa ehdokasta ja heidän kannattajiaan. Sen olen kuitenkin noteerannut, että tiettyjen ehdokkaiden tukijoukoissa negatiivinen kirjoittelu on suorastaan sääntö, kun taas toiset ovat sellaisesta ihailtavasti pidättäytyneet.

    Olisi hienoa, jos kiihkeimmätkin kannattajat ymmärtäisivät, että heidän käyttäytymisensä vaikuttaa väistämättä myös siihen mielikuvaan, joka heidän ehdokkaastaan muille muodostuu.

  68. Raine Lehkonen kirjoittaa:

    Hyvä Unto!
    Olen samaa mieltä, eilinen YLEn vaalikeskustelu oli juuri sitä, mitä on kaivattukin. Täyttä asiaa, ei sirkushuveja! Lipponen oli paras, aivan omassa valtiomiesluokassaan. Hänestä saisimme todellisen arvojohtajan. Olen ylpeä hänestä, kävi miten kävi.

  69. Tuukka Sariola kirjoittaa:

    “Perustuuko se, mielipiteen muodostus tunteeseen vai järkeen?”

    Se perustuu varmasti moniinkin asioihin. Mutta Lipposen isoin ongelma on todellisuusmaailma joka on rakentunut kylmän sodan aikana. Hän pelkää kuollakseen sitä, että Suomi olisi jonkin sortin yksinäinen itäinen peräpitäjä. Tämä ajatusmalli näyttäytyy niin EU kuin kielipolitiikassa.

    Valtaosalle 80- tai 90-luvulla syntyneistä ihmisistä Suomi on itsestään selvä länsimaa, eikä se ole mitenkään riippuvainen EVM:ään osallistumisesta tai perustuslain germaanisesta kansalliskielestä. Jokainen on oman aikansa lapsi.

  70. Johannes Hirvaskoski kirjoittaa:

    Miika Kurtakko

    Ehkä esitin asian kärjekkääksi. Mutta olet oikeassa siinä että hajauttamisen ja keskittämisen välisen eron merkityksellisyyttä ei muissa puolueissa nähdä.

    - Ylen Suuri Vaalikeskustelu oli perusteellisesti suunniteltu ja hyvin järjestetty. Tätä osasin kyllä odottaakin, juontajien perusteella. Ero Järvenpäähän oli kyllä melko markantti.

  71. Hanna Järveläinen kirjoittaa:

    Kyllä, hyvä vaalikeskustelu YLEllä ja paljon asiallisempi kuin Maikkarin. Kaikki tulivat esiin omana itsenään. Erityisen rohkeasti esiintyi Paavo Lipponen, joka uskaltaa sanoa ääneen asioita toisin kuin Niinistö, jonka Väyrynen on ajanut Nato-syyttelyllä nurkkaan. Hyvin harmillista ettei Suomen ulkopoliittisesta suuntautumisesta sen tähden ole voitu keskustella.

    Muutenkin Väyrynen on vahingossa tämän viikon tenteissä paljastanut todellisen luonteensa, joka olisi kannattanut pyrkiä pitämään salassa. Avauskeskustelussa Koiviston fundeerauksesta tuli ilmi hänen pyrkimyksensä vahvemmaksi presidentiksi kuin tuleva perustuslaki valtuuttaa. Kekkoseksi kekkosen paikalle.

    Maikkarin tentissä Väyrynen ei pyydettäessä kyennyt antamaan tunnustusta vastaehdokkaalle, vaan kehui sen sijaan itseään. Ja tietysti pyrkinyt sotkemaan oppositiopolitiikkaa joka käänteeseen. Mauttomista tv.mainoksista puhumattakaan.

    Joten aivan aiheellisesti Väyrynen on laskussa ja loistavasti esiintynyt Pekka Haavisto nousussa kuten Halonen tullessaan ensimmäistä kertaa valituksi.

  72. Jussi Isotalo kirjoittaa:

    Jaan Heikki Hakalan tuntemukset yli-innokkaitten kannattajien karhunpalveluksista omille ehdokkailleen. Näissä vaaleissa on hyvät ehdokkaat, joista kukaan ei ansaitse tulla väheksytyksi.

    Presidentti on tasavallan eikä tasavalta presidentin. Valitsemme presidenttiä Suomelle, emme itsellemme tai jollekin puolueelle.

    Ei tämä mitään misääriä ole. Vierastan kovasti ajatusta, jonka mukaan vaaleissa äänestetään mieluummin jotakuta vastaan kuin jonkun puolesta.

    Oman ehdokasvalintani olen testannut ajattelemalla, kenen haluaisin olevan valtionpäämiehenä silloin kun jotain pahaa tapahtuu. Juhlapäivänä jokainen mahdollinen presidenttipari näyttää hyvältä valtiosalin parketilla suurristit yllään.

  73. Jouko Halttunen kirjoittaa:

    Kun Unto avasi bloginsa sanoin että seuraan blogia mutta en osallistu keskusteluun tällä kertaakoska ole päättänyt äänestää tällä kertaa Väyrystä molemmilla kierroksilla.
    Nyt kun olen katsonut vaaliväittelyt niin olen tullut johtopäätöksiin presidentin pääasiasta ulkopolitiikasta:
    - Lipposella on tietämystä, kokemusta, (EU-)näkemystä ja auktoriteettia.
    - Väyrysellä on tietämystä, kokemusta, (Globaalia-)näkemystä ja auktoriteettia.
    - Niinistöllä vain vähän tietämystä, ei kokemusta, ei näkemystä mutta auktoriteettia.
    - Haavisto vastaa kuin opiskelija professorin suullisessa tentissä, ei tietämystä, ei kokemusta, ei auktoriteettiä.
    - Soinilla ei tietämystä, ei kokemusta, asenteellista vastakkainasettelua ja omanapaisuutta
    - Biuadet ja Essayh ovat yhden asian naisia, toinen tasa-arvon toinen kristillisten arvojen asialla.
    Joten tämä on vahvistanut vain kantaani että äänestän Väyrystä.
    Mutta häpeän sosialidemokraattien puolesta että heistä suurin osa aikoo äänestää Niinistöä tai Haavistoa kun heillä on noin ylivertainen ehdokas kuin Lipponen suhteessa näihin kahteen.

  74. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Jotenkin epätodellinen kohtaus Ylen tentin lopussa, Lipponen kertoi asemoineensa Suomen länteen. Väyrynen huudahtaa Suomea vietävän Natoon ja Niinistö korostaa Suomen kuuluvan Länsi-Eurooppaan.

    USA siirtää painopistettään Tyynelle Merelle, mutta eivät jenkit ole Euroopasta lähteneet. Paavo Lipposen USA tuntemus ajaa Niinistön ja Väyrysen edelle.

    Arvostan Sauli Niinistöä ja Paavo Väyrystä, jo senkin takia, että mahdollisesti joudun valitsemaan heidän välillään toisella
    kierroksella. Tietenkin äänestän.

  75. Jani Huovinen kirjoittaa:

    Kun täällä on Oiva Pennasen taholta julkaistu vaaleja käsittelevä runo, niin ajattelin tästä inspiroituneena siteerata seuraavaan otteen milelikirjailijani Pentti Saarikosken kirjeestä vaimolleen Mialle Ruotsiin, kun hän oli matkalla kotimaassaan Suomessa :

    “22.6.-80. Paavo Väyrysestä tuli Keskustapuolueen puheenjohtaja. Hyvin tärkeä tapahtuma Suomen politiikassa: Väyrynen edustaa Keskustapuolueen vasemmistosiipeä” (Lähde: “Sinun, Pentti”, s. 87)

    Tämä todistaa sen, että jo varhain esim. vasemmistoa edustanut Saarikoski laittoi merkille sen, että Väyrynen ei ole perinteinen oikeistopoliitikko, vaan sopii mainiosti myös meidän vasemmistolaisten edusmieheksi!

  76. Eero Pyykkölä kirjoittaa:

    Finaaliviikon tilanne on selkiytynyt melkoisesti. Jatkopaikoista kilpailevat galluppien valossa pääsääntöisesti lasku-uralla oleva kokoomuksen Sauli Niinistö, vihreiden Pekka Haavisto ja kepun Paavo Väyrynen. Kärkikolmikon takana olevat voimat eivät ensisijaisesti hae Suomelle presidenttiä, vaan oman ryhmän arvojohtajaa. Audi-kansa tukee voimakkaasti Niinistön valintaa, viime vuoden homokeskusteluista suivaantuneet Haavistoa ja kepulaisten ja persujen impivaarasiipi Väyrystä. Koko kansan presidenttiä ei siis ole hakusessa.

    Suomen presidentiksi paras valinta olisi Paavo Lipponen. Hän on ehdokkaista laaja-alaisin niin yleissivistyksen, poliittisen osaamisen, kuin kansainvälisten suhteidenkin kannalta. Lipponen on oikeasti valtiomies, muista ehdokkaista juuri tuota ulottuvuutta on vaikea havaita. Kertoo paljon ajastamme, ettei Lipposen merkittävyyttä havaita suuremmin äänestäjien joukoissa.

    Lipposen mahdollinen karsiutuminen jatkokierrokselta on kaikkien suomalaisten lisäksi ongelma myös demareille. Jos omissa sisäisissä äänestyksissä valittua presidenttiehdokasta ei tueta vaaleissa, tarkoittaa se puolueen kannatuksen edelleen näivettymistä.

  77. Seppo Hildén kirjoittaa:

    Tähän väliin sitten myös hyviä uutisia.

    Halosen 12 vuoden kausi päättyy onneksi pian.

  78. Tarja Kaasinen kirjoittaa:

    Finaaliviikko ei mielestäni tuonut ehdokkaiden kohdalla juurikaan muutoksia. Kaksi vaalitenttiä, MTV:n ehkä hieman viihteellinen ja YLE:n presidentin valtaoikeuksiin keskittynyt, toivat ehdokkaiden näkemyksiä monipuolisesti esille. Jotakin sentään vaaliasetelmassa on merkillistä viimeiselläkin viikolla: niiden osuus, jotka “eivät osaa sanoa” on edelleen joidenkin gallupien mukaan ollut nousussa. Jos äänestyprosentti nousee korkeahkoksi, saattaa pienoinen yllätys olla muhimassa.

    Mitä itse ehdokkaiden onnistumisiin vaalitenteissä tulee, niin esim. kahdessa viimeisessä useampi ehdokas esiintyi ihan varteenotettavana presidenttikandidaattina. En ole minkään puolueen edustajana täällä, vaan olen 100 % “puolueuskoton”, joten olen vain median antaman tiedon varassa. Olen ihmetellyt vanhimman Paavon heikkoa gallupmenestystä. Paavo on syttynyt hieman liian myöhään, oletan. Vaikuttaa myös siltä, että pienoista ikärasismia esiintyy, vaikka yritämme sen valistuneina ihmisinä kieltää. Kahdessa viimeisessä TV-tentissä Lipponen on ollut ylivertainen asiaosaaja, mutta kun se ei näemmä nykypäivänä riitä. Ehdokkaiden pitää mennä mukaan vähän kaikenlaiseen markkinapyöritykseen: kengännumeroa ja kalsareiden väriä ei kaiketi ole kysytty.

    Ehdokkaita on paljon ja ikäänkuin eri sarjoista. Osahan on ehdolla vain siitä syystä, että oman puolueen piti saada oma ehdokas. Toki tällä on ollut positiiviset puolensakin: nuorin Paavo ja Sari Essayah ovat tuoneet railakkaankin lisänsä keskusteluihin ja yllättäneet muutenkin myönteisesti. Soinista olen saanut vaikutelman, ettei hänkään ole ihan tosissaan liikkeellä. Tästä vinkkelistä katsottuna (aakkosjärjestyksessä) Haavisto, Lipponen, Niinistö ja Väyrynen ovat vakavissaan liikkeellä.

    Jos vielä sanoisi muutaman sanan gallupeista ja vaalitenteistä: kyllä näitä gallupeja on ollut jo liikaa. Yhtenä päivänä julkistettiin peräti kolme. Turha sitä on kieltää, etteivätkö nämä jo olisi alkaneet elää omaa elämäänsä.

    Mielestäni YLEN suuri vaalitentti olisi ollut tyylikäs päätös ehdokkaiden televisioesiintymisille. Hieman ihmetytti MTV:n perjantai-illan prime time aikaan ulostullut Niinistön yksilötentti, jonka jälkeen heti perään ehdokas oli vielä viihdeohjelmassa “Korkojen kera”.

    Sunnuntaiksi on tiedossa kaikesta huolimatta jännittävä äänestyspäivä. Toivotan Unskille ja kaikille kommentaattoreille hyvää vaaliviikonloppua!

  79. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Tuo sametinpehmeä, hopeakielinen mies on ottamassa koko kansakunnan pauloihinsa. Kilpakumppanit ovat ymmällään! Miten hän sen oikein tekee? Kuka voi hänet enää pysäyttää?

    Aikaa on enää kaksi yötä.

  80. Jan Rossi kirjoittaa:

    Ohessa teesini uudelle presidentille Palestiinan kysymyksessä. On valitettavaa, että Lähi-idän kriisi ei saanut enemmän tilaa presidenttitenttien keskusteluissa.

    Uuden presidentin tunnustettava Palestiinan valtio

    Oli hienoa, että Suomi oli niiden joukossa Unescossa, jotka tunnustivat Palestiinan valtion osaksi järjestöä. Tilanne on sellainen, että nyt valittavan uuden presidentin olisi ulkopolitiikassaan tunnustettava virallisesti Palestiina itsenäiseksi valtioksi Norjan ja Islannin mukaisesti. Myös presidentti Ahtisaari on vaatinut jo aiemmin Palestiinan tunnustamista.

    Palestiinalaisilla on oikeus omaan valtioonsa. Oman valtion olemassaoloa palestiinalaiset ovat yrittäneet Oslon sopimuksista saakka 1990-luvulta, mutta Israelin saarto on tehnyt asian lähes mahdottomaksi. Israelin asenteen muuttamiseksi tarvittaisiin kansainvälistä yhteistyötä, jotta USA lopettaisi mustavalkoisen suhtautumisensa Lähi-idän ongelmiin. Yhdysvallat tukee kaikessa Israelin rikollista toimintaa Länsirannalla. Israel edelleen saartaa palestiinalaisia kaupunkeja niin, että edes palestiinalaisten viranomaisetkaan pääse liikkumaan vapaasti alueella. Viimeksi Israel pidätti Palestiinan parlamentin puhemiehen. Lisäksi kansainvälisen yhteisön olisi vaadittava Israelia vapauttamaan vangitsemansa palestiinalaisvangit tai aloittamaan oikeudenkäynnit näitä vastaan. Israelin vankiloissa viruu tuhansia vankeja vailla mitään syytettä mistään.

    Uskon, että Suomi lopulta tunnustaa Palestiinan itsenäisyyden, sillä maan ovat tunnustaneet niin monet maat. Ranska tukee palestiinalaisten itsenäisyyttä. Suomi odottaa asiassa EU:n tunnustamista, mutta Suomi voisi osoittaa esimerkkiä EU:lle itse tunnustamalla jo nyt Palestiinan itsenäisyys. Suomi voisi olla asiassa suunnannäyttäjänä.

    Olen aiemmissa kirjoituksissani vaatinut uutta presidenttiä lähentämään suhteita Yhdysvaltoihin. Jos Suomella olisi läheiset suhteet Valkoiseen taloon, Suomi voisi yrittää vaikuttaa Obaman hallinnon asenteeseen palestiinalaiskysymyksessä. Ihmisoikeuksien puolustaminen vaatii tekoja ja palestiinalaisten oikeuden tunnustaminen on ihmisoikeusteko. Tätä voidaan odottaa uudelta presidentiltä, joka johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa.

    Jan Rossi

  81. Seppo Keränen kirjoittaa:

    Kommentistaan päätellen Ulpu Iivari tuntuu vaistonneen vaalien suunnan. Maan hiljaiset ratkaisevat.

    Käänne tapahtui viimeistään torstai-iltana, kun Lipponen sysäsi vastuun eteläisen Euroopan ja jopa Saksan mahdollisesta taloudellisesta romahduksesta suomalaisten harteille.

    Taakka on liian raskas kantaa. Jossakin on raja. Äänestäjät eivät ole tyhmiä, vaikka eliitillä on taipumus niin ajatella. Vaaliuurnissa saattaa muhia melkoinen yllätys.

  82. Matti Mäkinen kirjoittaa:

    Kyllähän se on niin, että vaalitentit ja tv ovat kääntäneet vaaliasetelmaa Pekka Haaviston eduksi viimeisellä vaaliviikolla. Haavisto jo nuorena poliitikkona oli hyvä esiintyjä televisiossa. Ja taito ei ole kadonnut mihinkään. Kun taitoon nyt yhdistyy kokemus ja iän tuoma vakuuttavuus, niin rauhallinen, maltillinen, suvaitseva ja ystävällinen Haavisto vakuuttaa suomalaisia. Ja siinähän ei ole mitään väärää, jos arvojohtajaa olemme hakemassa.

    Haaviston ja Niinistönkin etuna on vahvasti se, ettei heillä ole mitään roolia päällä, joka rakoilisi sitten jossain vaiheessa paineen alla, kuten Väyrysen kohdalla ehkä on käynyt. Leppoisa ja humoristinen peruspaavo on alkanut hivenen muuttua viimeisten galluptulosten myötä. Ja itseäni hätkähdytti kyllä se, että hän ei viimeisenä puheenvuoron saajana MTV:n tentissä lopussa oikeasti kehunut vastaehdokasta, kuten oli toivottu ja kuten muut olivat hienosti tehneet, vaan nosti omaa häntäänsä. Tavallaan onkin sääli, ettei toisella kierroksella ole vastakkain Haavisto ja Väyrynen, koska silloin olisimme nähneet mielenkiintoista tv-draamaa. Niin erilaiset esiintyjät (osaavia molemmat kylläkin) olisi tv-ruudussa ollut.

    Väyrysen kokemus ja asiaosaaminen on kiistatonta ja hänestä tulisi motivoitunut presidentti. Sitä en edellä pyrkinyt kiistämään mitenkään. Mutta kun Unton kysymys oli, mikä muutti asetelmia, niin aika odotetusti minusta TV ja esiintyminen siellä sekä esiintymisten aitous ovat sitä muuttaneet.

    Niinistö oli oma itsensä ja ei kompastunut missään, jollei nyt loistanutkaan. Kerää siis eniten ääniä ensimmäisellä kierroksella, mutta kun ei noussut esille sinällään viimeisellä viikolla, niin ei ratkaise vaaleja ensimmäisellä kierroksella.

    Haavisto sen sijaan finaaliviikon loppusuoralla paineli Väyrysestä ohi kuin 90-luvulla Elisabeth Rehn konsanaan. Ennakkoäänien jälkeen (osin kyllä niiden maantieteellisen jakauman vuoksi) Paavo saattaa olla kakkosena, mutta vaalipäivänä Haavisto menee onnistuneen finaaliviikon ja oman persoonansa avulla ohi. Se ratkesi viimeisinä päivinä – ei vain gallupien vaan myös sen vuoksi, miten ehdokkaat gallupien luomaan ennakkoasetelmaan näyttivät suhtautuvan.

  83. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Eilen tuli vaalikampanjan viimeinen TV-tentti MTV:llä, jossa oli mukana Sauli Niinistö. Haastattelija oli totuttuun tapaan ilkeä ja ylimielinen vastaajaa kohtaan, mutta Niinistö oli rauhallinen, pätevän tuntuinen ja sanavalmis. Hänen pakettinsa ei hajonnut yhteenkään provokaatioon. Tämä oli Niinistö paras tentti tämän vaalikampanjan aikana. Toissapäiväisessa Ylen Suuresssa vaalikeskustelussa hän oli melko hyvä ja eilen hän oli superhyvä.

    Tämä loppunousu ei luonnollisestikaan nosta Niinistön kokonaismenestystä tenttisarjassa kuin hieman, mutta ajoitus oli hyvä, sillä hyvinkin moni äänestäjä on vielä epävarma. Sauli Niinistö saanee yli 40% äänistä vaalien ensimmäisellä kierroksella, ja siitä hänen on helppo ponnistaa toisella kierroksella.

  84. Esko Hussi kirjoittaa:

    Vaalikeskustelu oli hyvä, vaikka välillä näytti tulleen selvää turnajaisuupumusta. Juontajien sotaharjoitussekoilu oli uskomattoman taitamatonta, mutta onneksi he eivät ole tekemässä päätöksiä.

    Emerituspresidentti Koiviston houkutteleminen mukaan hipoi hieman hyvän tyylin rajoja ja johti keskusteluteemoja turhan kauan.

    Kerrankin Venäjästä puhuttiin nimellä ja se oli keskustelun paras osa. Toiseksi parasta oli Lipposen toteamus siitä mihin Suomi kuuluu – länteen. Niinistö venkoili ja ilmeisesti Arhinmäki haluaa olla osa itää, vaikka on muuten fiksun tuntuinen nuori mies.

    Keskustelu oli kuitenkin suomettunutta ja ehkä niin on järkevää näillä raukoilla rajoilla. Emme voi maantieteelle mitään ja viime sota opetti kansaa kovalla kädellä. Tulevan presidentin tärkein tehtävä on hoitaa hyvin Venäjä- suhteet YHDESSÄ hallituksen kanssa ja eduskunnan tuella. Siinä on hommaa yhdelle henkilölle riittävästi.

    Yleisarviota lisää löytyy tämän päivän blogistani: http://karjalaispoika.blogspot.com/
    Hyvää vaalipäivän aattoa ja erinomaisia äänestyspäätöksiä huomenna.

  85. Pekka Pirkkala kirjoittaa:

    Moi Unski,

    Kysyt, että mikä muutti asetelmia viimeisellä viikolla? Vaaleissahan on kysymys toisaalta puoluepolitiikasta, ehdokkaiden omista todellisista kannoista, mediapelistä ja erityisesti mielikuvista.

    Minulle suurin yllätys oli se, että Pekka Haavistolla ei ole akateemista koulutusta. Ei niinkään sen takia, että pistäisin sille itse arvoa tai että se tekisi hänet suoraan muita huonommaksi ehdokkaaksi, mutta jos Suomen kansainvälisesti merkittävimpään toimeen/virkaan valintaa ajatellaan leikkimielisesti rekrytointiprosessina, niin miten siinä kävisi?

    Haavisto tippuisi heti kättelyssä sen takia, että hänellä ei ole riittävää koulutusta, Eva Biaudet samoin ja hänellä olisi miinuksena myös suomen kielen ei täydellinen hallinta. Suomen presidentiltä voinee edellyttää täydellistä suomen kielen hallintaa? Paavo Lipponen tippuisi rekrytointi-prosessissa ikänsä takia vahvasta kokemuksestaan huolimatta ja samoin kävisi toisessa ääripäässä Paavo Arhinmäelle, jolta puuttuu myös toimeen riittävä kokemus.

    Toiselle kierrokselle pääsisivät näin Essayah, Niinistö, Soini ja Väyrynen. Kun näiden ehdokkaiden kesken arvioitaisiin toimessa vaadittavaa kansainvälistä ja muuta kokemusta, niin ykkönen olisi selkeästi Väyrynen, Niinistön ollessa hyvä kakkonen.

    Myös koulutuksen osalta Väyrynen olisi selkeä ykkönen. Hän on valtiotieteiden tohtori ja kansainvälisten suhteiden dosentti. Jaetulla kakkossijalla olisivat Niinistö, Soini ja Essayah. Niinistö on varatuomari ja Soini ja Essayah maistereita.
    Sitten otetaan soittokierros entisiin työpaikkoihin, kollegoille ja tehdään kaksivaiheiset psykologiset testit. Tässä vaiheessa Väyrynen tippuu saman tien pelistä pois. Väyrysen aiemman uran aikana ilmi tulleet liian voimakas kunnian- ja vallanhimo voivat olla selkeä riski näin merkittävän toimen hoidossa. Soinikin pääsee jatkoon rimaa hipoen, sillä hänen lähihistoriasta löytyy, ko. viran tärkeyttä ajatellen, kytköksiä epäilyttäviin tahoihin ja ihmisiin.

    Jäljelle jäävät siis Essayah, Niinistö ja Soini. Niinistön kokemus ja koulutus nostavat hänet ykkössijalle, mutta toisaalta hän on joukon vanhin. Erityisvahvuuksina tai -näyttöinä jäljelle jääneiden osalta voidaan nähdä mm. Soinilla se, että hän on nostanut Perussuomalaisen puolueen yhdeksi Suomen suurimmista ja Essayah on kansainvälisesti menestynyt kovakuntoinen urheilija. Molemmat myös parhaassa iässä, tosin presidentin virkaan on perinteisesti valittu hieman muuta työelämää iäkkäämpiä. Niinistöllä on erityisvahvuutena lisäksi hyvät kansainväliset verkostot ja henkilökohtaiset suhteet Euroopan tämän hetkisiin päättäjiin, kuten esimerkiksi Saksan Angela Merkeliin.

    Mikä ratkaisee sitten tämän tärkeän valinnan? Kun puhutaan presidentin virasta, niin on erittäin tärkeää, että valituksi tuleva jakaa saman arvopohjan mahdollisimman monen suomalaisen kanssa. Näin hieman yllättäenkin ratkaisevaan asemaan nousee uskonto. Timo Soini on roomalaiskatolinen ja Sari Essayah on helluntailainen, molemmat siis uskonnollisen vähemmistön edustajia. Hienoa, että Suomessa on uskonnon vapaus ja olkoot he uskossaan onnellisia, mutta suomalaisten suuri enemmistö jakaa Sauli Niinistön maltillisen evankelisluterilaisuuden. Tämä ratkaisee lopulta valinnan. Kun ajatellaan presidentin tointa kansainvälisesti ja kuvaa Suomesta rauhan asiaa ajavana kansana hyvin epävakaassa maailmassa, niin voihan maltti olla valttia.

    Näin olemme saaneet Suomelle uuden pomon.

    Ja sitten hallituksen (eli valinnan tehneen raadin/kansan) ensimmäinen ohjeistus uudelle tasavallan presidentille Sauli Niinistölle. Tarkistattehan teidät ehdolle asettaneen puolueen eli Kokoomuksen säännöt ja tavoitteet ennen jäsenkirjan luovuttamista. Niissä molemmissa mainitaan tärkeällä sijalla Suomen itsenäisyyden vaaliminen. Onnea ja menestystä viran hoitoon.

  86. Jani Huovinen kirjoittaa:

    Tiedoksi kaikille: Väyrysen vaalijuhla Finlandia-talosta on katsottavissa suorana nettilähetyksenä klo. 14.00 alkaen Väyrysen nettisivuilla http://www.vayrynen.com.

    Kannattaa katsoa, Väyrynen on loistava ja innostava puhuja, puheet ovat visionäärisiä toisin kuin monella muulla ehdokkaalla!

  87. Taina Hämäläinen kirjoittaa:

    Kirjoitin yöllä mielestäni hyvän mielipiteen, mutta kun yritin tallentaa, koko teksti katoskini bittien taivaaseen. Nyt sitten kiireellä uusi yritys, on kiire kahviteltalle motivoimaan äänestäjiä.

    Joka tapauksessa näistä surkeista vaalikeskusteluista paras.

    Alkoikohan Koiviston omatunto kolkutella sen jälkeen kun Väyrynen ilmoitti antaneensa Koivistolle anteeksi. Lipponen vain jaksoi itselleen tyypillisesti edelleen nälväistä Väyrystä.

    Koiviston astuessa virkaansa pidettiin määrätyissä piireissä kaikkea Kekkosen liittyvää pahana. Siksipä Koivistokin halusi näyttää, että nyt alkoi täysin uudenlainen aikakausi ja hän ryhtyi mitätöimään myös presidentin valtaoikeuksia, joita Kekkonenkaan ei tosin ollut koskaan ylittänyt tai väärin käyttänyt. Ehkäpä Koivistokin on iän myötä alkanut todeta, ettei se Kekkosen aika nyt niin kovin huono aika ollutkaan. Monet ihmiset ovat edelleenkin sitä mieltä, että Kekkosen aikana oli hyvä ja turvallista elää. Ihmiset kääntyivät jopa aivan omissa yksityisissä ongelmissaan presidentin puoleen ja saivat aina vastauksen, usein jopa oikein konkreettisen avunkin. Tätä käytäntöä yritettiin Koiviston aikana jatkaa, mutta presidentin kanslialta tuli vain kylmä vastaus, ettei asia kuulu presidentin toimenkuvaan.

    Niinistön kampanjaa on kuuden vuoden ajan käyty huolella ja suurella rahalla. Hänelle on luotu imago, joka ei vastaa todellisuutta. Nyt ihmiset ovat alkaneet kyllästyä hänen vastauksiinsa, joista ei saa mitään selvää, sekä näihin takinkäännöksiin Natosta ja kuntauudistuksesta.

    Niinistön tilalle lemmikikseen kehäkolmosen sisäpuolen väki on ottanut Haaviston, tämän halinallen. Viis presidentin tehtävien pätevyys vaatimuksista, kunhan saadaan täysin urbaani presidentti. Eihän Haavisto ollut käynyt maakuntien Suomessa ilmeisesti koskaan ennen tätä Hakkaraisen sahalla käyntiä. Ja mitä nyt jossain päin periferiassa kampanjan merkeissä reilasikin, ei häneen varmasti kerinnyt pahemmin tarttua tätä pelättyä “konservatismia”, mitä niin kovasti määrätyissä piireissä pelätään. Itseäni on tämän ehdokkaan kohdalla näissä vaaliohjelmissa häirinnyt eniten kehon kieli, sormien räpsyttäminen ja käden suun eteen vieminen. Toisaalta tietenkin ärsyttää tämä ympäripyöreä kerronta matkusteluista ympäri maailmaa ja varsinkin Darfurissa.

    Paavo Väyrynen on joka tapauksessa pätevin, kokenein sopivin ja edustavin presidentin tehtävään. Varsinkin nyt, kun Venäjälläkin on levotonta, tarvitaan Venäjän päättäjien kanssa yhteistyöhon kykenevä presidentti. Se olisi ehdottomasti tarpeen Suomen oman edun vuoksi ja se pitäisi kaikkien ymmärtää. No, nyt on mentävä, hyvää päivän jatkoa vain kaikille.

  88. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Sähköpostiin tuli viesti, yli miljoonaa äänestäjää pohtii vielä ketä äänestää.

    Ajatellaan että ehdokkaat ovat uima-altaassa, viimeinen altaanmitta.

    Sauli Niinistö sai lähteä ennen muita, on kokeillut rauhallisena kaikkia uintimuotoja. Nyt takaa tulevat lähestyvät, hätäpäissään keulamies sortuu raskaaseen perhosuintiin.

    Pekka Haavisto on parantanut asemiaan salaperäisellä afrikkalaisella uintityylillä, sitä käyttävät kalastajat järvissä, joissa.

    Paavo Väyrynen kroolasi, saavutti Niinistöä, mutta suonenveto
    antaa merkkejä, varoittaa. Haaviston uintityyli hermostuttaa.

    Galluppien takamatkalta lähtenyt Paavo Lipponen kroolaa, kädet käyvät, potkut vievät lujaa eteenpäin. Vielä viime ponnistukset.

    Paavo Arhinmäki muistaa pian lähdön jälkeen olevansa urheiluministeri, hänen täytyy osata kaikkia untilajeja. Ero kärkeen kasvaa.

    Sari Essayh, ja Eva Biuadet uivat kissaa, koiraa ja muistelevat uimamaisteritutkintojaan. Altaan päähään tullaan rintauintina.

  89. Paavo Väyrynen kirjoittaa:

    Hyvä Unto ja blogin kommentaattorit,

    Terveiset vaalikentiltä ensimmäisen kierroksen viimeisenä kampanjapäivänä. Olen ollut tänään Lahdessa, jossa pidin kauppakeskustapahtuman ja vaalijuhlan. Suomalaiset ovat nyt liikkeellä. Vaaliuurnilla saattaa muhia yllätys.

    Klo 14 järjestän Finlandiatalolla Helsingin ja Uudenmaan suuren vaalijuhlan, jonne olette kaikki lämpimästi tervetulleita.

    Unton blogin aiheeseen liittyen, julkaisin tänään kannanoton, jossa arvioin uuden perustuslain mahdollistamien kansalaisaloitteiden vaikutusta tasavallan presidentin asemaan. Kannanottoni on kokonaisuudessaan tässä:

    “Kansalaisaloitteet voivat vahvistaa tasavallan presidentin asemaa

    Presidentti Mauno Koivisto on oikeassa, kun hän puolustaa tasavallan presidentin asemaa ulkopolitiikan johtamisessa ja hallitusta muodostettaessa. En ymmärtänyt hänen tarkoittavan, että perustuslakia tulisi muuttaa, enkä sitä itsekään esitä. Kysymys on perustuslain tulkinnoista.

    Ulkopolitiikan johtajuus ratkeaa sen perusteella, millainen asiantuntemus ja kokemus keskeisillä toimijoilla – tasavallan presidentillä, pääministerillä ja ulkoministerillä – on.

    Halitusta muodostettaessa viime keväänä ja kesänä korostettiin liikaa suurimman eduskuntapuolueen roolia, jolloin kokonaan tutkimatta jäi sellainen vaihtoehto, jossa sosialidemokraattien johdolla olisi pyritty saamaan vaalien ainoa voittaja Perussuomalaiset hallitukseen. Torstain vaalikeskustelussa Timo Soini arvioi, että sellainen hallitus olisi ollut mahdollista muodostaa.

    Maaliskuun alussa voimaan astuvaan uuteen perustuslakiin sisältyy piirteitä, jotka saattavat myös vahvistaa tasavallan presidentin asemaa. Uuden perustuslain nojalla kytkös tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä heikkenee, ja valtionpäämiehestämme tulee entistä vahvemmin koko kansan presidentti, joka voi nojautua koko eduskunnan tukeen. Kansalaisaloitteiden avulla kansalaiset voivat halutessaan tukea tasavallan presidenttiä.

    Uuden perustuslain mukainen kansalaisaloite voidaan tehdä myös kansanäänestyksen järjestämisestä. Jos valtioneuvoston ja presidentin välille syntyy erimielisyys esimerkiksi Suomen itsenäisyyttä kaventavasta EU:n perussopimusten muutoksesta ja valtioneuvosto yrittää saattaa sen voimaan ilman kansanäänestystä, siitä voi syntyä kansalaisaloite, johon eduskunnan on otettava välittömästi kantaa. Jos kansan enemmistö vastustaa perussopimusten muutosta, eduskunnan enemmistön on hyvin vaikea torjua kansanäänestyksen järjestäminen. ”

    Toivotan kaikille iloista ja valoisaa vaaliviikonloppua!

    Parhain terveisin
    Paavo Väyrynen

  90. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    JATKOA

    Timo Soini sai paljon ohjeita, keskenään ristiriitaisia. Vauhti kärsii kun hän muistaa mitä Mauno Koivisto sanoi unkarilaisille
    kun nämä kertoivat saaneensa paljon erilaisia neuvoja 1986.
    Soini hörppää vettä kun hän muistaa Unkari ja EU suhteet 2012. Kunhan pinnalla pysyn, ajattelee Timo uidessaan

    - Kun Ruotsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen niin jotkut ehdottivat että ensiksi siirtyisi raskas liikenne. Näin Koivisto kirjassaan.

  91. Unto Hämäläinen kirjoittaa:

    Paavo Väyrynen

    Parhaat kiitokset kommentistasi. Olen todella iloinen, että kaikkien kiireittesi keskellä ennätit lähettää viestisi Perässähiihtäjän palstalle. Kommenttisi on syytä noteerata myö siksi, että olet näissä vaaleissa ensimmäinen presidenttiehdokas, joka kirjoittaa tähän blogiin.

    Parhain terveisin

    Unto Hämäläinen

  92. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Taina Hämäläinen kirjoitti :”Kirjoitin yöllä mielestäni hyvän mielipiteen, mutta kun yritin tallentaa, koko teksti katosikin bittien taivaaseen. Nyt sitten kiireellä uusi yritys, on kiire kahviteltalle motivoimaan äänestäjiä.”

    Minulle on myös sattunut aiemmin pariin otteeseen niin, että kun olen saanut mielestäni ihan hyvän kirjoituksen tehdyksi, niin tekstin lähetysvaiheessa homma on kaatunut. Niinpä olen nykyään kopioinut koko tekstini ensin leikepöydälle CTRL-C:llä, ja vasta sitten yrittänyt lähettää alkuperäisen tekstin. Jos tuo toiminto epäonnistuu, niin leikepöydältä saa tekstin ruudulle painamalla CTRL-V:tä ja sitten voi yrittää lähettää sitä uudelleen.

    Vaaleista on kakkospaikan osalta muodostumassa hyvin kireät, ja siksi erityisesti Haaviston ja Väyrysen tukitiimien kannattaa taistella loppuun saakka.

    Taina Hämäläinen :”Niinistön tilalle lemmikikseen kehäkolmosen sisäpuolen väki on ottanut Haaviston, tämän halinallen. Viis presidentin tehtävien pätevyys vaatimuksista, kunhan saadaan täysin urbaani presidentti. Eihän Haavisto ollut käynyt maakuntien Suomessa ilmeisesti koskaan ennen tätä Hakkaraisen sahalla käyntiä. Ja mitä nyt jossain päin periferiassa kampanjan merkeissä reilasikin, ei häneen varmasti kerinnyt pahemmin tarttua tätä pelättyä ”konservatismia”, mitä niin kovasti määrätyissä piireissä pelätään.”

    Kyse ei mielestäni ole siitä, että media olisi hylännyt Niinistön. Hänen toiselle kierrokselle pääsyään pidetään kuitenkin niin varmana, että media yrittää leipoa hänelle mieleistään vastaehdokasta. Väyrynen ei ole tällainen, koska usea toimittaja vierastaan Väyrystä suuresti. Väyrynen on myös eurokriitikko, mikä närästää mediaa. Kun Haavisto esiintyi muutamaan otteeseen hyvin TV-tenteissä, niin media rupesi voimalla puffaamaan häntä.

    Taina Hämäläinen :”Paavo Väyrynen on joka tapauksessa pätevin, kokenein, sopivin ja edustavin presidentin tehtävään.”

    Pidän Paavo Väyrystä pätevimpänä ja kokeneimpana presidentin virkaan. Edustavuudessa Niinistö lienee suunnillen samaa tasoa Väyrysen kanssa. Sopivuudessa Väyrynen häviää selvästi niin Niinistölle kuin Haavistollekin, joka on kyllä sopiva muttei riittävän pätevä.

    Taina Hämäläinen :”Varsinkin nyt, kun Venäjälläkin on levotonta, tarvitaan Venäjän päättäjien kanssa yhteistyöhon kykenevä presidentti.”

    Olen sama mieltä. Tällainen henkilö on Sauli Niiinistö, joka on aikoinaan toiminut pitkään EDU:n puheenjohtajana ja on EPP:n kunniapuheenjohtaja. Venäjän johtava puolue yrittää liittyä EPP:n jäseneksi. Vaalitulosten manipulointi ei tietenkään ole mikään varsinainen suositus EPP:n jäsenyyteen.

  93. risto.seppanen kirjoittaa:

    1. Anna Mikkolan mielenkiintoisesta analyysistä:

    “Vihreiden osalta taas on hieman ihmeellistä, että Haaviston kampanja on aggressiivisesti yrittänyt esittää sekä Lipposen että Arhinmäen äänestäjille Haavistoa vasemmistolaisena ehdokkaana, vaikka samaan aikaan Vihreät ei juuri peittele halveksuntaansa tuota kyseistä poliittista akselia kohtaan.”

    Tämä vaalistrateginen “vasemmistolainen Haavisto” tietenkin on pyrkinyt houkuttamaan Halosen vasemmistolaisia äänestäjiä.Jos tämä viesti on mennyt liian hyvin perille, on tässä kuitenkin se vaara Haavistolle , että liikkuvat naisäänestäjät, jotka ratkaisivat vaalin viimeksi Haloselle vierastavatkin häntä hänen “vasemmistolaisuuden” takia.
    He pystyivät äänestämään vasemmistolaisia naista, mutta pystyvätkö he äänestämään “vasemmistolaista” miestä?

    Haavistoa mahdollisuuksia lisää kuitenkin se, että hänellä on paljon naisten arvostamia ominaisuuksia (mm. dialoginen ja sovitteleva kommunikointitapa), pehmeitä arvoja, sympaattinen olemus, jotka vetoavat enemmän tunteilla äänestäviin naisiin.

    Jos Haavisto pääsee 2. kierrokselle Niinistön kanssa on siitä tulossa aikamoisen tylsä: he eivät taida olla oikeastaan mistään eri linjoilla. Siitä taitas tulla sitten todellinen “persoonallisuusvaali”, oikea “idols-kilpailu”.

    2. Johannes Hirvaskoski kirjoitti:
    “Harva poliitikko uskaltaa sanoa että meidän tulee varautua aikaan jona talouden ja materiaalisen elintason kasvaminen ei ole mahdollista. Paavo Väyrynen uskaltaa. Kasvun hallintaa vaativia äänenpainoja kyllä kuulee nykyisin, useimmin ympäristöliikkeestä, mutta ilman analyysia siitä, millaisella yhteiskunnallisella mallilla se tapahtuisi.”

    Itse olisin kaivannut keskusteluun juuri tämän kaltaista tematiikkaa. Esim. Väyrysen ihmiskuntapolitiikka ajattelun esille nouseminen olisi tuonut globaalin näkökulman keskusteluihin. Kehityspolitiikka ei ole vain välittömän avun antamista ja rauhanvälittämistä, vaan vaikuttamista rakenteellisiin tekijöihin.

    Taidamme olla toivottoman käpertyneitä itseemme ja Eurooppaamme!

    PS. Ei tarvitse kun vähän seurata jenkkien esivaaleja niin tajuaa, että meidän presidenttiehdokkaiden joukko on hyvin tasokas. Tulemme saamaan pätevän ja hyvän presidentin.

  94. Susanna Iivonen-Pekesen kirjoittaa:

    Vaalikentillä muhii sellainen yllätys, että Lipposen kannatus onkin kaksinumeroinen luku. Niinistön kannattajat ovat laiskasti liikkeellä. Ei mitään havaintoa kuuden vuoden takaisesta vimmasta.

  95. Mikko Mäkelä kirjoittaa:

    Hieman hämmästyin, kun näin Paavo Väyrysen kommentin tässä blogissa. No, sananvapaus on tietysti edokkaallakin, mutta onko jo pientä paniikkia ilmassa?
    Itse teksti on taattua Väyrystä. Perustuslakia tulkitaan ja tulkitsijana on tietysti Väyrynen. Toiseksi uhataan Suomen itsenäisyyden menetyksellä pahan EUn toimesta ja hätiin huudetaan kansanäänestystä, kun valtioneuvosto ja presidentti ovat erimielisiä, mitä tuskin tapahtuu, paitsi Paavo Väyrysen ollessa presidentti.
    Huumoripaavon takaa alkaa paljastua vanha Paavo Väyrynen. Vestigia terrent.

  96. Markus Kiviniitty kirjoittaa:

    Hyvä kysymys on, missä ovat demareiden ja perussuomalaisten äänestäjät. Näitähän on yhteensä yli kolmasosa äänestäjistä. Oman käsitykseni mukaan nämä kadonneet lampaat ovat kyselyiden alkupuolella olleet Niinistön karsinassa.

    Kaiketikin kannatus Niinistölle on ollut vanhaa perua, syntynyt eduskunnan puhemiehen puheenvuoroista ja Niinistön kannanotoista velkakriisiin.

    Vaalitaistelussa on nähty aivan erilainen Niinistö, varovainen ja ympäripyöreä. Käsitykseni Niinistön kannatuslukujen jyrkästä laskusta on, että häntä kannattaneet demarit, perussuomalaiset ja keskustalaiset ovat alkanee epäillä. Ovat siirtyneet epätietoisten ryhmään.

    Kukaan ei tiedä, miten nämä epätietoiset vaaleissa käyttäytyvät. Heitän tähän oman arvaukseni. Epätietoisista demareista ja perusuomalaisista 10% palaa Niinistön kannattajaksi, 40% äänestää oman puolueen ehdokasta ja 50% jättää äänestämättä. Eihän tuolle arvaukselle juuri muuta perustelua ole, kuin että en usko kahteen täyskäännökseen saman henkilön kohdalla. Toinen perustelu on, että äänestämättä jättää joka tapauksessa 25-30% äänioikeutetuista.

  97. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Mikko Mäkelä, äläpäs dissaa Väyrystä! Paavon kommentti tälläkin palstalla osoittaa hänen kykyään reagoida ja ottaa osaa keskusteluun tarvittaessa meidän tavallistenkin pulliaisten tasolla. Paavo Väyrysestä tulee aktiivinen, osallistuva ja suorapuheinen presidentti.

  98. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Susanna Iivonen-Pekesen kirjoiti :”Vaalikentillä muhii sellainen yllätys, että Lipposen kannatus onkin kaksinumeroinen luku.”

    Päiväunet ovat kyllä tutkitusti terveellisiä, muttei niistä kannattaisi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätksiä.

    Paavo Lipponen on kiistatta terästäytynyt vaalikampanjan viimeisellä viikolla ja päihittänee hänelle kaikkein huonointa tulosta povanneet gallupit. Mutta 8% lienee hänen kattonsa. Oikeistodemarit ovat suureksi osaksi Niinistön leirissä ja vasemmistosiipi jakautuu Arhinmäen, Väyrysen ja Halosen kesken.

    Susanna Iivonen-Pekesen:”Niinistön kannattajat ovat laiskasti liikkeellä. Ei mitään havaintoa kuuden vuoden takaisesta vimmasta.”

    Sauli Niinistön rekisteröityneiden tukijoiden määrä ylitti kuitenkin jo yli viikko sitten sen tason, millä tukitiimi oli edelliskerralla juuri ennen toista kierrosta. Myös Cafe Ninistöjen lukumäärän ja kahviloissa kävijöiden kokonaismäärän osalta olemme nyt selvästi edellä kuuden vuoden takaista tilannetta. Mutta vimmasta puhuttaessa olet kyllä oikeassa. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Niinistön ja hänen tukijatiiminsä oli voitettava puolelleen noin miljoona ei-kokoomuslaista ja tämä tavoite täyttyi yli 90%:sesti. Silloin Sauli Niinistön piti murtautua kansalaisten tietoisuuteen muutenkin kuin kamreerimaisesti käyttäytyvänä valtiovarainministerinä. Nyt vuoden 2012 vaaleissa pitää vain katsoa, että jo kertaalleen voitetut äänestäjät eivät karkaa massoittain toisten ehdokkaiden taakse. Se luo todellakin tiettyä puuduttavuutta kampanjaan, sitä ei voi täysin kiistää. No toisella kierroksella sisäinen jännite pakostakin nousee.

    Toista kierrosta edeltävän kampanjan perusviritys riippuu paljon siitä, tuleeko Niinistöä vastaan toisella kierroksella Väyrynen vai Haavisto. Muut ehdokkaathan ovat tästä taistelusta jo ulkona.

  99. Esa Sakkinen kirjoittaa:

    Arvasinpa oikein, että kyllä “Perus-Paavo” palstaa on ehtinyt seurailla. ;)

    Tällä hetkellä tunne siitä, että kansanvalta Suomessa on hyvällä mallilla, vahvistuu. Massamedian rinnalla netin julkaisutoiminnasta löytyy varsin laadukkaita tuotteita – esimerkkinä voisi mainita Hommaforumin YouTube-haastattelut.

  100. Kalevi Hirvonen kirjoittaa:

    Uskon Väyrysen mahdollisuuksiin. Vaalikeskustelut eivät ainakaan heikentäneet Paavo Väyrysen tilannetta. Siinä missä muilta loppuivat ajatukset ja puhe, kykeni Paavo V jatkamaan keskustelua uusilla ideoilla ja näkemyksillä. Valtiomies.

  101. Kaarina Karhapää kirjoittaa:

    Edellisissä kommenteissa (mm. Vesa Kaitera) on kuvattu, kuinka mm. Niinistön kannattajat ovat ahkerasti liikkeellä. Perusteluksi on esitetty, koska Cafe Niinistöjen lukumäärä on suuri ja kävijöitä on niissä ollut paljon. – Kuitenkaan emme voi olla varmoja siitä, äänestääkö Cafe Niinistössä käynyt kansalainen presidenttiehdokas Niinistöä vai ei.
    Vain annettu ääni ratkaisee kannatuksen.
    Nyt toivon, että tulee toinen kierros. Toivottavasti silloin kilpailevat kaksi kovaa, ammattitaitoista ehdokasta. Ammattitaidolla tarkoitan sellaista henkilöä, joilla on rautainen kokemus ulkopolitiikasta ja EU-politiikasta.

  102. Susanna Iivonen-Pekesen kirjoittaa:

    Toinen kierros tulee varmasti. Edes Unskin vaaliveikkaajat eivät usko yhteen kierrokseen paria poikkeusta lukuunottamatta.

  103. Matti Heikkilä kirjoittaa:

    Kyllä näin ensikertaa tänne sinun foorumille kirjoittavalle on kova kynnys esittää selviä mielipiteitä humalaisen suusta. Teillä varmaan Paavon kanssa on vuosien saatossa ollut erilaisia mielipiteitä maamme asioiden hoidosta. Mutta nyt näet Paavonkin arvostavan journalismia parhaimmillaan. En näe tätä äänten kosiskeluna. Poliitikkona Paavo on palannut juurilleen kansan pariin ja tätä soisi muidenkin politiikkojen harrastavan. Vasemmistolaisena on vaikea äänestää työväen presidenttiä Saulia ja HS:n nostamaa Pekkaa ja kepulaista Paavoa. Ehdokasta mietitään loppuun asti ja kukaties ääneni saa tuo media “suosikki Väyrynen”

  104. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Kaarina Karhapää kirjoitti :”Edellisissä kommenteissa (mm. Vesa Kaitera) on kuvattu, kuinka mm. Niinistön kannattajat ovat ahkerasti liikkeellä. Perusteluksi on esitetty, koska Cafe Niinistöjen lukumäärä on suuri ja kävijöitä on niissä ollut paljon. – Kuitenkaan emme voi olla varmoja siitä, äänestääkö Cafe Niinistössä käynyt kansalainen presidenttiehdokas Niinistöä vai ei.”

    Tuo kirjoittamasi pitää tietenkin paikkansa, mutta halusin kirjoituksellani kertoa, että meidän Niinistön tukijoiden perspektiivistä tilanne näyttää varsin hyvältä. Väkeä on ollut runsaasti liikkeellä, ja ilmeisesti melko moni äänestää Niinistöä.

    Jos vertailemme eri ehdokkaiden tilaisuuksissa käyneiden ihmisten määriä keskenään, niin Niinistö ja Väyrynen ovat saaneet suurimmat joukot liikkeelle. Väyrynen on ollut erityisesti Pohjois-Suomessa kovassa nosteessa ja Niinistöön on taas monilla paikkakunnilla suhtauduttu suorastaan palvovasti. Niinistö nähdään sinä miehenä, joka katkaisee demareiden pitkän presidenttiputken. Suomen porvarillisesti ajattelevan väestön keskuudessa on kytenyt jo pitkään tietynoloinen katkeruus Halosen valintaa ja politiikkaa kohtaan. Katsotaan, että Halonen on ottanut liian yksipuolisesti kantaa vuoden 1918 sodassa hävinneiden puolesta. Nyt tilanteeseen on tulossa muutos, ja sen tekee joko Niinistö tai Väyrynen. Pekka Haaviston kannattajat ovat asennoituneet tilanteeseen toisin, eikä heidän joukossaan ole kovin paljon sellaisia, jotka haluaisivat ottaa pitkän loman haloslaisuudesta. Itse asiassa Pekka Haavisto edustaa kolmesta kärkiehdokkaasta selkeimmin Halosen perintöä. Maamme nykyisessä mielipideilmastossa tämä ei ole etu.

  105. Sanna Hannuksela kirjoittaa:

    Hei Unski,

    huomenna on vaalit, eikä minulla vielä aikaisemmin illalla ollut ehdokasta. Olin päättänyt tehdä päätöksen Ylen suuren vaalikeskustelun perusteella, jonka ehdin vihdoin tänään katsoa.

    Noin kolmen minuutin katsomisen jälkeen olin valinnut ehdokkaani, ja sammutin koneen. Mitä sillä kohtaa tapahtui?

    No sitä vain, että Lipponen sanoi, ettei Koivisto varmastikaan kadu sitä, että huolehti siitä, ettei Väyrysestä aikanaan tullut pääministeriä.

    Paavo Väyrynen voi kiittää tätä kommenttia ainakin minun äänestäni, joka muutoin olisi saattanut mennä toisaalle. Odotan ehdokkailta ja sitä kautta presidentiltä arvokkuutta ja ystävällisyyttä, en kaunaisuutta ja ilkeyttä. Tässä ketjussa aikaisemmin jotkut pohtivat, millä perusteella äänestyspäätös tehdään, tunteella vai järjellä. Tässä näitte elävän esimerkin perusäänestäjän päätöksentekoprosessista.

  106. Irja Hirsivaara kirjoittaa:

    Viimeisen viikon ylen paneeli oli koko ajalta paras. Siellä puhuttiin sentään suurelta osin varsinaista asiaa eli presidentille kuuluvia tehtäviä ja valtaa. Turhaa siellä olivat Koiviston esiintulo ja kaksintaistelut.
    Maikkarin keskiviikon paneeli oli surkea, samoin Niinistön tentti perjantaina. Ei kyselty presidentin tehtävistä juuri mitään. Maikkarille terveisiä, etteivät presidentin vaalit ole viihdettä. Olemme valitsemassa Suomelle presidenttiä, emme viihdetaiteilijaa.
    Lienevätkö maikkarin tentit olleet tarkoitushakuisia ehkä Soinia, Niinistöä, Väyrystä ja Lipposta vastaan suunnattuja?

    Toimittajista sen verran, että parhaat olivat Riikka Uosukainen ja Heikki Ali-Hokka, huonoimmat Matti Maunu, Jan Andersson ja Kirsi Skön.
    Ennen aikaan oppikoulussa saattoi saada 1-, jos kokeessa ei ollut mitään oikein. Sen antaisin Maunulle, Anderssonille ja Skönille viitosen, kun korkein arvosana silloin oli 10. Uosukainen ja Ali-Hokka saisivat kahdeksikon eli tyydyttävän.

    Mielestäni tärkeimpiä ominaisuuksia ehdokkailla ovat rehellisyys omille arvoilleen, oikeudenmukaisuus, hyvä näkemys Suomen ja maailman taloudesta ja ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, huolehtiminen toinen toisistamme.
    Itsestään selvänä pidän akateemista loppututkintoa, keskenjääneet opinnot eivät anna hyvää kuvaa Suomen presidentistä. Suomi, joka mainostaa itseään ja tunnetaan maailmalla korkeasta koulutuksestaan ja meillä olisi presidentti, jonka opinnot jäivät kesken!
    Ja jos mies, niin asevelvollisuus suoritettu.

    Näillä ominaisuuksilla viimeiseltä viikolta jäivät mieleen Sari Essayah, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Timo Soini ja Paavo Väyrynen..

    Sarin tietopohja on kerta kaikkiaan hyvä. Hän selvisi hyvin tenteistä, silloin kun hänelle aikaa annettiin. Ehkä tuo vähäinen aika oli syynä siihen, että puhe oli vähän liian nopeaa.
    Paavo Lipposelle pisteet rohkeudesta olla omalla kannallaan, vaikka gallupit kertoo mitä tahansa. . Hänen lauseensa ”Suomi asettui länteen” hänen aikanaan, jää varmasti historiaan. Lipposen paras esiintyminen vaalikeskusteluissa.
    Sauli Niinistö jatkoi varmaa hyvää linjaansa omien arvojensa mukaisesti. Haluaa tehdä työtä meidän kaikkien ja erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien hyväksi. Ahneus Niinistöä myös huolestutti, se ei ole mikään vinoilun aihe, sanoisin Lipposelle.
    Timo Soini pysyi myös linjallaan. Hänen esiintymisensä oli taattua Timoa ja ylen paneeli 19.1. oli ainoa, missä häneltä ei tivattu abortista eikä katolisesta uskostaan tai Halla-ahosta. Myös Timolta paras esiintyminen paneeleissa.
    Paavo Väyrynen on edelleen sama vanha Paavo Väyrynen, joka yritti peittää omat arvonsa monia viikkoja, mutta tulivat nyt viimeisellä viikolla taas paljon esiin. Hyvä niin, sillä tekohuumorilla
    varustettu Paavo saattoi jo toisten mielestä olla ihan totta. Me vanhemmat huomasimme kyllä, ettei Paavossa mikään ole muuttunut. Hän on juuttunut Kekkosen ja suomettumisen aikaan.

    Kolme viimeistä Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet ja Pekka Haavisto minun listaltani jäävät pois jo kesken jääneiden opintojen takia ja miehet myös sivareina. Paavo ja Eva saavat kyllä pisteitä omien arvojensa rehellisestä esiintuomisesta tälläkin viikolla ja Paavo erityisesti myös siksi, että oli rohkeasti hallituksen linjoilla joissain asioissa.
    Pekalle ei voi antaa tältä viimeiseltä viikolta kuin pelkkiä miinuksia noiden kahden jo mainitun lisäksi. Hän on niin tarkkaan häivyttänyt omat arvonsa puheestaan, ettei outo häntä vihreäksi tunne.
    Ne näkyivät vain vähän jo aiemmin, viimeisellä viikolla niitä ei ollut lainkaan. En pidä älyllisestä ja tahallisesta epärehellisyydestä.

  107. Taina Hämäläinen kirjoittaa:

    Olen muutamissa yhteyksissä perään kuuluuttanut arvokkuutta presidentin vaalikampanjoihin. Näin siitäkin huolimatta, että arvokkuus itse presidentin asemasta on Ahtisaaren aloittamana ja Halosen jatkamana arkipäiväistynyt.

    Uskoisinkin, että jos ja kun Väyrysestä tulee presidentti hänen mukanaan presidentti instituutio saa jälleen hieman entistä arvokkuuttaan takaisin. Ehkäpä Mäntyniemestä tulee julkisuuteen muitakin uutisia, kuin mitä kissoille on tapahtunut.
    Väyrysen nyt esittämä kansalaisaloite ainakin kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Jotkut ystäväni olivat kuunneellet radiosta tai netistä Väyrysen puhetta Finlandia talosta. He melkein itku silmässä ylistivät, miten todella hyvä ja rakentava tämä hänen puheensa oli ollut. Eivät olleet kuulema vastaavan tasoista puhetta kuulleet koskaan. Näkihän sen kyllä uutisten pikku pätkistäkin, miten eri tasolla näiden muiden ehdokkaiden vaalityö etenee.

    Nyt ei auta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Vajaan vuorokauden päästä tiedämme, ovatko suomalaiset ymmärtäneet oikein näiden vaalien tarkoituksen vai onko halinallet peesaajineen sumentaneet todellisuuden.

  108. Kimmo Hoikkala kirjoittaa:

    Paavo Väyrynen teki sen, jota muut eivät ole uskaltaneet tehdä. Väyrynen laskeutui siis asiallisen nettikansan pariin. Loistoveto, jolla voi vielä tienata muutaman äänen.

    Haaviston ja Väyrysen välillä taisto käydään toisesta sijasta, jos gallup-ennustukset pätevät. Haavisto on parantanut loppua kohden, mutta riittääkö potku, kuten aiemmassa kirjoituksessani epäilen sen riittävän…

    Kirjoitin omaan blogiini seuraava 19.1.2012 otsikolla: kun toinen kierros haaveksi jäi?

    Nyt vaikuttaa vahvasti joidenkin vaaliasiantuntijoidenkin ennakkoarvioista huolimatta, että toinen kierros on melko varmasti edessä presidentinvaaleissa 2012.

    Väyrysen itsevarmuus menee ehkä hieman yli, koska hän näkee itsensä jo toisella kierroksella, vaikka Pekka Haavisto haastaa Väyrysen melko varmasti vaalipäivän äänissä. On varma asia, että ennakkoäänistä Väyrynen saa liki tai yli 20 prosenttia, mutta vaalipäivänä on ihme, jos hän onnistuu saamaan epävarmoja äänestäjiä taakseen lähes vailla konkretiaa olevalla loppukampanjallaan. Ei pelkällä toisen kierroksen vaalikeskusteluita odottavalla mielellä, kuten asia on Väyrysen kohdalla, voi olla kansaa vakuuttavasti liikkeellä!

    Tunnetusti maaseutupitäjissä, joissa keskustan kannatus on suurinta, nimittäin äänestetään ennakkoon, kun taas ruuhka-Suomessa ääniä annetaan enemmän itse vaalipäivänä.

    Haaviston yli 15 prosentin kannatus olisi sensaatio ja tie toiselle kierrokselle. Siksi vaalien suurin häviäjä lieneekin Paavo Väyrynen ainakin omasta mielestään, jolta jää toinen kierros haaveeksi noin 15 prosentin kannatusosuudella.

    Jos nyt pitäisi äänestää, niin äänestäisin Pekka Haavistoa eli kakkosta. Vaihtuvainen on ihmismieli ilman puoluejäsenkirjaa…

  109. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Illalla torkahtelin lännenelokuvan äärellä,Kourallinen dollareita, ja mietin USAn poliittista historiaa. Vapaa miehen oikeutta kantaa asetta.

    Lipposen kannatus on kaksinumeroinen luku.

    Väyrysen lumo ei ulotu suuriin kaupunkeihin.

    Soinin kannatus on alle 10 prosenttia.

    Niinistö saa enemmän kuin 35 prosenttia.

    Haavisto saa niukasti enemmän ääniä kuin Väyrynen.

    Arhinmäki, Essayh, Biuadet tekivät hyvän kamppanjan.

    Päivällä katson kun Kaisa hiintää ja ampuu käyttäen isänmaallisen merkin patruunoita. Iltapäivällä käynti terveyseskuksessa, läheiseni saa hyvää hoitoa, äänesti vuodepaikalle tuotuun kiertävään uurnaan. Klo 20.00 ennakkoäänien tullessa tiedämme ettei järjrestys pidä loppuun asti hopeasian kohdalla.

  110. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Ajattelin tämä osion lopuksi vertailla hieman kolmen mielipidetutkimuksien kärjessä keikkuneiden ehdokkaiden puhetyylejä. Kolmikosta Niinistö, Haavisto ja Väyrynen viimeksimainittu edustaa puhuessaan puhtaimmillaan miehistä viestintää. Hän on itsestään varma luennoitsija, joka merkitsee tarkkaan reviirinsä ja puolustaa sitä tarpeen vaatiessa raivokkaastikin. Väyrynen on itsekeskeinen johtaja.

    Haavisto on tästä kolmikosta suhteessa naismaisin viestijä. Hän pyrkii tarkastelemaan asioita usealta eri puolelta, eikä pyri vyörymään kuulijan yli, vaan vaikuttaa hienovaraisesti. Hän on analyytikko ja pohdiskelija ja kaukana itsevarmasta päättäjästä. Hänelle tärkeää näyttää olevan, että kaikki sitoutuvat tehtyihin päätöksiin, vaikka se sitten merkitsisi hyvin hidasta päätösprosessia.

    Niinistö sijoittuu näiden kahden ehdokkaan väliin, kuitenkin lähemmäs Väyrystä kuin Haavistoa. Hänessä erottaa miehistä johtajuutta, mutta se ei ole niin päällekäyvää kuin Väyrysellä. Niinistö on Väyrystä varovaisempi ja pohdiskelevampi, ehkä myös epävarmempi. Mikä tietoa lisää, se tuskaa lisää.

    Jos noita kolmea ehdokasta vertaisi kapellimestareihin, niin mielestäni Väyrynen on selvästi Celibidache (intohimoinen ote), Haavisto Furtwängler (leijuu kaiken yläpuolella) ja Niinistö Karajan (toimiva paketti).

    Jos toisella kierroksella ovat vastakkain Niinistö ja Haavisto, niin tällöin Haavisto on liberaali ja Niinistö on konservatiivi. Mutta jos vastakkain ovat Niinistö ja Väyrynen, niin tällöin Niinistö on liberaali ja Väyrynen on konservatiivi. TV-tenttien perusviritys olisi näissä kahdessa tapauksessa aivan erilainen.

  111. Kari Peitsamo kirjoittaa:

    Taivas varjele, mitä sieltä tulee! Sieltä tulee VÄYRYNEN!

  112. risto.seppanen kirjoittaa:

    Kaitaran kategorinen tulkinta Väyrysestä johtajana on aivan liian musta-valkoinen. Siihen voi kuitenkin “mutu-tuntumalla” yhtyä, että Niinistön ja Väyrysen johtamisprofiilit ovat suhteellisen lähellä toisiaan verrattuna Haavistoon.

    Johtamistaidon opiston tutkimuksessa (Talouselämä 13.1.) Väyrysen ja Niinistön johtajamisprofiilista muodostui kovin moniviisteinen kuva. Kummankin vahvuudet ovat pikemminkin asia osaamisessa kuin ihmisten johtamisessa. Onneksi kummatkin ovat huomattavasti kehittyneet ihmisten- johtamisessa 90-luvulta. Kummatkin ovat erinomaisia luomaan luottamuksellisia suhteita johdettaviinsa.

    Kaitaran kategorisen luonnehdinnan kanssa ristiriidassa on myös se, että analyysin mukaan Väyrynen jakaa tutkituista ehdokkaista (Haavisto ei ollut tutkittavien joukossa) eniten kiitoksia ja tunnustuksia, hän on johdettaviaan arvostava esimies, joka ottaa johdettavat mukaan muutosten suunnitteluun ja jakaa tietoa paremmin kuin muut ehdokkaat omilleen.

    Demokraattinen johtaminen on tärkeä ihanne, mutta tahto ominaisuuksia ja paineen sietokyvyn merkitystä ei voi väheksyä. Niinistö ja Väyrynen ovat tässä kummatkin vahvoja.
    Haaviston kohdalla olen tässä epäileväinen, koska näytöt tuloksellisesta toiminnasta kovissa paikoissa häneltä puuttuvat.
    (kahden panttivangin vapauttaminen puhelimen välityksellä ei näytöksi vielä riitä)

  113. Leena Lauren kirjoittaa:

    Ottamatta kantaa keneenkään ehdokkaaseen, haluaisin vain sanoa sellaisen asian, että vaalitenteissä tulisi olla kaikille yhtä paljon puheaikaa ja, huom, saada sanoa sanottavansa rauhassa.
    Torstain tentissä oli hyvännäköinen se aikajana jolla mitattiin “kaksitaistelu” kestoa.
    Tuollainen aikajana voitaisiin ottaa ihan virallisestikin käyttöön myöskin yksittäisissä puheenvuoroissa.
    Puheenvuorot tulisi jakaa järjestyksessä, eikä hyppien sinne ja tänne. Arhinmäki sai, taikka otti, vihonviimeiset 3 kpl puheenvuoroa… Ikävä kyllä Soini ja Essaya saivat moneen
    otteeseen pyytää vuoroa.

  114. Vesa Kaitera kirjoittaa:

    Pentti Kangasluoma kirjoitti :”Lipposen kannatus on kaksinumeroinen luku.”

    Vaalipäivänä annetuista äänistä tuo väitteesi saattaa pitää paikkansa. Mutta ennakkoäänistä Lipponen on kerännyt niin surkean vähän, että jo 8%:n kokonaiskannatus olisi hänelle voitto.

    Pentti Kangasluoma :”Väyrysen lumo ei ulotu suuriin kaupunkeihin.”

    Pääkaupunkiseudun osalta väitteesi pitää paikkansa. Mutta kyllä täällä Jyväskylässä Väyrysen kampanja on toiminut kuin junan vessa. Oulussa ja Kuopiossakin Väyrynen kerää hyvin ääniä, selvästi Haavistoa enemmän.

    Pentti Kangaluoma :”Soinin kannatus on alle 10 prosenttia.”

    Niin on. Soini sai isomman vaihteen päälle liian myöhään. Väyrynen kerää valtaosan eurokriittisten äänistä.

    Pentti Kangasluoma :”Niinistö saa enemmän kuin 35 prosenttia.”

    Ennakkoäänistä Niinistö saanee noin 45% ja vaalipäivän äänistä suunnilleen 40%.

    Pentti Kangasluoma :”Haavisto saa niukasti enemmän ääniä kuin Väyrynen.”

    Väyrynen voittaa Haaviston selvästi ennakkoäänissä. Haavisto saa hieman Väyrystä enemmän vaalipäivän ääniä. Väyrynen menee toiselle kierrokselle.

  115. Kaarina Karhapää kirjoittaa:

    Kyllä Leena Lauren puuttui oikeaan seikkaan vaatiessaan, että kaikille vaalipaneeleissa oleville annettaisiin saman verran puheaikaa. Nythän valitaan presidenttiä kaikista ehdokkaista eikä vain ns. pääehdokkaista. Media on tavallaan jo etukäteen asemoinut, keiden pääehdokkaiden välillä valinta tehdään. Ja tähän valintaan ovat auttaneet gallupit ja facebook-suositutkset.
    Kunpa olisi useammasssa kuin yhdessä vaalitentissä käyty todellista keskustelua presidentin tehtävistä ja siitä, kuinka mahdollinen ehdokas niistä suoriutuisi.
    Kyllä kansalla, valitsijoilla on oikeus tietää tämäntyyppisistä asioista jo etukäteen.

  116. Antti Kivivalli kirjoittaa:

    Täytyy myöntää, etten ole tätä(kään) blogia lukenut vaalien alla – enkä siis kommentoinutkaan, mutta kun toimittaja Sunnuntai-sivun kirjoituksessaan tuli kirjoittaneensa mielenkiintoisia, niin täytyihän minunkin.

    Hesarissa nimittäin lukee: “Haaviston kampanja on alusta alkaen rakentunut sosiaaliseen mediaan, ennen muuta Facebookiin.”

    Mihin tuo väite perustuu? Juu, en heti löydä Haaviston sivuilta (http://haavisto2012.fi/tapaa-pekka/menneet/) vierailua Nurmekseen (jolla toimittaja mainostaa Väyrystä), mutta aivan normaalilta suomalaiselta vaalikampanjalta se on vaikuttanut näin tavallisen äänestäjän näkökulmasta.

    Haavisto on varmaankin pärjännyt tämäniltaista ykköskierroksen lopullista totuutta paremmin nettikyselyissä, koska hänen kannattajissaan on ehkä kuitenkin suhteessa enemmän netin käyttäjiä. (Kari Peitsamo täällä epäillee, että he ovat nimenomaan nuoria ja krapulassa tänään sunnuntaina, mutta se on toki vain hänen näkemyksensä ja yhteys todellisuuteen häilyvä.)

    Sitten toimittaja jatkaa: “Kun tuhannet Väyrysen tukimiehet kuljettavat syrjäseutujen vanhuksia vaalipaikoille, Haaviston puolesta ahkeroi tuhansia nuoria vaalityöntekijöitä päätteiden ääressä hätistelemässä laiskoja kavereitaan äänestämään.”

    Hienoa! Tuohan ratkaisisi samalla muusikko Peitsamon esiintuoman ongelman. Olisi vaan kiva tietää, keitä ovat nämä Vihreiden “tuhannet nuoret vaalityöntekijät”. Taisivat syntyä ihan vain toimittajan mielikuvituksessa, mutta elävät nyt sitkeästi monen hesarinlukijan yleisessä totuudessa…

  117. antti ahopelto kirjoittaa:

    Olisi kyllä häpeällistä mikäli demareiden ehdokas ei saisi kaksinumeroista lukua. Kyllä Lipponen sentään on valtiomies.Jännittävää on seurata kuinka paljon tässä vaiheessa hänen äänestäjistään siirtyy jo Niinistön ja Haaviston leiriin.

    Vaalien kakkossijan saattavat ratkaista eu-kriittiset soinilaiset jotka menevät jo tässä vaiheessa Väyrysen taakse. Tai demarit jotka siirtyvät Haaviston taakse.

    Draaman kaaren jatkumisen takaamiseksi Väyrysen selviytyminen toiselle kierroksekselle on välttämätöntä.

  118. Asko Koivu kirjoittaa:

    Nyt mielestäni nousee aika isoon rooliin Saulin asema
    kenen joukoissa hän oikein seisoo?
    Onko hän se EK:N marionetti mihin hänet duunari piireissä luokitellaan vai onko hän noussut lyhyt pinnaisesta valtiovarainministeri luokasta kansan johtajaksi……

  119. Lea Korhonen kirjoittaa:

    En nyt enää ensimmäisen kierroksen jälkeen puutu ehdokkaiden tentistä suoriutumiseen, mutta haluan kuitenkin ilmaista, että arvostan presidentti Koivistoa nimenomaan parlamentarismin vakiinnuttamisen takia, enkä kaivannut presidenttiä hallitusneuvotteluihin. Kyllä hallituspuolueiden täytyy itse löytää sopu, jos aikovat seuraavat vuodet yhdessä hallita. Sellainen minua jäi mietityttämään, että lähettikö Koivisto todella oma-aloitteisesti kirjeensä vai kävikö Yle kysymässä, että olisiko presidentillä terveisiä ehdokkaille ja äänestäjille?

Kommentoi



HS in English