Pitääkö presidentin olla ”edustava”?

| Julkaistu 5. 12. 2011 15:02

Maanantai 5.12. 2011 ja 2. postaus

Kiitos blogin kävijöille ja kommentaattoreille aktiivisuudesta. Saimme työn hyvin liikkeelle. Huomenna 6. joulukuuta koko kansakunta herkistyy viettämään tasavallan 94. itsenäisyyspäivää, joka huipentuu tasavallan presidentti Tarja Halosen ja tohtori Pentti Arajärven vastaanottoon Linnassa. Presidenttiparin ohella huomio kiintyy kahdeksaan muuhun pariskuntaan, siis presidenttiehdokkaisiin ja heidän puolisoihinsa. Rohkenen väittää, että aika moni katsoo heitä ”sillä silmällä” ja pohtii, miltä ehdokas ja myös ehdokaspari näyttäisi Halosen ja Arajärven paikalla.

Menen jopa niin pitkälle, että väitän itsenäisyyspäivävastaanoton olevan herätyssignaali tuleviin presidentinvaaleihin. Viimeistään nyt ihmiset havahtuvat siihen, että Halosen 12-vuotinen kausi on päättymässä ja hän on viimeistä kertaa Linnassa tasavallan presidenttinä. Ensi vuonna häntä tituleerataan Mauno Koiviston ja Martti Ahtisaaren tavoin presidentiksi.

Näin juhla toimii myös tärkeänä lähtömerkkinä tuleville presidentinvaaleille. Nyt alkaa todellinen puntarointi.

Toivottavasti kaikki ehdokkaat pääsevät paikalle. Valtiollisen protokollan mukaan Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö ovat entisinä eduskunnan puhemiehinä saaneet kutsun ja tulevat arvokkaimpien vieraiden joukossa Esplanadin puolelta ja viimeisten ryhmässä sisään. Samassa joukossa käy myös ministeri Paavo Arhinmäki.

EU-edustaja Sari Essayah sekä kansanedustajat Pekka Haavisto ja Timo Soini tulevat presidenttiparin käteltäviksi Mariankadun puolelta.

Mutta missä ryhmässä tulevat tohtori Paavo Väyrynen ja vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet? He eivät kuulu automaattisesti Linnaan kutsuttavien joukkoon. Väyryselle tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1970, jolloin hänet valittiin eduskuntaan. Toivottavasti tasavallan presidentti on muistanut kutsua tämän ansioituneen poliitikon itsenäisyyspäivävastaanotolle ja toivottavasti Väyrynen saa elinikäisen kutsun, jos ei itse sattuisi ensi vuonna olemaan kutsujana.

Eva Biaudet kuuluisi myös juhlaan, vaikka hänen virka-asemansa ei oikeuttaisikaan kutsuun. Vähemmistöasiat ovat tänä vuonna olleet niin paljon esillä, ja tietysti presidenttiehdokkuus puoltaisi hänen kutsumistaan.

Ollaanpa tarkkana huomenna itsenäisyyspäivänä illansuussa hieman vaille kello 19, jolloin TV1 aloittaa suoran lähetyksensä. MTV3 kertoo juhlista myöhemmin. ( Lähetykset TV1 alkaen jo 18.20 Tarja Halosen haastattelusta ja päättyen 23.10 Linnan jatkoihin. MTV3 keskiviikkona 18-19. Linnan juhlien historiasta ja perinteestä on hyvä tietopaketti Tasavallan presidentin nettisivulla.)

Mitä kannattaa katsoa?  Tietysti pitää tarkkailla ja vertailla sitä, miltä ehdokkaat juhlatamineissa näyttävät ja miten he valtakunnan arvokkaimmassa juhlassa käyttäytyvät. Tasavallan presidentti on ihminen, mutta hänestä tulee  myös instituutio, kansakunnan keulahahmo, jonka tekemisiin ja olemukseen suomalaisten huomio kohdistuu ja jota tarkkaillaan myös ulkomailla. Hän on käyntikorttimme maailmalla.

Näin se vaan on, vaikka varsinkin meillä politiikan tarkkailijoilla on taipumus väheksyä viran tätä ulkoista puolta. Vai onko näin? Onko tämä ulkoinen puoli sittenkin niin toisarvoinen asia, ettei sitä pitäisi noteerata? Siksi asetankin päivän Hyvän kysymyksen varovaisesti ja arkaillen näin: Pitääkö presidentin olla ”edustava”?

Jokainen lukija saa tulkita kysymyksen mielensä mukaan, toivon kommentteja – kuitenkin juhlapäivän mukaisessa asiallisessa ja arvostavassa hengessä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!  Seuraavan kerran postaan ylihuomenna keskiviikkona 7.12. 2011.

Päivän siteeraus:

”Eilen kävin hakemassa pukuvuokraamosta frakin. Kuulemma sellainen pitää olla päällä, kun menee Haloskaa kättelemään. Maksoi 135 euroa, eli kalliiksi karkelot tulevat.

Kun katselin itseäni peilistä frakki päällä, niin en tuntenut oloani kovinkaan kotoisaksi. Jotenkin tuli mieleen västäräkki… Ehkä se johtui osin siitä, että frakki oli ensimmäistä kertaa päälläni. Yritin ehdottaa vaimolle, että eikös kävisi Dressmannilta ostettu 145 euron hintainen tumma puku. Ei kuulemma sovi sellainen. Ei edes niin, että olisin ottanut Dressmannin merkin pois… Vaimo laittaa yllensä kansallispuvun. Se sopii mielestäni tällaiseen juhlaan paremmin kuin hyvin. Aiemmista juhlista tiedän, että sitä on harvalla kuitenkin yllään. Johtuneeko siitä, että niiden käyttö on muutenkin vähentynyt. Kansallispuku löytyy yhä harvemman vaatekaapista. Harmillista.”

Perussuomalaisten kansanedustajan Reijo Tossavaisen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 3.12. 2011.

(Reijo Tossavainen sai postaukseensa yli 90 kommenttia parissa päivässä. Osa kommentoijista paheksui voimakkaasti perussuomalaisten edustajan osallistumista Linnan juhliin. Osa kannusti, ja muutamat antoivat Tossavaiselle myös käytännön neuvoja, miten juhlaan kannattaa valmistautua. Erään neuvojan mukaan kantapäät kannattaa teipata hiertymien varalta.)

13 vastausta artikkeliin “Pitääkö presidentin olla ”edustava”?”

  1. Pia Hyötynen kirjoittaa:

    Hyvä kysymys! Muistellaanpa, miten paljon “kohua” Halosen pukeutuminen ja muu ulkoinen olemus aiheuttivat hänen kautensa alussa. Naistenlehdet kuvasivat presidenttiä ulkomaanmatkoilla ja paheksuivat hänen käsilaukkuaan ym.

    Ulkomuodolla ja etenkin käytöksellä on väliä. Presidentin ja myös hänen puolisonsa on oltava arvokkaita, osattava käyttäytyä erilaisissa tilaisuuksissa edustavasti ja sulavasti, sillä kuten Unto totesi, presidenttipari on instituutio.

    Huomioarvoa olisi Pekka Haavistolla. Hänen komea puolisonsa varmasti herättäisi kiinnostusta mediassa kansainvälisestikin. Suomi on suvaitsevainen maa, olisi yksi viesti.

    Soini on melko rahvaanoloinen, vaikka sanattomaksi hän tuskin jäisi.

    Niinistö nuorikkoineen herättäisi ehkä vääränlaista puhetta vahoisista miehistä ja nuorista naisista?

    Paavo Väyrynen on tavanomainen ja tylsä. Lipponen poliittisesti aktiivisine vaimoineen voisi olla hyvä pari: tulee mieleen Koivisto ja Tellervo.

    Arhinmäki näyttää pojalta poliitikkojen houkossa, mikä voi tietysti olla etukin. Suomi on nuorten maa (toisin kuin tilastot osoittavat), elinvoimainen ja idearikas.

  2. Kaisa Ranta kirjoittaa:

    Kysymystä voi tarkastella monelta kantilta, “edustavuus” on aika laaja käsite.

    Etiketin hallinta ja pukeutuminen on mielestäni tarpeeksi hyvässä kunnossa kaikilla ehdokkailla. Halostakin olen tässä suhteessa pitänyt aivan tarpeeksi edustavana; naisia ehkä arvostellaan pukeutumisen suhteen kriittisemmin sekä siksi, että naisten ajatellaan olevan pukeutumisesta kiinnostuneita, että siksi, että naisten pukeutumisessa on enemmän vaihtoehtoja. Helppohan miesten on, kun pukumuoti on paljon standardoidumpaa!

    Puolisoihin en kiinnitä kovin paljoa huomiota. Ehdokas itse on tärkeimmässä asemassa. Toki sitä joskus miettii, kuinka valmiita puolisot ovat tukemaan toisen työtä; elämähän muuttuu presidenttiyden myötä koko perheellä. Puolison korostaminen tuntuu kuitenkin hieman “amerikkalaishenkiseltä”, eivät kaikki pariskunnat ole niin tiiviitä yksiköitä kuin vaikkapa Obamat, eikä mielestäni tarvitsekaan olla. Toivon silti, että ehdokkaat ovat käyneet kunnon keskustelun puolisoidensa kanssa – mitä sitten, jos juuri meistä tulee presidenttipari.

    Edustavuudessa tärkeintä on minusta se, että ehdokkaalla on jotain sanottavaa ja kyky sanoa se. Esiintymis- ja keskustelutaidot korostuvat, onhan kyse varsin diplomaattisesta tehtävästä. Kielitaidostakaan ei ole haittaa, joskaan sitä ei pidä ylikorostaa, fiksu osaa käyttää myös tulkkeja tarvittaessa. Sitten on se karisma, jota mielestäni esimerkiksi Haavistolla on: hänellä on ihailtava taito tuoda asiansa esiin niin, ettei erimielinenkään kuulija asetu heti hyökkäys- tai torjunta-asentoon.

    Ehdokkaiden ikää ja omaa asennoitumistani siihen olen miettinyt paljon. Lipponen tuntuu liian vanhalta, Arhinmäki nuorelta (vaikka itse olen vielä muutaman vuoden Arhinmäkeäkin nuorempi). Periaatteessa ikä ei kuitenkaan ole edustavuudelle este, enemmänkin se herättää kysymyksiä siitä, onko nuorella tarpeeksi kokemusta tai vanhalla kykyä ymmärtää tätä nopeasti muuttuvaa maailmaa.

  3. Pekka Remes kirjoittaa:

    Mielenkiintoinen kysymys. Onko kuningas kuningas ensinkään, jos hän ei näytä kuninkaalta. Siksi kuninkaallisten asut olivat näyttäviä aina siihen saakka kunnes keksittiin valokuva ja varsinkin liikkuva kuva. Kun kansan johtaja oli jo valmiiksi tv:stä tuttu, tulivat asutkin yksinkertaisiksi. USA:n presidentille riittää tumma puku.
    Ulkoista habitusta ei sovi väheksyä, sillä on merkitystä politiikassa. Vähän iäkkäämmät muistanevat presidentti Kekkosen ja ulkoministeri Leskinen muovikasseineen lentokentällä vuonna 1970. Siinä ei tarvinnut arvailla, kumpiko herroista on presidentti. Entäpä se, kun demarit päättivät vaihtaa Pertti Paasion virtaviivaisempaan malliin vuonna 1991.
    Alussa puhuin kuninkaallisten tuntomerkeistä. Siksi onkin mielenkiintoista, mitä enemmän kuvallista mediaa on esillä lehdissä, internetissä, tv:ssä, sitä tärkeämmäksi ulkoinen habitus tuntuu tulleen. Nyt voikin miettiä, missä puolueissa puheenjohtajaksi valittu ei ehkä se paras, mutta parhaimman näköinen.
    Ylitsekäyvän kuvallisen metelin sijaan onkin virkistävää lukea lehtijuttu, jossa ei ole ensimmäistäkään kuvaa (vaikka se sotiikin nykyisiä lehden taitto-oppeja vastaan) tai kuunnelle Yle Puheesta Politiikkaradiota, jossa on pelkkää puhetta, ei musiikkia eikä varsinkaan kuvia.
    Mutta vastaus kysymykseen: kyllä. Väittäisin, että hämmästyttävän suuri osa kansalaisista äänestää juuri sitä ehdokasta presidentiksi, joka on edustavimman oloinen.

  4. P. Ekholm kirjoittaa:

    Outo kysymys. Totta tietysti presidentin on oltava myös edustava. Linnan juhlat ovat edustavuutta. Silloin presidentti on lähimmillään tavallisia kansalaisia. Telkkarin ääressä tuskin harvakaan mietti tulevan presidentin valtaoikeuksia. Sen aika on 7.12. eteenpäin, kunhan juhlakuvat on plärätty. Presidenttiehdokkaita ei silloin puku auta. Juhlat ovat hyvä vapaapäivä vaaleihin.

  5. Pentti Kangasluoma kirjoittaa:

    Monen kielen ihminen, se luo edustavuutta. Kulttuuri-ihminen sillä tavoin kuin olivat Viron Meri, Tsekin Havel, ja osaltaa myös Viron Ilves.

    Vaikea kysymys, eri aikoina vaaditaan erilaisia asioita. Paasikiveä ei voinut pitää edustavana ja Allikin vain lihoi.

    Niinistön runoilija, Lipposen tohtorivaimo, kyllä heissä on oma hohtonsa. Martti Ahtisaari kantoi porvarouvien pilkan ja sai Nobelin.

  6. Heikki Hakala kirjoittaa:

    HS:n vaalikoneessa aihetta koskeva kysymys oli muotoiltu sanatarkasti näin: ”Kuinka suuri merkitys on sillä, että presidentti on tyylikäs ja edustava?”. Valitsin vaihtoehdon ”ei juurikaan merkitystä”. Havaitsin osan ehdokkaista vastanneen toisin ja ymmärrän heitä oikein hyvin.

    Kun päivän hyvä kysymys on formuloitu hieman eri tavoin, joudun vastaamaan, että ei – presidentin ei ole välttämätöntä olla ”edustava” (lainausmerkit ovat Perässähiihtäjän). Minusta tuntuisi suorastaan mahdottomalta edellyttää, että ”edustavuuden” olisi oltava suoralla kansanvaalilla valittavan presidentin ehdottomien kriteerien joukossa. Ymmärränkin kysymyksenasettelun kaikessa arkuudessaan ja varovaisuudessaan tarkoituksellisen provosoivaksi, ja hyvä niin.

    Tätä tematiikkaa käsiteltäessä on usein tapana viitata J.K. Paasikiveen, joka ei ainakaan enää presidenttivuosinaan tainnut ulkoiselta olemukseltaan olla erityisen charmantti ilmestys. Toki aika oli toinen: kansa kohtasi presidenttinsä lähinnä sanomalehtien ja radion välityksellä, eikä hurmaavuutta edes osattu kaivata. Paasikiveä pidettäneen edelleen yhtenä suurimmista presidenteistämme. Muut kuin ulkoiset ominaisuudet ratkaisevat.

    Jos vaikka äänestäjänä olisinkin valmis kategorisesti sivuuttamaan edustavuuteen liittyvät seikat (nyt luovun lainausmerkeistä), olisi silti naiivia ajatella, ettei niillä olisi keskeisen poliittisen vaikuttajan kannalta merkitystä.

    Haetaanpa ihan ajatusleikin nimissä pari esimerkkiä aavistuksen etäämpää: Pidettäisiinkö Herman van Rompuytä niin värittömänä kuin pidetään, jos hänellä olisi asiaosaamisensa ja retorisen taitonsa lisäksi Tony Blairin energisyys ja ulkomuoto? Olisiko Barack Obama noussut Yhdysvaltain presidentiksi, jos hän olisi ylipainoinen, vähän epäsiisti ja amerikanenglantia huolimattomasti artikuloiva?

    Niin, ei Suomen tasavallan presidentin välttämättä tarvitse olla edustava, mutta tiettyjen seikkojen, kuten keskustelutaidon, sosiaalisen vaiston ja etiketin, olisi jo viranhoidon kannalta hyvä olla kohtuullisesti hallussa. On mielenkiintoista, että esimerkiksi Urho Kekkonen – Lepikon torpan poika – kehitti itseään näillä alueilla systemaattisesti vuosikymmenten ajan ja seurusteli aivan suvereenisti kaikilla foorumeilla. Minulla on se käsitys, että Mauno Koivisto toimi samoin, Tarja Halonen ei.

    En ole tässä suhteessa ollut erityisen viehättynyt nykyisen presidenttimme valitsemaan linjaan. On ihan hyvä asia, että tasavallan presidentti on helposti lähestyttävä ja jossain määrin kansanomainenkin. Samaan aikaan hän on kuitenkin myös esikuva, halusi sitä tai ei. En tiedä, kuinka onnistunutta on vaikkapa ylipäällikkönä tarkastaa hengenvaaralliseen sotilasoperaatioon lähtevää suomalaisjoukkoa lippalakissa korvalaput korvilla, kädet syvällä duffelin taskuissa.

    Samaan tematiikkaan kuuluu myös ja ennen kaikkea kyky sovittaa oma puheensa ja käyttäytymisensä kuhunkin tilanteeseen, kuten Kaisa Ranta edellä hienosti toteaa. Olen tainnut joskus omalle pojalleni sanoa, että presidentiltä on lupa edellyttää aivan erityistä huolellisuutta siinä, kuinka hän itseään ilmaisee. Harkituilla, tyylikkäästi ja moitteettomasti muotoilluilla puheenvuoroilla on useimmiten paljon suurempi painoarvo kuin sillä, mitä kenties tulee huolimattomalla puhekielellä ja jäsentymättömin ajatuksin kameroiden edessä tokaisseeksi. Edustavuudesta on kyse siinäkin.

  7. Kari Rajala kirjoittaa:

    Pentti Kangasluoma toi saman näkökulman, jota itse ajattelin: kielitaito tuo edustavuutta. “Vastapuoli” arvostaa aina, jos presidentti kykenee puhumaan hänen kieltään. Senhän voi todeta jo tavallisena turistina. Ainakin nykypäivän latina eli englanti pitäisi sujua jouhevasti.

    No, toisaalta Olli Rehn on päässyt pitkälle, vaikka englanti ei sujuvalta kuulosta. Sanat ovat hallussa, mutta savolaisen kankeasti lausuminen menee. Täytyy toki muistaa, että ei tietysti ole yhtä oikeaa tapaa puhua englantia. Jokainen ei ole Barack Obama – minä en todellakaan ole. Siksi on hyvä täällä viisastella.

    Ei kuitenkaan auta, vaikka olisi nätti tai komea, jos ei osaa käyttäytyä tai esiintyä. Ystävällinen, mutta tiukka ja asiantunteva ihminen pärjää monessa tilanteessa.

    Loppukevennys: Huomenna rahvas juo kotona kahvia ja katsoo TV:stä, kun kerma juhlii linnassa.

  8. Petri Lahesmaa kirjoittaa:

    Totta kai presidentin pitää, tai pitäisi olla edustava!
    Se ei ole vähääkään ulkonäköön liittyvä asia. Edustavuus syntyy arvokkuudesta, tyylikkyydestä ja sivistyneestä käytöksestä. Sen verran voi presidentiltä edellyttää, vaikka maatamme ulkomailta käsin katsottuna edustaakin pääministerimme.

  9. Jussi Isotalo kirjoittaa:

    Paavo Väyrynen on Suomen Leijonan suurristin komentaja ja tulee Linnaan Pohjois-Espan puolelta. Uskoisin kaikkien presidenttiehdokkaitten saaneen kutsun.

  10. Heikki A Ollila kirjoittaa:

    Pia Hyötynen kirjoittti, herättäisikö Niinistöjen ikäero pohdintaa maailmalla. Kolmella ehdokkaalla on suurehko ikäero puolisoonsa, myös Lipposella ja Haavistolla. Itse kukin voi arvella, miten näihin maailmalla suhtauduttaisiin ja mitä oudoksuttaisiin, minun johtopäätökseni on erilainen kuin Hyötysen.

    On merkitystä sillä, onko presidentti edustava, totta kai. Merkitystä on toki enemmän Suomi-kuvan kannalta kuin neuvottelupöydissä, mutta hyvä lisä se on yhtä kaikki.

  11. Jussi Isotalo kirjoittaa:

    Sanaan “valtionpäämies” kiteytyy paljon: Esimerkillisyyttä, epäitsekkyyttä, harkintakykyä, kokoavaa otetta ja yhteisen hyvän ymmärtämistä.

  12. Jussi Lähde kirjoittaa:

    Parahin Unski

    Kysymyksesi vei minut vuosiin 1993 – 1994, jolloin kysymys oli kansakunnalle akuutti. Lasse Lehtisestä kirjoittamassani “Aidankaataja” -kirjassa palataan noihin hetkiin ja tunnelmiin, kun sekä kansalaiset että median edustajat pohtivat väliin kirpeinkin sanakääntein ehdokas Ahtisaaren edustavuutta. Historian saatossa huolet ovat osoittautuneet turhiksi, mutta kovin aitoja nuo olivat.

    Nyt valittava presidenttipari isännöi aikanaan myös itsenäisen Suomen satavuotisjuhlaa vuonna 2017. Mitä todennäköisimmin tuleva presidentti saa onnistuneen kampanjoinnin myötä toimia myös YK:n turvaneuvoston päätöksenteon kohdalla päättäjää muutamien kansakuntien kohtalonhetkillä.

    Valitsemme Suomelle presidenttiä, mutta preisdentin on edustettava maatamme muuallakin kuin Suomessa.

    Kyllä, tulevan tasavallan presidentin on oltava hyvä tarinankertoja, tarkka ja tunneälyltään herkkä neuvottelija sekä periaatteen ihminen. Niistä syntyy se edustavuus, joka elää muuallakin kuin valokuvissa.

  13. Jari J. Marjanen kirjoittaa:

    Edustavuudella on merkityksensä, mutta puolisoon en kiinnittäisi kovin suurta huomiota. Olen varma, että kilpakumppanit, varsinkin Soinin ja Väyrysen kannattajat, nostavat esille Pekka Haaviston seuralaisen sukupuolen, mutta se voi kääntyä arvostelijoita vastaankin.
    Väyrysellä on paljon kansainvälistä kokemusta ja hän on tietyllä tavalla sujuva, mutta hänen vallanhimonsa paistaa läpi kaikesta.
    Lipponen on kookas mies, mutta vanha ja yrmeä.
    Arhinmäki ei viitsinyt edes hankkia frakkia (lainaksikaan) itsenäisyyspäivän juhliin, joten jaksaisiko hän kiinnittää ulkoiseen olemukseensa huomiota presidenttinäkään?
    Soini osaa sutkautella suomeksi, mutta mahtaako osata englanniksi, ranskasta tai saksasta puhumattakaan?
    “Pääehdokas” Niinistö on nauttinut jostakin syystä suurta kansansuosiota, mutta aika äksyltä hänkin vaikuttaa, ja se voi tulla ilmi selvemmin vaalien lähestyessä.
    Kaiken kaikkiaan: Haavisto on edustavin ja neuvottelukykyisin. Olen hänet muutamaan kertaan tavannutkin, vaikken voi sanoa henkilökohtaisesti tuntevani, ja vaikutelma on ollut erittäin myönteinen.

Kommentoi



HS in English