Kuka voitti, kuka hävisi?

| Julkaistu 15. 4. 2011 0:24

Perjantai 15.4. 2011  ja 31. postaus.

Vaaleihin on alle 50 tuntia. Se on niin vähän. Näiden vaalien viimeinen suuri vaalikeskustelu päättyi muutamaa minuuttia vaille kello 23 torstai-iltana. Olen näitä vaalikeskusteluja katsonut ja kuunnellut paljon radiosta ja televisiosta sekä paikan päällä monenlaisissa tiloissa viimeisen parin kuukauden aikana. Nyt se on ohi. Päällimmäinen tunne on suuri helpotus. Ei enää yhtään vaalikeskustelua. Toisaalta – viimeisestä vaalikeskustelusta, jonka vetivät  toimittajat Jan Andersson ja Kirsi Skön, jäi kohtuullisen hyvä mieli. TV1:n vaalikeskustelussa oli kaksi mieluisaa piirrettä

1. Siinä pystyttiin vielä tuomaan uusia joko kokonaan unohtuneita tai sivuun jääneitä tärkeitä asioita esiin. Puoluejohtajat toistivat itseään, mutta ei niin paljon kuin etukäteen pelkäsin.

2. Siinä ei enää käyty velkakriisikeskustelua kuin nimeksi, sillä siinä keskustelussa kaikki tärkeä on jo moneen kertaa viime viikkojen aikana sanottu. Tämä riitti tällä kertaa.

Tosin vaalikeskustelun alku oli aivan karmea. Tarkoitus oli hyvä, mutta adrenaliinia suoniinsa ruiskuttaneet puoluejohtajat pilasivat sen. He eivät mahtaneet mitään itselleen.

Toimittajat halusivat rauhoittaa tilannetta ja johdatella leppoisan rauhallisesti kahden tunnin keskustelun liikkeelle, ja lopputuloksena oli se, että puheenjohtajat soittivat tutut propagandalevynsä. Siinä meni puoli tuntia, jonka loppupuolella moni vaihtoi kanavaa.

Jos näin teki, menetti paljon. Loppu menikin hyvin ja asiallisesti.  Erityisesti pidin perusturvakeskustelusta ja vanhuskeskustelusta, taitettu indeksikeskustelukin olikin paikallaan, vaikka se vähän väsyttikin. Menonleikkauksista puhuttaessa päästiin jonkin verran eteenpäin, sillä vetäjät patistelivat puoluejohtajia kertomaan uusia leikkauskohtia, entisiä ei kannattanut enää toistella.

Myös maahanmuutto- ja puolustuskeskustelussa oli vauhtia ja tuli esille myös selviä mielipide-eroja.

Yhteenvetona voi sanoa, että tämä oli vanhanaikainen (positiivinen termi) vaalikeskustelu sekä teemoiltaan että toteutukseltaankin. Puhuttiin kotimaan asioista ja päähuomio oli sosiaalisissa ja taloudellisissa kysymyksissä, perinteisissä hyvinvointivaltion tehtävissä. Niitähän valtion budjetista on 80-90 prosenttia.

Kun asetelma oli tämä, oli täysin luonnollista, että oppositio menestyi hallitusta paremmin. Vaivautuneen näköinen Jyrki Katainen ajatteli jo tulevaa vaalikautta ja ehkä hänen takaraivossaan tikitti, että hän voi joutua vastuuseen tässä annetuista lupauksista. Hän ei tohtinut nostaa vihreää lappua jokaiselle hyvälle menonlisäykselle, vaikka mieli olisi tehnyt.

Sitä vastoin Jutta Urpilainen muistutti neljän vuoden takaista oppositiojohtaja Kataista. Urpilainen esitti terävää kritiikkiä, prosentit ja luvut seurasivat toistaan, ja moraalinen paatos oli kovaa.

Urpilaisella oli toki kova kirittäjä. Päivi Räsänen on parhaimmillaan puhuttaessa vanhuksista ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksistä. Hän on taitava demagogi ja osaa myös asiasisällön. Hänen puheenvuoronsa olivat nautinnollista kuultavaa.

Sitä paitsi Räsänen toi ainoana puheenjohtajana keskusteluun yhden konkreettisen säästökohteen. Hän ehdotti rajausta subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen. Räsäsen perusteli ehdotustaan sillä, että hän oli tehnyt menonlisäysehdotuksia, tarvittiin jotakin myös ehdotuksia menojen karsimisesta.

Räsänen kävi myös hyvän sanallisen ottelun Stefan Wallinin kanssa uskonnon asemasta kouluissa.  Keskinäiset Timo Soinin ja Anni Sinnemäen väännöt (ilmastopolitiikka, maahanmuutto) sekä Paavo Arhinmäen ja Timo Soinin (armeija) väännöt virkistivät keskustelua.

Sinnemäen isku Arhinmäen suojauksen läpi eläkeindeksikeskustelussa sattui niin kipeästi, että olin kuulevinani Arhinmäen sanovan “ouh”, vaikka sen sanoikin Sinnemäki heti puheenvuoronsa alussa. Tämä oli ehkä illan paras.

Oli myös paikallaan, että vaalirahakeskustelu otettiin esille. Sehän on päässyt unohtumaan. Tässä kohdassa Soini ahdisti Mari Kiviniemeä.

“On hyvä, että tämä rappio ja rönsyily tuli esiin kalkkiviivoilla. Tässä on nyt tuomion paikka demokratiassa. Taulukaupat kuuluvat taiteeseen eivätkä politiikkaan”, Soini lasketteli ja pääministeri joutui kuuntelemaan vakavana.

Kiviniemi vakuutti: Virheitä tehtiin, opiksi otettiin, ja tämä ei toistu.

Tätä toistelivat muutkin. Se saattoi olla vaarallista puhetta. Tässä kohdassa puheenjohtajat eivät ehkä muistaneet  niitä menetelmiä, joilla nyt – ensimmäistä kertaa Suomen historiassa – pystytään ilmoitusten pohjalta arvioimaan ja tarkastelemaan vaalikampanjoiden kokoa.

Tosin se vertailu tapahtuu vasta vaalien jälkeen, kuukausien ja ehkä vasta vuoden päästä. Tosiasiahan on se, että monet puolueet ja myös melkoinen joukko ehdokkaita ( puhutaan varovaisesti 200-300 ehdokkaasta koko maassa) käyvät  massiivisia vaalikampanjoita. Rahaa palaa melkoisesti, ja on todella mielenkiintoista nähdä, millaisia selvityksiä annetaan. Niitä käydään suurennuslasilla läpi ja vertaillaan kampanjoista saatuihin tietoihin. Se on varmaa. Jos varsinkin suuret puolueet erehtyvät väittämään, että kampanjasta selvittiin sillä etukäteen luvatulla miljoonalla eurolla, sopii epäillä. Uskon, että kaikkien budjetit ylittyvät reippaasti.

Jutta Urpilainen kertoi tehneensä tänään ennakkoilmoituksen kampanjarahoituksestaan. Käväisin Puoluerahoitusvalvonnan sivulla, ja siellä se ilmoitus oli. Urpilainen käyttää vaalikampanjaansa Vaasan vaalipiirissä 30 000 euroa, jossa puolue maksaa 20 000 euroa ja Urpilainen itse 10 000 euroa.

Kiinnitien edellisessä postauksessa huomiota siihen, että Mari Kiviniemen MTV3:n tentissä esittämä tehtäväluettelo maahanmuuttajille (siivoojat, bussikuskit, poimijat Närpiössä) oli suppea. Se täydentyi tässä tentissä “it-osaajilla”. Hyvä näin!

En mene nyt enempää yksityiskohtiin tai arvioihin. Hyvän kuvan keskustelun kulusta saa HS:n politiikan toimituksen tekemästä tapahtumakalenterista, johon pääsee tämän linkin kautta. Kalenteri on aivan mainio apuväline, kun ryhtyy muistelemaan, mitä keskustelussa oikein tapahtui ja mitä sanottiin. Kiitos kollegoille ansiokkaasta selostuksesta.

Tässä tämä nyt on. Otetaan perjantaipäivän hyväksi kysymykseksi se tuttu ja turvallinen: Kuka voitti, kuka hävisi?

JK. Seuraavan kerran postaus ilmestyy lauantaiaamuna 16.4. Silloin avataan Perässähiihtäjän perinteinen, yksinkertainen ja helppo vaaliveikkaus, joka on auki sunnuntai-iltaan kello 19.30 asti auki.

Vaali-iltana postaan, kunhan vaalitulos selviää ja sen jälkeen pidämme tiistaihin kommenttipalstaa auki. Jälkipelissä jokainen saa sanoa sanansa, se on varmaa.

JK2. Päivän siteeraus on tämän linkin takana. Nootista voipi tulla melkoinen meteli, ja on melkoinen sattuma, että asia tulee naapurimaassa julki pari päivää ennen Suomen vaaleja.

JK3. HS:n NYT-LIITE julkaisi tänä aamuna kiinnostavan mielipidemittauksen äänestämisen perusteista. Tutkimukseen voi tutustua tämän linkin kautta. Kannattaa!

62 vastausta artikkeliin “Kuka voitti, kuka hävisi?”

  1. Pirkko Luhtanen kirjoittaa:

    Taina Hämäläiselle: on joskus valitettavan todellista, kuinka väittelytaidot voivat olla tärkeämpiä kuin osaaminen työssä. Tämä nyt vaan valitettavasti pätee näissä vaalitenteissä. Onhan hyvistä puhe- ja argumentitaidoista toisaalta kyllä paljon apua itsekunkin työssä, kun osaa perustella omat näkemyksensä hyvin. Eikö?

  2. Pekka Kärkkäinen kirjoittaa:

    Kiitokset lähes asiallisesta vastauksesta Juho Romakkaniemelle. Vastaan kuitenkin, kuten hyviin tapoihin kuuluu. Porvariston hillitty charmi ja sitä rataa oli joskus myös kokoomuksen toiminnan perusta, mutta ehkä taustasi onkin työväenluokkainen, Juho.

    Otetaanpa kuitenkin aluksi kommenttini taloustieteen koulukunnista. Kaikki tätäkään blogia lukevat eivät ole välttämättä tietoisia koulukuntaeroista, joiden pohjalta samasta kysymyksestä saadaan hyvinkin erilaiset vastaukset. Ei ole väliä mistä puolueesta tai taustasta suomalainen taloustieteilijä on, koulukunta on silti uusklassinen monetarismi. Ja johtopäätökset sen mukaiset. Jos eriäviä näkemyksiä haetaan, mikä on kuulemma terveellistä päätöksenteossa, niin silloin pitää mennä ulkomaille. Ikävä kyllä näin.

    Ja sitten homo economicuksesta. On perin ihailtavaa, että olet jaksanut puurtaa kaikki nämä vuodet turhaan periaateohjelmien parissa. Koska jos väität kokoomuksen hylänneen homo economicus-ajattelutavan, niin miksi se ei missään kokoomuksen kannanotoissa ja päätöksissä? Puhutaan “kannustavuudesta” (lue: ahneudesta), sosiaaliturvan passivoivuudesta (lue: laiskuus), ansioverotuksen ilkeydestä (lue: itsekkyys) ja kaikkeen laitetaan etuliite “järki-” eteen (lue: rationaalisuus). Tämähän on suoraan homo economicuksen määritelmästä, Juho!

    Ja puhutaanpa sitten lopuksi uusien työpaikkojen luomisesta. Kerroit kuinka “elvytyspolitiikka veronalennuksineen oli siis ennennäkemättömän onnistunutta”. Se, että työttömyys ei repsahtanut käsiin 2008 finanssikriisin seurauksena – valtion lainanotto sen sijaan repsahti – johtui siitä, että vientiyritykset pitivät irtisanomiset hyvin pieninä. Isku otettiin yritysten taseisiin, koska tilannetta pidettiin pienenä suhdannekuoppana, ei rakennemuutoksena. Tässä eivät tuloveronalennukset auttaneet tuon taivaallista. Kotimarkkinakysyntää ehkä tuettiin ja työpaikkoja säilytettiin, mutta uusia ei luotu.

    Mutta kerropa montako uutta työpaikkaa veronalennuksilla luotiin, Juho? Missä olivat/ovat ne uusien kasvualojen työpaikat, joita maa kipeästi kaipaa kasvun vauhdittamiseksi? Eivät missään. Ne jäivät suurelta osin syntymättä, koska hallitus jätti kasvua tukevat investoinnit tekemättä. Investoinnit, joista olisi saanut jopa tuottoa pitkällä aikavälillä. Kasvu syntyy investoinneista, mutta tätähän ei monetaristinen teoria edes tiedosta. Saatikka sitten ne poliitikot jotka monetaristista teoriaa toteuttavat käytännössä.

    Tässä on se tauti, joka kokoomusta vaivaa. Kutsun sitä verotaudiksi, jossa lääke kaikkiin vaivoihin on ansiotuloverotuksen alentaminen. Kun te parannutte siitä, olette jo paljon uskottavampi puolue. :-)

  3. Mikko Soininen kirjoittaa:

    Minua ei minkään puheenjohtajan esiintyminen kyllä häikäissyt. Koska en asia kysymyksistä ole samaa mieltä kaikkien kahdeksan eduskuntapuoleen kanssa arvostelen tentattavia pääasiassa heidän esiintymisensä perusteella.

    Esiintymisen perusteella ykkönen oli mielestäni Arhinmäki, hänellä on juuri sopivasti aggressivisuutta ja kun hän väitteli muiden kanssa tuntui hän aina saavuttavan vähintään tasapelin jos ei voittoa. Kakkossijalla minulla on Urpilainen hän on parantanut huimasti sitten viime vaalien, uskaltaa puhua ja esim. “Jyrki, ei tarvitse hermostua” oli hyvää, koska hän sillä sai tietynlaisen yliotteen Kataisesta. Uskottavuuden puutetta kuitenkin löytyy varsinkin Portugalin kysymyksestä sillä tuskin kukaan ajattelee, että SDP sitä tosi paikan edessä kaataisi.

    Pronssin jakavat Räsänen ja Wallin. Ehkä osasyynä tähän on, että heihin ei ole vielä kerinnyt kyllästyä, koska he ovat aina vähemmän äänessä kuin muut. Joka tapauksessa molemmat ovat hyvin asiallisen oloisia ja heidän puolueidensa kannatus ei varmastikkaan puheenjohtajaan kaadu.

    Katainen oli mielestäni ensimmäisten vaalitenttien tähti, mutta hän tuntuu jotenkin väsähtäneen tämän maratonin aikana. Tässä tentissä vielä painovat täyttämättä jäänyt vaalilupaus, ja muutama muu asia. Lisäksi oikeasti tuntuu lähes siltä, että Katainen on ollut oikeasti välillä lähellä repiä pelihousunsa.

    Tämän jälkeen tasoissa Soini ja Kiviniemi. Kumpikin puhuu vähän liikaa, puheen sisältö määrän verrattuna. Soinilla kannat asioihin kuitenkin yleensä kohtuu selkeitä, mutta varsinkaan Kiviniemeltä ei meinaa suoraa vastausta saada mistään. Soinilla suurimpana miinuksena jatkuva huutelu muiden puhuessa, ja molemmilla se ala-asteesta muistuttanut eipäs-juupas inttäminen.

    Selkeästi heikoin oli kuitenkin jälleen kerran Anni Sinnemäki. Tämä harmittaa minua siitä johtuen, että olen kyseistä puoluetta useasti äänestänyt, mutta totuuden nimissä on sanottava, että Anni on surkea TV-esiintyjä. Hänen vastauksistaan puuttuu ytimekkyys, ja hänen puhutyyliään on yksinkertaisesti hyvin raskas kuunnella. Lukuunottamatta sitä lippis “sutkautusta” en muista oikeastaan mitään, mitä hän on vaalitenteissä sanonut.

  4. Taina Hämäläinen kirjoittaa:

    Väittelytaidosta on varmasti hyötyä monessakin tilanteessa, mutta aina joskus tulee eteen tilanne, jolloin “tyhjän saa pyytämättäkin”. Toisin sanoen samojen asioiden vatvominen viikosta toiseen foorumeilla, joissa kukaan ei todella edes kuuntele, mitä vastaväittäjä sanoo, niin kyllä siinä ei viitsi paljon enää yrittää. Minä ainakaan en viitsisi tuhlata ruutia sioille, jos nyt sallittaneen tämän vanhan sananlaskun käyttäminen tässä yhteydessä.

    Se kuitenkin on totta, että keskusta-kokoomus hallitus on tehnyt perhepoliittisia uudistuksia ja korjauksia enemmän, kuin Lipposen kaikki hallitukset yhteensä. Olen aina ollut sitä mieltä, että kunnia sille, jolle kunnia kuuluu eli oli kuka tai mikä porukka tahansa saanut aikaan korjauksia olemassa oleviin epäkohtiin, niin siitä on kiitettävä. Eli kiitoksia tälle hallitukselle ja toivotaan, että seuraavakin hallitus saisi jotain hyvää ja kiitettävää aikaiseksi.

  5. Lea Korhonen kirjoittaa:

    Ensin ajattelin olla kommentoimatta, mutta kun rupesin lukemaan näitä kommentteja, niin enhän minä malta olla laittamatta kommenttiani vaikka näin myöhäänkin.

    Ensin mielipiteeni vaaliväittelyiden voittajista ja häviäjistä. Ei siitä nyt vain mihinkään pääse, että Jutta Urpilainen oli ehdoton voittaja – enkä edes äänestä demareita. Ja Kiviniemi yhtä absoluuttinen häviäjä. Aneeminen ja ylimielinen. Ja hän ei voittanut pääministeriyttään vaaleissa, vaan hän sai pätkäpääministeriytensä lahjana Kepun vaalirahamöhläysten ansiosta, silti hän jaksaa toitottaa ”Kiviniemen hallituksesta”. Arhinmäki oli myös parhaasta päästä. Päivi Räsänen on ehdoton ykkönen, kun puhutaan sosiaali- ja terveyshuollon asioista. Hän osaa argumentoida selkeästi. Vaikka Anni Sinnemäen argumentointi on parantunut, niin sille ei voi mitään, että Vihreät häviävät hänen kankeakielisyytensä ja vaikeaselkoisuutensa takia. Valitettavasti nämä vaalitentit vaativat nopeaa reagointia ja argumentointia. Lisäksi Anni jätti käyttämättä jättipotin: vaalirahakeskustelussa hän olisi voinut ensin ilmoittaa, että yhdelläkään Vihreiden poliitikolla ei ollut vaalirahaepäselvyyksiä. Wallin, Katainen ja Timo Soini säilyttivät äänestäjänsä. Tuskin heistä kukaan uusia äänestäjiä sai.

    Sitten tekee mieli kommentoida Taina Hämäläiselle: jos Kokoomuksen kanssa on helpompi saada vähäosaistenkin etuja parannettua kuin demareiden kanssa, niin miksi sitten perusturvaa ei nostettu nyt kun Kokoomus oli hallituksessa? Ja miksi köyhyys on lisääntynyt tämän hallituksen aikana? Yle Puheen Politiikkaradio uusi eilen pe. 16.4. viime vaalien (2007) jälkeen nauhoitetun keskusteluohjelman, missä Zyskowicz julisti syvällä rintaäänellä miten tämä hallitus tulee panostamaan vanhustenhoitoon ja laittaa sen kuntoon. Ei tullut edes vanhustenhoitolakia, konkreettisista toimista ja panostuksista puhumattakaan. Taas luvataan hoitaa vanhustenhoito kuntoon ensi vaalikaudella. Kaikki liikenevät rahat hassattiin Kokoomuksen äänestäjien veronalennuksiin.

    Romakkaniemi, Rahkonen ja Kärkkäinen ovat käyneet mielenkiintoista veroväittelyä. Enkä malta olla täältä sivusta huomauttamatta, että Vasemmistoliitto on kertonut vaaliohjelmassaan rahoittavansa vaatimuksensa reilulla progressiivisella verotuksella, joka koskisi myös pääomatuloja, niin että kaikki henkilökohtaiset tulot laitettaisiin yhteen ja saman progression alle. Minä yksinkertaisena äänestäjänä en ymmärrä, että miksi miljoonien pääomatulot pitää saada 28 % verolla, mutta 550 euron työttömyyskorvauksesta maksetaan 20 % vero. Vasemmistoliiton mallilla myös pienituloisten yrittäjien verot laskisivat. Heidän mallissaan verot määräytyisivät veronmaksukyvyn mukaan.

    Jään edelleen kaipaamaan vaaleja, joissa ennen vaaleja sitoudutaan tiettyyn hallituspohjaan ja ohjelmaan, jotta äänestäjän ei tarvitsisi ostaa sikaa säkissä.

  6. Terttu Iiskola kirjoittaa:

    Mitä minä Marilta ja Jyrkiltä torstai-iltana odotin?

    Johtajuutta. Nurkkaan ajettu johtaja ei voi olla perässähiihtäjä, vaan – koripallotermein – on pystyttävä leikkaamaan (suunnanvaihto vastustajan taitse).

    Kun kysyttiin leikkauksista, odotin radikaalia uudenlaista vastausta:

    Aiomme ajaa läpi sekä perustoimeentulon kokonaisuudistuksen että terveydenhuollon kokonaisuudistuksen. Näin luomme sekä nykyistä parempaa hyvinvointia että säästämme rahaa. Näin löydämme suomalaisten hyvinvoinnin ennalta varmistavat tärkeät panostuskohteet.

    Lisäksi tutkimme työelämän kokonaisuudistuksen mahdollisuuden. Siihen kuuluvat peruskoulunsa päättäneiden jatkokokoulutuksen ja työelämään siirtymisen varmistaminen sekä työhyvinvointiin vaikuttavien työnjako-, jousto- ja kannustintekijöiden etsiminen ja järjestäminen niin, että työssä käyvät vanhemmat jaksavat hoitaa hyvin lastensa kasvatuksen.

    Enempää en pyydä.

    Luotan, että te, Mari ja Jyrki, kuitenkin teette tämän, vaikka ette siitä nurkkaan ajettuina uskaltaneet puhua.

    Valitsen omasta vaalipiiristäni ehdokkaan, joka tukee tätä työtä.

  7. Unto Hämäläinen kirjoittaa:

    Iltaa

    Kun tänään lauantaina on arvuuteltu, miten paljon puoluejohtajien vaalikampanjat maksavat, käväisin äsken Puoluerahoitusvalvonnan sivulla, ja löysin nyt kaikkien kahdeksan eduskuntapuolueen puheenjohtajan ennakkoilmoitukset:

    Kiviniemi 41 650 e
    Katainen 50 000 e
    Urpilainen 30 000 e
    Arhinmäki 32 000 e
    Sinnemäki 42 912 e
    Wallin 32 595 e
    Räsänen 18 553 e
    Soini 12 000 e

    Näillä mennään. Perässähiihtäjä

  8. Taina Hämäläinen kirjoittaa:

    Urpilaisen ja Arhinmäen kohdalla on lisäksi otettava huomioon, että heillä on varsinaisen rahoituksen lisäksi tukenaan eli vaalityötä tekemässä SAK:n organisaatio. Näin ainakin muutamat ammattiosastojen puheenjohtajat ovat kertoneet.

    Lea Korhoselle: Tämän hallituksen toimesta on omaishoitajille tullut lisää vapaapäiviä. Valtettavasti liian monet kunnat luistavat tästäkin velvoitteestaan. Lisäksi vanhustyöhön on lisätty virkoja ja varoja, mutta sekään ei auta silloin, kun kuntasektorin vastuunkantajat eivät ole tehtäviensä tasalla. Pien eläkkeisiinkin on tullut korjauksia. En kuitenkaan usko, että mikään lakikaan korjaisi Suomessa vanhusten hoito ongelmia, koska ikä ihmisiä ei yksinkertaisesti arvosteta, puhumattakaan, että kunnioitettaisiin heidän omia näkemyksiään ja toiveitaan.

  9. Hanna Ström kirjoittaa:

    Minusta Ylen suuri vaalikeskustelu onnistui siinä, että esiin nousi muitakin, äänestäjien kannalta konkreettisempia “arjen” teemoja kuin aiemmissa keskusteluissa.

    Nythän usein on vaalikeskusteluja seuratessa tuntunut siltä, että ikään kuin meneillään olisivat kuntavaalit, eduskuntavaalit ja EU-parlamentin edustajien vaalit, kaikki yhtä aikaa, ja onpa presidentin vaalikin mainittu jo eduskuntavaalikeskustelussa, useinkin.

    Kiire tuntuu olevan kova, jonnekin, niin vaalien ehdokkailla kuin haastattelijoillakin. Kaikkia jotenkin hätyytellään ja painostetaan sanomaan sanansa ja tekemään nyt ainakin velvollisuutensa – ja äkkiä, kun aika ei riitä.

    Äänestämässäkin pitää käydä nopeasti. Itse olen äänestänyt jo ennakkoon, mutta jouduin ikäväkseni todistamaan ko. postissa valitettavaa suhtautumista henkilöön, joka ei tuntunut joidenkin kiireellisten äänestäjien mielestä suoriutuvan äänestämistoimesta riittävällä nopeudella.

    “Kestääkö siellä vielä kauankin”, kehtasi kiekua joku itse päällisin puolin hyvinkin tervejalkaiselta, mutta aggressiiviselta (ja kiireiseiltä) vaikuttanut keski-ikäinen nainen tälle viivyttelijälle, joka oli kävelykepin kanssa äänestyskopissa ilmeisesti hänen mielestään “yli sallitun ajan”.

    Asiatonta ja epäkorrektia tuollainen mielestäni ja huomautin tälle naisihmiselle hänen huonosta käytöksestään. Hän näytti minulle keskisormea – eikö ollutkin todella tyylikästä, varsinkin noin “vaalihuoneistossa”. :)

    Minusta ihmiselle pitää antaa juuri se aika, minkä hän itse tarvitsevansa äänestämiseensä ja hienoa, että liikunnan rajoitteista huolimatta henkilö hakeutuu itse omin voimin äänestämään. Suomessahan on myös tuetusti mahdollista äänestää laitoksissa ja jopa kotonakin.

    Toivottavasti äänestysinnokkuus on saanut lisäpontta myös vaalikeskusteluista ja että äänestysprosentti nousee näin ollen korkeammalle kuin viime vaaleissa.
    Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on saavutettu etu ja siinä mielessä tasa-arvoinen asia, sitä on vain 1 kpl jokaisella, (kuten elämääkin) siksi se kannattaisi käyttää viisaasti ja harkitusti ja rauhassa.

  10. Lea Korhonen kirjoittaa:

    Toki se vaatii työtä, jos haluaa olla perillä mitä ajatuksia äänellään tukee. Minullakin varmasti menee sekaisin se, mitä olen lukenut ja kuullut muualta, ja mitä itse tenteissä.

    Mutta Ylen viimeisin tentti käsitteli kuitenkin eduskunnan lainsäädännön piiriin kuuluvia arkielämän asioita. Toisaalta kyllä EU-vakuuksien käsittelykin oli tärkeää. Tosin siihen liittyen kuulin selkeimmän ja parhaan keskustelun, kun asiasta keskustelivat Sixten Korkman ja Erkki Tuomioja Yle Puheen Politiikkaradiossa.

    Ja lopulta vaikeissa valinnoissa lopulliset päätökset tehdään aatteellisessa viitekehyksessä. Aatteelliset ja maailmankatsomukselliset ajattelutavat vaikuttavat siihen mitä loppupeleissä pidetään tärkeimpänä, minkä puolesta liputetaan, mitkä keinot valitaan, keneltä ja mistä leikataan ja mihin panostetaan. Toivottavaa olisi tietenkin rehellisyys ennen vaaleja. Nyt hirvittää jo valmiiksi, koska erään uutisen mukaan VM:n virkamiehillä on valmiina odottamassa yli 3 mrd leikkaukset. Näistä olisi pitänyt keskustella ennen vaaleja.

    Vaalirahoituksesta on todettava, että eduskuntapuolueista ainoastaan Vihreät, Perussuomalaiset ja ehkä myös Kristilliset joutuvat kampanjoimaan omin varoin. Sillä jos ay-liike tukee vasemmistoa, niin elinkeinoelämä tukee oikeistoa ja keskustaa. Ja haluaisinkin täysin avoimen rahoituksen, esim. taidenäyttelyissä lukee näyttelyä tukeneet yritykset kissankokoisin kirjaimin. Samaa avoimuutta toivoisin vaaleihinkin.

    Jännittävää vaalipäivää!

  11. Lea Korhonen kirjoittaa:

    Jos nyt vielä sallitaan pieni mainos, niin Unto Hämäläinen pui vaaleja Voiman Susanna Kuparisen kanssa maanantaina 18.4. klo. 18.05 Yle Puheessa 103,7 MHz. Ohjelmaa voi kuunnella suorana myös netissä tai myöhemmin Yle Areenasta.

  12. Juho Romakkaniemi kirjoittaa:

    Pekka Kärkkäinen kirjoittaa:

    “Kiitokset lähes asiallisesta vastauksesta Juho Romakkaniemelle. Vastaan kuitenkin, kuten hyviin tapoihin kuuluu. Porvariston hillitty charmi ja sitä rataa oli joskus myös kokoomuksen toiminnan perusta, mutta ehkä taustasi onkin työväenluokkainen, Juho.”

    – Kiitos Pekka Kärkkäiselle mielenkiintoisista keskusteluista. Joo, taustani ei ole herraskainen. Olen aatepoliitikko, vanhempani olivat alempia toimihenkilöitä julkisella sektorilla.

    Suhtaudun politiikkaan sydämellä: arvot ratkaisevat, mutta tosiasiat on tunnustettava. Suomalaisen politiikan inhottavin piirre on suoranainen valehtelu ja pikkunäppärä vääristely, joita harrastetaan toisissa puolueissa enemmän kuin toisissa.

    Perimmäinen ongelma on, että ei pystytä (tai haluta) erottaa filosofi David Humen esittämän “humen giljotiinin” mukaisesti tosiasialausekkeita arvolausekkeista. “Tosiasioista ei voi johtaa arvoasetelmia” lienee paras suomenkielinen muotoilu.

    Tarkoitan että jos joku sanoo tosiasialausekkeen “tuloerot ovat kaventuneet viime vuosina” (tosiasialauseke), niin toinen poliitikko väittää humen giljotiinin vastaisesti “Hän sanoi ettei välitä köyhyydestä”. Tämä on inhottavaa.

    Vielä hirveämpää on, kun tosiasioilla ryhdytään tekemään politiikkaa. Yritetään väittää asioita muuksi kuin ne ovat. Tällaisia politiikassa kuultuja lauseita ovat esimerkiksi “eläkkeiden ostovoima on heikentynyt”, “tämä hallitus on leikannut pienituloisilta” tai “vain rikkaille on jaettu verohelpotuksia”. Tällaisten esittäminen on yhtä älyllistä kuin luomisopin ajaminen koulujen opetusohjelmaan.

    Tällöin poliittinen keskustelu köyhtyy, koska keskustelu tyrehtyy “hauki on kala” – “hauki on lintu” väittelyksi, ilman analyyttisempaa keskustelua hauen olemuksesta ja sen kalastuksen tulevaisuuden kehittämistarpeista.

    Kiitokset siis vielä Pekalle, Jarkolle ja Villellekin hyvistä ornitologisista analyyseistä! Ja kiitos Unskille jälleen kerran hyvästä blogista. Vaikuttaa – ikävä kyllä – siltä, että sosiaalinen media on osittain ajanut ohi blogien ajasta politiikan kommentoinnissakin, mutta sellaista se kehitys on.

    Vaalirauhaa kaikille – ja menestystä ansionsa mukaan!

Kommentoi