Lauantai 6.6. 2009 ja 21. postaus
Nyt ei ole jäljellä muuta kuin se yksi asia. Aktiivisten kommentaattoriemme ja muiden valistuneiden kansalaisten pyynnöstä järjestän avoimen vaaliveikkauksen. Siihen pääsee mukaan seuraavasti.
Toimi näin:
1. Otat tämän postauksen kommenttipalstan esille.
2. Kirjoitat siihen kolmentoista (13) sellaisen suomalaisen ehdokkaan nimet, joiden uskot tulevan valituksi Euroopan parlamentin jäseniksi vuosille 2009-2014. Ehdokaslistat ovat nähtävillä osoitteessa www.vaalit.fi (Siellä voi muuten seurata vaali-iltana laskennan etenemistä.)
3. Jos haluat perustella valintaasi, se on sallittua, jopa toivottavaa, sillä osallistuminen tähän veikkaukseen on samalla osallistumista normaaliin vaalikommentointiin – omalla nimelläsi, kuten tähänkin asti. Lukijoita riittää koko viikonlopuksi, takaan sen.
4. Lähetä veikkauksesi kommenttina tälle palstalle sunnuntaina 7.6. 2009 kello 19.30 mennessä.
Veikkauksen voittaa se, joka on veikannut joko täysin oikein tai lähimmäksi tulevien meppiemme nimet. Kolme parhaiten veikannutta saa kirjapalkinnon. Jos parhaan tuloksen saa useampi kuin kolme, palkittavat valitaan heidän joukostaan arvalla.
Tulos julkistetaan viimeisessä postauksessani, jonka teen maanantaina 8.6. iltapäivällä. Nyyh!
Sitä ennen kirjoitan vaalisunnuntai-iltana kaksi tai kolme postausta ja avaan kommenttipalstan ihan normaaliin tyyliin vaalien jälkipelille.
Äänestäkää!
Osallistukaa vaaliveikkaukseen!
Hymyilkää!
Päivän siteeraus:
Jos haluaisi äänestää mutta ei tiedä ketä, kannattaa kokeilla vaalikonetta. Jos taas on syvällisemmin kiinnostunut asiakysymyksistä, vielä ehtii käydä seuraamassa toimittaja Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-vaaliblogia Helsingin Sanomien verkkosivuilla. Siellä ehdokkaat, politiikan ammattilaiset sekä valistuneet kansalaiset ovat käyneet vaalikeskustelua jo Eurooppa-päivästä 9. toukokuuta lähtien. Blogissa on keskusteltu analyyttisesti muun muassa siitä, millä puolueella on paras vaaliohjelma, ratkaiseeko raha EU-vaaleissa ja mitä europarlamentin pitäisi tehdä seuraavalla kaudella.
Ja mikä parasta, tässä verkkokeskustelussa ei kukaan pääse huutamaan toisen päälle. Siellä jokainen saa rauhassa sanoa sanottavansa loppuun asti, rohkeasti omalla nimellään.
Helsingin Sanomat pääkirjoituksessan tänään 6.6. 2009.


6. kesäkuuta 2009 kello 6.54
Näin se sittenkin menee…
Korhola Eija-Riitta
Penttilä Risto E J
Itälä Ville
Pietikäinen Sirpa
Sirnö Minna
Jäätteenmäki Anneli
Härmälä Esa
Jaakonsaari Liisa
Kiljunen Kimmo
Soini Timo
Virtanen Pertti
Hautala Heidi
Kasvi Jyrki J
Lähettäjä:
Reijo Tossavainen,
Salorannantie 77,
54770 Heituinlahti
(Savitaipale, Etelä-Karjala),
p. 050 3200 444
6. kesäkuuta 2009 kello 8.13
Jaakonsaari, Repo, Torsti
Pietikäinen, Metsola, Korhonen, Penttilä
Kasvi, Hautala
Jäätteenmäki, Härmälä,
Soini
Sirniö
yht 13
6. kesäkuuta 2009 kello 8.25
Miten paljon vaikuttaa yleinen tunnettuus ja miten paljon onnistunut kampanja ja poliittiset sisällöt? Veikkaajalle oleellinen kysymys. Itse uskon, ettei medianäkyvyys yksinään riitä. Veikkaan, että erityisesti demarien kohdalla kampanjointi ratkaisee pelin ja Liisa Jaakonsaaren rinnalla parlamenttiin nousevat Reijo Paananen ja Pilvi Torsti. Paananen on vakuuttanut vahvalla ja osaavalla sitoutumisellaan palkansaajaetujen puolustamiseen EU:ssa. Torsti puolestaan kansainvälisellä kokemuksellaan ja asiantuntemuksellaan sekä taidollaan uudistaa politiikkaa. Sen verran monet journalistit ja muut asiantuntijat ovatkin Torstia jo veikanneet, että listani suurin yllättäjä on lopulta Paananen:
Esa Härmälä
Anneli Jäätteenmäki
Hannu Takkula
Ville Itälä
Eija-Riitta Korhola
Sirpa Pietikäinen
Risto Penttilä
Liisa Jaakonsaari
Reijo Paananen
Pilvi Torsti
Heidi Hautala
Timo Soini
Sari Essayah
6. kesäkuuta 2009 kello 9.01
Tässä listani:
-Eija-Riitta Korhola,
-Sirpa Pietikäinen
-Ukko Metsola
-Antti Kaikkonen,
-Hannu Takkula
-Esa Härmälä
-Mitro Repo,
-Kimmo Kiljunen,
-Jani Sievinen.
-Heidi Hautala
-Timo Soini
-Sari Essayah
-Annika Lapintie
Harmi, että moni hyvä ehdokas jää valitsematta vaikka uhraavat hankkeelle paljon esim. Ville Itälä, Niina Suomalainen, Risto EJ Penttilä ovat todella vahvoilla ja toivottavasti pääsevät läpi.
6. kesäkuuta 2009 kello 9.09
Tässä oma listani:
Kokoomus:
-Ville Itälä,
-Sirpa Pietikäinen
-Ukko Metsola
Keskusta:
-Anneli Jäätteenmäki,
-Antti Kaikkonen
SDP:
-Mitro Repo,
-Liisa Jaakonsaari
-Jenny Lindborg
Vihreät:
-Heidi Hautala
-Satu Hassi
PS/KD-vaaliliitto
-Timo Soini
-Sari Essayah
VAS:
-Minna Sirnö
6. kesäkuuta 2009 kello 9.24
Läpi menevät seuraavat:
- Ville Itälä
- Eija-Riitta Korhola
- Sirpa Pietikäinen
- Liisa Jaakonsaari
- Kimmo Kiljunen
- Mitro Repo
- Anneli Jäätteenmäki
- Esa Härmälä
- Lasse Hautala
- Timo Soini
- Sari Essayah
- Heidi Hautala
- Satu Hassi
Mutta vaalien todellinen voittaja on Nesrin Can, joka on jo aloittanut (kuten Paavo Lipponen ennen häntä mutta toisenlaisella politiikalla) SDP:n sisällöllisen uudistamisen. Muutos näkyy muutaman vuoden sisällä. “Mark my words”, kuten amerikankielellä sanotaan.
6. kesäkuuta 2009 kello 9.28
Tunnen suomalaisten poliitikkojen yleisen kansansuosion niin huonosti, että ei ole mielkästä veikata kuka pääsee MEP:ksi. Kerronkuitenkin keiden toivoisin pääsevän Brysseliin
Kimmo Kiljunen, Venäjän ystävänä
Heidi Hautala, jotta hän Venäjän vastustajana olisi poissa eduskunnasta
Satu Hassi, pätevyytensä takia
Pertti Virtanen, jotta Soinin puolueen EU-vastustus vastaisi jotenkunten kansan mielipiteitä, meitä EU-vastaisia on Suomessa noin 40%.
Paasilinnan tyttö kielitaitonsa takia.
Loput kahdeksan ovat minun kannaltani yhdentekeviä.
6. kesäkuuta 2009 kello 9.29
Huonoja ovat ehdokaanne, vaitan tyhmyyttänne. Jokainen porvari on aina vain omalla asillaan, meidän tulee valita ainoistaan työläisiä tai vasemmistolaisia. Minun listani alkaa..
Johan Bäckman, Leena Hietanen, Aapo Toivanen, Aaro Kare, Pekka Tiainen, Tommi Lievemaa, Jaakko Muilu, Minna Ekman, Anna Nevalainen, Risto Koivula
6. kesäkuuta 2009 kello 9.29
SDP:n jokeri on todellakin Pilvi Torsti, joka on raketin lailla noussut kampanjan aikana. Uskon hänen omaavan mahdollisuuksia läpimenoon mikäli SDP saa kolme paikkaa.
Kokoomuksen kohdalla en usko sen suurempiin yllätyksiin, kun taas Keskustan listalla nuorehko nainen saattaa mennäkin läpi.
Sen suuremmin jorinoitta, tässä vaalien tulos:
Jaakonsaari
Repo
Torsti
Itälä
Korhola
Penttilä
Pietikäinen
Jäättenmäki
Manner
Hautala
Hassi
Soini
Lapintie
6. kesäkuuta 2009 kello 9.34
Liisa Jaakonsaari,
Kimmo Kiljunen
Mitro Repo
Risto E.J. Penttilä
Ville Itälä
Kaj Pöntinen
Anneli Jäätteenmäki
Lasse Hautala
Esa Härmälä
Satu Hassi
Timo Soini
Sari Essayah
Minna Sirnö
Jokaisella on oma vahva maakuntansa, voi seurata Hesaria, sähköistä mediaa, mutta muiden maakuntien seuraaminen on ylivoimaista. RKP:n ehdokkaan toivoisin menevän läpi.
Tutkimusten varassa sitä tietenkin on, kun ennustetta tekee. Uskon että puoluetoimistoissa ollaan aika hermostuneita, kukaan ei voi pitää käsissään koko pakkaa.
6. kesäkuuta 2009 kello 9.38
- Liisa Jaakonsaari
- Mitro Repo
- Pilvi Torsti
- Anneli Jäätteenmäki
- HAnnu Takkula
- Esa Härmälä
- Eija-Riitta Korhola
- Ville Itälä
- Sirpa Pietikäinen
- Ari Vatanen
- Heidi Hautala
- Timo Soini
- Annika Lapintie
6. kesäkuuta 2009 kello 9.51
Mielenkiintoista on ennustaa ja onhan meillä YLEn tutkimuskin jo tukenamme nimiä ohjaamaan. Viimeiset paikat kun ovat monella todella vaakalaudalla, niin yllätykset niin puolueiden välillä kuin sisälläkin saattavat olla suuria.
Kokoomuksen neljännestä paikasta kamppailee varmasti ainakin neljä ehdokasta, demareilla on tasainen jäsenten välinen ja jos puolue jää kahteen, kuten veikkauksessa pärjätäkseni ennustan, niin läpimenijöiksi on vielä suurempi tunku.
Itälän, Kiljusen, Sievisen ja Hassin nimen pois jättäminen läpimenolistalta oli ehkä vaikeinta – samoin sen ennustaminen jääkö kepu/sdp kahteen paikkaan ja saisiko RKP sittenkin sen yhden läpi.
Ei ole puolueita ja ehdokkaita kampanjan huipennukseen tälle päivälle hyvällä säällä siunattu – ja lehdissä, ainakaan paperisissa, ei ollut mitään yllättävää, joten viime hetken liikahduksia äänestyskäyttäytymisessa tuskin enää on tiedossa – sunnuntaille kukaan tuskin mitään järisyttävää on keksinyt.
joten tässä läpimenijät
Kokoomus
Korhola Eija-Riitta
Penttilä Risto E J
Pietikäinen Sirpa
Metsola Ukko
Keskusta
Jäätteenmäki Anneli
Härmälä Esa
Takkula Hannu
SDP
Jaakonsaari Liisa
Repo Mitro
Vihreät
Hautala Heidi
Kasvi Jyrki J
Perussuomalaiset
Timo Soini
Kristilliset
Sari Essayah
6. kesäkuuta 2009 kello 10.12
Näin se menee, eli suurella rahalla mainostavat yli 100.000 euroa per henkilö panostavat kokoomuslaiset saavat näkyvyyttä ja pärjäävät.4 Paikkaaa
Pienellä rahalla mainostavat, mutta EU kriittisyyttä edustavat PS/KD yltävät hyvään tulokseen. Erityisesti Sari Essayah yllättää. Hän kerää ääniä yli puoluerajojen. Eduskuntakaudellaan hän sai työstään erityistä kiitosta muistaakseni jopa Paavo Lipposelta.
Jos olen väärässä voi sen joku korjata.
Tiukka kisa Keskusta vastaan sosiaalidemokraatit , keskustalle kolme paikka ja demareille kaksi.
Äärimmäisen tasaiset ja jännät vaalit aivan viimeisen äänen laskentaan saakka
Veikkaukseni:
Risto E.J. Penttilä
Eija-Riitta Korhola
Sirpa Pietikäinen
Ukko Metsola
Mitro Repo
Liisa Jaakonsaari
Anneli Jäätteenmäki
Kyösti Karjula
Lasse Hautala
Timo Soini
Sari Essayah
Heidi Hautala
Annika Lapintie
6. kesäkuuta 2009 kello 10.39
Kyllä näissä vaaleissa julkistenkin pitää olla uskottavia, että äänestäjät vaivautuvat uurnille, pitkän linjan poliitikot pärjäävät parhaiten.
Suomalaiset edustajat:
Satu Hassi, Eija-Riitta Korhola, Ville Itälä, Sirpa Pietikäinen, Mitro Repo, Liisa Jaakonsaari, Satu Taiveaho, Anneli Jäätteenmäki, Antti Kaikkonen, Riikka Manner, Timo Soini, Minna Sirnö ja Sari Essayh
6. kesäkuuta 2009 kello 10.53
Näillä mennään:
- Eija-Riitta Korhola; Sirpa Pietikäinen; Ville Itälä
- Anneli Jäätteenmäki; Lasse Hautala; Riikka Manner
- Mitro Repo; Liisa Jaakonsaari; Kimmo Kiljunen
- Heidi Hautala; Satu Hassi
- Timo Soini
- Annika Lapintie
6. kesäkuuta 2009 kello 10.54
Pietikäinen
Itälä
Metsola
Korhola
Jäätteenmäki
Härmälä
Jaakonsaari
Torsti
Kiljunen
Hautala
Cronberg
Soini
Sirnö
6. kesäkuuta 2009 kello 10.57
- Itälä
- Korhola
- Penttilä
- Pietikäinen
- Härmälä
- Jäätteenmäki
- Kaikkonen
- Jaakonsaari
- Kiljunen
- Repo
- Essayah
- Soini
- Hautala
6. kesäkuuta 2009 kello 11.02
Veikkaus kuuluu:
SDP:
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
Pilvi Torsti
Kokoomus:
Sirpa Pietikäinen
Eija-Riitta Korhola
Risto E.J. Penttilä
Ari Vatanen
Keskusta:
Anneli Jäätteenmäki
Lasse Hautala
Esa Härmälä
PS+KD:
Timo Soini
Vihreät:
Heidi Hautala
Vasemmistoliitto:
Annika Lapintie
6. kesäkuuta 2009 kello 11.11
Kielitaitoiset, nuoret ehdokkaat olisivat hyvä voimarava Suomelle,
mutta….
Kalkkikisia eivät nuoret äänestä.
6. kesäkuuta 2009 kello 11.15
EU-veikkaus:
Kokoomus
• Eija-Riitta Korhola
• Risto E.J. Penttilä
• Sirpa Pietikäinen
• Ville Itälä
Keskusta
• Anneli Jäätteenmäki
• Hannu Takkula
SDP
• Mitro Repo
• Liisa Jaakonsaari
• Kimmo Kiljunen
• Pilvi Torsti
Vihreät
• Heidi Hautala
Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliliitto
• Timo Soini
Vasemmistoliitto
• Annika Lapintie
6. kesäkuuta 2009 kello 11.16
Eija-Riitta Korhola (kok)
Risto E.J. Penttilä (kok)
Ville Itälä (kok)
Ukko Metsola (kok)
Anneli Jäätteenmäki (kesk)
Hannu Takkula (kesk)
Kyösti Karjula (kesk)
Liisa Jaakonsaari (sd)
Mitro Repo (sd)
Timo Soini (ps)
Sari Essayah (kd)
Heidi Hautala (vihr)
Minna Sirnö (vas)
6. kesäkuuta 2009 kello 11.57
Itälä Ville
Korhola Eija-Riitta
Vatanen Ari
Sirniö Minna
Jäätteenmäki Anneli
Takkula Hannu
Kiljunen Kimmo
Jaakonsaari Liisa
Soini Timo
Hassi Satu
Hautala Heidi
Pietikäinen Sirpa
Metsola Ukko
6. kesäkuuta 2009 kello 12.02
Ennustan seuraavaa eli kokoomus saa neljä, demarit ja kepu tippuu kahteen ja ruotsalaiset lentävät ulos, siinä sitä on sulattelemista ao. puolueiden johtohenkilöille:
Eija-Riitta Korhola
Sirpa Pietikäinen
Risto E J Penttilä
Ukko Metsola
Anneli Jäätteenmäki
Esa Härmälä
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
Timo Soini
Sari Essayah
Heidi Hautala
Tarja Cronberg
Annika Lapintie
6. kesäkuuta 2009 kello 12.03
Pilvi Torsti (sd.)
Liisa Jaakosaari (sd.)
Mitro Repo (sd.)
Heidi Hautala (vihr.)
Anneli Jäätteenmäki (kesk.)
Esa Härmälä (kesk.)
Hannu Takkula (kesk.)
Timo Soini (ps.+kd.)
Sari Essayah (kd.+ps)
Risto E.J. Penttilä (kok.)
Ville Itälä (kok.)
Sirpa Pietikäinen (kok.)
Annika Lapintie (vas.)
6. kesäkuuta 2009 kello 12.17
Kokoomus:
-Ville Itälä,
-Sirpa Pietikäinen
-Ukko Metsola
Keskusta:
-Anneli Jäätteenmäki,
-Antti Kaikkonen
SDP:
-Mitro Repo,
-Liisa Jaakonsaari
Vihreät:
-Heidi Hautala
-Satu Hassi
PS/KD-vaaliliitto
-Timo Soini
-Sari Essayah
-Sampo Terho
VAS:
-Minna Sirnö
6. kesäkuuta 2009 kello 12.26
Eija-Riitta Korhola (kok)
Risto E.J. Penttilä (kok)
Ville Itälä (kok)
Anneli Jäätteenmäki (kesk)
Hannu Takkula (kesk)
Liisa Jaakonsaari (sd)
Mitro Repo (sd)
Timo Soini (ps)
Sampo Terho (ps)
Heidi Hautala (vihr)
Satu Hassi (vihr)
Jyrki Kasvi (vihr)
Minna Sirnö (vas)
6. kesäkuuta 2009 kello 12.43
Korhola Eija-Riitta, Siitonen Eva-Riitta, Itälä Ville
Juhantalo Kauko, Jäätteenmäki Anneli, Takkula Hannu
Kiljunen Kimmo, Repo Mitro, Jaakonsaari Liisa
Soini Timo
Essayah Sari
Hassi Satu
Sirnö Minna
6. kesäkuuta 2009 kello 13.31
Kokoomus
- Eija-Riitta Korhola
- Ville Itälä
- Risto E.J. Penttilä
Keskusta
- Anneli Jäätteenmäki
- Esa Härmälä
- Kyösti Karjula
SDP
- Liisa Jaakonsaari
- Sinikka Hurskainen
- Arja Alho
PS-KD
- Timo Soini
VIHR
- Jyrki Kasvi
VAS
- Annika Lapintie
RKP
- Carl Haglund
Uskoisin RKP:n pystyvän yhteen paikkaan. Huomattava on, että eduskuntavaaligallupit ovat eri asia kuin eurogallupit. Eurogallupeissa RKP on ollut yhden paikan tahdissa. Sen saamalla vievät PS-KD:n toisen paikan.
Arvioni mennee pieleen kokoomuksen osalta. Heille ennustan kolmea paikkaa, neljäs menisi Pietikäiselle. Mutta kolmella mennään.
6. kesäkuuta 2009 kello 13.34
Korhola Eija-Riitta
Pietikäinen Sirpa
Itälä Ville
Penttilä Risto
Jääteenmäki Anneli
Takkula Hannu
Härmälä Esa
Repo Mitro
Jaakonsaari Liisa
Soini Timo
Essayah Sari
Hautala Heidi
Hassi Satu
6. kesäkuuta 2009 kello 14.13
Kokoomus
Ville Itälä
Eija-Riitta Korhola
Ukko Metsola
Risto E.J. Penttilä
Vihreät
Heidi Hautala
Jyrki Kasvi
SDP
Mitro Repo
Liisa Jaakonsaari
Keskusta
Esa Härmälä
Anneli Jäätteenmäki
Hannu Takkula
Vasemmistoliitto
Minna Sirnö
Perussuomalaiset
Timo Soini
6. kesäkuuta 2009 kello 14.14
sdp Jaakonsaari, Kiljunen, Lindborg
kok Itälä, Pietikäinen, Korhola,
kes Jäätteenmäki, Hautala, Karjula
vih Hassi
vas Lapintie
ps kd Soini Essayah
tehty veikkaushengessä, ilman ainakaan tietoista vedätystä
6. kesäkuuta 2009 kello 14.20
Naisia 7, miehiä 6.
Kok 4, Kesk 3, SDP 2, Vihr 2, PS+KD 1, Vas 1.
Ja europarlamenttiin valitaan (puolueittain äänimäärien mukaan):
Kokoomuksesta:
Korhola E
Itälä V
Pietikäinen S
Penttilä R
Keskustasta:
Jäätteenmäki A
Takkula H
Manner R
SDP:sta:
Jaakonsaari L
Repo M
Vihreistä:
Hautala H
Kasvi J
PS+KD-liitosta:
Soini T
Vasemmistoliitosta:
Sirnö M
6. kesäkuuta 2009 kello 14.50
Ville Itälä
Eija-Riitta Korhola
Ukko Metsola
Sirpa Pietikäinen
Liisa Jaakonsaari
Kimmo Kiljunen
Anneli Jäätteenmäki
Esa Härmälä
Riikka Manner
Timo Soini
Sari Essayah
Heidi Hautala
Minna Sirnö
6. kesäkuuta 2009 kello 15.35
Moi Unto ja kaikki blogin kommentaattorit. Perässähiihtäjä kumppaneineen eivät suinkaan ole ainoita, jotka veikkausta harrastavat. Eurooppanuorten hallituksen kesken veikkasimme läpimenijöitä jo toukokuun ensimmäisellä viikolla. Osallistumismaksu oli muutaman euron ja yhteispotilla voittajalle kustannetaan hyvä pullo EU:n nimi- ja alkuperäsuojaamaa kuohujuomaa ranskalaisilta tovereiltamme.
Olen kulkenut koko päivän näiden vaalien ehkäpä energisimmän ehdokkaan, Pilvi Torstin, matkassa. Meininki on ollut loistava, pilvisestä säästä huolimatta (tai siitä johtuen).
Tässä 11.5. tekemäni veikkaus:
Kokoomus:
Ville Itälä
Ari Vatanen
Risto E.J. Penttilä
Eija-Riitta Korhola
SDP:
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
Pilvi Torsti
Keskusta:
Anneli Jäätteenmäki
Antti Kaikkonen
Esa Härmälä
PS/KD:
Timo Soini
RKP:
Carl Haglund
6. kesäkuuta 2009 kello 15.52
Hei Unski
Keskustelut ovat näissä vaaleissa jääneet väliin – johonkin muuhun se aika on vain mennyt. Tähän veikkaukseen pitää kuitenkin panostaa, kun sentään kuulun siihen joukkoon, joka varmasti huomenna äänestää.
Brysselin matkaajat ovat:
Kokoomus, 4 paikkaa: Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola, Risto E.J. Penttilä ja Sirpa Pietikäinen
SDP, 3 paikkaa: Liisa Jaakonsaari, Kimmo Kiljunen ja Jani Sievinen
Keskusta, 2 paikkaa: Anneli Jäätteenmäki ja Antti Kaikkonen
Kristilliset ja Perussuomalaiset, 2 paikkaa: Timo Soini ja Sari Essayah
Vihreät, 1 paikka: Heidi Hautala
RKP, 1 paikka: Nils Torvalds
Ei siis kovin suuria yllätyksiä gallupeihin verrattuna. Uskon kuitenkin, että SDP saa paremmin väkensä liikkeelle kuin keskusta, jolle tämä vaalitulos tietää sisäistä myrskyä, joka lähtee liikkeelle Itä- ja Pohjois-Suomesta. Vaalien ääniykkösestä kisaavat kuitenkin tiukasti Anneli Jäätteenmäki ja Timo Soini. Veikkaukseni on Keskustalle sentään lohdutusta, kun vaalien äänikuningatar on Anneli Jäätteenmäki. Ja mitä se taas tarkoittaa Keskustan vaalipyykillä… Se on toinen juttu. Keskustan nimistä mietin vahvasti Riikka Manneria, mutta viime kerrallakin hyvä itäsuomalainen ehdokas Antti Mykkänen jäi rannalle, kun jokainen maakunta yritti saada oman meppinsä. SDP:ssä ei ehkä olla tyytyväisiä Jani Sievisen valintaan, mutta onhan aika näyttänyt, että seiväsmies Antti on ollut myös politiikan mies. Kokomuksen nimet eivät ole aakkosjärjestyksessä, vaikka sekin täsmää. Heidänkin kohdallaan kyseessä on äänimääräjärjestys kuten kaikilla muilla, jotka saavat useamman paikan. Kokoomuksessa yllättäjä saattaa etunimikaimani Petri Sarvamaa, jolloin rannalle jää Sirpa Pietikäinen.
Siispä huomisiltaan odottavissa tunnelmissa ja aamulla äänestämään.
PetriK
6. kesäkuuta 2009 kello 15.58
Veikkaukseni on:
vihr. Hautala, Hassi
kok. Pietikäinen, Korhola, Penttilä, Itälä
kesk. Jäätteenmäki, Hautala
SDP Repo, Jaakonsaari
PS/KD. Soini, Essayah
vas. Sirnö
Jännittävää nähdä, mitkä ryhmät lopulta saavat äänestäjänsä liikkeelle ja miten korkeaksi äänestysprosentti nousee.
6. kesäkuuta 2009 kello 16.20
Hei Unto, ja tulokset ovat:
Korhola, Itälä, Pietikäinen
Jäätteenmäki, Karjula, Härmälä
Repo, Jaakonsaari, Kiljunen
Soini, Essayah
Hautala
Lapintie
Jos näin käy, menee Brysseliin aika kokenut ja tasokaskin kaarti. Rannallekin jää vielä monta pätevää ja sopivaa.
6. kesäkuuta 2009 kello 16.34
Suuremmin asiaatuntematta, tunnin tutkimustyöni perusteella veikkaan seuraavaa: Kokoomus nousee vaalivoittajaksi neljällä paikalla ja Keskustan on tyytyminen kahteen. SDPlle kolme paikkaa, Vihr 2, PS+KD 2, Vas 1.
Kokoomuksesta läpi menevät (4)
Ville Itälä
Eija-Riitta Korhola
Sirpa Pietikäinen
Risto E.J. Penttilä
Ukko Metsola on siinä ja tuossa, melkeinpä toivoisin miehen nousen kokoomuksen neljän kärkeen.
SDP (3)
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
Pilvi Torsti
Keskusta (2)
Anneli Jäätteenmäki
Esa Härmälä
Vihreät (2)
Heidi Hautala
Satu Hassi
PS+KD (2)
Timo Soini
Sari Essayah
Vasemmistoliitto (2)
Annika Lapintie
Siis 8 naista ja 5 miestä. Tällä kertaa on mielestäni enemmän päteviä naisia ehdolla kuin miehiä. Sitäpaitsi todennäköinen äänestäjä eurovaaleissa on hyvin koulutettu keski-ikäinen tai nuori aikuinen, joka tuskin valitsee ehdokastaan kovin konservatiivisin perustein. Ja onhan EU:kin vielä nuori. Siksi uskon, että Suomen edustus parlamentissä tulee olemaan naisvaltainen.
6. kesäkuuta 2009 kello 17.14
Hei Unski,
Mukava seurata tätä blogia. Tässä veikkausrivi:
Kokoomus, 4 paikkaa
Itälä
Korhola
Pietikäinen
Penttilä
SDP, 3 paikkaa
Jaakonsaari
Repo
Kiljunen
Keskusta, 2 paikkaa
Jäätteenmäki
Härmälä
Vihreät, 2 paikkaa
Hautala
Hassi
Perussuomalaiset + kristillisdemokraatit, 2 paikkaa
Soini
Essayah
6. kesäkuuta 2009 kello 17.15
ville itälä
eija-riitta korhola
ukko metsola
risto e. j. penttilä
anneli jäätteenmäki
hannu takkula
kyösti karjula
kimmo kiljunen
mitro repo
ilkka taipale
sari essayah
timo soini
heidi hautala
6. kesäkuuta 2009 kello 17.24
Kokoomus 3 paikkaa
Eija-Riitta Korhola
Risto Penttilä
Sirpa Pietikäinen
Keskusta 3 paikkaa
Anneli Jäätteenmäki
Lasse Hautala
Riikka Manner
SDP 2 paikkaa (heikosti mennyt kampanja ja tappiotunnelmat latistavat)
Mitro Repo
Liisa Jaakonsaari
PS+KD 2 paikkaa
Timo Soini
Sari Essayah
VIHR 1 paikka
Heidi Hautala
(tässä voi mennä pieleen ja Kasvi tuo toisen paikan joko RKP:ltä tai epäpyhältä allianssilta)
Vasemmistoliitto 1 paikka
Annika Lapintie
RKP 1 paikka (näissä vaaleissa RKP:n äänestysaktiivisuus on aina omaa luokkaansa, läpimenijä onkin sitten vaikeampi arvata)
Carl Haglund
Kannattaa huomioida että ainoa nuori jolla on todellisia läpipääsymahdollisuuksia on Keskustan Riikka Manner. Muutenkin vaaleista tulee jännät, sillä maakuntien äänestysaktiivisuus ratkaisee paljon henkilöiden valintoja, ja voi tuoda suurimmillaan Keskustalle yllätysvoiton. Tosin rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että Kokoomuksen neljäs paikka on lähimpänä ja vaalitulos tulee olemaan korkeintaan kaksi prosenttiyksikköä neljän paikan rajasta.
Juho Romakkaniemi: viitaten aiempaan blogimerkinnän kommentointiin niin lupaan tarjota sinulle yhdet tavatessamme jos Kokoomus onnistuu neljännen paikan saalistamaan. Rahavetoja vetäisin mielelläni mutta valitettavasti lainsäädäntömme ei julkisesti moista oikein tue. Voi hyvinkin olla että joudun tämän vielä lunastamaan, mutta pitää olla pelissä jotain panostakin.
6. kesäkuuta 2009 kello 17.58
Eija-Riitta Korhola, Sirpa Pietikäinen, Ville Itälä
Anneli Jäätteenmäki, Riikka Manner, Lasse Hautala, Antti Kaikkonen
Liisa Jaakonsaari, Mitro Repo, mitä kyllä suuresti ihmettelen sillä hänellä ei ole oikein mistään konkreettista näkemystä, eikä tietoa. Hänen vahvuutensa on naistenlehtien ja tv-ohjelmien vaki esiintyjänä olo. Jos demaritkin äänestäisivät tiedollisesti ja taidollisesti pätevämpää voisi Revon tilalla olla kuka tahansa demari ehdokkaista.
Timo Soini, Sari Essayah
Heidi Hautala, Satu Hassi
6. kesäkuuta 2009 kello 18.07
Iltalehden taloustutkimuksella teettämä gallup osuu ainakin demarien osalta aika oikeaan. Demarien kolme ehdokasta tulevat olemaan:
Mitro Repo, Liisa Jaakonsaari sekä Jenny Lindborg
Kokoomuksen kolmikko: Pietikäinen, Korhola sekä Itälä
Keskustakin saa kolme: Jäätteenmäki, Takkula ja Kaikkonen.
Vihreiltä menee läpi Heidi Hautala, Vasemmistoliitolta Minna Sirnö ja Perussuomalaista Timo Soini.
Vaalien todellinen yllättäjä on siis nuori, mutta äärimmäisen pätevä Jenny Lindborg. Kaikin puolin valmis mepiksi!
6. kesäkuuta 2009 kello 18.11
Jaakonsaari, Taiveaho, Kiljunen
Pietikäinen, Itälä, Penttilä
Sirnö
Jäätteenmäki, Takkula, Härmälä
Hautala, Hassi
Soini
6. kesäkuuta 2009 kello 18.13
Kokoomus
Pietikäinen
Itälä
Korhonen
Keskusta
Jäätteenmäki
Kaikkonen
SDP
Jaakonsaari
Mitro
Alho
Vihreät
Hautala
Hassi
Perussuomalaiset
Timo Soini
Vasemmistoliitto
Sirnö
Rkp
Haglund
6. kesäkuuta 2009 kello 18.17
Veikkaukset näyttävät hauskasti vaihtelevan kunkin veikkaajan oman puoluetaustan mukaan. Antaapa tälläkin kertaa värin vaikuttaa. Veikkaukseen on aina hauska osallistua ja tässä oma listani henkilöistä, joiden voin hyvin kuvitella pääsevän läpi vaaleissa syystä tai toisesta.
Vihr: Hautala, Kasvi, Hassi
Kok: Pietikäinen, Puhakka, Itälä
Sdp: Alho, Bryggare, Jaakonsaari
Vas: Saramo
Kes: Korhonen, Jäätteenmäki, Vanhanen
6. kesäkuuta 2009 kello 19.00
Lista on seuraava
Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola, Sirpa Pietikäinen
Pentti Tiusanen
Anneli Jäätteenmäki, Hannu Takkula
Liisa Jaakonsaari, Kimmo Kiljunen, Mitro Repo
Sari Essayah, Timo Soini
Satu Hassi, Heidi Hautala
Ehkä tässä on hienoinen ripaus toivettakin, mutta eiköhän se näin mene.
6. kesäkuuta 2009 kello 19.05
Arvaukseni on
KOK Korhola , Penttilä , Pietikäinen ,Itälä
SDP Jaakonsaari Kiljunen Taiveaho
Keskusta Jäätteenmäki , Kaikkonen
RKP Haglund
KD Essayah
PS Soini
Vihr Hautala
6. kesäkuuta 2009 kello 19.20
Kokoomus Penttilä, Itälä, Korhola
SDP Repo, Jaakonsaari,
Keskusta Jäätteenmäki, Härmälä, Takkula
Vihreät Hautala, Hassi
Vasemmisto Lapintie
Rkp Månsson
Perus,kd Soini
6. kesäkuuta 2009 kello 19.31
Toivomuslistalla kolmen ryhmän mepit, jotka tekee kimpassa duunia puoluekannoistaan huolimatta.
Sosiaaliset vastuunkantajat:
Pietikäinen, kok
Jaakonsaari, sdp
Jäätteenmäki, kepu
Korhonen, sitoutumaton
Hautala, vihreät
Hassi, vihreät
Vanhoilliset:
Soini, perus
Essayah, kristilliset
Mitro, sitoutumaton
Korhola, kok
Äijät:
Kiljunen, sdp
Itälä, kok
Penttilä, kok
6. kesäkuuta 2009 kello 19.46
Suonette anteeksi aakkosten pisteiden puuttumisen, mutta tulee toivoakseni selvaksi:
- Korhola, Itala, Pietikainen, Penttila (Kok)
- Repo, Jaakonsaari, Kiljunen (SDP)
- Harmala, Jaatteenmaki, Kaikkonen (Kesk)
- Hautala (Vihr)
- Soini, Essayah (PS+KD)
6. kesäkuuta 2009 kello 20.24
Tässä oma veikkaus Etelä-Pohjanmaalta:
Kokoomus: Itälä, Korhola, Pietikäinen
Keskusta: Jäätteenmäki, Hautala, Takkula, Manner
SDP: Repo, Jaakonsaari
PS: Soini
Vihr: Hassi, Cronberg
Vas: Sirnö
6. kesäkuuta 2009 kello 21.28
Risto E. J. Penttilä
Eija-Riitta Korhola
Sirpa Pietikäinen
Ville Itälä
Mitro Repo
Liisa Jaakonsaari
Kimmo Kiljunen
Anneli Jäätteenmäki
Hannu Takkula
Timo Soini
Sari Essayah
Heidi Hautala
Minna Sirnö
6. kesäkuuta 2009 kello 21.29
Vasemmalta oikealle, pikkuisen itäsuomalaista toiveajattelua mukana:
- Annika Lapintie
- Mitro Repo, Liisa Jaakonsaari
- Tarja Cronberg
- Anneli Jäätteenmäki, Kyösti Karjula, Riikka Manner
- Timo Soini, Sari Essayah
- E-R Korhola, Ville Itälä, R.E.J. Penttilä, Kai Pöntinen
6. kesäkuuta 2009 kello 21.43
Tässä varmaa tietoa Turusta:
Kokoomus Itälä, Korhola, Pietikäinen ja Penttilä
Keskusta Jäätteenmäki, Härmälä ja Laukkanen
SDP Repo ja Jaakonsaari
Vihreät Cronberg ja Hassi
PS+KD Soini
Vas.liitto Lapintie
6. kesäkuuta 2009 kello 21.46
Ville Itälä
Eija-Riitta Korhola
Risto E.J. Penttilä
Sirpa Pietikäinen
Anneli Jäätteenmäki
Esa Härmälä
Liisa Jaakonsaari
Kimmo Kiljunen
Timo Soini
Sari Essayah
Heidi Hautala
Jyrki Kasvi
Pentti Tiusanen
6. kesäkuuta 2009 kello 22.10
Kokoomus:
Korhola, Penttilä, Itälä ja Vikman
Sofia Vikman tekee näissä vaaleissa ns. “Piitut” nousten nuorena asiantuntijana ensimmäisellä yrittämällä parlamenttiin.
SDP:
Repo, Jaakonsaari ja Alho
Repo on ainoa ehdokas, jonka medianäkyvyyttä voi edes verrata Soiniin. Repo tulee keräämään valtavan äänisaaliin liikkuvilta äänestäjiltä varmistaen demareiden kolmannen paikan.
Keskusta:
Jäätteenmäki ja Härmälä
Pohjoisen äänistä kilpailevat Takkula ja Karjula jäävät molemmat rannalla, keskustan yksi pohjoisen ehdokas olisi koko vaalien varmin läpimenijä.
Vihreät:
Hautala ja Cronberg
Vihreiden todella laadukas lista tulee varmasti keräämään paljon ääniä. Vihreät tulevat olemaan lähempänä kolmea paikkaa kuin yhtä.
PS/KD:
Soini ja Essayah
Essayah pääsee Soinin siivellä parlamenttiin. Ilman Soinia KD:n ehdokkaalla ei olisi mitään jakoa.
6. kesäkuuta 2009 kello 22.31
Veikkaanpa minäkin.
SDP 3 paikkaa:
Pilvi Torsti, Liisa Jaakonsaari, Mitro Repo
Kokoomus 4 paikkaa:
Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola, Risto EJ Penttilä, Sirpa Pietikäinen
Kepu 2 paikkaa:
Anneli Jäätteenmäki
Hannu Takkula
Vihreät 2 paikkaa:
Heidi Hautala
Satu Hassi
PS-Kd 1 paikka:
Timo Soini
RKP 1 paikka:
Carl Haglund
Demarit saavat kolme paikkaa, suurimpana komeettana ja yllättäjänä ääniä kerää Pilvi Torsti – energinen, innostava ja itsenäisesti ajatteleva uusi tekijä.
Kokoomus saanee neljä paikkaa, vaikka kolmeakin on viime päivinä väläytelty. Heidän äänestäjänsä käyvät uurnilla suht ahkerasti, vaikka äänestysprosentti jääneekin kohtuullisen alas (sama selittää ruotsalaisten menestystä).
Kepun taaperrus jatkuu ja Matti Vanhasta ahdistanee maanantaina taas hieman enemmän kuin aiemmin.
Vihreät saanevat kaksi paikkaa, Hautala ei vedä kolmatta mukanaan vaikka paljon ääniä varmasti saakin. Veikkaan ruotsalaisille yhtä paikkaa, vaikka gallupit toista ovat arvelleet. Vaihtoehtoisesti voisi Essayah nousta Soinin imussa läpi, tai sitten – tähän en jaksa uskoa – äänet kasautuvat Vasemmistoliitolle, jossa läpimenijä olisi Annika Lapintie, tai suurena yllättäjänä pirteän kampanjan tehnyt Sari Virta.
6. kesäkuuta 2009 kello 22.34
Kok: Itälä, Penttilä, Pietikäinen,
Kesk: Jäätteenmäki, Härmälä, Takkula
Sd: Jaakonsaari, Repo
Vihr: Hautala, Hassi
PS+Kd: Soini, Essayah
Vas: Lapintie
6. kesäkuuta 2009 kello 23.45
Kaksi kysymystä:
- hymyillään, hymyillään, useimmiten, koska demokratia on iloinen asia, mutta mistä erityisestä syystä Unto siihen kehottaa?
- miksi pelkällä etunimellä saa veikata, kun tämän blogin vakuuttava ja rehti piirre on juuri koko nimellä esiintyminen (ei sinin ja annemarin veikkauksessa sinänsä mitään moitittavaa ole, mutta Perässähiihtäjän perusperiaate!)
Nyyh, kirjoittaa Unto. Niinpä; edellisissä vaaleissa en vielä ymmärtänyt, että “vaalit ovat politiikan parasta aikaa”. Heterogenisoituneessa adhd-vaali-Suomessa jokainen voi osallistua keskusteluun, jokainen on yhtä oikeassa tai väärässä, jokainen ääni yhtä arvokas – siinäpä yhteisöllisyyttä kerrakseen. Ja nykyajan ihanilla vempeleillä tavoittaa Hangosta Petsamoon (vanhasuomalaisittain ja postmodernisti istun saunan jälkeen läppäri sylissä, karelska pirog nenän edessä, kännykästä lähtee vielä vaalityötä menemään).
Veikkaukseni (“virallinen” veikkaus ensin, lisänä suluissa kärkkyjä, jos paikkoja tulee enemmän kuin veikkaan):
Kok: Itälä, Korhola, Pietikäinen (Metsola)
Vas: Sirnö (Lapintie)
Kesk: Härmälä, Jäätteenmäki (Takkula)
SDP: Jaakonsaari, Repo, Torsti (Paananen)
Peruss/KD: Essayah, Soini (Virtanen)
Vihr: Hassi, Hautala (Kasvi)
7. kesäkuuta 2009 kello 0.14
Risto Penttilä
Ville Itälä
Eija-Riitta Korhola
Esa Härmälä
Hannu Takkula
Anneli Jäätteenmäki
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
Kimmo Kiljunen
Heidi Hautala
Tarja Cronberg
Timo Soini
Björn Månsson
7. kesäkuuta 2009 kello 1.12
Minäpä en lähde voittajia veikkaamaan, vaan kokoan vähän omaa mustien hevosten dream teamia muista puolueista.
Demarien Nesrin Can on mielenkiintoinen ehdokas ja soisin hänelle pitkää ikää politiikassa. Myös Pilvi Torstin kampanjaa on ollut miellyttävä seurata.
Kokoomuksen nuori leijona Heikki Autto on erittäin lupsakka kaveri omien kokemusteni mukaan. Hengästyttävä kampanjatahti tuottaa varmasti hyvää tulosta. Ukon kanssa olin samaan aikaan armeijassa ja lienee selvää, että vahva tulos hänellekin tulee.
Sirpa Pietikäiselle toivon tietysti onnea ja menestystä.
Vasemmistoliiton listaa olen lukenut edestakaisin, mutta kylmä hiki on noussut otsalle, kun en löydä sieltä oikein kenenkään kanssa yhteistä tarttumapintaa. Naapurikaupungin Aino-Kaisasta olen kuullut hyvää palautetta.
Ps+kd -listalta olen muutaman kerran ollut tekemisissä Essayahin kanssa ja minulle on jäänyt hänestä ihan miellyttävä kuva. Pisteet vähän putosivat väittelyssä Kasvin kanssa, mutta silti ottaisin hänet parlamenttiin mieluummin kuin vauraan espoolaisen kansanedustajan.
Keskustan listalla on paljon isoja kampanjoita tehneitä ehdokkaita. Heidän sijaan mainitsen tässä blogissa ehkä ensimmäistä kertaa toisen hyvinkääläisen ehdokkaan Jukka Salmen. Jukka on tehnyt minuun myönteisen vaikutuksen omalla valoisuudellaan.
RKP:n listoilla on usein ihan “lagom”-ehdokkaita, mutta nyt sieltä ei nouse inspiraation kohteeksi oikein kukaan, Nils Torvaldsia ehkä lukuunottamatta.
Jos tästä nyt puuttuu joku, tai on liian vähän nimiä, niin ei se haittaa. Meidän listalla on kyllä paljon sopivia ehdokkaita, joita mielelläni europarlamenttiin ottaisin kaverikseni.
7. kesäkuuta 2009 kello 1.18
Enemmän tai vähemmän valistunut arvaus:
kok: Korhola, Itälä, Pietikäinen
kesk: Jäätteenmäki, Hautala L,
sdp: Jaakonsaari, Repo, Torsti
ps kd: Soini, Essayah
vihr: Hautala H, Hassi
rkp: Haglund
Ja taustaksi:
Kokoomus saanee kolme, nimet vaikeampia arvata, mm. Penttilä saattaa ohittaa Itälän. Keskusta saa arvauksessani kaksi tai kolme, sdp kolme, pyhä mies lienee varma. “Epäpyhästä allianssista” Soini varma, kd saattaa menettää paikan joka menee sitten keskustalle. Nimi tässä tapauksessa on joko Karjula (joka kerännee lestadiolaisalueiden ääniä) tai Härmälä. Vihreillä kolme tasavahvaa ehdokasta , näistä kaksi päässee läpi, rkp saa yhden ja pärjää kuten aina. Koska heillä ei ole tietääkseni nimekästä naisehdokasta, päässee muodollisesti pätevä Haglund läpi.
Nuorten osaajien murtautuminen esiin alkoi jo viime EU-vaaleissa. Se jatkuu nytkin, mutta varsinaista nuorten läpimurtoa saamme odottaa niin kauan, että kaikki nykynuoretkin ovat sitten jo konkareita. Nuoria pitäisi saada enemmän EU-edustajiksi.
7. kesäkuuta 2009 kello 8.06
Kokoomus: Korhola, Itälä, Penttilä, Pietikäinen
Keskusta: Jätteenmäki, Takkula, Manner
SDP: Mitro, Sievinen
Ps-Kd: Soini, Essayah
Vihreät: Hautala, Cronberg
7. kesäkuuta 2009 kello 8.35
Risto E.J. Penttilä
Eija-Riitta Korhola
Sirpa Pietikäinen
Anneli Jäätteenmäki
Lasse Hautala
Riikka Manner
Mitro Repo
Liisa Jaakonsaari
Kimmo Kiljunen
Heidi Hautala
Annika Lapintie
Timo Soini
Sari Essayah
7. kesäkuuta 2009 kello 10.32
Penttilä
Korhola
Pietikäinen
Itälä
Torsti
Jaakonsaari
Repo
Jäätteenmäki
Kaikkonen
H. Hautala
Hassi
Lapintie
Soini
Mutta onko sillä mitään käytännön merkitystä?
7. kesäkuuta 2009 kello 11.20
Puoluejaon osalta päädyin veikkaamaan, että suurista puolueista kokoomus saa neljä paikkaa ja keskusta jää kahteen.
Pienempien puolueiden osalta veikkaukseni perustuu siihen, että Rkp onnistuu saamaan ruotsinkielisellä pohjanmaalla väkensä varsinaisena vaalipäivänä liikkeelle ja yltää yhteen paikkaan. PS+KD saisi tällöin vain yhden paikan.
Kokoomus:
- Korhola
- Pietikäinen
- Itälä
- Penttilä
Sdp:
- Repo
- Jaakonsaari
- Torsti
Keskusta:
- Jäätteenmäki
- Härmälä
Vihreät:
- Hautala
Perussuomalaiset:
- Soini
Vasemmistoliitto:
- Sirnö
Rkp:
- Haglund
7. kesäkuuta 2009 kello 11.22
Lonkalta vedetty arvaus:
Kokoomus: Itälä, Korhola, Penttilä
Keskusta: Jäätteenmäki, Takkula, Manner
SDP: Repo, Jaakonsaari, Kiljunen
Vihreät: Hautala, Hassi
Perus: Soini
KD: Essayah
7. kesäkuuta 2009 kello 11.29
Valistunut arviointini on seuraava:
Kokoomus 4 paikkaa
Eija-Riitta Korhola
Sirpa Pietikäinen
Ukko Metsola
Risto Penttilä
Perustelu: Myönteinen asialinjapohjainen kampanjointi puree
edelleenkin.Avarakatseisin Eurooppa-puolue saa joukot hyvin
liikkeelle. Eija-Riitta Korhola ja Sirpa Pietikäinen ovat Arvo-Kokoomuksen oivallisia lipunkantajia.Eko-sosiaalinen markkinatalous on tullut takaisin agendalle.
Ukko Metsola on vahvassa nousukiidossa. Korkeakoulukaupunkien ja vahvojen maakuntakeskusten opiskelijat ja nuoret aikuiset sekä varttuneemmat Eurooppa-asioiden harrastajat ovat löytäneet Ukko Metsolan. Tässä on samanlainen tekemisen meininki kuin oli viisi vuotta sitten Alexander Stubin kampanjassa. Puhun kokemuksesta.
Risto Penttilä on elinkeinoelämän “palkkasoturi”, joka menee asiantuntemuksellaan läpi.
Keskusta 2 paikkaa
Anneli Jäätteenmäki
Esa Härmälä
Perustelut: Anneli Jäätteenmäki selkeä ykkönen.On kasvanut poliitikkona kovien kokemusten myötä. Esa Härmälä tekee vahvaa työtä. Suomi tarvitsee hänen kaltaistaan vahvaa edunvalvojaa. Tarvitsemme” jokapäiväisen leipämme” kotimaisista raaka-aineista.
SDP 2 paikkaa
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
Perustelut: Liisa Jaakonsaari on kuin hyvä viini – paranee vanhetessaan. Mitro Repo mennee myötätuntopisteillä läpi. Suomen edun kannalta parempi vaihtoehto olisi Pilvi Torsti – tulevaisuuden tekijä.
Ps/KD 2 paikkaa
Timo Soini
Sari Essaya
Perustelut: Timo Soini on legenda eläissään. Nähtäväksi jää kehittyykö yhteistoimintakyky samalle tasolle kuin taktinen osaaminen.
Sari Essaya on raikas tuulahdus suomalaiseen politiikkaan.Hänestä vielä kuulemme.
Vihreät 2 paikkaa
Heidi Hautala
Satu Hassi
Perustelut: Heidi Hautala ja Satu Hassi ovat eurooppalaisen tason poliitikkoja, pelkäämättömiä oman arvopohjansa mukaisesti toimivia.
RKP 1 paikka
Carl Haglund
Perustelut: Lisää Suomen uskottavuutta, kun meillä on laadukas, tulevaisuuteen suuntautuva suomenruotsalainen Carl Haglund tiimissä.
SDP
Liisa Jaakonsaari
7. kesäkuuta 2009 kello 11.48
Liisa Jaakonsaari,
Kimmo Kiljunen
Mitro Repo
Risto E.J. Penttilä
Ville Itälä
EJ Korhola
Anneli Jäätteenmäki
Lasse Hautala
Esa Härmälä
Satu Hassi
Timo Soini
Sari Essayah
Minna Sirnö
Moni paikka on kiikunkaakun eli tuo voi heilahtaa pahasti, kepu onnistui pelottelemaan kannattajansa liikkeelle, sossuilla riippuu miten väki liikkuu. Kokkelit varmoja voittaja, kuten myös Soini joka on ääniharava.
7. kesäkuuta 2009 kello 12.00
SDP:
Repo Mitro
Jaakonsaari Liisa
Torsti Pilvi
Paasilinna Petra
Kokoomus:
Korhola Eija-Riitta
Pietikäinen Sirpa
Autto Heikki
Keskusta:
Takkula Hannu
Vasemmisto:
Lapintie Annika
PS/KD:
Soini Timo
Essayah Sari
Vihreät:
Hautala
RKP:
Haglund
7. kesäkuuta 2009 kello 12.05
Kokoomus: Penttilä, Korhola, Vikman
Keskusta: Jäätteenmäki, Hautala, Karjula, Korhonen
SDP: Repo, Jaakonsaari
Vihreät: Hautala, Kasvi
Perus+kd: Soini, Essayah
7. kesäkuuta 2009 kello 12.48
KESK: Anneli Jäätteenmäki, Johanna Korhonen, Lasse Hautala
KOK: Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola, Risto E.J.Penttilä
SDP: Liisa Jaakonsaari, Mitro Repo, Kimmo Kiljunen
PS/KD: Timo Soini, Sari Essayah
Vihr: Heidi Hautala
Vas: Annika Lapintie
Valitettavan suuri osa kansasta ei ymmärrä politiikkaa eikä “äänestän henkilöä enkä puoluetta”-tyyppisistä kommenteista päätellen edes suomalaisen suhteellisen vaalitavan perusperiaatteita.
Tämän johdosta osa kansasta päättää paremman puutteessa mieltää vaalit sympatiagallupiksi. Tällöin päästäkseen europarlamenttiin riittää olla esimerkiksi jossakin näkyvässä vastakkainasettelussa tai muussa julkisessa toiminnassa mukana, ja saada prosentti tai pari väestöstä liikkeelle osoittamaan äänestämällä “henkisen tukensa” esimerkiksi niskuroivalle papille tai lesbosyrjinnästä syyttävälle. Yksi prosentti on 40 000 ääntä. Tälle kansanosalle on sivuseikka, että äänet menevät jollekin puolueelle ja koko asialla on mahdollisesti jotakin tekemistä poliittisen päätöksenteon kanssa.
Sama selittää osaltaan, miten julkiuskovainen kilpakävelijä, poptähti ja maitopoikana tunnettu ralliautoilija ovat saaneet lentävän lähdön pitkälle poliittiselle uralle. Erillisen keskustelun aihe on se, mikseivät pitkän linjan ammattipoliitikot ilmeisesti erotu vaikkapa asiantuntemuksen ja kokemuksen ansiosta merkittävästi kaikista näistä suomalaisista uuspoliitikoista – onko taso kauttaaltaan heikkoa vai jäävätkö erot huomaamatta kun vastuupaikkoja jaetaan?
7. kesäkuuta 2009 kello 12.52
Ville Itälä
Eija-Riitta Korhola
Ukko Metsola
Annika Lapintie
Esa Härmälä
Anneli Jäätteenmäki
Hannu Takkula
Liisa Jaakonsaari
Kimmo Kiljunen
Reijo Paananen
Timo Soini
Satu Hassi
Heidi Hautala
7. kesäkuuta 2009 kello 12.54
Keskusta:
Anneli Jäätteenmäki
Johanna Korhonen
Esa Härmälä
SDP
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
Kimmo Kiljunen
KOK
Sirpa Pietikäinen
Eija-Riitta Korhola
Kai Pöntinen
RKP
Björn Månsson
Persut ja KD
Timo Soini
Sari Essayjah
Vasemmistoliitto
Minna Sirnö
Vihreät
Heidi Hautala
Tarja Cronberg
7. kesäkuuta 2009 kello 13.20
Kokoomus:
Eija-Riitta Korhola
Ville Itälä
Sirpa Pietikäinen
Keskusta:
Anneli Jäätteenmäki
Hannu Takkula
Esa Härmälä
SDP:
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
Kimmo Kiljunen
PS+KD
Timo Soini
Sari Essayah
Vihr.
Heidi Hautala
Vas.
Annika Lapintie
7. kesäkuuta 2009 kello 13.21
Kokoomus: Penttilä, Korhola, Metsola
Keskusta: Jäätteenmäki, Hautala, Kaikkonen
SDP: Repo, Paananen
Vihreät: Hautala, Kasvi
PS+KD: Soini
Vas: Lapintie
RKP: Månsson
7. kesäkuuta 2009 kello 13.23
Jäätteenmäki, Manner, Härmälä, Takkula
Vatanen, Korhola, Penttilä
Jaakonsaari
Soini, Essayah
Cronberg
Lapintie
Haglund
7. kesäkuuta 2009 kello 13.38
Oma vaaliveikkaukseni on:
Eija-Riitta Korhola
Ville Itälä
Sirpa Pietikäinen
Anneli Jäättenmäki
Riikka Manner
Lasse Hautala
Mitro Repo
Liisa Jaakonsaari
Satu Hassi
Heidi Hautala
Minna Sirniö
Timo Soini
Sari Essayah
7. kesäkuuta 2009 kello 14.35
Kokoomus:
Itälä
Penttilä
Pietikäinen
SDP:
Jaakonsaari
Repo
Paananen
Keskusta:
Jäätteenmäki
Takkula
Härmälä
PS+KD:
Soini
Essayah
Vihreät:
Hassi
Vas:
Lapintie
7. kesäkuuta 2009 kello 14.51
Kokoomus: Eija-Riitta Korhola, Risto E.J. Penttilä, Ville Itälä, Kai Pöntinen
SDP: Mitro Repo, Liisa Jaakonsaari
Keskusta: Anneli Jäätteenmäki, Esa Härmälä,
Vihreät: Tarja Cronberg, Heidi Hautala
PS + KD: Timo Soini, Sari Essayah
Vasemmistoliitto: Minna Sirnö
7. kesäkuuta 2009 kello 14.55
Näillä mennään:
- Heidi Hautala
- Satu Hassi
- Jussi Saramo
- Ville Itälä
- Eija-Riitta Korhola
- Sirpa Pietikäinen
- Ukko Metsola
- Liisa Jaakonsaari
- Mitro Repo
- Anneli Jäätteenmäki
- Hannu Takkula
- Timo Soini
- Sari Essayah
7. kesäkuuta 2009 kello 14.56
Kokoomus:
Ville Itälä
Eija-Riitta Korhola
Risto Penttilä
Sirpa Pietikäinen
Keskusta
Anneli Jäätteenmäki
Esa Härmälä
Lasse Hautala
SDP
Liisa Jaakonsaari
Petra Paasilinna
Jenny Lindborg
Vihreät
Heidi Hautala
Perussuomalaiset
Timo Soini
Vasemmistoliitto
Annika Lapintie
7. kesäkuuta 2009 kello 15.15
Hyvä idea vedonlyönniksi, ei lisäpisara jännitettä pahaa tee vaikka näissä vaaleissa on jännitystä ilmassa jo muutenkin mukavasti. Lähtökuoppia seuraaviin kotimaan vaaleihin taidetaan kaivaa jo samalla..
Kokoomus: Itälä, Korhola, Pentikäinen
Keskusta: Jäätteenmäki, Takkula, Johanna Korhonen
Vihreät: Hassi
SDP: Jaakonsaari, Repo, Kiljunen
PS&KD: Soini, Essayah
Vas: Lapintie
7. kesäkuuta 2009 kello 15.28
Unto ilmoittaa:
“järjestän avoimen vaaliveikkauksen”.
Palasin maaseuturetkeltä koneen ääreen veikkaamaan. Veikkausta on nimien esittäminen, sillä eri ehdokkaiden paikallista kannatusta en tunne. Vaaliliiton sisällä paikallisuudella on merkitystä samoinkuin jonkin verran vielä nais/mies-asetelmalla.
Veikkausta ei ole ennustaa vaaliliittojen paikkaluku, koska siitä on melko hyvin tietoa.
Galluppien mukaan ja oman ennusteenini mukaan vaalitappion kokevat kokoomus nyt kolme ennen neljä paikkaa ja keskusta nyt kolme ennen neljä paikkaa. Mielenkiintoista on havaita, että täällä puhutaan jo kokoomuksen voitosta jos se pitää entiset neljä paikkaa. Keskustakin on puoluejohdon mielestä saamassa torjuntavoiton jos se menettää vain yhden paikan – kahden paikan tappiotakin on ennustettu.
SDP säilyttää kolme paikkaansa ja vasemmistoliitto ainoan paikkansa.
Perussuomalaisten ja kristillsten vaaliliitto (mikä kummajainen!) voittaa yhden paikan – ennen ei yhtään.
Vihreät voittavat myös yhden paikan ja saavat nyt kaksi.
(Minun ennusteessani vihreiden lisäpaikka voi mennä myös ps-kd-liitolle, mutta päädyin kuitenkin yllä mainittuun. Perustelunani on että Pöntinen (kok) vie Pohjanmaalla Soinin joukolta ratkaisevat äänet. Näin meillä on kaksi puoluetta, ps ja kok, joiden voidaan katsoa ratasastaneen maahanmuuttajavastaisuudella)
Veikkaukseni mukaan 13 valittua ovat:
Kok
Sirpa Pitikäinen, Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola
Suomen keskusta
Anneli Jäätteenmäki, Hannu Takkula, Hannu Hautala
SDP
Liisa Jaakonsaari, Petra Pasilinna, Mirto Repo
Vihr
Heidi Hautala, Jyrki Kasvi
Vasemmistol.
Annika Lapintie
Ps+kd
Timo Soini
Lisäveikkaukseni on että vaaliliittojen ensimmäiset varaedustajat ovat: Penttilä(kok), Kaikkonen(kesk), Kiljunen(SDP), Hassi(vihr), Sirnö(vas), Essayah(ps+kd). Näista jotkut voivat nousta ennustamieni tilalle.
7. kesäkuuta 2009 kello 16.02
Kokoomus: Korhola, Penttilä, Pietikäinen, Itälä
SDP: Jaakonsaari, Repo, Paananen
Keskusta: Jäätteenmäki, Kaikkonen
Vihreät: Kasvi, Hautala
PS + KD: Soini, Essayah
Vasemmistoliitto: -
RKP: -
7. kesäkuuta 2009 kello 16.17
Tässä hihasta vetämäni todennäköiseltä kuullostava veikkaus (puolueiden sisällä eivät välttämättä täsmällisessä äänimääräjärjestyksessä):
kok.: Itälä, Korhola, Pietikäinen (varalla R.E.J. Penttilä)
kesk.: Jäätteenmäki, Lasse Hautala, Riikka Manner (varalla Härmälä)
sdp: Repo, Jaakonsaari, Torsti (varalla Kiljunen)
vas. Lapintie (varalla Sirnö)
pers. Soini ja krist. Essayah (varalla Sampo)
vihr. Hassi (varalla H. Hautala)
7. kesäkuuta 2009 kello 16.27
kok : Itälä, Korhola, Pietikäinen
vas: Lapintie
kesk: Härmälä, Jäätteenmäki, Korhonen
sdp: Jakonsaari, Repo, Sievinen
kd: Essayah
peruss: Soini
vihr: Hassi
7. kesäkuuta 2009 kello 16.32
Oma veikkaukseni tulevista MEP:eistä on seuraava:
KOK
Ville Itälä
Eija-Riitta Korhola
Sirpa Pietikäinen
Risto E.J. Penttilä
SDP
Mitro Repo
Liisa Jaakonsaari
Pilvi Torsti
KESK
Anneli Jäättenmäki
Lasse Hautala
VIHR
Heidi Hautala
VAS
Annika Lapintie
PS
Timo Soini
RKP
Carl Haglund
Viimeinestä paikasta olen todella epävarma. Haglundin ohella sillä on ainakin seuraavat ottajat: Satu Hassi, Sari Essayah ja joku keskustalainen. Mutta veikataan nyt näin. Olisihan se hienoa mikäli Suomella olisi monipuolinen puolue-edustus Euroopan parlamentissa. Lisäksi ruotsinkielisen vähemmistön edustus on toivottavaa myös jatkossa.
7. kesäkuuta 2009 kello 16.36
Lähden siitä, että PS:n ja Kd:n vaaliliitto saa kaksi paikkaa. Vihreiden uskon yltävän kahteen paikkaan, sillä puolueen lista on erittäin vahva. Suuret puolueet saavat kukin 3 paikkaa, koska kaikkien kannatus on 18 % päälle, mikä riittää 3 paikkaan.
Vasemmistoliitto ja RKP jäisivät näin ilman edustajaa. Vasemmistoliiton osalta ratkaisevaa on Seppäsen vetäytyminen ja se, ettei listalle olla saatu tarpeeksi kovia nimiä, kun Tennilä ja kumppanit jättivät vaalit väliin. RKP:n osalta ratkaisevaa on se, että äänestysaktiivisuus nousee hieman edellisiä vaaleja korkeammalle, jolloin RKP:n kannatuspohja ei enää riitä paikkoja takaamaan.
Nimien osalta pidän perusteltuna hakea muutamaa yllätystä varmojen tärppien tueksi. Oma veikkaukseni on näin seuraava:
PS: Timo Soini
Kd: Sari Essayah
SDP: Mitro Repo, Liisa Jaakonsaari ja Petra Paasilinna
Vihr: Heidi Hautala ja Jyrki Kasvi
Keskusta: Anneli Jäätteenmäki, Johanna Korhonen ja Riikka Manner
Kokoomus: Sirpa Pietikäinen, Ville Itälä ja Eija-Riitta Korhola
7. kesäkuuta 2009 kello 16.37
SDP: Jenny Lindborg, Liisa Jaakonsaari, Mitro Repo
Kokoomus: Ukko Metsola, Ville Itälä, Sirpa Pietikäinen
Keskusta: Anneli Jäätteenmäki, Esa Härmälä, Riikka Manner
Vihreät: Heidi Hautala
PS+KD: Timo Soini, Sari Essayah
Vasemmistoliitto: Minna Sirnö
Kokoomuksen saama negatiivinen julkisuus viime aikoina (valtionyhtiöiden omistajaohjaus ja tapaus Destia, kv. oikeuden säännöistä lipsuminen lapsen kuljetuksessa Venäjältä, Vatasen ilmastonmuutospuheet, tapaus Pöntinen, poliisitutkinta entistä meppiä kohtaan ja valtion taloudenhoidon amatöörimäisyys) voivat viedä kokoomuksen varmalta tuntuneen neljännen paikan. Kokoomus säilynee silti vielä suurimpana puolueena.
Tilanne on kuitenkin hyvin herkkä, joten kyse on todellakin vain arvauksesta.
7. kesäkuuta 2009 kello 16.41
KOK: Korhola, Itälä, Penttilä, Pietikäinen
KESK: Jäätteenmäki, L. Hautala, Kaikkonen
SDP: Repo, Jaakonsaari, Kiljunen
VIHR: H. Hautala, Hassi
PS + KD: Soini
Perustan tämän arvioni ennen kaikkea siihen olettamukseen, että tänään varsinaisena vaalipäivänä kokoomus ja vihreät saavat aktivoitua omaa kannattajakuntaansa vaaliuurnille muita puolueita enemmän.
7. kesäkuuta 2009 kello 16.43
KOK:
Itälä
Pietikäinen
Korhola
Penttilä
SDP:
Jaakonsaari
Kiljunen
Paasilinna
KESK:
Jäätteenmäki
Manner
Karjula
KD/PERUS:
Soini
VIHREÄT:
Hassi
RKP:
Haglund
7. kesäkuuta 2009 kello 17.14
kok
Eija-Riitta Korhola
Risto EJ Penttilä
Sirpa Pietikäinen
Ville Itälä
kesk
Anneli Jäätteenmäki
Hannu Takkula
Riikka Manner
sd
Mitro Repo
Liisa Jaakonsaari
vihr
Heidi Hautala
Jyrki Kasvi
ps+kd
Timo Soini
Sari Essayah
7. kesäkuuta 2009 kello 17.20
Kok 4
Korhola Penttilä Itälä Pietikäinen
Sdp 3
Repo, Jaakonsaari, Kiljunen
Kes3
Jäättenmäki, Härmälä, Takkula
Vihr 2
hautala, Hassi
PS + KD 1
Soini
7. kesäkuuta 2009 kello 17.43
Blogin keskusteluja on ollut mielenkiitoista seurata. Olisiko mahdotonta ajatella, että HS siirtyisi yleisemminkin Perässähiihtäjän seuraan ja tarjoaisi nettisivustojaan pääasiassa omalla nimellään kirjoittaville? Joka tapauksessa tämän blogin seuraaminen on ollut harmaan vaalitaistelun väriläiskä, tasokaskin.
Veikkaus:
Kokoomus: Ville Itälä, SIrpa Pietikäinen, Eva-Riitta Siitonen
Keskusta: Anneli Jäätteenmäki, Hannu Takkula, Lasse Hautala
SDP: Mitro Repo, Sinikka Hurskainen, Jani Sievinen
Vasemmistoliitto: Annika Lapintie
PS-Krist.dem.: Sari Essayah
Vihreäliitto: Satu Hassi
RKP: Björn Månsson
Oletan, että äänestämässä käy noin 35-37 prosenttia äänioikeutetuista, kun luvussa on mukana ulkomailla äänestävät.
7. kesäkuuta 2009 kello 17.54
Soini, Timo
Essayah, Sari
Jäätteenmäki, Anneli
Korhonen, Johanna,
Takkula, Hannu
Jaakonsaari, Liisa
Repo, Mitro
Kiljunen, Kimmo
Lapintie, Annika
Hautala, Heidi,
Itälä, Ville
Penttilä, Risto E.J
Korhola, Eija-Riitta
7. kesäkuuta 2009 kello 18.03
Kok 4: Korhola, Itälä, Penttilä, Pietikäinen
Kesk 2: Jäättenmäki, Härmälä
Sdp 2: Repo, Jaakonsaari
Vihr. 2: Hautala, Hassi
PS+KD 1: Soini
Vas 1: Sirniö
Rkp 1: Månsson
7. kesäkuuta 2009 kello 18.13
Kokoomus 3: Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola ja Sirpa Pietikäinen
SDP 3: Liisa Jaakonsaari, Kimmo Kiljunen ja Mitro Repo
Keskusta 2: Anneli Jäätteenmäki ja Esa Härmälä
Vihreät 2: Heidi Hautala ja Satu Hassi
PS+KD 2: Soini Timo ja Sari Essayah
Vasemmistoliitto 1: Annika Lapintie
7. kesäkuuta 2009 kello 18.16
Kokoomus: Pietikäinen, Korhola, Itälä, Metsola
Keskusta: Jäätteenmäki, Hautala, Takkula
SDP: Repo, Jaakonsaari, Kiljunen
Vihreät: Hautala
PS+KD: Soini
Vasemmistoliitto: Lapintie
7. kesäkuuta 2009 kello 18.18
Kok
Korhola, Penttilä, Itälä, Metsola
Sdp
Repo, Jaakonsaari, Kiljunen
Kesk
Jäätteenmäki, Takkula, Härmälä
Vihr
Hautala, Hassi
PS
Soini
7. kesäkuuta 2009 kello 18.31
Kokoomus 4: Korhola, Penttilä, Pietikäinen, Vatanen (varalla Itälä)
Kepu 2: Jäätteenmäki, Takkula (varalla Härmälä)
Demarit 3: Jaakonsaari, Repo, Kiljunen (varalla Torsti)
Vihreät 2: Hautala, Hassi (varalla Cronberg)
Perussuomal.+krist 1: Soini (varalla Essayah
Vasemmistoliitto 1: Sirnö (varalla Lapintie)
Kokoomuksen neljäs paikka voi myös mennä kristillisille.
7. kesäkuuta 2009 kello 18.33
Kokoomus:
Korhola, Penttilä, Itälä, Metsola
SDP:
Repo, Jaakonsaari, Torsti
Keskusta
Jääteenmäki, Takkula
Vihreät:
Hassi, Hautala
Pers ja kd:
Soini, Essayah
7. kesäkuuta 2009 kello 18.50
Itälä Ville, Korhola Eija-Riitta, Pietikäinen Sirpa
Tiusanen Pentti
Jäätteenmäki Anneli, Kaikkonen Antti, Takkula Hannu
Jaakonsaari Liisa, Kiljunen Kimmo, Repo Mitro
Essayah Sari
Soini Timo
Hautala Heidi
7. kesäkuuta 2009 kello 18.55
Jäätteenmäki
L.Hautala
Takkula
Soini
Essayah
Repo
Jaakonsaari
Kiljunen
Korhola
Penttilä
Itälä
Månsson
H.Hautala
7. kesäkuuta 2009 kello 19.01
KOK:
Korhola, Penttilä, Pietikäinen
KEPU:
Jäätteenmäki,Hautala Lasse,Manner
SDP:
Jaakonsaari,Kiljunen,Lindborg
VIHREÄT:
Hautala Heidi
PS+KD
Soini, Essayah
VAS:
Lapintie
7. kesäkuuta 2009 kello 19.11
Kokoomus
Eija-Riitta Korhola
Risto E.J. Penttilä
Kai Pöntinen
Petri Sarvamaa
Keskusta
Esa Härmälä
Anneli Jäätteenmäki
SDP
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
PS+KD
Timo Soini
Sampo Tuisku
Sari Essayah
Vihreät
Heidi Hautala
Jyrki Kasvi
7. kesäkuuta 2009 kello 19.15
Hyvä Jouni Pulli – Olet todellakin oikeassa. Kokoomuksen neljäs paikka on vaarassa. Omistusohjaus on mennyt päin seiniä, samoin ulkoministeri Stubbin toiminta. Mielestäni Stubbin tukemiseen ei ole enää perusteita. Miehen pitäisi kantaa vastuu politiikastaan Venäjällä.
Jan Rossi
7. kesäkuuta 2009 kello 19.19
Kokoomus:
Itälä, Korhola, Pietikäinen
Keskusta:
Jäätteenmäki, Takkula, Härmälä
SDP:
Jaakonsaari, Kiljunen, Mitro
Vihreät:
Hautala
PS+KD:
Essayah
Vasemmistoliitto:
Sirnö
RKP:
Haglund
7. kesäkuuta 2009 kello 19.20
Hyvää vaali-iltaa Töölöstä!
Pääkaupungissa on puhuttu ja huhuttu, että seuraavat ehdokkaat tulevat valituiksi tässä järjestyksessä:
KOK (4)
Eija-Riitta Korhola
Sirpa Pietikäinen
Ville Itälä
Risto E.J. Penttilä
Varalla: Ukko Metsola, Kai Pöntinen ja Eva-Riitta Siitonen. Pietikäinen ja Korhola kirivät kärkeen kokoomuksessa, sillä he ovat ”sopivanikäisiä naisia” ja omaavat keskenään erilaisen profiilin. Ville Itälä jyrää länsirannikolla ja kerää tasaisesti koko maasta uskollisimman kokoomuskentän ääniä. Ensimmäiselle varasijalle yltävä Ukko Metsola on käynyt mielikuvallisesti taistoa samoista äänistä Penttilän kanssa. Kai Pöntinen on musta hevonen, joka saattaa nousta rakettimaisesti loppusuoralla annettujen skandaalimaisten lausuntojensa johdosta: tässä testataan kokoomuksen äänestäjäkunnan syvien rivien tuntoja. Eva-Riitta Siitonen ja Petri Sarvamaa jäänevät noin 20-25 tuhannen äänen haarukkaan.
SDP (3)
Liisa Jaakonsaari
Mitro Repo
Petra Paasilinna
Varalla: Satu Taiveaho, Arto Bryggare ja Kimmo Kiljunen. Liisa Jaakonsaari kerää tasaisen varmasti koko maasta sdp:n uskolliset naisäänet. Saman tekee Petra Paasilinna nuoremmissa ikäluokissa. Mitro Repo jäänee Jaakonsaaren taakse loppusuoralla, kun hänen julkinen näkyvyytensä on pienentynyt ja demareiden järjestöjyrät ovat piiskanneet kenttää omimpiensa taakse. Kimmo Kiljusen charmi ei jaksa purra loppuun saakka ja Taiveaho jää Paasilinnan jalkoihin.
KESK (2)
Anneli Jäätteenmäki
Hannu Takkula
Varalla: Lasse Hautala ja Riikka Manner. Keskusta saattaa saada kolmannen paikan ja se on todennäköisimmin pois PS+KD –vaaliliitolta. Keskustan Pohjanmaa ja Pohjois-Suomi jyräävät ja keskittävät jälleen äänet oman alueensa ehdokkaille. Näihin luen myös Helsingissä joitain vuosia kirjoilla olleen Jäätteenmäen. Lapin vaalipiirin oman pojan Paavo Väyrysen ennen vaaleja liki tuntematon avustaja Manner saattaa olla keskustan musta hevonen ja yllättäjä.
PS+KD (2)
Timo Soini (PS)
Sari Essayah (KD)
Varalla: Kari Kärkkäinen (KD) ja Pertti Veltto Virtanen (PS). Vaaliliitto käy kovan kisan toisesta paikastaan Keskustan kanssa. Uutinen vaaliliiton niminelikossa on se, että Kari Kärkkäinen (KD) on ensimmäinen varamies ja kärkyllä, kun Soinin paikka europarlamentissa aukeaa.
VIHR (1)
Heidi Hautala
Varalla: Satu Hassi
VAS (1)
Annika Lapintie
Varalla: Minna Sirniö.
Nahkurin orsilla tavataan, eli jälkipyykki Unskin blogissa. Hauskaa ja jännittävää vaali-iltaa kaikille. Niin ja kiitos taas jo nyt Unskille!
7. kesäkuuta 2009 kello 19.30
Vaaliveikkaus sulkeutui nyt. Aivan hetken päästä julkistan karkean yhteenvedon veikkaajiemme ennakkosuosikeista.
Perässähiihtäjä
7. kesäkuuta 2009 kello 19.31
Kok (3 paikkaa)
Korhola, Penttilä, Itälä
Sdp (3 paikkaa)
Jaakonsaari, Repo, Kiljunen
Keskusta (3 paikkaa)
Jäättenmäki, Takkula, Manner
PS + KD (2 paikkaa)
Soini, Essayah
Vihreät (1 paikka)
Hassi
Vasemmistoliitto (1 paikka)
Lapintie
Veikkaan että arvauksessani pieleen menee todennäköismmin Vasemmistoliiton yksi paikka, jolloin joko RKP tai Vihreät saisivat yhden lisäedustajan.
7. kesäkuuta 2009 kello 19.36
Mitro , vajaa 60% koko Suomesta..huh–
7. kesäkuuta 2009 kello 19.40
Kok
Korhola, Penttilä, Metsola
Sdp
Repo, Jaakonsaari, Kiljunen
Kesk
Jäätteenmäki, Takkula, Härmälä
Vihr
Hautala, Hassi
PS
Soini
KD
Essayah
7. kesäkuuta 2009 kello 19.42
Hyvä Jan Rossi, vertasin veikkauksiamme näin jälkikäteen, melkoisen lähelle ne osuvat toisiaan. Nyt sitten jännittämään, mitä mieltä kansa asioista on. Mielenkiintoista tulee myös olla verrata Unskin yhteenvetoa kommentoijien ennakkosuosikeista todelliseen lopputulokseen.