Alkaisipa ihan jokainen aamu näin. Säälittävän usein sitä silti porskuttaa pelkän kahvin voimin lounasaikaan saakka, ja silloinkin vielä mutustaa nälissään pari minttulakua ennen kunnon ruokaa.
Arkisto: ‘Harrastukset’ Category
Asiallinen aamiainen & toive elämänmuutoksesta
Maanantai, Maaliskuu 4th, 2013Jääpuistossa
Maanantai, Tammikuu 14th, 2013Suokin jäätilanne on ollut sen verran kehno, että me lähdettiin keskustan jäille harjoittelemaan. Toisaalta taitoihimme olisi riittänyt ehkä joku pieni lammikkokin.. Onneksi oli nuo kelkat pitämässä pieniä pystyssä!
Juoksua Suomenlinnan maisemissa
Tiistai, Lokakuu 30th, 2012Viime sunnuntaina juostiin Suokissa kolmatta kertaa Viapori Eko 1/2 maraton ja lyhyempi Maailmanperintöjuoksu, johon minäkin olin ilmoittautunut. Kurkkukivun kiusaamana jätin juoksun väliin ja kiertelin reittiä kävellen kamera kaulassa. Vähän jäi harmittamaan, ensi vuonna menen vaikka kontaten mukaan!
Huipulla
Lauantai, Heinäkuu 21st, 2012Kaveri kiipeilee ihan mihin vaan. Joskus tuntuu, että sille on jäänyt yksivuotiaan kiipeilyvietti päälle ja kaikki esteet ovat vain hidasteita.
Haluaisin alkaa harrastaa seinäkiipeilyä sen kanssa. Jos jollain on kokemusta kyseisestä touhusta, niin kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita. Iso kiitos jo etukäteen!
Suosituimmat uutiset
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Juhannusliikenne pian täydessä vauhdissa – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- SK: Urpilainen mietti valtiovarainministeriydestä luopumista
- Singapore peittyi sankkaan savuun
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä – kaikki palkkatyössä kuolleet olivat miehiä
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Juhannusliikenne pian täydessä vauhdissa – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



