Katin sisustusnavetassa tulee vierailtua tasaisin väliajoin. Paikka on kaunis, omistaja mukava ja hyllyt täynnä vanhoja aarteita. Sieltä me keväällä hankittiin esimerkiksi pinnatuolit ruokapöydän ympärille, tungettiin ne tsiljoonan muun kivan pienen sisustustavaran ja parin pienen pojan lisäksi farmariin ja ajettiin kotiin. Lautassa nauratti ja hävetti samaan aikaan.
Navetta toimii itsepalvelukirppiksenä, joten tuotteiden hinnat vaihtelevat myyjästä riippuen, mutta pääsääntöisesti siellä on mielestäni melko edullista. Maksutapana käy pelkkä käteinen ja joitain myytäviä juttuja näkee navetan Facebook -sivuilta.
Ei me viime viikollakaan tyhjin käsin sieltä lähdetty.. :)







