Pikkurillin kynttä viedään
Reetta Meriläinen | Julkaistu 30. 3. 2007 16:51Tarkkaavaiset lukijat huomasivat viime lauantain Hesarin Nimiä tänään -sivulla uusia asioita. Oli Julkisivulautakunta -palsta, Nyt puhun minä -palsta, Julkkismittari ja Samaan aikaan toisaalla -palsta.
Sivulla oli lisäksi juttu Merikukka Forsiuksesta. Häneltä kysyttiin monen muun asian ohella Vanhas-suhteesta.
Jatkossakin lauantain Nimiä tänään -sivulla kerrotaan viihdejulkisuuden ihmisistä ja ilmiöistä, merkkihenkilöitä unohtamatta.
HS.fi:n Julkkismittari seuraa julkkisjulkisuutta eli keistä julkkislehdissä tai -palstoilla nyt kirjoitetaan ja puhutaan.
Kaksi lukijaa paheksui sähköpostitse Forsius-juttua. Kollegoilta on tullut huolestunutta postia, aikooko Hesarikin sortua viihdejulkaisuksi, miksi viihdejuttujen määrää lisättiin juuri nyt ja millaisia strategisia linjauksia meillä on viihdejournalismin suuntaan.
Yritän nyt vastata mahdollisimman epäviihteellisesti.
Ensimmäiseen kysymykseen vastaan, ettei Hesari aio ryhtyä viihdejulkaisuksi. Karkeasti laskien noin 99,5 prosenttia sisällöstä on edelleenkin asiakeskeisiä uutisia, analyysejä, taustoittavia juttuja, kolumneja ja kommentteja, palvelu- ja hyötyjournalismia.
Viihteen paholaiselle on annettu palanen pikkusormen kynttä. Siihen se saa näillä näkymin tyytyäkin.
Olemme toimituksessa pohtineet paljon, kuinka suhtautua yhteiskunnan päättäjien, työn ja aseman takia julkisuudessa olevien henkilöiden yksityisasioihin. Pitääkö ja voidaanko niitä uutisoida. Mitä, miksi ja miten?
Pähkäilyn tulos: Voidaan ja pitää noteerata, jos yksityisellä on yleistä merkitystä. Ongelma on merkityksellisyyden arviointi: Milloin yksityiselämän piiriin kuuluvalla asialla on yleistä merkitystä? Joskus se on hyvin ilmeinen, joskus vähemmän.
Susan Kuros-ilmiö on aiheuttanut poikkeuksellisen runsaasti tuskailua. Miten? Välillä uutisointiratkaisut ovat olleet luontevia, välillä kömpelöitä. Tapoja haetaan.
Puritaanisin ratkaisu olisi vaieta. Ja luottaa siihen, että lukija saa tietonsa jostain muualta, kun kerran koko valtakunta asiasta puhuu. Vaikeneminen taas voi johtaa kummalliseen kuurupiiloon, kun lukijan oletetaan tietävän asiasta, jota ei ole itse tohdittu kertoa.
Päänvaivaa toimituksessa on tuottanut myös suhtautuminen kevytjulkisuuteen (Idols, Tanssii tähtien kanssa, Big Brother), jota tuottavat ja pyörittävät televisio, iltapäivälehdet ja viihteelliset aikakauslehdet.
Ohjelmat ja instant-julkkikset ovat puheenaiheita. Sadattuhannet suomalaiset katsovat, kun näitä julkkiksia syntyy.
Olisi helppo kuitata koko asia ja sanoa, että se kaikki on totaalisen tyhjänpäiväistä peetä, josta kunnialliset sanomalehdet pysyttelevät kaukana. Ilmiö on kuitenkin olemassa. Se puhuttaa ihmisiä.
Linjanvedoista:
Ylivoimaisesti suurin osa Hesarin sisällöstä on edelleen asiakeskeistä uutisjournalismia. Hesari ei ryhdy itse synnyttämään julkkiksia. Tulossa ei ole konsepteja tai formaatteja, joilla heitä tuotettaisiin.
Julkisuuden ilmiöitä seurataan ja niitä pyritään tulkitsemaan. Seurantatapoja seurataan ja kehitetään.
Toimittajat ja kuvaajat eivät ryhdy varta vasten vaanimaan pensaikoissa tai baareissa minkään kategorian julkkiksia, heidän romanssejaan, erojaan tai muuta vipinää.
Käsittelytapa ja tyyli noudattaa normaalijournalismia.
Julkkisviihteen seuraaminen ei vie resursseja muulta toiminnalta. Lehden sisältöä ei köyhdytetä viihteellisten aineistojen kustannuksella.
Historiallista taustaa:
Julkkisten ja/tai tasavallan merkkihenkilöiden käsitteleminen muussa kuin työyhteydessä ei ole lehdelle uutta. Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten lehdessä oli palsta, jonka toimittajat (kaksi) kiersivät cocktail-tilaisuuksia ja muita seurapiiritapahtumia raportoiden näkemäänsä.
Myöhemmin on ollut Kummitädin palsta, Mattiesko Hytösen palsta sekä joukko eri toimitusten kepeitä palstoja.
Ulkomaan toimituksen Maailman ihmisiä -palstalla on vuosikausia käsitelty hauskojen sattumusten ohella maailman super- ja pintajulkkiksia. Jos Madonnaa voidaan käsitellä ulkomaan sivuilla, voitaneen Jone Nikulaa käsitellä kotimaan sivulla.
Miksi juuri nyt? Siksi, että suunnitelmat olivat kypsyneet riittävästi.
31. maaliskuuta 2007 kello 13.05
Palsta netissä oli aika pitkä. Siinä oli linkkejä viitattuun tapahtumaan, mutta monet päätyivät umpikujaan. Ilmeisesti homma on vielä keskeneräinen.
Palsta on hyödyllinen kiireiselle ihmiselle. Kun saisi vielä jokaiseen tapahtumaan liittyen n. 5 riviä täydentävää tekstiä ja koko sisällön voisi imuroida omaan sähköiseen tiedostoon yhdellä “Select all” –käskyllä. Tämä onnistuu IS:n keskustelupalstalta, muttei HS:n. Tulosteen voisi ottaa matkalle lähtiessään ja selata vaikkapa lentokoneessa. Ei tuntisi jälkeenjääneeksi, kun ei ole ostanut jättikirjaimin mainostettua irtonumeroa.
Julkkikset ilahtuvat, että kansa todella tietää heidän asiansa.
Voidaan spekuloida, vaarantuuko irtonumeromyyntiin perustuvien lehtien menekki. Mutta julkkispalstalla voisi olla sensaatiolehtiä tervehdyttäväkin vaikutus. Tulisi enemmän tavaksi uutisoida todellisia merkittäviä tapahtumia.
Runsaasti palstamillimetrejä ansaitsevia tapahtumia, jotka houkuttelevat ostamaan irtonumeron ostoon julkkispalstan maininnasta huolimatta, olisivat:
- olympiamitali tai maailmanmestaruusmitali,
- suomalainen vankasti maailmanmestaruudessa kiinni formuloissa,
- euroviisuvoiton uusinta toukokuussa,
- Nobelin palkinto alalla kuin alalla,
- Suomi jatkoon EM-jalkapallossa,
- Bushin kutsu suomalaiselle pohtimaan maailmanrauhaa,
- ulkoasiain valiokunnan pikavierailu Putinin luokse Euroopan yhteistyöasiassa,
- Halosen vierailu Marien luokse toteutuu
- Nokian rakettimaiseen nousuun ampaissut uutuustuote,
- uusi resepti Perloksen saamiseksi takaisin,
- rokkitähden maailmanmenestys.
Jos Greenpeace olisi tullut Fortumin tornista ilman apuvälineitä pää alaspäin ja noussutkin torniin ilman niitä, olisi hyvä sensaatiouutinen.
Työpaikkaromanssit voisi jäädä vähemmälle. Ulkomaalaiselle tulee pöllämystynyt olo, kun sensaatiolehdet lööpeissään kirkuvat tapauksen olevan valtakunnan ykkösuutinen, mutta asia ei ole millään tavoin tullut tutuksi oman maan mediassa. Tyyli on entisistä Neuvostoliiton alusmaista.
Kun Unkarissa, Slovakiassa tai Sloveniassa menee lehtikioskille, sielläkin ihan selvästi jonkun julkkiksen yksityiselämä on valtakunnan ykkösuutinen. Kadulla kulkevista ihmisistä harva puhuu suuria kieliä, jotta voisi saada minkäänlaista selitystä.
Suomenkin kieltä osaa aika harvat. Onneksi meillä puhutaan suuria kieliä sen verran hyvin, että turisti saa kysyessään selityksen. Seuraavaksi tosin voi tulla kommentti Cola -mainoksen tyyliin: “Are you sure …? (that it is a breaking news)”
2. huhtikuuta 2007 kello 11.33
Hesari heijastaa ajan ilmiöitä, lukijalle jää valta valita mitä lukee,
mistä on kiinnostunut. Sivuutan sellaisen jutun mikä ei kiinnosta,
jäljellä olevalla ajalla on aivan riittävästi kiinnostavia kohteita.
Olemme sivistynyt kansa, uskon että päättäjiksimme valikoituu kyllä
riittävä määrä hyvän tiedontason omaavia ihmisiä. Vuoden 1907
jälkeen kauhisteltiin kun eduskuntaan valittiin “piikoja ja pesijättäriä”.
Vasemmiston lehtien historia kertoo niiden levikin olleen korkealla
silloin kun ne kirjoittivat lukijoita kiinnostavista aiheista. Tuntoaisti
katosi kun monet vaatimukset saatiin läpi, ja kansalaiset kiinnostuiivat
uusista asioista. Pöytäkirjoja julkaisemalla ei menestystä tullut.
HS ei ollut alkuviheessa kiinnostunut Tangomarkkinoista, kirjoitettiin,
seurattiin muita kesätapahtumia. Läksy on opittu, lehden pitää olla
siellä missä kansa kulkee. Valistunut raha julkaisee Helsingin
Sanomia, suuri linja jatkuu.
3. huhtikuuta 2007 kello 9.45
Hesarissahan on jo olemassa hyvin vasemmistoviihteellinen NYT-liite. Kyllä se olisi hyvin riittänyt varsinkin kun se on taitettu niin pienellä fontilla, että vanhemman ihmisen on sitä hankala ilman suurennuslasia lukea. Mutta eipä ole tarpeenkaan. Paperin tuhlausta koko hömppäliite.
3. huhtikuuta 2007 kello 11.40
Helsingin Sanomat tutkii, tekee ja linjaa mitä lehdessä halutaan ja mistä päätetään. Motiivit ja päätökset ovat lehden omia.
Lukijat reagoivat makunsa ja mieltymystensä mukaisesti.
Ei liene mikään yllätys, että minun mielestäni julkkisten privaattitouhut eivät kuulu laadukkaan päivälehden imagoon.
Minun on myös äärimmäisen vaikea käsittää, miksi lukijoita pitäisi valistaa rakastajittarilla, riidoilla, känniretkillä tai vauvauutisilla.
Minun mielestäni uutisesta ei tee validia se, että kansa puhuu ja tietää esimerkiksi Jone Nikulan kapakkaretkistä milloin kenenkin naisen kanssa.
Olen edelleen myös sitä mieltä, ettei kaikkia voi miellyttää eikä siihen pidä edes pyrkiä. (Sakuvarin kanssa olen samaa mieltä siitä, että NYT-liite riittäisi viihteen alueelta).
Sen sijaan korkean statuksen omaava media voi arvovallallaan ja volyyminsa avulla toimia vastavoimana koko kansantyhmentämisen tympeälle hyökyaallolle, joka pyyhkii yhteiskuntaamme pahemmin kuin mikään tsunami konsanaan.
Näistä mielipiteistäni huolimatta olen kiitollinen HS:n korkean tason journalismista lähes päivittäin.
Painetun sanan arvo ja vaikutukset ovat suuret. Tämä koskee niin hömppää kuin asiajournalismiakin. Toivon todella, että hömppä pidetään aisoissa. Sananlasku pirusta ja pikkusormesta perustuu kansanviisauteen. Toivotan onnea tulevalle tasapainottelulle!
3. huhtikuuta 2007 kello 13.34
3. huhtikuuta 2007 kello 9.45
“Hesarissahan on jo olemassa hyvin vasemmistoviihteellinen NYT-liite. …. Paperin tuhlausta koko hömppäliite. “
Nyt tässon IMO joku ristiriita: vasemmistoviihteellinen ja samalla merkillisesti “paperin tuhlausta”?
Eipä silti, kun Nyt syntyi, olin ollut näkevinäni sen taiton lay-outin Voima-lehdessä, joka siis on ihan oikeasti vasemmistolainen.
3. huhtikuuta 2007 kello 16.37
Näin rivilukijan mielestä viihteessä ei ole mitään pahaa, kunhan se pysyy omassa osastossaan. Sivun kohdalle sattuessa satunnainen lukija huomaa, että tämä on nyt se viihdeosasto ja temperamentistaan riippuen joko hyppää raivoissaan sivun yli tahi lukee tyytyväisenä hevi-Arin ja pissis-Annan tai Jonen ja Ellenin viimeiset käänteet.
Tämmöinen hauska ja lysti viihdeosasto tuskin merkitsee sitä että koko lehti olisi siirtymässä jotenkin pari piirua Seiskan suuntaan. Paitsi ehkä kulttuuriosasto tuntuu viimeisen vuoden parin aikana vähän keventyneen. Korkekulttuurin ohuesta ilmasta tunnutaan yhä useammin laskeutuvan vähän populaarimpiin sfääreihin. Kolumnistitkin ovat jotenkin vähemmän kirjallisia tyyppejä kuin ennen.
3. huhtikuuta 2007 kello 19.03
Parasta antia Hesarissa ovat tiistain tiedesivut.
Aivan upeaa toimittamista. Joskus ihmettelen, miksi noita sivuja on niin kiva lukea, vaikka monet niissä käsiteltävät asiat ovat tuttuja Tiedelehdestä, Tähdet ja Avaruuslehdestä tai internetin yltäkylläisestä tiedetarjonnasta.
Ilman tiedesivuja leimallisesti demarisoitunut Hesari olisi jo ajat sitten jäänyt tilaamatta.
3. huhtikuuta 2007 kello 19.57
Läskikapina oli omahyväinen ja asiantuntematon möhläys. Seuraavaksi nettiuutisiin lisättiin urheiluotsikot. Näin kansanmurha ja uppopallistien piiriturnaus uutisoidaan samanarvoisina . Viimetteeksi keksitte tarjota jälkilämmitettyjä seiskantähteitä lauantailehden sivuilla. Eikö teitä edes nolota?
Ei ole mitään syytä jatkaa Hesarin tilausta. Met vaihdamme Hussikseen.
4. huhtikuuta 2007 kello 14.00
“Parasta antia Hesarissa ovat tiistain tiedesivut.
Aivan upeaa toimittamista. Joskus ihmettelen, miksi noita sivuja on niin kiva lukea, vaikka monet niissä käsiteltävät asiat ovat tuttuja Tiedelehdestä, Tähdet ja Avaruuslehdestä tai ….”
Itse katson että myös mm. HS:n kuluttaja- ja kulttuuriosiot ovat erittäin ammattitaitoisissa käsissä.
Mikä sitten kenties ei olisi? antaisikohan Jari Lindholmin blogin puhua:
http://jarilindholm.com/2007/04/02/lehtolan-ohjeet-ei-tallaista-jyrki/