Blogit

Viime vuosituhannella, Matti Nykäsen valtakaudella, keskustelin jonkin hyppyrimäen juurella urheilueksperttien kanssa mäkihyppääjien luonteenpiirteistä.
He olivat yhtä mieltä, että mäkihyppääjältä vaaditaan erityistä persoonallisuutta. Yksi valmentajista sanoi, että mäkihyppääjällä pitää olla hurja luonto. Tuntuu koskevan myös naishyppääjiä.

Kun on elänyt puberteettia make-love-not-war -aikoina, eikä muutenkaan saa kiksejä väkivallasta, ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä hauskaa hakkaamisessa on.

Lukekaa, ystävät, J.M.G Le Clézion Harhaileva tähti. Se on omistettu vangituille lapsille.
Le Clézio kirjoitti romaaninsa vuonna 1992, mutta se on ajankohtainen ja ajaton. Se ei ole ajankohtaisraportti Gazasta. Se voisi olla. Se voisi olla kertomus mistä tahansa sodasta tai väkivallasta, joka ajaa lapset pois purojen, kotikatujen, isien, äitien ja vuorten turvasta. Joka painaa lapsiin lähtemättömät jäljet, ellei vie henkeä.
Harhaileva tähti kertoo tarinansa kahden tytön suulla. Se ei alleviivaa kauheuksia, minkä takia lukijalle jää tilaa oivaltaa ja ahdistua. Surra ja tulla vihaiseksi.

Viime talvena ja menneenä syksynä pääsi melkein jo unohtumaan, millaista on lumi ja jää.
Vuodenvaihteen vapailla tuli tuijotettua lunta kuin ihmettä. Kaunista! Piti nuuhkiakin.
En tiedä, voiko lumi olla osa pohjoisen ihmisen identiteettiä, mutta ainakin se on iso osa muistia.
Entäs jää!
Katselin sunnuntai-iltana Vanhankaupunginlahtea. Sen täyttivät luistelijat. Oli retki-, hokkari-, prinsessa- ja kenkäluistelijoita. Linksahtelevia nilkkoja, potkukelkkoja ja pilkkijakkaroita. Monet liukuivat takamuksillaan, ihan vaan iloaan.
Monen ikävän syvyys paljastuu vasta, kun ikävän kohde on siinä, palannut. Näin kävi lumen ja jäänkin kanssa. Kaksi hyvää syytä torjua ilmastonmuutosta.

Näitä uutisia on riittänyt kuluvana syksynä Mitä pimeämmäksi päivät käyvät, sitä huonompia uutiset.

”Medikalisaatio” on vastenmielinen ilmiö, jos sanalla tarkoitetaan kaiken ahtaasta normista poikkeavan lääketieteellistämistä. Voisiko yltiöahneuden kuitenkin medikalisoida? Aina kun ”uusien rahoitusinstrumenttien” seuraamukset karkaavat tiedon tuolle puolen tai johtajien kannustimet villiintyvät kuusi- tai seitsennumeroisiksi tai kädenpuristukset ovat platinaa, ahneustohtori kutsuttaisiin hätiin.

Tohtori mittaisi henkilön/yrityksen/pankin ahneusarvot niinkuin pahan kolesterolin. Jos raja-arvot ylittyvät, tohtori määrää lääkekuurin tai asennemuutoksen. Tai komentaa pakkohoitoon.

Ei vallitsevaa, koko maailmaa koettelevaa talouskriisiä saisi pitää sokeana luonnonvoimana, vaikka talouden dynamiikkaa voikin verrata joissain kohtaa hirmu- ja muiden myrskyjen syntymekanismeihin.

Talouskriisien taustalla on aina ihmisten toiminta, ihmisten päätökset. Ja ahneus, joka ei kokemistaan kolhuista tunnu oppivan mitään. Pahinta on, että niin talouden kuin luonnonkin katastrofeissa köyhät kärsivät eniten.

Tiedotusvälineissä tilanteen huomaa siitäkin, että leveästi hymyilevät pankkineropatit katoavat kuvista. Tilalle kuviin tulevat huolestuneet irtisanotut, työvoimatoimistot ja vähemmän leveästi hymyilevät sosiaalitädit.