Olin ajatellut, että ennen lumia (pysyvämpiä kuin kahden tunnin) viimeistään kirjoitan eli postaan. Niin sanoin kyselijöillekin.
Emännän blogissa on ollut hiljaista. Työkiireet ovat haitanneet bloginpitoa. Ne ovat häirinneet myös aivotoimintaa. Päivän viimeisten tuntien aivoilla ei synny edes ruokakaupan ostoslistaa.
Nyt helpottaa. Esimieheni Janne palasi vakavan sairastumisensa jälkeen töihin, koko johtoporukka on koossa ja kalenterissa pari aukkoakin.
Suomalainen työvuosi on omituinen: Tammikuu on puuhakas. Joulukauden lomilla ladattu energia purkautuu. Helmikuussa talvilomaillaan. Maaliskuussa tehdään töitä, ellei pääsiäinen osu siihen. Huhtikuussa samat sanat, paitsi että lähestyvä kesä alkaa tuntua. Toukokuussa ihaillaan valoa ja odotetaan lomia. Kesäkuusta alkaa kolmen kuukauden tauko. Syyskuussa touhutaan hullun lailla, kun on kesäenergiaa.
Lokakuussa tehdään töitä. Marraskuussa masennutaan ja aletaan odottaa joulua. Sitten onkin joulukuu, juhlasesonki.
Työperäisen matalaliidon aikana on tapahtunut paljonkin kommentointia kirvoittavia asioita. Yksi niistä on pääministeri Matti Vanhasen halu selvittää yksityisyytensä rajat.
Samalla kun pääministerin yksityisyyden suojaa määritellään, määritellään myös sananvapautta. Olen tässä asiassa samoilla linjoilla kuin Jari Lindholm, joka blogiotsikossaan totesi: Jos punnitaan, niin punnitaan sitten kunnolla.
On todella kiinnostavaa, mihin kohtaa yksityiselämää oikeus piirtää loukkaavuuden rajan. Keittiöön, chattipalstoihin, vessaan vai makuuhuoneeseen?
Media perustelee yksityiselämäuutisointia ihmisten oikeudella tietää ja tehdä johtopäätöksiä päättävässä asemassa olevan henkilön arvostelukyvystä (tasapainoisuudesta, harkintakyvystä). Missä kohtaa kulkee arvostelukykyarvioinnin kannalta relevantin tiedon raja? Sängyssä vai toiletissa?
Toinen, tähän löyhästi liittyvä asia, on tietokirjojen vastuu tietojen oikeellisuudesta. Muistaako kukaan, milloin Suomessa on käräjöity kirjailijoita vastaan siksi, että kirjoissa kirjoitetaan joko täyttä potaskaa tai niin vahvasti valikoitua tietoa, että voitaisiin puhua valehtelusta?
Yksityiselämästä puheen ollen, paljastan nyt murhemielin, että kissamme, 14 vuotta, kuoli eilen. Se koki armokuoleman pahan munuaissairauden takia.
Kissaa on ikävä. Se oli eksentrinen olio, matki välillä mustaa taljaa tai munakelloa. Sen kanssa oli hyvä katsoa televisiota. Se tykkäsi oopperasta, kokeilevasta elokuvasta ja luontodokumenteista. Sen marisevia ja hyriseviä kommentteja jäi kaipaamaan.
