Nyt on syytä kehuihin ja kiitoksiin. Tiedän, että kehuminen ja etenkin omakehu saa tässä maassa joidenkuiden vatsahapot kiehumaan, mutta silti.
Radio Helsinki palkittiin Musiikki&Media -messuilla. Samoilla messuilla palkittiin myös HS.fi:n digitaalinen musiikkikauppa Musiikkilataamo.
Jo ennen näitä palkintoja HS.fi voitti Sanomalehtien liiton verkkoinnovaatiokisassa sekä journalistisen että markkinointisarjan.
Palkintojen takia töitä ei paiskita, mutta kyllähän julkinen tunnustus lämmittää ja motivoi. Turha sitä on kieltää. Tekijöille palkitseminen kertoo, että asioita on tehty onnistuneesti, oikein.
Olen tullut Helsingin Sanomiin 1971. Silloin ”tuoteportfoliossa” (onneksi silloin ei käytetty tätä sanaa, olisi voinut vieroittaa koko alasta) oli olemassa yksi (1) lehti. Monikanavaisuutta edustivat Sokoksen seinällä juosseet uutisotsikot eli HS:n valouutiset.
Nyt valikoimassa on se sama lehti sekä Kuukausiliite, Nyt-viikkoliite, HS.fi, Oikotie.fi, HS-kirjat, Radio Helsinki, Musiikkikauppa sekä erillisliitteet.
Tekemisen määrä on lisääntynyt ja monipuolistunut. On hyvä, että laatuajattelu ei ole kadonnut. Sitä nuo palkinnotkin todistavat.
Radio Helsinki tuli kaupan myötä Helsingin Sanomiin kaksi vuotta sitten.
Siirtyminen ei kerännyt pelkästään hurraa-huutoja radion kuuntelijoilta. Tuli myös hampaiden kirskutusta ja protesteja. Radio Helsingin fanit pelkäsivät, että radion omaperäisyys ja luonne katoavat suureen erkkolaiseen syliin. Valtamedia nielaisee friikkimedian ja sulattaa omat piirteet pois. Niin ei käynyt.
Helsingin Sanomien sisällä oli lähinnä kolmenlaista ilmaa. Osa oli innoissaan; hyvä, että helsinkiläisen lehden yhteyteen saadaan paikallisradio. Siinä porukassa alettiin heti ideoida yhteistyötä ja monikanavaista tekemistä.
Osa kyseenalaisti hankinnan: Mitä ihmettä sanomalehti tekee radiolla? Taasko lisää töitä? Eikö verkko riitä?
Osalle Radio Helsingin olemassaolo oli ok. Ei häiritse normaalia elämää.
Oli niitäkin, jotka olivat onnistuneet ohittamaan Helsingin Sanomien ja Radio Helsingin yhteiselämäuutisen tykkänään. Heille asia paljastui tänä syksynä.
Radion ja sanomalehden yhteistyössä ei vielä ole käännetty läheskään kaikkia kiviä. Ideointi on alkutaipaleellaan.
Jo nyt on kuitenkin koettu yhteisiä ilonaiheita ja onnistumisia. Radion uutiset tuotetaan HS onlinessa ja luetaan Lasitalossa sijaitsevasta pikkustudiosta. Ensimmäisenä aamulla tulevat verkonkin töihin radiouutisten tekijät.
Lehden merkittävissä paikallisissa tapahtumauutisissa ja paikallishankkeissa (mm. Omakaupunki ja Kaisaniemi) radiolla on ollut tärkeä osansa. Ääniklipit ovat elävöittäneet verkkouutisia.
Radio on tuonut tullessaan uutta osaamista ja innostavia ihmisiä.
Myös uudentyyppisiä pinnistelyn aiheita on tullut. Ei riitä, että tilaajat pitäisi saada tilaamaan, lukijat lukemaan ja kävijät käymään sekä viihtymään verkossa. Nyt pitäisi houkutella yhä useammat radiokuuntelijat kuuntelemaan nimen omaan Radio Helsinkiä.
Kuulijamäärä on noussut iloisesti noin 70 000:een alkuaikojen 20 000:stä. Liiketoiminta edellyttää menestyäkseen kuulijamäärän kipuamista selvästi 100 000:n paremmalle puolelle. Yritystä ei ainakaan puutu.
24. lokakuuta 2007 kello 21.44
Palkintoja vastaanottaessa kannattaa muistaa, että ne ovat usein myös poliittisia. Sanoman Musiikkikauppa lienee palkittu, koska se sattuu olemaan yksi harvoista sähköisistä musiikkikaupoista. Musiikkiteollisuudessa ollan oltu pettyneitä siihen, että Suomessa sähköinen kauppa on lähtenyt nihkeästi liikkeelle. Tällaisten palkintojen yksi tarkoitus voi olla muistuttaa kuluttajaa, että palvelu on olemassa.
Musiikkikauppa ei näet pärjää kilpailussa ulkomaisia verkkokauppoja vastaan. ITunes on roimasti helppokäyttöisempi kuin hyvin kankea Musiikkikauppa. Tämä on lähinnä käytettävyyttä koskeva mielipiteeni. Kuluttajan näkökulmasta näyttää siltä, että näiden palkintojen aika olisi vasta muutaman vuoden kuluttua, kun Musiikkikauppa on kehittynyt eteenpäin ja liikevaihtokin kasvanut.
25. lokakuuta 2007 kello 20.14
Onnea palkinnoista! Huima on Hesarin tuoteportofolio, siis tuotekassi, mukana kannettava arvo”papereitten” salkku. Suurella ja varakkaalla on mahdollisuus moiseen. Eettinen sijoittaminen on taas ainoa oikea tapa toimia massin sisällön kanssa. Tässä tapauksessa etiikka sitoutuu journalismin laatuun. Onneksi salkunkantaja on juuri Hesari, jonka journalistinen etiikka saa ainakin minulta korkeat pisteet.