Sunnuntaiaamuna piti oikein kaksi kertaa lukea Hesarin urheilusivulta kappale:
”Pitää paikkansa, että meillä ei kokouksissa juuri ole silmäniloa”, Pihlakoski naurahtaa. ”Mutta molemmat naisehdokkaat tulivat sentään valituiksi.”
Pihlakoski on Antti Pihlakoski, Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja ja Euroopan yleisurheiluliiton (EAA) hallituksen vastavalittu jäsen.
Pihlakoski viittasi lausunnollaan EAA:n hallitukseen. Hallituksessa on 15 miestä ja kaksi naista. Puheenjohtaja on mies. Hallituksen kokoonpano on samantyyppinen kuin lukuisten muiden urheilujärjestöjen: Paljon (yli)kypsässä iässä olevia miehiä ja pari naista, jos ollenkaan.
Sukupuolten välisen tasa-arvon aate ei vielä ole läpäissyt urheiluaatetta. Poikkeuksiakin on, mutta nimen omaan poikkeuksia.
Epätasa-arvo urheilussa ei yllätä. Sen sijaan yllättää TKK:n valopääosastolta valmistuneen terävän keski-ikäisen urheilumiehen puhe silmänilosta kokouksissa. Pahoin pelkään, että hän oikeasti ajatteleekin noin.
Eivätkö miehet olekaan silmänilo? Eikö harmaiden ohimoiden ja ex-lihasten viehätysvoima riitä? Vai oliko kyseessä urheiluelämälle tyypillinen kömpelö kohteliaisuus? Huumoriin en tässä tapauksessa usko.
Tuntuu, että urheilujärjestöjen miehet tykkäävät toistensa seurasta paljon ja kauan. Järjestötehtävissä ollaan niin kauan kuin järki vielä pikkuisenkin juoksee. Vallasta ei haluta irrota, vaikka järki olisi siirtynyt juoksusta sauvakävelyyn. Luopuminen on vaikeaa.
Mitä merkittävämpi järjestö ja mitä ylemmäksi järjestöhierarkiassa mennään, sitä paremmin näkyvät taloudesta ja politiikasta tutut vallan merkit. Olen monta kertaa ollut tukehtua kisamakkaraan kuullessani, millaista kohtelua kansainvälisten urheilujärjestöjen korkeimmat vallankäyttäjät vaativat kisavierailuillaan. Nykyajan kuninkaalliset tahtovat jäädä kakkosiksi.
Nyt tarvitaan räjähtävää muutosvoimaa. Samoin tarvitaan lujempaa ääntä urheilujärjestöissä kahvinkeittäjän ja silmänilon rooliin ajatelluilta naisilta. Avanti!
Täytyy toivoa, että EAA:n hallituksen ”sentään valituiksi tulleet” silmänilot Ludmila Olijar ja Sylvia Barlag jaksavat availla järjestönsä ikkunoita ja tuulettaa.
30. huhtikuuta 2007 kello 13.43
Niin noh, ehkäpä asiat sujuvat helpommin kun ei ole naisia mukana riitelemässä ja nalkuttamassa. Näkeehän sen nyt naispappeudestakin, että ristiriitoja ja skismaa siitä vaan tulee, kun vahvasti miesvaltaiseen yhteisöön lähtevät naiset pyrkimään mukaan. Varsinkin kun nämä naiset tuntuvat saavan kicksinsä juuri siitä ristiriitojen aiheuttamisesta.
30. huhtikuuta 2007 kello 14.02
Niinpä niin. Sitä luulisi, ettei yli 20 jäähalli- ja vajaan kymmenen urheilutoimittajavuoden jälkeen enää ylläty mistään idiotismista, mutta aina näkyy jotain löytyvän. Surkuhupaisinta tässä on, että Pihlakoski (jonka mielikuvitus, ulosanti ja asenteet eivät tosin henk. koht. yllätä) tosiaan edustaa ns. nuorta polvea urheilujärjestöelämässä. 46-vuotiaana.
Ei tarvitse ihmetellä, miksi huippu-urheilun ja sen järjestöissä toimimisen imago on pohjalukemissa niin yritysten kuin aktiivikansalaisten osalta. Sen sijaan, että itketään valtiovaltaa (lue: lisää rahaa) ja urheiluministeriä apuun, kannattaisi aloittaa ongelman purkaminen vessan peiliin katsomalla. 70-luku kun ei palaa, vaikka setiä kuinka ahdistaisi.
30. huhtikuuta 2007 kello 14.59
Onneksi Suomen hallituksen tasa-arvo on loistavalla mallilla. Varsinkin vihreillä, joiden ministereistä 100 % on naisia.
12. toukokuuta 2007 kello 22.56
Idiotismin suunnaton raskaus!!! Näin Kunderan sanoja käänteisesti lainaten voisi kuvata Pihlakosken sanoja. Pahinta on se, että tämä pikku esimerkki on vain heijastus asian koko tilasta. Se on jäävuoren pikku nenännipukka pinnan yllä ja alla makaa koko maailman kattava naisen vähättely ja sen seurannaisena sorto, väkivalta ja toivoton epätasa-arvo. Pohjoismaissa on naisen ”paratiisi”, mitä yhteiskunnalliseen asemaan tulee. Siitä huolimatta, kaikissa rakenteissa makaa tämä yleisesti tunnistamaton asenteellisuus. Käsittäisivät ukkopahat mitä puhuvat, kun typeryyttään luulevat olevansa kohteliata ”silmäniloineen”. Ei siitä ole kuin puoli askelta lihatiskiin, jossa konkreettisesti koitetaan, onko liha sopivasti riippunutta ja haluttavaa nautittavaksi. Karmivaa!!