Odotan joulua. Olen koko ikäni odottanut. Tulen odottamaan vielä vanhuksenakin eli yli 90-vuotiaana.
Joulu on kaaos ja rauha. Se on touhotusta ja lepoa. Haikeutta ja toivoa.
Joulussa on toistuvia asioita. Ilman niitä joulu tuntuisi vähemmän joululta ja niiden kanssa saa kehiteltyä joulupaniikinkin, jos siihen on taipumusta. Toistoihin kiinnittyy muistoja, paljon tunnetta.
1. Karjalanpiirakat. Ne pitää tehdä jouluna itse. Ehdottomasti. Se alkoi jo 50 vuotta sitten. ”Äkkiähän myö ne sakiltaa pyöräytettää.” Äkkiä tarkoitti neljää tuntia. Äiti.
2. Suomen Turku, joulurauha, Sulo Saarits ja ”Taas kaikki kauniit muistot”. Isä.
3. Joulukuusi. Nyt sen koristelu on rauhaisaa. Takavuosina pojat onnistuivat kehittämään jok´ikisestä lasipallosta Pultavan taistelun. Kuusenjalkakin on aina lopulta löytynyt jostain. Perhe.
4. Lumiukko. Niin kiire ei ole, etteikö lumoavaa piirroselokuvaa ehtisi katsella. Aina se naurattaa ja aina se itkettää. Ihmisen elämä.
5. Lahjat. En ole minkään murrosikäni aikana onnistunut paheksumaan lahjoja. Annan niitä mielelläni ja otan mielelläni vastaan. Läheiset.
8. joulukuuta 2005 kello 9.39
Listaltasi löytyy minunkin suosikkini, Lumiukko. Kuuluu joulun traditioon ehdottomasti. Lisäksi isäukon karjalanpaisti sulaa suussa..
8. joulukuuta 2005 kello 9.47
Lumiukon lisäksi joka joulu pitäisi tulla piirroselokuva Kuusi, se missä pieni kuusi metsässä haluaa isona joulukuuseksi ja kuinkas sitten kävikään.
Myös Lumikuningatar (ehdottomasti piirrettynä, eikä kotimaisena näytelmäelokuvana) voisi kuulua joululoman tv-ohjelmistoon.
Tietysti nuo voisi hankkia dvd:näkin, mutta jotenkin jouluun kuuluu myös ne tietyt ohjelmat joita määrättyyn aikaan kokoonnutaan sohvalle seuraamaan.
8. joulukuuta 2005 kello 12.14
Joulussa toistuu matkanteko, jouluvieraaksi meno, touhuissa auttaminen, hautausmaakierros, aattokirkko, sauna, pakkaset jne. Entistä enemmän vanhempien auttaminen ja piristäminen. Käytännöllisillä lahjoilla voi tehdä pienen tulonsiirron etelästä Itä-Suomeen unohdetuille, sairaille ja väsyneille veteraaneille ja heitä hoitaville rintamanaisille.
8. joulukuuta 2005 kello 12.23
Minulla on jo kotoa pois muuttanut nuoriaikuinen tytär, joka vielä nuorempana arvosteli joulun ”hössötyksiä”. Nyt hän tulee tänä jouluna kotiimme, koska kaipaa niitä ”hössötyksiä”. Joulutraditiot yhdistävät ja jotekin pehmentävät ihmisiä… eikä tuota asiaa tarvitse mitenkään analysoida mistä mikin johtuu, pääasia on että se on hyvä asia.
Mukavaa joulunodotusta !
8. joulukuuta 2005 kello 19.00
Tiesittekö, että Lumiukon joulukaupunki, josta hän lähtee lennolle, on maailan kaikista paikoista Brighton, eteläenglantilainen rantaparatiisi?
Tarkasti piirretyn maiseman tunnistettavin maamerkki on intialaistyylinen palatsikummajainen Royal Pavillion http://www.royalpavilion.org.uk/ .
Brighton on vireä ja suhteellisen nopeasti kasvava yliopistokaupunki, jonne lontoolaiset ovat viime vuosina muuttaneet kiihtyvällä vauhdilla. Matkaa pääkaupunkiin on junalla tasan tunti.
Brightonia ei pidä missään nimessä sekoittaa Bournemouthin kaltaisiin eläkeläisten ja kielikurssilaisten suosimiin kanaalin rannan kauhistuksiin, puhumattakaan Blackpoolista, joka lienee yksi maailman vastenmilisimmistä paikoista.
8. joulukuuta 2005 kello 20.11
Omalla pienellä panoksellaan joulurauhan toivottavaa leviämistä kuvasti pikku uutinen, ehkä teksti-tv:ssä: Karjalan Aunuksessa pidettiin jokunen päivä sitten ”pakkasukkofestivaalit”.
Niihin osallistui viiden-kuuden venäläisen pakkasukon lisäksi yksi suomalainen Joulupukki!
Mitähän siellä mahdettiin puuhata? Oliko tontunkantokilpailut?
9. joulukuuta 2005 kello 15.24
Älä nyt hyvä emäntä lisää meidän muijien paineita!!! Karjalanpiirakat….!
Pitääkö mun nyt teurastaa se sika itse, purra kalkkunalta kaula poikkia ja pilkkoa joulusiivouksen huilitauolla rosolliemmeet?!
Pistänkö mieheni vuolemaan kynttilänjalat sillä aikaa kun lapsoset valavat kynttilät?
Armoa!
9. joulukuuta 2005 kello 17.26
Joulupukki on olemassa, näin uskoin lapsena. Sitten ”viisastuin” ja lakkasin uskomasta pukkiin. Pilkkasinkin heitä, jotka uskoivat pukkiin.
Kunnes parta alkoi harmaantua, askel lyhentyä, ja elämä kolhi monin tavoin. Helpotti kun uskoa aloin taas pukin olemassaoloon. Nyt on taas tulossa hyvä joulu. Lunta saisi tulla, mutta olen päättänyt etten itke mustaa joulua. En pelkää joulupukkia, mikä vapauden tunne.
10. joulukuuta 2005 kello 17.37
Tuli mieleeni, että karjalanpiirakaksi sanottu riisipiirakkakin on varsin eksoottinen eines, sillä riisi ei ole ihan lähiruokaa.
12. joulukuuta 2005 kello 1.19
Ha, kuuleha sie Meriläine. Sie mee kauppaa ja osta semmone karjalapaistpaketti. Vaa hää ei ole valmist olleskaa. Sie osta viel yks kolmasosa lampaan lihhaa. Siit sie siivoat rasvat nuukaan pois ja paat senkii paloiks.
Sit sie laitat hyöt paperil jot höist lähtööt pintamehut pois. Sie otat rautapaan ja siihe pohjal vähä rasvaa, mitä siul onkaa. Ka lihat heität sin ja sekottelet ja kastaat sekaan kourapohjal vähä suoloi, mitä karkeempii sit paremp. Pikkasen pippurii myllää mut kokonaisii älä laita.
Siit sit laitat vaan uuniin, ja ensittäi par sataa astetta ilman kantta jot pelästyy, sit hölläät tuon sattaan ja viiteenkymppiin.
Mitään kostukett ei tarvi, hää hautuu siel kanne alla omais liemessää. Siin neljä viie tunnin peräst ota pois. Välil saap sotkia muutaman kerra, mut mittää älä lissää. Elä pelkää, hyö ei pala, murenee vaan.
Pernoije kanshaa myö ylleens syyään, mut yks Hytin poika hää suosii sit vanhaa tappaa et pernapiiraal mätetää. Siitähää tää nyt mielee tulkii.
– eihän tämä mikään jouluruoka, mutta kun nyt puheeksi tuli. Mitä riispiirakkaan tulee, muisti isoisäni tarinan siitä kuinka englantilainen toi Virolahdelle ensimmäisen riisisäkin mikä ikänä oli nähty; palkkiona luotsauksesta Oolannin sodan aikaan. Karjalanpiirakka on enstäi aina perunapiirakka.
12. joulukuuta 2005 kello 11.16
Riisi on tosiaan karjalanpiirakan perustäytteistä nuorin. Riisi kun on tuontitavaraa. Sitä ennen käytettiin ohraa ja perunaa, joita käytetään vieläkin. Oma suosikkini on perunapiirakka.
13. joulukuuta 2005 kello 14.26
Asuimme metsän laidassa, ja juuri meidän metsäpala oli pellon jälkeen ensimmäisenä. Jokainen joulukuusen hakija kääntyi metsään, kaatoi ja
lähti hakemaan parempaa. Isää hermostutti kaadetut, jätetyt puut.
Veljan kanssa käytiin ensin katsomassa kaadetut puut, ja hyvin usein
niin kannatti tehdä. Siinä on jokin taika, ensimmäinen valinta on paras.
”Metsän seuna on vihreä ovi”, Risto Rasa. Oikein muistin säkeen, Google sen varmisti. Näin ajattelin paljon ennen Risto Rasaa, taikuutta sekin.