Kuulun siihen heimoon, joka altistuu varmimmin ajattelulle juostessaan.
Eilen illalla lenkillä mietin, eroaako yhteiskunnallisessa mainonnassa esiintyvä alastomuus (tai väkivalta) kaupallisen mainonnan alastomuudesta.
Voiko ihminen erottaa, milloin alastomuus julistaa, milloin myy? Pyhittääkö tarkoitus keinot ja miksi alastomuus on niin voimakas ase?
Ajattelu jäi kesken, koska lenkki ei ollut edes kymmentä kilometriä.
Alastomuus jäi askarruttamaan, sillä osallistuin Hesan Nuorten Ääni -kampanjan Avoimet Foorumit -päättäjäpaneeliin. Siellä aihetta hipaistiin erään kysymyksen yhteydessä ja sielläkin käsittely jäi kesken.
Tilaisuudessa nuoret esittivät paljon pahoja eli siis hyviä kysymyksiä. Sellaisia, joihin on vaikea vastata. Etenkin täsmällisesti ja nopeasti.
Journalismissa hyvä/oikea kysymys on viisauden alku.
Siellä kysyttiin, eikö Helsingin Sanomilla voisi olla pysyvästi ”nuorten kolumni”. Palsta, jolla nuoret omine äänineen pääsisivät säännöllisesti esiin.
Lupasin viedä ehdotuksen toimitukseen mietittäväksi. Ja vien.
Mitä, miten, missä ja ketkä ovat seuraavat kysymykset. Samalla päästään miettimään sitä, kuuluuko nuorten ääni tehokkaimmin omilla erityisillä palstoilla/sivuilla vai omilla palstoilla uutissivujen sisällä.
Seuraavalla lenkillä varmaan mietin, keiden ääni kuuluu, kun puhutaan nuorten äänestä. Nuoret on aika laaja käsite.
18. marraskuuta 2005 kello 16.28
Tuo viimeinen huomiosi on hyvä. Eihän totta tosiaan nuoriso ole mikään yhtenäinen ryhmä. Kaikkea muuta.
Mutta miksi mainonnassa hyödynnetään alastomuutta? Siksi, että mainonnassa huomioarvon saavuttaminen on tärkeää – ja alastomuudella sitä saa. Onko sen käyttö viisasta jos se ärsyttää, onkin jo toinen kysymys.
Ja ilman muuta tarkoitus pyhittää käytännössä aina keinot. Esimerkiksi journalismin varjolla saa mainostaa huomattavasti vapaammin kuin ns. kaupallisessa tarkoituksessa.
Viittaan vain iltapäivälehtien ulkomainoksiin, eli ns. lööppeihin, joissa saa viljellä niin härskiä huijausta ja harhaanjohtamista, että normaalimainonnassa siitä rapsahtelisivat uhkasakot solkenaan.
Mielikuvat ratkaisevat muuallakin kuin mainonnassa. Ja varsinkin muualla, koska suojaus on heikompi. Tämä pätee hyvin etenkin nuoriin.
18. marraskuuta 2005 kello 16.34
Tämä kommenttini ei nyt varsinaisesti liity lasitalon emännän tämänpäiväiseen kirjoitukseen, vaan haluaisin palauttaa bloginpitäjän mieleen lupauksen, jonka alkajaisiksi annoit:
>Aikomukseni on kertoa tässä blogissa Helsingin Sanomista >päätoimittajan näkökulmasta. Kerron journalististen ratkaisujen taustalla >vaikuttavista asioista. Miksi tehtiin niinkuin tehtiin. Pyrin arvioimaan >myös lopputulosta. Onnistuttiinko vai ei. Yritän pitää silmiä ja korvia >avoimina muidenkin arvioille.
Olen seurannut blogiasi mielenkiinnolla, mutta valitettavasti kovaa substanssia sisältävät kriittiset arviot ”journalistisista ratkaisuista” tai niiden ”taustalla vaikuttavista asioista” ovat jääneet valitettavan vähiin. Tästä varsinaisesta asiasta lukisin vielä paljon enemmän.
Haluaisin vastauksia vaikkapa seuraaviin kysymyksiin:
1. Miksi päätitte käsitellä verotietoja lehtenne sivuilla laajemmin kuin koskaan aikaisemmin?
2. Miksi olette valinneet nuoria esimiehiä ja uutispäälliköitä lehtenne toimituksiin (erityisesti sunnuntai & kaupunki)? Ja miten he ovat Lasitalon emännän mielestä hommissaan pärjänneet?
3. Miksi taloussivut siirrettiin B-niskan etusivulta taaemmas? Mitä sillä halutaan sanoa? Onko se viesti siitä, että Taloussanomat on yhtiönne tärkein talousmedia?
4. Miten Sanomien satsaukset kaupunkilehtiin on vaikuttanut uutispainotuksiinne?
5. Teettekö joitain uutispainotuksia siksi, että saisitte paremmin jalansijaa lähiöissä, joissa tilaajia on vähän?
18. marraskuuta 2005 kello 16.53
Sama koskee kaikkia eritysryhmiä: kuuluuko esimerkiksi maahanmuuttajien, vammaisten yms ääni tehokkaimmin omilla erityisillä palstoilla ja sivuilla vai pitäisikö heidät huomioida paremmin ihan tavallisilla uutissivuilla. Mielestäni omat sivut ei ole tarpeen, jos uutissivujen monipuolisuuteenkiinnitetään huomiota paitsi aiheiden myös lähdekäytäntöjen kohdalla. Hyviä esimerkkejä: putkimies Balajon kohtalo ja Helsingin esteettömyyttä käsittelevä juttu tässä muutama päivä sitten (tosin toimittaja olisi tuoda sen tuoda vielä omakohtaisemmin esiin, olihan hän itsekin liikkeellä tuolissa).
19. marraskuuta 2005 kello 10.51
Alastomuus viehättää, alastomuus hiehtoo, alastomuus kauhistuttaa, alastomuus herättää ärtymystä. Alastomuus herättää siis suuria tunteita. Tunteilla hierotaan katsojan ohimoita -tunteesta riippuen- vaihtelevalla intensiteetillä. Otetaan profiloidessa tietoinen riski antabus-reaktiosta, otetaan riski väärinymmärryksistä. Ehkä jopa tavoitellaan niitä.
Ei ole tärkeää mitä puhutaan, kunhan puhutaan. Ja firman nimi on kirjoitettu oikein.
Onko se sen hyväksyttävämpää julkisiin tai yleishyödyllisiin tarkoituksiin? Sanotaan, että tarkoitus pyhittää keinot. Minusta ei, se muu on sitten hurskastelua.
19. marraskuuta 2005 kello 13.04
Sanotaan, että hevonen on ihmisen jälkeen kaunein luonnon luomus. Mielestäni järjestys on useimmiten päinvastainen. Kaunis ihmisvartalo on kuitenkin harvinaisuudessaan kiehtovaa katseltavaa. Mielipiteet kauniista vartalosta vaihtelevat luonnollisesti paljon ja hyvä niin. Ihminen on myös ainoita eläimiä, joka kulkee sukupuolielimet piilotettuina. Kaikilta muilta osiltaan paljas vartalo ei juurikan herätä kiihkeitä tunteita ja se on ollutkin ajat päivät kaikenlaisen mainonnan käytössä. Alastomuuden kriteeri täyttyykin vasta silloin, kun ihmisellä ei ole päällään rihman kiertämää. Voiko sitten noin viidentoista senttimetrin alueelle keskittyä jotain niin oleellista, että mainoksen todellinen sisältö on siitä riippuvainen? Tuskinpa, tai ainakin äärettömän harvoin. Mikäli alastomat sukuelimet kertovat jotain todella ratkaisevaa, niin siitä vaan. Muuten täydellisellä alastomuudella pelaaminen on kornia ja kertoo ainoastaan halvasta efektihakuisuudesta. Kaupallisuuden alttarilla toki taotaan rahaa (usein) juuri näillä kriteereillä. Valitettavasti. Lohtuna on se, että vielä saa itse päättää mitä ostaa tai mitä ajattelee.
19. marraskuuta 2005 kello 20.11
Alastomuus mediassa on nykyään niin yleistä, että nykynuori varmasti osaa erottaa, onko se ”seksiä”, kuuluuko se markkinoitavaan tuotteeseen vai onko se sivuseikka, sivurooli. En lähtisi aliarvioimaan nuorisoa missään nimessä. Toisaalta ajattelen median puolelta nähtynä, seksi myy tällä hetkellä, se on hitti siinä missä auto tarvitsee menovettä liikkuakseen.
Lähtisin kysymään..”Miten mainostaja voisi esittää tuotteensa muutoin kuin hakemalla ”seksiä” vai onko se kerrassaan ylitsepääsemätön este?”
19. marraskuuta 2005 kello 20.47
Vilpittömät kiitokset Lukijalle Töölöstä muistutuksesta. Pyydän kärsivällisyyttä, aikomukseni on edelleenkin käsitellä asioita, jotka alkajaisiksi mainitsin.
Yritän punnita aina, mikä mahtaisi kiinnostaa muitakin kuin itseäni ja millä olisi yleisempää merkitystä. Toki kertoilen välillä työarjen tunnelmista.
Vastaan nyt pariin kysymykseesi:
Taloussivut siirrettiin B-osan alusta siksi, että B-osa haluttiin aloittaa ulkomaansivuilla. Ulkomaansivut ovat kotimaansivujen ohella lehden luetuimpia uutissivuja.
Osien avaussivuista on haluttu tehdä visuaalisesti vahvoja. Ulkomaansivuille on tarjolla enemmän hyviä uutiskuvia kuin taloussivuille.
Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen saisi vastata, onko Talous-Sanomat yhtiön tärkein talousmedia. Meille naapurilehti on tärkeä kilpailija.
Olemme kuluneen vuoden aikana vaihtaneet johtoa Verkkoliitteessä, kaupunkitoimituksessa, kulttuuritoimituksessa, sunnuntaitoimituksessa ja Nimiä tänään -toimituksessa. Kulttuuritoimituksen johto vaihtuu vuodenvaihteessa.
Monissa vaihdoissa on tehty tieten tahtoen myös selvä sukupolvenvaihdos. Uudet esimiehet tuovat aina uusia ajatuksia toimitukseensa.
Vaihdoissa on kuitenkin HS-turvatakuu. Kalenteri-iästään huolimatta nuoretkin esimiehet ovat ansioituneita toimittajia.
Sunnuntaitoimituksen kaksikko on ollut niin vähän aikaa johdossa, etten uskalla arvioida muuta kuin alkua ja se on ollut lupaava.
Kaupunkitoimituksessa on nyt lyhyessä ajassa tapahtunut paljon myönteistä, mikä näkyy sivuilla. Uudet esimiehet ovat pärjänneet hienosti.
Vastaan muihin kysymyksiin lähitulevaisuudessa.
19. marraskuuta 2005 kello 21.20
Suomalaismediassa nuoret on toistaiseksi yleistetty kategoriaan viihde. Nuorille tarjoillaan etupäässä sekalaista hömppää, joka varmaan suurta osaa kiinnostaakin. Hesaria liippaavan NYT-liitteen pahimmista vedätyksistä mainittakoon vaikkapa maalaiset on hassuja, kun ne puhuu murretta -tyyppiset jutut. (En nyt muista vuotta, mutta viimeksi tällaisen tekstin äärellä hävetti olla lehden tilaaja.)
Jos Hesari auraisikin latua antamalla ääntä nuorille, joilla on oikeasti jotain sanottavaa, pitäisin sitä Merkittävänä Journalistisena Tekona. Ei koko kollektiivista ryhmää tarvitse yrittää palvella kerralla, mutta eräänlainen ”nuorten debatti” olisikin vallan kiinnostavaa luettavaa, myös päättäjille ja ”aikuisille”.
20. marraskuuta 2005 kello 11.44
Kuten tässäkin keskustelussa on aiemmin tuotu esille, on nuorison palveleminen hankalaa johtuen paitsi ryhmän heterogeenisyydestä ja radikaaleista muutoksista sen ajattelutavassa, myös koko käsitteen ”nuoriso” määrittelyn vaikeudesta.
Kuka mieltää itsensä kuuluvaksi nuorisoon? Minä pidän itseäni nuorena (82-syntyneenä), toisaalta nuorisoa ovat myös 90-luvun alussa syntyneet yläasteen oppilaani ja kaikki tästä väliltä. Jokaista koskettavan sisällön tuottaminen on äärettömän hankala tehtävä. Itse journalistiperheessä kasvaneena lukeminen on tullut tavaksi liki kirjaimellisesti äidinmaidon mukana, mutta monet oppilaistani katsovat kuin mielipuolta jos näille ehdottaa maailman menon seuraamista sanomalehdistä. Tätä tarkoitusta esimerkiksi NYT-liite värikkäine ulkoasuineen palvelee erinomaisesti. Ylempänä kirjoittanutta M.A.:ta mukaillen: Ei ole tärkeää mitä luetaan, kunhan luetaan. Jos NYT-liitteen maalais- tai pissakakkahuumori saavat nuoret lukemaan edes sen verran, on porttiteoria potkaistu hyvin käyntiin.
Nuorille äänen antaminen on mielenkiintoinen ja hyvä ajatus. Sudenkuoppiakin kuitenkin löytyy. Nuorten julkisen debatin seuraaminen saattaisi entisestään voimistaa jo nykyäänkin rasittavinta ajattelevaan nuorisoon kohdistuvaa suhtautumista, eli alentuvuutta. Jo yhteiskunnan peruskonventioihin kuuluu ajatus siitä, että lasten suusta kuulee totuuden, mutta lapsia ei tarvitse kuunnella koska nämä eivät tiedä mistään mitään. Helsingin Sanomat voisi toki antaa nuorten keskustelulle prestiisiä, mutta uhkana on silti se, että palstasta muodostuu nuorille tärkeä foorumi johon aikuiset suhtautuvat leppoisalla ”nuoriso, heh heh”-asenteella aina siihen asti että nuoria pitää jotenkin kosiskella.
Lienee myös syytä kysyä, ketä tällainen järjestely palvelisi? Olisiko se nimenomaan aikuisille ja päättäjille kiinnostava rottakoe, vai nuorille itselleen omaksi koettu vaikuttamisen metodi?
Itse kuitenkin puollan ajatusta blogissakin ilmaistun huomion takia. Nuoret kun tosiaan esittävät hyviä kysymyksiä.
20. marraskuuta 2005 kello 18.56
En tiedä missä määrin pohditte muutoksia tehdesänne lukijakunnan maantieteellistä jakaumaa. Luonnollisesti Kehä kolmosen aueella kiinnostavat lukijaa oman alueen asiat, mutta miten paljon ne asiat kiinnostavat oululaiisia, vaalaisia, kuopiolaisia, jyväskyläläisiä, tamparelaisia , lahtelaisia ja kotkalaisia lukijoita ? Miten huomioitte näiden seutujen ominaispiirteitä ?
Minusta HS voisi lisätä erikoisliitteiden lukumäärää, ja juuri niissä koota ja stimuloida debattia rakentavia aiheryhmiä, tyyppiä nuoriso, vanhukset, väliinputoajat, turvapaikan saaneet, expatriaatit, nämä siis iihmisläheisinä aiheina. Lisäksi tietenkin visio- ja skenarioaiheita, esimerkkinä ”Minne menet EU”, Huomispäivän Puhelinsantra, Mitä osaamme 2040 ? Suomi kansojen sulatusuunina ? jne
20. marraskuuta 2005 kello 19.37
Tuomo Björksten: Ehdotuksesi on kiinnostava. Otetaan mietintään.
21. marraskuuta 2005 kello 11.24
Forever young
Ymmärrän huolenne nuorison pitämisestä lukijakuntana; nettikehityksessä voi olla mielenkiintoisia mahdollisuuksia sekä aivan uudelle uuutisoinnille ja taustoittamiselle, että klassiselle lehdelle lisäkanavana. Asia on kuitenkin mielestäni ”nuorisoa” tai muita sosioekonomisia ryhmiä laajempi.
Asian nimi on palaute, ja se toteutuu jo osin täällä blogeissa. Journalismista tulee koko ajan ehdottomasti keskustelevampaa ja kaikkeen tulee palautetta; journalismista tulee dialogia ja jollei asiaa ositella edeltä, palautetta tulee kaikkialta ja kaikilla lähettäjänimillä.
Täälläkin kuka vain voi — sähköpostinsa rajoituksin — esiintyä kenä vain. Tuntunee toimittajasta epäreilulta, kun ammutaan puun takaa ja hän etenee rivissä punatakkeineen, musketti pystyssä.
Vastaajille pitää perustaa yhteisöjä. Näin he löytävät toisiaankin, ja syntyy moderni seurojentalo.