Autot ja rakennukset palavat Ranskassa jo kymmenettä päivää.
Päivä päivältä on tarvittu enemmän poliiseja sekä palomiehiä sammuttamaan turhautumista ja vihaa, joka on kytenyt kaupunkien köyhissä, maahanmuuttajien asuttamissa lähiöissä.
Siirtolaispolitiikasta on tullut harmaantuvassa Euroopassa kirjaimellisesti räjähdysherkkä asia. Lähes kaikki käytetyt siirtolaispolitiikan mallit näyttävät vievän törmäykseen.
Lupasin 22. lokakuuta blogissani palata poliittiseen korrektiuteen maahanmuuttaja-asioissa. Nyt palaan. Katson asiaa ennen kaikkea median näkökulmasta.
Peruslähtökohta on se, että maahanmuuttajia pitää käsitellä uutisissa samoin kriteerein kuin muitakin kansalaisia. Leimaamista pitää välttää, samoin ennakkoluulojen lietsontaa. Muukalaisvihaan tai syrjintään ei pidä antaa aineksia.
Etnistä taustaa, ihonväriä tai uskontoa ei esimerkiksi rikosuutisissa pidä mainita, ellei siihen ole perusteltua syytä. Perusteltu syy voi olla muun muassa rikoksen erikoinen luonne, yleisön turvallisuus tai epäiltyjen rajaaminen.
Maahanmuuttajia pitäisi kuunnella heitä koskevissa asioissa. Heille täytyy antaa oma ääni.
Harva siirtolainen on heti kuin kotonaan uudessa maassa. Siirtolaisuus jo sinänsä toimii eristeenä. Pelko ja ennakkoluulot eristävät lisää.
Samalla tavalla eristää kuitenkin ylenmääräinen poliittinen korrektius. Liioiteltu suvaitsevaisuus vetää rajan meidän ja muukalaisten välille (eihän niiltä voi odottaa samaa kuin meiltä). Estää maahanmuuttajia olemasta tasavertaisia kansalaisia edes teoreettisesti.
Suvaitsevuuden nimissä ei pidä sulkea silmiä maahanmuuttajien aiheuttamilta ongelmilta, rikoksilta tai häiriökäyttäytymiseltä. Ei tänne tulevan tarvitse kulttuuristaan ja uskonnostaan luopua, mutta asuinmaan lakeja ja sääntöjä pitää noudattaa. Maailmassa ei liene maita, joiden laki ja muut normit sallisivat tappamisen tai varastamisen.
Vaatimalla normaalia lainkuuliaisuutta siirtolaisilta heidät hyväksytään joukkoon. Sama koskee siirtolaisten velvollisuuksia.
”Suvaitsevuutta maahanmuuttajia kohtaan korostetaan niin paljon, että unohdetaan heidän velvollisuutensa. Suvaitsevaisuuden nimissä siis sallitaan suvaitsemattomuus (maahanmuuttajalta)”, professori Karmela Liebkind lausui lauantain Helsingin Sanomissa sivulla D2.
Maahanmuuttajien kohtelussakin järjenkäyttö on sallittua. Vaikka poliittinen korrektius välillä hämääkin, ehkä vielä tällä hetkellä muukalaiskammo on suurempi ongelma kuin yltiösuvaitsevaisuus.
7. marraskuuta 2005 kello 11.43
Järkevää puhetta siirtolaisuudesta, pätee myös Ranskaan. Järjenkäyttö on sallittua, jopa suotavaa, puolin ja tuoisin, sillä muuten ollaan kohta konfliktin kynnyksellä. Yllä on sanottu keskeinen. Paljon voi ymmärtää, mutta ei loputtomiin sallia.
7. marraskuuta 2005 kello 12.27
Ei ole myöskään Ranskalta kovin ennaltaehkäisevää ja kaukonäköistä politiikkaa sulloa maahanmuuttajat surkeisiin slummeihin, jotka ghettoutuvat. Tilanne on kytenyt niin pitkään, että ihmettelen, miksi asunto- ja työllisyystilanteeseen ei ole puututtu. Pariisin maahanmuuttajaslummeista ja niiden turvattomuudesta on kuitenkin olltu suomalaismedioissakin jo vuosia.
7. marraskuuta 2005 kello 12.51
Maahanmuuttajista puhuminen on hieman harhaanjohtavaa, kun suurin osa näistä nuorista on Ranskaan syntyneitä, ei muuttaneita. Sama koskee suurinta osaa niitä ulkomaalaistaustaisia suomalaisnuoria, joiden syrjäytymisestä viime aikona on oltu huolissaan.
Entä miten sopeutumista on hoidettu Helsingissä? Alussa niin, että halukkuutta opiskella suomea oli enemmän, kuin tarjolla olevaa opetusta. Voin kuvitella, että lapsen kasvattaminen on hieman hankalaa, jos ei osaa oman lapsensa toista äidinkieltä.
Entä nyt, kun ongelmiin on kiinnitetty huomiota? Helsingin valtuusto ilmoitti, että nuorisoasiainkeskuksen on syytä panostaa resursseja ulkomaalaistaustaisiin nuoriin, mutta se ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi antaa siihen virastolle resursseja.
Nuorisotyö on halpaa. Helsingissä viraston budjetti on tyypillisesti pienempi kuin alibudjetoidun sosiaalipuolen budjettiylitykset. Vaikka nuorisoasiainkeskus varmaan tekee minkä pystyy, aika paljon on tällä hetkellä erilaisten järjestöjen pyörittämien projektien varassa.
7. marraskuuta 2005 kello 13.32
Jotenkin alkaa tuntua siltä, että tästä aiheesta on jo kaikki sanottu, mitä voidaan tai pitäisi asialle tehdä, vrt. Hesarin sunnuntainumero.
Yksinkertaistaen, ihmisen pitäisi vaan enemmän sietää erilaisuutta. Samanlaisuuteen pyrkimisen tai samanlaistamisen epäonnistuminen aiheuttaa ahdistusta molemmissa osapuolissa.
Eilen tuli YLE:llä dokumentti espanjalaisista sotalapsista, joita lähetettiin sotaa pakoon ulkomaille kuten meillä Ruotsiin. Toiset olivat viihtyneet, toiset eivät ja osa palasi kotimaahansa sotien loputtua. Mutta yksi piirre heistä kaikista näkyi, nimittäin se, että heillä oli ongelmia identiteettinsä kanssa. He eivät oikein tienneet, mistä he olivat kotoisin tai minne kuuluisivat. Samaa tuskaa löytyy varmasti näiltä maahanmuuttajilta.
7. marraskuuta 2005 kello 13.36
Ensinnäkin, hieman aihetta sivuten HS:n viikonlopun kulttuuriosiossa oli mielestäni virkistävä artikkeli Valtion taidemuseon uudesta kulttuurivähemmistökoordinaattorista Umayya Abu-Hannasta. Monia raikkaita näkemyksiä siitä, miltä suomalainen taide näyttää ulkomaalaisen silmin. Luin artikkelin hymyssä suin, mitä ei kyllä yleensä Hesaria lukiessa tapahdu! Hienoja lausuntoja: ”Tuo valkopartainen, mekkopukuinen mies oli minusta ensi näkemältä kuin joku irstas saudiäijä” tai ”Minua todella ahdisti, mikseivät ihmiset järkyttyneet taulusta, jossa vanhus yrittää raiskata teinitytön.” Tällainen on mielestäni hienoa kulttuurijournalismia, jossa kultturieroja käsitellään tietyllä tavalla positiivisesti. Lisää tällaista kiitos!
Sitten itse asiaan. Poliittinen korrektius on todellinen ongelma. Usein vaikuttaa jopa siltä, että poliittinen korrektius lähtee täydellisestä kulttuurillisesta ymmärtämättömyydestä. Kun ollaan ylikorrekteja, ei tarvitse ottaa selvää kulttuurieroista. Ei tarvitse välittää tai vaivata päätään selvittääkseen, miten olisi paras toimia. Ei tarvitse ottaa kantaa, eikä tarvitse olla mitään mieltä. Poliittinen korrektius johtaa tällöin sellaiseen olotilaan, jossa ei opita kultturieroista mitään. Olisikin hyvä, jos kansalaisilta toimittajia myöten löytyisi selkärankaa nostaa keskusteluun asioita, joiden käsittelyssä vähintäänkin kolkutellaan poliittisen korrektiuden rajoja. Ei se tarkoita sitä, että on rasisti. Asioita voi nostaa keskusteluun niin, että siitä nähdään eri näkökulmia avoimesti. Ei poliittinen korrektiuskaan tätä estä, on vain helpointa olla poliittisesti korrekti olemalla ottamatta kantaa oikeastaan mihinkään.
7. marraskuuta 2005 kello 13.47
Asun Ranskassa ja olen seurannut läheltä uutisointia täällä ja netin kautta Suomessa. Olen huomannut, että Suomessa on erityisesti puhuttu maahanmuuttajista ja siirtolaistaustaisista nuorista, jolloin kysymys leimautuu etniseksi / kulttuuriseksi ongelmaksi.
Tämä vääristää kysymystä, sillä lähiöiden mellakoiden takana on suurimmaksi osaksi toisen polven siirtolaiset. Mellaikoiden taustalla ei myöskään ole etniset tai uskonnolliset erot, vaan taloudelliset ongelmat, massatyöttömyys, turhautuminen sekä syrjintä, jota nuoret kohtaavat varsinkin työmarkkinoilla.
Mellakoihin osallistuvat nuoret ovat suurimmaksi osaksi Ranskassa syntyneitä, Ranskan kansalaisia, joiden vanhemmat ovat tarjonneet halvan työvoiman toisen maailmansodan jälkeiseen taloudelliseen buumiin. Siirtolaisuutta ohjattiin tällöin ylhäältä käsin, valtion vierastyöläisohjelmien kautta. Siirtolaistyöntekijät asutettiin halvalla ja nopeasti betonihelvetteihin, kaupunkien periferioihin. Näiden lähiöiden kasvat ongelmat ovat olleet jo vuosia tiedossa, mutta niihin ei olla puututtu. Painvastoin nykyinen hallitus on karsinut taloudellista tukea lähiöille, esim. karsimalla ns. lähipoliiseja ja leikkaamalla tukia järjestöille jotka toimivat näillä alueilla.
Ranskan uutisissa haastateltiin erästä yliopistokoulutuksen saanutta nuorta, joka oli osallistunut mellakoihin. Koulutuksesta huolimatta hän ei ole löytänyt töitä, koska asuu leimatulla alueella eikä nimi ole ranskalainen. Mellakointi on ainoa tapa saada äänensä kuuluviin yhteiskunnassa, joka ei pysty tarjoamaan tulevaisuutta nuorille, joilla on ”väärä” nimi ja osoite.
7. marraskuuta 2005 kello 18.47
Väkivallan avulla ääntänsä ei ainakaan saa kuuluviin. Yhteiskunta koostuu yksilöistä, ei ole olemassa kaikkitietävää valtion kättä, joka järjestää asiat yksilön puolesta. Ongelma on se, että monien kulttuurien jäsenet eivät halua luopua omasta vanhasta kulttuuristaan, eli sopeutua uuteen maahan.
Ruotsin pakolaispolitiikan johtoajatuksena on ollut, että Ruotsissa kaikki ovat ruotsalaisia. Myöhempien polvien ruotsinsuomalaisetkin on saatu muuttumaan, mutta ei erilaisempien kulttuurien jäseniä. Voi olla, että monikulttuurinen rinnakkaiselo toimii vain yltäkylläisyyden yhteiskunnassa. Onko sellainen Yhdysvallat, vapaan talouden ja individualismin, reilu(?), kilpakenttä?
7. marraskuuta 2005 kello 21.44
Kun ihmistä uhkaa vaino, kidutus ja kuolema, hän tekee ainoan mahdollisen eli pakenee. Hänestä voi tulla siis pakolainen poliittisista syistä( jos hän onnistuu saamaan turvapaikan jossain maassa). Monet lähtevät myös etsimään parempaa elämää, kun olot kotimaassa eivät anna työtä ja leipää, puhumattakaan sosiaalisesta turvasta edellisten puuttuessa. Sana elintasopakolainen sisältää halveksivan kaiun. Siihen meillä suomalaisilla ei juurikaan ole varaa, sillä Ruotsiin rysähti puoli miljoonaa suomalaista juuri parempaa elämää hakemaan. Tuhannet heistä jäivät juopoiksi raksahommien loputtua. Nämä ruotsalaistorien viinakukkaset synnyttivät ”en finne igen”-käsitteen, joka vasta hiljattain on siirtynyt historiaan.
Niin tai näin, pakolaisuuden syy on usein pakottava. Äärimmäisen harva luopuu vakaista oloista omassa kulttuurissaan. Luonnollisesti aina on myös niitä, jotka voivat valita uuden maan ja kulttuurin vapaaehtoisesti. Maahanmuuttajien ”eliitti” sopeutuu kyllä. Suuret massat kohtaavat ongelmia heti alussa. Ne voitetaan kuitenkin kiitollisuudella. Ei tarvinnut kuolla tai jäädä kidutettavaksi. On lämmin asunto, virtaava vesi ja sähkö. Henkiinjäämisen hinnalla voi elää, vaikka yliopiston professorina ajaa taksia, saa pelätä skinien rasismia ja nolata itsensä tavan takaa niin kielen kuin tapojen kanssa.
Kuten tiedetään, gettoissa alkaa kumista, kun näiden isien pojat purkavat turhautumistaan. Yksi sukupolvi ei riitä tasoittamaan lähtökohtia. Ei kaksikaan, mutta ehkä jo kolme. Nyt kapinoivat ne, jotka ovat nähneet isiensä asemattomuuden uudessa kotimaassaan, mutta eivät ole kokeneet vanhan kotimaan kauhuja ja kurjuutta. Ja kuinka olisivatkaan, kun tuskin ovat siellä käyneetkään. Heidän vertauskohtanaan Pariisissa on Pariisi ja Ranska, heidän kotimaansa. Iso joukko vanhempiensa kautta vielä juurtumattomia ranskalaisia ilman sukupolvien syvyistä arvoa ja kiinnekohtaa. Yhtälö on räjähdysherkkä ja nyt paukkuu.
Missä on ajelehtivia nuoria miehiä mielessään turhautuminen ja katkeruus, siellä syttyy (tutkimusten mukaan herkimmin) sota.
Emännän kanssa olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että erilaisuuden kammo on edelleen ehdottomasti suurempi vaiva kuin päätön suvaitsevaisuus. Uskallan olettaa, että tasavertaisempi toiseuden kohtaaminen tasoittaisi tietä. Tietä siihen, että vallitsevan kulttuurin säännöt ja lait saavat myös kunnioituksen. Metsä vastaa melko usein, kuten sinne huudetaan. Jos ei tunne uhkaa, ei kynsin hampain tarvitse myöskään piiloutua erilaisuuteensa ja meislata sitä ääriliikkeiksi. Äärettömän tärkeää ja antirasistista on samoin sääntöjen pitäminen samoina kaikille kansalaisille.
8. marraskuuta 2005 kello 16.46
Kannattaa muistaa, että näiden mellakoijanuorten vanhemmat ja isovanhemmat eivät olleet pakolaisia, vaan siirtotyöläisiä, mikä on aivan eri asia. Heidät tuotiin maahan olemaan teollisuusproletariaattina. Sitten kun teollisuus meni alta, lapsista tuli juuri sitä mitä teollisuusproletariaatin lapsista tulee kun teollisuus menee alta, eli rääsyproletariaattia.
On totta, että Ranskan slummien olot ovat olleet tunnetut jo kauan. Vikaa on johdossa, jos asioiden annetaan kärjistyä tälle asteelle, vaikka kaikki hyvin tietävät ja ovat tienneet jo vuosikymmenen, että poliisilla ei ole mitään asiaa näihin kortteleihin.
8. marraskuuta 2005 kello 22.05
Tässä merkinnässä erityisesti Päivänsäteen kommentissa osutaan mielestäni ongelman ytimeen.
”Missä on ajelehtivia nuoria miehiä mielessään turhautuminen ja katkeruus, siellä syttyy … herkimmin sota.”
Ihmisoikeusasiantuntija Martin Scheinin on alustanut usasti ihmisoikeustilanteesta eri maissa. Scheininin mukaan Ranska (muutaman muun maan kanssa) noudattaa integroivaa siirtolaispolitiikkaa, joka kieltää maahanmuuttajilta oikeuden omaan kulttuuriinsa ja pyrkii ensisijaisesti sulauttamaan heidät valtaväestöön.
Tästä on jo pitkään voinut aavistella, että ongelmia on tulossa tämän politiikan noudattajille. Kuinka sulautua johonkin, jota ei edes tunne?
Lähiöiden mellakointi on ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää. Vaikka Ranskan hallitus on välinpitämättömyydellään kerjännyt pitkään verta nenästään, on jokaisella polttopulloon tarttujalla vastuu tekemisistään ja täysi velvollisuus kantaa tekojensa seuraukset.
8. marraskuuta 2005 kello 23.05
Panulle terveisin, että vapaaehtoisesti toiseen maahan muuttavaa siirtotyöläistä voidaan (valitettavasti) kutsua myös elintasopakolaiseksi ja näin myös tehdään. Ranskan vanhoista kolonioista on toki ”tuotettu” siirtotyöläisiä teollisuusproletariaatiksi. Vapaaehtoisuuden aste on näissä tapauksissa vaikeasti mitattavissa, sillä valta ja manipulaatio ovat yhdessä lähes pakottava yhdistelmä. Voisin vannoa, että monia poliittisia pakolaisia ja heidän jälkikasvuaan tapaa myös Pariisin gettoissa.
8. marraskuuta 2005 kello 23.34
HS mainitsee rikosuutisissaan erittäin usein, mistä maasta tekijä tai epäilty on lähtöisen. Sen mainitseminen ei tarjoa lukijalle mitään uutta oleellista tietoa. Se antaa ainoastaan aineksia maahanmuuttajavastaisuuden lisääntymiselle. Siksi lehden pitäisi kantaa vastuunsa ja vähentää sellaisen tiedon painamista lehteen, joka on omiaan lisäämään ulkomaalaisvastaisuutta.
Maahanmuuttajien osuuden selvittäminen Suomessa tehdyistä rikoksista on Oikeuspoliittisin instituutin tai vastaavan tehtävä. Sanomalehden lehden ei tarvitse syyttävä sormu heiluen kertoen, kuinka useassa rikoksessa epälty tai syylliseksi tuomittu on romani, saamelainen, Somaliassa tai Inkerinmaalla syntynyt.
Ainakin HS:n pääkirjoitustoimittajille Elinkeinoelämän keskusliiton tiedotteet menevät lähes sellaisenaan läpi, joten on ihmeellistä, että ulkomaalaiskysymyksessä HS:ssa ei ole vielä herätty peesaamaan EK:n kantaa.
10. marraskuuta 2005 kello 11.03
…siirtotyöläistä voidaan (valitettavasti) kutsua myös elintasopakolaiseksi…
…joka sananakin on pelkästään käsitteitä hämärtävä rasistien iskusana, ja sen käyttöä pitäisi juuri siksi välttää. Poliittiset pakolaiset ovat oikeudellisesti ja käsitteenä eri asia kuin siirtotyöläiset, ja todennäköisesti myös heidän ongelmansakaan eivät ole yksi yhteen samoja.
11. marraskuuta 2005 kello 1.36
Hyvä Panu,
välttäkäämme itseämme suurempaa tietoa siitä, mihin maahanmuuttajaryhmään kukin mellakoija eksplisiittisesti kuuluu. Se on täysin toisarvoista. Variointeja on yhtä varmasti, kuin tapahtunut on surullista ja oli vääjäämätöntä.
Rasististen nimikkeiden käytöstä olen kahta mieltä. Väärässä yhteydessä ei pidä ottaa esiin värittynyttä termiä, sillä se toimii itsensä tehosteena. Tämä päätoimittajan blogialue taitaa siinä suhteessa olla melko vaaraton areena. Romaniystäväni kannustavat taas puhumaan mustalaisista, homot ja lesbot itsestään juuri näillä nimillä. Monen ”tabun” mainitseminen tabun itsensä nimellä arkipäiväistää käsitettä.
11. marraskuuta 2005 kello 14.48
välttäkäämme itseämme suurempaa tietoa siitä, mihin maahanmuuttajaryhmään kukin mellakoija eksplisiittisesti kuuluu. Se on täysin toisarvoista.
Siirtolaisen ja pakolaisen juridinen ja yhteiskunnallinen asema on varsin erilainen – meillä Suomessakin on monta erilaista oleskelulupakategoriaa – ja minusta molempien leimaaminen automaattisesti ”mellakoijiksi” se vasta rasistinen tapa onkin. Mellakoinnissa on kyse siitä, että tietty ryhmä ihmisiä on joutunut yhteiskunnassa umpikujaan, ja tämän ihmisryhmän sosiaalisiin ongelmiin kuuluu ja vaikuttaa oleellisesti heidän juridinen asemansa.
11. marraskuuta 2005 kello 18.30
Päätän kohteliaimman pikku keskusteluni Panun kanssa ja toivon hänelle hitusen jäitä hattuun. En ole missään vaiheessa automaattisesti leimannut mitään maahanmuuttajaryhmää mellakoijiksi. Alun pitäen (ja koko ajan) on ollut kyseessä Pariisissa leimahtaneet mellakat. Mellakoija on henkilö, joka on osallistunut autojen polttamiseen ja polttopullojen heittelyyn, siis materian turmelemiseen ja henkilöväkivaltaan. Yksi mieshenkilö on myös tapettu.
21. marraskuuta 2005 kello 11.37
”Elintasopakolaisen” kaltaisilla poleemisilla käsitteillä operointi on vahingollista jo siksikin, että ne eivät sano yhtään mitään selkeästi määriteltyä ja ovat mukana luomassa ajattelutapaa, jossa kaikki maahanmuuttajat leimataan yhden ja saman ryhmän edustajiksi, joita sitten on hallintoalamaisina kohdeltava yhden ja saman standardimenettelyn mukaan.