Osallistuin jonkin aikaa sitten nuorten toimittajien seminaariin. Keskustelijat tulivat suurista eurooppalaisista laatusanomalehdistä. Eräs toimittaja huomautti kuunneltuaan määrittelykeskustelua hetken:”Niin, en tiedä, onko tässä niin kamalasti eroa mihinkään muuhun mediaan. Hyvä kirjoittaja on hyvä kirjoittaja missä tahansa välineessä.” Toki blogien ihanuus tulee siitä, että omat ponnistelut saa esimerkiksi printtimediaa helpommin julkisesti ruodittavaksi.

Minä lukisin niitä erittäin mielenkiinnolla. Mitä muhevampi juttu, sitä mielenkiintoisempaa olisi käydä vilkaisemassa toimittajan ajatuksia jutun syntyprosessista.

Erityisen innolla odotan sitä, että kaikkein jäykimmätkin julkaisut, talouslehdet, yritysten asiakaslehdet ja pörssiyhtiöiden viestintäyksiköt keksivät bloggaamisen.

Ehkä vielä nähdään sekin päivä, kun esimerkiksi Fortumin pääjohtaja kertoo blogissaan sen, miksi hän ei ole ahne ja kuinka kurssinousu voidaan lukea istuvan johdon ansioksi. Kun kohta tuossa maailmassakaan ei enää pärjää sillä, että on pönäkkä ja tärkeä, vaan keskusteleva ja avoin.

Blogit ovat siis kaikkea muuta kuin kuolemassa. Varsinkin kun blogeilla voi helppona ja edullisena julkaisualustana tehdä paljon paljon muuta.

Siksi pitää pikemminkin sanoa näin: Blogit ovat vielä hoipertelevia naperoita, jotka täysi elämä edessään vasta opettelevat luopumaan vaipoistaan.

Lisää aiheesta: http://mediablogi.typepad.com/mediablogi/2005/10/blogitko_kuolle.html

Toisin kuin telexin tai faxin lukemiseen, sanomalehden selailuun on aina liittynyt ripaus pientä ylellisyyttä. Se on mahdollisuus antaa itselle hetki syventyä maailman menoon oman turvallisen ja tutun tuoksuisen paperisen suojakuoren sisällä.

Mutta katsokaapa miten hellästi nuoret ja aikuisetkin nykyisin vaalivat tärkeitä tekstiviestejä kännykässään. Ne ovat kuin pieniä helmiä pienessä rasiassa, jonka elektroninen kansi avataan silloin tällöin muistelua varten. Paperisen lehden selailu ja siihen liittyvä kiintymys ovat opittuja asioita samoin kuin konsolipelin ohjaimen tutinomainen turvallisuus nuorille. On totta, että kesälomalla riippumatossa maatessa tuulen heiluttamassa lehdenkulmassa on jotain paljon runollisempaa kuin kannettavan tietokoneen himmeässä lcd-näytössä, mutta on vain ajan kysymys milloin uusi sukupolvi kokee samanlaisia zen-hetkiä aivan yhtä luontevasti jonkun uuden ja kehittyneemmän näyttötekniikan kanssa.

Aikanaan julistettiin paperittoman toimiston syntyvän tuossa tuokiossa ja vievän hautaan koko paperiteollisuuden. Mutta jokaiselle työpöydälle tulikin tietokone ja sen viereen henkilökohtainen printteri. A4- kulutus päinvastoin kasvoi.

Tabloid- mallisessa lehdessä toteutuu siinäkin mystinen ”ihmisen mittakaava”, käteen sopiva koko. Samoin selittyy kännykän suosio kaikkialla missä on ihmisiä.

Internet täyttää ihmisenmittaista loputonta tiedonjanoa. Jotkut lukevat sanomalehtensäkin jo ruudulta.

Ei kirjankaan kuolema ole näköpiirissä niin kauan kuin sen lukemista WC:ssä käsi poskella tai riipputuolissa selällään maaten ei kielletä.

Hesarin lukemista tuulenvireessä ei tarvitse kieltää, koska se on mahdotonta.

Päätoimittajalla on varmasti oma tapansa ja vastuunsa, mutta minusta blogeissa on aika ihanaa juuri se, että voi kirjoittaa mitä huvittaa, eikä etukäteen itsekään tiedä, mihin suuntaan blogi lähtee kulkemaan.

Kuten Janne J. sanoi, netissä on mukavasti tilaa – kukin tyylillään.

Ei ole mitään velvollisuutta kuulua minkään valtakunnan Yhteisöön ja sen normistoihin, vaikka blogia pitäisikin.