Työtoveri lasitalosta lähetti kalmanhajuista postia. Olenkin odottanut tätä jo viikon.
Olen saanut ystäviltä ja kylänmiehiltä viestejä, joiden vähän karrikoitu sisältö on, että blogien loppu häämöttää. Miksi? Arvatenkin siksi, että Valtamediassakin on alettu kirjoittaa niitä.
Ensin iskivät trenditietoiset. Hesari on blogeineen myöhässä. Tulee peliin, kun muut ovat jo lopettelemassa. Kyllä, kyllä myöhässä ollaan. Seuraavaan peliin taitaa kuitenkin ehtiä vielä, ja kentän laidalla on muitakin vasta-alkajia.
Onkohan muuten jokin salainen lautakunta on päättänyt, mikä on oikea historian hetki blogin aloittamiseen?
Seuraavaksi iskevät todennäköisesti salaliittoteoreetikot. Blogit ovat Valtamedian kavala juoni? Huokaus. Kun edes joskus keksittäisiin jotain todella viekasta salaliittoteoreetikoiden uskon vahvistukseksi.
Kohtaloni kulkee tuttua rataa. Kun kauan sitten aloitin työt sanomalehdessä, sanomalehden ennustettiin kuolevan. Eikä silloin tiedetty vielä mitään www:stä. Hyvä, kun oli edes telex ja televisio ihmeteltävinä.
Kun yli 30 vuotta näitä kuolleita lehtiä toimitettuani ryhdyin kirjoittamaan blogia, sekin julistettiin kuolleiksi.
Minkähän kimppuun seuraavaksi kävisin? Kirjan? Hankinko kuolemantuomion kirjoille? Etten vain olisi haamujen kirjoittaja?
26. lokakuuta 2005 kello 10.02
Tämä blogimaailma monistaa kyllä maailmaa vääjäämättömästi. Nyt äänensä haluavat kuuluville blogimaailmanlopunennustajat. Hallelujaa!
26. lokakuuta 2005 kello 10.48
Ennustan, että sähköposti kuolee, sillä suurin osa sähköposteista sisältää kaikkea turhaa. Televisiokin on jo lähes kuollut, sillä sieltäkin tulee enää vain tosi-tv-sarjoja. Ja netti se vasta kuollut onkin, suurin osa netin liikenteestä tulee kaikenlaisen turhan tiedon etsimisestä ja ihan puhtaasta spämmistäkin. Ja pornosta. Nyt lähtee nettiyhteys, tietokone ja televisio, alan lukea vain kirjoja! Ai mutta kirjatkin kuolevat kohta, sillä löytyyhän niitä huonoja kirjojakin jo ihan liikaa.
26. lokakuuta 2005 kello 10.58
Blogit kuolemassa? Päinvastoin.
Vasta nyt blogeja (kuten kaikkia hesarin) alkaa olla mielenkiintoista ja miellyttävää lukea, koska niitä kirjoittavat ihmiset jotka osaavat kirjoittaa.
Vaikka ns. amatöörikirjoittajan teksti voi olla parhaimmillaan ”ihan jees” juttuja, niin erittäin harvoin olen törmännyt mihinkään sellaiseen blogiin jota oikeasti jaksaisi seurata, yksinkertaisesti siitä syystä että teksti ei vain ole mielenkiintoista. Ja olen sentään yrittänyt seurata blogeja vuosien ajan, ensimmäisistä Dave Winerin scripting.com -aloitusvuosista lähtien.
Aikuisena minua ei myöskään kiinnosta blogeissa nuorison pahoinvoinnin tilitys, jota iso osa blogeista on, tai erilaiset ”mitä söit aamulla, miksi luet blogia diibadaaba” -kyselyt. Umpinörttien blogit ovat myös oma maailmansa. Yhteistä näille on kuitenkin se, että vaikka kuinka näkökulmat olisivat erilaisia ja hienoja sekä tarkoitusperät kunnioitettavia, niin jos teksti on huonosti kirjoitettua niin sitä on pidemmän päälle rasittavaa lukea. Täydet pisteet Valtamedialle bloggaamisesta, odotellaan muidenkin medioiden aloittamista blogirintamalla.
26. lokakuuta 2005 kello 11.05
M&M-kolumnista tulee lähinnä mieleen musiikkilehtien lukuisat ”se ja se genre on kuollut”-kirjoitukset. Jotenkin tuntuu siltä, että joidenkin mukaan asioilla ja ilmiöillä on tapana ”kuolla” kun ne tulevat yleisesti tunnetuiksi.
26. lokakuuta 2005 kello 11.26
Elvytyksen (tai saattohoidon) voisi kyllä aloittaa kirjoittamalla kunnon linkkejä. Tällaiset esimerkkini kaltaiset linkit jos jotkin tappavat ensin tekstin silmäiltävyyden ja sitä kautta kiinnostuksen tulvaksi asti kasvaneiden blogien sisältöön. Emäntä voisi julkaistun tekstin ammattilaisena näyttää hyvää esimerkkiä, myös internetissä.
26. lokakuuta 2005 kello 12.52
Muistaakseni WWW:n kuolemaakin povattiin ahkerasti siinä vaiheessa, kun nettiin alkoi tulla kaupallisia palveluita, ja kuinkas kävikään?
Tavalliset ihmiset tuottavat edelleenkin sisältöä nettiin, erilaiset keskustelupalstat ovat enemmän suosiossa kuin koskaan aiemmin, ja joka torpan mummokin osaa ostaa huuto.netistä tavaraa. Yksityinen ja kaupallinen ovat sotkeutuneet tehokkaasti yhteen.
En ymmärrä, miten tämän julkaisukynnyksen alentaminen (sillä sitähän blogit ovat: helpoin tähän mennessä keksitty tapa julkaista netissä) voisi jotenkin vähentää tavallisten ihmisten osallistumista. Hype saattaa kyllä kuolla, mikä lienee ihan hyvä asia. Sitten päästään katsomaan, mihin blogeista oikeasti on…
Ihmisten halu päteä ja luoda uutta ei riipu siitä, onko netti pullollaan ammattikirjoittajia vai ei. Blogosfääri ei ole yhteisö, jossa jotkut sanelevat, mitä ja miten saa kirjoittaa. Jokaiselle riittää netissä tilaa – ja jos ei riitä, insinöörit keksivät lisää.
26. lokakuuta 2005 kello 13.09
Olenko ainoa blogien lukija, jota kaikki blogeihin liittyvä sanasto ärsyttää? Miksi pyörä täytyy aina keksiä uudelleen? Eikö tiedotusvälineiden blogeja voisi yksinkertaisesti kutsua (netti-)kolumneiksi ja yksityishenkilöiden blogeja (netti-)mielipidekirjoituksiksi?
Ainakin nämä Hesarin blogit täyttävät kaikki perinteisen kolumnin merkit. Ne ovat henkilökohtaisia, kantaaottavia, ajankohtaisia ja parhaimmillaan hieman provosoivia kirjoituksia. Pidäkkeetön itseilmaisu loistaa poissaolollaan (jopa silloin, kun lukijaa huijataan luulemaan aivan muuta). Tekstit on selvästi laadittu huolella. Epäilen, että ennen julkaisemista ne tarkistetaan tai ainakin oikoluetaan muiden toimesta(?).
Sensuuri (tai itsesensuuri) ei kuitenkaan ole vain pahasta. Kukapa oikeasti haluaisi lukea lukea kehnosti rakennettuja tai huolimattomasti kirjoitettuja juttuja? Tosin lojaalisuus työnantajaa ja kollegoita kohtaan varmasti leikkaa blogeista terävimmän kärjen pois.
Kuten Janne totesi: ”Vasta nyt blogeja alkaa olla mielenkiintoista lukea, koska niitä kirjoittavat ihmiset jotka osaavat kirjoittaa.”
26. lokakuuta 2005 kello 13.54
Timo: ehkä siksi, että maailmassa on myös linkkiblogeja, uutisblogeja, tiedotusblogeja, kuvablogeja ja fiktiivisiä blogeja? Niitä on vaikea pakottaa kolumnin tai mielipidekirjoituksen (tai päiväkirjan) muottiin. Yhteistä niille on lähinnä julkaisumuoto – se, mitä kutsutaan blogiksi.
26. lokakuuta 2005 kello 14.13
Toimittajien blogit muistuttavat kolumneja ja toimittajat määrittelevät blogit mielellään kolumneiksi siitä yksinkertaisesta syytä, että kolumnit ovat perinteisessä journalistisessa sisällössä eniten blogeja muistuttava asia. Kun kädessä on vasara, kaikki asiat näyttävät nauloilta.
26. lokakuuta 2005 kello 15.15
Mielestäni blogia ei tulisi verrata kolumniin. Tottakai Hesarin päätoimittaja harkitsee enemmän bloginsa sisältöä kuin keskiverto nettipäiväkirjan pitäjä. Toisaalta on kolumnien ongelma, jos niitä verrataan näihin webbilokikirjoihin: julkimokolumnistit liian usein vain kertovat, mitä heille on viikon aikana tapahtunut sen sijaan, että esittelisivät perustellun mielipidejournalistisen kannanoton. Tässä esimerkki älyllisestä päiväkirjasta, johin siis – toisin kuin kolumneihin – kuuluvat myös aivan lyhyet kommentit, vastaväitteet tms.:
http://www.johannorberg.net/
26. lokakuuta 2005 kello 16.00
Suhteeni Helsingin Sanomiin on selvästi addiktiivinen, mutta myönteisellä tavalla. Päätoimittajan kirjoittama blogi loiventaa, pehmentää sitä. Kuin Kuukausiliite useammin postattuna! (Uusi sana minulle, käytinköhän sitä oikeassa yhteydessä?)
26. lokakuuta 2005 kello 18.16
Toinen Reetta huomauttaa: ei HS-blogien kirjoituksia toki oikolueta etukäteen. Sinne vaan, publish.
Päätoimittajalla on varmasti oma tapansa ja vastuunsa, mutta minusta blogeissa on aika ihanaa juuri se, että voi kirjoittaa mitä huvittaa, eikä etukäteen itsekään tiedä, mihin suuntaan blogi lähtee kulkemaan.
Kuten Janne J. sanoi, netissä on mukavasti tilaa – kukin tyylillään.
Ei ole mitään velvollisuutta kuulua minkään valtakunnan Yhteisöön ja sen normistoihin, vaikka blogia pitäisikin.
26. lokakuuta 2005 kello 19.40
Varmaan toimittajien blogit muistuttavat kolumneja, ja niin pitääkin. Nimittäin kolumnin perinteinen journalistinen määritelmä on jotain tyyliin ”tyhjä tila, jonka kirjoittaja täyttää ja josta hän vastaa nimellään”.
Tähän osuvaan määritelmään tukeutuen olen tilannut eri kirjoitajilta monta loistavaa kolumnia.
Blogeissa ongelmaksi voi tosin tulla se, että printtiehdestä poiketen tyhjää tilaa on rajattomasti ;
26. lokakuuta 2005 kello 21.53
En osaa vielä määritellä, mikä blogi on. Vertautuuko se johonkin sanomalehden juttutyyppiin? Täytyy odotella, että oma viisaus lisääntyisi asiassa.
Kommenteissa on tullut esiin oleellinen ero lehtikirjoitteluun: nopea palaute, t.s. vastaväitteet, kehut, haukut ja kommentit.
Toinen suuri ero on palautteen julkisuus. Lehteen kirjoittaja saa lukea ihan itsekseen – posket punoittaen- saamansa palautepostin. Netissä sekin jaetaan.
26. lokakuuta 2005 kello 22.31
Jos haluat kerrankin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin suosittelen käymistä nykykokoisen paperi-HS:n kimppuun.
Aikanaan julistettiin paperittoman toimiston syntyvän tuossa tuokiossa ja vievän hautaan koko paperiteollisuuden. Mutta jokaiselle työpöydälle tulikin tietokone ja sen viereen henkilökohtainen printteri. A4- kulutus päinvastoin kasvoi.
Tabloid- mallisessa lehdessä toteutuu siinäkin mystinen ”ihmisen mittakaava”, käteen sopiva koko. Samoin selittyy kännykän suosio kaikkialla missä on ihmisiä.
Internet täyttää ihmisenmittaista loputonta tiedonjanoa. Jotkut lukevat sanomalehtensäkin jo ruudulta.
Ei kirjankaan kuolema ole näköpiirissä niin kauan kuin sen lukemista WC:ssä käsi poskella tai riipputuolissa selällään maaten ei kielletä.
Hesarin lukemista tuulenvireessä ei tarvitse kieltää, koska se on mahdotonta.
27. lokakuuta 2005 kello 12.49
On kiinnostavaa että sanomalehtien verrattomuutta usein korostetaan uusien medioiden uhan alla nimenomaan lukutilanteen rituaalimaisuudella ja fyysisesellä miellyttävyydellä. Kuten autojakin, aiemmin tietokoneita käyttivät vain harvat ja valitut ammattilaiset. Nykyisin tietokoneet valtaavat ihmisten työpäivän taksikuskia ja kaupan kassaa myöten. Paperinen Hesari on yksi niistä käsinkosketeltavista linkeistä vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin ihmisillä oli vielä jonkinlainen tuntuma siihen miten heidän työkalunsa ovat tehty ja miten jokin kapine tai prosessi itse asiassa toimii.
Toisin kuin telexin tai faxin lukemiseen, sanomalehden selailuun on aina liittynyt ripaus pientä ylellisyyttä. Se on mahdollisuus antaa itselle hetki syventyä maailman menoon oman turvallisen ja tutun tuoksuisen paperisen suojakuoren sisällä.
Mutta katsokaapa miten hellästi nuoret ja aikuisetkin nykyisin vaalivat tärkeitä tekstiviestejä kännykässään. Ne ovat kuin pieniä helmiä pienessä rasiassa, jonka elektroninen kansi avataan silloin tällöin muistelua varten. Paperisen lehden selailu ja siihen liittyvä kiintymys ovat opittuja asioita samoin kuin konsolipelin ohjaimen tutinomainen turvallisuus nuorille. On totta, että kesälomalla riippumatossa maatessa tuulen heiluttamassa lehdenkulmassa on jotain paljon runollisempaa kuin kannettavan tietokoneen himmeässä lcd-näytössä, mutta on vain ajan kysymys milloin uusi sukupolvi kokee samanlaisia zen-hetkiä aivan yhtä luontevasti jonkun uuden ja kehittyneemmän näyttötekniikan kanssa.
27. lokakuuta 2005 kello 16.20
Vasta murto-osa medioista on ymmärtänyt blogien mahdollisuuden luottamuksen, keskustelun ja paremman journalismin rakentajana. Tulevina vuosina jokainen päätoimittaja ja toimitus tulee blogien tai jonkun muun tavan avulla lisäämään lehdenteon läpinäkyvyyttä ja keskustelevuutta. Tai kuihtuu pois.
Blogit ovat siis kaikkea muuta kuin kuolemassa. Varsinkin kun blogeilla voi helppona ja edullisena julkaisualustana tehdä paljon paljon muuta.
Siksi pitää pikemminkin sanoa näin: Blogit ovat vielä hoipertelevia naperoita, jotka täysi elämä edessään vasta opettelevat luopumaan vaipoistaan.
Lisää aiheesta: http://mediablogi.typepad.com/mediablogi/2005/10/blogitko_kuolle.html
28. lokakuuta 2005 kello 14.02
Blogithan ovat vasta aivan alussa suomalaisessa mediamaailmassa. Missä ovat talouslehtien, Presson, Yleisradion ja Maikkarin blogit? Milloin Seitsemän päivää alkaa avautua niiden kipeiden journalististen valintojen taustoista, joita se joutuu tekemään joka viikko? Milloin Seuran Saija Hakoniemen tyyppiset toimittajat alkavat raportoida niistä sanattomista sopimuksista, joita on heidän lehtijuttujen taustalla.
Minä lukisin niitä erittäin mielenkiinnolla. Mitä muhevampi juttu, sitä mielenkiintoisempaa olisi käydä vilkaisemassa toimittajan ajatuksia jutun syntyprosessista.
Erityisen innolla odotan sitä, että kaikkein jäykimmätkin julkaisut, talouslehdet, yritysten asiakaslehdet ja pörssiyhtiöiden viestintäyksiköt keksivät bloggaamisen.
Ehkä vielä nähdään sekin päivä, kun esimerkiksi Fortumin pääjohtaja kertoo blogissaan sen, miksi hän ei ole ahne ja kuinka kurssinousu voidaan lukea istuvan johdon ansioksi. Kun kohta tuossa maailmassakaan ei enää pärjää sillä, että on pönäkkä ja tärkeä, vaan keskusteleva ja avoin.
30. lokakuuta 2005 kello 18.01
On kai verrattain luonnollista, että alussa (jossa ainakin itse sanoisin blog-kulttuurin vielä olevan) halutaan asemoida viestintäväline suhteessa muihin. Itse en voi välttää yhtymättä siihen ajatteluun, jonka mukaan on vain erinomaista, että valtamediakin ryhtyy blog-kirjoittamiseen.
Osallistuin jonkin aikaa sitten nuorten toimittajien seminaariin. Keskustelijat tulivat suurista eurooppalaisista laatusanomalehdistä. Eräs toimittaja huomautti kuunneltuaan määrittelykeskustelua hetken:”Niin, en tiedä, onko tässä niin kamalasti eroa mihinkään muuhun mediaan. Hyvä kirjoittaja on hyvä kirjoittaja missä tahansa välineessä.” Toki blogien ihanuus tulee siitä, että omat ponnistelut saa esimerkiksi printtimediaa helpommin julkisesti ruodittavaksi.
5. lokakuuta 2006 kello 6.37
Mistahan mina loytaisin Haamukirjoittajan. Olen kirjoittanut kirjan ja haluasin loytaa jonku ”haamun” joka korjailisi kaikki sanavirheet ja tokeryydet, koska olen jo ollut Suomesta pois 40 (apua) ja kielitaito vahan joskus reistailee. En silti haluaisi maksaa ”kamalasti” vaan toivoisin loytavani jonku joka nauttii kirjoituskesta eika vaadi mitaan korkeaa korvausta??? Kuka voisi antaa lisatietoja