Tiistaiaamu on tavallisesti siedettävä, siis aamuksi. Lehden pakkolukijalle tiistain lehti on ystävällisin, sillä se on ohuin.
Tiistaista ja kaikesta muusta hyvästä huolimatta lehti rupesi sapettamaan jo ennen puoliväliä. Ei mitään megaluokan munauksia. Tukka ei noussut pystyyn. Enemmänkin runsaasti pikkuisia kiukun aiheita.
Kiukku ei alkanut vielä ensimmäiseltä uutissivulta.
Porin ryöstösurma ehti kauhistuttaa jo eilen. Tapaukseen liittyi niin paljon poikkevaa. Askarruttaneita piirteitä, joita puitiin eilen jo Verkkoliitteen keskustelussakin. Mistä ryöstäjät tiesivät, että talossa oli paljon rahaa? Olivatko tekijät tuttuja?
”Tunkeutujat olivat avanneet talon ulko-oven rikkomalla oven lasin. Pariskunta oli hereillä ja aamutoimissaan”, lehdessä kerrottiin. Teekuppi pysähtyi matkalla suuhun, samoin ajatus. Ihan niinkuin meillä nyt: pariskunta hereillä ja aamutoimissaan. Olikohan Porin pariskunta juomassa kahvia, ajamassa partaa, lukemassa Satakunnan Kansaa, sanailemassa hajamielisesti?
Itse uutinen oli asiallista, viileästi kertonutta rötösjournalismia. Ei tuntunut tirkistelyltä.
Lehden luvun jatkuessa alkoi kertyä kiukun aiheita: puuttuvia faktoja, kiinnostavien seikkojen ohittamista tai hautaamista uutisen loppupäähän, myöhässä olevia uutisia tai kokonaan puuttuvia. Tekstien rakenteissakin oli pulmia. Hyvin kirjoitetussa tekstissä rakenne ei kiinnitä huomiota. Teksti juoksee ja hengittää luonnollisesti. Rakenneongelmaisesta tai rakenteettomasta jutusta lukija selviytyy vain kaikkensa uhraten, hampaat irvessä. Pilapiirtäjä olisi nähnyt aamulla pääni ympärille muodostuneen tumman pilven.
Toisella kaupunkisivulla pilvi oheni. Sadekin oli lähellä. Ihailin tapaa, jolla Kaupungin laidan kirjoittaja tiivisti median merkityksen: ”Mutta ennen kuin Reijo sai asunnon, hänen oli saatava kasvonsa 15 kertaa lehteen. Vasta sitten joku todella näki hänet. Vaikka Reijo ei kyllä ole mikään pieni mies.”
Aikomukseni on kertoa tässä blogissa Helsingin Sanomista päätoimittajan näkökulmasta. Kerron journalististen ratkaisujen taustalla vaikuttavista asioista. Miksi tehtiin niinkuin tehtiin. Pyrin arvioimaan myös lopputulosta. Onnistuttiinko vai ei. Yritän pitää silmiä ja korvia avoimina muidenkin arvioille.
Saattaa olla, että kirjoitan myös Lasitalon ulkopuolisesta maailmasta ja sen menosta silloin tällöin.
18. lokakuuta 2005 kello 15.27
Ilahduin blogistasi – aina on mukavaa löytää nainen lasitornin huipulta
Mitä taas tulee tiistain lehteen, se on jatkuvien raivareitteni lähde. Miksi, miksi se on niin ohut?!? Jouduin taas ottamaan kirotun Ohlssonin luettelon jatkeeksi, kun lehti ei riitä kahviin.
Asunnottomuusjutusta jäin kaipaamaan uusia näkökulmia.
Asuntojonossa on myös puolentuhatta maahanmuuttajaa, jotka asuvat tuttavien tms. nurkissa. Heistä ei juuri puhuta. Reijo on yksi kasvo asunnottomuudelle, joskin edustava ainakin siinä mielessä, että hän on jossain määrin valinnut asunnottomuuden ja ettei pelkät seinät ratkaise hänen ongelmaansa. Tarvitaan myös muuta tukea. Itse asiassa, asuntojen puute ei siis monessa tapauksessa olekaan se ongelma, vaan tuettujen asuntojen puute.
Entä naisten asunnottomuus?
Ympäristökuntien välinpitämättömyys?
18. lokakuuta 2005 kello 17.14
Minun lukijasuhteeni Hesariin on ilmeisen heikko, kun en jaksa suuttua lehden vähäisestä sivumäärästä. Lienenkö huomannutkaan koko asiaa.
Reijo-juttu oli minunkin mielestäni hyvä. Ei liian hannukarpo, ei liian mirjapyykkö.
18. lokakuuta 2005 kello 18.21
Tiistai on hyvä hesaripäivä myös siksi, että mukana on tiede-osio.
18. lokakuuta 2005 kello 23.22
Olen jotenkin kapeakatseisesti aina pitänyt yleisenä totuutena, että maanantain ja tiistain Hesari-päivät ovat yleisesti ottaen viikon huonoimmat, kun eiväthän nuo tiedesivut ketään (tässä: minua) kiinnosta. Ilmeisestikin teemaidea toimii. Seuraan yleensä keskiviikon, torstain ja sunnuntain teemasivut, kun taas autot, terveys tai tiede eivät yleensä kiinnosta yhtään.
Tästä blogista sen verran, että nimi ”Lasitalon emäntä” aiheuttaa korniudessaan ja itseriittoisuudessaan melkein myötähäpeän tunnetta, mutta kaikkeenhan tottuu. On se ainakin mielikuvituksellisempi kuin ”Päätoimittajan päiväkirja”, joita taitaa olla jo viisi Suomessakin.
Ajatus lehtijuttujen ruotimisesta blogissa on sikäli kiinnostava, että ehditäänkö palautetta antaa alaisille henkilökohtaisesti yhtä usein? Minusta olisi kurjaa lukea esimiehen blogista juttuni olleen huono tai työprosessin epäonnistuneen, sen sijaan, että palaute tulisi henkilökohtaisesti. Ajatus lehden journalismin läpinäkyvyydestä on sinänsä haastavuudessaan kunnioitettava. On kiinnostavaa seurata myös miten kriittisiin jatkokommentteihin suhtaudutaan.
19. lokakuuta 2005 kello 9.01
Emäntä ! Eikö se titteli ole hirvittävä myönnytys sille synnille miehisessä maailmassa, että kannat hametta ? Et varmasti keitä siellä lasitalossa kahvia ja tarjoile voileipiä ! Pakotat meidät katsomaan 50 vuotta historian taustapeiliin sillä tittelillä. Mikä tahansa toinen titteli olisi parempi. Ei kai Sinun tarvitse kosiskella maalaisväestöä ?
19. lokakuuta 2005 kello 10.04
Onnea uudelle blogille! Pääset mun suosikkilistalle heti!
19. lokakuuta 2005 kello 10.44
Minun mielestäni tämä on hyvä idea. Jos ei muuten, niin siksi, että kyseessä on sellainen instituutio kuin Helsingin Sanomat. Itse liki kymmenessä lehtitalossa työskennelleenä tiedän, millaista liki kauhunsekaista kunnioitusta ihmisten ääneen tulee, kun heille soittaa Hesarin toimittaja. Vaikka näin ei toki pitäisi olla. On korkea aika tuoda Hesarin tekijöitä vähän lähemmäksi lukijoitaan.
Sitäpaitsi Reetta Meriläinen kirjoittaa hyvin, eiköstä muka.
Ja blogin nimi on sopivasti ironinen, sen kertoo jo sekin että se ärsyttää monia.
19. lokakuuta 2005 kello 13.00
Päivää Reetta, en olekaan ennen kirjoittanut sinulle. Miten sen nyt aloittaisi, vai aloittaisiko ollenkaan? Siinnä pulma, jota sinä voisit vähän lievittää? Onko niin, näin keskiviikkona, että monet miehet ja naiset potevat keskiviikkokramppia, ihan kuin jonkunlainen suorituspaine takanaan ja toinen mokoma edessä. No, ei sillä ole väliä, onko mikä päivä kyseessä kunhan on jokin päivä. Onko kiva olla lasitalonemäntä? Voisitko kuvitella olevasi vaikka maalaistalonemäntä joka navetassa pyörii elukoittensa kanssa ja trimmaa niiden kuontaloa kuntoon?
19. lokakuuta 2005 kello 13.07
Hesarin journalistiset ratkaisut kiinnostavat varmasti lähes kaikkia. Kuinka Hesarissa ratkaistaan (tai jätetään ratkaisematta) se, että lehti on omalla tavallaan koko valtakunnan ykköslehti mutta toisaalta myös oman alueensa paikallislehti. Aito valtakunnallisuus tuo lehdelle lisää valtaa mutta vie palstatilaa oman kylän pojilta. Varmasti vaikea ongelma, jota ei lasitalossa voi kiviä viskomalla ratkaista.
Toivottavasti ehtoisa emäntä kertoo meille jotakin niistä kipeistä ratkaisuista joita uutisoinnin kohdentaminen aiheuttaa. Hesari on siksi paksu julkaisu, että sen sivujen kääntelystä syntyvä paineaalto voi riipiä vaivaiskoivuista ne vähätkin lehdet.
19. lokakuuta 2005 kello 15.00
Noista tiedesivuista… Isot jutut on joskus ihan hyviä, mutta ne teidän tiedesivujen pikku-uutiset! Miste te ne revitte? Siellä on ollut otsikkona esim. ”Pikkulasten paras nukkua omassa huoneessa”. Sitten kun itse jutun lukee käykin ilmi, että tätä mieltä nyt sattuu olemaan joku lääkäri Helsingistä. Siis takana ei ole mitään sen suurempaa ”tiedettä”, mutta sellaisena se esitetään. Tai otsikon ”Kasvissyönti on vaarallista” alta saattaa löytyä joku lääkäri Teksasista, joka nyt vaan on heittänyt tämmöisen heiton (kun sen perheellä on iso pihvifirma tms.
.
Jotenkin toivoisin niille tiedesivuille vähän enemmän sitä tiedettä ja vähemmän sitä mutua…
19. lokakuuta 2005 kello 15.44
Hyvä, että määrittelet itsesi emännäksi. Emännällä on perinteisesti talon avaimet, rahat ja todellinen valta. Miehet luuhailevat missä luuhailevat riistapoluilla tai halkopinon takana. Emäntä pitää rengit töissä ja piiat ruodussa, ei tässä maalaisia kosiskella vaan pidetään perinnettä yllä. Hyvä.
Hesku on Ok lehti mutta ei niin kätevä kuin tabloidi HBL.
19. lokakuuta 2005 kello 17.59
Hei vaan!
Kiitos mahdollisuudesta suoraan palautteeseen ja keskusteluun.
Hesari on loistolehti, ilman muuta. Mutta silti sisällön syntyprosessista ja periaatteista on mielenkiintoista kuulla tai ainakin lukea tarkemmin. Ja ilmeisesti eri juttujen onnistumisesta voi joskus olla vaikka mitä mieltä.
Mitä itse tykkäsit tiistain 18.10.2005 Hesarissa julkaistusta asianajaja Matti Wuoren nekrologista? Olivatko Unto Hämäläinen ja Seija Sartti onnistuneet olennaisessa vakaumuksellista maailmanparantajaa muistellessaan? Vaikka kyseessä oli merkittävä mies, niin miksi tarvittiin useampia päiviä ja useampia kirjoittajia?
Muutamat rivit ja ilmaukset olivat tökeröitä ja muistosanoihin sopimattomia. Ne pilasivat hartaan tunnelman. Nekrologi voi olla hauskakin, mutta ei ilmeisesti kyyninen tai ilkeä.
Oletteko muuten saaneet palautetta Matti Wuoren muistosanoista toista kautta?
19. lokakuuta 2005 kello 18.18
Perusporilaisena tulee aina luettua mitä Porista ja Porissa tapahtuneesta kirjoitetaan Helsingin Sanomissa jota Satakunnan Kansan ohessa luen päivittäin. Ehdittepä Satakunnan Kansaa aiemmin kirjoittamaan Poria koskevia juttuja positiivisesti ja negatiivisesti. se on ihan oikein. ja onpa joskus juttuja jotka saavat Porin seudulla huomiota osakseen esim Pori-Tallinna juttu . Oivallinen asian käsittlely.
Niin tämä rikos tapahtuma , se on järkyttänyt koko kaupunkia. Mies oli monelle tuttu ja voisiko sanoa persoona omalla tavallaan. Poliisi on tässä asiassa toiminut ansiokkassti saadessaan tekijät telkien taakse seuraavan päivänä.
19. lokakuuta 2005 kello 18.26
Onpa hiukan selittelyn makua tässä blogissa.
Pahoin pelkään, että kiinnostavimmat juttujen valintaperusteet jäävät edelleen kertomatta. Ne taitavat olla liikesalaisuuksia. Vai voitko kertoa, jos negatiivinen juttu jostain yrityksestä jätetään julkaisematta, koska firmaa ei haluta suututtaa mainostulojen menetyksen pelossa?
Julkinen omien alaisten työn arviointi taas vaikuttaa vain huonolta esimieheydeltä.
19. lokakuuta 2005 kello 18.43
Emäntä tuntuu olevan tarpeeksi monimerkityksellinen nimi.
Pidä rengit ruodussa ja jaksa nalkuttaa pikkuvirheistä, niistä muodostuu joskus tosi ärsyttävä lukukokonaisuus. joskus on ihan pakko aamukahvipöydässä parahtaa ääneen, että miksei toimittaja tätäkin kysynyt, sehän olisi se kiinnostava juttu.
19. lokakuuta 2005 kello 18.59
hah, mun mielestä toi emäntä-titteli on loistava itseironian ilmaisu. taidanpa lukea tätä blogia jatkossa. toivottavasti myös vastailet kommentoijien kysymyksiin kun ehdit.
19. lokakuuta 2005 kello 19.19
Ehtoisa emäntä on ihan hyvä talossa kuin talossa. Nykyhesarissa täytynee olla yhtä monitaitoinen kuin ennenvanhaan maalaistalossa. Laiha Hesari sopii erinomaisesti viikolla – sitä paksumpaa ja mainoksilla täytettyä on huomattavan hankala lukea esim. täydessä bussissa…
20. lokakuuta 2005 kello 1.08
Pistää miettimään tämäkin blogi. Lähdin 15 päätoimittajavuoden jälkeen sapatille ja uusiin maisemiin. Onko lehti jokapäiväinen taideteos, uutispuuro, kulttuuripyristys tai satapäisen tekijäjoukkonsa uutispalapeli? Tai kaikkia edellä mainittuja?
Huh, miten käy portinvartijoiden, kun kaikki tieto on pian kaikkien saatavilla, ainakin teoriassa. Tiedotusvälineiden maailma ja keskinäinen roolijako ovat muuttumassa hurjaa vauhtia. -Selittelyille (johon aikaisemmassa kommentissa viitattiin) ei juuri jää sijaa.
Pistin juuri taloni seinään kaksi lautasantennia ja saan noin 1200 kanavaa töllöttimeeni. Katson aktiivisesti ehkä neljää niistä. Eivät ne silti vähennä kiinnostustani painomusteeseen ja painettuun sanaan. Tämän päivän uutiset ovat huomenna vanhoja, ja niihin lehtiin kääritään kauppahallin kalat – tai ainakin kukkaset…
”Buukmarkkasin” jo tämän blogin ja aion seurata sitä ahkerasti!
20. lokakuuta 2005 kello 6.11
Miltä EU-Suomen uusi vallankeskiö lasitalon emännästä näyttää?
Eduskunta, Marskin patsas (sodan pyhyys), ja HS sekä Posti-Tele (joskin rakenus muistona vaan) uuden mediavallan keskukset, siinähän ne ovat ympärillä.
Lepääköhän muuten Jan-Erik Enestamin katse Simonmäeltä kaiken yllä? Kuinka rkp ostikin nimenomaan skp:n entisen Koiton talon päämajakseen. Jos Suomessa olisi kriittisiä inetllektuelleja, he eivät olisi voineet olla tarttumatta tällaiseen herkkupalaan.
1800-luvulla rakennetun Senaatintoria reunustavat sen aikaisen vallan temppelit: valtioneuvosto, pankki, yliopisto ja kaikkein yläpuolella kirkko. (ruotsalainen piispa Lennart Koskinen kertoo eräässä kirjassaan kiinnostavasti tästä läntisen vallan historiallisesta kuviosta)
20. lokakuuta 2005 kello 14.32
Mielenkiintoista lukea emännän mediakritiikkiä! Päästätkö höyryt palaverissa suoraan skripenteille vai pistätkö suodattimen päälle?
22. lokakuuta 2005 kello 14.01
Siis minun on ihan pakko kokeilla julkaistaanko kommenttini suoraan? Jos näin käy niin olen positiivisesti ihmeissäni.
22. lokakuuta 2005 kello 16.07
Ei julkaista suoraan. Kommentit luetaan ennakkoon ja hyväksytään vasta stten sivuille.