Blogit

Susanna ehdotti ensimmäisenä uudeksi projektiksi Australiaa: Great Barrier Reefiltä “jonnekin”.

Mihin sinä haluaisit tehdä ns. elämäsi matkan?

Hesarin Talviliite tulee huomisaamuna (ke 15.11.) postiluukuista ja sen mukana On the Road -juttu, jonka laatimiseen olette upeasti osallistuneet. Suurkiitokset!

Saa nähdä, houkutteleeko juttupaketti (=8 sivua) uutta väkeä lähettämään kommenttejaan tai sitten suunnittelemaan omaa matkaansa teidän vihjeittenne pohjalta.

Vein painotuoreen liitteen eilisiltana kotiin. Poika silmäili lehteä ja heitti saman tien: “Tossahan on virhe.”

Oikeassa oli, ikävä kyllä: olin parissa kuvatekstissä nimennyt killer whalen tietenkin tappajavalaaksi, kun oikea suomenkielinen nimi on miekkavalas. Onneksi pojasta polvi jne.

No, pääsinpähän tekemään tempun, joka ei joka toimittajalta onnistu: virhe ja sen oikaisu (tavallaan) samassa lehdessä. Koska oikaisu on lehden A-osassa, on mahdollista, että lukija lukee oikaisun, ennen kuin lukee liitteessä olevan virheen!

Kommentoikaa lehteä, kunhan olette saaneet sen käsiinne. Jos olette kommentoineet blogia ja olette niin ollen olleet jutussa avustajia, mutta ette ole Hesarin tilaajia, ottakaapa yhteyttä suoraan sähköpostilla. Yritän hoitaa asian kuntoon.

Juha

juha.sainio@sanoma.fi

Viime viikonloppuna Canal + pyöritti kuin tilauksesta Sideways-leffaa, joka on odottamassa kovalevyllä. Kun vapaa ilta joskus siunaantuu, täytyy katsoa se uudelleen, mutta nyt “sillä silmällä”.

Hintapuolen ensimmäinen koeponnistus on nyt tehty. Sanomien matkapalvelun Leena Pusa selvitti ystävällisesti, mitä lennot ja autonvuokraus tulisivat maksamaan, jos matkan tekisi ensi kesä-heinäkuussa.

Suunnitelma oli tämä: kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Helsingistä Seattleen ja sieltä auto 30 päiväksi.
Auton palautus San Diegoon, josta lento Las Vegasiin (ei pelaamaan, vaan Grand Canyoniin; enhän minä edes lottoa!). Las Vegasissa auto kahdeksi päiväksi ja sen jälkeen lento samasta paikasta New Yorkiin, josta noin viikon kuluttua eli heinäkuun puolivälissä Helsinkiin.

Hinnat olivat mukavia yllätyksiä.

Halvimmat lennot löytyivät British Airwaysilta Lontoon kautta: 1028 euroa hengeltä.

Autonvuokrauksen takia alkupisteeksi Länsirannikolla valikoitui Vancouverin sijasta Seattle. Kanadassa vuokrattua autoa kun ei voi jättää San Diegoon, mutta Yhdysvalloissa vuokratulla autolla voi käydä Kanadassa. 30 päivän autonvuokra Seattlesta vuokrattuna ja San Diegoon palautettuna olisi kesäkuussa 1535 dollaria eli tämän päivän kurssin mukaan noin 1200 euroa.

Päälle tulevat tietysti majoitukset, ateriat, bensat, pääsymaksut ja kaiken maailman lirputukset ja lärpytykset; mutta kaiken kaikkiaan: olen entistä innostuneempi!

Viikonloppuna on kirjoitettava Talviliitteeseen tuleva juttu. Kahdeksan sivun paketti on jo periaatteessa taitettu: kuvat on valittu, kartta on periaatteessa valmis mutta odottaa vielä lisävinkkejä; ainoa puuttuva näkyy sivujen keskellä valkoisena tilana…

Mutta pistäkää lisää kommentteja. Tulee aina vain komeampi paketti, josta on lukijoille iloa, hyötyä ja huvia.

Talviliitteeseen tulevasta tapahtumakalenterista huomasin, että Beach Boys on tulossa ensi vuoden puolella Suomeen.

Jätän varmaan konsertin väliin, sillä bändi ei ole 40 vuoteen koskettanut minussa ns. herkkiä kieliä. Se oli silti varmaan ensimmäinen kosketukseni Yhdysvaltoihin ja amerikkalaisuuteen.

Elettiin ehkä vuotta 1962 Helsingin Pohjois-Haagassa. Naapurin Kaarlella oli siihen aikaan vielä harvinainen levysoitin. Otimme oppia tv:n Levyraadista, istuimme pikku pöytien takana ja jaoimme pisteitä sen ajan hiteille, sellaisille kuin Conny Froebessin Heisser sein, Chubby Checkerin Let’s Twist Again ja Beach Boysien Surfin’ Safari, jonka kääntöpuolella taisi olla Surfin’ USA.

Tässä viikkojen varrella on jo tullut esiin musiikkia, kirjoja ja elokuvia, jotka sijoittuvat Yhdysvaltain länsirannikolle ja joita kuunnellen ja/tai katsellen voi virittäytytä edessä olevan matkan maisemiin.

Kirjailijoista pakollinen lienee ainakin John Steinbeck; Nathaniel Westin Heinäsirkan aikakin pitäisi varmaan lukea, jos sen vielä jostain kirjastosta löytää.

Musiikkipuolella Länsirannikko oli 60-70-luvuilla Englannin kova kilpailija rockin alueella, ja bändejä riittää pilvin pimein. Poika pitää taas huolen siitä, etteivät Seattle ja Kurt Cobain pääse unohtumaan.

Leffat? Heikki Venhon vinkki Hitchcockin Vertigon maisemiin on kiinnostava, ja kyllä San Francisco, Steve McQueen ja Bullitt liittyvät minun mielessäni saumatta toisiinsa.

Millaisia mielleyhtymiä tulvii mieleen?

Matkan suunnittelu on hauskimmillaan silloin, kun ei tarvitse liiemmin miettiä matkan kustannuksia; mutta kyllä senkin aika aina tulee.

Vaikka oma reissumme on puolentoista vuoden päässä, Talviliitteen lukijoille olisi hyvä saada jonkinlainen mittapuu siitä, mitä matka suunnilleen tulisi maksamaan, jos joku päättäisi käyttää vihjeitänne hyväksi ja lähteä vaikkapa jo ensi keväänä.
Sehän tämän blogin/jutun perimmäinen tarkoitus on: avata lukijoiden eteen niitä mahdollisuuksia, joita Tyynenmeren rannikko kulkijalle tarjoaa.

Suurimmat menoerät ovat lennot, autonvuokraus ja majoitus.

Tähänastisten vihjeiden pohjalta voisin kuvitella, että lentäisimme Helsingistä jonkun välilaskupaikan kautta Vancouveriin, josta siirtyisimme muutaman päivän jälkeen (bussilla? junalla?) Seattleen.

Kun Seattlen seutu olisi nähty, vuokraisimme henkilöauton ja lähtisimme seikkailemaan rannikkoa etelään aina Meksikon rajalle asti.

San Diegossa olen vielä kahden vaiheilla: jos aikoo Grand Canyoniin, kannattaisiko sinne ajaa? Vai olisiko parempi lentää ja vuokrata taas auto? Minne silloin olisi paras lentää?

Joka tapauksessa Grand Canyonin jälkeen seuraava (ja viimeinen) määränpää ennen kotiinpaluuta olisi New York.

Onko järkee vai ei? Kommentoikaa! Aion pyytää lopuksi jotain matkatoimistoa selvittämään, minkä verran tästä muotoutuva paketti tulisi maksamaan…

Ja Aksulle tiedoksi: ei se matka (ikävä kyllä) mene Hesarin piikkiin. Kyllä se on omasta pussista rahoitettava.

Viimeinen osuus ulottuu San Franciscosta Meksikon rajalle. Karttaa katsoessa silmiin osuu kymmeniä paikannimiä, jotka ovat tulleet tutuiksi kirjoista, elokuvista, musiikista jne.

Kuuntelen tässä samalla Frank Zappan livelevyä Roxy & elsewhere, jolta löytyy mm. biisi Son of Orange County. Lyhyt, tyly biisi kertoo presidentti Richard Nixonista, joka oli syntynyt Yorba Lindassa aivan Los Angelesin itäpuolella.

En ole ajatellut tekeväni pyhiinvaellusta Nixonin kotimaisemiin; mutta minne tällä osuudella kannattaa suunnata?

Alla ovat tähänastiset vinkit. Käykääpä täydentämään! Ja uusia vinkkejä voi lisätä aiemmillekin pätkille. Lisäämme niitä sitä mukaa Talviliitteeseen tulevalle kartalle, jota piirtäjämme Leila Nieminen on kokoamassa.

Ensi viikon postauksissa ajattelin kysellä, miten kannattaa rakentaa auto-lentopaketti ja mitä kirjoja kannattaa lukea, mitä elokuvia katsella ja mitä musiikkia kuunnella virittäytyäkseen ennakolta matkan tunnelmiin.

Los Angeles ei ole erityisen silmää hivelevä kaupunki, ja siellä katsastaisin muutaman rannan ja Catalinan saaren, tietenkään Disneylandia unohtamatta.
Susanna

San Franciscossa Six Flags -huvipuistosarjan huvi/eläinpuistossa on upeita delfiini- ja killer whale -esityksiä - samaa voi tietenkin kokea myös San Diegossa, joka on paljon mukavampi matkailukaupunki kuin Los Angeles. Matkan varrella on tietenkin poikettava Disneylandiin! Jollain viinitilalla on vierailtava ja kiemurreltava ylös Palomarin observatorioon San Diegosta sisämaahan päin.
Outi

Valtatie 1 San Franciscosta etelään on uskomattoman hieno maisemiltaan, eli ei kannata oikoa sisämaan moottoriteitä. Luonto on todella kaunista. Monterey Bayn alueella kannattaa katsella ympärilleen ja pysähtyä Carmelissa ihmettelemässä rikkaiden lomailutyyliä. Big Sur on komeata luonnonsuojelualuetta, jolla on mainioita yöpaikkoja metsän keskellä.
Ville

Tijuana oli minulle pettymys. Esim. Tallinna on vieläkin “alkuperäinen” verrattuna Tijuanan meksikolaisuuteen.
Mike the Bike

Los Angelesin länsipuolella Malibussa on heti “ykköstien” varrella leirintäalue. Sieltä on vajaan tunnin matka keskustaan (Hollywood ja Beverly Hills) ja Venice Beachille. Seuraava kohde voisi olla Santa Barbaran leirintäalue, joka sijaitsee vuorilla eksoottisessa paikassa.
Koko rannikko on aivan uskomattoman kaunis maiselmaltaan, ja matkan varrella on koko ajan pakollisia kohteita, kuten mm. Hearst Castlen loisto, 17 mailin näköalareitin The Lone Cypress ja Pebble Beachin kuuluisa golfkenttä, Montereyn kalasatama, Big Surin sumu ja karuus.
Antti

San Diegossa kannattaa vuokrata pyörät. 24 tunnissa ehtii käydä La Jollassa yliopistokampuksella ja Salk Institutella sekä Cabrillo-monumentilla asti. Ja vähän sitä Mission Bayta ympäri. Näkee taatusti enemmän kuin autolla. Ja julkisilla taas ei pääse minnekään.
Marko Hamilo

Kannattaa poiketa rannikolta hieman sisämaahan katsastamaan Solvangin pikkukaupunki. Hauska “teemakaupunki” ja ihan hieno elämys. Samalla voi käväistä Santa Ynezin alueen viinitiloilla.
Matkalla Solvangista pohjoiseen on myös paikka nimelta Hearst Castle San Simeonissa. Tuttavien mukaan erittäin hieno paikka, itse kävimme pihalla kääntymässä.
Omalla matkallamme pidin eniten juuri San Diegosta. Ei niin “amerikkalainen” kuin Los Angeles ja San Francisco, ja nähtävää olisi riittänyt enemmänkin. Myös meillä “aikuisilla” oli hauska päivä eläintarhassa.
Anna Maija

Tyynenmeren vesi on sinänsä tajuttoman kylmää pohjoisessa, ja Pismo Beach suunnilleen puolessavälissä Kaliforniaa lienee pohjoisin paikka, missä voi kuvitella viettävänsä baywatch-tyylistä rantaelämää.
rlankine

Punapuumetsistä pidimme eniten Red Wood Big Basinista, joka ei ollut niin ruuhkainen puisto kuin Muir Woods. Pojat saivat kiivetä puiden alaosissa ja pitkin kaatuneita runkoja. Vanhin puu 1000 vuotta ja korkeus 100 m.
Ben Lomondissa oli vanhojen mummojen pitämä motelli, jonka ruokasalin läpi virtasi joki.
Big Surissa olimme kuin Savossa, talot olivat maalaamattomia ja harmaita.
San Simeonissa kannattaa poiketa lehtikuningas Random William Hearstin linnassa, se on satumainen.
Bueltonissa olimme Windmill-motellissa ja aidossa hirsisessä Lännen kapakassa. Molemmat olivat Sideways-elokuvassa.
Los Alamosissa on vanha kunnon Union-hotelli 1800-luvulta, jonka baarissa on lännen tunnelmaa.
Santa Barbara on kivanniminen ja mukava taukopaikkakunta uimarannan ja pyoräilykulttuurin takia.
Sunset Boulevard ja Hollywood Boulevard pitää ajaa päästä päähän niiden nimien takia ja pysähtyä Kiinalaisen teatterin eteen katselemaan julkkisten painamia jälkia betoniin.
Anaheimiin pitää varata pari kolme päivää Disneylandin takia. Motelleja on sen lähellä vaikka miten paljon.
San Diegossa on iso Sea World, jossa esim. tappajavalas Shamu tekee temppuja ja kastelee alimmat penkkirivit.
Jos lähtee San Diegosta kohti itää, hämmästyy, miten pian maisema muuttuu lähes kasvittomaksi soravuoristoksi.
Antti Eirola

Matka jatkuu, ja toinen osuus ulottuu Oregonin rannikolta Kalifornian puolelle aina San Franciscoon saakka.

Tähän mennessä tulleet vihjeet painottuvat San Franciscon tienoille. Millaista mahtaa olla pohjoisempana?

Tässä siis tähänastiset. Lisävihjeet ovat tervetulleita!

Kaliforniassa taas punapuumetsiköt, esim. Muir Wood San Franciscon lähellä, ovat mahtava kokemus. Viininviljelyseudullakin on paljon hienoa nähtävää, vaikka Sonoman kaupunki vanhoine meksikolaisvallan aikaisine lähetyskirkkorakennuksineen.
Anna

Itse San Francisco on tietysti upea kohde, ja jos yhtään on viininystävän vikaa, niin Napa Valleytä ei voi ohittaa. Muutama hyvä (kannattaa kysyä suosituksia, koska tarhoja on monta sataa…) viinitarha maisteluineen ja tutustumiskierroksineen (esim Beringerillä on hyvä) on kauniina aurinkoisena päivänä elämys suomalaiselle.
Ville

San Franciscoon, liekö maailman kaunein kaupunki. Siellä kohteina Fisherman’s Wharf, Golden Gate, Twin Peaksin kukkulat, China Town ja Downtown itsessään.
Antti

Tiedän kollegani Juhan arvostavan hyviä viinejä. Kannattaa käydä pohjoisten (Napa/Sonoma) alueiden lisäksi Santa Barbaran piirikunnan viinialueilla (niitä viinejä ei saa Alkosta). Mukaan tietysti DVD:llä elokuva Sideways, joka sijoittuu sinne. Motelli jostain tanskalaiskylä Solvangista, ja ei kun bongaamaan elokuvasta tuttuja baareja ja maisemia.
Marko Hamilo

Kaliforniassa yksi paikka on ylitse muiden - ainakin minulle: Yosemiten kansallispuisto. Lumoava laakso, jylhät vuoret, vihreys ja karuus. Puistossa voi majoittua myös varausteltassa, kiva kokemus. Varattava vähintään 2-3 päivää. Majoitusvaraukset kannattaa tehdä mahdollisimman ajoissa, mielellään vuotta ennen. Puistomaksu 20USD (2004).
Yosemitesta ajo Lake Tahoelle, vajaa 300 km vie noin 8 tuntia, koska kerta toisensa jälkeen kiivetään 2000-3000 metrin korkeuteen. Ajo Yosemiten ylängön kautta on hieno kokemus.
Nanna Katavisto

Napan viinialueen miellyttävin paikkakunta oli eurooppalaistyylinen Sonoma. San Franciscosta voi ostaa autoon tarran “I love SF”.
Antti Eirola

Nyt on aika lähteä tien päälle. En ole vielä päättänyt omaa matkasuuntaamme, mutta tässä karttaharjoituksessa kuljetaan pohjoisesta etelään teidän vihjeittenne mukaan.

Matka on jaettu kolmeen osuuteen, joista ensimmäinen alkaa Kanadan rajalta ja päättyy Oregonin rannikolle Coos Bayn seuduille. Se on suunnilleen Crater Laken tasalla, mutta hieman pohjoisempana.

Jako kolmeen johtuu siitä, että rannikon kartta on saatava mahtumaan Hesarin Talviliitteen sivuille sellaiseen kokoon, että siitä saa kunnon tolkun. Nyt-liitteen kokoisen lehden sivu on sen mittainen, että kartta on jaettava vähintään kolmeen osaan (ellei sitten neljään).

Tässä siis vihjeistänne poimitut vinkit tälle osuudelle. Onko mielessänne paikkoja ja nähtävyyksiä, jotka listalta puuttuvat? Antaakaa palaa!

Ensi viikon alussa postaan kakkososuuden vihjeet (eli Coos Bay - San Francisco), ja luultavasti perjantaina on vuorossa loppupätkä Meksikon rajalle.

Tacoma rimmaa Tijuanan kanssa, mutta minä aloittaisin reissun jo Vancouverin puolelta. Vinkkini Vancouveriin ja Seattleen voi lukea HS:n arkistosta, koska olen molemmista kirjoittanut matkailusivuille jutut.
Marko Hamilo

Vancouver on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!
Itsekin matkan tehnyt

Suosittelen ehdottomasti lähtö- tai päätepisteeksi Kanadan Vancouveria (Washingtonistakin sellainen löytyy). Tuleva talviolympiakaupunki on todella upea, monitahoinen kaupunki ja suurkaupungiksi kodikas.

Yksi ajovaihtoehto Vancouverista etelään on Whidbeyn saaren (www.southwhidbey.com) kautta, jonne pohjoisesta siltayhteys; etelään Olympian niemimaalle on 30 minuutin lauttamatka (Keystone–Port Townsend). Sitten Port Angelesin kautta kohti etelää ja Oregonin Astoriaa. Upealle Tyynenmeren rannikolle on poikettava valtatieltä, muuten meri jää lähes huomaamattomaksi.

Toinen vaihtoehto Vancouverista/Tacomasta on Highway 95, jolta voi poiketa Mount St. Helensin kansallispuistoon (tulivuori purkautui 1982), jonka jälkeen kohti Astoriaa pitkin mahtavan Columbiajoen vartta.

Astorian suuren sillan nähdessään mykistyy. Sillan yli voi piipahtaa Washingtonin Long Beachilla, jonka kerrotaan olevan maailman pisin. Ajoaika Astoriasta reilut 30 minuuttia. Astoriassa upea merimuseo. Kaupunkiin voi tutustua mm. Arnold Schwarzeneggerin elokuvassa Kindergarden Cop.

Oregonin rannikolta löytyy mm. Tillamook-juuston kotikaupunki, etelämmässä on Crater Lake ja monta muuta luontokohdetta.
Nanna Katavisto

Washingtonin osavaltio on ainakin todella näkemisen arvoinen. Seattlessa suosittelen ehdottomasti Underground Walking Touria, Space Needleä ja valaidenbongausristeilyä (niitä järjestetään yleensä alkukeväästä syksyyn, ja jos hyvin käy, pääsee näkemään miekkavalaita).

Olympic-niemellä kannattaa myös käydä, varsinkin pohjoisrannikon pienissä kaupungeissa/kylissä, kuten Port Townsendissä. Olympic National Parkin pohjoiset sademetsät ovat jylhiä.
Anna

Seattle on mainio matkailukaupunki; siellä on kiva citypassi, jolla pääsee kohtuuhintaan akvariumiin, Space Needleen, eläintarhaan, ilmailumuseoon jne. Olympic National Park on aivan must, mm. sen jylhä Tyynenmeren rantaosuus. Sitä voi sitten verrata Tyynenmeren rantaan Kaliforniassa, Olympicissä ranta on karumpaa ja villimpää.

Oregonissa ehdoton kohde on Oregon Caves ja sen opastettu kierros.
Outi

Seattlen Downtown ei sinänsä kovasti poikkea muista amerikkalaisista isoista kaupungeista, tosin rantalaiturit (Piers) ja iso katettu tori (Pike Place Market) kannattaa käydä katsomassa. Jos mukana on teini, häntä saattaisi kiinnostaa Seattlen grunge-tyylinen puoli, jota ainakin yliopiston alueen pääkadulla (University Way) näkyy enemmän kuin keskustassa.
Anu

Jos olette liikkeellä Seattlessa viikkoa ennen juhannusta, kannattaa ottaa selvää paikallisesta traditiosta nimelta “Swede Day”. Tapahtumassa paikalliset pohjoismaista sukujuurta edustavat perheet juhlivat juhannusta.
Anna Maija

Aivan välttämätöntä on poiketa Seattlesta lähdettyä runsaan kahden tunnin ajon jälkeen Castle Rockin kohdalla I-5:ltä itään ja ajaa 70 km tietä 504 St. Helens-vuoren kansalliselle tulivuorimuistomerkille – Mount St. Helens National Volcanic Monument, kuten nähtävyyden virallinen nimi kuuluu.

Maanjäristys aiheutti 18.5.1980 sen, että kolmen kilometrin korkuisen tulivuoren huippu räjähti ja vuori mataloitui puolella kilometrilla. Valtavat näkymät, karhukin juoksi tien yli, lisää netissä osoitteessa www.fs.fed.us/gpnf/mshnvm

Huomattavasti rauhallisempi paikka on Grays Riverin hyvin piilotettu katettu puusilta – aivan kuin elokuvasta Hiljaiset sillat – jonka löytää ajamalla edellä mainitusta Castle Rockista 15 km etelään ja lähtemällä sitten Kelsossa I-5:ltä länteen nelostietä Tyyntämerta kohti.

Kelsosta on 60 km Grays Riveriin, ja vähän ennen sitä on viitta vasemmalle hienolle 1905 rakennetulle ja 1989 kunnostetulle sillalle. Tyylikästä rauhaa. Tarkat ajo-ohjeet ja valokuva löytyvät netistä osoitteesta www.dalejtravis.com

Puusillalta pääsee puolessa tunnissa mahtavan Columbiajoen suussa kuuden kilometrin pituista siltaa Oregonin puolelle mainioon, Heinolan kokoiseen Astorian pikkukaupunkiin. Tänne tuli 1800-luvun loppupuoliskolla runsaasti myös suomalaisia siirtolaisia metsätöihin ja kalastamaan.

Nykysiirtolaisista muistuttaa erinomainen Rose River Inn -majatalo (www.roseriverinn.com), jonka aitajuoksija Jaakko Tuomisen leski Kati omisti vielä vuoteen 2004 saakka.

Astoriasta lähtee etelään jylhää Oregonin rannikkoa pitkin tie US 101, jonka varrella näin ensi kerta tsunami-varoitusmerkkejä. Naureskelin niille silloin.

Jos yhä haluaa välttää moottoritien hurmaa, voi Astoriasta tulla US 26:tta pitkin Portlandin läpi ja I-5:n poikki kolmisensataa kilometriä kaakkoon ja kääntyä vähän ennen Mitchelliä vasemmalle Maalattujen kukkuloiden kansalliselle muistomerkille (Painted Hills National Monument), joka kuuluu laajan John Dayn kansallispuiston fossiilialueeseen. 30 miljoonaa vuotta vanhoja punakeltaisia ja okranvärisiä tuhkamäkiä kauniissa maisemassa.

Maalatuilta kukkuloilta pääsee takaisin I-5:lle, kun palaa vähän matkaa US 26:ta ja lähtee sitten Redmondin ja Bendin kohdalla US 97:ää etelään kohti komeaa Crater Lakea ja Pohjois-Kaliforniaa. Selkeä ja siisti majoituspaikka seudulla on Redmondista hieman länteen sijaitsevan Sistersin pikkukaupungin Sisters Motor Lodge (www.sistersml@bendnet.com).
Matti Häkkänen, suurlähettiläs eläkkeellä
Helsinki

Oregonissa Mount Hoodille nouseva höyryjunareitti on valtava kokemus päärynöiden kukinta-aikaan toukokuun alussa. Lumihuippuinen vuori, vanha juna ja silmänkantamattomiin jatkuvat kukkivat puut ovat kuin kauniista satukirjasta. Oregonissa myös Three Sisters - ja Bachelor-vuorten välillä kulkeva reitti on jyhkeää nähtävää…
Huisa

Portlandin lähellä suosittelen “vuorenrinteellä” kulkevaa vesiputousten reunustamaa pikkutietä (Multnomah Falls suurin ja komein putous tuolla reitillä, joka lähtee heti Portlandista kohti itää, n. 25km:n reitti).

Pienempinä pysähdyspaikkoina meillä oli matkan varrella Yachats (Oregonissa, aivan Tyynenmeren rannassa oleva pieni kylä) ja Crescent City (CA), joista jälkimmäinen oli joulupäivänä melkoisen autio ja eksoottinen… Mutta punapuumetsässä ei ollut ruuhkaa, ja merileijonia kaupungin satamalaitureilla saatiin ihailla oikein urakalla!

Rantatie Portlandista San Franciscoon on huikea.
Saara

Kaima kannattaa henkilöautoa, ja olen kallistumassa samalle kannalle. Jotenkin tyylimielikuviin ei istu se, että matkaa taittaisi laivamaisella matkailuautolla…

Johtuneeko elokuvista? Steve McQueen Bullittissa San Franciscon rinteillä pick upissa tai pakettiautossa? Bonnie ja Clyde liikkeellä kuorma-autolla? No way Jose!

Missasin joku aika sitten tv:stä tulleen leffan, joka on muistini mukaan tosi hyytävä road movie. Pääosassa taisi olla henkilöautoa ajanut Dennis Weaver (mm. Sheriffi McCloud), jota eräs rekka ryhtyi vainoamaan. Muistaako joku leffan nimen?

Ajelin joskus 1990-luvun alussa pari päivää amerikkalaisittain pienellä automaattivaihteisella autolla pari päivää Floridassa. Mielikuvaksi on jäänyt, että liikennettä oli, mutta tahti oli rauhallinen, suorastaan leppoisa.

Toinen ääripää osui kohdalle viime kesäkuussa Rooman kehätiellä. Se jos mikä oli olemassaolon taistelua autostradalla. Eräs Roomassa asunut tuttu varoitti muinoin Rooman liikenteestä sanomalla, ettei Roomassa pidä tuijotella peruutuspeiliin; perässä tulevat saavat itse pitää huolen itsestään.

Yhdysvaltain länsirannikon mittaisella matkalla lienee kaksi vaihtoehtoa: auto tai asuntoauto. Mutta kumpi on parempi kolmihenkiselle perheelle esim. neljäksi viikoksi?

Asuntoauto tarjoaisi samassa paketissa majoituksen; mutta ne näyttävät ainakin netissä aikamoisilta laivoilta… Millaisia mahtavat olla ajaa? Mihin ne saa pysäköityä? Mihin niillä ajava majoittuu? Jollekin kaupungin ulkopuolella olevalle leirintäalueelleko?

Henkilöauton etuina ovat varmaankin ketteryys ja pienemmät bensakulut. Mutta ne majapaikat… Kokemukseni paikallisista motelleista ovat vähäiset, mutta muistikuvani eivät ole kovin mieltäylentävät: kuluneita kokolattiamattoja, pinttynyttä tupakanhajua ym.

Mitäpä sanotte?