Jääkiekkomaailman mustin päivä

Jouni Nieminen | Julkaistu 8. 9. 2011 9:31

Se on tapahtunut ennenkin urheilujoukkueelle. Pahinta, mitä voi sattua. Koko joukkue tuhoutuu lento-onnettomuudessa. 43 ihmishenkeä menetettiin, 27 pelaajaa. Jaroslav Lokomotiv-joukkueen turma iski kovalla tavalla myös NHL-perheeseen. Jääkiekon surullisin kesä tuli juuri moninkerroin surullisemmaksi.

- – -

Ammattilaisjääkiekkojoukkueet matkustavat paljon. Ei pelkästään NHL:ssä, kaikkialla. On oikeastaan ihme, ettei onnettomuuksia tapahdu useammin. Lentomatkailun vaarallisuus ei ole suosittu puheenaihe pelaajien keskuudessa.

”Huolehdin vain niistä asioista, joihin pystyn vaikuttamaan”, on klassinen jääkiekkoilijan suusta tuleva lause muutenkin.

Jääkiekkokausi on juuri alkamassa. Edmontonissa lähes koko Edmonton Oilersin miehistö harjoittelee jo täydellä vauhdilla paikallisessa pikkuhallissa aamuisin. Sama jokaisella NHL-paikkakunnalla. Euroopassa kausi alkaa jo aikaisemmin. KHL-joukkueet ovat leireilleet jo heinäkuusta saakka. Jaroslav Lokomotiv oli juuri lähtemässä lentokoneella kohti Valko-Venäjän Minskiä avatakseen runkosarjan siellä torstaina kun kohtalo puuttui peliin.

The team is gone. Tämä oli uutinen, joka ei vieläkään tunnu todelliselta. Suomalainen KHL- ja NHL-selostaja Antti Mäkinen kertoi twitterissä olleensa juuri selostamassa kauden ensimmäistä KHL-otteluaan kun yhtäkkiä tieto Jaroslavin onnettomuudesta annettiin paperilla eteen. Epätodellinen tilanne.

Me NHL:n seuraajat unohdamme entiset liigassa pelanneet pelaajat nopeasti heidän jatkaessaan uraansa myöhemmin muualla. Jaroslavin tragedian nimilistalla näkyy nopeasti yhdeksän entistä NHL-pelaajaa. Kolme Stanley Cup-mestaria, Lady Byng-palkinnon voittaja, olympiakultamitalisti, maailmanmestareita.

Urheilujoukkueet ovat kohdanneet samanlaisia tragedioita aikaisemminkin. Venäjällä tapahtui vuonna 1950 ilmavoimien joukkueen onnettomuus, josta vain yksi pelaaja selviytyi hengissä, sillä hän ei ollut lennolla. Tuo pelaaja tunnetaan Kanadassa erittäin hyvin, sillä vuonna 1972  Vsevolod Bobrov oli Neuvostoliiton joukkueen päävalmentaja historiallisessa pelisarjassa Kanadaa vastaan.

Muistan pikkupoikana kuulleeni tarinan Manchester Unitedin jalkapallojoukkueesta, joka menetti 8 pelaajaa Länsi-Saksassa vuonna 1958 tapahtuneessa lento-onnettomuudessa. Sir Bobby Charlton oli pelastuneitten joukossa. Vuonna 1961 USA:n taistoluistelu menetti lähes kaikki huipputason valmentajansa, luistelijansa ja joukkueenjohtajansa vuosiksi eteenpäin Belgiassa heitä kuljettaneen koneen syöksyttyä maahan. 18 kuollutta urheilijaa, 16 muuta.

Yhdysvaltojen ja Kuuban kamppailun ollessa kovimmillaan amatöörinyrkkeilyssä, USA:n nyrkkeilymaajoukkue menetti 14 nyrkkeilijää ja 8 muuta toimijaa puolalaisen koneen pudottua lähellä Varsovaa vuonna 1980. Hollywood teki vuonna 2006 elokuvan ”We are Marshall”, joka perustui tositarinaan Marshall-yliopistojoukkueesta, joka menetti vuonna 1970 lento-onnettomuudessa koko 37 pelaajan amerikkalaisen jalkapallojoukkueensa valmentajineen, huoltajineen ja johtajineen.

NHL menetti lähes päivälleen 10 vuotta sitten Ace Baileyn ja Mark Bavisin syyskuun 11. terroristi-iskussa New Yorkissa.

Kaikkia näitä, ja muita vastaavanlaisia tapauksia muistetaan ja menetettyjen muistoa kunnioitetaan tällaisena päivänä.

- – -

Jääkiekkojoukkueeseen kuuluu monenlaisia ihmistyyppejä ja tarinoita. Lokomotiv Jaroslavin kohtalokkaalla lennolla istui vanhempia pelaajia uransa ehtoopuolella, kuten kaiken nähnyt slovakki Pavol Demitra ja nuoria uransa alussa olleita pelaajia.

Kaksi jäsentä Venäjän viime talven junnujen maailmanmestarijoukkueesta.  Joukkueen mukana lennolla oli neljä Jaroslavin oman A-junnujoukkueen pelaajaa. Koneessa istui nuori 21-vuotias Juri Urychev, joka oli loukkaantunut eikä muutenkaan pelikelpoinen viime kevään playoffseissa saadun pelikiellon takia.

Junnujen maailmanmestari Daniil Sobochenko oli käynyt San Jose Sharksin prospektileirillä kesällä. Hän oli ottanut paikan edustusjoukkueesta. 23-vuotias Alexander Vasyonov pelasi viime kaudella 18 ottelua New Jersey Devilsin paidassa ja oli päättänyt palata kotiin kolmen pääasiassa AHL:ssä pelatun vuoden jälkeen.

Tuossa charter-koneessa katosi paljon tuttuja jääkiekon pelaajia ja paljon jääkiekon tulevaisuutta, jota emme koskaan saa nähdä.

Kaikkein raskain tragedia on tietenkin pelaajien perheille. Kun nelisenkymmentä nuorta miestä kuolee samanaikaisesti, he jättävät jälkeensä ison joukon vaimoja, pieniä lapsia ja muita perheenjäseniä. Tätä mustaa päivää ei tulla unohtamaan ikinä.

- – -

En tunne KHL-jääkiekkoa kovin hyvin. En ole koskaan nähnyt pelejä livenä. Liiga on elänyt pelaajien tarinoissa ja muissa raporteissa. Jaroslav on vanha kaunis kaupunki, jolla on pitkät jääkiekkoperinteet. Lokomotiv on voittanut maansa mestaruuden kolmesti ennen KHL-aikoja. Jaroslav sijaitsee Volgan rannalla. Paikallinen rautatie on toiminut jääkiekkoseuran sponsorina, siksi nimi Lokomotiv. Aleksei Yashin pelasi Jaroslavissa. Toni Salmelainen pelasi seurassa aikaisemmin.

Käsittääkseni Jaroslavin Lokomotiv on yksi Venäjän parhaista jääkiekkoseuroista. Sillä on erittäin hyvä junnutuotanto. Se oli yksi ensimmäisistä, joka rakensi hyvän uuden jäähallin. Se tekee asiat oikein.

Jääkiekkoseuralla on tunnetusti kaikenlaisia yhteyksiä suomalaiseen jääkiekkoperheeseen. Kaikki minun sukupolveni suomalaispojat muistavat Jorma Valtosen maalivahtina. Valtonen on Jaroslavin maalivahtivalmentaja, joka ei ollut kohtalokkaalla lennolla. Emme voi edes kuvitella, millainen päivä keskiviikko oli hänelle tai joukkuetta aikaisemmin valmentaneille suomalaisille, kuten Kari Heikkilälle tai Kai Suikkaselle.

Washington Capitalsissa pelannut maalivahti Semyon Varlamov on yksi kaupungin ja seuran kasvatteja ja tämän päivän on täytynyt olla hänen nuoren elämänsä pahimpia. Varlamovin tarkoituksena oli palata kotiin juuri tähän joukkueeseen jos hänestä olisi tullut rajoitettu vapaa agentti heinäkuun ensimmäisenä. Vajaat 24 tuntia ennen määräaikaa hänet kaupattiin Colorado Avalancheen. Hän olisi hyvin voinut olla yksi koneessa istuneista.

KHL:ssä on 24 joukkuetta, jotka pelaavat monella aikavyöhykkeellä. Välimatkat ovat pitkät. Yleensä pelaajat kertovat kokemuksen liigassa pelaamisesta olleen positiivisen.

- – -

27 kuolleen pelaajan ja valmentajien joukossa on joitakin NHL:stä tuttuja nimiä. Tarkoitus ei ole väheksyä tai olla kunnioittamatta muita onnettomuuden uhreja, vain kertoa NHL-pelaajista. Tässä heistä muutamia:

Joukkueen valmentaja Brad McCrimmon oli hyvin tuttu entisenä NHL-puolustajana ja apulaisvalmentajana NHL:n seuraajille. Hän toimi vielä viime kaudella Mike Babcockin apulaisena Detroit Red Wingsin penkin takana. ”Beast” tai ”Sarge” valmensi 11 ja puoli vuotta NHL:ssä apulaisvalmentajana; Long Islandilla, Calgaryssä, Atlantassa ja Detroitissa.

Myös hän oli lähtenyt Venäjälle elämään unelmaansa: hän halusi vuosien ajan valmentaa päävalmentajana, mahdollisuus tarjottiin Jaroslavista. Suunnitelma oli hankkia ykkösen kokemusta KHL:stä ja sitten palata päävalmentamaan NHL:ään jonain päivänä.

Pelaajana McCrimmon oli Nicklas Lidströmin ensimmäinen pakkipari NHL:ssä. Vuosia myöhemmin Lidströmin voittaessa jo seitsemännen Norris-palkintonsa McCrimmon oli hänen valmentajansa. McCrimmon osasi ottaa nuoria tulokkaita siipiensä suojaan pakkiparina. Nuori Chris Pronger Hartfordissa, Gary Suter Calgaryssä, ihan alussa molempien ollessa vielä kokemattomia NHL-pelaajia myös Ray Bourque Bostonissa. Hän tavallaan valmensi ja opetti muita pelaajia näin jo pelaaja-aikoinaan.

Philadelphia Flyersin omistaja Ed Snider sanoi keskiviikkona McCrimmonin muodostaneen Mark Howen kanssa parhaan puolustajaparin Flyersin historiassa.

McCrimmon pelasi 1,222 NHL-ottelua kovana puolustavana pakkina. Hänen parhaiten mieleenjäänyt vahvuutensa oli taito antaa kova syöttö omasta päädystä suoraan keskiviivan alla vauhtia hakevan hyökkääjän lapaan. Brad McCrimmonin plusmiinustilasto kaudella 1985-86 oli uskomaton plus 83, koko uran plus 444.

Stanley Cupin finaaleissa Philadelphia Flyersin paidassa ja mestaruus Calgaryssä keväällä 1989. Reilu old-school kiekkomies.

- – -

Pavol Demitra oli loistava jääkiekkoilija. 16 vuoden NHL-ura takana, kolme kertaa All Star-pelissä, Lady Byng-palkinto vuonna 2000. Nopeutta ja taitoa. Erittäin vaarallinen tutkapari St.Louis Bluesissa vierellään Keith Tkachuk.

Viimeiset muistot Demitrasta ovat Vancouverin olympiakisoista. Slovakia esiintyi jättiläisen kaatajana ja juuri Demitra oli todella lähellä laittaa kiekon Roberto Luongon selän taakse ja pudottaa lopulta kultamitalin voittaneen Kanadan semifinaalissa. Hän pelasi todella mahtavasti pienen kotimaansa sinisessä maajoukkuepaidassa voittaen pistepörssin maailman parhaitten pelaajien turnauksessa 35-vuotiaana.

Luongon ja Demitran kohtaaminen ottelun jälkeisessä kättelyssä oli yksi olympiakisojen jääkiekon hienoimmista hetkistä.

Slovakia ei missään vaiheessa väsynyt eikä luovuttanut. Se vain painoi päälle Demitran johdolla. Tässä hänen rankkarimaalinsa, joka kaatoi Venäjän.

Pavol Demitra oli tähtipelaaja NHL:ssä. Kolme kertaa top-10 joukossa pistepörssissä. Slovakian paita päällään hän oli supertähti.

- – -

Karlis Skrastins oli kova NHL-pakki, jonka nimissä on yksi liigan epävirallisista teräsmiesennätyksistä. Hän pelasi enemmän otteluja peräkkäin puolustajana kuin kukaan muu, 495. Entinen ennätys oli Tim Hortonin nimissä. Kumpikaan NHL:n teräsmiespakeista ei elänyt vanhaksi. Tuollaista ennätystä ei saa haltuunsa ellei pelaa paljon loukkaantuneena. Latvialainen Skrastins valmistautui NHL-uraansa varten Turussa. Hän lähti taalakaukaloihin vähän myöhemmin, 23-vuotiaana.

Hän oli puolustaja, joka ei epäröinyt laittaa itseään likoon joukkueen puolesta. Vahvuutena laukausten blokkaukset. 832 ottelua NHL:ssä, viime kaudella vielä Dallasissa. Karlis Skrastins oli pakki, joka pystyi pelaamaan vastustajan parhaita vastaan. Hän pelasi kovaa fyysistä peliä, ei tehnyt paljon pisteitä. Todellinen joukkuepelaaja.

- – -

Josef Vasicek oli isokokoinen sentteri, jolla oli paljon lahjakkuutta uransa alkuaikoina. Hän pelasi A-junnukiekkoa Sault Ste. Marie Greyhoundsissa ja NHL-ura lähti liikkeelle hitaasti. Hän lähti 16-vuotiaana Pohjois-Ontariossa sijaitsevaan pieneen kaupunkiin jahtaamaan jääkiekkounelmiaan, osaamatta sanaakaan englantia. ”Iso Joe” valittiin toisella OHL-kaudellaan klassisen kanadalaisen junnujoukkueen kapteeniksi. Raleighssa hänet muistetaan ikuisesti 2002 kevään playoffseista, joissa hän teki voittomaalin New Jersey Devilsiä vastaan.

Hän antoi myös syötön Martin Gelinasin jatkoaikamaaliin Torontossa pelatussa kuudennessa ottelussa konferenssifinaaleissa. Tuon ottelun voitto vei Canesit Stanley Cup-finaaliin. Tässä Vasicekin maali finaalin kolmannessa pelissä.

Ison Joen nimi löytyy Stanley Cupista 2006 Carolina Hurricanesin jäsenenä. Loukkaantumiset hidastivat kehitystä nuorena NHL-pelaajana ja juuri kuin hän näytti päässeen omilleen liigassa hän katosi KHL:ään kolme vuotta sitten. Hän ehti pelata 460 ottelua NHL:ssä.

- – -

Ruslan Salei oli kova NHL-pakki 917 ottelussaan. Hän oli yksi alkuaikojen Anaheimin Mahtiankoista. Salei pelasi kovalla särmällä sääntökirjan reunalla tasapainoillen. Viime kaudella Detroit Red Wingsissä. KHL-kauden avauksen piti olla hänen kotiinpaluunsa Valko-Venäjälle ja Minskiin.

Tässä hänen NHL-uransa suurin maali Stanley Cup-finaalista 2003.

- – -

Karl Rachunek pelasi 371 ottelua NHL-puolustajana Ottawassa, New York Rangersissä ja New Jersey Devilsissä.

- – -

Valmentajat Igor Korolev ja Aleksandr Karpovtsev olivat hyvin tunnettuja entisiä NHL-pelaajia. Molemmat vasta 41-vuotiaita. Karpovtsev oli iso pakki, hyvä sijoittuja, joka oli ensimmäisten Stanley Cupiin nimensä saaneiden venäläiskiekkoilijoitten joukossa New Yorkissa vuonna 1994. 596 NHL-ottelua.

Korolev oli erittäin taitava hyökkääjä, joka pelasi 795 ottelua NHL:ssä 12 vuotta kestäneellä urallaan.

- – -

Stefan Liv oli Ruotsin kakkosmaalivahtina olympiakultamitalijoukkueessa vuonna 2006. Hän oli Detroitin varaus, joka pelasi kaudella 2006-07 Pohjois-Amerikassa Red Wingsin farmijoukkueissa.

- – -

Tragedia aiheutti myös lisätragediaa: myöhemmnin keskiviikkona raportoitiin, että Sergei Ostapchuk-nimisen pelaajan äiti sai sydänkohtauksen ja kuoli kuultuaan poikansa kohtalosta.

- – -

Vancouver Canucks on muutamassa vuodessa seurana ja perheenä joutunut kestämään tragedian toisensa jälkeen. Nuori ja lupaava Luc Bourdon kuoli moottoripyöräonnettomuudessa. Taylor Pyattin kihlattu morsian Carly Bragnalo kuoli liikenneonnettomuudessa. Rick Rypien. Ja nyt Pavol Demitra.

Vancouver, Detroit, St. Louis, Dallas, Los Angeles, Carolina, Chicago, Ottawa, Nashville, Colorado, Florida, Long Island, Anaheim, New York, New Jersey, Boston, Philadelphia, Calgary, Hartford, Phoenix, Atlanta.

Tuossa joitakin NHL-paikkakuntia, joitten joukkueissa Jaroslav Lokomotivin joukkueen pelaajat olivat joskus pelanneet tai valmentaneet. Ainakin kaikilla noilla paikkakunnilla heidät muistetaan ja heillä on vieläkin ystäviä. Jääkiekkomaailma on pieni.

Detroitissa Mike Babcock vietti monta tuntia keskiviikostaan lohduttamalla Brad McCrimmonin leskeä ja kahta nuorta lasta. Babcock tunsi hyvin Ruslan Salein, joka pelasi myös Anaheimissa hänen valmennuksessaan. Saleilla oli vaimo ja kolme lasta, joista nuorin syntyi maaliskuussa.

”Ensimmäinen ajatus on shokki”, sanoi Babcock nhl.comille. ”Me kaikki lennämme tässä busineksessa. Emme koskaan ajattele tai kanna huolta asiasta.”

”Toinen ajatus on halaa lapsiasi ja tee niin paljon heidän kanssaan kuin voit. Älä siirrä mitään huomiseen, sillä et voi tietää, koska oman numerosi aika koittaa.”

Tässä Babcockin ja Nicklas Lidströmin mediatilaisuus Detroitissa keskiviikkona hockeytownblog.comilta.

Tämä musta päivä oli todella musta myös täällä Kanadassa. Itäeurooppalaiset jääkiekkoilijat ja venäläiset joukkueet eivät ole enää jääkiekon kotimaassa kasvottomia ulkomaalaisia. Jokaisen KHL-joukkueen pukukopissa istuu useampi pelaaja, joka tunnetaan hyvin Kanadassakin. Niin myös Jaroslavin joukkueen. Kahden pelaajan NHL-agentti asuu täällä Edmontonissa, esimerkiksi.

- – -

Lento-onnettomuuksia tapahtuu kaikkialla. Kuulemme usein uutisista lento-onnettomuuksista. Niin ja niin monta kuoli. Sitten jatkamme elämäämme. Ehkä tämä tapaus veti hiljaiseksi, koska uhreina oli kokonainen jääkiekkojoukkue.

Tätä ei voida pitää pelkästään venäläisenä ongelmana. Silti, onnettomuuteen joutumisen todennäköisyys on raporttien mukaan 10-13 kertaa suurempi Venäjän ilmatilassa kuin esimerkiksi Länsi-Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa. Ei ole vielä aika ryhtyä syyttelemään Venäjän kauheata tilastoa lentoturvallisuudessa, mutta tällaisen onnettomuuden jälkeen – oli matkustajina ketä tahansa – tutkimuksia on tehtävä ja koviin kysymyksiin on vastattava.

KHL:lle, suhteellisen nuorelle ammattilaisliigalle tämä on todella vakava haaste. Liiga on tunnettu siitä, miten rikkaat omistajat heittävät uskomattomia summia pelaajille halutessaan.  On odotettavaa, että tämän jälkeen samaa rahanheittoa tehdään myös matkustusturvallisuuden parantamiseksi.

Nuoren Aleksei Cherepanovin kuoltua turhaan liigassa muutettiin pelaajien turvallisuuskäytäntöjä nopeasti. Sama on odotettavissa nyt.

Lokomotivin onnettomuudessa käytetty kone Jak-42 oli malliltaan neuvostoaikojen peruja, vaikkakin rakennettu vuonna 1993. Koneen seuraava huolto oli varattu lokakuun ensimmäiseksi.

NHL:llä on erikseen säännöt ja suunnitelmat sen varalta, että tällainen tragedia tapahtuisi. Liigan varapresidentti Bill Daly on tänään kertonut tästä hätäsuunntelmasta, jota kukaan ei koskaan halua käyttää.

Pelaajien perheitten tulevaisuuden turvaamiseksi on olemassa vakuutukset ja joukkueensa menettänyt seura autettaisiin uuteen alkuun laajennusdraftiä muistuttavalla varaussuunnitelmalla. Jokainen joukkue saisi suojella tiettyä määrää pelaajistaan ja lopuista pelaajansa menettänyt seura saisi varata itselleen uudet.

- – -

”Paljon hyviä ihmisiä kuoli tänään Venäjällä, jääkiekkomaailma on pieni”, sanoi ESPN:n Barry Melrose. Yahoo Sportsin toimittaja Dmitri Chesnokovin mukaan yksi Lokomotivin pelaajista, Aleksander Galimov on vielä hengissä taistellen elämästään. Valot ovat vielä päällä hänen sairaalahuoneessaan.

Toisen venäläistoimittaja Slava Valamudin mukaan yksi lentokoneen miehistön jäsenistä, Alexander Sizov, on myös hengissä. Todella rankka päivä Pohjois-Amerikassa vaikuttaville venäläistoimittajille.

Onnettomuudessa menehtyneitä tuodaan paikalliselle ruumishuoneelle, jossa omaiset käyvät heitä tunnistamassa.

KHL:n johto pitää raporttien mukaan kokouksen aikaisin torstaiaamuna Moskovassa. Jaroslavin joukkue kootaan ilmeisesti jollain tavalla muista joukkueista. On odotettavissa, että torstaiksi suunnitellut ottelut peruutetaan.

”Tämä on lajimme historian mustin päivä”, kirjoitti IIHF:n Rene Fasel tiedonannossaan. ”Vaikka tämä tapahtui tuhansien mailien päässä kotiareenoiltamme, tämä tragedia edustaa katastrofaalista menetystä jääkiekkomaailmalle – NHL-perhe mukaanlukien, joka menetti monta isää, poikaa, joukkuekaveria ja ystävää, jotka omana aikanaan loistivat meidän liigassamme”, tuli Gary Bettmanilta.

- – -

Pavol Demitran ja Josef Vasicekin NHL-agentti Ritch Winter sanoi tänään radiossa: ”On uskomatonta ajatella, miten paljon nämä kaverit uhraavat jääkiekon eteen. Puhumme rahasta eikä kukaan tunne sympatiaa jääkiekkoilijoita kohtaan sen takia. Ehkä meidän kaikkien tulisi ajatella, miten vähän meidän piti uhrata tullaksemme kirvesmiehiksi, juristeiksi tai urheilutoimittajiksi. Me emme joutuneet uhraamaan niin paljon kuin nämä kaverit joutuivat.”

”Meidän tulisi arvostaa heitä, koska he ovat gladiaattoreita. He tekevät paljon uhrauksia, jotta me voimme nauttia peli-illasta ystäviemme kanssa katsoen peliä, jota itsekin pelasimme ja jota opimme rakastamaan. Valitettavasti tänään moni heistä joutui uhraamaan paljon enemmän kuin olisimme ikinä odottaneet.”

”Tehkää tänään jotain kaikkien näitten nuorten miesten muistoksi: hakekaa lapsenne aikaisemmin ja viettäkää iltapäivä heidän kanssaan”.

”Niin Pavol aina teki.”

- – -

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton.

Twitter

Jouninposti@shaw.ca

15 vastausta artikkeliin “Jääkiekkomaailman mustin päivä”

  1. Steve Larmerin purkka kirjoittaa:

    Tummaa, mustaa ja sysimustaa. Hiljaiseksi vetää, ei löydy sanoja. Kauhea, järkyttävä uutinen. Ei tässä voi muuta kuin toivoa voimia omaisille ja sytyttää illalla kynttilä kaikessa hiljaisuudessa.

  2. nhl-jäbä kirjoittaa:

    eniten vetää sanattomaksi ja luonnottomaksi tilanteen se, että kautta aikain slovakki-suosikkini demitra (st louisin alkuajoista asti) on poissa,koskaan aikasemmin julkkiksien kuolema ei ole tuntunut missään..siinä meni 4:n parhaan joukossa oleva khl-liigan joukkue,lähiomaisten tunteesta mull ei oo mitn käsitystä

    syvin ja nöyrin kunnioitukseni lokomotiv jaroslavlille

  3. nhl-jäbä kirjoittaa:

    vielä lisäys:kiekkokortti pavolista on ensimmäinen muistoni ja siis sens-paidassa

  4. Bob Saget kirjoittaa:

    Pikkupoikana kun lätkin kiekkoa ja esitin puolustajaa, olin toinen -94 mestareista Zubov tai nyt menehtynyt Karpovtsev.

    Demitra oli yhdessä Gaborikin kanssa suosikkini slovakeista.

    Tajutonta.

  5. Waco kirjoittaa:

    Aivan kamalaa kuulla näistä asioista…Tämä on jääkiekkoperheen musta vuosi. Paljon voimia omaisille ja kiitos Jounille kunnioittavasti kirjoitetusta tekstistä.

  6. olli kirjoittaa:

    Hieno kirjoitus, järkyttävä tapahtuma. Kylmiä väreitä täälläkin väristellään.

  7. Suntio kirjoittaa:

    Syvin osanottoni menehtyneiden omaisille, jääkiekkoväelle, ja kaikille ketä tämä tragedia koskettaa. Täytyy myös omalta osaltani todeta että ei ikinä aikaisemmin ole mikään julkisesti uutisoitu kuolemantapaus koskettanut näin paljon. Menehtyneet eivät kuitenkaan olleet mitään kasvottomia nimiä listalla, vaan monet ovat hyvinkin tuttuja ja tarkkaan vuosien varrelta seuraamiani kavereita. Stefan Liv tulee ensimmäisenä mieleen, olen kaverin otteita seurannut kohtalaisen tarkkaan viimeiset 10 vuotta. Ja nyt sitten on mies poissa maan päältä. Kertakaikkisen rankka asia, enkä häpeä myöntää että itsekin vuodatin kyyneleitä kun uutinen eilen osui silmiini. Jaksamista ja voimia kaikille ketkä ottavat osaa tähän suruun.

  8. Janne kirjoittaa:

    Useampi tippa tullut silmäkulmaan eilen ja tänään, todella surullista. Pavol Demitra, Ruslan Salei, Karlis Skrastins… Siinä mm. pelaajia joita aina seurannut ja etenkin Demitra ollut yksi niistä pelaajista joita olen kunnioittanut ja aina toivonut hyvää, vaikka pelaisikin omaa suosikkijoukkuettani vastaan. Jääkiekkomaailma menetti todella paljon eilen.

    Eniten kuitenkin sydäntä särkee ajatus omaisista ja siitä mitä he joutuvat käymään juuri nyt lävitse. Eräs tarina, joka toi kyyneleet silmään tänä aamuna on erään Dallasilaisen kuljetusfirman työntekijän kertomus, kun hän joutui eilen viemään Karlis Skrastinsin perheen Dallasin lentokentälle lennolle Eurooppaan: http://achicksperspective.wordpress.com/2011/09/07/reality-check/

    Kiitos Jouni erittäin kunnioittavasta kirjoituksesta! Toivotaan, että jääkiekkoileva maailma ei joudu enää kohtaamaan ikäviä uutisia tällä kaudella. Niitä on ollut nyt jo aivan liikaa.

  9. #4 Bobby Orr kirjoittaa:

    Vaikea kommentoida mitään tai ainakaan mitään järkevää.. surullinen päivä koko maailman jääkiekolle.

  10. Speedy kirjoittaa:

    Sen verran korjausta, että ”Koneen seuraava huolto oli varattu lokakuun ensimmäiseksi.” totuus oli että lokakuun ensimmäisenä päivänä konetta ei olisi enään saanut käyttää olleenkaa venäjällä. Lisäksi kyseiset koneet ovat olleet viimeiset 7 vuotta EU:n ”mustallalistalla” eli ns. high-risk.

    Vielä lisäyksenä, että koneen tankkauksessa oli käytetty halvinta polttoainetta ja se on osasyynä miksi kone ei saanut tarvittavaa korkeutta.

  11. js kirjoittaa:

    Hieno kirjoitus ikävästä asiasta.

    Boogaard, Rypien, Belak, Demitra, Salei, Skrastins, Vasicek, Liv… Hirvittävä määrä itselle tuttuja pelaajia yhden kesän aikana. Mitä ihmettä? Jääkiekon jumalat ovat vihaisia jostakin?

  12. Nollataulu kirjoittaa:

    js: Syynä jääkiekkojumalien vihaan on vain ja ainoastaan Vancouver..öö..eikun NHL?!

    Noh, mennään asiaan.

    ”Lento-onnettomuuksia tapahtuu kaikkialla. Kuulemme usein uutisista lento-onnettomuuksista. Niin ja niin monta kuoli. Sitten jatkamme elämäämme. Ehkä tämä tapaus veti hiljaiseksi, koska uhreina oli kokonainen jääkiekkojoukkue.”

    Hyvin kirjoitettu Jouni. Mietin tuota samaa asiaa itseasiassa ke-iltana 22oo uutisia katsoessani. Eipä normaalisti tollanen tapahtuma juurikaan hetkauta, koska ne tosiaan olivat kasvottomia ihmisiä itselleni, eikä millään tavalla vaikuta normaaliin päivääni. Jääkiekkomiehelle tämmöinen on kuitenkin aivan eri juttu.

  13. LT kirjoittaa:

    ”Tragedia aiheutti myös lisätragediaa: myöhemmnin keskiviikkona raportoitiin, että Sergei Ostapchuk-nimisen pelaajan äiti sai sydänkohtauksen ja kuoli kuultuaan poikansa kohtalosta.”

    Tämä vissiin osoittautui uutisankaksi: http://yarnovosti.com/index.php?mod=news&cid=3&id=32480

  14. Salkin kirjoittaa:

    On kyllä itsellä vetänyt hiljaiseksi siitä lähtien kun uutisesta kuulin. Jotenkin vaikea käsittää tapahtunutta ja sitä kuinka surullinen asia tämäkin on. Pitää vain toivoa että, omaiset jostain saavat apua ja uskaltavat myös ottaa sitä vastaan. Samalla mielestäni on hienoa millä tavalla Jaroslavia pyritään auttamaan että, joukkue saataisi sinne kasaan, sillä varmasti koskettaa koko kaupunkia tapahtunut ja varmasti kaupunkilaisille on todellista kriisiapua se että, entisiä Jaroslavin pelaajia muissa seuroissa on ilmottautunut vapaaehtoisiksi tulla pelaamaan vanhan seuransa väreissä.

    Juuri sen takia tämä itseäni varmaan järkyttää enemmän kuin jos koneessa olisi ollut vaikka 100 turistia. Ihan sen takia kun tämä joukkue koskettaa niin montaa ja niin välittömästi. Karri Rämönkin kommentti aamujäältä että, ”kukaan ei puhunut harjoituksissa” Kertoo siitä kuinka syvälle tämä koskettaa koko KHL:ää. Samalla sitä alkaa ymmärtämään sitä kuinka jääkiekkoilijat suhtautuvat toisiinsa.
    Katsoin myös tuon klipin Demitran ja Luongon kättelystä pelin jälkeen ja jäi sellainen tunne että, nyt lähti todella merkittävä pelaaja taivaitten kaukaloihin. Toivon että, Jaroslav Lokomotiv tästä pääsee jaloilleen kuin myös toivon KHL:n toipuvan tästä. Vaikkakin itse pidän enemmän NHL:stä kuin KHL:stä on nykypäivänä selvää että, molempien olemassa olo tekee molemmista liigoista parempia.

  15. Barry kirjoittaa:

    Kysymyksessä oli ”negligent homicide”. Piste.

Kommentoi