Positiivisia NHL-huomioita

Jouni Nieminen | Julkaistu 18. 3. 2010 8:39

Kaksi viikkoa sitten olimme kaikki tosi innoissamme jääkiekosta. Vancouverin olympialaiset olivat päättyneet ja odotimme innokkaasti NHL-pelien taas jatkuvan.

Nyt, kaksi viikkoa myöhemmin tuntuu siltä kuin NHL-jääkiekko olisi menettänyt kaiken kisojen aikana aikaansaadun momentumin. Vaikka puhutaan kahdesta tai kolmesta ikävästä tapauksesta ja vaikka kaudessa pelataan jotain 1240 ottelua, NHL ei ole näyttänyt hyvältä ihan viime päivinä.

- – -

Kun NHL-jääkiekko vielä kaksi viikkoa sitten sai paljon huomiota osakseen kaikista oikeista syistä, nyt laji on saanut paljon huomiota kaikista vääristä syistä.

Niinpä on aika tehdä muutama positiivinen huomio NHL:stä.

- – -

Vesa Toskala sai toisen aloituksensa Calgary Flamesin paidassa Denverissä keskiviikkona ja otti toisen voittonsa. Edellinen tuli Minnesota Wildia vastaan.

Toskala joutui aika hyvälle koetukselle ottelun toisessa erässä Avsin yrittäessä rynnäkköä ja aivan lopussa, mutta hän selviytyi hyvin.

Flamesin ongelmana oli pitkään kakkosmaalivahtipelin taso. Curtis McIlhanney voitti viime kaudella yhden pelin ja tällä kaudella neljä. Toskalassa playoffpaikasta kynsin hampain taisteleva Albertan ykkösjoukkue on saattanut löytää sopivan kakkosen Miikka Kiprusoffille.

Mielenkiintoisesti Calgary oli ennen keskiviikon ottelua hävinnyt tällä kaudella kaikki kolme aikaisempaa peliään Coloradoa vastaan, kaikki vielä maalein 3-2.

Edellisen kakkosmaalivahdin aikaan näytti usein jotenkin siltä, ettei Flamesillä ollut luottoa vahtiinsa. Peli Toskalan edessä oli paljon vapaampaa. Hyvä seurata lopussa, miten kiitolliset Flames-pelaajat kävivät onnittelemassa Toskalaa yksi kerrallaan.

- – -

Colorado Avalanchestä puheenollen, Avsin joukkueenjohto on varmasti aika tyytyväinen siirtotakarajadiiliinsä, jolla Phoenixissä alisuorittanut Peter Mueller tuotiin Denveriin.

Avalanchessa Mueller on kahdeksassa ottelussa tehnyt jo neljä maalia ja 11 pistettä. Mueller täyttää 22 vuotta ensi kuussa.

- – -

Phoenixiin siirtynyt Lee Stempniak on toinen pelaaja, jolle paikkakunnan vaihdos on tehnyt hyvää. Sekä valmentaja Dave Tippett että GM Don Maloney ennustivat juuri niin käyvän.

Stempniak on kuudessa Coyotesissa pelaamassaan ottelussa tehnyt kuusi maalia ja 8 pistettä.

- – -

Kisa Hart-palkinnosta on kaikkein mielenkiintoisin Las Vegasin gaalaviikonlopun lähestyessä kesäkuussa. Pakko laskea Henrik Sedin ehdokkaiden joukkoon. Alexander Ovechkin tulee voittamaan Hartin helposti, hän on ollut runkosarjan paras pelaaja runkosarjan parhaassa joukkueessa.

Näitten kahden lisäksi kisassa on mukana todennäköisesti muutama maalivahti. Ilja Bryzgalov Phoenixistä, Craig Anderson Coloradosta ja Ryan Miller Buffalosta ovat lähimpänä.

- – -

NHL ottaa torstaisen Pittsburgh Penguins vs. Boston Bruins ottelun erittäin tosissaan.

TSN:n mukaan NHL:n varapresidentti Colin Campbell ja tuomareiden päällikkö Terry Gregson tulevat puhumaan ennen ottelua sekä molemmille managereille – Bostonin Peter Chiarellille ja Pittsburghin Ray Sherolle – sekä molemmille päävalmentajille – Bostonin Claude Julienille ja Pittsburghin Dan Bylsmalle – varmistaakseen, että mahdolliset tilien tasoitukset pidetään kohtuullisissa rajoissa.

Erotuomareiksi tähän odotettuun urheilujuhlaan on vielä varmuuden vuoksi määrätty kaksi kokeneimpaa seeprapaitaa, Bill McCreary ja Stephen Walkom.

- – -

Toisen vuoden pelaajille ei ole olemassa virallista NHL-palkintoa, mutta Tampa Bay Lightningin Steven Stamkos voittaisi sen varmasti jos olisi.

Ensimmäinen Stamkosin peliä seuratessa huomionherättävä asia on hänen laukauksensa. Se pitäisi olla jokaisella laukomisvideolla esimerkkinä junnuille siitä, miten kiekkoa pitää laukoa jääkiekossa.

Aina puhutaan siitä, miten Gary Roberts ehti Tampassa opettaa nuorelle Stamkosille miten ammattilainen harjoittelee kaukalon ulkopuolella. On käsittämätöntä, miten lupaava ensimmäisen vuoden pelaaja on vajaassa vuodessa noussut aivan koko NHL:n eliittiin.

Tampa Bay Lightning on itse asiassa yksi viihdyttävimmistä joukkueista katsoa NHL:ssä juuri nyt. Steven Stamkosin tulevaisuuden kehitystä on erittäin mielenkiintoista seurata. Kun hänestä tulee vähän vanhempi, vähän vahvempi ja parempi puolustuspelaaja, Stamkos tulee olemaan yksi NHL:n parhaista pelaajista vielä vuosia.

- – -

Hyvä esimerkki todellisen johtajuuden merkityksestä jääkiekossa tuli viime viikolla Edmontonissa asuvan entisen NHL-pelaaja Rob Brownin kertomana. Rob pelasi 90-luvun alussa ja lopussa Pittsburghissä. Hän teki itse asiassa 20-vuotiaana 49 maalia ja 119 pistettä yhdellä kaudella samassa ketjussa Mario Lemieuxin kanssa.

Brown kertoi Pensin valmentajien näyttäneen joukkueelle videon täysin merkityksettömästä Detroit Red Wingsin harjoitusottelusta. Videolla kapteeni Steve Yzerman heittäytyi ammuttujen laukausten eteen viisi kertaa.

Yzermanin ei tarvinnut todistaa yhtään mitään, hänen paikkansa pelaavassa kokoonpanossa ei ollut minkäänlaisessa vaarassa. Ottelulla ei ollut mitään merkitystä.

- – -

Koska NHL:n pelaajien ja sikarimiesten yhteisestä kilpailukomiteasta ja sen merkityksestä sääntöjen muutosprosessissa on puhuttu niin paljon tälläkin palstalla, tässä pelaajat, jotka tuossa komiteassa istuvat: Ryan Miller, Mathieu Schneider, Jason Spezza, Jeff Halpern ja Brian Campbell.

- – -

Nashville Predatorsin 23-vuotiasta Patric Hornqvistia voidaan virallisesti nimittää kaikkien aikojen parhaaksi seitsemännen kierroksen varaukseksi. Sollentunan mies varattiin kesän 2007 draftissä viimeisenä pelaajana, varausvuorolla 230.

26 maalia ja 42 pistettä tällä kaudella jo. Hornqvistin peli auttaa Predatorsia unohtamaan isompien rahojen perään lähteneen Alex Radulovin.

- – -

Täällä Edmontonissa seurataan erittäin tarkasti tulevan kesän varaustilaisuuden kärkinimiä. Oilers on jo matemaattisesti playoffsien ulkopuolella ja pitää vankasti 30. sijaa hallussaan.

Viime viikolla International Scouting Services ilmoitti OHL:n Plymouth Whalersin sentteri Tyler Seguinin siirtyneen heidän listansa ykköseksi Windsor Spitfiresin laituri Taylor Hallin ohi.

Tammikuussahan NHL:n Central Scoutingin listalla Hall oli vielä ykkösenä.

Toinen näistä nuorukaisista tulee Edmonton Oilersin leirille syyskuussa. Kilpailu ykkösvarauksesta vaikuttaa olevan äärimmäisen tiukka. Kumpi tahansa saattaa päätyä ykkösvaraukseksi, riippuen siitä, mikä joukkue pääsee varaamaan ensimmäisenä ja mitä juuri se joukkue haluaa saada.

Taylor Hallia pidetään dynaamisena pelaajana, joka pystyy voittamaan yhdellä yhtä-vastaan kamppailut kiekon kanssa. Tyler Seguin on enemmän pelinrakentaja. Kumpaakin junnua pidetään erittäin hyvinä luistelijoina. Kumpikin on hoikempaa laatua ruumiinrakenteeltaan, mutta silti vahvoja.

Sequin pelaa sentterinä ja ampuu oikealta. Hall pelaa vasemmalla laidalla ja ampuu vasemmalta.

- – -

Pohjois-Amerikassa asuvien irlantilaisten juhla St. Patrick´s Day on parhaillaan meneillään tätä kirjoitettaessa. Jokaisessa illan NHL-maalikimarassa katsomossa voi nähdä vihreisiin pukeutuneita hilpeitä juhlijoita.

Atlanta Thrashersin pelaajat pukivat keskiviikon kotiottelunsa verryttelyyn vihreät paidat viimevuotiseen tapaan.

Paidat huutokaupattiin hyväntekeväisyyteen ottelun aikana. Viime kaudella puolustaja Zach Bogosianin paita myytiin kahdella tuhannella dollarilla.

Farmisarjoissa ei ole epätavallista nähdä jopa kaukalon jää vihreäksi maalattuna St. Patrickin kunniaksi.

Toronto Maple Leafs teki erikoisen kunnianosoituksen irlantilaisperäiselle tähdelleen King Clancylle St. Patrickin päivänä vuonna 1934.

Kun suurten juhlallisuuksien jälkeen ottelu New York Rangersiä vastaan pääsi lopulta alkamaan Toronton Maple Leaf Gardenissa, Clancy luisteli ainoana pelaajana jäälle vihreässä erityisesti häntä varten juhlan kunniaksi teetetyssä pelipaidassa.

Rangersin valmentaja Lester Patrick teki paidasta valituksen, koska se oli erivärinen kuin muitten pelaajien siniset Leafs-paidat. Clancy joutui pelaamaan toisen ja kolmannen erän siksi sininen paita päällä.

Viime vuonna tuo King Clancyn vihreä Leafs-paita myytiin huutokaupassa lähes 38 tuhannen dollarin hinnasta.

- – -

Phoenix Coyotesin 36-vuotias veteraanipakki Adrian Aucoin on parhaiten tunnettu hirvittävän kovasta siniviivalaukauksestaan. Muutama vuosi sitten All Star-ottelussa Aucoinin vielä silloin puumailalla ampuman kiekon nopeudeksi mitattiin 102 mailia per tunnissa eli noin 163 km tunnissa.

Tällä kaudella yli 920 NHL-ottelua pelannut Aucoin on lisännyt yhden erikoisuuden lisää repertuaariinsa. Valmentaja Dave Tippett on lähettänyt hänet neljä kertaa ottamaan rankkaria ja Aucoin on tehnyt maalin kaikista neljästä.

Kaikki neljä onnistunutta rankkaria ovat vielä lisäksi olleet ottelut ratkaisevia laukauksia. Adrian Aucoinilla ei ole mitään erikoista jussijokinen-temppua maalivahtien huijaamiseksi, hän vain yksinkertaisesti luistelee vähän lähemmäksi ja sitten täräyttää kiekon maalivahdin ohi suunnilleen p-pisteen kaarelta.

- – -

Kanadan olympiasankari Sidney Crosbyn Vancouverin kisojen finaalin jälkeen kadonneet hanska ja maila löydettiin lopulta viime viikolla. Huvittavin tarina oli se, että toinen kadonnut hanska löytyi Bostonista Sidin vieressä Vancouverissa kledjanneen Patrice Bergeronin varustekassista, jonne huoltaja oli sen vahingossa laittanut.

Reebok Canada ehti jo tarjota 10 tuhannen dollarin löytöpalkkiota mailasta ja hanskasta. Bergeron vitsaili Boston Globelle odottavansa hanskan löytämisestä noin 2.500 taalan shekkiä..

Sidney Crosbyn junnukisoissa pitämä maajoukkuepaita on aikaisemmin kadonnut ja sitten myöhemmin palautettu jokunen vuosi sitten.

Nämä tarinat tuovat mieleen kerran harrastelijoitten jääkiekkoturnauksessa tapaamani kaverin, joka kertoi työskennelleensä vuoden 1976 Canada Cupin aikoina Toronton kansainvälisellä lentokentällä.

Tämä mies kertoi miten lentokentällä matkatavaroitten kanssa tekemisissä ollessaan hänen esimiehensä oli vakavasti varoittanut siitä, ettei Neuvostoliiton joukkueen kamoihin saanut missään tapauksessa koskea.

Kun CCCP:n kassit vietiin lentokentän läpi, useampi turvamies vartioi niitä – pitäen huolta, ettei lentokentän oma henkilökunta saanut päähänsä napata matkamuistoa omiin kiekkokokoelmiinsa.

Tämän tarinan kerrottuaan kaverini kysyi minulta, onko suomalainen pelaaja nimeltään Levo minulle tuttu. Tottakai oli, Tapio Levo oli jämerä pakki, yksi suosikkipelaajiani.

”Otin hänen paitansa muistoksi Suomen joukkueen tavaroitten mennessä läpi”, kertoi mies.

- – -

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton.

Lähteet: ESPN.com, The Globe and Mail, TSN, Joe Pelletierin blogi.

20 vastausta artikkeliin “Positiivisia NHL-huomioita”

  1. Hesus kirjoittaa:

    Päähän kohdistuneet taklaukset tullaan kieltämään jo täksi kaudeksi. Tosin niistä ei saa ottelun aikana jäähyä, vaan ottelun jälkeen kyseiset: ”a lateral, back pressure or blind-side hit to an opponent where the head is targeted and/or the principal point of contact is not permitted”-tilanteet katsotaan videolta ja niistä tuomitaan suoraan pelikieltoa. Ottelun aikaisia jäähyjä ei anneta, koska NHL pelkää, etteivät tuomarit pystyii kesken kauden sisäistämään tätä uutta sääntöä: ”A penalty call on the ice [based on any new rule] would be a difficult thing to consistently administer at this time,”

  2. Bart kirjoittaa:

    Kiitos taas hyvästä blogista.

    En malta olla kommentoimatta sillä Pratu oli eräs minunkin suuria suosikkeja joskus aikoinaan, hänhän pelasi eräässä kaikkien aikojen kovimmassa suomalaisviisikossa; Makkonen-Ketola-Javanainen, Rautakallio-Levo. Ellei kovimmassa, mene ja tiedä.

    Hauska sattuma sillä asuessani aikanaan New Yorkissa, eräässä baarissa lähellä Madison Square Gardenia jouduin jääkiekkoaiheiseen keskusteluun erään vanhemman miehen kanssa joka kuullessaan että olin suomalainen halusi ehdottomasti kuulla mitä Tapio Levolle kuuluu. Mies kertoi olleensa aina Devils-fani ja että hänen nähdäkseen Levo oli Devilsien kautta aikain top-4 pakkeja.

  3. Järskä kirjoittaa:

    Olisikohan Javanaisen ‘78 pukukopista varastettu mestaruuspaita myös Pratun paidan pöllineellä jampalla? No joo, tuskinpa Pratun pöllitty paita oli Ässien pelipaita, heh.

  4. Miki kirjoittaa:

    ”Patric Hornqvistia voidaan virallisesti nimittää kaikkien aikojen parhaaksi seitsemännen kierroksen varaukseksi. ”

    Eiköhän Zetterberg taida olla viä vähä kovempi seiska kierroksen varaus ;)

  5. TOT kirjoittaa:

    En ihan uskaltaisi vielä mennä sanomaan Hornqvistia kaikkien aikojen parhaaksi seitsemännen kierroksen varaukseksi. Tulee mieleeni, että eräs Henrik Zetterberg varattiin niin ikään seitsemännellä kierroksella. Nashvillen pelaajista Erat on tehnyt hienoa uraa, vaikka varattiin vasta seitsemännellä kierroksella. Ehkä tässä vaiheessa vielä sanoisin Zetterbergin kuitenkin pitävän hallussaan tuota parhaan seitsemännellä kierroksella varratun pelaajan titteliä

    Toki niitä huippuja löytyy myöhemminkin, esim. Bure ja Fetisov varattiin aikoinaan vasta kahdeksannella ja Demitra peräti yhdeksännellä kierroksella. Toki Bure ja Fetisov on varattu aikana, jolloin venäläiset olivat vielä erittäin epävarma sijoitus eikä heitä ollut tapana varata lainkaan. Hasek varattiin muistaakseni kymmenennellä kierroksella 80-luvulla.

  6. Andersen kirjoittaa:

    Jos Hornqvist on paras 7. kierroksen varaus, niin Sami Salo (9. kierros, viimeinen varattu pelaaja) vuoden 1996 draftissa on jonkinlainen NHL-ennätys. Käsittääkseni kyseessä on Ottawan GM:n toimesta Kekäläiselle annettu ”ota nyt sinä vaikka joku stetsonistas”-mahdollisuus.

    Ihan hyvin vedetty.

  7. Marshallsaaret kirjoittaa:

    Henrikit Zetterberg ja Lundqvist voivat olla eri mieltä siitä, että Patrik Hornqvist on kaikkien aikojen seiskakierroksen varaus! Myös yhdeksännen kierroksen varaukset Sami Salo ja Evgeni Nabokov sekä kymmenennen kierroksen hylkiöt Kimmo Timonen ja Tomas Holmström nostannevat pienen metelin siitä, onko suurikaan kunnia olla historian kovin seitsemännen kierroksen varaus. :)

    Kiitos Jouni hienosta blogista, jonka korkea taso on säilynyt ihailtavan tiuhasta päivitystahdista huolimatta!

  8. BaRrY kirjoittaa:

    Pratulla tuli Amerikassa koti-ikävä, mutta saldot 107 matsissa olivat offensiivisesti tosi hyvät 16+53=69. Jäähyjä tuli vaivaiset 36 minsaa, mikä menee Lady Byng-osastolle. Huonossa joukkueessa niitä miinuksia tuli (-54) enemmän kuin lääkäri määrää.

    Mitä SM-liigan kaikkien aikojen parhaaseen kentälliseen tulee, niin kyllähän Pratu pitää tuosta mainitusta kentällisestä poistaa ja laittaa edesmennyt Harry Nikander siihen tilalle. ”Niksu” oli puolustavana puolustajana erinomainen tasoittava tekijä Rockyn hyökkäävälle pelityylille.

    Ketju oli Lasse Heikkilän toimesta rakennettu kuin NHL:n pelikirjasta. Pelintekijä-rouhija-ampuja. Vellu vispasi ja jakeli, Mako rouhi kulmissa ja seisoi maalilla, ja Java ampui kädet maitohapoille.

    Ässien 1978 joukkue oli maaginen. Iso, kova, taitava ja äärimmäisen persoonallinen. Tuli mieleen joku Boston Bruins aikoina, jolloin Bobby Orr leikki Rockya, Phil Esposito Vellua jne.

    Rispketit!

  9. Ocelot kirjoittaa:

    Blogisi on kyllä loistava, tullut seurattua sitä jo Jatkoajan ajoista lähtien, siksipä onkin nyt ikävä viilata pilkkua, mutta eiköhän Henrik Zetterberg ole (ainakin vielä) kaikkien aikojen paras seitsemännen kierroksen varaus.

  10. Jani Pallaskivi kirjoittaa:

    Hei Jouni,

    Kommenttisi mielestäni kauden törkeimmästä taklauksesta. Seabrookilla ei ole edes kiekkoa, kun Wisniewski ottaa pakin paikalta vauhtia ja ajaa kaveri hetkeksi tajuttomaksi. Jos näihin ei puututa jollekin vielä sattuu jotain peruuttamatonta.

    http://www.youtube.com/watch?v=ZaDCuIpFujg

  11. nhl-jäbä kirjoittaa:

    pallaskivi:ehit jo itekki huomata, ett nyt puututtiin heti paljon ankarammnin seabrookin ”tappamisesta”..eli nyt se jouninkin kaavailema tai mainitsema 8.ottelun pelikielto toteutui

  12. miesmaskintakaa kirjoittaa:

    Hyvä provosoiva kommentti Jounilta Hörnqvististä!

    Wisniewski otti sitten 8 ottelua, OK, NHL lukee omaa sääntökirjaansa.
    Mitenkään Wisniewskin taklausta puolustaen sanon, että Boothin telojalle olisi sitten voinut antaa 18 ja Savardin 28 ottelua.
    Ihan eri luokkaa olivat törkeydeltään ja kunnioituksen puutteeltaan Cooken ja Richardsin taklaukset.

  13. GRT8 kirjoittaa:

    Yhtäkkiä tuli vain mieleen kysyä arvoisilta ‘asiantuntijoilta’, että oletteko huomanneet ja mitä mieltä olette trendistä, joka on viime vuosina hiipinyt jääkiekoon. Kyse on tappeluissa tapahtuva judo-tyyppiset heitot kun toinen osapuoli haluaa syystä tai toisesta lopettaa matsin. Monet ovat olleet aika hurjan oloisia, varsinkin kun kypärät ovat jo lentäneet narikkaan. Esimerkikisi Jared Bollin pään osuminen jäähän sai ihokarvat nousemaan, vaikka tässä tapauksessa mitään ‘heittoa’ ei tapahtunutkaan.
    Onko tämä asia tullut kenenkään mieleen? Vai onko tämä vain minun kehittämäni teoria? En kyllä muista että ennen olisi tappeluissa esiintynyt niin paljon painimista ja varsinkin tappelujen lopussa tapahtuvat heitot olivat harvinaisia. Koskakohan nähdään kaukalossa ensimmäinen ipponi?

  14. GRT8 kirjoittaa:

    Kaikille Avalanche ja Red wings faneille on todellinen herkkupala TSN:n sivuilla OTR (OFF The Record) ohjelmassa. Toimittaja on saanut Claude Lemieuxin ja Darren McCartyn samaan pöytään keskustelemaan Kris Draperin taklauksesta ja siihen liityvästä hulapalasta.

  15. GRT8 kirjoittaa:

    Uhohdin täysin mainita, että suomalainen pelaajakin mainitaan ohjelmassa hieman negatiivisin sanankääntein.

  16. kirjoittaa:

    Miesmaskintakaa: Varmasti olivat suurempaa tuhoa aikaan saadut nuo Boothin sekä Savardin telomiset, mutta säännönmukaiset. Seabrookia sitten taas töötättiin vaarallisesti ja samalla rikottiin sääntöjä.

  17. FzD kirjoittaa:

    Kiitos GRT8 hyvästä videosuosituksesta.

  18. Bobu kirjoittaa:

    Don Cherry toi Coach’s Cornerissa esille sääntöpykälän jonka mukaan pelaajalle voidaan antaa pelirangaistus jos tämä tahallaan yrittää vahingoittaa vastustajaa millään tavalla.

    Suora lainaus Nhl:n sääntökirjasta:

    ”21.1 Match Penalty – A match penalty involves the suspension of a player or goalkeeper for the balance of the game and the offender shall be ordered to the dressing room immediately.

    A match penalty shall be imposed on any player or goalkeeper who deliberately attempts to injure an opponent in any manner.

    A match penalty shall be imposed on a player or goalkeeper who deliberately injures an opponent in any manner.”

    Eikö tätä voida soveltaa päähänkohdistuneisiin taklauksiin á la Richards/Cooke? Ainoa asia jonka takia sääntöä ei sovelleta on ilmeisesti se ettei sen alla ole erillistä pykälää päähänkohdistuneista taklauksista. Hiuksista vetämiselle on muuten oma pykälänsä, believe it or not. Olisikohan sääntökirjan päivityksen aika?

  19. Taisto kirjoittaa:

    TOT: Hasek oli 10 kierroksen varaus -83, oikein meni.

    Kaikille, jotka ette vielä jostain syystä tiedä, niin http://www.hockeydb.com on kaikkien aikojen loistavin sivusto pelaajien tilastoiden tutkailemiseen. Sieltä tuntuu löytyvän kaikki kiekkoilijat, jotka ovat jollain sarjatasolla jäkistä joskus pelannut.

    Kisa Hart Trophy:stä on melkoisen kinkkinen. Paljon on ollut puhetta siitä miten Caps on loistanut yhtälailla Ovien kera kun ilman, joten ei ole Ovie itsestään selvyys voittajaksi. Nostaisin Niemisen mainitseman maalivahti kolmikon reippaasti korkeemmalle. Bryzgalov ja Anderson ovat olleet ehdottamasti, alkuunsa kauden heikoiksi lenkeiksi veikatuissa joukkueissa, jollei ihan suurin niin suurimpia syitä menestykseen.

    Ja vielä hatun nosto Niemen Antsalle, joka taistelee NHL kovimman Stanley-suosikin ykkös torjujan tontista ja ehdottomasti Raskin Tukelle, joka tuntuu syrjäyttäneen viime vuoden Vezina-torjujan ykkös moken pallilta.

  20. Jouni Nieminen kirjoittaa:

    Kiitos kaikille hyvistä kommenteista taas kerran.

    Tuo Patric Hornqvistin julistaminen kaikkien aikojen parhaaksi seitsemännen kierroksen varaukseksi oli vain virhe, kiitos korjauksesta.

    Sovitaan, että Hornqvist on kaikkien aikojen paras viimeiseksi varattu tai jotain sinnepäin.

    Provosointi ei olliut koskaan mielessä edes, heh.

    Bobu, vastustajan tahallista vahingoittamissääntöä ehdotettiin täällä jo pari päivää ennen lauantain Coach´s Corneria Matt Cooken tapaukseen.

    Se olisi tosiaan ollut hyvä idea.

Kommentoi