Blogit

NHL:n 82 ottelun runkosarja on päättynyt. Ennen keskiviikkona alkavia Stanley Cupin pudotuspelejä ja vielä ennen niitä edeltävää ennakkospekulointia on aika jakaa palkinnot parhaiten kunnostautuneille NHL-pelaajille runkosarjakauden perusteella.

NHL:n virallinen palkintogaala pidetään kesäkuun 18. Las Vegasin Palms hotellin Pearl-konserttiteatterissa. Mutta valitsijat täyttelevät äänestyslipukkeita juuri tänä viikonloppuna palauttaakseen ne ennen keskiviikkoa, jolloin playoffsit alkavat.

Näin toimitaan tarkoituksellisesti, jotta mahdollinen playoffmenestys tai – epäonnistuminen ei pääsisi vaikuttamaan valitsijoihin.

Tässä pieni yhteenveto palkinnoista, niitten valitsijoista ja omat valintani palkintojen voittajiksi.

Art Ross-palkinto annetaan pelaajalle, joka ”johtaa liigan pistepörssiä runkosarjan lopussa”, eli siis pistepörssin voittajalle. Tämän vuoden voittaja on tietenkin Pittsburgh Penguinsin Evgeni Malkin.

Art Ross oli tärkeä henkilö jääkiekon historiassa, joka vaikutti NHL:n kehitykseen monellakin tavalla. Hänen nimeään kantava palkinto annettiin NHL:n parhaalle pistemiehelle ensimmäisen kerran vuonna 1947.  Hän oli ensinnäkin pelaaja 1900-luvun alussa voittaen Stanley Cupin kahdesti eri joukkueissa. Boston Bruinsin ensimmäinen omistaja Charles Adams palkkasi Rossin auttamaan NHL-joukkueensa kanssa vuonna 1924.

Art Ross joko valmensi tai johti Bostonia vuodesta 1924 lähtien seuraavat kolmekymmentä vuotta. Hän voitti puku päällä kolme Stanley Cupia lisää ja toi Boston Gardensiin kaikki tuon aikakauden suuruudet Eddie Shoresta lähtien.

Ross tuli myös tunnetuksi kahden keksintönsä ansiosta. Hän sai NHL:n johtokunnan hyväksymään pelivälineeksi 1940-luvun alussa synteettisestä kumista tehdyn kiekon, johon Ross oli vielä tehnyt joitakin parannuksia kuten karheat reunat. Art Rossin kiekko oli hyvin samanlainen kuin nykypäivän kiekot. Hänen keksintönsä oli NHL:n virallinen pelikiekko vuodesta 1942 lähtien seuraavat 28 vuotta.

Toinen Art Rossin kuuluisista keksinnöistä oli B:n muotoinen maalikehikko. NHL:llä oli ongelmia maalien tasaisen alaraudan kanssa aikaisemmin, koska kiekot pomppivat niistä takaisin kentälle liian nopeasti. Art Rossin keksimässä maalista taas kiekot eivät tulleet yhtä helposti ulos tuon B-muodon ansiosta.

Kanadassa kuulee yhä tänä päivänä etenkin vanhempien ihmisten puhuvat Art Ross-kiekoista ja Art Ross-maaleista.

Jos sattuu sellainen harvinainen tilanne, että kahdella liigan parhaalla pistemiehellä on yhtä paljon pisteitä, tie-breaker sellaisessa tapauksessa menee seuraavasti:

1. Maalien lukumäärä.

2. Kuka on pelannut vähiten otteluja.

3. Kuka on tehnyt kauden ensimmäisen maalin.

Kauden 1979-80 päättessä sekä Los Angeles Kingsin Marcel Dionne, että Edmonton Oilersin nuori Wayne Gretzky olivat kumpikin 137 pisteessä. Dionne voitti Art Rossin, koska hän oli tehnyt 53 maalia. Gretzkyllä oli vain 51 maalia.

Bill Mastertonin muistopalkinto annetaan pelaajalle, joka ”parhaiten osoittaa sinnikkyyttä, urheiluhenkeä ja omistautumista jääkiekkoa kohtaan”. Voittajan äänestävät ammattimaiset jääkiekkojournalistit.

Aiemmin ehdokkaana ollut Brett Hull kutsui tätä palkintoa ”Old Guy Award”:ksi. Mutta palkinnon tarkoitus on vähän syvempi. Tällaisen palkinnon voittajan määrääminen on aika hankalaa.

Bill Masterton oli Minnesota North Starsin pelaaja, joka ainoana NHL-pelaajana kuoli jäällä tapahtuneen loukkaantumisen seurauksena vuonna 1968. Hän oli vasta 29-vuotias lyödessään päänsä jäähän kaaduttuaan puhtaan taklauksen vuoksi.

Masterton-ehdokkaat julkistetaan aina vähän ennen runkosarjakauden loppua jostain syystä, vaikka voittaja julistetaan vasta kesäkuussa NHL:n palkintogaalassa.

Tämän vuoden ehdokkaat joukkueittain ovat tässä. Ensin länsi:

Anaheim Ducks: George Parros.

Calgary Flames: Craig Conroy.

Chicago Blackhawks: Martin Havlat.

Colorado Avalanche: Ian Laperriere.

Columbus Blue Jackets: Raffi Torres.

Dallas Stars: Stephane Robidas.

Detroit Red Wings: Chris Chelios.

Edmonton Oilers: Jason Strudwick.

Los Angeles Kings: Michal Handzus.

Minnesota Wild: Kurtis Foster.

Nashville Predators: Steve Sullivan.

Phienix Coyotes: Zbynek Michalek.

San Jose Sharks: Claude Lemieux.

St. Louis Blues: B.J. Crombeen.

Vancouver Canucks: Alex Burrows.

Itäisen konferenssin ehdokkaat:

Atlanta Thrashers: Slava Kozlov.

Boston Bruins: Patrice Bergeron.

Buffalo Sabres: Teppo Numminen.

Carolina Hurricanes: Rod Brind`Amour.

Florida Panthers: Richard Zednik.

Montreal Canadiens: Patrice Brisebois.

New Jersey Devils: Scott Clemmensen.

New York Islanders: Mark Streit.

New York Rangers: Blair Betts.

Ottawa Senators: Daniel Alfredsson.

Philadelphia Flyers: Mike Knuble.

Pittsburgh Penguins: Mark Eaton.

Tampa Bay Lightning: Cory Murphy.

Toronto Maple Leafs: Ian White.

Washington Capitals: Brian Pothier.

Lista on täynnä hyviä tarinoita juuri niistä ominaisuuksista, joita tämän palkinnon voittajalta vaaditaan. Jokainen ehdokas on tarinan arvoinen mielestäni.

Suomalaisittain sentimentaalinen suosikki monelle on varmaankin Buffalo Sabresin Teppo Numminen. Annan oman ääneni Nashville Predatorsin Steve Sullivanille.

Pohjois-Amerikan ammattilaiskiekkotoimittajat äänestävät viiden suurimman NHL-palkinnon voittajat. Nämä palkinnot ovat Hart, Calder, Norris, Selke ja Lady Byng.

Hart-palkinto annetaan ”pelaajalle, joka on määrätty arvokkaimmaksi pelaajaksi joukkueelleen”. Palkintovaatimuksen erikoinen sanamuoto on tuottanut eniten vaikeuksia valitsijoille aikaisemmin. Kyseessä ei ole siis NHL:n parhaan pelaajan palkinto, vaan kyse on pelaajasta, joka on arvokkain omalle joukkueelleen.

Joskus joukkueista, joilla on paljon erinomaisia pelaajia on vaikeaa valita yksi nimi Hart-ehdokkaaksi. Esimerkiksi Detroit Red Wingsillä on pelaajia kuten Pavel Datsyuk, Henrik Zetterberg, Marian Hossa ja Niklas Lidström. Jo pelkästään seuran oman voittajan valitseminen on vaikeaa ja on ollut vuosien ajan. Sama ongelma Pittsburghissä, jossa samassa joukkueessa pelaavat Evgeni Malkin ja Sidney Crosby.

Alkuperäisen Hart-palkinnon lahjoitti NHL:n käyttöön Dr. David A. Hart jo vuonna 1923. Hän oli Montreal Canadiensin valmentaja/GM Cecil Hartin isä.

Oma valintani on Washington Capitalsin Alexander Ovechkin. Ovechkin on lähes yksinään tehnyt yhdestä NHL:n harmaimmista ja huonoimmista seuroista shown, jonka jokainen haluaa nähdä. Kahtena hyvin ansioituneena ehdokkaana mainittakoon lisäksi  Boston Bruinsin Tim Thomas ja Pensin Evgeni Malkin.

En pidä ihmeenä, jos Las Vegasissa kuullaan ensimmäistä kertaa NHL:n historiassa kaikkien kolmen Hart-ehdokkaan paikalla venäläisen jääkiekkoilijan nimi. Pavel Datsyuk voi hyvinkin olla yksi finalisteista.

Tähän palkintoon on todella vaikeaa äänestää parasta voittajaa. Kuka on arvokkain juuri omalle joukkueelleen? Otetaan Steve Mason pois Columbuksesta ja playoffit olisivat jääneet haaveeksi. Dwayne Roloson pois Edmontonista ja Öljy olisi pudotettu AHL:ään erityiskarsinnoilla..

Frank Calderin muistopalkinto annetaan vuosittain ”pelaajalle, joka on valittu tehokkaimmaksi ensimmäisenä kilpailuvuotenaan NHL:ssä.”  Eli siis se on palkinto vuoden tulokkaalle. Calder oli NHL:n presidentti vuosina 1917-43. Hänellä oli tapana ostaa palkinto omissa nimissään vuoden tulokkaalle vuodesta 1936 lähtien 1943 kuolemaansa saakka.

Ennen palkintoa vuoden tulokas oli jo nimetty vuodesta 1933 lähtien.

Calderin kuoleman jälkeen NHL teki hänen muistopalkinnostaan vakituisen kiertopalkinnon. Pelaaja, joka on pelannut vähemmän kuin 20 ottelua viime kaudella tai alle kuusi sitä edellisinä kausina kelpuutetaan vielä tulokkaaksi tällä kaudella.

Oma valintani Calder-palkinnon voittajaksi eli vuoden tulokkaaksi on Columbus Blue Jacketsin maalivahti Steve ”Stonewall”  Mason. 10 nollapeliä ja Blue Jacketsin johtaminen playoffseihin ensimmäistä kertaa yhdeksänvuotisen historian aikana. Hyvin helppo valinta.

Ansioituneina kahtena muuna ehdokkaana valitsen Los Angeles Kingsin teini-ikäisen puolustaja Drew Doughtyn sekä Anaheim Ducksin hyökkääjä Bobby Ryanin. En muista koska teinipoika olisi johtanut NHL-joukkuettaan jääajassa viimeksi kuten Doughty teki LA:ssä.

Erikoista tämän vuoden Calder-ehdokkaissa on se, että sekä Mason että Ryan aloittivat kauden AHL:ssä. Suomalaisittain Nashvillen Pekka Rinne ansaitsee kunniamaininnan. Kempeleen mies pelasi erinomaisen tulokaskauden.

James Norrisin muistopalkinto annetaan vuosittain ”puolustajalle, joka on koko kauden ajan esittänyt parhaita all-around kykyjä pelipaikallaan.” Eli tarkoitus on palkita monipuolisesti parhain pakki, ei välttämättä puolustajien pistepörssin paras puolustaja.

James Norris oli Detroit Red Wingsin ensimmäinen omistaja, jonka muistolle palkintoa alettiin jakaa vuodesta 1953.

Boston Bruinsin Zdeno Chara saa ääneni tämän kauden parhaana NHL-puolustajana. Chara vei kapteenina joukkueensa idän konferenssimestaruuteen ja johti monipuolisella pelillään kaikilla jääkiekon osa-alueilla.

Ansioituneina muina ehdokkaina nimeän vielä Nashville Predatorsin Shea Weberin ja Washington Capitalsin Mike Greenin. Weber oli paras pakki, jonka pääsin livenä näkemään tällä kaudella. Monipuolinen superpakki. Green taas teki historiallisen määrän maaleja ja osoitti vielä muutakin plusmiinustilaston tuloksellaan plus 24.

Aikaisemmin kaudella kirjoitin, että Norriksen voittaakseen pelaajan on otettava se Niklas Lidströmiltä pois. Nämä kolme nimeä ovat mielestäni sen tehneet.

Frank J. Selke palkinto annetaan ”hyökkääjäpelaajalle, joka parhaiten kunnostautuu pelin puolustuksellisilla osa-alueilla”. NHL aloitti palkinnon jakamisen vasta keväällä 1978. Yleisesti uskottiin liigan räätälöineen palkinnon ensimmäisen voittajan Bob Gaineyn erinomaisuuden tunnustaakseen. Joittenkin mielestä palkinto olisi pitänyt jo uudelleen nimetä Bobin mukaan.

Frank Selke oli manageri ja joukkueitten rakentaja sekä Torontossa että Montrealissa. Monet pitävät NHL:n historian parhaana GM:nä.

Annan oman ääneni Selke-palkinnon voittajaksi Philadelphia Flyersin kapteeni Mike Richardsille. Richards on NHL:n monipuolisimpia hyökkääjiä. Todellinen uhka alivoimalla pelatessaan. Hän pystyy tekemään myös pisteitä tasakentällisin pelattaessa, voittamaan aloituksia ja pitämään vastustajan parhaat pelaajat kurissa.

Esimerkillinen, uhrautuva pelaaja. Juuri sellainen kuin kapteenin pitää NHL:ssä ollakin.

Ansioituneina muina ehdokkaina mainittakoon Vancouver Canucksin Ryan Kesler sekä viime vuoden voittaja Detroit Red Wingsin Pavel Datsyuk. Suomalaisittain kunniamaininta Minnesota Wildin Antti Miettiselle. En ihmettelisi jos Miettisen nimi nähtäisiin Selke-finalistina tulevina vuosina.

Lady Byngin muistopalkinto annetaan ”pelaajalle, jonka on todettu osoittaneen parhaimmanlaatuista urheiluhenkeä ja herrasmiesmäistä käytöstä yhdistettynä korkealaatuiseen pelitaitoon.” Eli kyseessä on liigan herrasmiespelaajan palkinto.

Lady Byng oli englantilaisen Kanadassa toimineen kenraalikuvernöörin vaimo, joka vuonna 1925 lahjoitti nimeään kantavan palkinnon annettavaksi vuosittain NHL:n hienoimmalle herrasmiehelle. Lady Byng kävi katsomassa Ottawa Senatorsin otteluja ja valitsi itse palkinnon ensimmäiseksi voittajaksi Sensin Frank Nighborin.

Myöhemmin New York Rangersin Frank Boucher voitti palkinnon seitsemän kertaa kahdeksan vuoden aikana. Vuonna 1935 Lady Byng piti tätä saavutusta niin suuressa arvossa, että hän antoi alkuperäisen palkinnon Boucherille omaksi lahjoittaen sen tilalle uuden.

Lady Byngin kuoltua vuonna 1949 NHL lisäsi palkinnon nimeen sanan muistopalkinto.

Oma valintani tämän kauden herrasmiespelaajaksi on Detroit Red Wingsin Pavel Datsyuk. Datsyuk ansaitsee tämän kunnian nyt jo neljännen kerran peräkkäin. Datsyuk pelaa fyysistä jääkiekkoa. Hän ei kaihda kaksinkamppailuja vaan useimmiten voittaa ne puhtaalla olkapäätaklauksella.

Samanaikaisesti hän pitää jäähyminuutit vähissä, kuluneella kaudella vain 20 minuuttia.

Pidän siitä koulukunnasta, joka kannattaa fyysisisten, mutta puhdasta jääkiekkoa pelaavien NHL-pelaajien valitsemista Lady Byng-ehdokkaiksi. Jarome Iginla ja Dustin Brown ovat esiintyneet joillakin näkemilläni valintalistoilla ja pidän sitä hyvänä asiana.

Iginla tappeli kolme kertaa tällä kaudella, mutta otti muuten kakkosia vain kymmenen kertaa. Rehelliset tappelut ovat osa puhdasta peliä NHL:ssä.  Brown taas on aina taklaustilastojen kärjessä, mutta hän taklaa puhtaasti.

Valitsen silti ansioituneiksi kahdeksi muuksi ehdokkaakseni New Jersey Devilsin Zach Parisen sekä Tampa Bay Lightningin Martin St. Louisin. Suomalaisittain kunniamaininnan ansaitsee Toronton Niklas Hagman.

Georges Vezina-palkinto annetaan NHL:n parhaalle maalivahdille. Valinnan tekevät NHL seurojen toimitusjohtajat eli GM:t.

Georges Vezina oli Montreal Canadiensin maalivahti, joka tuupertui jäähän kauden 1925-26 Pittsburgh Piratesia vastaan pelatun kotiavauksen toisessa erässä ja joutui jättämään kentän.

Lääkärit totesivat Vezinalla olleen pitkällekehittyneen tuberkuloosin. Hän kuoli 4 kuukautta myöhemmin jättäen jälkeensä 22-lapsisen perheen.

Silloiset Montreal Canadiensin omistajat lahjoittivat palkinnon NHL:lle edesmenneen maalivahtinsa kunniaksi seuraavan kauden alussa.

Oma valintani tämän kauden Vezina-palkinnon voittajaksi on Boston Bruinsin maalivahti Tim Thomas. Thomas vei joukkueensa idän ykköseksi taistelijatyylillään. Hän oli NHL:n ykkönen itse kahdessa tärkeässä maalivahtitilastossa, ottelua kohden keskimäärin päästetyissä maaleissa sekä torjuntaprosentissa.

Kaksi muuta maalivahtia ansaitsee maininnan ansioutuneina ehdokkaina Vezina-palkintoon: Columbuksen Steve Mason ja Carolina Hurricanesin Cam Ward. Suomalaisittain kunniamaininta Calgaryn Miikka Kiprusoffille.

Jack Adams-palkinto annetaan NHL-valmentajalle, joka on ”vaikuttanut eniten joukkueensa menestykseen.” Valinnan tekevät otteluja lähettävien sähköisten viestimien, radion ja TV:n edustajat.

Jack Adams oli tunnettu Detroit Red Wingsin suuruudenpäivien valmentajana ja GM:nä. Stanley Cup-mestaruuden ohella Jack Adams-palkinnon voitto on suurin mahdollinen kunnia NHL-valmentajalle.

Tällä kaudella juuri tämän palkinnon valitseminen on hankalaa. Ainakin kahdeksan NHL-valmentajaa ansaitsee huomiota menestyksensä vuoksi.

Oma valintani vuoden valmentajaksi on Boston Bruinsin Claude Julien. Hän vei Bruinsin itäisen konferenssin ykköseksi, vaikka asiantuntijat eivät ennen kautta tekemissään ennakoissa antaneet Bostonille mahdolisuuksia kuin ehkä päästä playoffrajan yläpuolelle.

Kaksi muuta ansioitunutta ehdokastani ovat New Jersey Devilsin Brent Sutter sekä Columbuksen Kenny Hitchcock.

Jack Adams-ehdokkaiksi odotan suurimman määrän eri ehdokkaita. Esimerkiksi St. Louis Bluesin Andy Murray teki loistavaa työtä johtaessaan koko kauden loukkaantumisista ja kokemattomuudesta huolimatta playoffseihin.

Näitten palkintojen lisäksi NHL:n palkintogaalassa annetaan vielä pari muuta pokaalia. William M. Jennings-palkinto annetaan maalivahdille, joka on kauden aikana päästänyt vähiten maaleja per ottelu. Tai kahdelle maalivahdille.

Maurice ”Rocket” Richard-palkinto annetaan NHL:n runkosarjan parhaalle maalintekijälle.  Lester B. Pearson-palkinto on pelaajien itsensä erityisesti arvostama, koska sen voittaja valitaan NHL-pelaajien äänestyksen perusteella. Eli kyseessä on äänestys muitten pelaajien kunnioituksesta ja arvostuksesta.

King Clancyn muistopalkinto luovutetaan pelaajalle, ”joka osoittaa parhaita johtajantaitoa jäälla ja joka lisäksi on tehnyt huomattavan humanitäärisen palveluksen kaukalon ulkopuolella.” King Clancy oli tunnettu pelaajana, erotuomarina, valmentajana ja sikariportaan miehenä NHL:ssä.

Kertauksen vuoksi tässä vielä valintani NHL-palkinnoille:

Masterton: Steve Sullivan 

Hart: Alexander Ovechkin (Tim Thomas, Evgeni Malkin)

Calder: Steve Mason (Drew Doughty, Bobby Ryan)

Norris: Zdeno Chara (Shea Weber, Mike Green)

Selke: Mike Richards (Ryan Kesler, Pavel Datsyuk)

Lady Byng: Pavel Datsyuk (Zach Parise, Martin St.Louis)

Vezina: Tim Thomas (Steve Mason, Cam Ward)

Jack Adams: Claude Julien (Brent Sutter, Ken Hitchcock)

Millaisia ovat lukijoitten valinnat?

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton.

Lähteet: The Globe and Mail, Edmonton Journal.

Aihe: Yleinen | 16 kommenttia »