Archive for 2010

Uudet dandyt – Nuoret miehet pukeutuvat kuin vanhat herrat

Perjantai, Tammikuu 8th, 2010

Ensin naiset hurahtivat vintage-tyyleihin. Nyt perässä tulevat nuoret miehet, jotka pukeutuvat samaan tapaan kuin isoisänsä tai näiden isät. Mutta tiukimmat klassiset pukeutumissäännöt saavat kyytiä nuorten gentlemannien yhdistellessä uutta ja vanhaa.

Vincent Ratalahden tyyli alkoi muuttua, kun hän sai kaksi vuotta sitten joululahjaksi Herrasmiehen käsikirjan. Ruutupaidat ja värikkäät farkut vaihtuivat solmukkeisiin, taskuliinoihin ja hattuihin. Kauluspaitoja 17-vuotias ratalahti omistaa lähes 50 kappaletta ja haaveilee silinteristä. Ei ihme, että häntä on kutsuttu salonkilaijonaksi. ”Saa kaikenlaista hyötyä, kun ihmiset muistavat minut. Kun pukeutuu siististi, jää hyvä vaikutelma.”

Nuoret miehet eroavat aikaisemmista sukupolvista siinä, että he eivät pelkää olla erilaisia. ”Pitää osata erottua massasta”, sanoo 21-vuotias Travis Nurminen. ”Esiintyminen ja teatraalisuus viehättävät minua.”

Nurminen on moderni dandy, ulkoasustaan huolehtiva leikkimielinen ja huomiohakuinen keikari. ”Elän juhlimalla. Pidän siitä, että saan pukeutua prikulleen, säntillisesti ja siististi.”

Nurmisen tyylin kulmakiviä ovat solmukkeet, ristikaulakorut ja kauluspaidat sekä kalmankalpea iho. Seuraavaksi hän haaveilee ostavansa ratsastushousut.

Dandyksi on kutsuttu myös 24-vuotiasta Lassi Järvelää. Vaatturiksi opiskeleva Järvelä on opiskelun myötä oppinut arvostamaan laatua, ajattomuutta ja vaatteiden hyvää istuvuutta. ”Eniten tyyliini ovat vaikuttaneet John Malkovich elokuvassa Burn after Reading ja tv-sarja Mad Men”, Järvelä kertoo.
Vincent
Vincent Ratalahti, 17
Postitalon edusta, Helsinki

Vincent Ratalahden kaikki vaatteet ovat kirpputorilta. ”Käytän hattua melkein joka päivä. Rastat ovat hyvä kontrasti vanhahtavalle tyylille. Solmukkeen tein kravatista. Ajattelin tehdä lisää rusetteja erilaisista koristenauhoista.”
Travis
Travis Nurminen, 21
Esplanadi, Helsinki

Travis Nurmisen päällä on kirpputorilta löytynyt sähkönsininen pikkutakki, alla puolireiteen ulottuva kauluspaita, ristikaulakoru ja naisten osastolta ostetut hansikkaat. ”Kauluspaidassakin pitää olla joku juju. Ristin muoto tuo vahvuutta. On ihan sama, ovatko vaatteeni naisten vai miesten osastolta.”

Lassi
Lassi Järvelä, 24
Vanhan kirkon puisto, Helsinki

Lassi Järvelä sekoittaa uutta ja vanhaa. Bleiseri vintagea, muut vaatteet ostettu uutena. ”Kirpputoreilta on vaikea löytää hyviä vaatteita. Tyylikkäät miehet eivät luovu aarteistaan.”

Artturi
Artturi Björk, 28.
Kaapelitehdas, Helsinki.

Artturi Björk ihailee mustalaismiesten tyyliä. “Kaikki muut vaatteeni paitsi housut ovat kipputoreilta. Pidän kauluspaidoista ja neuleista.”      

 

 

Ruma, ja siksi hieno

Perjantai, Tammikuu 8th, 2010

Rohkeat rakentavat tyylinsä rumuuden varaan. Kuvat on julkaistu alun perin Hel Looks -sivustolla.

Kimmo_iso
Kimmo, 25

“Pidän takistani, koska se on sopivan ruma. Löysin sen kirpputorilta. Äitini löysi laukun ja antoi sen minulle. On tylsää, jos kukaan ei kommentoi vaatteitani. Sao Paolon friikit katutyyliblogit ja italodisco inspiroivat tyyliäni.”

Nora_iso
Nora, 23

“Veljeni pakotti minut laittamaan tämän paidan tänään ylleni. Legginsit löysin Roskildesta Tanskasta ja kengät Bangkokista Thaimaasta. Minusta legginsit ovat jo poissa muodista – paitsi sellaiset, joissa on superruma kuosi! Kuten näissä minun housuissani.”

Heidi_iso
Heidi, 25

“Viime aikoina olen pitänyt paljon jätti-isoa, läpinäkyvää haalaria. Yhdistän siihen vyön ja isoja koruja. Olen päässyt eroon ajattelusta, jonka mukaan vaatteiden pitäisi olla käytännöllisiä. Laulajatar Roisin Murphylla on mahtava tyyli ja asenne. Hän tekee, mitä haluaa.”

Housuton

Perjantai, Tammikuu 8th, 2010

Mekkomuoti on mennyt niin pitkälle, että pelkkä paita riittää. Näiltä naisilta ei siis kuulu kysyä: “Mihin housut jäivät?” Kuvat on julkaistu alun perin Hel Looks -sivustolla.

Ella_iso
Ella, 22

“Ruutupaita on isoisäni vanha, t-paita Melodican, kengät Dr. Martensin ja loput kirpputoreilta. Pidän ylisuurista farkkutakeista, isoisän vanhoista flanellipaidoista ja aivan liian lyhyistä shortseista ja hameista.
Faith No Moren laulaja Mike Pattonilla oli hieno tyyli 1990-luvun alussa.”

vanamo_iso
Vanamo, 18

“Päälläni on kolme kerrosta kirppiksiltä löytyneitä paitoja. Laukun on tehnyt isoäitini. Parhaimmat löytöni olen tehnyt Jyväskylän kirppiksillä. Pidän lämpimistä ja mukavista vaatteista kuten flanellipaidoista ja isoista kaulahuiveista. Pidän myös väreistä. Pelkkä musta ärsyttää.”

Suvi_iso
Suvi, 25

“Nahkatakin olen löytänyt kierrätyskeskuksesta ja villatakin kirppikseltä. Paidan ostin Gina Tricotista. Leggingsit ovat kämppikseni vanhat kalsarit.
Minusta on edelleen kiva pitää leggingsejä, koska ne ovat mukavat jalassa. Pikku hiljaa tyylini on kääntymässä kohti 1990-lukua, vaikka se ei vielä näy paljon.”