Varttuneempien miesten ja naisten tyyleissä on luonnetta ja syvyyttä, joka nuorilta muodin perässä juoksijoilta puuttuu. Kun ikää karttuu, muodit voi unohtaa ja keskittyä luomaan omaa tyyliään.
Tämän on huomannut myös newyorkilainen Ari Seth Cohen, jonka katumuotiblogi on ollut kevään kuuma puheenaihe. Cohen alkoi kaksi vuotta sitten kuvata vanhusten tyylejä Advanced Style -blogiinsa, koska vaikuttui kotikaupunkinsa ikäihmisten tyyleistä.
Varttuneempien tyyli kiinnostaa muitakin: Cohenin blogia käy katsomassa 2000–3000 ihmistä päivässä. Cohen on huomannut, että tyyli ei katoa iän myötä, vaan päinvastoin.
Monet löytävät ajan myötä yhä selvemmin oman tyylinsä. Vanhentuessa ihminen oppii tuntemaan itsensä yhä paremmin. Vähitellen huomaa, missä vaatteissa viihtyy, ja tajuaa, mikä itselle sopii ja mikä ei.
Vanhempien ihmisten tyylissä viehättää myös tietty epämuodikkuus – se on ihmisen itsensä valitsemaa ja kehittämää tyyliä, vuosikymmenien kokeilun tulos ja kiteytymä.
Cohenin kuvia katsellessa panee merkille, miten huolellisesti ja tarkasti varttuneemmat pukeutuvat. Se on näinä rentouden päivinä harvinaista. Cohenin bongaamat miehet ja naiset myös sekoittavat uutta ja vanhaa luovasti.
Tälle sivulle kuvatut suomalaiset naiset ovat iän myötä löytäneet oman värinsä. Yhdelle kipinän antoivat uudet silmälasit, toiselle Espanja. Kolmas on aina pitänyt lempiväristään, mutta iän karttuessa rakkaus on vain vankentunut. Kun oma väri on löytynyt, siihen tekee mieli pukeutua päästä varpaisiin.

Marja Majara, 67
Tampere
”Vihreä kauteni alkoi näistä ballerinoista, jotka löysin puoli vuotta sitten Espanjasta. Näen vaivaa, että saan juuri oikeansävyiset vaatteet: Jakun värjäsin itse ja housut muokkasin markkinoilta ostamistani espanjalaisen työmiehen reisitaskuhousuista. Edelliskerran minulla oli vihreä kausi 1970-luvulla maksihameiden aikaan. Minulla on ollut sähkönsininen, kelta-musta, turkoosi, pinkki ja violetti kausi.”

Irma Ventomäki, 75
Helsinki
”Olen pitänyt valkoisesta nuoresta saakka. Se kertoo elämänmyönteisyydestä, hyvään uskomisesta ja viattomuudesta. Pidän myös vaaleansinisestä. Tummat sävyt vanhentavat. Rakkaita vaatteita ovat USA:sta tuomani kukkamekot ja sukulaisteni lähettämät värikkäät amerikkalaiset puserot. Hattu ja pitsikäsineet kuuluvat aina tyyliini. Pidän myös urheiluvaatteista. Liikunta kuuluu joka päivä elämääni.”

Arja Kujansuu, 66
Pori
”Kun löysin Alain Miklin punaiset silmälasit vuonna 1992, tyylistäni häipyi romantiikka ja värit vaihtuivat mustaan ja punaiseen. Olen mustan värin ihailija, ja sitä on vaatteissani eniten. Musta saa punaisen loistamaan, ja punainen taas saa mustaan liikettä. Punainen kuvastaa luonnettani. Se loimuaa ja liikkuu, se on dynaaminen väri. Värit ja vaatteet ovat minulle harrastus.”


15. heinäkuuta 2010 kello 15.42
Kiitos artikkelista, hyvä aihe! Nuoremmat tuntuvat tosiaan olevan tiukasti kulloisenkin muotitarjonnan talutusnuorassa, eikä omaa tyyliä ole vielä ehtinyt syntyä ja kehittyä.
Ihana muotiblogi on The Sartorialist, joka tämän blogin kirjoittajlle ehkä onkin jo tuttu. Todella kauniita ja oivaltavia kuvia, joissa kuvattuina kaiken ikäisiä ihmisiä, runsaasti myös jo varttuneita ihmisiä. Sartorialistin kuvat saavat monet kommentoijista huokaamaan, kuinka kadehdittavan tyylikkäitä ikäneidot ja vanhat herrat voivatkaan olla.
http://thesartorialist.blogspot.com/
14. joulukuuta 2011 kello 14.55
Toisella rouvalla todella tyylikäs asukokonaisuus, pidän todella paljon tuosta valkoisen ja vaaleansinisen yhdistelmästä. Istuu hänelle todella hyvin. Ihanaa, että vähän vanhempanakin katselee tarkaan mitä pistää päälleen, tykkään kovasti kaikista kolmesta yhdistelmästä.