Blogit

Miesten katumuoti on aikuistunut. Kun ennen jokapojan päällä oli college-paita tai huppari, on nyt tilalla siistimpi ja huolitellumpi ruutupaita.

Ruutupaidan renessanssi alkoi viitisen vuotta sitten. Muotivillityksen voi osittain selittää vaihtelunhalulla – niin kuin aina. Ilmiön takaa löytyy myös kaksi edelläkävijäryhmää, muusikot ja skeittarit. Musiikkilehdistä on tullut mainioita ruutukuosikatalogeja: ei popparia ilman ruutupaitaa ja pillifarkkuja. Mutta jo ennen musamiehiä ruutupaita oli skeittarien tunnusmerkki.

1990-luvun puolivälistä lähtien ruutupaidasta tuli skeittaajien vaate. Monet alan huiput olivat kotoisin Yhdysvaltain länsirannikolta, Los Angelesista tai San Franciscosta. Länsirannikolla vaikutti myös amerikanmeksikolaisten chicano-kulttuuri, jossa tärkeää on näyttää siistiltä. Tähän tarkoitukseen sopivat mainiosti jäykähköistä ja kestävistä materiaaleista tehdyt työmiesvaatteet kuten juuri ruutupaidat. Edullisia työvaatteita oli myös helppo hankkia uusia, kun vanhat vähän kulahtivat. Heiltä skeittaajat omaksuivat kauluspaidan univormukseen.

Ruudut ovat yksi vanhimpia tapoja koristella kankaita ja vaatteita. Niin kauan kuin ihminen on osannut kutoa kankaita ja värjätä lankoja, kankaita on koristeltu ruuduin ja raidoin.

Napitettava, kauluksellinen ruutupaita taas on leimallisesti amerikkalainen vaate. Uudelle mantereelle 1700-luvulta lähtien saapuneet eurooppalaiset siirtolaiset käyttivät ruutupaitoja työvaatteenaan karjatiloilla, pelloilla ja tehtaissa. Pehmeästä flanellipaidasta tuli etenkin metsureiden tunnus. Ruutupaitoja tekivät nykyäänkin tutut farkkumerkit: Lee, Levi’s ja Wrangler. 

Skeittareille ruutupaita sopi, koska se oli urheilullinen olematta urheiluvaate. Skeittaukseen liittyi kapinallisuutta: ei haluttu näyttää urheilijoilta, vaikka skeitatessa hiki tulikin. Napit avaamalla sai tuuletetuksi hikeä, ja työvaatteeksi tarkoitettu flanellipaita kesti skeitatessa. 

Myös grungen yhdeksi tunnusmerkiksi tuli flanelliruutupaita. Grunge syntyi Yhdysvaltojen länsirannikolla, kun nuhjuisen ja välinpitämättömän tyylin luonut Kurt Cobain perusti Nirvana-yhtyeen vuonna 1987. Vuonna 1993 muotitalot olivat jo napanneet ruutupaidat catwalkeille.

Ruutupaidalle kävi kuten monille alakulttuurin symboleille: se kaupallistettiin, ja siitä tuli massojen muotia. Skeittari voi silti pitää paitaa vuosikymmenestä toiseen. Ruutupaita on klassikko, joka pysyy.

Lauri Vassinen, 35
Tarkk’ampujankatu, Helsinki

”Olen käyttänyt ruutupaitoja jo niin kauan, ettei niihin liity enää mitään statementia. Eka ruutupaitani taisi olla paksu Haltin paita, joka hankittiin vuonna 1989 Pukevasta, niin kuin kaikki muutkin vaatteet tuolloin. Amerikkalaiset skeittivideot ja kylmä ilma sen tekivät. Ruutupaita on skeittareiden heimotunniste. Tyylini ei ole muuttunut 90-luvun alusta, mitä nyt housujen leveys on järkeistynyt.”

Erik Lehtola, 26
Korkeavuorenkatu, Helsinki

”Aloitin skeittaamisen 11-vuotiaana. Siitä lähtien ruutupaidat ja lippikset ovat olleet osa tyyliäni. Skeittaus on ollut niin iso osa elämää, että tyyli on jäänyt. Kai siinä oli pientä uhmakkuutta, kun meni kouluun kesät talvet pipo tai lippis päässä. Ennen isoja ruutupaitoja piti metsästää tarjoustaloista ja marketeista. Skeittimuoti kaupallistui ja valikoima laajeni vasta 2000-luvulla.”

Masa Suominen, 35
Albertinkatu, Helsinki

”Skeittaus on muovannut tyylini. Olin 15 vuotta henkeen ja vereen skeittari. Flanelli ja kauluspaidat ovat kuuluneet siihen skeneen aina. Lippis ja kauluspaita kulkevat käsi kädessä. Ruudullisessa flanellipaidassa viehättää sen anonyymiys: siitä ei näy päälle, edustaako se ylityylikästä katumuotia, perinteistä pukeutumista tai supermarketien tarjontaa. Nyt päälläni on oman Grey-merkin lippis ja paita.”

Sanotaan, että muodit vaihtuvat yhä nopeammin. Mutta välillä muotien läpilyöminen vaatii aikaa ja totuttautumista. Vielä viisi vuotta sitten ajatus ihoa nuolevista pillifarkuista puistatti – nyt pillejä ei näemmä saa pois jalasta millään.

Hameenhelmoissa on koettu samankaltainen ilmiö. Muotilehdet alkoivat tuputtaa ajatusta nilkkapituisista mekoista ja hameista pari vuotta sitten, mutta vasta viime kesänä pitkiä helmoja alkoi ilmestyä katukuvaan.

Muotimaailman edelläkävijät, muotibloggaajat, innostuivat poseeraamaan maksimekoissa ja -hameissa jo kevättalvella. Varauksetta hekään eivät uutta hameenmittaa omaksuneet. ”Vaikka olen aika vakuuttunut siitä, että maksimekko näyttää oikeasti hyvältä vain superpitkän ja hoikan päällä, on mun pakko saada omani silti”, tilitti Fashionweek-blogin Johanna helmikuussa.

Maksihelmojen himo synnytti lopulta mielenkiintoisia innovaatioita. Meidän Pariisi -blogin Anna keksi maksinhimossaan pukeutua yöpaitaan, Marimekon klassiseen Tasaraitaan.

Mikään uusi asia pitkä hame ei tietenkään ole. 1900-luvun alkuun asti naisilla ei juuri muuta vaihtoehtoa ollutkaan. Käsite maksihame syntyikin vasta 1960-luvun lopulla, kun hameenhelmat olivat ensin nousseet minimittaan ja sitten taas laskeneet, ensin midi-mittaan puolisääreen, sitten maahan asti. Maksihameet olivat oleellinen osa 1960–1970-lukujen hippi-lookia.

Sen jälkeen maksihameet häipyivät, kunnes ne tekivät 1990-luvun puolivälissä lyhyen paluun osana grunge-muotia. Tyyliin kuului epämääräinen pipo, pitkä boheemihame ja ruutukuoseja.

Vaikka maksimuoti on purrut suomalaisiin hitaisiin, on tunika ja leggings -tyylistä yllättävän luonteva laskeutua maksimuotiin. Pitkä mekko tai hame on kuin tunika: yhtä turvallinen, helppo ja myös armeliaan peittävä.

”Tunika- ja minimekkomuoti on jyllännyt jo niin monta vuotta, että maksipituus oli ainoa riittävän erilainen vaihtoehto”, selittää muun muassa Vero Modaa ja Vilaa maahantuovan Bestsellerin Anu Makkonen. Mutta minimitta ei kuole, vastaa Seppälän suunnittelija Päivi Nykänen. ”Ja uusimpana trendinä nousee midi.”

Sini Peisanen, 19
Nervanderinkatu, Helsinki

”Ihastuin tämän mekon väriin, läpikuultavaan kankaaseen ja sulkamaiseen kuvioon. Olen pitänyt pitkistä helmoista jo pari vuotta, mutta vasta vuosi sitten hurahdin niihin kunnolla, kun näin Lontoossa pitkähihaisen yksinkertaisen trikoomekon. Seuraavaksi haluaisin paksun, talvisen ja lämpimän maksihameen. Pidän maksimekoista, koska ne ovat helppoja käyttää ja sopivat arkeen ja juhlaan.”

Emilia Neva, 26
Kiasma, Helsinki

”Ostin mekkoni kaksi vuotta sitten Tukholmasta. Kangas on mukavaa ja mekko selkeä,  yhtä linjaa päästä varpaisiin. En ole hametyyppiä, mutta maksimekot olivat luonnollinen jatkumo pitkistä paidoista ja tunikoista, joita käytin pitkään. Ennen pelkäsin maksimekkojen juhlavuutta, naisellisuutta ja goottihenkeä, mutta olen oppinut yhdistämään niihin rentoja juttuja, kuten pipon ja tennarit.”

Siiri Raasakka, 20
Toinen linja, Helsinki

”Löysin Marimekon vanhan hameen vuosi sitten äitini vaatekaapista. Pidän hameesta, koska se on vähän ällöttävä. Kuosi ja mate­riaali ovat jotenkin hallitsemattomia, ja hame on Jukka Rintalan suunnittelema – en kuulu hänen kohderyhmäänsä. Kauhistelin hametta jo 90-luvun alussa, kun äiti hankki sen. Pidän yksinkertaisista, ajattomista vaatteista, joilla on tarina. Kuten tällä hameella.”

Vähitellen nuorten miesten pukeutumiseen on hiipinyt uudenlaista asiallisuutta: napakasti istuvia pikkutakkeja ja suoria housuja. Tyylissä yhdistyy koulupoikamaisuus ja pikkuvanha asiallisuus. Koulupoika-look on hyvä vaihtoehto jäykälle ja vakavalle kokopuvulle – puhumattakaan usein liiankin urheilullisesta ja rennosta farkkujen ja t-paidan yhdistelmästä.

Uutta on pikkutakkien niukka linja ja housujen lyhyemmät puntit. Tiukkaan muotiin olemme jo tottuneet pillifarkkujen kohdalla. Nyt tiukkuuden estetiikka on levinnyt pikkutakkeihin, irtotakkeihin ja jopa pukuihin. Niukempi linja näkyy myös Turo Tailorin mallistoissa.

Lyhyempiä hihoja ja puntteja ennakoi pari vuotta sitten Ruotsista Suomeen levinnyt rullaus-vimma: kaikkia vaatekappaleita T-paidoista takin hihoihin alettiin yhtäkkiä rullailla ylöspäin kiihtyvällä innolla.

Kaikki tämä sotii vastoin perinteisiä puvun ostajille annettavia ohjeita. Niiden mukaan housun etuprässin pitäisi muodostaa kengän päälle pieni vekki ja takaprässin laskeutua suorana. Paidan hihaa tulisi näkyä vain sentin verran pikkutakin alta.

Tiukkaa ja lyhyttä miesten pukumuotia on levittänyt etenkin newyorkilainen Thom Browne. Muotisuunnittelija itse kulkee kesät talvet ilman sukkia, jotta nilkat varmasti näkyisivät. Brownen puvut eivät näytä vain yhtä, vaan monta numeroa liian pieniltä.

Toisaalta niukka, koulupoikamainen tyyli on klassikko, joka ei koskaan mene pois muodista. Se syntyi 1960-luvun alussa osana mod-tyyliä. Numeroa liian pienet pikkutakit ja lyhyet housut saavat miehen näyttämään ikäistään nuoremmalta. Joku voisi nähdä tässä jopa jälleen yhden merkin pitkittyneestä nuoruudesta ja aikuistumisen pakoilusta.

Olli Sirén, 26
Fabianinkatu, Helsinki

”Lyhennetyt hihat ja lahkeet tuovat asuun ryhtiä. Ostin tarkoituksellisesti naftin takin. Housut lyhennytin ompelijalla. Kesät kuljen ilman sukkia, koska tylsät sukat ovat katastrofi. Puku päälläkin voi olla ilman sukkia. Se ei ole tyylivirhe.
Ajan henki huutaa vuoden 1962 amerikkalaista opiskelijatyyliä, johon kuului nilkkaan päättyvä lahje. Dressmanin peruspuvut kulkevat aina ajan hengen jäljessä.”

Janne Hänninen, 30
Snellmaninkatu, Helsinki

”Pidän pienistä pikkutakeista, koska ne näyttävät hassuilta eivätkä liian vakavilta. Tämä tyyli nuorentaa, kun näyttää pikkupojalta, joka on kasvanut ulos vanhasta takistaan. Pikkutakki on ollut pitkään suosikkini vaatekaapissa. Pituus ja malli on vaihdellut, mutta suunta on ollut koko ajan pienempään päin. En ole suuri lyhyiden lahkeiden fanittaja, mutta kyllä nilkka saa välillä vilahtaa.”

Chris Bolton,  34
Sörnäistenkatu, Helsinki

”Pidän siististä, klassisesta ja rennosta tyylistä. Vaatteissani ei saa näkyä logoja. Pidän hyvin tehdyistä ja istuvista vaatteista, joiden alkuperä on tiedossa. Tärkeintä on hyvät kengät. Tyyliäni voisi kuvailla rap-laulaja Kanye Westin ja elokuvahahmo Dickie Greenleafin tyylien sekoitukseksi. Nyt päälläni on Woolrich Woolen Millsin pikkutakki, Jcrew:n T-paita, Brooks Brothersin housut ja jalassa Conversen tossut.”

Varttuneempien miesten ja ­naisten tyyleissä on luonnetta ja syvyyttä, joka nuorilta muodin perässä juoksijoilta puuttuu. Kun ikää karttuu, muodit voi unohtaa ja keskittyä luomaan omaa tyyliään.

Tämän on huomannut myös newyorkilainen Ari Seth Cohen, jonka katumuotiblogi on ollut kevään kuuma puheenaihe. Cohen alkoi kaksi vuotta sitten kuvata vanhusten tyylejä Advanced Style -blogiinsa, koska vaikuttui kotikaupunkinsa ikäihmisten tyyleistä.

Varttuneempien tyyli kiinnostaa muitakin: Cohenin blogia käy katsomassa 2000–3000 ihmistä päivässä. Cohen on huomannut, että tyyli ei katoa iän myötä, vaan päinvastoin.

Monet löytävät ajan myötä yhä selvemmin oman tyylinsä. Vanhentuessa ihminen oppii tuntemaan itsensä yhä paremmin. Vähitellen huomaa, missä vaatteissa viihtyy, ja tajuaa, mikä itselle sopii ja mikä ei.

Vanhempien ihmisten tyylissä viehättää myös tietty epämuodikkuus – se on ihmisen itsensä valitsemaa ja kehittämää tyyliä, vuosikymmenien kokeilun tulos ja kiteytymä.

Cohenin kuvia katsellessa panee merkille, ­miten huolellisesti ja tarkasti varttuneemmat pukeutuvat. Se on näinä rentouden ­päivinä harvinaista. Cohenin bongaamat miehet ja naiset myös sekoittavat uutta ja vanhaa luovasti.

Tälle sivulle kuvatut suomalaiset naiset ovat iän myötä löytäneet oman värinsä. Yhdelle kipinän antoivat uudet silmälasit, toiselle Espanja. Kolmas on aina pitänyt lempiväristään, mutta iän karttuessa rakkaus on vain vankentunut. Kun oma väri on löytynyt, siihen tekee mieli pukeutua päästä varpaisiin.

Marja Majara, 67
Tampere

”Vihreä kauteni alkoi näistä ballerinoista, jotka löysin puoli vuotta sitten Espanjasta. Näen vaivaa, että saan juuri oikeansävyiset vaatteet: Jakun värjäsin itse ja housut muokkasin markkinoilta ostamistani espanjalaisen työmiehen reisitaskuhousuista. Edelliskerran minulla oli vihreä kausi 1970-luvulla maksihameiden aikaan. Minulla on ollut sähkönsininen, kelta-musta, turkoosi, pinkki ja violetti kausi.”

Irma Ventomäki, 75
Helsinki

”Olen pitänyt valkoisesta nuoresta saakka. Se kertoo elämänmyönteisyydestä, hyvään uskomisesta ja viattomuudesta. Pidän myös vaaleansinisestä. Tummat sävyt vanhentavat. Rakkaita vaatteita ovat USA:sta tuomani kukkamekot ja sukulaisteni lähettämät värikkäät amerikkalaiset puserot. Hattu ja pitsikäsineet kuuluvat aina tyyliini. Pidän myös urheiluvaatteista. Liikunta kuuluu joka päivä elämääni.”

Arja Kujansuu, 66
Pori

”Kun löysin Alain Miklin punaiset silmälasit vuonna 1992, tyylistäni häipyi romantiikka ja värit vaihtuivat mustaan ja punaiseen. Olen mustan värin ihailija, ja sitä on vaatteissani eniten. Musta saa punaisen loistamaan, ja punainen taas saa mustaan liikettä. Punainen kuvastaa luonnettani. Se loimuaa ja liikkuu, se on dynaaminen väri. Värit ja vaatteet ovat minulle harrastus.”

Joka kevät se tulee: kukkakuume. Kukkamekko on jo sadan vuoden ajan ollut kaikenikäisten naisten vakiokesävaate, mutta viime vuosina kukkia on näkynyt vaatteissa koko ajan enemmän. Kukat ovat levinneet mekoista housuihin, paitoihin ja laukkuihin. Tämän kevään muotivillitys ovat olleet kukkakuvioiset sukkahousut.

Muodissa on kaikenlainen kukka: pieni ja hento tai suuri, räiskyvä ja värikäs. Vaim abstrahoitujen kukkien aika on toistaiseksi ohi – Marimekon Unikko-kuosi saa levätä.

Naiselliseen ja hempeään kukkakuvioon yhdistetään jotain rokimpaa ja maskuliinisempaa, kuten nahkarotsi, farkkutakki tai maihinnoususaappaat. Muoti sekoittaa uutta ja vanhaa, miehekästä ja naisellista.

Suosituimpia ovat nyt 1980- ja 90-lukujen kukkamekot. Muoti toistaa itseään usein juuri parinkymmenen vuoden sykleissä, kun pari-kolmikymppiset nuoret kaivavat vanhempiensa vanhoja aarteita esiin kaappien perukoilta. Lapsena nähty muoti on helppo omaksua uudestaan.

Suomessa H&M:n kukkakuvioisen, kierrätys- ja luomumateriaaleista valmistetun Garden Collection -malliston myynti on ylittänyt hurjimmatkin odotukset. Lontoolaisen Liberty-tavaratalon tilapäiskauppa New Yorkissa taas joutui sulkemaan ovensa jo kahden päivän jälkeen, kun asiakkaat ahmivat kukkakuosiset vaatteet, polkupyörät ja puutarhatyökalut loppuun.

New York Timesin muotitoimittaja Ruth La Ferla pohti huhtikuussa, onko muodissa näkyvä printtivillitys merkki talouden kääntymisestä kasvuun. Viime aikojen uutisten valossa tästä ei ole kysymys. Ehkä kukkakuume on yksinkertaisesti vaihtelunhalua, kyllästymistä ainaiseen mustaan ja meillä Suomessa myös kesän, valon ja romantiikan kaipuuta pitkän talven jälkeen. Kukissa on ajatonta nostalgiaa.

Ina Mikkola, 19 
Hämeentie , Helsinki

”Pidän kukkakuoseista, koska kukat ovat monipuolisia ja värikkäitä kuvioita. Omistan kymmenen kukkamekkoa. Tämän mekon ostin Beyond Retro -vintagekaupasta Tukholmasta. Lyhensin sitä ja puin alle alushameen, jotta helma on muhkeampi. On tärkeää, että mekko istuu ylhäältä ja että kukkakuvio ei ole liian yksinkertainen eikä liian pieni. Haluaisin vielä löytää kukkashortsit!”

Sanna Lehto, 20
Korkeavuorenkatu, Helsinki

”Pidän aidonnäköisistä ja yksityiskohtaisista kukkakuoseista. Tasapainona kuosille pidän siitä, että vaatteen design on pelkistetty.
Pidän sekä hennon- ja vaaleanvärisistä että vahvoista kukkakuoseista, esimerkiksi voimakkaan punasävyiset kukat ovat hienoja. Kukkakuosit ovat kivoja missä tahansa vaatekappaleessa, mutta itse omistan eniten kukkamekkoja, -hameita ja -sukkahousuja.”

Amalia Kasakove, 20 
Johanneksentie, Helsinki

”Kesän tullessa haluan pukeutua kepeästi kukkasiin ja heleisiin väreihin. Olen ihastunut pastelli­sävyihin, varsinkin persikkaan, mekon hulmuavaan helmaan ja liiloihin kukkiin. Ostin mekon helsinkiläisestä Vintage Babushkasta -kaupasta. Käytän usein mekkoja ja hameita. Nyt tyylini on hillitympi, mutta yläasteella pidin vielä enemmän kukkamekkoja. Tämä mekko muistuttaa niistä ajoista.”

Kevään muodikkain päällysvaate on joko poplari tai vielä sitäkin persoonallisempi viitta.

Pekka, 27
Pursimiehenkatu, Helsinki

”Musta viitta on niin täynnä merkityksiä, että kun sen yhdistää hieman vääräntyylisiin vaatteisiin, tulos hämmentää. Monoliittimaisen vaikutelman saa sulkemalla kaavun. Vaate on käytettynä ostettu ja luultavasti alun perin melko suurikokoisen naisen. Käytän sitä vain erityistilanteissa.”

Virve, 29
Arkadiankatu, Helsinki

”Löysin viittamaisen ponchon Uffista. Pidän sen väreistä ja poro-kuvioista, koska isäni on Lapista. Poncho sopii tämänhetkiseen hippeilyvaiheeseeni: Menen vain flow’n mukana. Laukku on myös kierrätetty, kengät Vagabondin.”

Maija, 29
Korkeavuorenkatu, Helsinki

”Päälläni on jonkun itse tekemä vanha viitta, kierrätetty villpaita ja bolivialainen huivi. Pidän taidekaapumekoista ja halvoista vaatteista. Lempivärejäni tällä hetkellä ovat vaaleansininen ja sininen.

Valokuvaaja Katharina Fengler ja stailisti Eva Büler inspiroivat minua.”

Viitisen vuotta sitten Japanista tuli Suomeen lolita-muoti, röyhelöiset prinsessat ja tummiin pukeutuvat goottilolitat. Nyt moni ex-lolita on kääntynyt gyaruksi. Siinä missä lolita söpöili, gyaru ampuu yli: Hiuksia lisätään valtavilla lisäkkeillä, silmiä suurennetaan erikoispiilolaseilla ja irtoripsiä saa olla monta kerrosta. Blingiäkin pitää olla: asusteita, koruja ja huiveja niin paljon kuin jaksaa kantaa. Poikakin voi harrastaa gyarua. Silloin hänellä on suoristetut hiukset, piikikkäät kampaukset ja siistit muotivaatteet.

Gyaru-tyyli syntyi Japanissa jo 1990-luvun puolivälissä. Se on julistettu moneen kertaan kuolleeksi, mutta sitkeä joukko ylläpitää tyylin perinnettä. Matkan varrella gyaru on jakautunut alahaaroihin. On prinsessoiksi pukeutuvia himeguyaruja sekä kiroilevia, siivottomia ja likaisiin vaatteisiin pukeutuvia oyajigyaruja. Hurjimpaan päähän kuuluvat mamba-gyarut, jotka tunnistaa tekorusketuksesta ja pandamaisesta meikistä.

Niin kuin kaikki nuorisomuodit, gyarunkin tarkoitus oli aluksi shokeerata ja järkyttää vanhempaa polvea. Nyt gyaru on osittain jo valtavirtaa ja muistuttaa paikoitellen tavallista nuorisomuotia.

Gyaru-tyylit on usein tulkittu vastareaktioksi perinteiseen japanilaisen naisen rooliin. Tytöt kasvatetaan yhä palvelemaan ja miellyttämään. Tätä vastaan räikeät gyarut kapinoivat. Mambat haastavat keinorusketuksellaan lumenvalkoiset ja hillityt geishat. Toisenlaista naisen mallia on kopioitu amerikkalaisista tv-sarjoista. Ja kun japanilainen kopioi, lopputulos on usein raivokkaasti liioiteltu versio alkuperäisestä.

Pinja Keränen, 19
Forum, Helsinki

”Ensin pidin gyaru-tyylejä hassun- ja karmivannäköisinä, sitten ihastuin. Oma tyylini on mamba, joka antaa enemmän vapautta kuin perus-gyaru.
Kun olen pukeutunut mambaksi, kukaan ei tunnista mua. Se on jotenkin turvallista. Mamba-tyyli on antanut itsevarmuutta: Uskallan enemmän ja olen sosiaalisempi.
Kehitän tyyliäni uusilla meikkitekniikolla ja kampauksilla. Saan inspiraatiota hautu couture -näytöksistä.”

Tanja Kivelä, 15
Forum, Helsinki

”Löysin gyaru-tyylin vahingossa netin kuvahaulla pari vuotta sitten. Otan vaikutteita monista gyaru-lajeista. Gyaru on extreme, mutta samalla suloinen ja näyttävä tyyli. Siniset hiukset ovat tavaramerkkini. Nämä ovat tekohiusta. Sininen tuo kontrastia musta-valkoisiin vaatteisiin. Pidän aina jotain kimmeltävää kuten nyt näitä koruja.”

Yumi Forsström, 17
Forum, Helsinki

”Olen harrastanut gyaru-tyyliä pari vuotta. Tykkään siitä, ettei näytä luonnolliselta. On kiva laittautua ja meikata paljon, silmät isoiksi manga-silmiksi. Isot tekohiukset saavat näyttämään muuten pienemmältä. Pidän kaikesta söpöstä kuten rusettipinneistä ja isoista sormuksista.”

Elina Heilanen, 18
Forum, Helsinki

”Gyaru on minun helpompi arkityylini. Silloin kun ehdin panostaa enemmän, pukeudun lolita-tyyliin. Gyaru on lähempänä yleistä nuorisotyyliä. Yhteistä gyarulle ja lolitalle on laittautuminen, tyttömäisyys ja naisellisuus. Juuri niistä syistä pidän molemmista tyyleistä.”

Isabella Kari, 19
Forum, Helsinki

”Pidän gyarusta, koska tätä tyyliä ei näe Suomessa. Gyaru on jotain uutta ja erikoista. 
Asun pitää olla siisti. Vaatii harjoittelua, että oppii näkemään, mitkä vaatteet sopivat gyaruun. Myös äitini pitää gyaru-tyylistä, koska hänkin tykkää laittautua. 
Nyt minulla on piilolinssit, jotka saavat silmät näyttämään normaalia suuremmilta.”

Jo ennen talven pitkää pakkaskautta kaduilla alkoi näkyä karvaa: lammasturkkeja, isoja karvahattuja ja elegantteja kettupuuhkia. Muotitietoiset käyttävät karvahattuja lähes ympäri vuoden, myös silloin kun ilmankin tarkenisi. Helsingissä on nähty kukkamekkoja yhdistettynä isoisän karvareuhkaan, Berliinin kirpputoreilla karvahatut viedään myyjien käsistä, ja Tukholmassa jokainen tyylitietoinen nuori nainen kantaa turkkia.

Tehdään asia heti selväksi: upouutta turkkia harva suomalainen nuori ostaisi. Fashionistojen takit ovat vintagea tai tekoturkista. Monella on mummun vanha. Tekoturkiksissa suositaan 80-luvusta muistuttavia eläinkuoseja. Myös takin päälle puetut tekoturkisliivit ovat muotia.

Kumma kyllä, samaan aikaan kun vintage-turkikset ovat muodin huipulla, suhtaudutaan turkistarhaukseen yhä jyrkemmin. Suomessa vain joka kolmas hyväksyy turkistarhauksen, kertoo viime syksynä tehty Taloustutkimuksen kysely. Turkistarhauksen lopettamista kokonaan kannattaa joka viides suomalainen nainen.

Näin onkin jo tehty Britanniassa, Sveitsissä, Bulgariassa, Itävallassa ja Kroatiassa. Monessa EU-maassa kieltoa valmistellaan. Suomessa ei vielä, vaikka sitä on äänekkäästi vaadittu.

Nuoret naiset pitävät vintage-turkiksista, koska niissä on glamouria ja ylellisyyttä. On niissä myös rokkenrollia ja boheemia renttumaisuutta – katsokaa vaikka Andy McCoyn talvityyliä.

Terhi Räsänen, 26
Töölönlahti, Helsinki

”Monet ovat kyselleet kadulla, mistä turkkini on peräisin. Se on äitini vanha, varmaankin 70-luvulta. En ole turkisten puolesta tai niitä vastaan. On hyväksyttävä, että turkistarhaus on elinkeino. Silloin kun turkkini on tehty, ei vielä tiedetty tarhauksen ympäristöhaitoista. Uutta turkkia en ostaisi.”

Riikka Levonmaa, 23
Tähtitorninmäki, Helsinki

”Aito turkis tuo särmää pukeutumiseen, eikä mikään lämmitä niin kuin turkis. Aloin käyttää turkiksia vuosi sitten, kun löysin isän vanhan karvahatun. Olen perinyt äidiltäni kettupuuhkan, mutta siitä poistatin suutarilla pään ja käpälät. Kokonaisena se tuntui liialta.” 

Natalie Wilson, 25
Kasarmikatu, Helsinki

”Ostin turkkini lontoolaisesta vintage-liikkeestä. Luulen, että se on 60-luvulta. Olen hulluna turkisliiveihin, sekä aitoihin että tekoturkiksesta tehtyihin. Metsästän niitä kirpputoreilta, mutta hyvälaatuisia on vaikea löytää, koska ne häviävät heti. Uutta turkkia en voisi kuvitellakaan ostavani.”

Heta Kangasmaa, 18
Mannerheimintie, Helsinki 

”Turkki on äitini vanha ja 1980-luvun lopulta. Otin vain olkatoppaukset pois. Kassi on tehty vanhoista kahvipaketeista. Ostin sen yhdellä eurolla Uffilta.
Käytän usein paljon koruja sekä kiiltäviä ja kimaltavia materiaaleja kuten hopeisia, kultaisia tai lateksikankaita. Isoäitini tekee minulle paljon vaatteita. Voin pyytää häntä ompelemaan melkein mitä tahansa.”

Muusa Kuulamo, 20
Pieni Roobertinkatu, Helsinki

”Vintage-turkkini on luultavasti 1920- tai 30-luvulta. Mekko on 1950-luvulta ja saappaatkin ovat vanhaa suomalaista vintagea. Pidän näyttävistä asusteista kuten tästä hatusta ja kultaisista korvakoruista.
Juuri nyt minua inspiroi 1930-40 -lukujen tyyli: Marlene Dietrich, karvahatut ja pitkät päällystakit.
Pidän Maria Veitolan tyylistä.”

Miehen takki lämmittää naista kylmällä ja kolealla. Mitä isompi koko, sen parempi. Miesten takkeja kannattaa ratsata poikaystävän komerosta, ukin ullakolta tai kirpputoreilta. Kuvat on julkaistu alun perin Hel Looks -sivustolla.

Vivan, 27
Pohjoisesplanadi, Helsinki

”Takkini on miesten kokoa 56. Löysin sen kirpputorila. Myös Mexxin laukku on miesten osastolta. Kengät ovat Won Hundredin.
Pidän yksinkertaisista vaatteista ja second handista. Käytän usein miesten vaatteita. Lempivaatteeni on kukikkaasta verhoilukankaasta tehty bleiseri.”

Anna, 25
Flow Festival, Suvilahti.

”Kaikki vaatteeni ovat second handia. Ison takin löysin tänään Kierrätyskeskuksesta.
Pidän mukavista ja väljistä vaatteista. Ystäväni ovat tyyli-idoleitani. Viime aikoina olen ostanut paljon silkkiä sekä vaatteita, jotka muistuttavat äidistäni ja lapsuudestani.”

Minna, 29
Albertinkatu, Helsinki

”Farkkutakki on lainassa poikaystävältäni. Villapaita on isoäidin vanha ja nahkaminihame Uffista.
Käytän pääasiassa kierrätettyjä vaatteita, koska pidän Hold Your Horses -nimistä vintagekauppaa. En koskaan pidä mustaa – se vie vain kaiken energian!
1930-luvun naisellinen tyyli on todella kaunista. ”

Hanoi Rocks elää! Suomalaisbändi synnytti pukeutumistyylin, joka ei näytä kuolevan millään. Kuvat on julkaistu alun perin Hel Looks -sivustolla.

Inkku, 13
Kampin ostoskeskus, Helsinki

”Paitani on Hanoi Rocksin laulajan Michael Monroen vanha. Ostin sen Pirjon Basaarista Turusta. Olen menossa Hanoi Rocksin keikalle Tavastialle.
Tykkään pitää näyttäviä vaatteita sekä paljon koruja ja huiveja.
On silti tärkeämpää olla oma itsensä kuin erottua joukosta.”

Nancy, 18
Urho Kekkosen katu, Helsinki

”Sain leoparditakin ystävältäni. Kengät ja PVC-housut ovat 80-luvulta. Housuja olen itse kaventanut.
Hanoi Rocksin ja muiden 80-luvun rock-bändien jäsenillä on paras tyyli. Kaikkein makein tyyli on Hanoi Rocksin laulaja Mike Monroella.”

Palmu, 15
Urho Kekkosen katu, Helsinki

”Olen pukeutunut kierrätettyihin ja vanhempieni vanhoihin 80-luvun vaatteisiin. Löysin glam rockin vuosi sitten. Koulukaverillani oli niin hieno glam rock -tukka, että innostuin itsekin tyylistä.
Poison-yhtyeen kitaristilla C.C. DeVillellä on paras glam rock -tyyli: hieno tukka ja hienot meikit.”

Ile, 16
Urho Kekkosen katu, Helsinki

”Hanoi Rocksin ja Mötley Crüen jäsenet ovat tyyli-idoleitani. Meikki on osa tyyliäni. Ostan vaatteet H&M:stä, Lindexistä tai kirpputoreilta.
Hiusteni salaisuus on hiuslakka. Joudun ostamaan uuden pullon joka toinen viikko.”