Vapauden ylistys
Kirsi Piha | Julkaistu 8. 10. 2007 10:19Tom Hodgkinson on luonut itselleen ammatin joutilaisuudesta. Hänen kirjansa Joutilaisuuden ylistys oli ilmeinen menestys samoin hänen ja Matthew de Abatuian kanssa toimitettu kirja Matkaopas joutilaisuuteen. Viimeisin on Vapauden ylistys (suom. Osmo Saarinen), alkuperäiseltä nimeltään How to be free. Suomessa nämä on kustantanut Basam Books.
Olen lukenut aiemmin joutilaisuuskirjat ja pidän Hodgkinsonin perusfilosofiasta. Kaiken tämän kiireen ylistyksen keskellä ja työkeskeisen elämän ollessa ihailtua, minusta hänellä on terveellinen ote elämään; entä jos olisikin vähän laiskempi. Ja sitä kautta vapaampi.
Hodgkinson ylistää itse asiassa samaa kuin vaikkapa Tim Ferris: itsenäistä elämäntapaa, freelancer-elämää tai yrittäjyyttä. Mutta ei sellaisella perusretoriikalla, jossa yrittäminen on vain keino rikastua vaan siten, että yrittäminen on keino elää vapaata elämää. Hän itse on muuttanut maalle, tekee töitä vain aamupäivät ja iltapäivät puuhaillaan puutarhassa, illat seurustellaan, syödään ja juodaan. Hänen kirjansa muistuttaa sanomaltaan myös Elaine St. Jamesin aikoinaan menestykseksi nousseita kirjoja elämän yksinkertaistamisesta. Jonkinlainen trendi tämä yksinkertaistaminen tällä hetkellä tuntuu olevan.
Kirjassa esitellään keinoja vapauteen mm. Pakene kaupungista, lakkaa kilpailemasta, vältä velkoja, unohda valtiovalta, heitä pois rannekellosi, käytä käsiäsi, hanki polkupyörä, lopeta valitus, lopeta äänestäminen, jätä lapset rauhaan, sytytä kynttilä jne. Ja aika monessa on ihan ajatustakin. Luvussa missä hän käsittelee melankoliaa, mennään aika pitkälle, hän tuntuu pitävän masentumista luovuuden edellytyksenä ja kehottaa syleilemään sitä. Kirjassa on myös rutkasti tahallista kärjistämistä kuten:
“Minä vastustan rikollisuutta mutta en siksi, että pitäisin lainrikkomista moraalisesti tuomittavana – itse asiassa rikolliset ja epäsosiaaliset nuoret kiehtovat minua nimenomaan sen vuoksi että he osoittavat rikollisilla teoillaan kieltäytyvänsä alistumasta auktoriteetteihin. … Minä vastustan rikollisuutta, koska se ruokkii suoraan valtiokoneistoa: jokaista tehtyä rikosta seuraa kymmenkertainen hyökkäys yksilönvapauksia vastaan. Yksi pommi johtaa tuhanteen uuteen lakiin. Valtiovalta rakastaa rikosta, koska rikos takaa sille olemassaolon syyn – kansalaisten suojelun – ja tekosyyn heidän valvomiseensa. Sen tähden todellisen anarkistin pitää karttaa rikollisia tekoja hinnalla millä hyvänsä.”
Huomaan, että lukiessa kirjan sävy alkaa vähän häiritä minua. Tämä on taas tätä puolileikillään kirjoitettua, ironisen humoristista tekstiä. Joskin aihe on hyvä ja käsittelytapakin suurimman osan ajasta, 400 sivua tuntuu vähän liialta. Minä en lukijana tiedä pilaileeko hän kustannuksellani vai onko vakavissaan. Luulen, että molempia,
Kirjoista Hodgkinson toteaa, että: “Mieli tarvitsee laadukasta materiaalia, laadukkaita aineksia. Sopiva annos hyvää kirjallisuutta ilman viheliäisiä sanoma- ja aikakauslehtiä, jotka vain pahentavat ahdistusta, synnyttää laadukkaita ajatuksia ja itsenäisen, neuvokkaan persoonan. Ruoki mieltäsi.”
Ja onhan sitä vaikea olla eri mieltä tästä:
“Taolaisuuden tai eksistentialismin näkökulmasta katsellen ura on täydellistä ajan ja energian haaskausta. Jos kaikki toiminta on hyödytöntä ja kaikki on turhuutta ja elämä on absurdia ja maailma pelkkä iso tyhjyys, miksi ei silloin voisi laiskotella ja tehdä mitä ikinä haluaa?”
Kirja oli ehkä pieni pettymys. Joutilaisuudet olivat parempia, tämä tuntuu vähän väkisin väännetyltä. Josko Hodgkinson ei olisikaan niin vapaa kuin mitä meille väittää ja joutuu kirjoittamaan näitä kirjojaan rahan, maineen tai kunnian perässä?
En halua kuulostaa nipottavalta, mutta kirjoitusvirheitä oli sen verran, että alkoi ärsyttää.
Hodgkinsonin joutilaisuuteen pyhitetty lehti löytyy täältä.
8. lokakuuta 2007 kello 16.24
Hyvää pohdintaa joutilaisuudesta blogissasi, kiitos!
Joutilaisuutta käsitellään aivan liian vähän länsimaisessa yhteiskunnassa.Toisaalta onhan aihe eräs suurimmista tabuistamme, joten se on varsin ymmärrettävää. Kuinka moni meistä omasta vapaasta tahdosta nousee päivittäiseen oravanpyörään aamulla klo 6-7, ja tekee pitkän työntäyteisen päivän aina 16-17 asti vuodesta toiseen, onnellisena? Kuka on niin onnellinen pitkästä urastaan, ja miksi harvan käsi nousee asiaa tiedusteltaessa? Mietin, kuinka ideaalia olisi nukkua siihen asti kun nukuttaa, herätä aamuun katsellen lintuja ja pohtia työhönlähtöa vaikkapa kello 9-10 aikoihin. Vireystaso ja motivaatio ovat aamupäivällä korkealla ja töihinlähtö tuntuisi suorastaan mielekkäältä! Onhan aurinkokin siinä vaiheessa näillä leveyspiireillä jo noussut mikä saa meidät uskomaan että kyseessä todellakin on uusi päivä, eikä vain kesken jäänyt yöuni.
Uskon kuitenkin, että Ihmisellä on luontainen on tarve tehdä työtä, jotain “tuottavaa”. En tarkoita sillä välttämättä materiassa mitattavaa tulosta. Tuottavavuutta tulisikin tarkastella muilla mittareilla kuin ns yksilön taloudellisella kompetenssilla. Tuottavuutta tulisi pohtia onnellisuusbarometrillä! ohminen on niin tuottava kuin on onnellinen! Tuottavalla tarkoitan sellaista tulosta, jossa ihminen vapaasta tahdostaan toimiessaan, inspiroituessaan, työtä tekiessään saa tyydytystä ja toimeentulon. Jos tuottavuutta mitattaisiin onnellisuudella, kuinka tuottavia lopulta olisimmekaan?
Yksilön vapaudella ja tahdolla voidaan perustella monia asioita. Jos jokainen tekisi juuri kuten haluaa ja huvittaa, olisiko tuloksena kaaos? Luultavasti, struktuureija tarvitaan. Yksilönvapauttakin suurempi ja tärkeämpi aspekti “näinä aikoina” eli ilmastonmuutoksen ollessa ajankohtainen, on miettiä jatkuvan kasvun ja tuottavuuden (kulutuksen lopputuotteena kaatopaikalle joutuvan ja sieltä ilmakehään co2na höyrystyvän saasteen) funktiota. Jos jatkuvalle kasvulle ja kulutukselle pistettäisiin rajoja, mitäpä sitten? Muuta kuin se todennäköinen, että työssä käyvien ihmisten aamut alkaisivat useammin kauniilla innunlaululla, kaatopaikat voisivat terveellisemmin, vähemmästä jätteestä johtuen ja ilmastonmuutoksen hidastaminen saisi konkreettisia piirteitä, nopeita tuloksiakin? Tietysti maailmantalous hidastuisi jonkin verran, toisaalta Grönlanti ja napajäätiköt saattaisivat säilyä ikiroudassa (se on niiden tarkotus), kirkas sää ja vuodenajat Suomessakin.
Joutilaisuudessa on useita aspekteja, ja näen niissä enemmän posiitivisia kuin muita sellaisia. Onnellisemman ja vakaamman elämän!
edit kirjoitusvirheet
8. lokakuuta 2007 kello 16.44
Olen samaa mieltä Mari. Muistan n. viisi vuotta sitten kun teimme EVA:lle tutkimusta nuorten kolmekymppisten työuupumuksesta. Nuorisobarometrin mukaan tuolloin 83 % yliopisto-opiskelijoista ajatteli uupuvansa työuransa aikana. Ja nämä siis opiskelijoita, jotka eivät vielä olleet edes aloittaneet työuraansa! Jäin tuolloin tuota pohtimaan ja miettimään mikä uuvuttaa. Yksi syy on varmasti tuo ylenmääräinen ahkeruuden ihannointi, mikä onneksi on vähän lientynyt. Enää ei katsota, että ihminen on hyvä tyyppi jos tämä viettää päivät ja yöt töissä. Muutakin elämää pitää olla.
Hodgkinsonilla on kuitenkin aika mielenkiintoinen ajatustapa, johon tutustuminen on minusta ihan hyvä asia. Se, että elämää oikeasti jakaa erilaisiin osiin, että työn lisäksi mahtuu muutakin. Itse uskon siihen, että näin myös työelämässä on tehokkaampi. Eikä tämä ole vain minun mielipiteeni vaan on sitä ihan tutkittukin. Sairaspoissaolotilastot on yksi keino mitata sitä kuinka onnettomia olemme työssä/elämässä. Ja se jos mikä on myös yrityksille kallista. Uskon, että tulevaisuudessa hyvät yritykset kiinnittävät koko ajan enemmän huomiota työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Jos ei ihan joutilaisuuden hengessä niin sinne päin.
Yksi aika hyvä kirja muuten onnellisuudesta on Tal Ben-Shaharin Onnellisemmaksi (Rasalas 2007). Perustuu siis Ben-Shahrin Harvardissa pidettyyn luentosarjaan. On aika jalat maassa -tyyppinen kirja ilman tyyppillistä amerikkalaista hehkutusta. Suomalainen taitto ja kansi ovat ihan luotaantyöntävät, mutta sisältö hyvä. Miehestä (ja kirjasta) löytyy tietoa täältä: http://www.talbenshahar.com/. Suomalainen kansi muuten täällä: http://www.rasalas.fi/uutuudet.php . En tajua kuinka tällaisia voidaan edes tehdä!
9. lokakuuta 2007 kello 11.37
Kiitoksia vastauksestasi Kirsi
Erittäin hyvä linkki tuo hra Tal-Ben Shaharin sivusto, suosittelen siihen tutustumaan! Six-happiness tips osiosta mieleeni jäi erityisesti ohje nro 6, kiitollisuus. Be thankful for what you’ve got!
Olen ajatellut aiemmin ärsyttävän stereotypisesti Tom Hodgkinsista, jättänyt kirjat lukematta luokitellen hänet hedonistiseksi laiskottelijaksi. Aijai. Joudun syömään sanani, ja teen sen mielelläni! Sillä hänellä ei ole ainoastaan hieno pointti siinä miten terveellistä elämästä nauttiminen ja töiden vähentäminen/priorisointi on vaan hänen ajattelussaan on hurjan tärkeä linkki ekologisuuteen. Mitä varten ihminen raataa töissä? Saadakseen verenpainetaudin, kultaisen kellon, tukun rahaa, ja likaisen ympäristön lapsilleen perinnöksi? Hieman kärjistettynä, mutta kuitenkin. On käsittämätöntä että ihminen heräilee kohtuuttoman kulutuksen aiheuttamaan vahinkoon viimetingassa 2000-luvulla. Ja tämä on suurilta osin tuloksena raivokkaasta työnteosta asian puolesta! Jotkut ovat tosin heränneet jo esim 70-luvulla, kuten hra Al Gore, joka puhui vihreämpien arvojen puolesta Yhdysvalloissa. Hänet leimattiin vuosikymmenet keskusteluissa (huom amerikkalaisessa) mielenvikaiseksi. Upeaa, ettei hän lannistunut vaan jaksaa uskoa asiaansa, ja saattaa nousta hyvinkin merkittäväksi henkilöksi maailmanhistoriassa. Onhan kyse loppujen lopuksi kuitenkin maalaisjärjestä, joka kaikilla on, mutta jonka “illuusio” materian absoluuttisesta onnesta, on monilta sumentanut.
Menikin jo aivan sfääreihin eli ilmakehään tämä tarinointini, pahoittelen. Onhan kyseessä kirjallisuuspiiri, ja minä kommentoin kautta rantain kirjaa jota en ole edes lukenut! Tyypillistä meikäläiselle
joten hyvää syksyn jatkoa, nauttikaamme metsän antimista ja kullanhohtoisesta ruskasta sekä hienoista kirjoista!