En ole, mutta jos parempi laite tulee, niin sitten harkitsen sen ostamista. Aika lyhyt tuo akun kesto ja Kindle on rumakin kuin mikä. Luulen että se on samanlaista hypeä kuin iPhone… Tuohon hintaan saisi jo paljon paremmankin koneen, esim. huippuläppärin. Eikä Kindlessä ole edes selainta!
Eipä silti, en ole periaatteessa ajatusta vastaan, se kuulostaa hyvältä, ja säästää paperia ja metsiä, ja kirjojen kuljetuksia, eikä luettavaa tarvitse kauan odottaa vaan se saa nopsaan näytölle. Eli kunhan saadaan kätevämpi, esteettisesti miellyttävämpi ja edullisempi malli, niin sitten kokeillaan.
mitenköhän on järjestetty kopioitavuus. Varmuuskopioiden ottaminen olisi suotavaa, mikä taas mahdollistaisi kirjojen välityksen ilmaiseksi ja kirjaston ahneen välikäden välttämisen. Saisiko kirjatkin sitten torrentteina?
En haluaisi olla Kindleä vastaan, mutta olen kuitenkin. Paperin ja puiden säästäminen on erinomainen asia. En myöskään haluaisi tekniikkavastaisuudessanikaan mennä nyt nelikymppisenä vielä niin pitkälle, että tyrmään suoraan kaikki uudet laitteet.
On vain erittäin vastenmielinen ajatus, että kirjan lukeminenkin olisi kiinni siitä, sattuuko laite toimimaan, tai että “kirja” voisi “kaatua” kesken lukemisen. Monta hyvää kirjoitushetkeä olen menettänyt tietokoneen ja tekstinkäsittelyohjelmien kanssa tapellessa. Lukuhetkiä en tahdo menettää.
Pelkään, että vaikka esitellynkaltaiset laitteet yleistyisivät ja “jokainen mummo ja vanhainkodin pappakin” oppisi niitä ongelmitta käyttämään, siinä vaiheessa kun minä ostan laitteen, kävisi kuten yleensä minun ja koneiden suhteessa käy: Tappelen ja tappelen ja haukun itseäni tyhmäksi ja hälyytän koko suvun ja naapuruston apuun. Lopulta selviää, että sittenkin minulle satuttiin myymään viallinen kappale tai jokin ihmeellinen versio, johon nyt ei vain saa ladattua juuri niitä teoksia, jotka haluan.
No, hienoa, että tuollainen laite on. Kai meille vanhoille jäärille vain sallitaan vielä paperiset kirjat, joita voi noutaa kirjaston hyllyiltä.
Minusta on aika vieras ajatus lukea tekstiä koneelta. Huomaan, että paperiversion tulostan aina kaikista kirjoittamistani teksteistä, jotta saan huomaan tekstin virheet ja pääsen sisään. Näytöltä lukeminen on uskomattoman paljon puuduttavampaa ja silmät väsyvät. En usko, että tartun, kokeilla voin.
Olen saanut mahdollisuuden pidellä sekä Kindleä että Sonyn vastaavaa laitetta kädessäni ja kokeilla niitä. Samalla kuulustelin niiden (jenkki)omistajaa ominaisuuksista. Nämä ovat siis omiani ja yhden ihmisen havaintoja laitteesta.
1. Sähköisen paperin lukeminen on _tyystin_ erilaista kuin ruudulta lukeminen. Se pitää nähdä luonnossa jotta uskoo. Paperi on vaalean harmaata ja teksti tyystin tummaa eikä värise kuten ruudulla. Lukemiseen tarvitaan valoa kuten paperinkin kanssa ja mitä valoisampaa on sitä helpompi on lukea, ihan kuten kuten perinteisissäkin aviiseissa.
2. Kindlen käyttö ei muistuta juurikaan tietokoneen käyttöä. Se on tehty vain tähän yhteen asiaan ja yhden valmistajan (amazon) palvelun käyttämiseen. Siksi kaikki on aika helppoa. Selain puuttuu juuri tämän takia, se toisi vain uusia ongelmia ja vaatisi resursseja ja päivityksiä. Siksi laite on myös vakaa, vuoden käytön aikana se ei ollut kuulemma kaatunut kertaakaan.
3. Akku kestää suhteellisen pitkään, noin viikon . Se mikä kuluttaa akkua on indeksointi, silloin laite makustelee siihen syötettyjä kirjoja ja tekee niistä hakusanatietokannan. Jos indeksoi vain latauksessa tai ottaa hakusanatoiminnon pois akku kestää viikkoja.
4. kun on ostanut kirjan amazonista siihen on lukuoikeus vaikka tiedoston poistaisikin välillä. Sen voi siis hakea halutessaan uudestaan ilmaiseksi.
Harmillisin asia on tietysti että ei kindle toimi euroopassa lainkaan. Amazonilla ei ole ollut vielä ainakaan intoa tuoda laitetta tänne, mikä lie pusinessmiehen näkemys esteenä.
Minusta on vähän tyhmää ajatella että jokin sähköinen paperi korvaisi tulevaisuudessa sen rakkaimman kirjan jota luetaan suosikkituolissa nautiskellen. Elämämme on niin täynnä vähemmän merkityksellistä lukemista johon e-reading sopii paljon paremmin. Esitetteet, ohjekirjat, oppaat, pokkarit, kaikki tämmöinen selailu ja hajamielinen lukeminen sopivat sille paljon paremmin. Kioskista ostamani Remes ei todellakaan tarvitse mahtipontisia kansia ympärilleen tai mahdollisuutta säilyä isältä pojalle.
tino, tämähän kuulostaa varsin lupaavalta! Eurooppaan nyt tätä. Olen aivan varma, että ns. normaalikirja ei kuole vaan elää rinnalla. Mutta jos miettii vaikkapa lomia. Se, että voi ladata useita kirjoja yhteen laitteeseen eikä tarvitse raahat kilotolkulla paperia, tuntuu aika mukavalta ajatukselta.
Helsingin kaupunginkirjastossa on tutustuttu hollantilaisen iRex-yrityksen (Philipsin tytäryhtiö) iLiad-lukulaitteeseen. Sen ominaisuudet ovat ilmeisesti varsin pitkälle samanlaiset kuin Kindlen. Tuntuma on varsin miellyttävä, näyttö ei välky ja akku kestää pitkään.
Kindlen valtti on langaton yhteys Amazon-kirakauppaan, josta kirjoja voi ladata tosi nopeasti. Toistaiseksi tämä toimii vain Yhdysvalloissa kuten aikaisemmissa viesteissä on todettu. Amazonilla on Kindlellä luettaville e-kirjoille oma standardi, eikä laitteella voi lukea muunlaisia e-kirjoja.
iLiadissa on siinäkin mahdollisuus langattomaan verkkoyhteyteen, mutta se ei vielä toimi Kindlen tapaan e-kirjojen lataamisessa. iLiadilla voi kuitenkin lukea useita tiedostomuotoja. Kehitysmahdollisuudet ovat myös hyvät, sillä iLiad on Linux-pohjainen ja siten koko käyttäjäyhteisö voi osallistua sen kehittämiseen.
yst. terveisin
Pirjo Lipasti
suunnittelija
Helsingin kaupunginkirjasto
Tuli tämä Kindle-laite mieleen, kun yritin lukea Suffragettien sisaret -kirjaa. Aivan järjettömän painoinen ja mallinen kirja luettavaksi, eikä valitettavasti ole ainoa tietokirja lajissaan. En oikein ole oppinut ymmärtämään noiden kirjojen merkitystä, joita ei esim. kokonsa puolesta ole selvästikään tarkoitettu luettaviksi. Myös esim. “Suomalaisen arjen historia” -sarjan teoksissa on mielestäni valtavasti kiinnostavaa sisältöä. Mutta missä asennossa noiden jättiteosten lukeminen onnistuu? Ei kai nykyisin ole enää tarvetta tehdä näyttäviä kirjasarjoja kirjahyllyjen koristeeksi?
Toinen laji on sitten yliahtaat pokkarit, kuten nuo viime aikoina julkaistut pamfletit (Vasemmisto etsii työtä ja mitä niitä on tullut). Kirjaa pitää yrittää repiä levälleen, jotta tekstin saa esiin sieltä aukeaman keskeltäkin.
Kyllä tuollaiset haitat häiritsevät ainakin minun lukukokemusta niin paljon, että koko kirja jää helposti vähän pikaisemmalle lukaisulle. Kindle ratkaisisi tämän ongelman.
Eipä ole moni ehtinyt kokeilla, ja erään juttunikkarin tuoreen artikkelin mukaan alkaa olla jo kiire, sillä seuraavan asteen e-lukukirja on jo tulossa.
No, jutun luettuaan voi todeta, että kyse taitaa olla vain räväkästä otsikoinnista, vaikka kyseinen uutuus ehkä teknisesti onkin varsin vaikuttava, ei vielä ole tietoa siitä, mitä sillä oikeastaan voi lukea.
Minulla ei sinänsä ole mitään näitä vekottimia vastaan, mutta se epäilyttää esimerkiksi juuri Kindlessä, että Amazon on naittanut sen niinkin tiiviisti omaan kirjakauppaansa. Sonylla on jotain, jossa on omat rajoituksensa. En kaipaa lukumarkkinoille ketään, joka voisi käyttäytyä resurssiensa puolesta samoin kuin vaikka Microsoft järjestelmäpuolella; en myöskään formaattisotaa toimijoiden välille, siitä seuraa vain tuhoton määrä kohta käyttökelvottomia laitteita nurkkiin ja kaatopaikoille.
Toivon vain, että jokin mahdollisimman avoin ratkaisu voittaa.
2. syyskuuta 2008 kello 10.34

2. syyskuuta 2008 kello 11.18
Kuva Kindlesta löytyy tästä jutusta: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Amazonin+s%C3%A4hk%C3%B6iselle+kirjalle+ennustetaan+l%C3%A4pimurtoa/1135238772202
2. syyskuuta 2008 kello 13.15
mitenköhän on järjestetty kopioitavuus. Varmuuskopioiden ottaminen olisi suotavaa, mikä taas mahdollistaisi kirjojen välityksen ilmaiseksi ja kirjaston ahneen välikäden välttämisen. Saisiko kirjatkin sitten torrentteina?
2. syyskuuta 2008 kello 14.34
En haluaisi olla Kindleä vastaan, mutta olen kuitenkin. Paperin ja puiden säästäminen on erinomainen asia. En myöskään haluaisi tekniikkavastaisuudessanikaan mennä nyt nelikymppisenä vielä niin pitkälle, että tyrmään suoraan kaikki uudet laitteet.
On vain erittäin vastenmielinen ajatus, että kirjan lukeminenkin olisi kiinni siitä, sattuuko laite toimimaan, tai että “kirja” voisi “kaatua” kesken lukemisen. Monta hyvää kirjoitushetkeä olen menettänyt tietokoneen ja tekstinkäsittelyohjelmien kanssa tapellessa. Lukuhetkiä en tahdo menettää.
Pelkään, että vaikka esitellynkaltaiset laitteet yleistyisivät ja “jokainen mummo ja vanhainkodin pappakin” oppisi niitä ongelmitta käyttämään, siinä vaiheessa kun minä ostan laitteen, kävisi kuten yleensä minun ja koneiden suhteessa käy: Tappelen ja tappelen ja haukun itseäni tyhmäksi ja hälyytän koko suvun ja naapuruston apuun. Lopulta selviää, että sittenkin minulle satuttiin myymään viallinen kappale tai jokin ihmeellinen versio, johon nyt ei vain saa ladattua juuri niitä teoksia, jotka haluan.
No, hienoa, että tuollainen laite on. Kai meille vanhoille jäärille vain sallitaan vielä paperiset kirjat, joita voi noutaa kirjaston hyllyiltä.
2. syyskuuta 2008 kello 14.43
Minusta on aika vieras ajatus lukea tekstiä koneelta. Huomaan, että paperiversion tulostan aina kaikista kirjoittamistani teksteistä, jotta saan huomaan tekstin virheet ja pääsen sisään. Näytöltä lukeminen on uskomattoman paljon puuduttavampaa ja silmät väsyvät. En usko, että tartun, kokeilla voin.
2. syyskuuta 2008 kello 16.46
Olen saanut mahdollisuuden pidellä sekä Kindleä että Sonyn vastaavaa laitetta kädessäni ja kokeilla niitä. Samalla kuulustelin niiden (jenkki)omistajaa ominaisuuksista. Nämä ovat siis omiani ja yhden ihmisen havaintoja laitteesta.
1. Sähköisen paperin lukeminen on _tyystin_ erilaista kuin ruudulta lukeminen. Se pitää nähdä luonnossa jotta uskoo. Paperi on vaalean harmaata ja teksti tyystin tummaa eikä värise kuten ruudulla. Lukemiseen tarvitaan valoa kuten paperinkin kanssa ja mitä valoisampaa on sitä helpompi on lukea, ihan kuten kuten perinteisissäkin aviiseissa.
2. Kindlen käyttö ei muistuta juurikaan tietokoneen käyttöä. Se on tehty vain tähän yhteen asiaan ja yhden valmistajan (amazon) palvelun käyttämiseen. Siksi kaikki on aika helppoa. Selain puuttuu juuri tämän takia, se toisi vain uusia ongelmia ja vaatisi resursseja ja päivityksiä. Siksi laite on myös vakaa, vuoden käytön aikana se ei ollut kuulemma kaatunut kertaakaan.
3. Akku kestää suhteellisen pitkään, noin viikon . Se mikä kuluttaa akkua on indeksointi, silloin laite makustelee siihen syötettyjä kirjoja ja tekee niistä hakusanatietokannan. Jos indeksoi vain latauksessa tai ottaa hakusanatoiminnon pois akku kestää viikkoja.
4. kun on ostanut kirjan amazonista siihen on lukuoikeus vaikka tiedoston poistaisikin välillä. Sen voi siis hakea halutessaan uudestaan ilmaiseksi.
Harmillisin asia on tietysti että ei kindle toimi euroopassa lainkaan. Amazonilla ei ole ollut vielä ainakaan intoa tuoda laitetta tänne, mikä lie pusinessmiehen näkemys esteenä.
Minusta on vähän tyhmää ajatella että jokin sähköinen paperi korvaisi tulevaisuudessa sen rakkaimman kirjan jota luetaan suosikkituolissa nautiskellen. Elämämme on niin täynnä vähemmän merkityksellistä lukemista johon e-reading sopii paljon paremmin. Esitetteet, ohjekirjat, oppaat, pokkarit, kaikki tämmöinen selailu ja hajamielinen lukeminen sopivat sille paljon paremmin. Kioskista ostamani Remes ei todellakaan tarvitse mahtipontisia kansia ympärilleen tai mahdollisuutta säilyä isältä pojalle.
2. syyskuuta 2008 kello 18.47
test
2. syyskuuta 2008 kello 18.49
test?
2. syyskuuta 2008 kello 20.02
No niin… eli se ei toimi Euroopassa. Tätä vähän mietinkin. Ja aivan totta, eivät kaikki kirjat niitä kansia kaipaa.
2. syyskuuta 2008 kello 20.08
tino, tämähän kuulostaa varsin lupaavalta! Eurooppaan nyt tätä. Olen aivan varma, että ns. normaalikirja ei kuole vaan elää rinnalla. Mutta jos miettii vaikkapa lomia. Se, että voi ladata useita kirjoja yhteen laitteeseen eikä tarvitse raahat kilotolkulla paperia, tuntuu aika mukavalta ajatukselta.
4. syyskuuta 2008 kello 10.30
Helsingin kaupunginkirjastossa on tutustuttu hollantilaisen iRex-yrityksen (Philipsin tytäryhtiö) iLiad-lukulaitteeseen. Sen ominaisuudet ovat ilmeisesti varsin pitkälle samanlaiset kuin Kindlen. Tuntuma on varsin miellyttävä, näyttö ei välky ja akku kestää pitkään.
Kindlen valtti on langaton yhteys Amazon-kirakauppaan, josta kirjoja voi ladata tosi nopeasti. Toistaiseksi tämä toimii vain Yhdysvalloissa kuten aikaisemmissa viesteissä on todettu. Amazonilla on Kindlellä luettaville e-kirjoille oma standardi, eikä laitteella voi lukea muunlaisia e-kirjoja.
iLiadissa on siinäkin mahdollisuus langattomaan verkkoyhteyteen, mutta se ei vielä toimi Kindlen tapaan e-kirjojen lataamisessa. iLiadilla voi kuitenkin lukea useita tiedostomuotoja. Kehitysmahdollisuudet ovat myös hyvät, sillä iLiad on Linux-pohjainen ja siten koko käyttäjäyhteisö voi osallistua sen kehittämiseen.
yst. terveisin
Pirjo Lipasti
suunnittelija
Helsingin kaupunginkirjasto
4. syyskuuta 2008 kello 11.48
On sillä ainakin hauska ja klassinen nimi.
6. syyskuuta 2008 kello 21.25
Tuli tämä Kindle-laite mieleen, kun yritin lukea Suffragettien sisaret -kirjaa. Aivan järjettömän painoinen ja mallinen kirja luettavaksi, eikä valitettavasti ole ainoa tietokirja lajissaan. En oikein ole oppinut ymmärtämään noiden kirjojen merkitystä, joita ei esim. kokonsa puolesta ole selvästikään tarkoitettu luettaviksi. Myös esim. “Suomalaisen arjen historia” -sarjan teoksissa on mielestäni valtavasti kiinnostavaa sisältöä. Mutta missä asennossa noiden jättiteosten lukeminen onnistuu? Ei kai nykyisin ole enää tarvetta tehdä näyttäviä kirjasarjoja kirjahyllyjen koristeeksi?
Toinen laji on sitten yliahtaat pokkarit, kuten nuo viime aikoina julkaistut pamfletit (Vasemmisto etsii työtä ja mitä niitä on tullut). Kirjaa pitää yrittää repiä levälleen, jotta tekstin saa esiin sieltä aukeaman keskeltäkin.
Kyllä tuollaiset haitat häiritsevät ainakin minun lukukokemusta niin paljon, että koko kirja jää helposti vähän pikaisemmalle lukaisulle. Kindle ratkaisisi tämän ongelman.
12. syyskuuta 2008 kello 15.05