Blogit

Normaalissa tapauksessa tänään alkaisi keskustelu tammikuun kirjasta. Mutta tässä kävi nyt niin, että tammikuulle ei ole kirjaa. Tai voisihan sitä itse asiassa vielä äkkiä keksiä näin aamutuimaan jonkun pienen novellin, josta voisimme jo keskustella iltapäivällä. Se saattaisikin olla ihan jännittävä tapa käsitellä kirjoja jatkossa… Mutta kun toni ei pidä niistä novelleista ja niitä on jo luettu. Runoissa on vähän sama ongelma. (lisää…)

Aina joskus törmää siihen väitteeseen (faktaan?), että maailman kaikki juonet on jo käytetty. Mies ja nainen rakastuvat, menevät naimisiin, jotain tapahtuu, dramaattinen loppu jne. Ja sitten joskus törmää kirjoihin, joissa voi olla sama juoni kuin jossain muussakin kirjassa, mutta jonka kerrontatapa tekee siitä ainutlaatuisen.
Helmikuun kuukauden kirja, Richard Yatesin Revolutionary Road (suom. Markku Päkkilä) on sellainen. Terävä, älykäs ja omaperäinen kerronnaltaan. Loppuratkaisua myöten. (lisää…)

Helmikuun kirjavalinta on tehty. Luetaan Richard Yatesin Revolutionary road (suom. Markku Päkkilä). Tästä kirjastahan on tehty elokuvakin, jonka ensi-ilta on Suomessa 30.1. Pääosisssa legendaarinen pari Kate Winslet ja Leonardo di Caprio. (lisää…)

Juha esitti kuukauden kirjasta (Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta) käydyssä keskustelussa mielenkiintoisen kommentin yleensä ihmissuhdeteoksista. Miksi niitä luetaan lainkaan? Mikä toisten ihmisten suhdekiemuroissa on lopulta niin kiinnostavaa? Juha pohti myös sitä, että jotkut sanovat saavansa niistä omaan elämäänsä jotain oppia, rakennuspalikoita. Jäin oikein pohtimaan, että miksi tarinat ihmissuhteista ja niiden vaikeuksista ovat kiinnostavia. (lisää…)

Kuukauden kirjana oli helmikuussa Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta (suom. Risto Hannula). Kirja kertoo erään avioliiton tarinan. Mielenkiintoista on, että kirja, joka on alunperin kirjoitettu vuonna 1973, ei tunnu ollenkaan vanhahtavalta. Vaikka moni asia muuttuu, ihmissuhteet ovat yhtä monimutkaisia ja kummallisia kuin ennenkin. (lisää…)

Anteeksi taas tämä myöhästyminen kuukauden kirjan valinnassa. Tämä on aina todella vaikea valinta.

Helmikuun kirja on “uusvanha” Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta (suom. Risto Hannula), josta Gummerus on ottanut uusintapainoksen.

Keskustelu alkaa 15.2.

Maaliskuun kirjana tulee olemaan Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Siksi vasta maaliskuu, että kaikki halukkaat ehtivät mukaan. Se on todella lukemisen arvoinen kirja! Siitä keskustelu siis alkaa 15.3.

Jonathan Coe vastasi lukupiiriläisten kysymyksiin. Keräsin ihmettelyn ja kysymysten aiheita mm. kommenteistanne. Ja tässä lopputulos, olkaa hyvät. Kaiken kaikkiaan Coesta jäi minulle erinomaisen mukava ja hauska kuva.

First about Benjamin Trotter.
A few of the readers would like to know, whether he is your alter ego? (lisää…)

Jonathan Coe on luvannut tehdä ”Westöt” eli vastata lukupiiriläisten kysymyksiin kirjaansa koskien.

Mikäli siis kysyttävää tulee, pistäkää tänne, toimin välittäjänä. Poimin myös kommenteistanne ihmettelyjä, kummasteluja ja ihasteluja kirjailijalle pohdittavaksi. Voidaan sopia, että ensi viikon perjantaihin mennessä tulleet kysymykset menevät eteenpäin.

Suljettu piiri oli hyvä lukukokemus. Ei minulle mahtava, mutta hyvä. Olen melko varma, että kirjasta olisi saanut enemmän irti jos olisi lukenut Konnien klubin ensin. Nyt hahmot jäivät aika etäisiksi. Samaistumista en oikein kokenut kehenkään ja monien elämä oli pinnallisen tuntuista kohellusta, vaikka paljon tapahtuikin.

Pääosissa minusta olivat Benjamin Trotter, joka ei oikein löytänyt paikkaansa parisuhteessa eikä työelämässä sekä veljensä Paul Trotter, parlamentaarikko, joka mm. äänestää Irakin sodan puolesta vaikka ainakin väittää olevansa sitä vastaan. Toisaalta Claire käy omaa taisteluaan menneisyyden haamujen kanssa. Pidin Clairen elämänfilosofiasta, jota valotettiin Clairen ja Philipin välisessä keskustelussa siitä, mistä kaikki saa alkunsa. Jotta ymmärtäisi miksi asiat tapahtuvat pitäisi aina mennä syvemmälle ja yrittää ymmärtää. Vasta kun Claire oli selvittänyt mysteerin sisarensa kuolemasta hän pystyi olemaan onnellinen. Tämähän on ideaalitilanne, elämässä harvoin kaiken voi selvittää pohjamutia myöten vaan jää monia “keskeneräisiä” asioita. Koko kirja oli mielestäni jonkinlaisen päätöksen etsimistä kaikille kirjan hahmoille. Mikä on vähän hassua, olivathan he sentään varsin nuoria vielä (tai sitten olen tosi vanha…). (lisää…)

Muistathan, että tässä keskustelussa taas paljastuu mitä kirjassa tapahtuu, eli jos et halua tietää, ohita tämä postaus.

Poikani Kevin oli samaan aikaan hieno ja koskettava ja toisaalta hyvin luotaantyöntävä kirja. Kirjassa käsiteltiin vanhemmuuden mukanaan tuomia tunteita tavalla, mihin ei ole totuttu (ehkä emme halua edes ajatella tällaisten tunteiden mahdollisuutta?). Äitiydestä on viime vuosina kirjoitettu useitakin kirjoja, joissa pyritään käsittelemään äidin mahdollista väsymistä tai oman elämän puutetta tai parisuhteen rappeutumista. Tyyli on kuitenkin lähinnä ollut huumorilla sävytettyä. Harva uskaltaa pukea sanoiksi, kuten Kevinin äiti: ettei pidä lapsestaan. Kirja on romaani, mutta sen käsittelytavassa on jotakin samaa kuin Claire Castillonin novellikokoelmassa Äidin pikku pyöveli. Rajuutta, raakuutta, ylitsevuotavaa inhoa ja itseinhoa ja brutaalia rehellisyyttä.

Kirja perustuu kirjeisiin, joita Kevinin äiti kirjoittaa Kevinin isälle. Aika alusta alkaa epäillä, että Kevinin isälle on tapahtunut jotakin, ainakin minä päättelin aika nopeasti, että tämä on kuollut. Siitä on vihjeitä pitkin matkaa vaikka varsinaisesti tämä paljastui vasta lopussa. Kevinin vanhemmat olivat onnellinen ja rakastava pariskunta ennen esikoisen syntymää. (Vai olivatko, matkustelihan vaimo miehensä mielestä liikaa ja tullessaan eräiltä kutsuilta kirjassa väläytettiin eripuraa, joka oli syvemmällä kuin vain pikku kina?). Lapsen hankkiminen on pariskunnalta pitkän pohdinnan tulos, jota pohdiskeltiin samoin kuin asunnon vaihtamista; hyötyjä ja haittoja. Viimein lapsi hankittiin, Eva synnytti (tuskallisesti) pojan, Kevinin. Kevin hylki äidin rintaa, äiti ei tuntenut mitään ylitsevuotavaa auvoa heti kun sai poikansa syliinsä. Äiti toteaa, ettei pitänyt lapsestaan.

Ja sitten kaikki menee alusta asti pieleen. Kevinistä tulee joukkomurhaaja. Kuinka tähän päädyttiin? Kenen vika se on? (lisää…)