Blogit

Finlandia-ehdokkaiden ja varsinaisen Finlandia-voittajan julistamisen välissä voi olla hyvä hetki summata vähän raatikokemuksia.
Raadissa oli siis kanssani tänä vuonna puheenjohtajana toiminut Marianne Bargum ja Lari Kotilainen. Molemmat olivat minulle uusia, mutta varsin kiinnostavia ja mukavia tuttavuuksia.

Luettavia kirjoja oli reippaasti yli 100. Aikaa oli oikeastaan syksy. Kesällä jo tiputteli muutamia kirjoja, mutta syksyn aikana posti toi sellaiset 10 viikossa. Koska itselläni oli muitakin töitä, lukeminen keskittyi iltoihin ja viikonloppuihin. Niin tiivistä se silloin oli, että perhe lähti mieluiten useimmiten viikonlopuiksi karkuun… Alussa oli pientä epävarmuutta, että voiko tämä ylipäätään päättyä hyvin. Kuinka kaiken ehtii lukea mitä pitää lukea? (lisää…)

Ihmiskoe on ohi, tulos on julkinen. Seuraavat kirjat tavoittelevat Finlandia-palkintoa, tässä raadin perustelut.

Pieni ”skandaalikin” syntyi Alexandra Salmelan kansallisuudesta. Onneksi säännöistä tehdään ilmeisesti poikkeus.

Mitä mieltä olette raadin päätöksestä?

Terveiset täältä kellarin perukoilta, ihmiskokeen viimeisistä puristuksista. 100 suomalaista romaania luettu. Paljon on koettu ihmiskohtaloita, paljon naurettu, itketty ja tuskailtukin. On ollut hyviä, huonoja ja erittäin huonoja kirjoja. Ja sitten on ollut erinomaisia, jopa helmiä. Pää pursuaa sanoja eikä oikein tiedä minne ne laittaisi. Kokemuksena tämä on kyllä ainutlaatuinen, kiinnostava ja antoisa. Kun tämä on ohi, tietää lukeneensa : ) Mutta kohta loppuu, ja sitten palataan tänne missä lukeminen ei ole vain yksinäistä puuhaa kellarissa vaan myös lukukokemuksen jakamista.

”Jos on niin, että taidamme elää vain pienen osan siitä, mitä meissä piilee – mitä tapahtuu jäljelle jäävälle osalle?”

Kuukauden kirjana ollut Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin on yksi parhaita lukemiani kirjoja pitkään aikaan. Romaani, jossa berniläinen latinanopettaja Raimund Gregorius lähtee etsimään näennäisesti portugalilaista Amadeu Pradoa, mutta oikeasti kaiketi itseään. Jos elää vain pienen osan siitä, mitä meissä piilee, mitä tapahtuu jäljelle jäävälle osalle. (lisää…)

Tänä syksynä osallistun ihmiskokeeseen; mitä tapahtuu ihmiselle, joka saa lukea vain ja ainoastaan suomalaista kirjallisuutta kolme syksyn pimeää kuukautta. Olen siis Finlandia-raadissa.

Jo nyt, noin neljänkymmenen kirjan jälkeen voin todeta, että ainakin tämä on kiinnostavaa. On erittäin virkistävää ja valaisevaa lukea yhden vuoden tuotanto, nähdä läpileikkaus suomalaisesta kirjallisuudesta. Lukea vakiintuneiden konkareiden, uusien esikoiskirjailijoiden ja täysin tuntemattomaksi jääneiden kirjat. Täälläkin on keskusteltu siitä, että suomalaisessa kirjallisuudessa on ihan oma sävy, melankolinen, synkeä. Luulisin, että tämän urakan jälkeen on helpompi sanoa, onko todella niin. (lisää…)

Tämä on kirja, joka on todennäköisesti syntynyt José Saramagon halusta käydä keskustelua Fernando Pessoan kanssa. Kirjassa Ricardo Reis, eräs Pessoan hahmoista tai ehkä voi sanoa jopa eräs Pessoan omista persoonallisuuksista, matkustaa Lissaboniin kohdatakseen vastikään kuolleen Pessoan haamun. Pessoa ja Reis käyvät keskusteluja ja samalla Portugalissa tapahtuu. Kirja sijoittuu vuoteen 1936, jolloin Portugalissa Salazar jo virittelee poliisivaltiota.

(lisää…)

”Jalka on selvästi parempi. Eli taaskin minä pääsin pelkällä tärskyllä ja ruhjeella. Minä jo ajattelin että nyt tämä on sen merkki, että nyt mulle kävi huonosti, olen liian vanhana lähtenyt, ja vieläpä ajattelin noiden muiden puolesta, jos siellä nyt puhe kiertää, että ”se on nyt kaatunut siellä ja loukannut jalkansa, sille viedään ruokaa hyttiin, no mitä sitä tuommoinen vanha akka lähtee enää matkalle, kun ei pysy pystyssä”. Jos sievä nuori tyttö olisi nyrjäyttänyt jalkansa, sitä säälittäisiin ja hoidettaisiin. No, minä ajattelen pahoja ajatuksia toisten puolesta, ehkäpä ne eivät ajattele koko asiaa ollenkaan.”

Kyllikki Villa: Myrskyssä – kolmas lokikirja

Tämä viimeiseksi jäänyt lokikirja käsittelee paitsi seikkailua, yksinäisyyttä ja rohkeutta myös luopumista. Lopussa Villa jopa pohtii sitä, että onhan sekin vaihtoehto, että seikkailun ja matkailun sijaan hankkii kunnon sängyn kotiinsa eikä enää matkusta. Hienoja huomioita vanhenemisesta:

”Mutta kuitenkin: ei tämä elämä eivätkä suhteet ihmisiin ole ihan lopussa. Ei se vanhuus ole mikään loppu. Sävyt vaihtelevat ja ovat olemassa, mutta ehkä intensiteetti muuttuu ja toiveet. Olen ajatellut, että olen tullut hyvin paljon tyttömäisemmäksi näissä asioissa – luojan kiitos. Siis keski-ikä on myrskyistä aikaa (naurahtaa), mutta on aika helppoa sittenkin olla vanha tyttö.”

Villalla on kiinnostavan kaunistelematon ja konstailematon tapa kertoa ajatuksiaan ja se tekee tekstistä aidon tuntuisen ja sellaisen mihin on helppo samaistua. Iästä riippumatta.

”Kun aiot ryhtyä johonkin toimenpiteeseen, johda mieleesi, minkälaatuista tuo nimi on. Jos menet kylpemään, kuvittele itsellesi, mitä kylpylaitoksessa tapahtuu, kuinka siellä viskellään vettä ihmisten päälle, tungeskellaan, ilvehditään, vieläpä varastetaankin, ja sitä turvallisemmin tartut toimeesi, jos heti sanot itsellesi, tahdon kylpeä, mutta tahdon säilyttää oman luontaisen mielentilani. Ja menettele samoin kaikessa, mihin ryhdyt, sillä siten olet valmis sanomaan, jos jokin estää kylpemistäsi: enhän tahtonut ainoastaan tätä kylpemistä, vaan myös säilyttää oman luonnollisen mielentilani, mutta sitä en säilytä, jos suututtelen satunnaisuuksista.”

Epiktetos: Ojennusnuora (suom. K. Jaakkola)

Lomien alkaessa olla lopuillaan ja työpäivien siintäessä edessä tämä ojennus ylipäätään tuntui sopivalta teemalta ja tämä katkelmahan tuntuu soveltuvan varsin hyvin työelämäänkin…

Joskus kirjakaupassa kannattaa tarttua johonkin aivan tuntemattomaan, oli se syy sitten kansi (joka tässä kirjassa on todella hieno) tai takakansitekstit (jotka tässä kirjassa ovat kirjailijan romaania, My Mother’s Lovers, ylistäviä) tai se, että silmäillessä kirjan tekstiä siinä tuntuu olevan omanlainen tunnelma (joka tässä on sellainen hassun ja vakavan, synkän ja kepeän välimaasto). Joka tapauksessa Christopher Hope oli minulle täysin uusi tuttavuus. Tämä The Garden of Bad Dreams on erinomainen novellikokoelma. Erikoinen tunnelma, selvä oma ääni. Suosittelen!

”I dig out beautiful caves behind my characters: I think that gives exactly what I want; humanity, humour, depth. The idea is that the caves shall connect and each comes to daylight at the present moment.”

Virginia Woolf Louise A. Poreskyn siteeraamana kirjassa The Elusive Self – Psyche and Spirit In Virginia Woolf’s Novels.

Kesän Virginia Woolf -projekti jatkuu ja tämä kirja on aika kiinnostava jos haluaa syventyä Virginia Woolfin henkilöhahmoihin ja heidän motiiveihinsa syvemmin ja jos haluaa tietää vielä syventyä siihen, mitä Woolf oikein milläkin yritti sanoa. Kirja käsittelee kaikki Woolfin yhdeksän romaania.