Blogit

Ohessa Tulan lupaama kirja-arvio lahjakorttipalkinnon tuloksena. Kiitos Tula!

ROB JOVANOVIC : KATE BUSH -elämäkerta. Suomentanut Anni Sumeri. Like, Keuruu 2006.

”Suhtauduthan suopeasti erehdyksiini”

Koska karhut jo heräilevät Ähtärissä, rännit rutisevat ja jää helisee virrassa, minunkin on aika lunastaa Lukupiirille antamani lupaus. Lahjakorttini käytin useampaan kirjaan. Valinta osui mm. Kate Bushiin, jonka kauriin katsetta alekorin pohjalta en voinut ohittaa. Tässä muutamia fragmentaarisia huomioita ja elämänkerrallisia herkkupaloja Jovanovicin teoksesta .

Kentin kovaääninen keijukainen

Kaikki alkoi varhain. Kymmenvuotias muusikon alku polki harmonia heinäladossa soittaen sinnikkäästi virsiä. Kentiläisen maalaislääkärin ja sairaanhoitajan tytär eli muutenkin virikerikkaan lapsuuden. Ensimmäinen oma sävellys syntyi 11-vuotiaana pianolla. Isoveljet kuuntelivat 60-luvun folkia, äiti lauloi irlantilaisia balladeja ja hyvin pian nuori Cathy alkoi kirjoittaa runoja ja sanoittaa laulujaan. ”Minulla oli tapana tehdä suunnilleen yksi laulu päivässä. Tietenkään kukaan ei halunnut niitä.”

Kesä 1976 oli ennätyksellisen helteinen – hyvät heinäkelit Savossakin – kun 18-vuotias Kate Bush muutti Lontooseen tätinsä perinnön turvin. ”Minulla oli tietty päivärytmi. Nousin aamulla ylös, soitin pianoa, menin tanssitunnille, tulin takaisin, soitin pianoa, tein lauluja yötä myöten ja sitten menin nukkumaan. Sama juttu joka päivä. Se oli elämäni parhaita aikoja.”

Monipuolinen treeni loi pohjan äänenkäytölle ja ilmaisulle, joka on aina jakanut mielipiteitä. ”Sattuuko tuo? No siinä tapauksessa voisit laulaa enemmän täältä (näyttää palleaansa) kuin kurkusta. …Nautin siitä, että lopulta tavoitan sävelkorkeuden, jolle en ole aiemmin yltänyt. Tavoitellun nuotin saavuttaa viikossa ja sitten voi alkaa tavoitella seuraavaa nuottia.”

”Humisevan hienoa” Daily Express 1978

Jovanovicin mukaan Wuthering Heights syntyi kuutamoyönä 5.3.1977. Koska kappaleen syntyhistoria istuu liiankin näppärästi kirjallisen esikuvan eli Bronten Humisevan harjun dramaattiseen nummikuvastoon, tietoon voi suhtautua varauksella. Fakta sen sijaan on, että Bush levytti debyyttialbuminsa ainoastaan 19-vuotiaana! Kulttikuvaaja Gered Mankovich ikuisti laulajattaren pinkintiukoissa tanssitrikoissa ja eteerinen ”keijukainen” (nimitys, jota Bush inhosi) muuttui lihaksi.  Kun markkinointitiimi keksi liimata kuvat Lontoon double deckereihin, bussien myöhästymisille saatiin uusi selitys: väki mieluummin tuijotteli julisteita pysäkeillä kuin siirtyi matkustamon puolelle. Nyt kovempaa kamaa löytynee teinien kuvagallerioista. Omassa v. 78-kalenterissani on maininta Marc Bolanin kuolemasta ja  oudosta laulajasta, jolla oli kadehdittavan paljon tukkaa.

Humisevaa hienoutta kesti kolme kiireistä vuotta, The Kick Inside, Lionheart ja Never for Ever albumit ilmestyivät nopeassa tahdissa. Sitten Bush hävisi maaseudulle eli farmille lataamaan akkuja ja säveltämään. Hektisen alun jälkeen  Bush on levyttänyt harvakseltaan ja esiintynyt valikoivasti julkisuudessa. Rob Jovanovic kerii auki Bushin uraa albumi albumilta. Kappaleiden ja lyriikoiden taustatiedot ovat kirjan parasta antia. Ja tietysti sitaatit. Siitä huolimatta teksti jää hieman etäiseksi, käsivarren mitan päähän kohteestaan. Tästä voi ”syyttää” Bushia, joka ei ole halunnut osallistua kirjan tekemiseen tai ylipäätään antaa haastatteluja. Tyrkkyjulkisuuden maailmassa tämä on tietysti virkistävä poikkeus, muttei varmasti helpottanut elämäkerturin työtä. Kirjan ”avausraita” Suhtauduthan suopeasti erehdyksiini toimiikin paitsi kirjailijan kädenojennuksena artistin suuntaan, myös toisin päin. ”Olen hyvin äkkijyrkkä. Minun kanssani on kamalaa työskennellä: hössötän ja olen turhantarkka. Hyvää on se, että tiedän mitä haluan.”

Viimeisin Bush-albumi Aerial on vuodelta 2005, sitä ennen The Hounds of Love ja kappaleet kuten Cloudbusting ja Running up that Hill palauttivat Bushin soittolistoille. Bushin lyriikat ovat mielenkiintoisia, joskin usein käsittämättömyyden rajamailla. Esim. Cloudbustingin taustalla on Jovanovichin mukaan idea ”pilvensieppaajasta”,  jonka psykoanalyytikko ja fyysikko Wilhelm Reich oli kehitellyt. Babooshka, Bushin toiseksi suurin hitti,  hyödyntää puolestaan dorsetilaista kansantarinaa ja venäläistä perinnettä. Jo monissa varhaisissa sanoituksissaan Bush käsittelee seksuaalisuutta, sotaa tai naiseutta tavalla, joka oli 1970-80 lukujen popissa epätavallista. Bushia on vaikea lokeroida, hän ylittää genret iloisesti ja isolla laukalla. Lempisäveltäjiin on kuulemma kuulunut myös Satie ja Sibelius.

”En voi saada sekä uraa että lapsia.”

Kate Bush on nyt 52-vuotias keski-ikäinen nainen, jolla on 12-vuotias poika. Säveltääkö hän edelleen? Julkaiseeko ikinä? Todennäköisesti, tai sitten ei. ”Popin Greta Garbo” on tehnyt määrätietoisen ja omalakisen uran. ”Elän mielestäni äärimmäisen tavallista elämää, ja sen saavuttaakseni olen taistellut lujasti. En halua valita elämää jonkin teollisuudenalan ehdoilla.

Minusta on kyse siitä, mikä itselle on merkityksellistä elämässä, ja päätökset on tehtävä sen mukaan.”

Kate Bush –elämäkertaa voi suositella kaikille meille, joita Bushin musiikki on jossain vaiheessa puhutellut. Jos kontaktia ei ole vielä syntynyt, kuunnelkaapa vaikka  Under Ice ennen kevätjäille lähtöä. Loistavaa kevään odotusta kaikille lukupiiriläisille!

Aihe: Aiheeton | 6 kommenttia »