Ohessa Tulan lupaama kirja-arvio lahjakorttipalkinnon tuloksena. Kiitos Tula!
ROB JOVANOVIC : KATE BUSH -elämäkerta. Suomentanut Anni Sumeri. Like, Keuruu 2006.
”Suhtauduthan suopeasti erehdyksiini”
Koska karhut jo heräilevät Ähtärissä, rännit rutisevat ja jää helisee virrassa, minunkin on aika lunastaa Lukupiirille antamani lupaus. Lahjakorttini käytin useampaan kirjaan. Valinta osui mm. Kate Bushiin, jonka kauriin katsetta alekorin pohjalta en voinut ohittaa. Tässä muutamia fragmentaarisia huomioita ja elämänkerrallisia herkkupaloja Jovanovicin teoksesta .
Kentin kovaääninen keijukainen
Kaikki alkoi varhain. Kymmenvuotias muusikon alku polki harmonia heinäladossa soittaen sinnikkäästi virsiä. Kentiläisen maalaislääkärin ja sairaanhoitajan tytär eli muutenkin virikerikkaan lapsuuden. Ensimmäinen oma sävellys syntyi 11-vuotiaana pianolla. Isoveljet kuuntelivat 60-luvun folkia, äiti lauloi irlantilaisia balladeja ja hyvin pian nuori Cathy alkoi kirjoittaa runoja ja sanoittaa laulujaan. ”Minulla oli tapana tehdä suunnilleen yksi laulu päivässä. Tietenkään kukaan ei halunnut niitä.”
Kesä 1976 oli ennätyksellisen helteinen – hyvät heinäkelit Savossakin – kun 18-vuotias Kate Bush muutti Lontooseen tätinsä perinnön turvin. ”Minulla oli tietty päivärytmi. Nousin aamulla ylös, soitin pianoa, menin tanssitunnille, tulin takaisin, soitin pianoa, tein lauluja yötä myöten ja sitten menin nukkumaan. Sama juttu joka päivä. Se oli elämäni parhaita aikoja.”
Monipuolinen treeni loi pohjan äänenkäytölle ja ilmaisulle, joka on aina jakanut mielipiteitä. ”Sattuuko tuo? No siinä tapauksessa voisit laulaa enemmän täältä (näyttää palleaansa) kuin kurkusta. …Nautin siitä, että lopulta tavoitan sävelkorkeuden, jolle en ole aiemmin yltänyt. Tavoitellun nuotin saavuttaa viikossa ja sitten voi alkaa tavoitella seuraavaa nuottia.”
”Humisevan hienoa” Daily Express 1978
Jovanovicin mukaan Wuthering Heights syntyi kuutamoyönä 5.3.1977. Koska kappaleen syntyhistoria istuu liiankin näppärästi kirjallisen esikuvan eli Bronten Humisevan harjun dramaattiseen nummikuvastoon, tietoon voi suhtautua varauksella. Fakta sen sijaan on, että Bush levytti debyyttialbuminsa ainoastaan 19-vuotiaana! Kulttikuvaaja Gered Mankovich ikuisti laulajattaren pinkintiukoissa tanssitrikoissa ja eteerinen ”keijukainen” (nimitys, jota Bush inhosi) muuttui lihaksi. Kun markkinointitiimi keksi liimata kuvat Lontoon double deckereihin, bussien myöhästymisille saatiin uusi selitys: väki mieluummin tuijotteli julisteita pysäkeillä kuin siirtyi matkustamon puolelle. Nyt kovempaa kamaa löytynee teinien kuvagallerioista. Omassa v. 78-kalenterissani on maininta Marc Bolanin kuolemasta ja oudosta laulajasta, jolla oli kadehdittavan paljon tukkaa.
Humisevaa hienoutta kesti kolme kiireistä vuotta, The Kick Inside, Lionheart ja Never for Ever albumit ilmestyivät nopeassa tahdissa. Sitten Bush hävisi maaseudulle eli farmille lataamaan akkuja ja säveltämään. Hektisen alun jälkeen Bush on levyttänyt harvakseltaan ja esiintynyt valikoivasti julkisuudessa. Rob Jovanovic kerii auki Bushin uraa albumi albumilta. Kappaleiden ja lyriikoiden taustatiedot ovat kirjan parasta antia. Ja tietysti sitaatit. Siitä huolimatta teksti jää hieman etäiseksi, käsivarren mitan päähän kohteestaan. Tästä voi ”syyttää” Bushia, joka ei ole halunnut osallistua kirjan tekemiseen tai ylipäätään antaa haastatteluja. Tyrkkyjulkisuuden maailmassa tämä on tietysti virkistävä poikkeus, muttei varmasti helpottanut elämäkerturin työtä. Kirjan ”avausraita” Suhtauduthan suopeasti erehdyksiini toimiikin paitsi kirjailijan kädenojennuksena artistin suuntaan, myös toisin päin. ”Olen hyvin äkkijyrkkä. Minun kanssani on kamalaa työskennellä: hössötän ja olen turhantarkka. Hyvää on se, että tiedän mitä haluan.”
Viimeisin Bush-albumi Aerial on vuodelta 2005, sitä ennen The Hounds of Love ja kappaleet kuten Cloudbusting ja Running up that Hill palauttivat Bushin soittolistoille. Bushin lyriikat ovat mielenkiintoisia, joskin usein käsittämättömyyden rajamailla. Esim. Cloudbustingin taustalla on Jovanovichin mukaan idea ”pilvensieppaajasta”, jonka psykoanalyytikko ja fyysikko Wilhelm Reich oli kehitellyt. Babooshka, Bushin toiseksi suurin hitti, hyödyntää puolestaan dorsetilaista kansantarinaa ja venäläistä perinnettä. Jo monissa varhaisissa sanoituksissaan Bush käsittelee seksuaalisuutta, sotaa tai naiseutta tavalla, joka oli 1970-80 lukujen popissa epätavallista. Bushia on vaikea lokeroida, hän ylittää genret iloisesti ja isolla laukalla. Lempisäveltäjiin on kuulemma kuulunut myös Satie ja Sibelius.
”En voi saada sekä uraa että lapsia.”
Kate Bush on nyt 52-vuotias keski-ikäinen nainen, jolla on 12-vuotias poika. Säveltääkö hän edelleen? Julkaiseeko ikinä? Todennäköisesti, tai sitten ei. ”Popin Greta Garbo” on tehnyt määrätietoisen ja omalakisen uran. ”Elän mielestäni äärimmäisen tavallista elämää, ja sen saavuttaakseni olen taistellut lujasti. En halua valita elämää jonkin teollisuudenalan ehdoilla.
Minusta on kyse siitä, mikä itselle on merkityksellistä elämässä, ja päätökset on tehtävä sen mukaan.”
Kate Bush –elämäkertaa voi suositella kaikille meille, joita Bushin musiikki on jossain vaiheessa puhutellut. Jos kontaktia ei ole vielä syntynyt, kuunnelkaapa vaikka Under Ice ennen kevätjäille lähtöä. Loistavaa kevään odotusta kaikille lukupiiriläisille!



18. maaliskuuta 2010 kello 20.17
Kate Bush on epäilemättä kinkkinen elämäkerran kohde, sen verran hallitun niukkaa on se julkisuus levyjen ulkopuolella ollut ja siinä missä Garbo oli varsin julkinen erakko Kate liikkuu täysin piirien ulkopuolella…julkaisutahti on noiden ensimmäisten levyjen jälkeen harventunut lähes olemattomiin (viimeisessä 20 vuodessa yksi levy, se Aerial) ja promoaminen vielä vähemmälle, antoikohan tuon yhteydessä yksi vai kaksi haastattelua…
Anekdootti kertoo että ennen tuota Aerialia levy-yhtiöstä oli joku tyyppi käynyt Bushien kotona kyselemässä että mitä kuuluu ja mitä on tehnyt edellisen levyn jälkeen…Kate oli ottanut pellillisen pikkuleipiä uunista ja vastannut ”näitä”. Anekdootti on kuulemma epätosi mutta osuva
19. maaliskuuta 2010 kello 10.35
Kiitos Tula arviosta. Mielenkiintoinen artisti, jonka kiinnostusta lisäsi kirjoituksesi.
Kate Bushia kuuntelee joskus mielellään, toisinaan korvat eivät voi sietää häntä. Erakkomaisuus (nykypäivän mittakaavassa) kiehtoo, mutta vain todellisilla taiteilijoilla on substanssia myhäillä hiljaa arjessa.
19. maaliskuuta 2010 kello 17.57
Bush ei tyytynyt perinteiseen ja teki näitä kokeilevia juttuja, joissa soi kaikenlaiset säkkipillit, sahat ja sireenit. Minusta hän on parhaimmillaan hitaissa ja paljaissa kappaleissa, joissa puhdas ääni uppoaa ytimiin asti.
Pääsispä joskus pikkuleipäkestiin Busheille. Minulla on sellainen hassu uskomus, että Kate olisi mukava ihminen, ihan vaan arkisesti siinä skonssien ja teekupposen kera…
29. maaliskuuta 2010 kello 17.51
Kiitos kirjavinkistä! Minua tällaisena keski-ikäisenä täti-ihmisenä (olen kaksi vuotta Bushia nuorempi) kiinnostaa kovasti mitä ajattelee nainen, joka juttelee levyllä mustarastaiden ja kyyhkysten kanssa, kirjoittaa lauluja pesukoneesta ja laulaa maailman ihanimmasta hymystä oman poikansa kasvoilla. Samaistun vahvasti kuviteltuun tavalliseen elämään, kun kuuntelen jälleen paitsi levyllä myös omalla pihalla mustarastaan laulua pesukoneen pyöriessä kellarissa. Kiipeäisinkö itsekin sinne antenniin?
6. huhtikuuta 2010 kello 17.27
Kiipeile varovasti Tea, mutta älä sentään yritä lentää…:-)
11. huhtikuuta 2010 kello 1.32
Kate Bush on harvinaisen lahjakas ja tunteva taiteilija.
En lähtisi häntä kategorisoimaan tämänkaltaisen vauhdikkaan kirjoittelun piiriin laisinkaan.
Hän viestittää meille sielullaan ja niinkuin aidot oikeat ihmiset hän tulee sitä ”kummallisemmaksi” mitä vanhemmaksi tulee.
Hyvä niin.
”Aerial” on fantastinen,persoonallinen albumi,joka on looginen jatkumo hänen musiikilliselle ja henkiselle kasvulleen.
Vielä enemmän kuin hänen aikaisemmilta levyiltään,se vaatii kuulijaltaan hiljaista lähestymistä,mutta palkitsee vastaanottavaisen.Kuinka kaunis onkaan hänen ilmaisunsa-kuinka uskalias ja luonnollinen!
Lahjakkaista tähdistä on aina tarinoita jotka kiehtovat,kun oma elämä ei riitä.
Ihaninta on kai kuitenkin nauttia hänen meille jakamista lahjoistaan-hänen musikistaan.