Olen nyt sivulla 396 George Perecin kirjoittamassa kuukauden kirjassa Elämä Käyttöohje.
Muutamia väliaikahuomioita siitä:
Ensimmäiseksi: alkuun iso hämmennys, mikä tämä oikein on?
Toiseksi: suuri sekaannus, keitä nämä kaikki oikein ovat ja liittyvätkö nämä toisiinsa?
Kolmanneksi: uupumus, onpa tässä monta sellaista tarinaa, joista jo yhden omaksuminen ja miettiminen riittäisi kiihottamaan mieltä kuukaudeksi…
Neljänneksi: ihastuminen muutamaan hahmoon.
Viidenneksi: hirveä himo tehdä palapelejä!
Kuudenneksi: onpa tässä vielä paljon näitä sivuja…
Seitsemänneksi: uskaltaisiko vähän hypellä näitä listoja vai jääkö jotain oleellista ymmärtämättä tai jotain hauskuutta kokematta?
Kahdeksanneksi: trapetsilla asuva ihminen muistuttaa Calvinon Paronia puussa.
Yhdeksänneksi: Ihastuminen ihmiseen, joka pyhittää elämänsä todistaakseen, että evoluutio on väärässä
Kymmenenneksi: Pitäisikö tätä alkaa vähän säännöstellä sillä tämä loppuu muuten…
Onneksi tämä on kirja, jonka voi aivan varmasti lukea uudelleen ja josta voi löytää joka lukukerralla jotain uutta.
Mainio lukukokemus. Mutta puhutaan varsinaisesti kirjasta vasta kuten on sovittu 1.4.
16. maaliskuuta 2010 kello 17.28
ounou… houkuttelevaa!! Mutta liian paksu kirja reissuun mukaan otettavaksi : )
17. maaliskuuta 2010 kello 2.09
Pitemmällä kuin minä, itse olen siellä sivun 230 paikkeilla…mutta vaikuttaisi kirjalta jossa on maisteltavaa useiksikin lukukerroiksi.
18. maaliskuuta 2010 kello 10.54
Luin vähän yli 30 sivua ja luovutin…
Nykyisin luovutan aika helpolla, olisikohan pitänyt sinnitellä pidemmälle?
19. maaliskuuta 2010 kello 10.38
Yritin etsiä Pereciä kirjakaupasta, en löytänyt. Taitaa olla myöhäistä lukea Elämä käyttöohjetta, mutta odotan malttamattomana Kirsin arviota ja keskustelua aiheesta.
19. maaliskuuta 2010 kello 14.31
Tässäpä muutama huomio ihan täysin asian vierestä:
Tälle palstalle pitäisi saada kunnollinen hakulaite. Kun on tutustunut uuteen kirjaan tai kirjailijaan, tai miettii uuteen kirjaan tai kirjailijaan tutustumisen mielekkyyttä, olisi aivan ehdotonta päästä helposti vilkaisemaan, että mitä (jos mitään) kirjailijasta tai kirjasta on Lukupiirissä aikaisemmin sanottu. Nykyään se ei juuri onnistu.
Tein ensimmäisen huomion miettiessäni toista. Luin vastikään vasta kolmekymppisen Leena Parkkisen esikoisteoksen Sinun jälkeesi, Max. Olipa huima teos. Viihdyttävä ja kaunis, mutta myös viisas tavalla, jota näin nuoren kirjoittajan teokset harvoin ovat. Yleensä nuorten kirjailijoiden ”syvällisyydestä” paistaa omaelämäkerrallisuus läpi, kuten esim. Kreeta Onkelilla. Sinun jälkeesi, Max kertoo 1900-luvun alussa eläneistä saksalaisista siamilaisista kaksosista Isaac ja Max, joten tuskin perustuu kovin paljoa kirjailijan omaan kokemuspiiriin.
Ovatko muut Lukupiiriläiset lukeneet? Onko siitä jo täällä keskusteltu, mutta minä en vaan huomannut? Mitäs olitte mieltä?
19. maaliskuuta 2010 kello 15.21
Ei ole myöhäistä aloittaa Perecin kirjan lukemista (kirjastosta saanee), mutta aikaa olisi paras valita muutama kuukausi, puoli vuotta, että ehtisi kunnolla sulatella ja nautiskella niistä sadoista eri kertomuksista. Toisaalta vähänkin matkaa luettuaan kirjasta pystyy jo jotain mieltä olemaan.
Ainakin minä muistan jotain kirjoittaneeni Parkkisen Maxista, olisiko ollut esikoiskirjojen tai palkintojen yhteydessä. Nimenomaan huima kirja, siitä valtavasta mielikuvituksen lennosta tuli vähän mieleen Grassin Peltirumpu.
20. maaliskuuta 2010 kello 9.05
Kiitos Late ja Eija G.
Leena Parkkisen ”Sinun jälkeesi Max” sai paljon huomiota Suomessa sekä ilmestyessään että saadessaan HS: n esikoiskirjapalkinnon, ilmeisen ansaitusti.
Monet ovat kirjaa minulle kehuneet. Itse en ole vielä ehtinyt tätäkään teosta lukea. Kenties kommetoin teosta 8 kuukauden kuluttua. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Leena Parkkinen on muuten arvostetun ja palkitun Turussa asuvan, alunperin Savosta kotoisin olevan kirjailijan Jukka Parkkisen tytär.
20. maaliskuuta 2010 kello 9.51
Tässä viikon aikana pää on tyhjentynyt korkeakirjallisuudesta lasten ja lastenkirjojen parissa. Nyt jaksaa lopettaa Perecin! Sitä voi kyllä tulla ikävä. Prinsessakirjojen ja -filmien vaikutusta lienee ollut, kun 5-vuotias kysyi:
- Haluatko tietää, minkälainen on minun Unelmien Prinssini?
- No?
- Semmonen, joka on luotettava, pelastaa minut ja tekee semmoset työt, joita minä en jaksa.
Isot siskot sanoivat, että tämä muistetaan. Tietysti laitat sen aina tiskaamaan, kun et itse viitsi!
Lasten kanssa on niin mukavaa!
20. maaliskuuta 2010 kello 11.53
Kosti, en ole osannut yhdistää Leena Parkkista Jukka Parkkiseen, jonka lastenkirjoja rakastan! Olen luettanut hänen Korppi-sarjansa muutamillekin lapsille ja heidän vanhemmilleen.
Korpin nimi oli Kalevi Korppi ja hän oli ollut lemmikkinä ihmisten luona ja oppinut heidän kielensä. Sitä hän käytteli taitavasti hyväkseen eksyttäessään pahoja ihmisiä ja avittaessaan metsän eläimiä.
Olikohan se Kalevi tai hänen lapsenlapsenlapsensa, jonka kuulin kronkkuvan eilen aamupäivällä kun se lensi läheiseen metsikköön…?
Muistan kuulleeni Leena Parkkisesta jutun radiosta, kun hänen kirjansa oli uusi, ja se tuntui hyvin kiinnostavalta.
Minä seikkailen pitkin Venäjänmaata Tsitsikovin kanssa metsästämässä (!?) kuolleita sieluja. Hauskaa tekstiä, hyviä huomioita, kirjoittajalla on erinomainen kyky ihmisten heikkoudelle kaikkeen komeaan ja kimaltelevaan tärkeyteen.
20. maaliskuuta 2010 kello 11.56
Anteeksi, sotkeuduin kieleni koukeroihin. Gogolilla on erinomainen kyky kuvata ihmisten heikkoutta tärkeilyä kohtaan…
21. maaliskuuta 2010 kello 13.37
Jukka Parkkisen Korppi-kirjoja en tunnekaan, mutta kirjastossa niitä ainakin näkyy olevan. Kiitos vihjeestä, Violeta!
Minäkin aloitin Kuolleet sielut muutama kuukausi sitten, mutta kun eteen tuli niin paljon tilattuja kirjaston kirjoja, jätin sen odottamaan parempaa aikaa. Se oli kyllä eräs nuoruuteni suuria lukuelämyksiä, ehkä ensimmäinen kirja, josta huomasin pitäväni mahdottomasti, jos kirjassa on huumoria, eikä ihan mitä tahansa huumoria.
21. maaliskuuta 2010 kello 14.41
Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max on minunkin mielestäni viime vuoden vaikuttavimpia teoksia. Minkälaisen työn kirjailija on joutunut tekemään tarkistaessaan historiallisia faktoja. Historiakuvauksen lisäksi kirjan hahmot ja juoni olivat mielestäni koskettavia, etenkin jos sattuu pitämään sirkusmaailmasta.
Toinen vaikutuksen tehnyt esikoinen on uunituore Tuomas Nyholmin Sinun edestäsi vuodatettu. Torontoon sijoittuva jännitystarina toi mieleeni Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Pitkästä aikaa todellista jännitystä! Kirjan tekee kiehtovaksi myös se, että sitä on vaikea lokeroida mihinkään genreen. Kertokaahan muutkin kokemuksia, jos törmäätte kirjaan.
22. maaliskuuta 2010 kello 9.42
Late toivoi hakumahdollisuutta lukupiiriin.
Eikö tämmöinen toimi google.com:iin sijoitettuna, esim:
site:blogit.hs.fi/lukupiiri/ late
Ylläolevan pitäisi etsiä kaikki sivut sivustolta blogit.hs.fi/lukupiiri/
jossa esiintyy sana late.
Niksinä on rajoittaa haut ilmaisulla site:
ja sen perään heti ilman välilyöntiä se sivusto, jolta etsitään.
22. maaliskuuta 2010 kello 15.55
Optimistx, kiitos neuvosta. Laitoin googleen vinkkaamallasi tavalla sanan ”Max”, ja löytyihän sieltä muutamia kommentteja Parkkisen kirjasta. Lisää tosin edelleen otetaan vastaan…
22. maaliskuuta 2010 kello 21.00
Juu, tuo hakusysteemi toimii mutta toisaalta olisi silti kiva jos löytyisi hallitusti lista ainakin kuukauden kirjoista ja muista aloitusviesteissä esitellyistä kirjoista, kaikista keskusteluissa mainituista taitaisi tulla turhan iso lista…
22. maaliskuuta 2010 kello 23.45
toni, Perecin ”Elämä Käyttöohje” löytyy Sammakon kirjakaupasta Eerikinkadulta.
23. maaliskuuta 2010 kello 8.36
Päiviä,
Sammakon kirjakauppa löytyy Turusta Humalistonkadulta, eikö niin?
Helsingissäkin on kai nykyisin Sammakon kirjakauppa ja se löytynee Eerikinkadulta.
Toni ei asune Helsingissä?
Näinkö itsekeskeisiä me pääkaupunkiseudulla asuvat olemme, että heti oletamme kaikkien muidenkin asuvan Helsingissä tai pääkaupunkiseudulla?
Olen törmännyt tähän asiaan viime vuosina niin usein. Nimittäin itsekeskeisyyteen ja nurkkakuntaisuuteen, myös itsessäni.
23. maaliskuuta 2010 kello 8.48
…no, lehden, jonka sivuilla tämäkin lukupiiri on, on nimeltään Helsingin Sanomat, joten perusoletuksena lukijakunnan Helsinki-keskeisyys on ihan järkevä. Vaikkei se aina olisikaan totta.
23. maaliskuuta 2010 kello 8.50
Korjaan.
Turussa Sammakon kirjakauppa on muuttanut Humalistonkadulta Kauppiaiskatu 3:een (vai onko Kauppiaskatu?).
Helsingissä Sammakon kirjakauppa on Eerikinkatu 7:ssa.
23. maaliskuuta 2010 kello 10.32
Ei kai kukaan oleta vakavissaan, että kommentoijat keskittyisivät jollekin tietylle maantietelliselle alueelle…?Verkkohölinä ei tunne kuntarajoja. Kielirajat sen sijaan ovat voimassa.
23. maaliskuuta 2010 kello 15.44
Hyvää Päiviä tarkoitti, kiitos vinkistä. Taidan käydä Sammakossa, tiedä sitten minkä kaupungin kurnuttavassa, ja eiköhän verkostakin voi tilata, jos vaikka asuisin Ivalossa, josta tosin näillä hiihtokeleillä sivakoisi parissa päivässä perille.
23. maaliskuuta 2010 kello 20.13
Heh, anteeksi Kosti ja Tula, jos nyt loukkaannuitte itsekeskeisyyteeni ja nurkkakuntaisuuteeni! Mutta itse en todella asu Helsingissä, vaan yöjunan päässä kaukana kaikesta… Mutta jotenkin oletin, että toni asuu Helsingissä, anteeksi nyt vain. Käväisin Helsingissä kirjakauppoja tutkimassa ja törmäsin Eerikinkadulla tähän Sammakko -nimiseen kirjakauppaan. Että anteeksi nyt vaan ihan kauheasti tämä maalaisuuteni, huomasin vain, että joku ei ollut löytänyt kyseistä kirjaa, hyvää siis vain tarkoitin, toni taisi kuitenkin ymmärtää…Ainakin jollakin oli pipo löysällä, heh.
23. maaliskuuta 2010 kello 21.24
Tula.
Eipä ollut minullakaan pipo tiukassa.
Oikaisin vain. Kun olen itse syyllistynyt nurkkakuntaisuuteen ja itsestäänselvään ajatteluun useinkin.
Anteeksi pyydän minäkin.
Ollaan kavereita taas.
Eipä nämä meidän pienet asiat kaupunkeja eivätkä valtioita kaada.
Nyhräilemme tämänkin ruudun ääressä.
Mutta kirjallisuus senkun voi hyvin.
Ja siitä olemme iloisia.
Kirjallisuus on mukavaa.
Luen Kjell Weston teosta ”Älä käy yöhön yksin”. Siinä minun sukupolveani kuvataan ja hyvää ja hunajaa on teksti.
23. maaliskuuta 2010 kello 21.27
Sorry vielä.
Paiviallehan tuon edellisen kommenttini tarkoitin.
Anteeksi, Paivia!
23. maaliskuuta 2010 kello 21.31
No johan, siis…PÄIVIA!
23. maaliskuuta 2010 kello 21.57
Höh? Ei kai tässä todellakaan oleteta mitään tosissaan eli ei ole syytä pahoitellakaan…Eihän? Rauhaa vaan kaikille jossain asuville.
24. maaliskuuta 2010 kello 12.23
Haen kirjan. Jos jopa luen sen, liityn keskusteluun myöhemmin.
Nyt on meneillään Günter Grassin Minun vuosisatani. Suosittelen.
Kirsi, ensi syksynä ilmestyy Augusten Burroughsin kolmas romaani Mahdollisia sivuvaikutuksia. Ehdotan sitä marraskuun kirjaksi. Menisipä kesä äkkiä. Herrajumala tätä odotusta.
24. maaliskuuta 2010 kello 12.26
Hauskaa, Kosti, että pidit Westön kirjasta! Westö kirjoittaa tosiaan ”hunajaisen” hyvin. Jälleen kerran. Odotan jo innolla seuraavaa kirjaa.
Nyt elän Oatesin raamatullisessa ja vangitsevassa maailmassa. Vaikka kiire tulee, kun lukemiseen on pikalainana enää vain kaksi päivää ja kirja puolessa välissä, melkoinen järkäle. Toisaalta flunssa kourissa saa ajan nopeasti kulumaan tämän kirjan matkassa.Kirjasta olisi ollut ihan mielenkiintoista kuulla muidenkin mielipiteitä. Olettekos kirjan jo lukeneet?
24. maaliskuuta 2010 kello 15.22
Toni, enpä ole Burroughsista kuullutkaan. Kertoisitko pikaisesti, mikä kahdessa edellisessä kirjassa oli niin erinomaista, että kolmatta noin innolla odotat?
26. maaliskuuta 2010 kello 12.44
Late, en ole lukenut kuin ensimmäisen, toinen tuijottaa kirjahyllystä myrkyllisesti.
Burroughsin tapa kertoa on mielipuolinen, hauska, törkeä ja älykäs. Siksi.
Jo se on mielenkiintoista, että Burroughsin ns. omaelämäkerrallisesta esikoisesta poiki oikeusjuttu sekä mahdollisesti Burroughsin äidin kirjavastine tapahtumista.