Maaliskuun kirja

Kirsi Piha | Julkaistu 2. 3. 2010 6:20

Jostain syystä en ole inspiroitunut tähän mennessä ilmestyneistä kevään kirjoista. Hannu Väisänen on tulossa ja sitä odottelen samoin Elina Hirvosen uusi ilmestyy ja sitä mietin huhtikuun kirjaksi. Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär voisi olla kiinnostava kuukauden kirjana, mutta jotenkin ei…

Sen sijaan on yksi kirja, josta täällä aina silloin tällöin tulee puhetta, joka on minulla itselläni vielä lukematta ja jonka aloittamiseen selvästi tunnun tarvitsevan ryhmäpainetta. En siksi, etten haluaisi lukea sitä, sillä todellakin haluan. Vaan siksi, että se on paksu, vaativan oloinen ja kaiken lisäksi hyvin pientä tekstiä. Toisaalta tiedän, että teistä moni on sen lukenut ja ehkä toinen mokoma haluaisi lukea. Ja ehkä maaliskuu on ihan oikea aika sille, että etsii elämälle käyttöohjetta…

Kyseessä on siis klassikko: Georges Perecin Elämä Käyttöohje (suom. Ville Keynäs). Se on siis maaliskuun kirja.

Aloitetaan keskustelu 1.4.

14 vastausta artikkeliin “Maaliskuun kirja”

  1. hdcanis kirjoittaa:

    Jahas, tuo kirja odottaa minullakin hyllyssä, ehkä nyt on sitten hyvä aika tarttua siihen…

  2. Harri kirjoittaa:

    Tänä talvena on menty laidasta laitaan, runoista dekkareihin, ja seuraavaksi kunnon ajatusmöhkylä. Kurinpalautus?

  3. Utelias kirjoittaa:

    Luin kirjan joululomalla, mukava päästä keskustelemaan siitä.

  4. sofia kirjoittaa:

    Kiintoisa kääntäjän artikkeli opuksesta: http://www.parnasso.fi/sivut.php?itemid=1032

  5. eairo kirjoittaa:

    Kirjalla taitaa olla vähän vaikea(n) maine, mutta ei se lukiessa ole, vaan oikein mukavaa luettavaa.

    Täällä on kiva kuva kirjan lukujen järjestyksestä shakkihevosen liikkein.

  6. hdcanis kirjoittaa:

    Heh tuota kuvaa…kirja on aloitettu ja alkulukujen perusteella tämä on varsin sujuvasti luettava kirja, eri asia sitten että löytyykö noidne lukujen välille mitäään sen ihmeempää punaista lankaa tai onko sellaista edes tarkoituskaan olla.

  7. Eija G kirjoittaa:

    Sujuvasti luettava kirja on, mutta kun minulla on samanaikaisesti ollut luettavana Bolanon sata sivua pitempi Kesyttömät etsivät (kirjastoaika menee pian umpeen), niin ilahduin kovasti, kun löysin välipalaksi Kurt Vonnegutin viimeiseksi jääneen kirjan Maaton mies. Se on lyhyt, harvatekstinen, kuviakin on, ja sisältö on monin paikoin hytkähdyttävä. Hyvässä terässä on 84-vuotias ollut kirjoittaessaan sitä v. 2004 maansa tilaa, ja omaansakin, tai kirjoittamista kepeänoloisesti tarkastellessaan. Vonnegut kertoo olleensa nuorin lapsi perheessään ja siksi hänen oli pitänyt jo varhain turvautua vitseihin tullakseen huomatuksi isompien keskuudessa.

    Luulenpa, että tässä vaiheessa palautan suosiolla Bolanon puolessa välissä ja jätän hänen eteläamerikkalaiset vallankumoukselliset runoilijansa, miehet ja naiset seikkailemaan keskenään Mexico Cityssä ja väliin Euroopan puolellakin, tilapäistöitä, toisiaan ja kustantajaa etsien. Heitä tuntuu olevan pilvin pimein.

  8. Jane kirjoittaa:

    Ilahduttavin kevään 2010 ”uutuus” uutinen on suomennettuna ilmestynyt Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann! Olin jo siinä uskosa, että kaikki Shieldsit on luettu, mutta näin ihanan yllätyksen kohtasin tänään kirjakaupassa!

    Muutoin punnerran Judith Thurman; Karen Blixen’ä, ei etene, kun on niin paljon nyt elämässä muuta. Olisi tuo Elämä -käytöohje myös pinossa odottamassa, mutta nyt ei kykene! Tulen kyllä lukemaan mielenkiinnolla kommenttejanne. : )

  9. Kirsi Piha kirjoittaa:

    Oletko jo lukenut tuon Shieldsin Jane? Itsekin ostin sen viikonloppuna, mutta en ole vielä ehtinyt lukea.

  10. Jane kirjoittaa:

    Kirsi, en. Ostin sen vasta eilen. Enkä olisi hitaana lukijana lukenut vielä, vaikka olisin eilen aloittanut : ) Ja taidan säästää sen hetkeen, jolloin on pakko saada taatusti hyvää luettavaa.

  11. Eija G kirjoittaa:

    Näistä entisistä kuukauden kirjoista:
    Dagens Nyheterin kymmenen parhaan listalla jatkaa Sofi Oksanen ykkösenä (ilmestyi Ruotsissa 1.12.), toisena on uutena Nam Len novellikokoelma, jota mainitaan häikäiseväksi ja poikkeukselliseksi esikoiseksi, James Ellroy on seitsemäntenä. Hyvä Sofi!

  12. Seija T. kirjoittaa:

    Kaiken keskellä Mary Swann luettu. Taattua Shields-laatua. Paljon keskustelua kirjallisuudesta.
    Eniten pidän edelleen Larryn juhlista ja Kivipäiväkirjoista.

  13. Jane kirjoittaa:

    Larryn juhlia ptuntuu moni pitävän parhaana Shieldsinä, mutta minä liputa Kivipäiväkirjan puolesta : ) Tosin, yhtään huonoa tai edes keskinkertaista Shieldsiä en ole lukenut. Ihanaa, että on vielä tuo Mary Swann odottamassa!

  14. katru kirjoittaa:

    Luin Elämän käyttöohjeen muutama vuosi sitten. Tai on ehkä täsmällisempää jos sanon, että luin sen n. 4 kertaa. Asukkaita oli niin paljon, että ainut tapa pysyä niiden elämissä kärryillä, oli kerrata jokaisessa luvussa asukkaan aikaisemmat vaiheet. Kirjan lukeminen kesti yli kuukauden, kun normaali helppolukuinen 300-sivuinen kirja menee neljässä päivässä.
    Kannustan lukemaan kirjan loppuun. Hieno ja mieleenpainuva lukukokemus.

Kommentoi