6 vastausta artikkeliin “J. D. Salinger”

1. Nikolaus von Tötterström kirjoittaa:
   28. tammikuuta 2010 kello 21.55

   Esmélle-rakkain ja surkein terveisin…

2. toni kirjoittaa:
   29. tammikuuta 2010 kello 11.01

   Kauan eli. Haastattelua ei antanut vuoden1980 jälkeen.

   Jollakin tavalla on hienoa kirjoittaa yksi maailmanlaajuinen arvostelu- ja myyntimenestys ja tulla näkymättömäksi sen jälkeen.

3. Lene kirjoittaa:
   29. tammikuuta 2010 kello 17.45

   Jerome David Salingerin Sieppari kuului minunkin nuoruuteeni. Menneinä vuosikymmeninähän juuri tästä Pentti Saarikosken suomentamasta kirjasta Sieppari ruispellossa on tullut nuorisoklassikko. Kirja sai jo ilmestyessään Suomessa paljon huomiota osakseen. Pekka Tarkkakin kovasti tykkäsi. Lukiessani tämän kirjan koulutyttönä ”viattomassa nuoruudessani” en siitä paljon ymmärtänyt. Kielikin oli niin omituista. Onneksi kirjassa oli slangisanaston selitysosa. Päähenkilö, 16-vuotias Holden, vaikutti kyllä melko mukavalta, vaikka hänet collegesta erotettiinkin.

   Nytpä olisikin mielenkiintoista tutustua tämän kirjan uuteen suomennettuun versioon, Arto Schroderuksen suomennokseen, joka ilmestyi Tammelta v. 2004. Pentti Saarikosken käännös oli niin sanotusti ylikäännetty ja hän pani siihen runsaasti omiaan. 1950-luvun ajankuva varmasti kyllä välittyi ja jotain profeetallistakin siinä oli.

   Saattaisi olla mielenkiintoista vertailla alkukieleen ja keskenään näitä molempia käännöksiä. Yhtä mielenkiintoista olisi varmasti vertailla Joycen Odysseuksen uutta käännöstä samalla tavalla, kunhan se nyt ensin valmistuu. Toki voisihan uuden Siepparinkin vain lukea ja nautiskella. Uusi käännös on kuulemma onnistunut ja vastaa hyvin alkuperäistä.

   Pari vuotta sitten ilmestyneessä Suomennoskirjallisuuden historiassa esitettiin oletus tai ajatus, että Saarikoski ei olisi voinut yksin kääntää niin nopeasti ja senaikaisissa elämänolosuhteissaan Odysseusta. Apukääntäjään tai –kääntäjiin on myös Kemppinen blogissaan muutama vuosi sitten viitannut. Kustannustaloilla lienee omat ”salaisuutensa”. Olihan kääntäjäsalanimi Lea Karvosenkin takana iso, noin kolmenkymmenen henkilön kääntäjäkimppa. Myös tunnettuja kirjailijoita. Hmm… kukahan ne Viisikotkin on oikeasti kääntänyt. Nimet ovat siis vain nimiä, illuusiota kaikki tyynni.

   Tänään on muuten tasan 150 vuotta kulunut Anton Tšehovin syntymästä. Tämä suuri venäläinen kirjailija, novellistiikan mestari, elänee vielä kauan kirjoissaan. Hänkin aloitti kirjailijanuransa salanimellä. Hän oli Tšehonte.

4. toni kirjoittaa:
   30. tammikuuta 2010 kello 15.47

   Lene, minusta Saarikosken käännös on paitsi erittäin sujuva myös sympaattinen. Kuuluvat ajankuvaan ne kaikki hienot vanhankantaiset sanat kuten koomillinen.

   Siepparista on jäänyt erityisesti mieleen Holdenin ajatuset pikkusiskostaan. Nämä ajatukset tekivät Holdenin tilasta surullisemman.

5. Amanda Salo kirjoittaa:
   30. tammikuuta 2010 kello 17.18

   Sieppari on hyllyss , mutta tuntuu etten jaksa ruveta lukemaan sitä. Jotkut kirjat ovat sellaisia, ettei niiden lukemisesta vuosikymmenten jälkeen ole iloa. Siepparihan oli aikanaan luettuna järisyttävä kuten Kerouacin Matkallakin. En myöskään välitä lukea Anja Kaurasen Sonja Oota. Ehkä ne eivät ole kuolemattomia v aan aikaansa sidottuja ja niiden lukemisesta suurimman ilon saavat päähenkilöiden ikätoverit.

6. Tuovi kirjoittaa:
   1. helmikuuta 2010 kello 3.06

   On se uudempikin Siepparisuomennos sujuva. Molemmat suomenkieliset versiot on ok, paitsi Saarikoskella on muutama käännösvirhe jossain kohden, en nyt juuri muista missä mutta Saarikoskea on tullut lahdattu suomennoskursseilla erinäisiä kertoja. [hymiö] (Ja pari muutakin mieskääntäjää. En vieläkään pysty lukemaan heidän suomentamiaan teoksia, kun sain niin huonon vaikutelman heistä.) Samaten hän oli epätarkka Holdenin koko ajan toistaman phony-sanan suomentamisen kanssa: vaihteli koko ajan vastinetta vaikka olisi kokonaisuuden kannalta ollut parempi pitäytyä samassa suomalaisessa vastineessa.

   Se uudempi suomennos on lähempänä alkutekstiä kun vertaa tekstejä rinta rinnan, mutta Saarikosken versio on kyllä hauska, se on myönnettävä. En tosin voi sietää sanaa varvi, jota hän toistelee alvariinsa, onko rumempaa suomen kielen sanaa olemassakaan? Ja slangisanaston kanssa sitä minunkin piti ensimmäisen kerran lukea kun en ymmärtänyt pkt-seudun hirveää kielenkäyttöä paikoitellen ollenkaan.

   Siepparin minä jaksan lukea aina sopivin väliajoin uudestaan, ei mene kuin pari intensiivistä tuntia ja humps, se on luettu. Mutta koskaan en ole saanut edes aloitettua mitään Kerouacin matkakirjoja. Sonja O:ta joskus yritin muttei loksahtanut, ei ollut minun ikäluokkani kirja, mikään siinä ei kosketa minua, minusta tuli kauhea puritaani kun yritin sitä kirjaa lukea, minusta se kirja teki maailmasta ruman ja inhottavan ja yököttävän, en minä halua sellaista lukea.