On sitten yleisön pyynnöstä tuo György Dragománin kirjaValkoinen kuningas. Kiinnostavaa ja hauskaa, että tämä tuli täällä esille sillä kirja köllöttää tuossa hyllyssä, mutta en ole jostain syystä saanut luettua. Keskustelu alkaa 1.3.
Karoliina, syy siihen, ettei näitä luettavia ole ilmoitettu aiemmin on kokonaan minun ja johtuu siitä, että olen lukijana varsin ailahtelevainen. Siksi on ihan mahdottoman vaikeaa miettiä etukäteen luettavia kun jokin asia saattaakin inspiroida ihan muuhun kirjaan. Mutta koitan parantaa tässäkin tapojani.
26. tammikuuta 2010 kello 11.14
Kirsi, ymmärrän ailahtelun lukemisessa enemmän kuin hyvin! Itse taidan olla lukijana juuri samaa sorttia. Siksikin moni kuukauden kirja jää osaltani odottelemaan sopivaa lukuhetkeä. Ja kuten tällaisissa tilanteissa on tapana todeta: hyvin sä vedät, Kirsi!
Seuraava kirja onkin siis osaltani selvä: Valkoiseen kuninkaaseen aion vakaasti tarttua, kun saan Oatesin Putouksen luettua.
Olen ollut iloisesti yllättynyt Oatesin tavasta kirjoittaa! Nyt olen silmäillyt Haudankaivajan tytärtä vakiodivareistani, mutta vielä ei ole tullut vastaan. Joko joku teistä on kirjan lukenut?
27. tammikuuta 2010 kello 20.37
Olen lukenut Haudankaivajan tyttären. Tuli yllittäen vastaan pienestä kotikunnan kirjastosta ja ennen joulua. Hyvä ja vaikuttava kirja, alku oli aika ankeaa, mutta onneksi en luovuttanut, sillä vaikeuksien kautta kirjan pähenkilökin elämä valostui. Kirja on paksu, niinpä siihen mahtuu yhden henkilön tarinan lisäksi sukutarinoita ja näkemystä amerikkaisesta yhteiskunnasta.
Toivottavasti löydät kirjan!
31. tammikuuta 2010 kello 14.39
Haudankaivajan tytär on hieno kirja. Sen henkilöiden kohtalot jäävät pitkäksi aikaa askarruttamaan. Juutalainen perhe on ennen sotaa muuttanut Usaahan kuten he nimittävät uutta kotimaataan. Olot ovat ankeat, Isä kieltää menneisyyden jopa kieltä myöten, äitiä voisi kuvailla sanalla uusavuton, pojat ovat renttuja, tytär Rebekka kasvaa siinä varjossa.
Haudankaivajan homeinen mökki tarjoaa suojan ja perhettä haukutaan vuoroin nasseiksi, vuoroin jutkuiksi, niin että lukijakaan ei aluksi ole varma keitä he ovat. Isän mielestä ainoa selviytyjä tulee olemaan Rebecca koska hän on syntynyt maassa, tosin saastaisessa laivassa New Yorkin satamassa
Noista oloista lähdetään eikä kirjaa voi oikein kuvailla yhteiskunnalliseksi romaniksi, sillä Rebecan ajelehtiminen ja sinnikäs paremman elämän tavoittelu johtaa yksilöllisiin ratkaisuihin ja uuden nimen ja samalla uuden identiteetin haltuun ottoon. Suku on kerronnan taustalla ja loppuratkaisu on taidokas. Kirjailija on sanonut, että hänellä täytyy olla kirjan loppu tiedossa ennen kirjoittamisen aloittamista ja että Haudankaivajan tyttäressä on paljon omaelämäkerrallista.
Olisikohan Rebecca tai serkkku kirjailijan sukua, äiti ei varmaankaan.
31. tammikuuta 2010 kello 17.02
Kiitos kommenteistanne Haudankaivajan tyttärestä! Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, jonon tartun heti kun kirja minut löytää. Sain juuri päätökseen Putouksen. Olipa vain mielenkiintoinen kirja! Kirjassa oli aivan omanlaisensa tunnelma, johon upposi kokonaan lukiessaan. Niagaran pauhu kuuluu edelleen korvissa.
2. helmikuuta 2010 kello 10.31
Luen Umayya Abu-Hannan kirjaa Sinut. Kysymykseni on tämä: kuuluuko arabikulttuuriin liioittelu? Kun mietin arabien elekieltä ja äänekästä puhumista, minusta tuntuu, että liioittelu on arabeille yhtä arkista kuin meille vaikeneminen kahdella kielellä.
Umayya Abu-Hanna kirjoittaa elävästi ja hauskasti, tekee riemukkaita ja älykkäitä huomioita meistä ja muista. Mutta liioittelu, kärjistäminen on herkkä ja hikinen tapa ilmaista asioita. Joissakin konteksteissa pitää liioitella niin, että seinät pullistuvat, toisissa tapauksissa kärjistyksen on oltava hienovaraista kuin kaljuuntuvan ihmisen viimeisen hiuksen hoito.
Lukekaa ihmeessä Sinut!
2. helmikuuta 2010 kello 15.11
Minulle Abu-Hannan Nurinkurin oli aikanaan sellainen pettymys, ettei innosta. Kuulin silloin samanlaista hehkutusta, mutten itse kyennyt näkemään eli lukemaan eli ymmärtämään sitä mitä olisi pitänyt.
2. helmikuuta 2010 kello 16.45
Gertrud Tarjanne, kirjassa Sinut mielenkiintoista on toiseus. Monella tapaa tuntemukset ovat samat kuin maahanmuuttajilla ylipäätään, mutta tässä tapauksessa tietenkin kiinnostaa ulkoapäin näyttäytyvä suomalaisuus. Kuten epämääräisesti yllä sanoin, Abu-Hanna nousee ja kaatuu kärjistämiseen. Värikkyys on kaunista, mutta liiallinen värien käyttö sottaa sanoman.