”Tällaista pitäisi käyttöliittymän nimeltä kirja olla aina. Kokonaisvaltainen kokemus, jonka sisälle on kirjoitettu yksi maailma.” Näin toteaa Marko Ikävalko Savon Sanomien kritiikissään Kjell Askildsenin kirjoittamasta kirjasta Saari (suom. Tarja Teva).
Tämä onkin kyllä aikamoinen herkku.
Saari kertoo välähdyksen neljän ihmisen elämästä. Majakanvartija Mardon elää saarella kahdestaan parikymppisen tyttärensä Marionin ja vaimonsa Marian kanssa. Näennäistä rauhaa tulee sotkemaan kirjailija Albert Krafft. Yhtäkkiä rauhallinen perhe-elämä muuttuukin tirkistelyksi erilaisista raoista, kiikaroinniksi ja kyttäilyksi. Mustasukkaisuutta esiintyy niin vaimon ja miehen kesken mutta myös äidin ja tyttären kesken. Kirjassa pyöritään hienosti yhden draaman ympärillä tai oikeastaan sen ihan keskellä. Kerronta siirtyy näkökulmasta toiseen joskus niin nopeasti, että vaatii vähän totuttelua, että pysyy perässä.
Tämä pieni kirja (125 pientä sivua) on kirjoitettu jo vuonna 1969 ja suomennettu vasta nyt. En muista lukeneeni muita Kjell Askildsenin kirjoja, mutta tämän jälkeen ehkä luen. Askildsen tavoittaa hienosti erilaisia tunnetiloja kuten rakastumisen huuman:
”Krafft muistaa tytön hämmennyksen majakassa ja haluaa vangita tämän katseen; se odottaa jo valmiina vangittavaksi, eikä Krafftilla ole enää yhtäkään sanaa mielessään, majakka välähtää kerran, kaksi kertaa, kaksi kertaa kahdeksan sekuntia, plus kahdeksan sekunnin tauko, siitä tulee yhteensä kaksikymmentäneljä sekuntia, mutta he seisoivat edelleen paikoillaan ja tarrautuivat toinen toisensa katseeseen, ja yhtäkkiä Marion värähtää aivan kuin häntä paleltaisi, mutta poskia kuumottaa yhä.”
Ja toisaalta ihmisten miettiessä mikä on sallittua, mikä ei ja mitä kuitenkin haluttaisi tehdä majakanvartijan suulla pohditaan sitä, mikä onkaan itse asiassa oma vastuu:
”Sitä majakanvartija ei ole tullut aiemmin ajatelleeksi ja miltei innostuu ajatuksesta: me teemme vain mitä meidän täytyy ja vaikka katuisimme jälkikäteen, niin se on oikeastaan tarpeetonta tai turhaa, mutta me emme vain voi sille mitään. Ja yhtäkkiä hänelle on aivan selvää, että häntä ja kaikkia muita ohjaa jokin joka on liian suurta jotta voisi sanoa mitä se on ja että oikeastaan ihminen on kuin vene; aivan, kuin vene.”
Kirjassa nämä neljä venettä ajelehtivat toisiaan pain ja toisistaan pois hyvin kiinnostavalla tavalla. Kustantaja vertaa kirjaa kamarinäytelmään ja näytelmänomainen tama kirja onkin. Myös lukujen ensimmäiet lauseet kertovat hienosti draamankaaren kun ne irrottaa luvuista erikseen:
“Hänen huoneestaan näkee punaisen mökin takapihalle.”
“Saari kylpee eteläauringossa.”
“He heräävät illan kuvastus sisällään.”
“Albert Krafft herää painajaiseen eikä tiedä missä on.”
“He heräävät tulevaisuuden kuvastus sisimmässään.”
Voimakastunnelmainen kirja. Vaikka ei olisi mustasukkaisuuteen taipuvainen, tätä kirjaa lukiessa pystyy aika hyvin tuntemaan miltä se pahimmillaan tuntuu. Arvioita kirjasta täällä ja täällä.
9. joulukuuta 2009 kello 18.17
Savon Sanomissa on paljon ja hyviä kirjallisuusarvosteluja! Ja Norja tuntuu olevan nyt Pohjolan paras kirjallisuusmaa. Tältä Askildsenilta on meidän kirjastossa kaksi novellikokoelmaa Saaren lisäksi, suomeksi ja ruotsiksi. Juuri luettiin täällä Frobeniusta, Loe oli aikaisemmin. Dekkaripuolella on monta hyvää naista, mm. Karin Fossum, valtavan menestyneitä lukuromaaneita ovat kirjoittaneet mm. Anne B. Ragde ja Herbjörg Wassmo. Jostein Gaarder ja Lars Saabye Christensen ovat olleet pinnalla, Suomessakin, Dag Solstad ja Jan Kjaerstad edustanevat korkeakirjallisuutta, ainakin edellinen. Sitten on vielä niitä nuorempia, mutta en ole lukenut. Apua, suosikkini Per Petterson oli unohtua, monestipalkittu kirjailija.
9. joulukuuta 2009 kello 21.31
Minäkin olen oikeastaan ihmekseni huomannut, että hyllyssäni on paljon norjalaista kirjallisuutta, kun taas esim. ruotsalaista ei taida olla ollenkaan. Ruotsalaiset dekkaristithan ovat kyllä olleet kovasti esillä, mutta en ole heistä ollut innostunut.
Sen sijaan hyllystä löytyy muutama Loe, Wassamo, Saabye Christensen, Johan Harstad, Siri Hustvedt (!?! : )) ja nyt yksi tosiaan Frobenius. Nämä näin äkkiä mietittynä muistan.
Kesällä Norjassa ajellessa tuli montaa kertaa mieleen, että siitä pienestä kansasta löytyy niin paljon hyviä kirjailijoita.
Kiinnostaa kyllä tutustua tähän Kjell Askildseniin.
10. joulukuuta 2009 kello 15.16
Ja Johan Harstadiin kannattaa tutustua, jos ei vielä ole ehtinyt. Jankutan taas. Siis Ambulanssista.
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=3399
10. joulukuuta 2009 kello 15.53
Ja sittenhän on vielä Linn Ullman, on kirjoittanut ihan hyviä kirjoja. Täytyypä tutustua Harstadiin, Kerttuli, nyt se vasta minun tajuntaani porautui.
10. joulukuuta 2009 kello 17.44
Miksi kirjasta käytetään nimeä käyttöliittymä?
Norjalaisista kirjailijoista pidän minäkin, tosin ruotsalaisia tulee luettua enemmän.
Viimeksi olen lukenut Knut Faldbakkenin Exil ja Herbjorg Wassmon Flykten från Frank.
Axel Sandemose on vanha rakkaus. Askildsenin en ole vielä tutustunut.
10. joulukuuta 2009 kello 18.55
Huh!
Kokonainen miehinen ahdistus, myskikihiki, punnerrus, jaakobinpaini…oma 40:n kriisini noin v:lta 1986 hyökyi ylitseni kun luin Leena U:n kirjoittaneen edellä norjalaisen kirjailijan Knut Faldbakkenin nimen.
Luin noihin aikoihin Faldbakkenin teokset Viettelys, Miehen päiväkirja ja Häämatka. Esittelin niitä piireissäni.
Miten tämä toimii?
Jos esittelijän elämäntilanteeseen sopii joku teos, asia, ongelma, hän vie sen muille.
Eivät Faldbakkenin teokset pelkkää Golgataa olleet, minä painin ja kieriskelin 40:n ahdistuksessa ja siinä kuinka mies ei sittenkään saa vapaasti ilmaista itseään. Ja jos ilmaisee, varmaan a) käsitetetään väärin b) naiset ovat huolellaan tukahduttamassa todelliset kysymykset c) mies on syntynyt vääräksi sukupuoleksi, koska huomaa lapsena olevansakin erilainen kuin äiti. Tilanne oli sktsofreninnkin, koska samaan aikaan esittelin ja olin haltioissani Märta Tikkasen, Eeva Kilven ja monien muiden feministien teoksista (he rohkaisivat minua itseilmaisuun).
Joka tapauksessa Fladbakken vaikutti minuun tuolloin paljonkin.
Aloin esim. pitää ympäri maata mieskursseja. Niissä keskusteltiin miesten elämänkaaresta, keskusteltiin miehenä olemisesta, Kotkan lähellä laskettiin myös kumilautalla koskea, äijät kirjoittivat limerikkejä saunassa ja yöklubissakin.
En tiedä, tokeniko kukaan. Yksi mies hoki koko kurssin ajan: ”Minä teen työtä”. Vaimo oli suositellut hänelle kurssia. Onneksemme hän varmaan tekee vieläkin työtä. Onneksemme vaimo suosittelee hänelle yhä kursseja.
Opettajalle kurssit olivat tärkeitä. Ja tämän muisteleminen ja Faldbakken avasivat minulle ikkunoita.
Kjell Askildsen on hauskempi kirjailija kuin Faldbakken.
10. joulukuuta 2009 kello 18.59
Norjalaisista pitää mainita ehdottomasti myös Linn Ullmannin aviomies Niels Fredrik Dahl. Ainakin täälläkin kehuttu Viime kesänä on kerrassaan loistava romaani.
10. joulukuuta 2009 kello 20.35
Aikanaan (80-luvulla) ihastuin mahottomasti Faldbakkenin Häämatkaan ja Miehen päiväkirjaan. Mitähän pitäisin niistä nyt…
11. joulukuuta 2009 kello 12.36
Utelias valitti tuolla toisessa ketjussa, että häneltä katosi pari puheenvuoroa. Itse kirjoitin mielestäni eilen illalla Sandemosesta tähän ketjuun. Olenkohan vain nähnyt unta?
Joka tapauksessa tahdon sanoa sen, että Sandemose oli minulle hyvin tärkeä 60-luvulla.
11. joulukuuta 2009 kello 17.47
Tarjei Vesaas oli myös hieno kirjailija niistä vanhemmista, nynorskilla kirjoittava. Mikähän vika minussa oli, kun en saanut makua Sandemoseen? Ehkä yritin väärillä kirjoilla?
Kun mennään vielä taaksepäin, niin eteen tulevat tietysti Hamsunin Nälkä ja Ibsenin, no, vaikkapa Peer Gynt.
Niels Fredrik Dah oli kiinnostava tuttavuus, Viime kesänä ei minusta ihan loistava mutta kyllä hyvä.
11. joulukuuta 2009 kello 18.46
Tarjei Vesaasin runoja tulisi suomentaa… Luen englanniksi kokoelmaa Beyond the moment.
Myös Jäälinna kirjasta voitaisiin ottaa uusi painos… Muistaakseni 3 Vesaasin kirjaa on suomennettu.
11. joulukuuta 2009 kello 20.28
JR, en ole tiennyt että Vesaasilla on runojakin. Jäälinna oli minusta jotensakin lumoava kirja! Jäälinna, Kevätyö ja Palo olivat Vesaasin suomennokset.
Olen minäkin jonkin Faldbakkenin lukenut, samoin Gaarderin Sofian maailman, en muuta, ja hänellä näkyy olevan 8 suomennettua teosta. Karin Fossum on tuttu dekkaristi. Ei ole suuri määrä naapurimaasta luettua… No tietysti Grieg, ei kun Ibsen.
Onko tämä Niels Fredrik Dahl sukua samaa sukua kuin Roald? Ei kai… – Ruudussa meni juuri Lukumaan mainos, joka jaksaa huvittaa minua… vaikka yleensä olen niin tosikko etten ymmärrä mainoksia.
11. joulukuuta 2009 kello 20.34
Tästä kirjasta voisi vaikka innostua! Ja etenkin kirjailijasta, joka on novellistiikan mestari ja monesti palkittu ja arvostettu kirjailija (Mitä, Lene, eiväthän nuo palkintosirkukset nyt kaikkea kerro…) Joka tapauksessa Kjell Askildsenin tyyli arvionkin mukaan kiehtoo minua. En kyllä oikein tykännyt tuosta Ikävalkon käyttöliittymä-sanasta arvion yhteydessä. Liian teknistä.
Kiva, kun otetaan puheeksi välillä pohjoismaistakin kirjallisuutta. Kun vain usein tuntuu, että sitä täälläkin vähän niin kuin nonchaleerataan.
Dahlista sen verran, että olin tosi pettynyt hänen Viimeiseen kesäänsä. Luvattiinkohan sen esittelyssä ehkä liikaa vai mitä se oli. Joka tapauksessa olen tuohon lukupäiväkirjaani merkinnyt, että kirjassa olisi ollut avoin loppu, mikä tuntui aika ikävältä. Kirja ei vastannut sille luotuja odotuksia.
12. joulukuuta 2009 kello 1.46
Violeta, mainitsit Aksel Sandemosen. Luin hänen teoksensa Kadonnut on vain unta – kauan sitten. Mutta muistan, että se teki
minuun vaikutuksen, runollinen, hieman filosofinen. Se oli ensimmäisiä kirjoja, joita luin vanhempieni kirjahyllystä Agatha Christie-kauden jälkeen.
Tunnetteko Halldor Laxnessin tuotantoa? Tunnetuin hänen romaaneistaan on ehkä Salka Valka. Olen lukenut vain Atomiaseman, mutta siitäkin on kauan. Hänhän on kirjoittanut valtavan määrän romaaneja, runoja, näytelmiä ja esseitä.
Uudelleen löydetty paratiisi on filmattu, tarina miehestä, joka lähti
Amerikkaan, mutta palasi takaisin jälleenrakentamaan sitä kylää,
mistä oli lähtenyt. Yhteiskuntakriittinen.
12. joulukuuta 2009 kello 12.32
Heli a.S., kyllä Halldor Laxness on tuttu kirjailija vuosien takaa. Itse opin hänen nimensä muodossa Halldor Kiljan Laxness. Hän on islantilainen Nobel-kirjailija. Olen lukenut useita hänen kirjojaan, omassa hyllyssäni näkyvät Salka Valkan ohella Islannin kello ja Maan valo. Hänellä on vahva sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimus teoksissaan.
Muistan aiemmilta vuosilta hämärästi tiedon, jonka mukaan Laxnessilla oli niin ylivertainen asema maan kirjallisuudessa, että siitä varjosta oli vaikea nuorempien nousta esiin. Nythän islantilaisia kirjailijoita on ollut jo -90-luvulta saakka suomennoksissakin.
12. joulukuuta 2009 kello 16.28
Tarjei Vesaas on minulle aivan uusi tuttavuus.
Voisitteko antaa näytteen hänen runoistaan.
12. joulukuuta 2009 kello 18.12
Muistin äkkiä, että olen kirjoittanut eilen 11.12.09 , että ruudussa meni Lukumaan mainos. Tarkoitin tietysti KIRJAMAAN. (Siinä suomalainen lukee aina!)
3. helmikuuta 2010 kello 22.35
Valitettavasti Askildsenin varhaisemman tuotannon edustaja Saari (Omgivelser) tuotti sittenkin pettymyksen. Vaikka aihe oli kuuma ja inhimillinen, tapahtumaympäristö luontoineen antoisa ja suurenmoinen ja kerrontakin jo vivahti pidättyvään, minimalistiseen tyyliin, ei kirja minuun kolahtanut. Ei, vaikka teemakin oli kirjailijalle ominainen: ihmisen altistuminen sosiaaliselle ympäristölleen. Kirja oli mielestäni kalseaa ja puisevaa kirjoitettua kaaosta. Mentiin pois ja tultiin lähelle, vahdittiin ja kiikaroitiin.
Askildsenilla on myöhemmässä tuotannossaan hienoja, hyvin hienoja, novelleja. Suomeksi on ilmestynyt esim. Thomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset, Suuri autio maisema ja Tessalonikin koirat.
Hauskaa ja yllättävääkin oli lukea suomalaisten kriitikkojen arviointeja Saaresta. Kaikki läpeensä veisasivat samaa tylsää kiitosvirttä. Merkityksiä löydettiin rivien välistä, kirjailijan tekstin sekasotku tulkittiin kirjan henkilöiden mustasukkaisen mielen myllerryksen ilmiasuksi jne. Oikeasti ihmettelin, lieneekö suomalaisten kiitoksen syy osittain siinäkin, että Askildsen on joistain kirjoistaan, siis myöhemmästä novellituotannostaan, saanut kahdesti norjalaisen Kritiker-palkinnon.
Putte Wilhelmsson on palkitusta Suuri autio maisema (1993) kirjoittanut Suomen Kuvalehdessä näin:
”…helmi novellikokoelmaksi, syystä palkittu. Askildsen kuvaa kutkuttavan viistoa elämää, selityksettömien epäluulojen, sattumanvaraisuuden ja ylimääräisten merkitysten kallistumia.”
Tuo Kirsin kooste kirjan lukujen ensimmäisestä lauseesta oli erittäin mielenkiintoinen.
5. helmikuuta 2010 kello 14.04
Minä kyllä luin Saaren mielelläni ja kirjan ulkoasukin oli harvinaisen sopiva, sisältöä kuvaava. Hienot ne airot!
Erikoinen neliödraama, kun ulkopuolinen kesävieras tulee sekoittamaan pienen perheen ilmeisen yksitoikkoisen ja eristyneen elämän. Tyttärellä ei ole ollut seuraa, ihastumisen kohdetta eikä pariskuntakaan ole ollut kovin hyvä kommunikoimaan, mies ainakin ihmettelee vaimon yhtäkkistä puheliaisuutta tämän puolustaessa vierasta. Yksinkertaisella kielellä ja vähin tapahtumin on saatu aikaan voimakas tunnelataus majakan ympärille ja itse kunkin mieleen. ”Mitä on rakastaminen? Tarvitsemistako?”
En ehtinyt kommentoida Janen postausta Surullisen kahvilan balladista enkä muista minkä otsikon alla se oli, joten laitan tähän muutaman huomion. Carson McCullers on sanonut, että kaikki mitä hän kirjoittaa, on hänestä itsestään, tämäkin novella. Siinähän oli kolmiodraama, jossa A ihastui kuin salaman iskemänä B:hen, B C:hen ja C A:han, ja pahinta kaikesta oli rakkauden menettämisen ja yksinäisyyden pelko. Kohtalo oli kuitenkin väistämätön. Se oli todellinen balladi, syvän Etelän kuumien ja kosteiden soiden tuoksuinen. Luin tämän nyt uudelleen, ja huomasin, että kaikki ne nuoruudessa joskus luetut voisi kerrata.
McCullers koki itsekin triangelidraaman sekä miesten että naisten kanssa, ja kaikki kirjat ja novellit käsittelevät sopeutumattomia ja eristyneitä yksilöitä, jotka odottavat ilmestyksen lailla parantavaa, eheyttävää rakkautta. Erään novellin nimi on muuten Madame Zilensky and the King of Finland! Oma elämäkin oli onnetonta, sillä kirjailijalla oli monia sairauksia ja avioliittokin rakoili ja päättyi kahdesti. Mies oli alkoholisti, epäonnistunut kirjailija. The Member of the Wedding alkaa näin: ”She belonged to no club and was member of nothing in the world.”
McCullers kuoli kyllä New Yorkissa, mutta Charles Bukowski on kirjoittanut hänestä seuraavanlaisen runon. Lieneekö laiva ”elämän laiva”?
she died of alcoholism
wrapped in a blanket
on a deck chair
on an ocean
steamer
all her books of
terrified loneliness
all her books about
the cruelty
of loveless love
were all that was left
of her
as the strolling vacationer
discovered her body
notified the captain
and she was quickly dispatched
to somewhere else
on the ship
as everything
continued just
as
she had written it.
Esikoinen, 22-vuotiaana kirjoitettu The Heart is a Lonely Hunter on Modern Libraryn 100 parhaan kirjan luettelossa.
http://www.randomhouse.com/modernlibrary/100bestnovels.html
5. helmikuuta 2010 kello 21.56
Tuossa sadan parhaan romaanin listalla oli paljon tuttuja amerikkalaisia klassikkoja (os. edellä). Vähänpä on eurooppalaisia. On siellä sentään D.H.Lawrence ja Joyce.
Siitä olen taasen vahingoniloinen, kun kehumani John Fowlesin The Magus löytyy sijalta 93 (suomennettu nimellä Jumalten naamiot). Lukupiirin historiassa minut on teurastettu monta kertaa tämän mestariteoksen kehumisesta.
Tosin listat ovat listoja. Mutta missä ovat latinot? Missä italoromaaniset? Missä ranskaliset, saksalaiset jne.?
5. helmikuuta 2010 kello 22.45
Pidän kovasti The Heart is a Lonely Hunterista. Tunnistan ja eläydyn kirjailijan/kertojan tuntemuksiin, kaikki henkilöt siinä tuntuvat etsivän rakkautta tai jotakin joka pelastaisi heidät. Pitäisikö peräti todeta että kirja koskettaa minua? Kirja on jotenkin juuri kuten Eijan runo yllä. (Ihme että Bukowskin on voinut kirjoittaa jotain noin koskettavaa. Luulin että hänen juttunsa koskivat naisia ja viinanjuomista.)
Vihreässä langassa oli tänään lukupiireistä kirjoitus, jos osuu lehti eteen niin vilkaiskaa:
”Elina Venesmäki, sivu 20: Kirja josta puhumme tänään.
Facebookin valtakaudella lukupiirit ovat suositumpia kuin ikinä.”
Täällä on lukupiirin käyttöohjeetkin aloittelijalle, täytyypä alkaa itse tehdä muistiinpanoja luetuista kirjoista. Sitä en ole harrastanut sitten teini-iän listojeni. Paul Austerin Sattumuksia Brooklynista -kirjasta Napapiirin lukupiiriläiset (muutaman vihreän oma lukupiiri) toteavat, että ”hieno kirja, mutta kukaan ei osannut sanoa siitä mitään”, jotenka eivät suosittele sitä lukupiirikirjaksi.Ovat juuri lukeneet Kihlmanin kirjan Ihminen, joka järkkyi, josta mielipiteet jakaantuvat puolesta ja vastaan. Seuraavaksi lukevat Graham Greenen Hiljaisen amerikkalaisen. Pidän itse Greenen tyylistä, luin nuorempana useimmat hänen teoksensa. Brighton rock on jäänyt mieleen erityisesti.
Ja sitten on ilmestynyt Lukupiirikirja (Matero, Hapuli ja Koskivaara), joka lienee syynä siihen että VL on innostunut tämän jutun tekemään. Myös Suvi Aholan tutkimus lukupiireistä mainitaan.
(Luulen muuten että kannattaa klikata tuota nappia ja päivittää tuo roskapostivarmenne, etenkin jossei ole tallentanut wordiin tms. kirjoitustaan ja on pitkään kirjoittanut.)
6. helmikuuta 2010 kello 0.14
Jo toinen lista, huh! Tässä ilmeisesti on listattu ainoastaan englanniksi kirjoitettuja romaaneja. Voi olla, että kiireessä luin huolimattomasti, mutta näytti siltä, että Updike loistaa poissaolollaan. Olisin laittanut listalle ainakin pari Updiken romaania. Henry Jamesista ja E. M. Forsterista en oikein välitä, mutta heidän kirjansa ovat näillä listoilla ihan pakollisia. Mikäs siinä. Olisin myös voinut laittaa McEwanin Atonementin ja Ishiguron romaanin Never Let Me Go listalle. Puuttuvatko myös Coetzee (ehdottomasti laittaisin mukaan muutamia hänen kirjojaan) ja muut eteläafrikkalaiset listalta?
6. helmikuuta 2010 kello 12.35
Eija G, kiitos tuosta Bukowskin runosta. Uskon, että se kertoo paljon McCullersista jos hänen kirjansa peilaavat hänen elämäänsä. Kiitos myös noista McCullersin elämää koskevista tiedosita, mistä olet ne lukenut?
Aion kyllä kaivaa loputkin kirjat jostain, onneksi muutamia on suomennettu.
6. helmikuuta 2010 kello 14.37
Jane, netistä minä niitä tietoja vain hain. Ja olen minä häntä vähän nuoruudessanikin tutkinut, mutta unohtanut suurimman osan. Ja sitten se lista oli kai Modern Libraryn julkaisemia, siis omia kirjoja, siksi rajoitettu. Kyllä jollain listalla näin Rabbititkin. Timella on All Time Best-luettelo ja tässä linkki, jos se nyt suostuu tulemaan kokonaisuudessaan mukaan:
http://www.time.com/time/2005/100books/the_complete_list.html
6. helmikuuta 2010 kello 14.56
Liian myöhään tulin ajatelleeksi, että voisi etsiä mannermaistakin listaa, siis Die 100 besten Bücher der Welt:
http://www.abebooks.de/docs/ReadingRoom/BesteBuecher/besteBuecher.shtml
Ranskalaisilla se olisi vähän erilainen. Ja entä sitten meillä itse kullakin? Sen mukainen, mitä on luettu ja mistä on elämän eri aikoina pidetty.
Carson McCullersista tällainenkin hassu ”tieto”: Hän sanoi vanhemmilleen, ettei suostu menemään naimisiin, ennen kuin on kokeillut seksiä sen miesehdokkaan kanssa. Totesi sitten jälkeen päin, ettei se ollut ollenkaan ”D.H.Lawrencea”, ei mitään ukkosen jyrinää ja värien räiskyntää. Kelpuutti miehen sitten kuitenkin.
6. helmikuuta 2010 kello 17.30
Eija G, tämä uusi lista on mielenkiintoinen, pidin siitä, että mukana on paljon erikielisiä kirjoja. Hyviä lukuvinkkejä nämä listat antavat. Kalidasasta ja hänen Sakuntalastaan en ole koskaan kuullut ja oli listalla muutama muukin minulle tuntematon kirjailija. Kun vaan olisi aikaa lukea!
Ranskalainen lista olisi tosiaan mielenkiintoinen, vaikka olisi lyhytkin. Esim. näkisin mielelläni listan, jolla olisi parhaimmat
(jonkun maun mukaan) 40 1900-luvun ranskankielistä romaania. Kirjailijoissa olisi luultavasti monta, joista en ole koskaan edes kuullut. Pidän ranskalaisesta kirjallisuudesta, mutta kun alan ajatella lukemiani kirjoja, niin lähes kaikki ovat 1800-luvulta tai 1900-luvun alkupuoliskolta. Nykykirjailijoita en oikein osaa nimetä. Harmi.
6. helmikuuta 2010 kello 22.07
Tulikohan jo mainittua taas Guardianin viimevuotinen lista 1000 must read -romaanista (Sorry jos tämä on toistoa)?
http://www.guardian.co.uk/books/series/1000novels
Siinä on seitsemän aihealueittain jaoteltua osiota, jotka ilmestyivät peräkkäisinä päivinä lehden mukana erillisinä liitteinä ja ne löytyvät kaikki netistäkin. Vaikka täytyy sanoa että paperiversiosta näitä on mukavampi lukea.
1. Love
2. Crime
3. Comedy
4. Family and self
5. State of the nation
6. Science fiction and fantasy
7. War and travel
Amin Maaloufin Samarkand ja Mannin Kuolema Venetsiassa ovat mm. rakkaus-osiossa. On myös osio parhaista arabien rakkauskertomuksista, ainoa minkä tunnistan viidestä mainitusta on Naguib Mahfouzin Kairo-trilogia, joka on omalla pitää lukea joskus listallani. Perhe ja minä -osiossa on mm. Sieppari ja Proustia. Ja Toni Morrisonia, Alice Munroa, Iris Murdochia, Kenzaburo Oea, Annie Proulxia, Ivan Turgenevia, Updikea, Alice Walkeria jne.
Jokaisen osion lopussa on myös Top 10 trivia jostakin, esim. rakkausosiossa on Top 10 trivia kirjoista tehtyjen elokuvien Hollywood muutoksista tyyliin Forget what the novel says, Hollywood demands a happy ending. Esim. tämä on hauska.
Rebecca.
”Hitchcockin US debyytti oli varsin uskollinen adaptaatio du Maurierin tunnetusta romaanista – lukuunottamatta erästä juonenkäännettä. Jottei elokuva joutuisi sensuurin hampaisiin vaimontappajan jäädessä vaille rangaistusta romaanin Rebecca de Winterin provosoidessa miehensä ampumaan itsensä, elokuvassa Rebecca kompastuu, lyö päänsä ja päättää sievästi päivänsä jotta Lawrence Olivier voi valssata eteenpäin elämässään Joan Fontainen kanssa ilman turhia murhia omallatunnollaan.”
Tässä vielä se koko definitive list = ne 1000 kirjaa lueteltuna:
http://www.guardian.co.uk/books/2009/jan/23/bestbooks-fiction
Jälkeenpäin ilmestyi vielä lista lukijoitten lisäyksistä kaikkiin kategorioihin:
http://www.guardian.co.uk/books/series/1000novels
–> The ones that got away.
Ja sitten tältä päivältä löysin hauskan listan kaunokirjallisuuden kymmenestä parhaiten kirjoitetusta kamalimmasta kakarasta (eikä kyse ole lastenkirjallisuudesta siis):
http://www.guardian.co.uk/books/2010/feb/06/john-mullan-ten-best-children
Mistähän keksisi vielä lisää listoja …
Lukemisesta ei todellakaan ole pulaa.
7. helmikuuta 2010 kello 10.19
Kyllähän netistä listoja löytyy. Guardianin luettelot ovat siitä mukavia, että niissä on uudempiakin kirjoja. Ranskaksi löytyy monenlaisia, jos kirjoittaa yksinkertaisesti Les 100 livres tai Les 100 meilleurs livres. Samantapaisia ne ovat, mutta on hauska lukea kirjojen nimiä ranskaksi. Tässä pari, parhaita ja eniten luettuja:
http://tunisdivagation.blogspot.com/2009/12/les-100-livres-les-plus-lus.html
http://www.abebooks.fr/livres/100-meilleurs-livres-litterature.shtml
7. helmikuuta 2010 kello 15.26
Utelias,
Anna Gavalda on hyvä esimerkki ranskalaisesta nykykirjailijasta, joka uppoaan meihin ”rahvaaseen” ympäri maailmaa.
Itse pidän ranskalaista kirjallisuutta usein liian raskassoutuisena ja taiteellisena (ranskalaisissa elokuvissa tuppaa olemaan sama vika), mutta olen pitänyt vaikkapa Muriel Barberystä ja Jean-Christophe Rufinista. Loistavaa Yasmina Khadraakin voi pitää melkein ranskalaisena, onhan hän ollut Ranskassa maanpaossa jo iäisyyden.
7. helmikuuta 2010 kello 16.06
Tuovi,
Tuo kauhukakaralista oli todella hauska. Ihmettelin tosin, että kaikki listalle selvinneet hirviöt olivat poikia. Löytyyhän sitä kirjallisuudesta kammottavia tyttölapsiakin. Ensimmäisenä mieleen tulee Marianne Wigginsin John Dollar, joka kertoo Kärpästen Herran tapaisen tarinan autiolle saarelle haaksirikkoutuvista lapsista. Tällä kertaa he tosin ovat tyttöjä siististä sisäoppilaitoksesta. Tottakai heistä (lähes) kaikista kuoriutuu järkyttäviä monstereita, mutta nimenomaan hyvin ”tyttömäisesti”.
7. helmikuuta 2010 kello 18.20
Kiitos, Eija G., Kaikkien Kirjojen ja Kirjalistojen Äiti, joka on vielä kuulemma syntynyt samana päivänä kuin mestari Tshehov!
Mitä kummaa? Katsoinko huolimattomasti, mutta puuttuivatko ranskalaisten listoilta Guy De Maupassant, Charles Baudelaire, García Márquez, Gustave Flaubert, Apolllinaire, Henri Michaux ja LeClezio?
Listoja on kaikenlaisia.
Minunkin listalleni monet nauraisivat p-ta naurua. Tosin siellä näyttäisi olevan monia samoja kuin ranskalaisilla.
On tämä sellaista mielipiteitten, arvojen ja asenteiden myllerrystä, että kyllä kelpaa. Elämä on mukavaa!
7. helmikuuta 2010 kello 21.49
En yleensä haaveile kovin pitkästä elämästä. Mutta kun selaa noita listoja… haluaisin elää 175-vuotiaaksi!
Ja Eija G, on tosiaan hauska ”lukea” ranskaksi kirjojen nimiä, vaikka ei ranskaa osaakaan!
7. helmikuuta 2010 kello 22.33
Eija G listoja todella netistä löytyy, John Mullanillakin (melkoinen kirjallisuuden tuntemus hänellä!) näyttää olevan vaikka kuinka monta noita kympin listoja.
http://www.guardian.co.uk/books/series/10ofthebest
Niistä avautuu hauskoja uusia näkökulmia kirjoihin ainakin minulle. Esim. kirjallisuuden 10 parasta rottaa tai 10 parasta vankilassa kirjoitettua kirjaa tai 10 parhaat rillit tai 10 epäonnistuneinta pariutumisyritystä tai 10 parasta vihannesta, tai 10 parasta synnytystä, tupakointikuvausta, roistoa, murhaa, myrkytystä, kuumatkaa, vihertarinaa, selkäsaunaa, juoppokuvausta, aavikkoa, tulvaa, tuoksua, tatuointia, henkilösekaannusta … lista on loputon. Tuolta viimemainitusta löysin Wilkie Collinsin romaanin Armadale, jossa on peräti viisi samannimistä heppua ja kuulemma erittäin kimurantti juoni. Se mun pitää saada käsiini. Siinä on yli 800 sivua! Ihanaa, ei hauskuus lopu ainakaan kesken! Nyt on muuten menossa yksi vihertarina: Oryx and Drake.
7. helmikuuta 2010 kello 22.40
Late, niinpä olivatkin kaikki kauhukakarat poikia, piti oikein tarkistaa että Lessinginkin Viideskin lapsi oli poika eikä tyttö kuten muistin. Salman Rushdien ex-vaimo Wiggins on täysin uusi kirjailijatuttavuus – John Dollar vaikuttaa mielenkiintoiselta opukselta. Paha vain ettei ole meidän kirjastossa millään kielellä. Mutta Amazonin kautta löytyy usein halpoja käytettyjä kirjoja, niitä 1 pennyn hintaisia kirjoja, joissa pitää vain postikulut käytännössä maksaa. Ihan hyväkuntoisia kirjoja sieltä on saanut, joskus aivan uusiakin.
Jeps, Kosti, elämä on välistä aika ihanaa.
Kirsi, tämä tallennus näyttää vähän tökkivän, omituisia virheilmoituksiakin tulee -jos tuli jotain kahteen kertaan talletettua, niin poistathan?
8. helmikuuta 2010 kello 3.33
Eija G, kiitokset ranskalaisista listoista! Niitä oli ilo lukea, samoin kuin sitä mannermaista listaa, jonka linkin annoit aiemmin. Englanninkieli (miten sitä ei voi välttää) välillä kyllästyttää, vaikka sillä onkin kirjoitettu upeita kirjoja. Listat, joilla englanninkieliset kirjat ovat vähemmistönä, virkistävät.
Huomasitteko, Celanin runot ovat sekä ranskalaisella että mannermaisella listalla!! (joo, Ranskakin on mantereella, mutta sanon listaa mannermaiseksi kun unohdin, minkä maalainen se on, saksalainen?) Niin sitä pitää.
Kosti, toisella ranskalaisella listalla ovat ainakin Maupassant, ja Baudelaire. Voi olla, että luin huolimattomasti, mutta en löytänyt siltä listalta Proustia. Toisella listalla (meilleurs, sama, jolla on Celan) Proust kyllä on, samoin Garcia Marquez. Meilleurs-lista onkin oikein hieno klassikkolista. Flaubert, oma ikuinen suosikkini, on molemmilla listoilla.
Huomasin, että Kalisadan Sakuntala on myös meilleurs-listalla. Tunteeko kukaan tätä kirjaa?
Late, kiitokset lukuvinkeistä. Googlailen nimiä ja selvittelen, onko meillä päin kirjoja saatavilla.
8. helmikuuta 2010 kello 8.38
Yhdeksän elämää pitäisi olla kuin kissalla, vai seitsemänkö niitä on, että voisi lukea kaiken haluamansa! Siksi pitääkin valikoida! Ihan huvin vuoksi laitan vielä pari espanjalaistakin linkkiä, sieltä löytyy vähän erilaista. Ja jos laittaa Googleen Los 100 mejores libros niin saa vaikka mitä, myös ne Timen ja Guardianin luettelot ja vaikkapa Newsweekin metalistan, joka on koottu muilta listoilta. Kirjailijoiden nimetkin vääntyvät eri muotoon, on Hernest Hemingway ja mistäs maasta se Gohete on? H:han ei äänny espanjassa, siinä se selitys.
Petyin kyllä, kun en löytänyt Brodskyä parhaista Venetsiassa käynneistä!
http://www.microcaos.net/artes/los-100-mejores-libros-de-la-literatura-universal/
http://www.ociototal.com/recopila2/r_news/100libros.html
8. helmikuuta 2010 kello 12.19
Kiitos oikaisuista, Utelias!
Voi minua pölvästiä! Olen tainnut hiihdeskellä unessa.
”Olen unessa useasti, sinun kaduillas, koulutie…”.
Paul Celanin minäkin ilokseni huomasin.
Eteenpäin tällä koulutiellä.
8. helmikuuta 2010 kello 18.24
Tuovi, en ole itsekään lukenut enempää Wigginsiä, mutta vuosia sitten lukemani John Dollar oli niin mielenkiintoinen kokemus, että kiinnostus heräsi. Jokin aika sitten ilmestynyt Evidence of Things Unseen on ollut lukulistalla jo pitkään, jos se jostain kynsiin eksyisi.
Jäin edelleen miettimään noita kirjallisuuden tyttökuvauksia. Eikös Steinbeckin Cathy, tuo naispaholaisen ruumiillistuma, ollut jo lapsena kerrassaan hyytävä, taisi jopa päästää vanhempansa päiviltään? On sitä varmaan montakin kirjallisuuden gradua tehty hirviölasten sukupuoleen sidotuista ominaisuuksista.
Mullenin ” 10 of the best” listat ovat todellakin mainioita, kiitos linkistä.
9. helmikuuta 2010 kello 17.35
Niin, enhän minä tietenkään tuota Cathyäkään sen paremmin tunne kuin Wigginsin pahoja tyttöjä. Mutta laitan Eedenistä itään lukulistoille, kiitos vinkistä, Late. Ei taida muillekaan tulla mieleen kirjallisuuden pahoja tyttölapsia? Vanhempia ilkeitä naisihmisiä sen sijaan löytynee kirjoista roppakaupalla, kuten myrkytyslistasta mieleen jäänyt Minä Claudiuksen Livia.
Ajattelin aloittaa Mullenin rottalistasta, se kiinnosti ja hauskuutti minua eniten, Rutto ja Orwellin 1984 ensimmäisiksi. Vaikka muistelisin juuri vuonna 1984 lukeneeni tuon jälkimmäisen kirjan, mutta suurin osa tarinankulusta rottineen on unohtunut. Ja HP Lovecraft on ollut jo mermaidin suositusajoista listoillani.