12 vastausta artikkeliin “Finlandia 2009”

1. Mervi Räihä kirjoittaa:
   2. joulukuuta 2009 kello 12.33

   Nappiin meni ennustus, eipä se yllätysvalinta ollut. Onnea voittajalle!

2. Matti Virtanen kirjoittaa:
   2. joulukuuta 2009 kello 14.21

   Nyt osaan rakentaa uunin.

3. Amanda Salo kirjoittaa:
   2. joulukuuta 2009 kello 16.36

   Onnea voittajalle!

   On hyvä, että meillä on joku ”vanhanaikainen” kirjailija. Jonka kirjaa lukiessa ei tarvitse miettiä mikä kauheus seuraavalta sivulta ponnahtaa, mikä ahdistus valahtaa lukijan päälle. Ei ole järjenvastaisia tapahtumia vaan kaikki tapahtuu silloin kun aika on. Suunnitelma, tarvikkeiden hankinta, lisäavun saaminen ja niin alkaa uuni nousta vanhaan pirttiin.

   Pietarin elämä on järjestyksessä. On oma pihapiiri kaksine saunoineen, savupirtteineen, uudisrakennuksineen. Yksi uuni puuttuu ja sen mies päättää rakentaa vanhan mallin mukaan. Suvusta saadaan apumiehiä ja lapsenlapsetkin kyselevät mitä töitä vanhaisällä on heille varattuna. Vaimolla on oma osuutensa marjasopan keittäjänä ja kun uuni on koelämmitetty, on vaimollakin leipätaikina valmiina.

   Välillä käydään tekemässä pojan talon sähkötyöt ja matkalla Ruotsissa, jossa on meneillään urkuprojekti. Pietareihin voi törmätä suviseuroissa tai rautakaupan kassajonossa, ei kirkonkylän baareissa eikä muissa kulttuuritilaisuuksissa. Olin ymmärtävinäni, ettei Hyrykään ollut lukenut muita Finlandia-ehdokkaita.

   Omaa uuniaan ei moni jaksa perusteellisesti muurata. Väliin tulee häiriöitä. Vaikea kuvitella mikä voisi häiritä Hyryä

4. Eija G kirjoittaa:
   2. joulukuuta 2009 kello 18.27

   En tiedä, pitkästyisittekö Uunia lukiessa, minä ihan vähäsen, ihan muutamassa kohdin. Yleisesti ottaen oli miellyttävää kerrankin lukea nykyihmisistä, joiden elämä on järjestyksessä – Matti Mäkeläkin parkaisi arviossaan:”Olisinpa minäkin elänyt elämäni noin!” Arjen asiat sujuvat, eikä ihmisten keskenkään ole juuri ristiriitoja. Kaikki osaavat kaikkea, ja jos joku ei osaa, niin hänelle sanotaan: ”Jokainen muurarikin on laittanut ensimmäisen tiilinsä.” Tämä on todellista slow laiffia.

   Hyryn tiivistetty teksti on kuin yksinkertaista proosarunoa. Hän vetää aikajanan ihan maailman luomisesta nykyhetkeen ja eteenpäin. Pietari miettii niitä aineksia, joista uuni syntyy hänen liikkeidensä kautta, ja uunin hahmossa koko elämä: ”Maailman luomisessa nämä aineet on luotu, ne asettelemme me kohdalleen, jollekin kohdalle, niin kuin hiekka-aavikko, jossa tuuli tekee kinoksia, ja kuin tuulessa kinostuva lumi.” Liikkeitten verkko katoaa, mutta uuni säilyy pitkälle tulevaisuuteen. Se ainakin jää jäljelle, kun tämä kaikki on ohi, Pietari miettii päivälevollaan:

   ”Tässä makaan, vaikka mikään ei edisty, mutta tuntuu asialliselta, hän mietti. Kun lopuksi sitten kaikki lasketaan yhteen, tämä on ensimmäisenä, parasta mitä olen tehnyt, mitä on jäänyt käteen, muuratakin on yritetty, ja taloja yritetty rakentaa, ja ikkunanpokia. Hän heräsi puolen tunnin kuluttua.” Uuni elämän symbolina.

   HS:n haastattelussa Hyry sanoi, että pitää kirjoittaa vaatimattomasti, niin, että jää tilaa lukijan omille mietteille. Hyryllä jää. Hän on vaatimaton mies.

5. Kaikkitietävä kirjoittaa:
   2. joulukuuta 2009 kello 18.32

   Olen vajaassa puolivälissä Uunia. Kirja vaatii paneutumista. Sain Uunin valintani mukaan 13.10.09 kirjakauppaesiintymiseni palkkiona. Uuni on kuin elämää. Jokainen rakentaa omaansa. Uunin välillä olen lukenut useita kirjoja, viimeksi mainion lakonisen kuvauksen Antti Tuurin Kylmien kyytimies. Koskettavaa kerrontaa, mutta nopeasti luettavaa, toisin kuin Uuni, johon palaan halulla, mutta pätkin sen sopiviksi nautintopaloiksi. Tulee leppoisa olo. Rauha. Sisältö on elävää arkea, yksityiskohtaisesti kerrottua työntekoa. Ei ole ikävä mihinkään eikä ole enää mihinkään kiire, kun Uunia lukee. Tulee mieleeni Aitta, samaa hiljaista puurtamista. Olen tyytyväinen. Kiitos.

6. kerttuli kirjoittaa:
   3. joulukuuta 2009 kello 21.09

   Olen niin iloinen Hyryn voitosta. Jonain päivänä aion lukea Uunin. Tykkäsin joku aika sitten Isästä ja pojasta, ensimmäisestä Hyrystäni. Sen tunnelmasta ja Hyryn suhtautumisesta elämään.
   Kuulostaa, että Uunissa on sitä samaa, vaikkakin runsaammin sivuja, eli saatan kyllä vähän pitkästyäkin, mutta siinä on sitten symbolisesti samaa kuin hyryläisessä elämässä. Ei huono.

   Olen muuten unohtanut lukea Alakoulun, joka myös on hyllyssäni.

   Onneksi olkoon vielä, Antti Hyry. Hienoa, että nyt palkittiin todella pitkän linjan mies. Alakoulu on julkaistu 1965.

7. Eija G kirjoittaa:
   4. joulukuuta 2009 kello 21.34

   Kannattaa kuunnella tänään tullut Yle Radio 1:n Kirjakerho, Areenalta sen varmaan pian löytää, ja saattaa se tulla huomenna aikaisin uudelleenkin. Seppo Puttonen keskustelee siinä tunnin ajan kirjallisuudentutkija Leena Kaunosen kanssa mm. Hyryn lyyrisyydestä ja tilakäsityksestä, mentaalisesta ja fyysisestä, pienestä suureen: uunista avaruuteen. Se oli viehättävä ohjelma, ja vaikka kirjaa ei lukisikaan, siitä saa jo hyvän käsityksen, ja myös luetut näytteet olivat valaisevia. Kun nyt illalla vielä Jorma Hynninen lauloi Sibeliusta upeasti, on onnellinen olo. Radio 1:ssa sitä kulttuuria on, jos lehdissä onkin entistä vähemmän.

8. Kosti kirjoittaa:
   5. joulukuuta 2009 kello 18.45

   Olen ollut kaksi viikkoa pois Lukupiiristä. Tietsikka hajosi. Kotona on ollut koko syksyn tietynlainen remontti.
   Työtä on ollut.

   Finlandia-ehdokkaista luin Melenderin Ranskalaisen ystävän, joka oli alkuun raaka ja kyyninen ja josta lopulta pidin hyvin paljon. Hyryä ja Hotakaista olen lukenut jonkin verran.

   Onnea Hyrylle, joka kirjoittaa miehekkään varmaa ja lämmintä proosaa. Olisipa varmaan insinöörinä korjannut delanneen tietsikkanikin.Tämä uusi on herkempi kuin jänis. En osaa vielä kirjoittaa tällä. Opettelen.

   Vointeja.

9. Kirsi Piha kirjoittaa:
   5. joulukuuta 2009 kello 18.51

   Kiva kuulla Kosti sinusta! Minäkin jo ajattelin, että pitää ehkä osallistua siihen Kadonneen jäljilla -ohjelmaan ja käydä etsimässä Kosti ja Mermaid…

10. Hanna kirjoittaa:
    1. tammikuuta 2010 kello 13.30

    Tässä joulunpyhien aikana olen minäkin Uunini lukenut. Kannatti lukea, en pitkästynyt. Hienoa lukea välillä tuollaista rauhallista, harkittua kerrontaa, jossa kaikki tuntuu olevan hyvässä järjestyksessä. Mietin Pietaria ja Hannaa, onnellinen vanha pariskunta, kunpa olisi itsekin vielä tuolla iällä noin hyvässä kunnossa ja toimelias.
    Mitään muuta Hyryä en ole aiemmin lukenut. Mikä kannattaisi ottaa seuraavaksi luettavaksi?
    Olisi hienoa nähdä ihan livenä, millainen uunista tuli…

11. Kosti kirjoittaa:
    12. maaliskuuta 2010 kello 11.07

    Nyt vasta luin Antti Hyryn Uunin.
    Kirja kannatti lukea. Ja jos aikaa olisi, lukisin toisenkin kerran.
    Löysin kirjasta paljon positiivisia asioita:
    - työn kuvaus, jopa kansanperinnemielessä
    - positiivinen asenne ihmisiin ja elämään. Ihmisistä ei puhuta pahaa edes selän takana
    - arjen juhla. Pienet asiat ovat suuria
    - ammattimaisuus rakentamisessa (uuni, sähkötyöt)
    - toimeen tartutaan. Työn siunaus.
    - jo lapset opetetaan kysymään, voisivatko olla avuksi
    Toki yksitysikohtainen raportoiva muuraamisen kuvaus on paikoin hyvinkin puuduttavaa. Mutta kun sen näkee paitsi konkreettisena, myös koko elämän rakennusta symboloivana, tulee siitäkin hyvälle mielelle.
    Hyry ei suitsuta omaa uskonnollisuuttaan, vaan ihmiset ovat mitä ovat. Ja menevät eteenpäin.
    Hyry on mielenkiintoinen persoona. Kaikki on tapahtunut hänelle alle 20-vuotiaana ja hän on jäänyt pohjoiseen mieleltään. Ja menneseen. Mutta on kuitenkin heikkovirtainsinööri, joka on hulluna autoihin ja sähkövempaimiin (tai kaikkiin vempaimiin). Tosin teitten häly häiritsee.
    Voi sittenkin olla, että osin palkinto tuli elämäntyöstä.
    Teos on kylläkin niin vahvasti vastakohta elämän ja kirjallisuudenkin raakuuksille, että palkinto on annettu myös ilolle, tavalliselle elämälle ja hyvyydelle.
    Hyvä niin(kin).
    Lukekaa teos.

12. Aija kirjoittaa:
    12. maaliskuuta 2010 kello 18.03

    Aloitin kyllä, mutta putosin aika alkuvaiheissa sen uunin rakentamisen osalta kärryiltä, kun en ymmärtänyt ehkä sanastoa riittävästi. Ja joku oli kommentoinut, että kirjan luettuaan hän osaisi rakentaa sellaisen uunin, niin että masennuin (pienimuotoisesti). Ei ole täysin poissuljettua, ettenkö yrittäisi joskus uudelleen.