Eilisessä Hesarissa oli Wsoy:n ilmoitus. En tiedä oliko mahdollisesti myös muissa lehdissä. Ilmoituksessa on kaksi Wsoy:n pitkän linjan kirjailijaa. Näitä kirjailijoita yhdistää se, että molemmat ovat olleet kansansuosikkeja ja toisaalta molempien ura on keskeytynyt tänä vuonna kuolemaan.
Toinen näistä on Anu Kaipainen ja toinen Veikko Huovinen. Wsoy:n ilmoituksessa on molemmista kuvat ja molemmilta sitaatit.
Anu Kaipainen: ”Kirjailijaksi kai synnyin. En diivaa, vaikka sanon että on kirjoitettava sydänverellä. On uskottava itseensä, työhönsä, oltava rehellinen. Tässä ammatissa on aina revittävä haavojaan auki.”
Veikko Huovinen: ”Kirjailijan työ on perimmältään eleetöntä ja yksinäistä. Juhlamieleksi ovat useimmiten riittäneet ’onnen pipanat’, ihan pikkuiset sellaiset. Suuremman kunnioittamisen kohdatessa minut on vallannut yhtä aikaa hätä ja hyvä mieli.”
Miksi minusta tuntuu, että tällä sinänsä kauniilla tavalla kunnioittaa näitä kahta kirjailijaa on toinenkin motiivi? Että tämä on puheenvuoro, jonka Wsoy haluaa esittää vastineeksi tämän syksyn kohuun. Siihen mikä syntyi siitä, että muutama kirjailija koki oikeutetuksi vaatia kustantajalta jotain mitä ei kokenut siltä saavansa. En tiedä. Onhan varsin todennäköistä, että olen vain kyyninen. Mutta jollain tavalla sitaattien sisältö kyllä kovasti tuntuu vastaavan kohuun. Kun tällaiset kansan ikonitkin tyytyvät ”onnen pipanoihin” niin mikä oikeutus nykykirjailijoilla on vaatia kustantajalta sen enempää…
Mutta ehkä karistan nämä epäluuloiset ajatukset ja uskon, että tässä haluttiin vain ansaitusti kunnioittaa kahta hienoa kirjailijaa.
22. marraskuuta 2009 kello 16.37
Luulen sekä että: kunnioitus ja vastine Södikan taholta. Kauniisti ja vaikuttavasti tehty kuitenkin. Jään kaipaamaan molempia ja heidän tuotantoaan. Tehtyjä teoksia voin lukea aina, mutta henkilöinä en saa heitä takaisin. Veikko Huovisen Pojan kuolema oli riipaiseva hyvästijättö.
23. marraskuuta 2009 kello 0.11
Pidin tuota Kirsin mainitsemaa ”ilmoitusta” ennen kaikkea kustantajan surunvalitteluna ja eräänlaisena in memoriamina. Myös kustantajan todella aiheellisena ja korrektina kunnianosoituksena pitkän kirjailijauran saavuttaneille kirjailijoilleen.
Anu Kaipaista olen paljon lukenut. Erityisesti hänen esikoisromaaninsa ”Utuiset neulat” teki minuun hyvin nuorena sellaisen vaikutuksen, että aionkin lukea kirjan nyt uudestaan.
23. marraskuuta 2009 kello 10.43
Minusta se oli kyllä kunnianosoitus talon pitkäaikaisille kirjailijoille, mutta ainahan ilmoitukset ovat myös myynnin edistämistä. Kyllä kai kummankin kirjoja on vielä myynnissä ja ehkäpä uusiakin painoksia on tulossa. Usein ihmisten mielenkiinto herää uudelleen juuri kirjailijan kuoltua.
Minä olen jatkanut Huovisen lukemista silloin tällöin, välipalana, nehän ovat niin miellyttävän ohuita ja saavat hyvälle tuulelle. Kaipiainen oli aikoinaan hyvin suosittu, nyt tekisi mieli lukea vielä se viimeisin muistelma, evakkotytön tarina.
25. marraskuuta 2009 kello 22.24
Paskat se mikään kunnianosoitus ollut. Ne toi fyrkkaa kustantajalle ja nyt niiden valikoidut lausunnot valjastettiin Södikan mokailujen siistimiseksi. Huomaahan sen nyt kuka tahansa. Ne vain pantiin siihen kuntoon, että NE PALVELEE MOLEMPIA TARKOITUKSIA. Ei tähän Einsteiniä tarvita. Pannaan nyt molempaa kirjailijaa hanuriin WSOY:n kautta sitten kun molemmat on out. Kas kun Sofi tms. ei puolusta… Hei haloo?