53 vastausta artikkeliin “Finlandia?”

1. Lotta kirjoittaa:
   12. marraskuuta 2009 kello 11.09

   Yllättäviä nimiä.

2. Kirsi Piha kirjoittaa:
   12. marraskuuta 2009 kello 11.15

   Niin minustakin. Mazzarella oli mukava yllätys kyllä.

3. Kaikkitietävä kirjoittaa:
   12. marraskuuta 2009 kello 11.25

   Ennustin Parnassoon 31.10.2009 Antti Hyryn Uunia F-ehdokkaaksi. Niin myös kävi. Nyt teen toisen analyyttisen arvauksen: Uuni voittaa. On aika rauhallisen kerronnan ja Hyryn. Levoton aika kaipaa tätä.

4. Lotta kirjoittaa:
   12. marraskuuta 2009 kello 11.35

   Toki, mutta kummastuttaa kyllä, että Mazzarella on ehdokkaiden ainoa nainen.

5. Lene kirjoittaa:
   12. marraskuuta 2009 kello 11.37

   Vai niin. En valita. Luotan Steinbyn raatiin. (Silti pientä pulinaa kuuluu pääkopastani…)

6. Pikupii kirjoittaa:
   12. marraskuuta 2009 kello 11.53

   Minulle oli kyllä suuri ihme ja pettymys Vainosen puuttuminen. Mutta Mazzarella ja Hotakainen ovat ainoita, jotka noista olen ehtinyt lukea ja kummastakin pidin oikein paljon. Ranskalainen ystävä odottaa hyllyssä.

7. Kirsi Piha kirjoittaa:
   12. marraskuuta 2009 kello 12.05

   Kiinnostava oli myös Stenbyn puheenvuoro, jossa hän otti kantaa tähän ”dekkaristumisongelmaan”, josta täälläkin on ollut puhetta.

   Hän puhui siis siitä kuinka kirjailija ei usko kirjallisuuden olevan kiinnostavaa muuten kuin viihteen kaavoja noudattaen, jännitysjuonen avulla. ”Tämä tekee niistäkin kirjailijoista, jotka voisivat puhua meille merkittäviä asioita nykyihmisestä ja hänen maailmastaan, kaupallisen viihdytyskoneiston osia.”, totesi Steinby.

   Enpä ole ihan varma olenko samaa mieltä.

8. kerttuli kirjoittaa:
   12. marraskuuta 2009 kello 12.06

   Minua ottaa harvoin pattiin, mutta aina vähän, kun Finlandia-ehdokkaita julkistetaan, ja voittaja valitaan. Abauttiarallaa kerran vuoteen, ei paha… Tai ehkä taas hieman väritän tarinaa, siinä suhteessa isän tyttö

   Jos kerran linja oli, että ehdokkaiksi otetaan teoksia, jotka ovat joko ihan uusia nimiä tai sitten taustalla olleita vanhoja, niin miksi Hotakainen piti ottaa siihen sakkiin. Vaikka kirja olisikin hyvä. Toivon niin, että joku sellainen voittaa, jota ei ole niin paljon palkittu aikaisemmin. Taas kerran sama toive. Voi minnuu…

   Voi minnuu siksikin, että olen mennyt tämmöiseksi. En ole lukenut kuin yhden ehdokkaan. Voi voi…

   Tuli vielä mieleen kuulemani viisaus. Olen sitä mieltä ollut ennenkin, mutta minun on pitänyt selittää asia monin sanoin. Nyt se on hienosti kiteytetty:

   Olettamus on erehtymisen alku .

   Sanon sen taas itselleni. Että oppisin jotain.

9. Eija G kirjoittaa:
   12. marraskuuta 2009 kello 12.34

   Mielessäni olin veikannut Hotakaista ja Hyryä, ne luettuani, mutta luulin, että myös Krohn ja Carlson mahtuisivat mukaan. Tämä lista on parempi, hyvä, että uudet nimet pääsevät esille. Mazzarella oli tosiaan mukava yllätys, vaikka hänen Topeliustaan olinkin mielessäni vähän hyljeksinyt. Huomenna pääsen sitä lukemaan, ja kyllähän Mazzarella aina kirjoittaa aina. Melenderin kirja on varmaan kiinnostava kirjallisuusviitteineen, samoin Turkka Hautalan esikoinen pikkukaupungista, ja sitten vielä ”oikea” Mikko Kilven dekkari. Miksei.
   Hyryn Uuni on oikeaa slow prose`ia, pidin siitä hyvin monella tapaa, hänen kuvaamastaan elämänpiiristä ja elämäntavasta, niistä perikunnollisista ja toisiaan auttavista, Mersuilla ja Pajeroilla ajelevista ihmisistä, hienoisesta huumorista ja eksistentialistisista mietteistä, ja miksei, siitäkin muuraamisesta, mutta jotkut pitkät työvaiheet teknisine termeineen liu´uin kyllä kevyesti yli.

10. Eija G kirjoittaa:
    12. marraskuuta 2009 kello 12.39

    Anteeksi, piti olla Marko Kilven dekkari, tai ehkä oikeammin rikosromaani.

11. Eija G kirjoittaa:
    12. marraskuuta 2009 kello 12.44

    Ja taas korjaus: Mazzarella aina kirjoittaa hyvin! Huh, ei pitäisi kiirehtiä.

12. hdcanis kirjoittaa:
    12. marraskuuta 2009 kello 13.17

    Kirjoista en ole yhtään lukenut, kirjailijoista osa tuttuja…jonka suunnalta sitten symppaan Hyryä. Joskin tuo Uuni on jossain määrin pelottanut kun sitä olen katsellut, tähän mennessä nuo Hyryn tarinat ovat toimineet paremmin jos ne on voinut lukea lähes yhdeltä istumalta, ja tuo on aika paksu moiseen…

    Mitä tulee tuohon ”dekkaristumiseen”, niin en tiedä onko kyse viihdehenkisestä jännitysjuonen käsittelystä vaiko siitä että väkivalta on ”merkittävä asia nykyihmisestä ja hänen maailmastaan”; ehkä se on hiipinyt monien kirjailijoiden ihojen alle siinä määrin että se pitää prosessoida ulos.
    Se kun on tämä maailma että se mikä oli tärkeä ja merkittävä asia kymmenen vuotta sitten ei ehkä ole sitä tänään. Enemmän pitäisi huolestua siitä jos joka vuosi kirjoitattaisiin samanlaisia kirjoja…

13. Eija G kirjoittaa:
    12. marraskuuta 2009 kello 14.08

    Tässä ”kustantajien välisessä kilpailussa”, kuten joskus väitetään, on kaksi kirjaa Gummerukselta, Hautala ja Kilpi, Siltalalta Hotakainen, WSOY:ltä Melender, Otavalta Hyry ja Tammelta Mazzarella. Mutta ei kai se vaikuta asiaan?

14. kerttuli kirjoittaa:
    12. marraskuuta 2009 kello 16.26

    Mielenkiintoinen huomio, Eija G. Joku kyty on ennenkin ollut, ettei kaikki ole niin puhtoisesti parhaan kirjan valintaa kuin hyväuskoinen kirjafriikki haluaisi.

    Ja onko se niin, että vain dekkarinomaisia kirjoja kirjoitetaan??? Siis kyllähän ilmestyvien dekkareiden määrä on valtava eikä taso aina kummoinenkaan, ja ne taitaa myydä hyvin. Mutta ilmestyy paljon muutakin, vaikkei niistä paljon puhuta. Runoja vaan kustannetaan entistä vähemmän. Ne eivät myy enää sitäkään vähää kuin ennen, olen antanut itselleni kertoa. Harmi.

15. Lene kirjoittaa:
    12. marraskuuta 2009 kello 16.53

    Liisa Steinbyn pitämä puhe Finlandia-palkintoehdokkaitten julkistamistilaisuudessa http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/palkinnot/finlandiaehdokkaat2009/liisasteinby2009/default.aspx
    on todella mielenkiintoinen. Hän mainitsee siinä mm. seuraavaa. ”Hämmästyttävin tämänkertaista Finlandia-aineistoa koskeva havainto onkin, että niissäkin romaaneissa, jotka haluavat puhua tästä maailmasta eivätkä halua vain viihdyttää lukijaa stereotyyppisellä tuotteella, juoni erittäin usein on rikoskirjallisuuden tapaan väkivalta- ja jännitysjuoni. Tämä ei toki koske kaikkia näitä romaaneja, mutta kylläkin suurta osaa niistä.”

    Aiemmin eräässä Aamulehden haastattelussa Finlandia-esiraadin puheenjohtaja Steinby toivoo kirjallisuudelle suurta roolia: se voisi kertoa, mitä nykymaailman suuret muutokset vaikuttavat yksittäisten ihmisten elämään. Sitten Steinby vielä toteaa, että jos asiaa katsoo laajemmasta eurooppalaisen ja maailmankirjallisuuden perspektiivistä, voi sanoa, että radikaaleimman postmodernismin kausi on selvästi ohi ja kirjallisuuden ajatellaan jälleen puhuvan maailmasta, ihmisistä ja vallankäytöstä. Haastattelussa Steinby sanoo myös, että hyvä kirjallisuus on viihdyttävää siinä mielessä, että se saa herpaantumattoman mielenkiintomme. Viihdyttävyys on hänen mielestään kuitenkin eri asia kuin puhdas viihde.

    Kyllä raati varmaan teki nyt hyvää työtä, mutta valitettavasti kuusi on vain kuusi.

16. Kosti kirjoittaa:
    12. marraskuuta 2009 kello 16.53

    Miten menikin taas Eija G.:n kanssa ajatukseni ihan yhteen?
    Olemmeko samasta taikinajuuresta?
    Hotakaisen ja Hyryn arvasin, Krohnia toivoin, Carlsonia uumoilin. Mazzerella ok. Hautala ja Kilpi uutta verta kehiin (Kilpi tosin julkaissut jo monta teosta). Hautalan novelli julkaistiin Gummeruksen Novellit 2008 teoksessa, siinä oranssisessa kirjassa. Pidin siitä novellista.
    Olenko feministi, jos sanon toivoneeni useampia naispuolisia kirjailijoita ehdokkaiksi?
    Sanon silti.

17. KatiaG kirjoittaa:
    12. marraskuuta 2009 kello 18.17

    Ilmeisesti vain miehet osaavat kirjoittaa, siis virallisesti?

    En ole kaikkia ehdokkaita lukenut, ja tuskin luenkaan, sillä esim. Uuni vaikuttaa Aivan Liian Tylsältä, anteeksi nyt vain.
    Odotin Monica Fagerholmille ehdokkuutta, ja Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max olisi ollut mielestäni parempi esikoisten edustaja.

    Mutta oudointa on silti Steinbyn kirjallisuutta tuntematon (?!) kommentti väkivalta- ja jännitysjuonista. Perinteisessä ja arvostetussa maailmankirjallisuudessa kun murhataan vuokraemäntä ja piilotetaan hullu vaimo vintille mennen tullen.

18. Päivi kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 7.51

    Jäin itse kaipaamaan neljää, jo täällä mainittua naista listalta: Carlsonia (toniko se niin osuvasti totesi että kirja on kirjoitettu suoraan finlandiapalkintoraadille:), Fagerholmia, Krohnia ja Parkkista (oma suosikkini!).

    Tosin täytyy sanoa että en ole näihin kandidaattiherroihin juuri perehtynyt, täytyy varmaan. Onhan aivan häviävän pieni mahdollisuus että olen itse väärässä.

19. Henry kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 8.28

    Valitut ehdokaskirjat ovat ihan ok ja mielenkiintoisia. Muutaman olen lukenut valituista ja ne eivät räjäyttäneet minun päätäni uuteen suuntaan. Jyrki Vainosen Tornit oli sensijaan vuoden päänavaaja. Intensiivinen matka alitajuntaan, syviin vesiin ja unen ja toden maailma läikkyi. Mukava että tuli yllätyksiä ja monet niin etukäteen odotetut putosivat. Leikkisin ehkäpä Salolle tämän vuoden Finlandian. Se on hyvän kipeä kirja, melkein parasta vähän aikaan.

20. Amanda Salo kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 9.12

    Olen silleen vinksahtanut, että joka syksy täytyy ensimmöiseksi nauttia annokset remestä, lehtolaista, sun muita sekä koti- että ulkolaista jännitystä ennen näitä Finlandia-ehdokkaita. Ja nyt sitten jopa siellä on dekkari.

    Mikä näistä kuudesta yltäisi sarjaan ”syksyn suuri romaani”. Ei kai mikään. Kiinnostava on tuntematon Melender. Hyryltä odotan rauhaa, Hotakaisen olen jo lukenut, Mazzarella ressukka siellä ainoana naisena jätkäporukassa. Miksei Fagerholm ja Kristiina Carlson mahtunut mukaan.
    Onko kuusi sittenkin liian vähän. Olisiko kymmenen ahdokasta parempi annos. Yksi tarkoitushan lienee saada lisää lukijoita kotimaisille kirjoille. Mahtavatko nämä houkutella uusia lukijoita.

21. Anssi Vaittinen kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 11.13

    Kun tätä keskustelua on seurannut useamman vuoden niin on selvää, että kuusi on ehdottomasti liian vähän. Mutta mikä tahansa muukin määrä olisi sitä. On älyllisesti epärehellistä rääppiä listaa sillä asenteella mitä mm. Antti Majander edusti tämän päivän Hesarissa. Majander luetteli kolme kirjaa jotka HÄNEN MIELESTÄÄN olisi pitänyt olla listalla. Varmasti jokaisella raadin jäsenelläkin olisi ollut mieleisiään kirjoja lisättävänä listatalle jos niitä olisi voinut olla enemmän kuin kuusi ja mikäli kaikki muutkin raadin jäsenent ne hyväksyvät.

    Olisi ollut reilua Majanderilta sekä raatilaisia että kirjailijoita kohtaan ilmoittaa samalla mitkä kolme eivät listalle kuulu jos nämä hänen mainitsemansa sille kuuluvat.

22. Päivi Kosonen kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 11.30

    Helsingin Sanomissa moitittiin tänään Finlandia-palkintoraadin puheenjohtajaa, professori Liisa Steinbytä, tilannetajun puutteesta, siitä että Steinby oli ruvennut odotetun maailmojasyleilevän palkintopuheen asemasta pitämään luentoa suomalaisen kirjallisuuden juonimaailman yksitotisuudesta ja pitänyt vertailussa mittatikkunaan Balzacia, 1800-luvulla vaikuttanutta ranskalaista realistikirjailijaa.

    Luin Steinbyn juhlapuheen netistä ja pitkältähän se tuntui luettunakin, luentomaiselta tosiaan, eikä lajityyppikään ollut kohdallaan. Kyseessä oli pikemmin saarna kuin hyväntahtoinen ja ympäripyöreä juhlapuhe. Tunnen kuitenkin jostain syystä sympatiaa pyyhkeet saanutta kollegaani kohtaan. Minusta Hesarin jutussakin oli tulokulma vinoutunut: se oli tuomitseva eikä rakentava. Steinbyn puheen sisältö oli kuitenkin tärkeä. Jos suomalainen nykykirjallisuus kuvaa yksitotisella dekkarimaisella juonella elämän ankeutta, kuolemaa ja väkivaltaa, eikö niin saisi sanoa? Ja miksi valtamedian kriitikolla menee herne nenään jos kirjallisuusprofessori sanoo Balzacin nimen? Miksei teemoja ja sisältöä voisi muka käyttää kirjallisuuden arvottamisen kriteereinä – muodon ja rakenteen rinnalla? Kaiken huipuksi ehdolle asetetut teoksetkin olivat Helsingin Sanomien mukaan aivan vääriä – kuten Tieto-Finlandiankin kirjat. Ehkäpä maamme kaikki kirjallisuuspalkinnot voitaisiin jatkossa keskittää Helsingin Sanomiin. Tietäisi takuuvarmasti keitä palkitaan.

23. Henry kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 11.43

    Mazzarella ole ainakaan minusta mikään rassukka, vaan hienolla kirjallaan mukana. Eikei Finlandia palkitun kirja kuulukaan sarjaan Syksyn suuri romaani, vaan yksi valittu kirja, joka saa hetkeksi mediapintaa ja sitä kautta myyntiä joululahjaksi? Kukapa oikeastaan haluasi asettua pelleksi Finlandia-sirkukseen, puhumaan kirjansa puhki ja lahjapaperista unholaan?

24. kerttuli kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 12.42

    Aamuteeveessä toimittaja Seppo Puttonen kommentoi ehdokaslistaa kiinnostavasti. Hän kertoi, että itse julkistamistilaisuudessa oli enemmän jupinaa kuin koskaan. Varjolistoja kuulemma jo keräiltiin.
    Puttonen ihmetteli väkivaltaa kuvaavien kirjojen määrää. Siis yksipuolisesti sitä kuvaavien. Tekijän, joka on usein mies, ja teon kautta, ei naisen, joka on usein väkivallan kohteena. Hän kertoi kannattavansa itse laajempaa ihmiskuvaa, jota mm. Ihmisen osa edustaa. Ja jota olisi edustanut myös Carlsoinin Darwinin puutarhuri (vai puutarhako se oli). Hän ihmetteli myös Mazzarellaa tällä listalla, kun se ei ole varsinaisesti kaunokirjallinen teos. Ja Puttonen oli sitä mieltä, että tänä vuonna nimenomaan naisilta on ilmestynyt loistavia, vähän erilaisiakin teoksia.

    Puttosen varjolista on:
    - Sirpa Kähkösen Neidonkenkä
    - Kristiina Carlson
    - Monica Fagerholm
    - Hotakainen
    - Marjo Heiskasen Idiootin valinta ( joka oli tiistain aamuteeveessä arvioitavana)
    - Mikko Viljasen Maan paino.

25. hdcanis kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 15.18

    Luettuani Lenen linkkaaman koko puheen…

    Jos olisin niuho, ai anteeksi, kun olen niuho niin esitän ihmettelyn josko Liisa Steinby osaa lukea kirjallisuutta yleensä, vaiko vain eurooppalaisen vanhemman realistisen romaanin perinteeseen kuuluvia kirjoja?
    Jos tämänvuotinen suomalainen kirjallisuus tuntuu suosivan väkivaltaa ja jännitysjuonia, niin kyllä sen saa sanoa. Sitä havaintoa voi myös pohtia hieman muutenkin kuin arvelemalla että ”viihdemörkö tulee ja syö meidät kaikki”, vaikka kuinka tekisi mieli tarttua kulloiseenkin lempidogmaan ja sovittaa maailma sen mukaiseksi.

    Toisaalta jotkut ovat ihmetelleet sitä että suomalainen nykykirjallisuus on jo vuosikymmenien ajan ihastunut siihen helvatan realismiin maailman ainoana kuvaajana, mitä nyt erotellaan kaupunkilaisrealismi ja maalaisrealismi. Ja Finlandia-palkinto sekä lukuisat apuraharaadit ovat moista yksipuolisuutta palvoneet ja parhaansa mukaan pönkittäneet (ajoittaisia horjahduksia lukuunottamatta, mm. Leena Krohn ja Johanna Sinisalo).

    Teemoista ja sisällöstä versus muodosta ja rakenteesta kirjallisen arvottamisen perusteina…no, eivät ne teemat ja sisällöt kai kovin tärkeitä ole kun kerran monia genrejä voidaan näköjään kategorisesti hylätä sen genren perusteella.
    Huumorin professori Steinby mainitsee tekijänä joka automaattisesti ei tee kirjasta huonoa, mutta lukijan on pakko kysyä milloin Finlandia-palkinnon tai muunkaan isomman kirjallisuuspalkinnon on saanut hauska kirja? Siis oikeasti hauska eikä joku puoli-ironinen dystopia?

    Nyt iski kutka lukea jotain oikeasti sivistynyttä, kuten vaikka Borgesia joka muuten piti dekkareista ja Edgar Allan Poesta (ja pitäähän joka keskusteluun Lukupiirissä ujuttaa sokea kirjastonhoitaja #1)

26. Kosti kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 16.55

    Luin harppomalla Steinbyn Finlandia -puheen (en jaksanut pitkän, rankan työviikon jälkeen kovin tarkkaan).

    Useassa kohdassa olen täysin samaa mieltä Steinbyn kanssa. Steinby kiinnittää huomiota moneen sellaiseen asiaan, mikä minuakin on harmittanut suomalaisessa kirjallisuudessa.
    Volyymi kasvaa, kaula täytyy katkaista kahdesta kohtaa, huora täytyy raiskata seitsemän kertaa. Miksi filosofian maisterin tai yrittäjän täytyy olla väkivaltainen viihteilijä?

    Tämä nainenhan taitaa ajatella omilla aivoillaan vai onko raati yhdessä laatinut puheen? Miksi Suomi on tuohduksissa?

    Joka tapauksessa tämä on tervetulleen ravisteleva puheenvuoro kirjalliselle keskustelullemme.

    Erityisesti ilahduin alkupuolen kohdasta, että sittenkin, lopulta, estetiikka on tärkein. Kirja on edelleenkin esteettinen tuote, jonka parissa me viihdymme mutta myös toivottavasti sivistymme taas piirun verran siitä hyvin pukeutuvasta mutta ääliömäisestä, tyhjästä ja väkivaltaisesta EU:laisesta.
    Hyvä raati!
    Vaikka toivoinkin, että esim. Leena Krohn olisi ollut listalla.

27. Kosti kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 17.34

    Hieman epäselvästi ilmaisin estetiikka -käsitteen edellä. Estetiikka on tiede, joka tutkii taiteita ja kauneutta. En siis tarkoittanut että kaipaan tutkimuksia Finlandia -ehdokkaiksi.

    Mutta esim. kirjan esteettinen funktio tarkoittaa esteettistä mielihyvää, taiteellisuutta, estetiikkaan kuuluvaa.
    Siis kirjoittamastani voi saada hieman väärän käsityksen.
    Olen pahoillani.

    Tarkoitin ja toivon, että ilmestyisi kunnianhimoisempia, taiteelliselta tasoltaan huikeampia, syvällisempiä ja omaperäisiä romaneja, joissa ei välttämättä tarvitse räisikiä aseilla eikä rääkätä ihmisiä.

    Toimintaakin saa olla vähemmän, kunhan saisi ajateltavaa.
    Monissa tämänkin syksyn kirjoissa sitä on.
    Ja huumoriakin löytyy, esim. Leena Krohnin ”Valeikkunassa”.

28. Kosti kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 18.03

    Olen kirjoittanut tämän aiemminkin keskusteluissamme, että yhä useammin pysähdyn miettimään, MITEN teos kirjoitetaan.

    Kaikki on jo sanottu vuosisatojen ja -tuhansien aikana. Sillloin korostuu se ”miten”, millä tavalla, millä tyylillä.

    Toki tulee aina uusia asioita, aiheita ja tekniikka kehittyy. Mutta ihminen rimpuilee aina vaan samojen intohimojen parissa.

    Kun en ole ehtinyt lukea syksyn kirjoja kovinkaan paljon, en sano niiden tasosta paljonkaan.
    Mutta Steinby puhui ja kirjoitti asiaa.

29. Pauliina kirjoittaa:
    13. marraskuuta 2009 kello 18.20

    Huumorista vielä:
    On pakko lainata tähän Hesarin pikku-uutista (olisiko ollut Kuiskaajan palstalla), jonka leikkasin talteen muutamia viikkoja sitten:

    Suomessakin suosittu brittikirjailija Fay Weldon, 78, antoi hiljattain The Guardian -lehdessä ilmestyneessä haastattelussa ohjeita nuorille kirjailijoille, jotka haaveilevat kirjallisuuspalkinnon voittamisesta: ‘”Jos haluat voittaa palkintoja ja tulla kirjailijana vakavasti otetuksi, sinun pitää poistaa teoksestasi kaikki vitsit. Olen ollut omana aikanani tuomaroimassa riittävän monta kirjallisuuspalkintoa tietääkseni, että kaikkein tylsin kirja voittaa.”

30. Pirkko K. kirjoittaa:
    14. marraskuuta 2009 kello 11.45

    Onneksi mikään kirjallisuus mafia ei voi määrätä yksilön kirjavalintoja tai lukukokemuksia. Kun katsoin niitä miehiä pikkutakeissaan, siis ehdokkaita, ymmärsin, että nämä eivät ole minua varten. Minä voin valita ja valitsen kaikki ne kirjat, naisten kirjoittamat, joita löytyy varjolistoista. Taidankin lähteä ostamaan yhtä niistä.

    Toivon, että Mazzarella voittaa!

31. hdcanis kirjoittaa:
    14. marraskuuta 2009 kello 15.43

    Hehee, olen tämän varmaan muuallakin sanonut mutta toistetaan: Fay Weldonia tullaan arvostamaan ihan eri tavalla ehkä jo 50 vuotta kuolemansa jälkeen.
    Ja yleensä ottaen ainoa hyvä humoristi on kuollut humoristi, sitten saavat vakavat kirjallisuusihmisetkin nyökytellä että kylläpä olikin ratkiriemukas kuningas Jaakon aikaisessa Lontoossa.

    Krohnilla on jonkin verran huumoria mutta sekin on sellaista piilo-oveluutta vähän kuin Raamatussa, että vakava kirjallisuusihminen voi lukea ne kirjat kiinnittämättä huumoriin huomiota. Nobelisteista Heinrich Böll on saanut minut nauramaan ääneen tolkuttomilla ruusuihmeillään, paprikajuustoillaan, pianojen pilkkomisillaan ja ikuisilla jouluilla, muita ei ihan heti tule mieleen…ja ehkä ne vakavat kirjallisuusihmiset arvostavat herraa jostain ihan muista ansioista kuten vaikkapa sodan ja sen jälkeisen jälleenrakentamisen kuvauksesta, koska maailmassahan ei tunnetusti ole vielä tarpeeksi kirjoja joissa tehdään sillai tiätsä tosi syvällinen havainto että sota oli paska juttu ja ihmisillä oli kurjaa silloin.

    Kunnianhimoisia, syvällisiä, omaperäisiä ja älyä ja kauneudentajua haastavia romaaneja minäkin peräänkuulutan. Mutta toisaalta aseilla räiskiminen ja ihmisten rääkkääminen ei sulje noita piirteitä automaattisesti pois…

32. toni kirjoittaa:
    19. marraskuuta 2009 kello 11.22

    Virpi Salmen asiallisen provosoiva kolumni aiheesta luettavissa tämän sivun ylälaidasta. Olen monessa samaa mieltä.

    Niin vähän tämä jokavuotinen Finlandia-palkinto minuakin kiinnostaa, etten jaksanut lukea yhtään lukupiiriläisten kommenttia aiheesta. Joten en tiedä, mitä olette aiheesta puhuneet.

33. kerttuli kirjoittaa:
    19. marraskuuta 2009 kello 11.58

    Toisaalla lehdessä Virpi Salmi kommentoi aika kiinnostavasti Finlandia-palkintoa. Ja sitä kommentoivat ehkä muut kuin lukupiiriläiset, eli toisenlaisia (?) mielipiteitä:

    http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=215958&messageID=4127967&#4127967

34. Lene kirjoittaa:
    20. marraskuuta 2009 kello 15.53

    Hyvä, ihan asiaa. Olen tutustunut vain Me naisissa typeriin Salmi-kommentteihin.

    Mutta mitä pitäisi tehdä, rakentavia ehdotuksia todella kaivattaisiin.

    Minusta Maaninkavaara tai Pihkovan kellot olisivat olleet sopivia myös mukaan kilpaan. Lukijalla pysyy taatusti niitä lukiessa yllä ”herpaantumaton mielenkiinto”.

35. Harri kirjoittaa:
    20. marraskuuta 2009 kello 17.53

    Minunkin tekee mieli hieman narista ehdokkaista. Että mitä hemmettiä. Finlandia-palkinto on ihan puhdas joulumyynninedistämiskilpailu ja nyt raati on tehnyt kisasta tosikkomaisen.

    Toivon Hyryn voittavan, siinäpä sitä olisi sitten pukinkonttiin 400 sivua uunin muuraamista. Takuuvarma nukahtamislääke ja kestää koko vuoden, tulee halvemmaksikin kuin konjakkipullo.

36. maarit kirjoittaa:
    20. marraskuuta 2009 kello 22.01

    Kiva, että marmatusta tuli, kun kirjavuoden pullataikina leivottiin. Taas meillä kirjan ystävillä riittää maistelemista. Mehän ei tosikkomaisia ollakaan! Kirjoitin listan kirjoista, joita arvelin Finlandia-palkintoehdokkaiksi. Yhtään ei sattunut kohdalleen! Viime vuonna arvasin 3 oikein. Olin kyllä lukenut Mazzarellan ja Kilven kirjat, mutta en arvannut niitä odottaa tälle listalle. Niinpä vain aluksi ärsytti omien suosikkien puuttuminen. Uskon kaikkien näiden ehdokkaiden silti olevan tutustumisen arvoisia. Kirjahullut kahlaavat tekstissä kuin tekstissä! Senhän näki heti, että myynti ei luista viime vuotiseen malliin Finlandian siivillä. Mutta ansiokas kirja myy, oli se sitten ehdokkaana tai ei.

37. Eija G kirjoittaa:
    21. marraskuuta 2009 kello 16.14

    En ole vielä lukenut Tommi Melenderin Finlandia-kirjaa, mutta tässä linkki hänen blogiinsa. Siellä on ihan mielenkiintoisia ajatuksia, ja pitkälti samaa mieltä olen vaikkapa Claudelin Varjojen raportista, Bernhardin Haaskiosta tai Långin kirjasta Minä, Dosentti ja Jane. Jos siis joku kaipaa lisää luettavaa kirjoista.

    http://antiaikalainen.blogspot.com/2009/11/eras-paatepysakki.html

38. Violeta kirjoittaa:
    21. marraskuuta 2009 kello 18.38

    Eija! Voi miten kiinnostava juttu! Kiitos!
    Ihailen suunnattomasti Glenn Gouldia. En tiedä mitään Thomas Bernhardista, mutta innostuin tuosta jutusta heti, vahinko että kirjasto on jo kiinni.
    Ja Melender sai uuden lukijan täältä! Kiitos Eija G!

39. Eija G kirjoittaa:
    21. marraskuuta 2009 kello 22.11

    Bernhardin Hakkuu on jotenkin helpompi, siinä on huumoriakin, tosin kyynistä. Etukäteen pelkäsin, että en jaksa lukea Haaskiota – nimikin on niin ikävä – kun siinä ei ole juuri ollenkaan kappalejakoa vaan melkein kaikki 150 sivua ovat yhtä Minän ajatusten rykäystä, ystävyyden muistelua ja mitä kukin oli sanonut, asioita toistellen. Taitaa siellä olla yksi dialogi majatalon emännän kanssa. Mielenkiintoinen se kuitenkin oli ja monitasoinen, filosofinen, psykologinen ja ”musiikillinen”. Kääntäjän jälkisanat selventävät kirjailijan tarkoituksia.
    Violeta, ei tämä ollut sikatautia vaan pieni vilustuminen, onneksi. Pääkin jo toimii, jotenkin.

40. Sanna kirjoittaa:
    24. marraskuuta 2009 kello 12.52

    Minusta valittu joukko oli mielenkiintoinen. Ainahan sinne odotetaan nimien perusteella esim. Pirjo Hassista jne. Mutta onneksi ei tänä vuonna. Suoraan sanottuna en jaksanut lukea loppuun Hassisen uusinta ja Westön uusin oli todella todella puuduttava. Helena Sinervon uudesta kirjasta jaksoin lukea kolmanneksen. Aivan oikein, että ehdokasjoukossa on uutta ja erilaista. Turkka Hautalan esikoisteos Salo on suurin ilo ehdokaslistalla. Kirja on todellinen taidonnäyte nuorelta mieheltä: kieli on kaunista, kielikuvat osuvia, rakenne toimiva ja sisältö (huom! se, joka tökkii nykyään suomalaisessa kirjallisuudessa) on oivaltavan tarkka. Soisin mielelläni palkinnon tälle nuorelle yritteliäälle kirjailijalle.

41. kerttuli kirjoittaa:
    24. marraskuuta 2009 kello 15.00

    Violeta! Hakkuusta melkein keskusteltiin täälläkin aikanaan. Se on hieno. Haaskiokin pitää lukemani.

    http://blogit.hs.fi/lukupiiri/kummallinen-lukukokemus/

42. Violeta kirjoittaa:
    24. marraskuuta 2009 kello 19.23

    kerttuli, muistan hämärästi jotakin. Kiitos!

43. Eija G kirjoittaa:
    24. marraskuuta 2009 kello 21.31

    Tänään jaettiin Junior-Finlandia ja meidänkin kylästä oli ehdokas, Maria Turtschaninoff Arrallaan. Ja Kirjamaa kävi täällä Raaseporissa. Kulkivat Tommi Tabermanin kanssa vähän matkaa minun lenkkipolkuani, joen rantaa! Loppujen lopuksi täälläkin asuu aika monta kirjailijaa, haastateltujen lisäksi ainakin Helena Kallio ja Veijo Baltzar sekä monta ruotsinkielistä runoilijaa.

44. Violeta kirjoittaa:
    24. marraskuuta 2009 kello 23.34

    Katselin Kirjamaata, en nähnyt sinua lenkkipolulla Eija G! Maisemat olivat hyvin kauniit.
    Minulla oli hassu elämys tämäniltaisen esityksen alussa. Vähän nolottaa kertoakin: Monika Fagerholmilla oli samanlaiset verhot jotka olin juuri ostanut keittiööni…

45. Heli a.S kirjoittaa:
    25. marraskuuta 2009 kello 19.47

    Oletteko lukeneet Kristina Carlsonin Maan ääreen, jolla hän voitti Finlandia-palkinnon joitakin vuosia sitten? Pidin tästä nuoren Lennartin tragikoomisesta onnenetsintämatkasta Amurin-maalle. Carlsonin kieli on pelkistynyttä, virkistävää, uutta. Kertomuksessa on osia, jotka ovat kuin runoa. Carlsonin uusin, Herra Darwinin puutarhuri, kiinnostaa myös.

    Luin juuri kirja-arvostelut uusista Finlandia-ehdokkaista ja aihepiiriltään kiinnostavimpia ovat mielestäni Turkka Hautalan Salo, Marko Kilven Kadotetut ja Mellenderin Ranskalainen ystävä. Marko Kilpi luotaa syvälle yhteiskuntamme tämänhetkiseen ongelmavyyhteen, tuo esiin ehkä juuri kipeimpiä kohtia, asioita,
    joista ei mielellään puhuta. Luin hänen teoksensa Jäätyneet ruusut, joka sekin on ei-tyypillinen, psykologinen rikosromaani.
    Palkitkaa kirjailija, joka ei ole vielä voittanut.

46. Tarja In tonen kirjoittaa:
    27. marraskuuta 2009 kello 21.17

    Antti Hyry: UUNI

    Luin kirjaa yöllä ja surrealistiset tunnelmat olivat melkoiset aamuyön pikkutunneilla. En ole aiemmin Hyryä lukenut, joten en tiennyt mitä odottaa. Vaikka 90% kirjasta on uunin rakentamisen pikkutarkkaa kuvausta, en voinut heittää kesken: uuni oli saatava valmiiksi.

    Kävin katsomassa netissä, mitä kriitikot ovat kirjoittaneet. Hämmästyin arviointien yhdenmukaisuutta. Aloin epäillä, että on olemassa jonkinlainen kriitikkojen STT, josta tulee valmiita kritiikkipohjia. Kaikki puhuvat kiireestä. Ainut ero löytyy siitä, että osa tekee kirjan tekstin perusteella sellaisen johtopäätöksen, että nykyaika on kiireellisempää kuin entinen aika ja osa taas, ettei nykyäänkään ole kiire, jos ei halua kiirehtiä.

    Minulle kirjan päähenkilö on kiireinen; pitää saada uuni valmiiksi. Toki hän suunnittelee ja osittelee työtä, mutta tekee sen usein kello kädessä. Hän on vanha ja selvästi jo väsynyt, nokosia täytyy ottaa pitkin päivää, mutta nekin ovat usein määrämittaisia. Hän miettiikin: ”Minulla on kiire huomiseen, vaikka mitään kiirettä ei ole.” Lisäksi hän miettii: ”Miksi minä tätä teen? Tähän kuluu koko ajan aikaa ja aikaa, mihin se menee, kuluuko se hukkaan.” Ja vielä: ”Kunpa voisi asettua tähän ja unohtaa kaikki, mutta kun ei voi. Päivä lyhenee.”

    Päähenkilö Pietari on tyypillinen sodan jälkeiseen rakentajasukupolven edustaja. Silloin työtä oli tehtävä eikä elämä varmasti ollut kiiretöntä, kuten helsinkiläiskriitikko luulee. Oli tienattava savotalla urakkahommissa ja rakennettava perheelle koti. Vanhanakaan Pietari ei osaa lopettaa, hänellä on jo kesäasunnossa kaksi takkaa, vielä on muurattava yksi täysin turha, iso, johon mahtuu melkein kaksimetrisiä halkoja. Pietari on myös säästeliäs, suorastaan pihi. Kun hän ottaa käyttöön vanhoja tiiliä, hän näkee niissä tehdyn työn, jota arvostaa. Mutta kyllä hän kuluttaakin, ostaa jatkuvasti tavaraa Eeron kaupasta tai Haukiraudasta. Tinkii tosin, mutta rahasta ei kuitenkaan tunnu olevan puutetta.

    Kirjaa on mielenkiintoista lukea tirkistelymentaliteetillä. Pietari kuulu tosiuskovaisten yhteisöön, siitä ei juuri kerrota, mutta se näkyy monin tavoin. Mediamaailman puuttuu täysin, edes radiota ei mainita, ainoastaan vaimo Hanna lukee silloin tällöin sanomalehteä. Uskovaisten yhteisön ulkopuolella ei kirjassa ole ihmisiä ellei sitten rautakauppojen myyjät sellaisia ole ja mahdollisesti naapuri, joka ei koskaan tule Pietarin pikkupirttiin sisälle. Silti kirjassa ei ole yhtään ”Jumalan terve” –tervehdystä eikä seuroissakaan käydä, vain mainitaan käydyn.

    Vaivaako Pietaria taivasikävä? Selvästi sitä ei voi havaita, päinvastoin, vaikuttaa välillä kuin hän ei haluaisi irrottautua tästä maallisesta vaelluksesta. Ihmisen elämää Pietari vertaa käärentorttuun: ihminen on kuin marja, joka rullataan torttuun ja sinne sitä sitten lopulta uppoaa. Uunia voi mielestäni pitää ihmisen elämän vertauskuvana, uuni ja sen rakentaminen on ihmisen maallinen elämä, tuli ja savu henki, sielu. Pietari pohtii: ”Kun liekit roihuavat ja kynnyksen kohdalla aukko on kapea, savu kulkee joutuin, sitten yläpuolella hidastuu ja rauhoittuu. Savu nousee ilmaan, ja mihin siellä, kenen luo, pääskysten ja kotkain.” Samassa yhteydessä hän puhuu kipeästä kaipauksesta johonkin. Kirjassa siterataan laulua numero 15 ”Matkamiehen mieli palaa määränpäähän kotihin”. Sitä ei löydy virsikirjasta, eikä myöskään netissäkin julkaistusta Siionin virsikokoelmasta. Siis sen täytyy olla yksi vanhoillislestadiolaisten suosimista Siionin lauluista (?): ”mut sun armopukus yllä olen lumivalkoinen. Olen niin kuin puhtain lilja, tarhas oivan tarhurin. Olen taivaan kallis vilja armost taivaan Mestarin.”

    Teksti kiskoo minut viimeiselle sivulle asti omintakeisella rytmillään. Päätalomaiseen tyyliin kirjoitettuna kirja olisi jäänyt lukematta. Hyry kertoo tarkasti kolme sivua uunin rakentamisesta ja sitten tulee yksi lause, joka kertoo mitä mies miettii. Nuo lauseet ovat helmiä muurauslaastin keskellä. Jos ne kokoaisi kirjasta, saisi runon.

    Vielä on yksi motiivi: urut ja urkujen rakentaminen. Keskellä kirjaa yhteisö tekee retken Luleån tienoille ja Torninjokilaakson katsomaan erilaisia urkuja. Tätä jään miettimään.

47. Tarja In tonen kirjoittaa:
    27. marraskuuta 2009 kello 21.20

    Melender: Ranskalainen ystävä

    Erikoinen lukukokemus aloittaa Hyryn suljetusta maailmasta ja sukeltaa seuraavaksi syvälle raadolliseen. Toisin kuin Hyryllä, maailma ja media on nyt läsnä, kuvattuna kieron vinosta näkökulmasta.

    Melender osaa kirjoittaa. Hän on taitava, armottoman terävä havannoija. Teksti on täynnä nokkelia oivalluksia, liiankin täynnä mielestäni. Hänelle tekisi mieli antaa Goldberg-ohje: Kill your darlings.

    Osin kirja on minusta iljettävää luettavaa, mutta loppuun oli kaahattava. Raaka vimma kaipaisi seurakseen ripauksen viisautta, ei pelkkää älykkyyttä. Minulle jäi tunne, että noin lahjakas kirjoittaja voisi pystyä parempaankin. Miten? Ehkä hiomalla ja rakenteita kehittämällä? Hiomaton timantti?

    Kahden päähenkilön lisäksi kirjassa on vahvasti mukana Baudelaire ja Flaubert. Oma kirjallisuuden tuntemukseni on ohut, joten jotain oleellista on voinut jäädä huomaamatta. Siksi jään toiveikkaasti odottomaan, josko joku muukin kommentoisi kirjaa.

48. Eija G kirjoittaa:
    27. marraskuuta 2009 kello 22.50

    Tarja In tonen kirjoittaa, että rahasta ei tunnu olevan puutetta Hyryn kirjassa. Lestadiolaisethan ovat yleisesti hyvin toimeentulevia, sillä rahaa ei kulu turhuuksiin ja toisaalta asiaan kuuluu hankkia hyvä ammatti. Uunintekijän perilliset ja muut sukulaiset ajelevat pihaan asuntoautoillaan, Mersuillaan ja Pajeroillaan. Minulla on se käsitys, että Hyry kirjoittaa omasta elämästään, esimerkiksi hän rakentaa urkuja, siksi varmaan se retki Ruotsiin tutustumaan kirkkojen erilaisiin urkuihin. Siviiliammatiltaan hän on diplomi-insinööri, juuri kuvaamansa uuninrakentajan ikäinen, asuu jossain Helsingin seudulla, kesäpaikka vain on jossain pohjoisessa.

    Kymmenen vuotta sitten Hyry kertoi mestarillisessa Aitassaan rakentamisesta samaan tapaan kuin nyt Uunissakin niin, että kuvasi siinä samalla elämän rakentumista ja eksistentialistisia mietteitään. Todellisia helmiä, niin kuin Tarjakin totesit. Hienoista huumoriakin on mukana.
    Minä koin sen uunin rakentamisen miehen elämän viimeiseksi ponnistukseksi, ei oikein jaksaisi, mutta kun vain alkaa panna tiiliä toisen päälle, niin siinä se sitten lopulta on. Ja onhan hänellä monenlaisia apureita, kaverien, poikien, keski-ikä noin 75.

    On se vanhuuden kuvaus, jaksaa, kun lepää välillä. Mutta uuni on saatava valmiiksi, se on selvä. Vaimokin miettii, kuinka kauan sitä leiväntekoa jaksaa. Toistaiseksi jaksaa. Elämän perusvire on kuitenkin rauhallinen, on aikaa kävellä välillä metsässä, katsella vuodenaikojen vaihtelua luonnossa tai istua kannon nokassa hunteeraamassa. Rakastettava kirja minusta.

49. Pirkko K. kirjoittaa:
    28. marraskuuta 2009 kello 12.16

    Hyvä Heli a.S. (mielenkiintoinen nimimerkki), lopettein äskettäin Maan ääriin teoksen. Oli helppo mennä sen siään, kun olin tutustunut Carlsonin uusimpaan Darwinin puutarhuriin. Paljon samaa, kieli tunnelma ja keskiössä mies, Lennart. Naiset ympärillä vahvoina ja fyysisinä.

    Lennartin ystävä ja häntä hoitanut lääkäri Theodor Gantz aloittaa kirjan seuraavasti:

    ”vastoin järkeä ja lääketieteellistä koulutusta ajattelen, että kuoleman jälkeen ihmisruumiista vapautuneet atomit leijuvat etsien toisten atomien voimakenttää kiinnittyäkseen ja jatkaakseen olemassaoloaan. Minun osani on Lennartin varpaat. Missä maksa, perna, munuaiset sisäelimet joiden toiminnasta ja jopa olemassaolosta tietämättä useimmat elivät?”

    Ajatus on sama kuin buddhalaisten käsitys siitä, mitä ihmisruumiille tapahtuu kuoleman jälkeen hajoaa osiksi löytääkseen uudenlaisen muodon.

50. Tarja In tonen kirjoittaa:
    28. marraskuuta 2009 kello 13.09

    Hyry on rakastettava, siitä ole samaa mieltä Eija G:n kanssa. Hyvä kun mainitsit huumorin, minä unohdin. Se on Hyryllä piilotettu tekstiin ja on erityislaatuista, toteavaa. Minun täytyy kipittää kirjastoon lainaamaan lisää Hyryä. Löytyisipä Aitta.

    Olen huomannut, että tämä Finlandia-kisa herättää enemmän keskustelua kisana kuin keskustelua varsinaisesti pääasiasta, kirjoista. Kovasti odottelen kommentteja ehdolla olevista teoksista. Itse päätin tänä syksynä lukea kaikki ja antaa sitten oman palkintoni. Se voi hyvin olla jaettukin.

51. Mervi Räihä kirjoittaa:
    1. joulukuuta 2009 kello 12.43

    Hyryn Uunin ja Hotakaisen luettuani kallistun Hyryn kannalle. Kähkösen Neidonkenkää kaipasi listalle, mutta ei. Muut ehdokkaat odottavat joulunpyhiä. Katselin voittajalistaa kautta aikojen,hämmennystä herättäviä voittajia on useita, mutta ehkä on hyvä tuoda esille tyylillisesti erilaisia kirjoittajia. Sannan mainitsemaa Turkka Hautalaa ovat perheen nuoret lukijat kehuneet.

52. Helena kirjoittaa:
    2. joulukuuta 2009 kello 9.10

    Tänään se sitten selviää, kuka palkinnon saa!

53. Kaikkitietävä kirjoittaa:
    2. joulukuuta 2009 kello 19.28

    Kolmantena tässä listauksessa: Tekisi mieli kirjoittaa mitä minä kirjoitin, ja kirjoitankin. Hyry ja Uuni. Jes!