…että täällä kirjoitetaan kiinnostavia kirjoja, joista suurin osa ei tiedä mitään eikä kukaan niitä erikseen edes mainosta, ohessa lukupiirille tullut suosittelukirje.
Hei Kirsi ja lukupiiriläiset.
Olimme Syyskuussa käymässä Savonlinnassa ja luimme paikallislehdestä Hilkka Ravilo -nimisen kirjailijan haastattelun (löytyy Itä-Savo -lehden nettiarkistosta täältä). Juttu käsitteli Ravilon uusinta kirjaa nimeltä Muovikassimies ja kiinnostus heräsi siinä määrin että päätimme kotiin palattua hankkia sen luettavaksi. Suomi osoittautui yllättävän laajaksi maaksi, sillä enonkoskelaisen kirjailijan teoksia ei ole myynnissä pääkaupungin kirjakaupoissa. Muovikassimies oli tilattava erikseen. Siinä vaiheessa juttu oli jo saanut mission luonteen, joten mehän sitten tilasimme sen Akateemisesta kirjakaupasta. Kustantaja on suomussalmelainen Myllylahti, joka saattaa tällä maailmankolkalla jäädä vähemmälle huomiolle.
Haastattelusta kävi ilmi, että Ravilo on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana, ja se nostatti odotuksia, mutta on pakko sanoa, että kirja ylitti ne. Muovikassimies on paikoin ronski, himpun verran härski, joskus kipeä, usein hauska, ja se etenee kuin juna. Viimeksimainittu ominaisuus löytyy nykyäänkin valitettavan harvoista kirjoista. Me molemmat luimme kirjan lähes yhdellä istumalla, mitä tapahtuu ehkä kerran vuodessa. Juttu yksinhuoltajaäitien kimppakämpästä oli kuin aikuisten Onneli ja Anneli. Tarmo Toropaisen tarina taas oli karmaisevan todenoloinen.
Haluamme jakaa positiivisen lukukokemuksen mahdollisimman monen kanssa ja estää hyvää kirjaa vaipumasta unholaan, siksi tämä kirje.
Hyvää syksyn jatkoa.
Anu Partanen ja Ville Keynäs
5. marraskuuta 2009 kello 2.28
Hieno kirje! Juuri tätähän Lukupiiri on parhaimmillaan, kokemusten ja ideoiden vaihtoa kirjoista ja lukemisesta. Jos Muovikassimies joskus sattuu käpälään, luen sen varmasti.
Tästäpä sain sen aasinsillan, jota olen usean kuukauden ajan etsinyt — alla seuraa nimittäin oma puffini.
En tiedä mikä suomennospäätöksiä tekeviä tahoja on vaivannut jo vuosikymmenien ajan, kun ovat jättäneet Australian suuren pojan Peter Careyn tuotannon lähes kokonaan kotimaan lukijaimiston ulottumattomiin (vain vuonna 2002 ilmestynyt Kellyn kopla on suomennettu).
Careyn tyyliä verrataan usein Dickensiin, mutta hän on mielestäni Charlesin paranneltu versio. Siinä missä molempien henkilöhahmot ovat usein unohtumattomia, tunnelma käsinkosketeltava ja juoni ja teksti mukaansatempaavia, puksuttaa Dickensin tarina vääjäämättä ennalta-arvattavalle pääteasemalle. Careyn tarina sen sijaan nyrjähtää jossain kohti kovin erikoisesti, mutta kirjan lopun saavutettua kuitenkin loogisesti, tehden lukukokemuksesta entistä nautittavamman.
Kaikki lukemani Careyn teokset ovat olleet erinomaisia, mutta erityisesti nostaisin esille muutama vuosi sitten ilmestyneen My Life as a Faken.
Tässäpä siis suora mainokseni, rakkaat lukupiiriläiset: Jos jossain tiellenne eksyy Careyn tuotantoa, niin kokeilkaa ihmeessä.
5. marraskuuta 2009 kello 7.08
Ja TAAS oli syytä tulla entistäkin paremmalle tuulelle! Kiitos Kirsi, että julkaisit kirjeen. Aivan loistavaa, että joku on noin innostunut jostain, että viitsii nähdä erityistä vaivaa jakaakseen ilonsa! Aivan mahtavaa ja Kostia ‘lainatakseni’ ; Taas on hyvä päivä!
5. marraskuuta 2009 kello 12.10
Hyvät ihmiset! Innostuvat ihmiset ovat minusta viehättäviä ja tietynlainen mieletön lapsellisuus on aivan loistavaa kontrolli-maailmassa. Ilo on jakaa onnen hetkiä kipeän maailman teillä.
5. marraskuuta 2009 kello 12.38
Late on oikeassa itse asiassa, siis siinä, että Careyn teoksia sietäisi suomentaa. Mutta niitä on suomennettu lisäksi kaksi muuta: Hurmio (1983) ja Oscar ja Lucinda (1989). Olisin itsekin halukas tutustumaan tuoreempiin Careyn kirjoihin.
5. marraskuuta 2009 kello 14.33
Mukava kirje, jos se on toivottavasti pyyteetön ja vilpitön eikä asiaan liity Nuorisosäätiötä.
Mutta miksei Kirsi ymmärtänyt yhtä asiaa. Nimittäin sitä, että kirje helpottaa huomattavasti hänen tuskaansa kahdessa asiassa. 1) joululahjaa lukupiiriläisille ei tarvitse enää miettiä ja 2) tammikuun kirjan valinta on helppo, jos ehto numero 1 täyttyy.
Kirsin ainoa tehtävä on oikeastaan vuoden yksinkertaisin. Hänen tulee kävellä (tai mennä taksilla) lähimmän Hesari-esimiehen luokse lakki kourassa, hame silitettynä ja pyytää määrärahoja noin kahdenkymmenen kirjan ostoon.
Näin kaikilla on hyvä- ja joulumieli.
Tämä toinen ehto hyvästä mielestä täyttyy tietysti vain siinä tapauksessa, että kirjalla on lukijoille jotain tarjottavaa. Jos kirja on niin sanotusti paska, kaikilla on paha mieli, enkä enää vietä milloinkaan joulua, mikä on kieltämättä herkullinen ajatus, koska joka tapauksessa joulu on turha juhla.
5. marraskuuta 2009 kello 17.31
Nuorisosäätiö ei ole juonessa mukana.
Kirjoitimme omilla nimillämme mm. siksi, että halusimme pelata avoimin kortein ja osoittaa olevamme liikkeellä ilman taka-ajatuksia. Me vain pidimme Ravilon kirjasta. Joskus kismittää kun katsoo, millaisia kirjoja markkinoidaan valtavilla summilla ja millaista tavaraa kirjallisuutena julkaistaan. Halusimme auttaa tätä saamaan edes mahdollisuuden. En väitä, että Muovikassimies on täydellinen, siinä on puutteensa (jonkin verran turhaa toistoa yms.), mutta yleisote oli riemastuttava. Paska se ei ole.
5. marraskuuta 2009 kello 21.52
Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä!
Päätin heti katsoa, löytyykö sitä kirjastostamme ja yllätys: löytyi, mutta oli lainassa.Ihan tänne länsirannikolle kirja oli tiensä löytänyt.
Tein siis varauksen ja odottelen kirjaa….
6. marraskuuta 2009 kello 8.13
Eikö täällä voisi olla kahdenlaisia lukukokemus-, tai kirja-arvostelukirjoituksia:
- kuukauden kirjasta kirjoitukset ja arvostelut
- kaikista lukijoiden lukemista kirjoista kirjoituksia ja arvosteluita
Nyt havaitsen itsessäni sellaisen piirteen, että kun en ole lukenut kirjaa – mutta jonkun muun kirjan, josta haluaisin lausua mileipiteeni tai kirjoittaa kirja-arvostelun – niin vastailen kommentteihin kuitenkin siten, että kirjoitukseni sivuaa viimeisintä lukukokemustani. Tulee turhaa jaarittelua, eikä mennä asian ytimeen!!
Keskustelut täällä pitäisi ainakin sivuta kirjoja, mutta ne kyllä lentävät usein aivan toisiin sfääreihin. En vain tiedä, pitäisikö olla tiukkapipoinen tässä asiassa, ehkä on annettava kaikkien kukkien kukkia – sieltä voi löytyä helmiä joukosta.
Kirsi haluaa ohjata lukemista tiettyjen kirjojen suuntaan, senkin ymmärtää, mutta se kapeuttaa kirjoittamista. Yksi aihepiiri voisi olla vapaa sana kirjoista – kuten juuri lukijoiden omia kirja-arvosteluita.
6. marraskuuta 2009 kello 8.19
Täytyypä oitis tutkia, josko kirja löytyisi Helmestä, teen oitis varauksen. Mukava perjantain aloitus!
6. marraskuuta 2009 kello 15.29
Ihan samaa olen miettinyt usein kuin Elina Kuosmanen ja olen ollut aikeissa sitä ehdottaakin. Olisi siis jokin blogiotsikko, johon lukijat voisivat kirjoittaa ihan mistä tahansa lukemastaan kirjasta. Sieltä olisi kiva saada hyviä lukuvinkkejä ja antaa niitä myös muille. Tottakai kuukauden kirjasta keskustelukin on tärkeää, mutta jos haluaisi sanoa jotakin jostakin muusta kirjasta, niin tuntuu aina, että kirjoittaa otsikon vierestä.
Muuten olen kyllä kovin tyytyväinen tähän blogiin ja luen tätä tosi usein, vaikka en kovin usein itse kirjoitakaan.
6. marraskuuta 2009 kello 17.39
Juu, ei ole Nuorisosäätiöltä tuo kirje. Ville Keynäs on muuten palkittu suomentaja (mm. Georges Perec: Elämä käyttöohje), joka tiettävästi lukee paljon ja arvostaa hyvää kirjallisuutta.
Elina ja Hanna, olemme tuota miettineet ennenkin, mutta pelko on se, että jos aloitan sellaisen postauksen, se häviää tuonne jonnekin ja toisaalta puuroutuu ja sieltä on vaikea löytää mitään. Mutta voidaan ilman muuta kokeilla. Tai sitten voisi tehdä säännöllisesti sellaisen ”Nyt yöpöydällä” -tyyppisen postauksen, jossa jokainen saisi kehua sitä kirjaa mikä viimeksi on tuntunut hyvältä. Minulla ei ole mitään syytä ohjata keskustelua mihinkään suuntaan. Katsotaan!
6. marraskuuta 2009 kello 18.37
Saitko Kirsi pakit joululahjojemme suhteen? Sinulla on sydämetön esimies.
Herrajumala.
Tähän on tultu.
Ostan siis kirjan itselleni siis joululahjaksi. Tai en joululahjaksi, koska joulu on kammottava juhla.
Tietääkö joku hyvää nykyitalialaiskirjailijaa, joka kertoisi mikä maassa mättää? Italia on ehdottomasti Euroopan sairas mies. Tittelin viimeisteli Italian puolustusministeri, joka toivoi kuolemaa niille, jotka krusifikseja vaativat luokkahuoneista pois.
Voisiko sen avoimen kirja-arviointipostauksen tehdä siten, että kun joku kirjoittaa kirjailija X:stä, ja siihen osallistuu useampi yksilö, Kirsi siirtää keskustelun uuden postauksen alle? Postauksen otsikko voisi tällöin muodostua yksinkertaisesti kirjailijan nimestä.
6. marraskuuta 2009 kello 18.46
Ravilon kirjoja on Kajaanin kirjastossa kahdeksan, enimmäkseen noita rikosromaaneja. Hyvä Savonlinna, entinen kotikaupunki, hyvä Kainuu, nykyinen kotiseutu!!! Ja hyvä Perec ja Ville Keynäs! Ja hyvä toni!!!
6. marraskuuta 2009 kello 18.51
Kirsi, vaikkapa kuukausittainen ”nyt yöpöydällä” postaus on hyvä idea. Minäkin olisin voinut väittää, että Careyta on nyt kasapäin yöpöydällä, enkä heittää mainostani ketjuun, johon se ei juurikaan kuulu.
Violeta, kiitos tarkennuksesta. Olen aina hävettävän huono suomennostiedoissani. Oscar ja Lucinda on loistava, kenties ”dickensmäisin” Careyn teoksista, mutta uudempikin tuotanto ansaitsisi tulla käännetyksi.
6. marraskuuta 2009 kello 19.19
(Lukee Kari Uusikylää…)
7. marraskuuta 2009 kello 10.09
Toni, kaipaamasi italialaiskirjailija on Niccolo Ammaniti, josta on meilläkin ollut puhe joskus
http://blogit.hs.fi/lukupiiri/huh-mika-kirja/
Toinen on naiskirjailija, jonka nimen Kirsi muistaa paremmin, Mazzucco tai jotain. Hänestäkin olemme joskus puhuneet. Näillä pääset alkuun. Erittäin hyviä kirjoja, jopa kovia. Italia näyttäytyy näissä sairaana omana itsenään.
7. marraskuuta 2009 kello 12.18
Kirjailijan nimi oli Melania G. Mazzucco. Erinomainen. Oli Suomessakin kirjamessujen aikaan. Ammaniti on hengästyttävän hyvä.
Jos oikein haluaa järkyttyä Roberto Savianon Italian mafiasta kirjoittama kirja Gomorra on erinomainen, järkyttävä ja silmiä avaava.
Italia taitaa olla hukassa niinkuin moni muukin maa. Hulluja poliitikkoja löytyy sieltäkin. Ehkä surullisinta on se, että Italiassa poliitikot ovat kyllä saaneet maan siihen kuntoon, että siitä on hemmetin vaikea nousta.
7. marraskuuta 2009 kello 14.34
Gomorra on hieno kirja ja vielä loistavampi elokuva. Mutta en nyt menisi sanomaan Italiaa sen sairaammaksi tai korruptoitunemmaksi kuin vaikkapa tätä omaa rakasta ”maan tapa” -Suomeamme.
Yöpöydältäni suosittelisin erittäin kiintoisaa teosta, McKenna Smithin ja Joni Rendonin Novel Destinations: Literary Landmarks from Jane Austen’s Bath to Ernest Hemingway’s Key West -kirjaa. Tämä on kaikille kirjallisuudesta, miljöistä, matkailusta, nojatuoliturismista ja kirjailijoista kiinnostuneille. Esipuheen on kirjoittanut eräs suosikkikirjailijoistani, Matthew Pearl.
http://noveldestinations.wordpress.com/
http://www.amazon.com/Novel-Destinations-Literary-Landmarks-Hemingways/dp/1426202776
Yöpöytä on muuten eräs suomen parhaita sanoja.
7. marraskuuta 2009 kello 16.07
Ok Antti&Kirsi. Laitan kirjailijat korvan taakse, olkoonkin, että tämä toimenpide aiheuttaa jonkin verran kysyviä katseita kaupungilla kävellessä.
7. marraskuuta 2009 kello 22.26
Mainio keskustelu! Sen verran vielä tarkentaisin, että myös Anu Partanen on arvostettu ja palkittu suomentaja. Vuonna 2006 hän sai Mikael Agricola -palkinnon Julio Cortázarin Ruutuhyppelyä-romaanin suomennoksestaan. Villen ja Anun kirjasuositukset kannattaa ehdottomasti panna korvan taakse.
8. marraskuuta 2009 kello 12.23
Kaikkien kirjasuositukset ovat arvokkaita.
8. marraskuuta 2009 kello 19.16
SS:lle: Noin vuonna 1977 naapurin tyttö suositteli minulle kirjastobussissa Denise Robinsin kirjaa Kukkien kartano. Se oli huonoin kirja, mitä olin siihen asti lukenut. Sen jälkeen opin suhtautumaan kirjasuosituksiin kriittisesti.
8. marraskuuta 2009 kello 21.34
Titian kommentti kirvoitti naurut.
Kuinkahan monta kertaa olemme täällä Lukupiirissä suositelleet teosta, joka onkin ollut huonoin ikinä?
(Titia, miten minulla on tunne, että hyvin hyvin nuorena olit siskosi kanssa viikonloppukurssillani Helsingissä, olikohan järjestäjä Nuorisoasiainkeskus? Voin olla väärässä, älä välitä. Jos olet sama ihminen, kielellinen lahjakkuutesi erottui jo silloin).
Olemme toki suositelleet täällä enemmän sellaisia teoksia, joista toiset ovat pitäneet.
9. marraskuuta 2009 kello 6.49
Niin, tuntemattoman ihmisen perustelematon kirjasuositus ei ole juuri minkään arvoinen, ja joskus sen luotettavan lukijan epämääräinen myönteisyys on suurempi meriitti kirjalle kuin toisen raivokkaan innokas ylistyslaulu.
Nyt ei ole kesken mitään valtaisan hyvää kirjaa…
9. marraskuuta 2009 kello 10.38
Minulla on monia hyviä kokemuksia täältä saamistani hyvistä lukuvinkeistä. ”Lukumakuni” on laajentunut tämän lukupiirin ansiosta tosi paljon.
Mutta eivät ihan kaikki tietenkään ole osuneet…
Minulla on tällä hetkellä menossa Virpi Hämeen-Anttilan uusin kirja Päivänseisaus ja sitä voin kyllä suositella niille, jotka ovat hänen aiemmistakin kirjoistaan pitäneet.
9. marraskuuta 2009 kello 10.41
Hyvä kun tuodaan esiin hyvien pienkustantajien kustantamia hyvien kirjailijoiden teoksia, jotka jäisivät muuten suurten kustantajien mammuttimainosten varjoon. Myllylahden Hilkka Ravilon lisäksi haluan mainita Asta Hautamäen Käpylä-dekkarisarjan ja etenkin ahkeran kirjailija Seppo Jääskeläisen monet koskettavat romaanit viimeisenä Aamulla oli toisin, 2009, yrittäjänaisen miljöiltään Hgin keskustaan sijoittuvan minämuotoisen muhkean romaanin, jonka teemaydin on siinä kuinka hyväksikäytetystä naisesta tulee toisten hyväksikäyttäjä ja miten nuoruuden salattu insestikokemus muuttaa yksilön käyttäytymistä.
9. marraskuuta 2009 kello 14.23
Kosti, oikeaan suuntaan muistit: se oli vuonna 1986, viiden päivän leiri, jolla en tosin ollut siskoni vaan kaverini kanssa. Ja Leppävaaran kirjoittajapiirissäsikin kävin sen seuraavan lukuvuoden. Silloin olin hyvin hyvin nuori, nykyään enää vain hyvin nuori.
9. marraskuuta 2009 kello 16.31
Minäkin olen nyt hankkinut Ravilon kirjan. Samalla hankin, varmuuden vuoksi, Maaloufin Samarkandin. Sillä on täällä ollut Anua ja Villeäkin uskottavammat ja luotettavammat kehujat ja suosittelijat. Jos se muodostuu pettymykseksi, mihin voin enää luottaa? Putoaako taivas niskaani? Sortuuko maa jalkojeni alla?
9. marraskuuta 2009 kello 20.44
Joskus voi ihan tuntemattomalta saada hyvänkin vinkin. Minulle kävi niin aikanaan Savonlinnassa Knut Possen alakerran aarreaitassa. Eräs keski-ikäinen rouva kehotti ostamaan minulle ennestään tuntemattoman Andrei Makinen Elämän musiikkia ja se oli kuin olikin loistava kirja. Olen siitä kokemuksesta innostuneena jatkanut itse samaa perinnettä sekä kirjakaupan pinojen edessä ja kirjaston hyllyjen välissä, ja toivon, että edes jonkun kerran suosittelemani kirja kädessä paikalta poistunut olisi kokenut samanlaisen ilon kuin miäkin aikanaan Makinen kanssa. Jos kirja on ollut kyseiselle henkilölle, ei voi kuin… sanoa että voi voi…
9. marraskuuta 2009 kello 20.45
Pettymys siis…
9. marraskuuta 2009 kello 21.11
Suosituksista tuli mieleeni, onkohan kukaan lukenut Jean Rhysin kirjaa Wide Sargasso Sea? Pidittekö? Kirja ilmestyi 1966, se on jonkinlainen esinäytös Charlotte Bronten kirjalle Jane Eyre. Wide Sargasso Sea kertoo Herra Rochesterin ensimmäisen vaimon
(se hullu nainen ullakolla) tarinan. Ajattelin, että aihe ainakin on mielenkiintoinen, voisin lukea.
9. marraskuuta 2009 kello 21.32
Voihan elämän siedettävä huimaus ja kirma! Titia!
Nythän minä muistan (silloisen) poikaystäväsi Lassin ja muunkin lössin.
Ja Lassi toi vielä minulle 50 -vuotispäivilleni Villa Kiveen Englannista golfkentillä käytettävän, avattavan ja istuttavan kepin, jolla voi lepuuttaa rasittunutta ruumistaan.
Enpä ole golfaillut, mutta kun keppi vielä on tallella, otan sen mukaan kun menen jonottamaan sikainflupiikkiä. Siinäpä jökötän ja jos joku innokkaampi golfari yrittää etuilla, humautan persuuksille.
Voi kun maailma on pieni ja aika hupaa!
Menestystä kaikessa. Ja terveisiä ja menestystä myös siskolle ja Lassille!
9. marraskuuta 2009 kello 22.39
Utelias,
Wide Sargasso Sea on mahtava. Lue.
10. marraskuuta 2009 kello 0.13
Lukutoukkanen, kiitokset tiedosta! Lainaanpa Wide Sargasso Sean kirjastosta ensi reissulla, jos on hyllyssä.
11. marraskuuta 2009 kello 12.15
Wide Sargasso Sea tulee yhä, usea vuosi lukemisen jälkeen, silloin tällöin mieleeni. Niin käy hyvin harvan kirjan kohdalla.
Erityinen. Vaikuttava. Vahva.
11. marraskuuta 2009 kello 21.09
Onko kukaan lukenut Sargassomerta (Siintää Sargassomeri) suomeksi?
11. marraskuuta 2009 kello 21.14
Utelias, Jane, olen lukenut Siintää Sargassomeren, mutta valitettavasti siitä on jotain neljäkymmentä vuotta. Ainut mitä muistan, on myönteinen ja hyvin miellyttävä mielikuva.
Kadehdittavaa, SS!
11. marraskuuta 2009 kello 21.32
Kiitos Violeta, taidan laittaa lukulistalle!
Ja lukemisestasi voi olla jopa 41 vuotta (vaikka ikääsihän en tiedäkään), koskapa kirja on julkaistu suomeksi 1968 : ) Sitä tässä mietiskelinkin, mahtaako (noin vanha) suomennos mahdollistaa järisyttävän lukukokemuksen. Mutta ainahan voi yrittää!
12. marraskuuta 2009 kello 9.43
Minä myös olen lukenut Wide Sargasso Sea -teoksen ja pidin siitä kovasti. Asiaa tietysti edisti se, että muutenkin olen lukenut Brontet ja Austenit ja pidän aikakauden Englannin kirjallisuudesta yleisemminkin.
Jos muistini ei aivan petä, teos saattoi olla 90-luvulla jopa yliopisto-opintojeni jollain kurssilla käsiteltävänä. Pitäisi haalia uudestaan käsiin.
12. marraskuuta 2009 kello 10.45
Olen samaa mieltä kuin SS, teos todella jää mieleen.
Olen todennäköisesti lukenut kirjan suomeksi, siis nimellä Siintää Sargassomeri. Lukemisen virikkeenä toimi Hesarista lukemani juttu Rhysistä ja tästä kirjasta. (Tarkistin juuri Arkistosta, että tämä Päivi Alasalmen kirjoittama juttu on päivätty 28.5.1995.)
Sargassomeren paras teho kyllä perustuu siihen, että lukija on lukenut aiemmin Kotiopettajatteren romaanin (Jane Eyren).
12. marraskuuta 2009 kello 13.20
Olen joskus myös ihmetellyt, miksi jotkut kirjat menevät kaupaksi ja jotkut eivät. Paljon hyviä kirjoja menee alemyyntiin ja sen jälkeen voi olla että uusia suomennoksia ei tule. Taikka kotimainen kirjailija ei saa julkaistua lisää. Ja sitten jotkut menevät kaupaksi ja vuosi vuoden perään julkaistaan jotakin. Vaikka melko moni kirjan luettuaan toteaa, että eipä ollut kaksinen. Ja ensi vuonna uudelleen …
14. marraskuuta 2009 kello 1.27
Helena, melkein vastasit itse kysymykseesi.