Tästä kirjavalinnasta on tullut yhtä piinaa koska mietin täällä uusien ja vanhojen puristuksissa kumman linjan valitsen ja toisaalta, että tykkäsittekö te vai ette siitä, että olisi kaksi kuukauden kirjaa… Myöhässäkin olen.
Marraskuun kirjaksi valitsin Atiq Rahimin kirjan Kärsimysten musta kivi (suom. Kristina Haataja). Tässä on sivuja sen verran vähän, että keskustelun aloittaminen onnistunee vielä 15.11.
Toiseksi kuukauden kirjaksi (tai varjokirjaksi) valitsin vähän paksumman, kiinnostavan teoksen, jota ajattelin itse lukea rinnakkain Edgar Allan Poen Koottujen kertomusten (suom. Jaana Kapari) kanssa. Kirja on siis Nikolaj Frobeniuksen Pelon kasvot (suom. Pirkko Talvio-Jaatinen). Tästä keskustelu alkaa 1.12.
Marraskuuhun ehkä sopii vähän synkemmät kirjatkin.
24. lokakuuta 2009 kello 11.27
Sain kirjat itselleni nyt heti.
Tarkoittanee sitä, että ihmiset eivät ole himoinneet synkeyttä marraskuuhunsa. Minun onneni.
Jo lukunäytteiden perusteella julmistuin raivoihini. Ja sanon, kuten joku arvostelija oli sanonut, että toivottavasti kirjojen lopuissa on edes rahtunen vapauttavaa onnellisuutta tuon kaiken kärsimyksen jälkeen. Ikäänkuin onnellisena sadun loppuna. Oikeassa elämässähän ei noita onnellisia loppuja varsinkaan kovissa kärsimyspaikoissa ole saatavilla.
Niin että nyt vain lukemaan ja välillä nyrkkeilyhanskat esiin ja säkkiä hakkaamaan.
24. lokakuuta 2009 kello 15.12
Hyvät valinnat!
Tosin en kyllä itse taida lukea Atiq Rahimin kirjaa, jossa on muuten hienot kannet!
Tuo Pelon kasvot on ollut hankintalistalla, joten siihen ryhdyn, jos suinkin ennätän. Poe on vielä hyvin mielessä kesällä luetun Peter Ackroydin elämänkerran myötä. Tuon Kootut kertomukset hankin jo pari-kolme vuuotta sitten, vaan on pölyttynyt tuossa pinossa. Olenhan ne tarinat varmaan kaikki jo lukenut (ja omistankin erilaisissa kansissa), mutta silti piti tuo järkäle -jossa on muuten kammottavan pieni fontti- hankkia. Hauska idea lukea nätä kahta teosta rinnakkain, taidan matkia!
24. lokakuuta 2009 kello 21.34
Sama juttu kuin Janella. Luen, jos ennätän Pelon kasvot. Pohjoismainen kirjailija kiinnostaa aina, kuten tämä Nikolaj Frobenius. Jännä nähdä, mitä kaikkea hän saa irti Poe-aiheestaan. Hyvä suomentajakin kirjalla on.
Mielenkiintoinen on myös tämä afgaanikirjailijan kirja, ehkä sillekin löytyy aikaa.
25. lokakuuta 2009 kello 13.27
Jostain syystä tunnen oloni epärehelliseksi, jollen tarkenna tässä suhdettani nyrkkeilysäkkiin.
Minun Säkin hakkaaminen-sanonta pitää sisällään ilmeisesti jotain samanomaista kuin joidenkin täällä kirjoittavien sängyn alle ryömiminen tupakoimaan yms.
Toisin sanoen purkaisin ahdistustani ja raivoani hakkaamalla säkkiä, jos vain fysiikkani antaisi myöten. Ja kun se ei anna myöten, teen jotain muuta vähemmän kunnioituksen herättävän-kuuloista rauhoittuakseni.
25. lokakuuta 2009 kello 18.18
Kirjamessuilta löysin Edgar Allen Poen Pelon ja kuoleman kertomuksia – kirjasen kolmella eurolla alennuskorista. Kymmenen kertomusta ja olen täysin haltioissani. Luin juuri niistä ensimmäisen Merkillinen laatikko – nimisen ja olen myyty. Kaptivoiva. Tiukkaa kerrontaa.
Minustakin marraskuuhun sopii sallittu synkkyys.
samuelson,
Edellisessä asunnossa meillä oli nyrkkeilysäkki, jota kävin aina hakkaamassa silloin tällöin kun siltä tuntui. Se on kumman mukavaa terapeuttista harjoitusta. Siinä turhautuneisuus, huonotuulisuus ja muut ikävät jutut lentävät taivaan tuuliin. Itse en oikeaa nyrkkeilyä harrasta, vaikka ymmärränkin muita, jotka ovat siihen innostuneet. Säkkiä sen sijaan tykkäsin hakata. Sen lisäksi, että säkki purkaa huonoa oloa, se on luonnollisestikin hyväksi kropalle, ainakin hartioille, olkapäille ja käsivarsille.
Ruoanlaitto on minulle myöskin terapiaa.
Samoin silittäminen.
Sängyn alle en yleensä vetäydy, mutta sekin tuntuu kiehtovalta ajatukselta.