David Hepworth kirjoittaa blogissaan kiinnostavasta näkökulmasta siitä mikä itse asiassa on sähköisten lukulaitteiden ongelma. Ei se, että niissä ei ole kirjan aitoa tuoksua. Tai se, että paperi ei kahise.
Vaan se, että muut eivät näe lukemasi kirjan kansia.
Hepworthin mielestä kirjan eräs ominaisuus on se, että me haluamme kertoa lukemallamme kirjalla jotain itsestämme. Jos käytetään tuota kirosanaa joka tarkoittaa nykyään vähän mitä sattuu sanojasta riippuen, kyse on siis omasta brändistämme. Kotisohvalla tällä ei tietenkään ole mitään merkitystä ellet satu olemaan niitä, jotka järjestelevät kirjahyllyä imartelevampaan muotoon kun on vieraita tulossa. Mutta entäpä lukeminen julkisissa paikoissa. Metrossa, ratikassa, puiston penkillä, yliopiston ruokalassa, opettajanhuoneessa, lentokoneessa. Voitko väittää, ettet yhtään mieti sitä mitä muut sinusta ajattelevat lukiessasi jotain kirjaa? Tai toisaalta, ettet itse mielelläsi vilkuile sitä mitä muut lukevat? Ja kenties vedä jotain kiinnostavia (vaikkakin hataralla pohjalla olevia) johtopäätöksiä asiasta?
Eräs ystäväni oli voimallisesti sitä mieltä, että Kindlen ja muiden lukulaitteiden tämä ominaisuus on itse asiassa vain lisäsyy ostaa laite. Hän oli sitä mieltä, että se, että muut eivät näe mitä luet on pikemminkin plussa kuin miinus. Minä olen kyllä eri mieltä.
Onhan se hauskaa vilkuilla vähän mitä muut lukevat. Kun jossain ulkomailla ollessa joku muu lukee jotain samaa erinomaista kirjaa, jonka itse on lukenut suomeksi, se antaa miellyttävän syyn lähestyä tuota ihmistä. Sen sijaan se, että joku lukee sähköistä kirjaa ja pitää tunkeutua lukijan lukukokemuksen väliin urkkimaan, että mitä sinä nyt oikein luet, on tylsää. Ehkä sitä ensin voisi vähän kuikuilla tekstiä jos saisi siitä vinkkiä, mutta loppujen lopuksi on ilmeisesti pakko kysyä. Ja jos kirja onkin sitten jotain ihan typerää, pitää vielä löytää tapa lopettaakin keskustelu… Kyllä se on paljon helpompaa silloin kun näkee reippaasti mitä ihminen lukee. Tai minkä hän on valinnut luettavakseen juuri sinä aamuna bussissa. Mitähän hän sillä haluaa meille kertoa.
19. lokakuuta 2009 kello 10.07
Kuka mitenkin…minusta ei ole niin tärkeää että muut näkevät mitä minä olen lukemassa (vaikka myönnänkin aika ajoin vilkuilevani muiden lukevien ihmisten kirjoja). Harvemmin minä menen tuntemattomien kanssa juttelemaan tai ole kauhean avoin tuntemattomien mielipiteille…
Se että pääsee vilkuilemaan ihmisten kirjahyllyjä on kuitenkin suuri hupini ja Kindleen pitäisi ehdottomasti saada vastaava ominaisuus.
Minulle se Kindle-vastaisuus tulee minulle monista syistä: kuvaruudulta lukeminen on kuitenkin aika rasittavaa toimintaa, ja kirjojen kuuluu olla minulle myös esineitä.
Mutta suuri kritiikin aihe minulle on se sama jonka vuoksi suhtaudun muutenkin nettikauppaan varsin negatiivisesti: netistä ostamalla löytää vain sen mitä etsii. Sen etsimisen aikana ei törmää niin helposti siihen jännännäköiseen kirjaan josta ei ole ikinä kuullutkaan mutta joka on siinä vieressä, tai nimenä tuttuun tekijään josta oli pari vuotta sitten kuullut ja harkinnut lukevansa mutta oli sittemmin unohtanut.
Toteaa hän joka tarttui ensimmäiseen Italo Calvinoonsa koska se oli Heinrich Böllin vierushyllyllä, ja myöhemmin Raymond Carveriin koska se oli siinä Calvinon lähellä. Paul Austerkin on sijaintinsa vuoksi Jane Austenin vieressä houkuttanut muutaman kerran vaikka vielä en olekaan aloittanut…
Ja sitten menisi se tunne kun menee antikvariaattiin että ”mitäs täältä tällä kertaa löytyisi”. Netissä ne kirjat vain ovat siellä.
Hulluilla on omat hupinsa, halvoiksi en väitä.
Musiikin puolella minulla on muutamia levyjä digitaalisessa muodossa tietokoneella, mutta en koe niiden olevan osa levykokoelmaani enkä kovinkaan paljon edes kuuntele niitä, koska silloin kun haluan kuunnella musiikkia menen ja laitan sen levyn soimaan. Digimusiikki on hyvä uteliaisuuden paikkaaja, niistä levyistä joita ei fyysisesti löydy mutta jotka erityisesti haluaisi kuulla. Samanlainen käyttö minulle varmaan tulisi digikirjalle.
19. lokakuuta 2009 kello 10.12
Tavallaan kyllä, mutta toisaalta ei. Nettikaupassa voi hyvin törmätä omituisiin kirjoihin esimerkiksi sitä kautta, että nettikauppa osaa suositella jotakin perustuen siihen mitä aiemmin on tilannut. Tässä esimerkiksi Amazon on aika hyvä. Sitä kautta olen ainakin minä törmännyt kirjoihin, joihin en ehkä muutoin olisi, kirjakaupassa esimerkiksi, tarttunut lainkaan. Amazonissa myös suosituksissa tieto- ja kaunokirjallisuus ovat ikäänkuin ”samassa hyllyssä” eikä eri osastoilla mikä on aika hauskaa.
19. lokakuuta 2009 kello 11.33
Eiköhän tämä ole vain tekninen tahdon asia. Tyttären Nintendo (pelikonsoli) osaa käyttäjän niin halutessa viestittää — langatonta verkkoyhteyttä käyttäen — lähiympäristön toisille samanlaisille läsnäolostaan, pelatusta pelistä, henk. koht. viestiä, mitä lie.
Miksei siis lukulaitekin voisi lähettää lähiympäristöönsä radioaalloilla tietoa siitä mitä lukija lukee, jos hän siten haluaa itsensä paljastaa…
Mitä tulee kirjojen löytymiseen oikeasta kirjahyllystä tai sähköisestä, niin molempi parempi. Paitsi että siinä missä nettikirjakauppa suosittelee jotain samantapaista kuin on etsinyt, tai ehkä jotakin, mitä toiset ovat ostaneet, voi hd:n menetelmällä löytää ihan mitä sattuu kiinnostavaa kun vain päätänsä kääntää.
19. lokakuuta 2009 kello 12.31
Eipä voisi vähemmän kiinnostaa, mitä muut lukevat. Enkä todellakaan halua ainakaan paljastaa matkalukemisiani, jotka yleensä ovat luokkaa ”ällö”, ”mielenkiinnoton, mutta käy odottamiseen” jne. Pitkillä matkoilla taas suosiossa ovat aivan erilaiset kirjat.
Vinkkejä voi hyvinkin etsiä Amazonista tai muista nettikirjakaupoista, ei se silti estä itse lukemasta aivan tavallista kirja-kirjaa. Minä en pidä kindle- tms. versioista. Tahtoo ihan tavallisen kirjan – vain kirjan.
19. lokakuuta 2009 kello 12.42
Kun olen ollut kohta pari vuotta aika tiiviisti provinssissa, en juurikaan näe ihmisiä, jotka lukisivat jotain, ihmisten ilmoilla. Näkisin heitä mielelläni ja kurkkisin kirjojen kansia. En ole myöskään huomannut, että kukaan minun lukemisiani kuikoillut. Valitettavasti. Tuli vaan mieleen Esko Valtaojan viimekesäinen avautuminen Runoviikon avajaisissa. Hän on lähestynyt nykyistä puolisoaan ensimmäistä kirjan takia. Baarissa. Ihanan romanttinen tositarina. Jos minullekin vielä joskus käy niin
Olen yhtä vanhanaikainen kuin hdcanis. Tykkään kirjojen ilmapiiristä. Olen löytänyt kiinnostavia kirjoja netistäkin, mutta kyllä kirjakauppa on aina kirjakauppa. Kuten levykauppakin. Ja levyhyllyt. Haluan edelleen kuunnella levyni levyinä, valikoida niitä hyllystä ja hypistellä. Ja vaikka pidän yhteyttä ihmisiin sähköisesti, febuissa ja blogeissa, niin kyllä ihmisten kohtaaminen livenä on vielä ihan toista luokkaa. Monet asiat ja ihmiset kolahtavat minuun mielen tasolla, silti tykkään olla lähellä ja kosketuksissa. Voi minnuu…
19. lokakuuta 2009 kello 13.09
Tottakai kiinnostaa mitä matkakumppanit lukevat! Eihän sillä ole väliä, mutta on mukava nähdä millaisia kirjoja mukana kulkee. Ja kyllä ainakin minulla on kansilla ollut vaikutusta kaupasta tai kirjastosta mukaan lähtevien kirjojen valintaa, mielenkiintoinen kansi houkuttelee tutustumaan vähintään takakannen tekstiin. Toimii myös päin vastoin.
Tunnustan, että olen myös salannut lukemiseni… paperoin ensimmäisen Harry Potterin, kun en kehdannut lukea sitä paikallisjunassa. Seuraavat olivat sitten liian paksuja mukana kuljetettaviksi. Ja olen myös päässyt keskusteluihin tuntemattomien kanssamatkustajien kanssa matkalukemiseni perusteella, näin kävi viimeksi Enkelipelin kanssa.
Sähköisessä kirjassa on varmasti paljon hyvää, mutta varmasti ainakin se, että kirjapinot on jossain bittiavaruudessa näkymättömissä eikä kerää nurkissa ja pöydillä pölyä. Lukukokemusta en ole päässyt testaamaan, täytyy olla keskiverto tietokonetta paljon parempi, että jaksaa kirjan sen kautta lukea, nyt alkaa olla silmät jo parin tunnin tietokonetyöskentelyn jälkeen ihan jökissä, onneksi mulla on ikkuna ja voi lepuuttaa silmiä katsomalla kaukaisuuteen syksyn värikirjoa!
19. lokakuuta 2009 kello 16.48
Jooh, noita suositussysteemejä on hyviä, Amazonin systeemiä en ole pahemmin käyttänyt kun en tosiaan ole sieltä ostanut mutta sekä musiikille että elokuville tiedän hyvät sivustot jonne voi mennä listaamaan ja arvostelemaan mitä on kuullut ja nähnyt, ja ne sitten tarjoavat suosituksia…ja kirjoillekin löytyy kohtalainen sivusto.
Mutta toisaalta minulla on taipumusta diletanttiuteen ja vaelteluun aiheesta aiheeseen, joka ei yleensä niin hyvin noille suositusalgoritmeille sovi…ja mitä enemmän seuraisin niitä suosituksia niin sitä jyrkemmin profiloituisin yhteen suuntaan, ja tavallaan sitä huonommiksi ne suositukset kävisivät.
Netin suositusalgoritmit ovat hyvä apuväline mutta niiden kanssa kannattaa olla varovainen samalla tavalla kuin sen valtaisan valikoiman kanssa.
19. lokakuuta 2009 kello 19.26
Minusta on kiva kierrellä ja kaarrella kirjakaupassa tai kirjastossa ja katsella kirjoja, lueskella takakansia, vertailla niitä ja innostua jostain, jota ei tiennyt olevan olemassakaan. On kiva tehdä löytöjä.
Kyllähän niitä netissäkin voi tehdä, sitä en sano.
Vieressä istuvan kirja kyllä aina kiinnostaa ja yritän parhaani saadakseni sen nimen selville. Moni kyllä suojaa kirjan nimeä ettei sitä näy. Tuskinpa se aina on häpeää, ehkä eivät kaikki aina halua alkaa juttusille. (Siksi juuri lukee kirjaa, kun ei halua välttämättä rupatella.)
Moni mukava juttutuokio on alkanut minullakin siitä kun olen huomannut mielenkiintoisen kirjan toisen kädessä.
Kyllä sahköiselle kirjalle on myöskin aikansa ja paikkansa.
19. lokakuuta 2009 kello 22.19
Jos on tasokas kirja, pidän kirjaa niin että kannesta varmaan näkyy (tottahan toki) hyvä makuni.
Ja ja…no jaa…hauskaa on ollut…
19. lokakuuta 2009 kello 23.24
Asiassa on monta puolta, joista kaikki omalla kohdallani johdattavat paperiin. On tietysti olemassa monenlaisia teksetejä, kuten iltapäivälehden 24 h päivystäviä uutisia – niitä voi lukea verkossa ym. Mutta huolella valmisteltu fiktio ja fakta, ne vaativat paperin kahinaa – ja kansia. Ja kirjakauppoja.
Kirja-amatöörin, eli kirjojen rakastajan, yksi ja tärkeä nautintoa tuottava hetki on selata, plarata, lukea erilaisia kirjoja kaupassa, niiden kansia, ja otteita. Melkein kaikki osastot käyvät.
Toinen merkittävä tekijä on oma kirjasto, isompi tai pienempi. Itselleni niitä on jokunen siunaantunut, kirja. Minusta omat kirjahyllyt ovat kuin osa muistia, osa mieltä, mistä löytyy mikin asia, mistä kaikesta identiteettini on muodostunut. Kun löysin nykyisen vaimoni, kaikki muu tavara on mennyt suloisesti sekaisin mutta kirjat ovat molemmilla omansa ja omassa paikassa edelleen. Fyysisessä kirjassa omassa hyllyssä on jotain rauhoittavaa. Kyse ei ole kirjan omistamisesta sinänsä (eihän kirjalla sinänsä arvoa ole sijoituskohteena) vaan kyseessä on kirjan henkinen läsnäölo vieressä, tavoitettavissa, ‘tämä on osa minua’. Ja faktat ovat tietysti myös hyviä lähteenä. Ihan muuna lähteenä kuin joku wikipedia.
Muuten tuttua juttua. Aina vähän kurkistelen, mitä henkilö lukee, vaikkapa junassa. Ja jos menen vieraisille uuteen taloon, ensimmäisenä kiertelen kurkistelemassa kirjahyllyä. Kuka hän on?
19. lokakuuta 2009 kello 23.46
Minusta on hauska järjestää esille sopivia kirjoja ja lehtiä vieraita odottaessani heitä varten. Siis sen mukaan, mistä luulisin heidän olevan kiinnostuneita.
On mielenkiintoista sitten seurata, selailevatko vieraani niitä, alkavatko puhua jotain niihin liittyvää.
20. lokakuuta 2009 kello 13.45
Se, että kurkinko lukevan ihmisen kirjaa riippuu hyvin paljon omasta olosta, tilanteesta ja millainen on näkemäni kirjan lukija. Sitä enemmän kiinnostun, jos lukija yrittää peitellä kirjansa kantta tai se ainakin näyttää sille mielestäni. Olen utelias olento, mutta en mene juttelemaan tuntemattomille kiinnostavankaan kirjan takia. Toivon vain saada lukea rauhassa lukemaani kirjaani.
Bussit, metrot ja junat on ainakin iltapäivän ruuhka-aikaan sen verran äänekkäitä ja levottomia, että hyvän kirjan tavaaminen ei luonnistu minunlaiselta herkkäpäältä oikein mitenkään. Olen aina ihmetellyt ihmisten halua esitellä kirjojaan tuikituntemattomille, mutta ilmeisesti meitä on moneen junaan ja tietenkin seuraa kaipaavat etsijät tekevät ihan mitä tahansa saadaakseen itsensä esille ja huomioiduksi: Näe minut, huomaa minut!
20. lokakuuta 2009 kello 15.02
Kirjojen häpeilystä, tunnustan että on kirjoja joita en niin viitsisi lukea julkisilla paikoilla, lähinnä sen vuoksi että ne saattavat herättää vääränalista huomiota. Lähinnä poliittiset ja uskonnolliset kirjat.
Mm. anarkismin historiaa lukiessa olen saanut selitellä että ei minulla ole sen kummempaa vakaumusta sen suhteen että haiseeko systeemi ja onko kytät natsisikoja, minä vain luen tätä kirjaa.
Raamattua en edes yrittänyt lukea muualla kuin kotona, epäilemättä saisi muuten väistellä niitä joiden on ihan pakko sanoa mielipiteensä kristinuskon relevanssista nyky-yhteiskunnassa, puolesta tai vastaan.
Samaan joukkoon kuuluvat epäilemättä myös ainakin Koraani, Pääoma ja Mein Kampf jos joskus moisiin tarttuisin.
Sarjakuvien kanssa joutuu olemaan tarkkana seksin ja väkivallan määrässä, mm. Kalervo Palsan tuotokset eivät ole hyvää metrolukemista.
Muuten hömppä ja moni muu menee ihan hyvin, ja pienellä pilkallisuudella suhtaudun mm. siihen että myöhemmät Harry Potterit piti julkaista kaksilla kansilla joista toinen näyttää enemmän aikuiselta…
25. lokakuuta 2009 kello 23.44
Kirjamessujen ohjelmista pääsin seuraamaan mm. \\\”Sähkökirja tulee\\\” -aihetta. Ja sain kerralla enemmän tietoa asiasta kuin koskaan tähän asti. Keskustelijoista Markkku Eskelisellä oli ainakin minulle eniten sanottavaa. Hemmoa ja sanomisiaan kannattaa seurailla. Ja kysymyshän ei ole enää vain kirjasta…