Blogit

Miika Nousiainen lupasi vastata kysymyksiimme kirjastaan Maaninkavaara ja vastaukset tulevat tässä. Kiitos minun puolestani kysyjille ja erityisesti vielä Nousiaiselle kiinnostavista ja ilahduttavista vastauksista.

Kysymys: Tätä kysynkin Nousiaiselta: oliko Jarkon kohtalon avoimeksi jättäminen tietoinen ratkaisu?

Vastaus: Se oli tietoinen ratkaisu, joskin aivan toinen kuin aluksi suunniteltu loppu. Alkuperäinen ajatus oli, että Jarkko palaa kirjan lopussa. Pyörittelin kuviota, jossa hän oli piiloutunut pelastusveneeseen, palannut Ruotsiin ja sieltä esimerkiksi joukkuekaverin passilla ulkomaille. Hän olisi voinut tulla paikalle pelastamaan Heidin omalta kohtaloltaan tai tekemään sovinnon kuullessaan isän tulleen järkiinsä.

Suhteellisen uskottava tarina Jarkon poissaololle olisi ollut helppo keksiä. Sen tarinan ujuttaminen osaksi kirjaa osoittautui kuitenkin hankalaksi. Kuviota olisi pitänyt selittää sivutolkulla ja tarina olisi pysähtynyt. Avoin kohtalo oli siis osittain käytännön sanelemaa. Jokainen lukija tietää Jarkon kohtalon yhtä hyvin kuin minä itse.

Nämä loputhan ne on pirullisimpia kirjoittaa. Ottaisin mielelläni kuukausipalkkaisen työn romaanien alkujen, keskikohtien ja irtovitsien kirjoittajana. Loppu tuottaa aina eniten päänvaivaa. Tai aina ja aina, mutta ainakin näissä kahdessa romaanissa, jotka olen kasaan saanut.

Kysymys: Tulos yltää oikein hyvälle kansalliselle tasolle, jalkapalloilullisesti ilmaisten Aki Riihilahden tasolle, kun jari Litmanen on ideaalitaso. Jään Oton tavoin odottamaan seuraavaa, josko siinä on sitten kaikki osatekijät kohdallaan. Katsotko Miika Nousiainen tarvitsevasi valmennusapua yltääksesi ME-lukemiin? Kuka kirjailijoista voisi tulla kyseeseen?

Vastaus: Kaikki viisaat neuvot ovat tarpeellisia, niin lukijoilta kuin kokeneilta ammattilaisilta. Yritän kyllä kaikissa mahdollisissa tilanteissa ammentaa oppia itseäni viisaammilta.
Jos nimiä pitäisi sanoa, niin ehkä nämä omat suosikit, kuten Erlend Loe ja Kari Hotakainen sopisivat valmentajiksi. Voisivat neuvoa, miten lauseita voi edelleen yksinkertaistaa ja lyhentää.

Kysymys: Mutta silti: Martin “normalisoituminen”oli minustakin aika epäuskottava: ei kai ihminen ihan noin helposti pakkomielteistään parane? (Vai paraneeko, Miikka N.?)

Vastaus: En tiedä paraneeko, mutta yritän keksiä puolustukseksi jotain selitystä. Ehkä pakkomielteinen ihminen on kuin alkoholisti. Hänen pitää tulla uskoon ja lopettaa juominen täysin. Sellainen sivistynyt pikkusievä elämä entisen pakkomielteen kanssa ei oikein onnistu. Tässä tapauksessa Martilla oli niin iso ketju menetyksiä takana, että hänen oli pakko laittaa arvot järjestykseen.

Kysymys: Nousiaiselta haluaisin kysyä, oliko kahden kertojan ratkaisu alusta asti selvä? Kumpaa oli helpompi kirjoittaa? Entä onko tulevan kirjan aihepiiri jo muhimassa?

Vastaus: Alusta asti tuntui siltä, että kaksi kertojaa tarvitaan. Näkemykset tapahtumista eroavat kuitenkin niin vahvasti toisistaan. Jollain tavalla isän ääni oli helpompi kirjoittaa. Olen nähnyt näitä Martteja kenttien laidoilla ja urheiluruudussa, joten sellaisen miehen pään sisään pääseminen oli jopa helppoa.

Heidi on teinityttö ja teinitytöt ovat pelottavinta mitä on keksitty. Esimerkiksi minun on aivan mahdoton tietää, mitä niiden päässä liikkuu. Kysyä en uskalla. Pelkään, että kysyn väärin ja kuulostan pervolta tai näytän keski-ikäiseltä kalkkikselta, jollainen eittämättä alan olla. Sekin tosiasia, että en ole itse koskaan ollut teinityttö vaikeuttaa asiaa.

Sitä maailmaa pystyin siis vain arvailemaan. Käytin apuna omia lapsuusmuistoja ja yritin muistella silloisia asenteitani. Ehkei se teini-iän angsti sittenkään ole niin erilaista tyttöjen ja poikien välillä. Aluksi kirjoitinkin kirjaa isän ja pojan valmennussuhteesta, mutta siinä ei ollut riittävästi jännitettä. Kirja parani kun valmennettavaksi vaihtui tyttö, jonka ruumiista ja mielenliikkeistä Martti ei tiennyt mitään. Siinä rytäkässä Jarkkokin sitten kuoli. Myöhemmin tajusin, että tuon tason menetys oli välttämätöntä kirjan tapahtumien, erityisesti harjoittelun jatkamisen motivoimiseksi. Juoni siis syntyi aika pitkälle tuurilla.

Vaikka edellä mainitsemastani näkökulmasta suomalainen kestävyysjuoksu ei ollut välttämätön kirjan sanomalle, Nousiainen käsitteli juuri tätä aihetta hersyvästi mm. personoiden (personifioiden?) sen. Samalla aihe tietysti sopii Vadelmavenepakoilaisen seuraajaksi ja toivonpa, että kirjailijan suunnitelmisssa on vielä jonkin muunkin kansallisuuden tarkastelu satiirin suurennuslasin läpi

En ehkä tunne mitään maata tarpeeksi hyvin kirjoittaakseni siitä sen enempää. Suomalaiskansallisista traumoista saattaisi aiheita löytyä. Sanoin ääneen jo muutama vuosi ennen Vadelmavenepakolaista, että on kolme suomalaista traumaa, joista pitäisi kertoa tarina: Ruotsi-suhde, kestävyysjuoksu ja viina. Kaksi aihetta on nyt koluttu, mutta jotenkin tuntuu siltä, että olen väärä henkilö viina-kirjan kirjoittajaksi. Pitäisi juoda ensin.

Kysymys: Kirjailijalta haluaisin kysyä seuraavia asioita: Minkä hän oli tarkoittanut kirjan varsinaiseksi teemaksi?

Vastaus: Juoksemisesta lähdin kirjoittamaan. Alkuperäinen ajatus oli yrittää kuvailla ihmisen tuntoja juoksemisen aikana. Se osoittautui liian vaikeaksi tehtäväksi ja kirjaan piti saada muitakin teemoja. Tämä perheen tarina oli mielessä alusta asti, mutta sen rooli suureni matkan varrella.

Omassa päässäni siinä on kolme teemaa:
1) Suomen muuttuminen
2) Perheen tarina
3) Kasvatusteema

Tuolla kolmannella tarkoitan sitä, että toivon kirjan herättävän ajatuksia siitä, kuinka paljon vanhemmat voivat elää omia unelmiaan lastensa kautta.

Kysymys: Oliko missään vaiheessa kirjoitusprosessissa esillä vaihtoehto, että poika palaisi risteilyreissulta?

Vastaus: Risteilyreissulta palaaminen oli mielessä siinä vaiheessa kun koko kirjan piti kertoa nimenomaan Jarkon valmentamisesta. Ajattelin siis myös pojan tuomista takaisin kirjan lopussa. Ks. Vastaukset yllä.

Kysymys: Lisäksi vadelmavenepakolaisen osalta olisi kiinnostava kuulla, onko kirja jo julkaistu Ruotsissa ja jos kyllä, niin mikä on ollut vastaanotto?

Vastaus: Kirja ilmestyi Ruotsissa reilu kuukausi sitten. Vastaanotto on ollut enimmäkseen positiivinen ja ihmiset ovat olleet uteliaita kuulemaan kirjan taustoja. Olin elokuussa neljä päivää Tukholmassa puhumassa kirjasta ja jokin aika sitten Göteborgin messuilla toisen rupeaman. Huomiota on tullut rutkasti, ottaen huomioon tuntemattomuuteni ja ulkomaalaisuuteni.
Arvostelut ovat vaihdelleet superpositiivisesta totaaliseen tyrmäykseen. Jotkut ovat olleet hieman hämillään kun käytän tsunamia ja Anna Lindhin murhaa esimerkkeinä käsitellessäni ruotsalaista keskustelukulttuuria. Ymmärrän kyllä nämäkin ajatukset hyvin, vaikka mikään tarkoitukseni ei ollut järkyttää.

Kysymys: Lopuksi vielä, onko seuraavan kirjan aihe tiedossa?

Vastaus: Ei tiedossa, mutta pohdiskelun alla kyllä. Yritän kirjoittaa yhden keskeneräisen televisiosarjan ensin myyntikuntoon. Varmaan sitten kirjaa. Vaikka kuukausi sitten olin varma, että tämä kirjahomma oli tässä. Jotenkin kaksi on niin vajaa luku, että yritän kirjoittaa vielä kolmannen kirjan. Sellaisen tyypillisen esikoisromaanin vaikka. Omalla kohdallani se tarkoittaa kasvutarinaa tehdaspaikkakunnalla poliittisten kuvioiden sävyttämänä, Iron Maidenin ja Waspin soidessa taustalla.

Kysymys: Eija G.n nostamien nimien lisäksi olisi kiinnostavaa tietää Nousiaisen lukemismausta nykyään/muutenkin! (Erityisesti toivon, että ilmi tulisi edes joitakin naisia& Hotakainen taisi mainita Maija Vilkkumaan, mistä olin enemmän kuin hyvilläni.)

Vastaus: Lukijana olen tainnut jotenkin jämähtää näihin tietynlaisiin veijaritarinoihin, jotka jostakin syystä tuppaavat olemaan miesten kirjoittamia. Se ei ole todellakaan tietoinen sukupuolikysymys. Nuorempana luin Paasilinnaa, Huovista ja Turusta, sekä Elmon innoittamana Juhani Peltosta.

Oma suhteeni kirjoihin on kirjailijalle niin outo, että joudun vastaamaan pitkästi. Ylipäätänsä luen hyvin vähän, hyvä kun laiskuudeltani jaksan kirjoittaa. Kirjoja luen uskoakseni saman verran kuin keskivertosuomalainen, pari joululomalla ja silloin tällöin muutaman muun. Siis enemmän kuin Teemu Selänne, mutta vähemmän kuin Kirsi Piha.

Sen verran huono lukija olen, että kirjan kirjoittaminen tuli itselleni yllätyksenä. Olin silloin niin kyllästynyt toimittajan töihin, että päätin kokeilla jotain muuta. Haaveilin sellaisesta pienestä jalkapallomatkoja järjestävästä matkatoimistosta, mutta en olisi näin ilmastokriisin aikana kehdannut ryhtyä lennättämään ihmisiä Milanoon ja Barcelonaan. Joku kavereista ehdotti kirjan kirjoittamista. Ajatus lähinnä nauratti, mutta sitten päätin yrittää, vaikka keskittymiskykyni ei oikein riitä paksujen romaanien lukemiseen, saati sitten kirjoittamiseen. Nytkin hävetti kun Maaninkavaara venyi 350-sivuiseksi. Ajattelin, etten viitsi niin pitkää kirjaa kenenkään riesaksi, että ulkoilisivat mieluummin.

Maaninkavaaran ja Vadelmavenepakolaisen tarinat olivat pyörineet päässäni jo vuosia. Olin kuitenkin ajatellut ne tv-sarjoiksi. Suurin osa kirjoittajaesikuvistani on television puolelta: Steven Moffat, John Cleese, Neil Hardwick, Ricky Gervais, Stephen Merchant, Christopher Morris jne.

Toisaalta hyvä tarina on hyvä tarina muodosta riippumatta. Tarinan puutteista ei pääse eroon muotoa vaihtamalla. Itseäni kiinnostaa eniten tv-sarjojen kirjoittaminen, sitten teatteri, sen jälkeen juttujen kertominen bussin mikrofoniin matkanjohtajana ja sen jälkeen kirja tai elokuva. Kaikki ovat toki yhtä arvokkaita kerronnan muotoja. Omasta mielestäni parhaat tekstini olen tehnyt teatteriesityksiin jalkapalloseuramme vuosigaaloissa.

Kirjan sain julkaistuksi ensimmäiseksi. Kirja on halpa tehdä ja näin ollen kustantamoilla on tv-kanavia helpompi antaa mahdollisuuksia kaltaisilleni uusille tekijöille. Olen vilpittömän ihastunut kirja-alalla toimivien ihmisten ja intohimoisten lukijoiden viisauteen ja aitoon rakkauteen kirjoja kohtaan. Tämä on melko humaani ala. Ainakin toistaiseksi ja toivottavasti vastakin.

Olen tyytyväinen, että ajauduin kirjahommiin. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan ja saattaa olla, että kirjoitan vielä montakin romaania. Kyllä minä tämän kirjoittamisharrastuksen myötä olen myös vähän kiinnostunut kirjoista. Esimerkiksi tältä palstalta luen mielelläni teidän kirjallisuudesta kiinnostuneiden ja tietävien ihmisten mielenkiintoisia kommentteja. Kiitos niistä, kiitos kysymyksistä ja hauskaa syksyä.

Terveisin,
Miika Nousiainen
kirjoittaja, kenties joskus kirjailija

Aihe: Syyskuun kirja, Yleinen | 11 kommenttia »