No niin. Kiitos kaikista kommenteista. Kuten moni jo veikkasikin, käytän loppujen lopuksi itsevaltiutta hyväkseni kun valitsen kuukauden kirjan.
Aika monta ääntä sai kuitenkin Carlos Ruiz Zafónin kirja Enkelipeli. Niinpä se on kesäkuun kuukauden kirja. Keskustelu alkaa poikkeuksellisesti 25.6., jotta on aikaa lukea kirja.
Ja kaikkien mielipiteet ovat tervetulleita. Niin Tonin kuin Violetankin. Ja tietysti minä odotan, että te kaikki luette kuukauden kirjat!
26. toukokuuta 2009 kello 21.29
Kaunis ja oikeutettu odotus, Kirsi
26. toukokuuta 2009 kello 23.09
Leppälälle; että oikeen kirjallisten blogien kaanoneiden kaanon. Hurraa sullekin. Hyvä valinta tää Zafon. Lieneekö siitä jo vuosi, kenties ylikin, kun ehdotin vai peräti kehuin Tuulen varjoa. Ainoa kommentti taisi olla, että kuka sitä nyt espanjalaista kirjaa…ja alkukielellä. Herra paratkoon, ei me.
26. toukokuuta 2009 kello 23.25
Kääk, syksyn kirjaluettelot ovat ilmestyneet. Mitä todella lukemisen arvoisia kirjoja olette löytäneet tänä keväänä ilmestyneistä? Ajattelin kerrankin lukevani alkuvuoden sadon pois kesällä, ettei stressi pääsisi valloilleen alkusyksystä.
27. toukokuuta 2009 kello 8.13
Minä en muista, että Tuulen varjoa olisi arvioitu negatiivisesti päinvastoin, muistaisin, että sitä kovasti kehuttiin. Minä ainakin pidin!
Harri, tuo on varmaan hyvä strategia stressin vähentämiseen. Tehdään oma postaus tämän kevään parhaista kirjoista.
27. toukokuuta 2009 kello 8.36
Hyvä valinta tuo Zafón, sillä useimmat sen Enkelipelin lukevat ja keskusteltavaa siinä riittää, piti sitten varauksettomasti tai ei, varsinkin jos ei. Kirsi laittaa oman postauksen kevään kirjoista, mutta ehdin katsoa netistä äkkipäätä löytämäni Teoksen syksyn kirjat, ja siellä oli viisi entisten kokemusten nojalla kiinnostavaa nimeä: Monika Fagerholm, Emma Juslin, Thomas Bernhard, Jorge Luis Borges ja Anna-Lena Laurén, ne tulen varmasti lukemaan.
27. toukokuuta 2009 kello 10.26
Tuulen varjosta pidettiin täällä, minäkin pidin, vaikka kirja oli kauan kesken sivulla 20. Alku oli minulle liian imelä kaikkine ”kirja on ihmisen paras ystävä” -ylistyksineen, mutta lähti sen jälkeen vetämään.
Nyt kirja elää jo jonkinlaisessa kulttimaineessa ja minunkin kaveripiirissä löytyy näitä ”olin teistä ensimmäinen, luin kirjan jo ennen sen ilmestymistä” -mänttejä.
Hyvä valinta tämä Enkelipeli, minua ainakin kiinnostaa lukea Zafónin uusin.
27. toukokuuta 2009 kello 10.49
Tuulen varjon lukeminen takkusi alussa mutta sitten
ei kirjaa voinutkaan laskea käsistä.
Onneksi tässä on aikaa 25.6. asti lukea Enkelipeli.
Nyt vaan lomallani luen Hyväntahtoisia, pienen pätkän kerrallaan, taitaa mennä jouluun ennen kuin saan sen luettua.
27. toukokuuta 2009 kello 10.59
Hyvä valinta! Sain kirjan eilen käsiini ja aloitin illalla kirjan lukemisen. Vielä en osaa sanoa juuta enkä jaata. Mukava, että kirjasta saadaan aikaan keskustelua.
Kirja on muuten Suomalaisen kirjakerhon kuukaudenkirjana kohtuulliseen hintaan (jos tämänkaltainen vihjeistys sallitaan…)
27. toukokuuta 2009 kello 12.17
Kirsi, kyllä passaa Zafonkin. Tuulen varjo kutkutti mieltä ja mielikuvitusta. Vastaavaa henkistä hierontaa ja eskapismia odotan uusimmaltakin.
27. toukokuuta 2009 kello 13.58
Kun kuukauden kirjoja lukemattomia uhkaillaan julkisella jalkapuulla, niin päätin miäkin, itsetuntoani kohottaakseni, päästä taas arvostettujen lukupiiriläisten joukkoon, mutta paaria-luokkaanpa jään. Köyhä ja kajaanilainen, siinäpä sellainen yhdistelmä, etten ko. kirjaa luettavakseni saa – ei oo rahaa eikä kirjastossa ole.
Minun on pitänyt opetellla uusia asioita, valitettavasti ja ehkä onneksikin. Viimeisin opettelun paikka lukuharrastuksen saralla on ollut se, että seuraan asiaatuntevien ansiokasta keskustelua ja heitän väliin asiaatuntemattoman ansiottomia kommentteja… niin kauan kuin niitä täällä sallitaan.
27. toukokuuta 2009 kello 16.08
Kerttuli, harmi, että Itellan kusti polkee kovin kalliilla taksalla. Saisit minulta Enkelipelin lainaan postimaksujen hinnalla.
27. toukokuuta 2009 kello 16.30
Kerttuli, minulla on hiukan sama ongelma, en useinkaan
saa kuukauden kirjoja ajoissa luettavaksi. Suomalaisia
kirjoja pystyn lukemaan lähinnä kesällä ja joululomalla.
Ostan ainoastaan kirjoja, jotka jo olen lukenut ja jotka
tahdon lukea uudestaan, käytännössä siis lähinnä runo-
kokoelmia. Kirjasto on hyvä ja tilaaminen helppoa, jos
sieltä kirja puuttuu. En kuitenkaan ennätä käydä siellä
kovin usein. Osallistun keskusteluun, kun sattumalta olen
lukenut jonkun (yleensä englanninkielisen) kirjan ajoissa,
muuten keskustelen kaikesta mahdollisesta, mikä ei
mitenkään liity asiaan.
27. toukokuuta 2009 kello 16.52
Voisiko joku ystävällinen sielu vähän antaa osviittaa, mistä Enkelipelissä on oikein kyse?
27. toukokuuta 2009 kello 20.19
Jommi, Hesarissa (mustelen, että maanantain lehdessä) oli Hannu Marttilan erittäin hyvä arvostelu kirjasta. Minulle ainakin tuli kirjasta hyvä käsitys sitä kautta ja mietin, että tuon haluan lukea.
Kerttuli tunnistin itseni kuvauksestasi, meitä on monta…(ja Kainuun korpeen (sinne oikeanlaiseen metsään) singahdan taas kesällä.
27. toukokuuta 2009 kello 21.03
Jommi Leppälä, lue Hannu Marttilan arvostelu Enkelipelistä täällä netti-Hesarissa, niin tiedät, mistä siinä on kyse.
Minusta on mukavaa, että kuukauden kirjojenkin yhteydessä keskustellaan kaikesta mahdollisesta kirjaa tai kirjailijaa sivuavasta tai asian ulkopuoleltakin, kuten Utelias sanoi, siten kaikki voivat olla mukana. Minä itse olen sellainen lörpöttelijä, sotkeuden aina kertomaan kaikenlaisia sattumuksia elämän varrelta, jotka eivät varmaan kiinnosta ketään, mutta se lohduttaa, kun Aila Meriluotokin sanoi jossain haastattelussa, että hänestä on iän myötä tullut lörppö. Siinä se selitys!
27. toukokuuta 2009 kello 21.12
Kiitos, Tula, kauniista ajatuksesta
Ja Itellan palvelut on todella kalliita. Sen olen saanut tuta, kun tärkeät ihmiset, joille mm. villasukkia postittelen, asuvat kaukana.
Ja tervetuloa, Karoliina, ilmeisesti sielunmaisemiisi! Komeita ovat metsät täällä, vaikka minun sieluuni eniten koskettavat ‘metät’ on Saimaan reunamilla ja sen saarissa. Jos olisin puu, olisin mänty aurinkoisen kallion kupeessa Hauki- tai Pihlajaveden rannalla.
Utelias! Asiaan mitenkään liittymättä
27. toukokuuta 2009 kello 21.51
Eija G, kiitos tämän päivän mukavimmasta viestistä. Sait hymyn huulilleni : )
Jostain syystä näen sieluni silmin sinut nyt lörpöttelemässä Aila Meriluodon kanssa punaisen puutalon puutarhassa, vahojen lehmusten katveessa… Mukava näky!
Ja lörpöttelystä puheen ollen, milmuskaja? Edes pieniä murusia, miten menee Prinssipupsukaisen kanssa?
Ai niin, asiaan: aion ostaa ja lukea kuukauden kirjan! Tuulen varjon -joka on odottanut yöpöydällä muutaman kuukauden- otan mukaan Barceloonaan, pokkarina kun on se.
27. toukokuuta 2009 kello 22.38
Kiitos, kerttuli! Lapsuusmaisemiahan ne minulle ovat kainuun korvet ja metät ja siksi aina rakkaita, sielunmaisema suuntautuu horisonttiin saakka jatkuvalle merelle. Jalkojen alla sileät jansson-kalliot…
Lörpöttelyäkin! Sehän on loistavaa! Kokemuksia, mielleyhtymiä eletystä, koetusta, luetusta. Maisemia, ihmisiä. Kirjoja, aikoja, juonenkäänteitä. Historiaa, psykologiaa, sosilogiaa. Lukemisesta on moneksi. Ja kaikki asiaa silloin, kun puhutuaan lukemisesta.
27. toukokuuta 2009 kello 23.24
Jane, tässä kuninkaalisia uutisia.
Prinssipupsukainen on saanut oikeat nimet, joihin nyt totutellaan. Hän on nyt 2,5 kuukauden arvokkaassa iässä, jolloin mies kuin mies jo alkaa kaljuuntua. Pupsukaisella ja Pupsukaisen äidillä on oma salainen, vireä yöelämänsä, jonka takia molemmat ovat suht. nuutuneita päivisin. – Kissat ovat erittäin huolestuneita ja levottomia itkun äänistä, ja olenkin havainnut niiden oleilevan aina vain enenevässä määrin ulkona lintuja tarkkailemassa. ”Ut till landet, ut till fåglarne,” kuten vanhassa kevätlaulussa sanotaan.
Ajoittain – väsymyksessäni – tähyilen jo toiveikkaana aikaan, jolloin Prinssimme lähtee kotoa maailmalle ja käy muutaman kerran vuodessa hälssaamassa vanhempiaan.
28. toukokuuta 2009 kello 8.31
Jane, pääsisinkin Aila Meriluodon, murrosikäni idolin kanssa lehmuksen alle lörpöttelemään! Tämä talo on tosin kermanvärinen ja rapattu, ei romanttinen mummonmökki eikä lehmuksiakaan ole tontilla, mutta saarnit, viikinkipuut, tuolla pitkin kylää ovat viimeinkin saaneet pienet hentoiset lehtipitsit mustiin, ylöspäin kurkotteleviin oksiinsa. Niitä aina tuijottelen ohi kulkiessani ja kuvittelen olevani jossain etelämpänä.
Pitääkin kertoa, että viimesunnuntaisella Paraisten-retkellä meille näytettiin kuusi, jonka alla Johan Ludvig kirjoitteli rakkausrunoja Fredrikalleen, ja kahvia juotiin matalassa pikku talossa, jossa Fredrika Tengström asui Turun palon jälkeen. Se kuusi oli kyllä aika pieni, olivatkohan istuttaneet uuden jossain vaiheessa! Matkalla nähtiin vaikka mitä, linnoja, raunioita, kirkkoja, louhoksia ja mm. Turun yliopiston Piikkiön planetaario, jossa se avaruuspeili hiottiin 8 kuukaudessa kahden miehen voimin. NASA oli yrittänyt tehdä koekappaletta kaksi vuotta eivätkä onnistuneet, vaikka oli 20.000 (kuulinkohan oikein?) miestä palveluksessa, nämä saivat omansa valmiiksi 6 viikossa! Oltiinpa ylpeitä ja oli hauskaa nähdä tällainen ihmetekijä. Itse olivat suunnitelleet ne laitteet, konepaja rakensi. Palkkioksi saivat sen hallin ja 8 kuukauden palkan, ei suomalainen osaa rahastaa! Kotimaan opintoretketkin ovat hauskoja!
Iloista päivää sinulle Jane ja kaikille muille!
28. toukokuuta 2009 kello 10.06
Harri, mäntti kun kääntyy englanniksi ja sitten takaisin tänne se on kirjoista kiinnostunut lukuintoinen. Muitakin merkityksiä lienee, mutta olkoon.
Jommi, kun Enkelipeli, niin oletan, on hyvinkin samanoloinen kuin Tuulen varjo, on kyse kirjasta, jollaiset kävelivät Fahrenheit -elokuvan loppumetreillä.
Kun Barcelona em. kirjojen lisäksi on luonut futisseuran, joka eilen suvereenisti kepitti Manun 2-0 on kyse elämää suuremmasta kaupungista.
Vielä bloginpitäjälle, Saattaahan se olla, että hatara muisti on aiheuttanut vääränlaisen mielikuvan, kun Tuulen varjon ystäviä on kuin pilvee..
Jane, kipua satamassa köysiradan vaunuun, ihastu Ramblaan mutta ole varovainen. Tsekkaa kaikki Gaudit ja Picasson museo. Käy El Quatro Catsissa ja Los Caracolessa.
Lukuisaa ja aurinkoista kesää kaikille !
28. toukokuuta 2009 kello 10.12
Olishan tää pitänyt arvata. Katalaaniksi Els Quatre Gats.
28. toukokuuta 2009 kello 11.30
Jane! Jos et vielä ole käynyt Figuerasissa Teatro Museossa, junaile ihmeessä myös sinne. Dali valloittaa, ajattelee hänestä mitä tahansa etukäteen. Mielikuvitusta hemmottelevaa matkaa!
AIheeseen melkein liittyen haluan lukea kaikelle kansalle Bernardo Atxagan (baskirunoilija/kirjailija) runon, jonka olen juuri opetellut ulkoa. Sekin virike on täältä Lukupiiristä saatu
siis ulkoa opettelu:
Elämä on elämä,
ei sen lopputulema.
Ei se suuri talo
korkealla vuorella,
ei kruunu eikä mitali
(kultainen tai jäljitelmä)
kodin kirjahyllyllä.
Elämä on muutakin.
Elämä on elämä.
Eikä se ole kaukomatka
toisiin maihin ja kaupunkeihin,
ei niiden oudot ihmiset
(onnistuivatpa valokuvissa
paremmin tai huonommin).
Elämä on muutakin.
Elämä on elämä.
Ei sateen ropina kattoa vasten,
ei raekuuro ikkunassa,
ei lumi, ei kuu,
ei edes itse valo
(ihmeistä suurin).
Elämä on muutakin.
Elämä on elämä.
Se ei ole mies tai nainen
joka kuiskii korvaamme,
ei vanhemmat, ei lapset,
sisarukset tai ystävät
(nykyiset ja ikuiset).
Elämä on muutakin.
Elämä on elämä.
Ja eläköön lörpöttely! Ja lämpimiä ajatuksia kaikille lörpöttelijöille!
Minulla ja ‘kuulijoillani’ on välillä vaikeuksia muistaa, mistä koko juttu lähti, sillä olen isänperintönä saanut ajatusten villin vaelluksen lahjan. Eikä se johdu vähiten siitä, että usein haluaisin sanoa ainakin kolmea asiaa yhtä aikaa…
Milmuskaja! Se päivä koittaa ennen kuin huomaatkaan, kuten kliseessä sanotaan. Kliseet vaan on niiiiiiiin totta. Se on haikean kaunista aikaa, kun lapset alkavat elää omaa elämäänsä, napanuorien katkettua. Ilolla heille huiskuttaa, kun he – siellä etelässä – kantavat päänsä päällä banderollia: Täältä tullaan elämä!!!
28. toukokuuta 2009 kello 13.23
Kiitos Eijalle ja Karoliinalle vinkkauksesta. Hyvä arvostelu oli. Herätti mielenkiinnon. Itseä kiinnosti erityisesti se että kirjassa puhutaan kustantajista ja annetaan kirjoitusvinkkejä, kun tuota kolmatta romaaniani juuri rustaan. 607 sivua on tietysti melkoinen järkäle, mutta kaipa se sitten pitää käydä läpi…
28. toukokuuta 2009 kello 16.22
Kerttuli, no mutta tuo Atzagahan sanoo juuri sen mitä olen halunnut veljen tyttären valmistujaiskorttiin kirjoittaa, mutten ole osannut: KIITOS!
29. toukokuuta 2009 kello 8.59
milmuskaja; kiitos! Kuulostaa ihmeen ihanalta tuo elonne, ja sitä se varmasti onkin. Niin nyt, kun 20 vuoden kuluttuakin : )
Eija G: enhän minä edes erottaisi lehmusta ja saarnia, mutta lehmus kuulostaa niin runolliselta ja sinulle ja Ailalle sopivalta . Luulen, että teissä onkin jotain samaa. Viisautta, rohkeutta ja lempeyttä.
uusmaalainen & kerttuli; Kiitos Barcelona vinkeistä. Pari kertaa olen aiemmin käynyt, mutta koluan Gaudit taas uudelleen , sillä onhan ne näytettävä kummitytölle, enkä niihin itsekään kyllästy. Ramblaan en kyllä ole koskaan ihastunut, ihmismassa (ja ne eläinkauppiaat) ahdistaa.
Onneksi lähdemme reissuun vasta viikon kuluttua, toissapäivänä siellä ei olisi ollut hauska olla, vaikka Barcan voitosta iloitsen minäkin.
Ihanaa viikonloppua kaikille, kesä on täällä!
29. toukokuuta 2009 kello 10.05
Jane, kiitos vaan noista ylisanoista ja minultakin vielä yksi vihje Barcelonaan: miniä kertoi, että he olivat vuokranneet pyörät ja siten oli ollut helppo polkaista Gaudilta toiselle. Varokaa varkaita!
Saarnit saavat lehdet viimeisinä, tammienkin jälkeen, siksi minä niitä aina huomioin ja täällä ne kasvavat rehevinä.
29. toukokuuta 2009 kello 10.15
Kas, Jane on tulossa tänne (ulkosuomalaisuuteni sijoittuu vielä joskikin aikaa Barcelonaan).
Ja Tuulen Varjoa oli tosiaan huvittava lukea kun Unohdettujen kirjojen hautausmaa oli korttelin tai kahden päässä ensimmäisestä majapaikastani, ja muitakin tuttuja paikkoja loytyy…
Ramblasista en minäkään juuri pidä, mutta Montjuicille kannattaa kavuta, siellä on linnoitus, MNAC, Miro-museo, olympia-laitoksia ja hulppeat näkymät. Ja jos ei jaksa kiivetä niin voi mennä koysiradalla
Figueresin Dali-museoon en ole vielä ehtinyt, se ei siis kuitenkaan ole Barcelonassa vaan reilun tunnin junamatkan päässä (siis vähän sama kuin Helsingin kävijälle suosittelisi Hämeenlinnaa…)
29. toukokuuta 2009 kello 13.57
Jos nyt menen vararikkoon, niin syy on yksinomaan Lukupiirin. En salli itselleni enää kirjakaupoissa käyntiä, kun mopo karkaa lähes poikkeuksetta käsistä ja tekee kamalaa jälkeä. Tyydyn lähidivarin antimiin, jotka nekin ovat oikein hyvät.
Viimeksi sallin itselleni oikeaan kirjakauppaan vierailun pari kuukautta sitten sillä verukkeella, että piti hankkia Revolutionary Road. Sinnehän se kuukauden budjetti sitten hupeni. Nyt oli vuorossa Enkelipeli, ja kuinkas ollakaan taas raahasin ulos tullessani jättimäistä kassia. Sitten sitä ollaan näkkileipälinjalla seuraavat viikot…
Eli tästä eteenpäin kuukauden kirjaksi vain tylsiä opuksia, joita ei tee edes mieli lukea, kiitos.
29. toukokuuta 2009 kello 15.01
Jane, annan yhden vinkin Barcelonasta: älä syö.
Minä söin ja kärsin hirvittävistä vatsaväänteistä koko yön Hollantiin asti.
Sen jälkeen olen Espanjassa ainoastaan juonut.
29. toukokuuta 2009 kello 16.01
Jaahans, se olisi sitten kolmas Barcelonaan sijoittuva kirja vuorossa melkein peräperää. Meren katedraalin luin jokunen viikko sitten, nyt viimeiset sivut menossa Tuulen varjosta ja sitten käsiksi Enkelipeliin.
On ilo huomata, että bestsellerit voivat oikeastikin olla erinomaisia lukukokemuksia.
30. toukokuuta 2009 kello 13.25
hdcanis, ehkä törmätään! ehkäpä Montjuicilla, sillä siellä on käymättä, nyt se paikataan.
toni, varmasti SYÖN, juomisesta en niinkään perusta, paitsi veden. : D
Late, sama tarina. Välissä oli vielä Puolikas keltaista aurikoa ja tuo Kafka rannalla. Onneksi kaikki (+ne muut samoilla reissuilla hankitut) ovat olleet ”jäävät omaan hyllyyn” kirjoja, paitsi Murakami, joka menee jakoon. : )
1. kesäkuuta 2009 kello 1.19
hdcanis, onko espanjasi niin vahva, että voisit lukea Enkelipelin alkukielellä? Olisi hauska kuulla, onko kielellä merkitystä, ja häviämmekö me, jotka joudumme tyytymään käännökseen, jotain lukukokemuksessa.
Jane, minun versiossani Tuulen varjosta on lopussa kartta, ja ohjeet kirjaan liittyvää Barcelonan kiertomatkaa varten, en tiedä, onko sinullakin. Jos on, niin ehkä voit kuljeskella kirjan maisemissa sitä lukiessasi…
Tulee mieleen parin vuoden takaiset Da Vinci -koodi kierrokset, joita järjestettiin jenkkituristeille Pariisissa. Se vaati oppailta mielikuvituksellisuutta, sillä Brown oli pistänyt Pariisin kartan uusiksi kirjaa kirjoittaessaan. Muistan naureskelleeni esimerkiksi lukiessani hurjasta takaa-ajosta Louvrelta Yhdysvaltain suurlähetystölle. Oikeastihan matka oli noin kaksi sataa metriä pitkä.
Katolilainen kirkko suivaantui ensin turisteista, mutta päätti sitten käydä vastaiskuun, ja kiinnitteli kylttejä englanniksi St Sulpicen kirkkoon, missä selitettiin muun muassa, että seinällä toisiinsä kietoutuneet ”S” ja ”P” eivät tarkoittaneet ”Priory of Sion” vaan ”Saint Peter”. Olikohan kirkkokin palkannut PR-toimiston leipiinsä, sen verran fiksu tämä tempaisu oli!
1. kesäkuuta 2009 kello 13.31
Jane, toivottavasti laitat päälle vaikkapa t-paidan jossa lukee isolla LUKUPIIRI niin tunnistan jos satumme samaan aikaan jonnekin
Syomisen kanssa tietty aina pitää olla pikkuisen varovainen ja vartautua siihen että joku ylläri tulee vastaan, se on osa sitä matkailua…mutta ei mitään pahempia ruokamyrkytyksiä ole vielä osunut. Sama juttu taskuvarkaiden kanssa, ei ole vielä minun kohdalleni osuneet (mutta en myoskään yleensä kanna laukussa tai lompakossa mitään sellaista jonka menettäminen olisi kauhean katastrofaalista…koska kyllä niitä taskuvarkaita, huijareita yms tosiaan täällä on).
Espanjaa en osaa niin paljoa että pystyisin romaaneja lukemaan, tai ainakaan kieltä arvostamaan, joten en voi tehdä vertailuja. Muuten pitää myos katsoa että onko katalaaninkielinen versio kirjasta jonkun muun kääntämä, koska kai Zafon katalaani on…
Miehellä on myos nippu vanhempia kirjoja, jotka kai painottuvat enemmän nuortenkirja-osastolle jos oikein olen ymmärtänyt…
Täällä ei mitään varsinaista Tuulen varjo -kiertoajelua ole näkynyt, kun monet niistä paikoista jotka mainitaan ovat ihan vaan tavallisia katuja
Kyllä se turistioppaissa näytään kuitenkin usein mainittavan, tosin niin mainitaan myos Jean Genetin Varkaan päiväkirja (muistelma niiltä ajoilta kun Genet nuorna poikana eleli Ravalin Barri Xinon kaduilla…)
Muistan kyllä myos ne runsaat selitystaulut St Sulspicen kirkossa kun kävin siellä joskus Da Vinci Koodin ilmestyttyä…
1. kesäkuuta 2009 kello 21.46
Lennän Suomeen ensi viikolla ja etsiskelen sopivaa luettavaa
pitkälle lentomatkalle. Kirja on hyvää lentolukemista, jos
siihen voi uppoutua niin, ettei ajan kulua huomaa, esim.
Ian McEwanin Atonement (Sovitus?) oli loistavaa lentoluke-
mista. Myös novellit ovat hyviä, voin vilkaista kelloa aina
luettuani pari, kolme novellia. Sopisikohan Enkelipeli
lentokoneessa luettavaksi? Entä muut Zafonin kirjat?
Onko muita ideoita?
2. kesäkuuta 2009 kello 7.45
Sovitus oli loistava kirja kotonakin luettuna! Enkelipelissä pääsisitkin pitkälle, Utelias, pitkällä lennolla. Tuulen varjo on samantapainen, voi alkaa kummalla vaan. Nyt olen niin Munron lumoissa, että suosittelen häntä, onhan hän ajankohtainenkin. Menossa on myös Austerin Mannen i mörkret, Man in the Dark, vaikuttaa hyvältä.
Tulin juuri aamulenkiltä ja joen varren penkillä oli jo tyttö, nuori nainen, lukemassa kirjaa, aika alussa, joten taitaa istua siellä pitempäänkin. Hyvä idea, aamulla ei ole liian kuuma. Ja sitten laskin reittini varrelta 36 erilaista puuta! Pitää vielä suorittaa tarkistuslaskelma.
2. kesäkuuta 2009 kello 13.33
Utelias, Zafon on kuin pitkälle lentomatkalle tehty: Koukuttava ja mukaansatempaava juoni sekä yksityiskohtia, joita pitäisi muistaa vielä parisataa sivua ne luettuaan, jos haluaa pysyä täysin kärryillä. Lento kuluu taatusti kuin siivillä. Eikä vain siksi, että se kuluu kirjaimellisesti siivillä.
2. kesäkuuta 2009 kello 14.01
Eija G ( ja muut Munroa lukeneet), mitä Munron kirjoista suosittelet? Kyllä, Sovitus oli hyvä, varsinkin sen ensimmäinen
osa, luin sen uudelleen kotona.
2. kesäkuuta 2009 kello 15.23
Utelias, Munron Karkulainen on mielestäni hänen paras teoksensa.
Eija G, kulkeeko aamulenkkisi siirtolapuutarhan tai puutarhahullun omakotialueen läpi? Aikamoinen määrä puulajeja yhdelle lenkille.
2. kesäkuuta 2009 kello 18.55
Harri, niitä puita on enemmänkin, kunhan lasken tarkemmin ja kuljen sen naapurin ohi, jolla on ainakin viisi puuta lisää. Kaupunki tai nykyisin yhdistetyn kaupungin osa on puutarhahullu ja omakotitalot myös. Reitti kulkee joen vartta, joka ja jokeen tehty saari on koristeltu ihan karamelleiksi eri värisin ja muotoisin puin ja pensain, jatkuu 20-luvun omakotialueen läpi ja takaisin sen reunaa ja puistokatua ja lopuksi taas joen vartta vähän pitemmälti. Kuljen useimmiten saman reitin, kun se on niin kaunis vaihtuva taulu ja lähes autoton. Länsi-Uusimaa on niin rehevää.
Karkulainen oli saanut erittäin hyvät arvostelut, mutta sitä en ole vielä lukenut. Ystävyys, viha, rakkaus ja tämä Julkisia salaisuuksia, jota luen nyt, ovat hyviä myös.
3. kesäkuuta 2009 kello 4.48
Kiitokset vastauksista! Yritän sitten löytää kirjakaupasta
Zafonin Enkelipelin ja Munron Karkulaisen, tai jotain
muuta Zafonilta ja Munrolta. Menen kirjakauppaan
vasta lentoa edeltävänä päivänä, ettei tule otettua
varaslähtöä lukemiseen.
8. kesäkuuta 2009 kello 11.37
Utelias, pitkälle lennolle Tuulen varjo olisi varmaan omiaan. Itseäni harmitti parisen vuotta sitten, kun lukemiseen tuli katkoja (työ, ruoanlaitto ja sen sellaiset tylsyydet). Ja jos aikaa vierähti parisen iltaa, niin huonomuistisena oli palattava aina takaisinkin vähän matkaa, mikä tosin ei lukukokemusta mitenkään huonontanut.
Kirjastosta Enkelipeliä ei taida enää tähän hätään saada ja kun luin pitkän tauon jälkeen kommentointia, tuli vahva tunne, etten jatkossakaan uskalla tänne kirjoitella, kun kuukauden kirja tulee luettua joko täysin myöhässä tai ei sitten ollenkaan.
Nautin suunnattomasti Eija G:n kertoilusta – kunnon kirjallisuuttahan se on, kun poiketaan sivupoluille.
Pitkään sairaslomalla olleena (tyrä) olen opetellut rauhaisaa, leppoisaa, kiireetöntä otetta arkeen. Nyt kesän kynnyksellä mieli on selkeästi rauhoittunut ja uusi alkaa virrata sisään. Eipä pöllömpää joutua pakkolepoon, suosittelen.
Aloitin tänä aamuna Byattin Riivaus- kirjan, vaikuttaa koukuttavalta. Kiitos Lukupiirin vinkin! Lieneekö dementiaa vai mitä, mutten kykene muistamaan, kuka ensimmäisenä sitä kehui. Mermaid tulee mieleen ja hän tuntuu kadonneen linjoilta, harmi.
Oli muuten kehittämiskelpoinen idea, kun Kerttulille tarjottiin kuukauden kirjaa postimaksuja vastaan (Tula? – pahoittelen nimimuistamattomuuttani todella). Kierrättää kirjoja Lukupiirissä.
8. kesäkuuta 2009 kello 19.35
Mimi, kyllähän toki aikaisemmin käsiteltyjä kirjoja voi kommentoida, se on vain se, että niistä jo keskustelleet eivät useinkaan jaksa palata aiheeseen, kun on jo uudet asiat mielessä. Joskus on hyväkin, että jokin aihe tulee uudelleen esille. Jokin kirja tarvitsee useankin puolestapuhujan, että siihen tarttuisi. Minäkin lainasin Poika raidallisessa pyjamassa-kirjan vasta, kun luin äskettäin, että se oli tehnyt vaikutuksen toniinkin, aikaisemmissa yhteyksissä olin ajatellut, että se on liian raskas. Saa nyt nähdä, millaiseksi se osoittautuu.
Hauskaa mimi, jos saat jotain irti kirjoituksistani, usein tulee itselle tunne, että apua, mitä minä taas huiskaisin liikkeelle.
12. kesäkuuta 2009 kello 22.58
iHOLA! Terveisiä ihanasta Barcelonasta! Olipa mahtavaa lukea Tuulen varjoa paikan päällä, vaikka en kyllä päässyt kun puoleenväliin, kun oli niin paljon kaikkea muuta aktiviteettia : )
Late, ei ollut mun pokkarissa kartaa, mutta tulihan ne monet kulmat tutuiksi muutenkin, eksyillessä.
hdcanis, ei taidetu törmätä, en ainakaan huomannut…
13. kesäkuuta 2009 kello 16.09
Ollaan ehkä kuljettu toisistamme ohi tunnistamatta, kyllä täällä ihmisiä riittää…
Ja säiden puolesta olit hyvään aikaan täällä, oli aurinkoa mutta eilen ja tänään alkaa olla oikeasti paahtavaa, joutuu kaupungissa liikkuessa alkaa miettimään reittejä niin että voi liikkua varjossa mahdollisimman paljon
24. kesäkuuta 2009 kello 11.40
Odotan jo malttamattomana kirjasta alkavaa keskustelua. Molemmat Zafonit on luettu. Tätä Enkelipeliä en jotenkin tajunnut ollenkaan, ehkä keskustelu avaa kirjan minullekin…. Sain sen luettua pari päivää sitten ja olen sen jälkeen pyöritellyt mielessä kaikenlaisia vaihtoehtoja. Barcelona on tuttu ja ihana kaupunki
24. kesäkuuta 2009 kello 12.05
Hyvä Marke! ”Enkelipeli” on luettu. Luin kolmessa päivässä. Hauskaa ja monenlaista oli. Kysymyksiä pitää aina olla ilmassa. Se on hyväkin merkki.