Kaikki tietävät mitä on writer’s block, mutta kukaan ei puhu sellaisesta vakavasta asiasta kuin reader’s block.
Reader’s block on ilmiö, jossa lukija menettää tilapäisesti kykynsä aloittaa minkään kirjan lukemista. Kirjaan tarttumiseen tarvitaan kärsivällisyyttä, mutta juuri tämä piirre on reader’s blockissa tilapäisesti menetetty. Sysäyksen lukukyvyn menettämiseen voi aiheuttaa esimerkiksi pitkät vapaat, jolloin lukija kokee hukkaavansa onnellisia lukuhetkiä mikäli ei kykene käyttämään aikaansa tarkkaan lukukokemusten parissa. Sysäyksen voi myös antaa luettavien kirjojen liian suuri määrä ja siitä seuraava päättämättömyys. Yksi valinta sulkee aina pois jonkun toisen valinnan ja tietoisuus tästä voi johtaa menettämisen tunteisiin ja sitä kautta vakavaan väsymiseen. Reader’s blockin ensimmäisiä ilmentymiä onkin juuri kyvyttömyys valita seuraavaksi luettavaa kirjaa. Seurauksena on hermostumista ja paniikkia sekä kynnyksen nousemista niin korkeaksi, että loppujen lopuksi lukija lamaantuu täydellisesti.
Jos joku keksii tähän tilaan jonkin ratkaisun, se otetaan kiitollisuudella vastaan. Mielellään pian. Pääsiäisloma on kohta ohi…
11. huhtikuuta 2009 kello 18.18
Amen Kirsi,
Täällä on yksi kevään abi kyseisessä blokissa. Taustaa: pitkä vapaa alla sekä edessä, hyllyssä kummittelee viisi pääsykoekirjaa, joista täytyy ammentaa maksimit ennen kesäkuun valintakokeita ja ihmissuhdesotkut sotkemaan oman osansa kaupan päälle. Ei vaan tee mieli lukea, vaikka kirjat ovat tarjonneet mitä mahtavimpia oivalluksen olotiloja. Ja kun pitäisi -> lisää stressiä. Tässä tuntee jo vähemmästäkin olevansa yksi giganttinen Abloy.
Töitä olisi nyt hakusessa ja toivonkin, että kunnon fyysinen duunarius tuhoaisi kirjakammon. Mutta työpaikka ei ole asuinpaikkakunnallani helppo nakki, ainakaan tällä työkokemuksella.. Muut neuvot siis kelpaisivat..
Kirsille muuten suuret kiitokset Martin Pagen suosittelusta tässä blogissa. Ei tainnut olla edes tältä vuodelta kyseinen suosittelu, mutta kuitenkin
. ”Kuinka minusta tuli tyhmä” oli positiivisimpia lukukokemuksia viimeisen 356 päivän ajalta.
11. huhtikuuta 2009 kello 18.26
Minulla taitaa olla juuri tuo reader’s block. Ajattelin juuri samaa puoli tuntia sitten kun luin, Kirsi, edellisen kirjoituksesi. Mietin kaikkia niitä lukemattomia kirjoja, joita minulla on hyllyssä, yöpöydällä, stereoiden päällä, ikkunalaudalla, tuolilla.. Moni niistä kiinnostaisi (Jhumpa Lahirin uusin, Tove Janssonin elämäkerta, Kotiopettajattaren romaani, uusin Itkonen, Anna Gavaldan La Consolante jne.), mutta silti en saa niitä luettua. Olen lukossa.
Tai oikeastaan olen kiinni Hämäläisen Säädyllisessä murhenäytelmässä, jonka Arturin ja Naimin ongelmissa olen jumittanut nyt jo kolme kuukautta…
12. huhtikuuta 2009 kello 7.40
Reader’s block kuulostaa aika vakavalta kriisiltä.
Vaihtoehtoja tämän ongelman ratkaisemiseksi on tunnetusti monia.
Ensiksikin, harkitse uuden harratuksen ottamista. Voisit alkaa keräämään postimerkkejä, kiiltokuvia tai posliinilintuja. Voisit aloittaa pitsinnypläyksen, ristipistotyöt, suunnistuksen tai seiväshypyn. Toisaalta karate-, judo- tai tae kwan do-tunnit voisivat myöskin soveltua antamaan elämälle uutta sisältöä. Tai liity jollekin iltakurssille, jolla voit opia joko japanilaista kukka-asettelua, esperantoa tai pellehyppyjä.
Toiseksi, mene luontoon. Hyppää avantoon. Jos siellä, missä olet, ei ole jäätä eikä avantoja, hyppää lumihankeen ja tee enkeli. Jos ei ole lunta, tee enkeli hiekkaan, nurmikolle tai sammaleelle. Sen lisäksi, juoksentele metsässä, kieriskele mäkeä alas koko perheen kanssa tai sitten yksin. Istu kivellä, kannolla tai penkillä ja katsele taivaalle. Hengitä raikasta ilmaa. Kuuntele lintujen laulua.
Lopulta, sitten kun olet toteuttanut ainakin viisi yllä mainituista aktiviteeteista, palaa kirjojen pariin. Pyydä lastasi piilottamaan viisi luettavien kirjojen listalla olevaa kirjaa johonkin tiettyyn huoneeseen. Sokkoliina päässä aloitat kirjojen etsimisen. Ensiksi löytämäsi kirja on se, jolla aloitat uudelleen lukemisen. Sinulle annetaan viikko selviytyä ensimmäisestä viidestä sivusta. Jos et pysty viiteen sivuun, sinulle annetaan viikko selviytyä viidestä rivistä.
Jos viikossa et pääse niiden viiden sivun tai rivin loppuun, voit todeta, että tarvitset oikeasti paussin lukemisesta. Palaa seiväshypyn ja pitsinnypläyksen pariin. (Moukarinheitto tai jousiammuntakin ovat hyviä vaihtoehtoja.)
Lukemisen voit aloittaa uudelleen vasta sitten kun et voi enää millään vastustaa kirjaan tarttumista.
12. huhtikuuta 2009 kello 8.17
Minulla on keino, mutta se edellyttää tietyntyyppistä muistia; kun ottaa kirjan uudelleen käsiinsä, muisti palauttaa siihen asti luetun.
Luen useaa kirjaa yhtaikaa. Jos kirjoja on useita tarjolla, aloitan ne kaikki. Luen jokaista jonkin matkaa, niin että saan tuntuman kirjan ”mausta”. Yleensä jotakin niistä ei saa laskettua käsistään ja siitä se jatkuu. Saattaapa käydä niinkin (kuten useimmiten käy), että luen moniakin vuorotellen (tällä hetkellä siis Dickensiä, Stephensonia ja Connie Willisiä, joka on loppusuoralla – Vargas odottaa vuoroaan).
Tässä lukutavassa on vain varottava, että kirjat eivät ”riitele” keskenään. Silloin on paras jättää se eripurainen kirja johonkin toiseen kertaan.
12. huhtikuuta 2009 kello 8.21
Rakastan kirjoja – niin kuin varmaan jokainen täällä käyvä. Nyt en ole kahteen kuukauteen saanut oikein mitään luettua. Enkä tiedä miksi. Mutta eilen aloitin Malcolm Gladwellin Outliersin. Näyttää siltä, että saan sen loppuun. Ehkä blokki liukenee…
12. huhtikuuta 2009 kello 9.20
Minulla on tapana aloittaa mitä haastavimpia neuletöitä silloin, kun lukeminen ei maita. Yleensäkin nämä kaksi harrastustani menevät sykleittäin – välillä neulon vimmatusti, välillä luen kahta kauheammin.
Nyt on taas lukemiskausi. Luen Waltarin elämäkertaa pieninä paloina illalla, kun ei sitä tiiliskiveä jaksa raahata ympäriinsä. Toisena kirjana luen Jukka Mallisen Venäjä-aiheista essee-kirjaa Varastettua ilmaa. Näiden lisäksi ajattelin aloittaa Kiran Desain Menetyksen perintöä, kun sitä täälläkin toisessa ketjussa taas kehuttiin.
Kuukausi sitten aloittamani villainen slipoveri taitaa valmistua parahiksi juuri heinäkuun helteille…
12. huhtikuuta 2009 kello 10.06
Heti helpotti, kun sai taudilleen diagnoosin. Kokeilen, josko luonnossa (kaupunkiluonnossa voi tarkkailla vaikka citykanien tuhotyötä) vapauttaisi. Se on toiminut ainakin kirjoitusblokkiin. Myös kokkaus on mainiota puuhaa, jossa aivot lepäävät.
Lukublokki lienee sukua John Naishin ja muiden infoähkystä puhuneiden/kirjoittaneiden oivallusten kanssa. Eikä siihen auta kuin irti päästäminen.
12. huhtikuuta 2009 kello 16.49
Kun reader’s block iskee niin sitten teen jotain muuta. Katselen leffoja, kuuntelen musiikkia, pelaan tietokonepelejä, kokoan palapelejä tms. Sitten taas jossain vaiheessa tulee tartuttua kirjaan.
Mieltymyksissä mennään myos sykleissä, joskus luetaan fiktiota ja joskus faktaa, joskus kevyempää ja joskus raskaampaa…
Väkisin ei kannata pinnistellä, sillä tavalla luetusta kirjastakaan tuskin nauttii…
12. huhtikuuta 2009 kello 17.55
Koska suurin osa täällä kirjoittavista lienee naisia, niin täytyy kysyä, onko teillä husband’s block tai wife’s block?
Tarkoitan sillä sitä, että kun otan kirjan käteen ja aloitan lukemisen, niin vaimo alkaa samaan aikaan puhua. Yritä siinä sitten lukea…
12. huhtikuuta 2009 kello 20.07
Päivyt kiitos kaikista vinkeistä ; ) Sain kuitenkin otettua itseäni niskasta kiinni ja luin ”PR-klassikon” The Fall of Advertising & The Rise of PR, ja kun vauhtiin pääsi, nyt vetää taas. Mutta ensi kerralla harkitsen vakavasti pitsinnypläystä.
Kutominen muuten on ainoa asia mikä puolustaa tv:n katsomista lukemisen sijaan. TV:tä katsoessa voi hyvin kutoa, mutta lukeminen ja kutominen yhtäaikaa on ainakin minulle mahdotonta.
JussiR, me olemme todenneet, että oikeastaan pitäisi lukea yhtäaikaa. Jos vain toinen lukee, toisen tekee mieli puhua. Ja yleensä juuri silloin kun on lukemassa loppuratkaisua tai käännekohtaa…
12. huhtikuuta 2009 kello 20.34
JussiR, erittäin koskettava ilmaus tämä wife´s block. Kuka muu tuntee ilmaisun ”se on niin hyvä piiloutua asioita kirjan taakse”?
12. huhtikuuta 2009 kello 20.43
Hetki sitten näppäimistöltäni karkasi:
Reader´s block on Reader´s blog
ain´t havin´ speaker´s block
although I should
while I´m readin´
this reader´s blog
havin´ no writer´s block
either, although I could
while enjoyin´ this
reader´s blog
reader´s block I got,
so bad
just a title,
a line or two,
is all I can do
12. huhtikuuta 2009 kello 22.12
No, ainakin mulla ei ole enää writer´s blockia, mutta jos teillä on reader´s block, kuluttakaa vaikka aikaanne käväisemällä tuolla:
http://www.nordbooks.net
13. huhtikuuta 2009 kello 9.36
Kun lukemisen aloittaminen on vaikeaa, saattaa olla aiheellista kysyä itseltään: olenko kenties lukenut toistaiseksi tarpeeksi? Pakenenko muuta elämääni lukemiseen? Yrittääkö alitajuntani vinkata minulle, että nyt voisi olla aika keskittyä ihan kokonaan muuhun? Keskeneräisiä asioita voi nimittäin olla muuallakin kuin yöpöydällä pinossa. Minua auttaa usein tällaisissa tilanteissa se, että laitan lenkkitossut jalkaan ja painelen kymmenen kilometriä johonkin suuntaan. Siinä kävellessä tai juostessa nousee usein mieleen ne asiat, jotka pitäisi tehdä ennen lukemisen jatkamista. Olisi kenties keskusteltava lapsen kouluasioista, tehtävä kevätsiivous komeroissa, tai jotain muuta vastaavaa. Joskus saattaa nousta mieleen, että oikeastaan olisi ihan mukavaa kuunnella musiikkia oikein kunnolla, käydä taidenäyttelyissä, kenties itse kirjoittaa ja tehdä käsillään jotain. Lukeminen pitää aktiivisena vain yhden osan meistä, ja kun olemme tällaisia ”monilahjaisia” voi olla hyödyksi pitää joskus muutaman viikon tauko lukemisessa ja antaa itselleen lupa tehdä kaikkea muuta kivaa, mitä elämässä on, vaikka leipoa, opetella koruompelua, pitää hurja kunnonkohotussessio, matkustaa… – ja sitten tarttua yhtäkkiä johonkin kirjaan, joka osuu käteen, ja käpertyä ihanasti sohvan nurkkaan lukemaan..
13. huhtikuuta 2009 kello 10.29
Tauti on tuttu. Minulla meni pari vuotta, etten lukenut juuri lainkaan. Tosin kyse saattoi olla unen puutteesta, lamaannuksesta ja masennuksesta.
Vähän nuorempana minulla oli peräti kolmen vuoden jakso, jolloin en voinut lukea juuri mitään muuta kuin dekkareita. Luinkin kaikki siihen mennessä ilmestyneet dekkarit… Haalin niitä kirjastoista, kirpputoreilta ja Ervastilta (sieltä peräisin Simenon-kokoelmani). Surkeimmallekaan konnatarinalle en alkuun nyrpistänyt nenääni, tunsin tarvitsevani roskaruokaa, täyttävää burgeria… Nykyisin pidän kyllä hivenen varani burgereitten suhteen (esimerkiksi Larsson-trilogia oli mielestäni kolme isoa Big Macia kaikin mahdollisin ketsupein)…
Paha neuvoa antamaan taudille aika parantua, kun Sinulla Kirsi lukeminen on kuitenkin työtä… Mutta joskus tuntuu, että blogissa mennään niin hurjaa lukuvauhtia, että me hitaammat jäämme jälkeen kuukausia… Niin että ei haittaa, vaikka kirja, pari jäisikin väliin.
13. huhtikuuta 2009 kello 11.51
Mulla on sellanen pakkomielle, että kun aloitan uuden kirjan, päätän jo, minkä aion lukea sen jälkeen ja usein jo sitä seuraavan ja joskus sitä seuraavankin. On muka ”rennompi” olo varsinkin hyvää kirjaa lukiessa: ”ei se mitään vaikka tää loppuu, seuraava odottaa…”
Ystävät välillä ihmettelevät, jos lainaan heiltä jotakin kirjaa, kun sanon, että luen ensin pari muuta alta pois ennen kuin tartun tähän.
Jos joskus tulee taukoa lukemisessa, klassikot toimivat yleensä aina lukuinnon uudelleen innoittamisessa. Ja niitähän onneksi riittää…
Seinän levyinen kirjahyllyni ei ole vielä läheskään täynnä, mutta siihen pyrin. Toisaalta kirjastosta lainatessa palautuspäivä aina vauhdittaa lukemisia.
Pääsiäiseeni on kuulunut Vonneguttia, Vimmaa ja Hesseä. Hauskaa lukea erilaista ristiin rastiin. = ) Nyt pitäis aloittaa toi Obaman Unelmia isältäni.
13. huhtikuuta 2009 kello 14.28
Että Reader`s block?
Ei väkisin.
Tosin minulla on tilanteita, jolloin on pitänyt väkisin (työ) lukea kirja loppuun. Kyllä sekin käy.
Pääsiäisen viettoon lähdin muutama kirja matkalaukussa: Lindgrenin ”Akvaviitti”, Nothombin ”Samuraisyleily” ja Henri Michaux`n ”Höyheniä”. Naisystävälle vein lainaksi
Nevanlinnan ”Marien” ja viimeisimmän Jalosen (jotka hän on kirjastosta lukenut mutta halusi lukea uudestaan ”ajan kanssa”).
Junassa aloitin Michaux`n (jonka hauskat tekstit olen lukenut jo kaksi kertaa aiemmin ja tulen lukemaan vielä uudestaan). Viereen tuli tutkijaälykkö, joka alkoi (aikoi) lukea monisatasivuista englanninkielistä scifi-romaania. Aloimme keskustella kirjallisuudesta, taiteesta, kulttuureista, uskonnoista, historiasta, politiikasta. Kaksi tuntia vierähti kuin siivillä hyvässä seurassa emmekä edenneet lukemisessa.
Pääsiäisestä muistan parhaiten naisystäväni ja hänen huikeat ruokansa. Hänellä oli kirjastosta lainassa Murakamin ”Sputnik rakastettuni”. Aloitin ja kirja veti mukaansa valtaisalla imulla (aloin ymmärtää Anttia!).Tein päätöksen, että kesän aikana luen Murakamilta kaiken mitä saan käsiini (olen tehnyt tällaisia päätöksiä silloin tällöin joidenkin kirjailijoiden kohdalla).
Muistan kuinka luin paksun Hesarin ja paikallislehdestä jutun Yrjö Varpiosta ja Väinö Linnasta.
Muistan telkkarista Midosommerin murhat ja Morsea seuraavan Komisario Lewisin (tämä on nopealiikkeisempi ja apuri sympaattinen).
Alphabet sanapelin voitot menivät taas tasan 1-1. mutta minä sain jälkimmäisessä pelissä huikeat 668 pistettä yhden jättimäisen sanan (se ei mahdu mihinkään sanakirjaan) ansiosta.
Naisystäväni luki sitä yhtä tunnettua saksalaista, jonka nimeä en koskaan muista.
Kävimme kävelylenkeillä. Pizzalähetti toi kiinalaisen ravintolan kokille pizzan. Viekö kiinalainen kiinalaisen pizzerian pitäjälle?
Paluumatkalla luin Michauxia, taas.
Nyt luen Länsiväylää.
Minulla ei ole mitään Reader`s blockia. Juuri nyt.
Kaikki sujuu kuin tanssi.
Elämän pitää olla juuri tällaista.
Onnea ja menestystä Jommin kirjalle!
Peace!
Kosher.
13. huhtikuuta 2009 kello 18.12
Bermuda ja AL ja ehkä jotkut muutkin näyttivät arvelevan, että ehkä joskus vähempikin lukeminen riittäisi varsinkin meille, jotka emme lue työksemme. – Ei varmaan ole tarkoituskaan, että me kaikki aina kuorossa menemme lukemaan kaiken sen, mitä täällä Lukupiirissä tulee esille. Tuntuu ilmavammalta ja vapauttavalta ottaa vihjeet vihjeinä ja syventyä kaikessa rauhassa oman luvun alla oleviin kirjoihin.
Minä en ole milloinkaan ehtinyt – milloin mistäkin syystä – lukemaan käsiteltävänä olevaa kirjaa, vaan kuljen jossain kaukana olleissa ja menneissä kirjoissa.
13. huhtikuuta 2009 kello 18.25
Jhumpa Lahirin uusin avasi blokin, kirja vei mennessään. Nyt tartun uudelleen Sinuheen, joka piti lukea jo viime vuoden puolella. Olen lukenut sen viimeksi joskus 25 vuotta sitten.
Lahirista tuli mieleeni tsunami, Lahirin kirja oli jo kolmas teos, jossa kirjailija on lopussa viitannut ko. tapaukseen. Muita ovat Arne Nevalinnan Marie ja Ruth Rendellin Veden lumo. Oletteko törmänneet muihin?
13. huhtikuuta 2009 kello 19.32
Kiitos Kosher. Täytyy toivoa että joku jaksaisi käydä läpi ne 172 sivua. Ei kovin pitkä matka mutta kun ottaa huomioon ne tekstin sisäiset jännitteet huomioon, saattaa lukukokemus venyä vähän pidemmäksi jos asioita alkaa miettimään…
13. huhtikuuta 2009 kello 20.48
Ymmärrän reader’s block:n tai oikeastaan sen tunteen kun olisi aikaa, muttei saa tehtyä mitään. Ei edes tartuttua kirjaan. Herättelen lukuhalujani silloin tarttumalla vastahakoisesti klassikkoon, johonkin ylistettyyn, jonka lukemattomuuden kehtaan tunnustaa vain puoliääneen. Ne onneksi sinkoavat viittoja kohti uusia kirjoja, niin menneisyyteen kuin tulevaan, herättelevät ottamaan selvää ja täydentämään kuvaa käsittelemistään aiheista.
Vietimme pitemmän loman ja kerkesimme käymään myös ystäväni ja lapsuuden koulutoverini luona Englannin maaseudulla. Hänen isänsä kuoli muutama vuosi sitten ja hän peri tittelien lisäksi suvun talon. Sitä tavaramäärää mikä sukupolvien saatossa kertyy! Ja mikä määrä mielenkiintoisia kirjoja! Lehteilin ja luin pätkiä monista, kokonaista kirjaa en malttanut lukea. Talo oli auki yleisölle päivisin ja jos katsoit ulos ikkunasta, kymmenen ihmistä katsoi takaisin ja vilkutti. Turistit.
Vars. pääsiäisen vietimme anoppilassa. Hän oli tehnyt elämänsä ensimmäistä kertaa (minulle) pashaa, oli erityisen hyvää, luulen että se johtuu ranskalaisesta kermasta, joka on suomalaista paksumpaa. Tänään pesty ikkunoita. Ja huomenna paluu arkeen ja rutiineihin.
Onnea Jommille ja hänen kirjalleen!
Bermuda, en usko, että pakenemme elämää kirjoihin. Olemme enemmänkin ahneita elämälle. Uhraamme omastamme, että saamme kokea monia.
14. huhtikuuta 2009 kello 4.33
Joskus pakenemme pitkästymistä tai elämän karuutta.
14. huhtikuuta 2009 kello 16.41
Minulle on reader’s block on tuttu juttu ja siitä olen kertonutkin täällä jo moneen kertaan. Eka oli eron jälkeen, kun tuli tilaisuus lukea niin paljon kuin ikinä huvittaa. Eikä vuoteen huvittanut. Kuin muutaman kirjan verran. Syksyisen lukupaastoni jälkeen olen innostunut monista kirjoista ja olen raahannut niitä mm. kirjastosta. Mutta useimmat vien takaisin lukemattomina. Kun niitä ja nuita kirjoja katselen tai täällä luen kommentteja niistä, valtaa minut halu lukea ne, vilpitön halu, mutten lue kuitenkaan kuin vain ihan vähän.
Minulle on käynyt kuten täällä joillekuille muillekin: olen kutonut kohta 50 villasukat vuoden sisään.
Olen toisaalta hyvin iloinen siitä, ettei elämä ole aina samanlaista. Päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Jossain Bo Kaspersin (?) laulussa sanotaan, että haluaisin ajaa junassa, jolla ei ole raiteita. Niin minäkin.
14. huhtikuuta 2009 kello 20.00
Kirjoja pullottaa taskut ja povet
kukkaroon jättää ne turhat lovet.
Meillepä riittää ne yhdet ja samat
Waltarit, Kivet ja muutamat naisparat.
Kirja kun kädessä riippuu ja roikkuu
ajatus päässä ei turhaan saa hoippuu.
Kun kaunis on sana, lause ja kieli
jää kirjasta ikuinen hyvä mieli.
14. huhtikuuta 2009 kello 21.27
Tuttu juttu, ainahan on se tilanne, että on LIIKAA valinnan varaa. Tuo n. 50 kirjan ”lukemattomat” pino ei oikeastaan hupene lainkaan, se vain vaihtelee 45-55 kappaleen sisällä. Usein on siis todella tilanne, ettei pysty tarttumaan mihinkään! Mutta, siihen on yksi aika varma konsti; pihtaan takuuvarmoja kirjoja niin pitkän kun pystyn! Nytkin pinossa on esim. vieläkin yksi Shields, Wargas jne. Pitää siis aina olla käsillä kirja, josta (lähes) 100% varmasti tietää ”mitä saa” : )
14. huhtikuuta 2009 kello 21.59
Mulla on jatkuvasti jonkinlainen lievä reader´s block. Tekstin pitää olla todella vetävästi kirjoitettu. Jos se ontuu tai viipyilee liian pitkään jossain mailla mantuvilla ei meinaa jaksaa lukea loppuun. Siksi itsekin keskityn nimenomaa tekstiä kirjoitaessani liikkuvuuteen ja siihen että tarina etenee. Saas nyt nähdä miten äijän käy. Huomenna on Hämeen sanomien haastattelu.
14. huhtikuuta 2009 kello 23.55
Olen joskus nuorena, parinkympin molemmin puolin, lukenut tosi paljon klassikoita. Nyt minulle on tullut tarve lukea uudelleen joitakin sellaisia, joista nuorena pidin paljon, mutta joista en paljon mitään muista.
Nyt on ollut vuorossa Stendhal, Parman kartusiaaniluostari. Olisin ollut niin utelias tietämään, mikä tässä kirjassa oli se, joka pani minut lukemaan vaikka olisi pitänyt tehdä kaikenlaista muuta. Mutta nyt tuntuu, etten pääse kirjaan sisälle, vaikka olen lukenut yli kolmasosan. Henkilöiden maailmankuva ja arvot ovat jotenkin pielessä. Nuori aatelispoika laitetaan opiskelemaan teologiaa, jotta hänet voitaisiin pian nimittää piispaksi, se olisi kätevää Parman hovin valtapeleissä – poika ei ole lainkaan uskonnollinen. Nuori (kaunis) leski naitetaan vanhalle rikkaalle miehelle, jotta leski ja tämän rakastaja, ministeri, saisivat käyttörahoja. Ja nämä ovat kirjan hyvät tyypit, hyvin miellyttäviä ja mukavia kaikki, Ranskan vallankumouksen aikaan tasavaltalaisia, mutta Napoleonin kukistuttua…
Nyt sitten muistin, että Stendhal olikin niitä realismin airuita, jotka kuvasivat ihmiset sellaisiksi kuin he todellisuudessa ovat osoittaneet olevansa. Minun Reader’s blockini kuivui nolosti kokoon, tuskin maltan odottaa, miten inhottaviksi kaikki paljastuvatkaan. Ajatella että olen ilmeisesti tajunnut tämän pelin hengen jo koululaisena!
On minulla joskus ollut kerttulin kuvaama tilanne. Kirjastotyössä vaatimuksia oli välillä ahdistavan paljon, ei jäänyt aikaa lukea juuri sitä, mistä minä itse olisin ollut kiinnostunut. Ja toisaalta, kun kirjoja, musiikkia, elokuvia, kaikkea mitä kultturelli ihminen voi toivoa, sitä tulvi koko ajan, uutta ja ihanaa! Sitten sitä vain katsoo, että jaha, ja mikään ei kosketa.
15. huhtikuuta 2009 kello 9.55
Tutulta kuulostaa…
Kuvittelin, että pääsiäislomalla luen, tukoittain kasoittain, makaan sängyssä nautin elämästä ja luen. Pakkasin mukaan painavan kassin, jota ylpeänä raahasin. Lopulta en tarttunut yhteenkään kassissa olleeseen vaan nappasin hyllystä Vargasin dekkarin.
Austerin jälkeen on ollut vaikea tarttua, on monta kirjaa, joita hapuilen. En syytä Austeria. Kysymys on varmasti enemmän minusta kuin kirjailijasta ja Brooklynista. Mutta Morrison ei sujunut suoraan Austerin jälkeen. Väärä valinta, vaikka kirja on selvästi hyvä. Jokainen kirja tarvitsee oikean hetken. Odotan, että joku kesken olevista lähtee viemään minua. Muumipapan urotyöt on nautittava ja ihana, Morrison on synkkä ja vahvatunnelmainen, Vargas vie kohti rikosvyyhteä, josta minulla on aavistus. Palaan vähän väliä Waltarin elämäkertaan, jota luen pätkissä minäkin.
Sitten ovat ne kirjan, jotka haluaisin luke hetimmiten. Pino. Ihana, houkutteleva pino. Kirjahyllystä tuijiottavat teokset, joita olen odottanut pitkään. Aurinko paistaa. Tänään on nostettava tuoli aurinkoon ja asetuttava mukavasti kirjan kanssa. On kevät.
15. huhtikuuta 2009 kello 10.14
Sinäpä sen sanoit, Violeta! Kaikkea on tarjolla niin paljon, ja kyllähän se on ihanaa. Ihanaa on myös itsemääräämisoikeus. On varaa olla tarttumatta tilaisuuksiin. Ja kyllä vielä monet asiat koskettavat, jos niille antaa tilaisuuden.
Mutta välillä sitä kääntää katsettaan toisaalle, vaikkapa lankahyllyille Anttilassa. Ja aivan onnessaan koppasee mukaansa lintukirjan uloslähtiessään. Sen saa kaivaa esille repusta, kun pitää tarkistaa bongaamansa lintunen. Pääsiäisenä näimme mm. pyrstötiaisen, ja hippiäisen. Koskikara ei suostunut näyttäytymään, vaikka kuulemma joka päivä se siellä virtaavan veden äärellä liikuskelee. Hmph. Luonto on oikukkaampi, omapäisempi kuin kirjakauppa tai kirjasto. Jälkimmäisistä en ole koskaan joutunut poistumaan tyhjin käsin. Enkä kyllä luonnostakaan, kun tarkemmin ajattelen
15. huhtikuuta 2009 kello 13.47
Tutut ovat viettelykset, kerttuli! Tässä pääsiäisen tienoissa kuulin ja näin kaksi kurkiauraa matkallaan, se oli minusta niin juhlallista, että liikenteen olisi oitis pitänyt pysähtyä sitä seuraamaan. Olen enemmän painottunut lintujen äänien tunnistamiseen kuin näköhavaintoihin, ja linnunlaulukasetit ja -levyt soivat parastaikaakin, kun harvemmin kuullut äänet aina unohtaa talven aikana.
Lankaviettelykset ovat myös minulle tuttuja, yhteen aikaan myös kangasviettelykset. Mutta nyt on minulla ihan hurja lukuhimo, kestänyt jo yli kolme vuotta. Tuntuu kuin näkisin pelkästään kirjoja, missä sitten olenkin.
16. huhtikuuta 2009 kello 10.14
Blokki iskee väliin. Violeta, minulle on käynyt klassikoiden (miten se nyt taas täällä blogissa määriteltiinkään, tuo klassikko), että nuorena (14-n.20 -vuotiaana) tuli luettua jotkut jopa kahteen, kolmeen kertaan, mutten ole pystynyt niitä lukemaan vanhemmiten. Tai no Violetalle kävi lopulta hyvin Stendhalin kanssa.
Minulla tuo blokki klassikoihin liittyy pitkälti juuri niihin hurmioituneisiin uppoutumisen ja oivaltamisen hetkiin. Nyt kyynisenä aikuisena ei saavuta samaa kouristustilaa. Ja toisaalta, jos kirja on 1000+ sivua tihrufontilla, niin jostain syystä ohuempi kirja houkuttaa.
Blokki tulee myös, kun täytyisi syventyä ammattikirjallisuuteen tai on liiaksi valinnanvaraa, kuten moni tässä ketjussa kertoi. Tai kun on lukenut hyvän tunnelman kirjan tai hyvin kirjoitetun kirjan, niin kynnys kasvaa tarttua seuraavaan. Ja aina kuitenkin käy niin, että seuraava kirja kuitenkin vie mennessään. No, ehkei aina, mutta sen jättää kesken ja sitten siirtyy seuraavaan.
Nyt blokki on tullut siitä, etten löydä sairastuneelle rangalleni sopivaa asentoa lukemiseen. Istuessa niska ei kestä olla alaspäin, maatessa käsi ei kykene pitämään kirjaa. Apua!
Olisi kerrankin luvallista aikaa lukea, kun napsahti pitkä sairasloma.
16. huhtikuuta 2009 kello 10.55
Violeta
Linnunlaulu-cd minullakin soi taustamusiikkina aika usein näinä päivinä. Se on niin vaikeeta oppia uusia linnunlauluääniä. Ne kyllä tunnistaa maastossa, mutta ei muista kenen ääni se nyt sit olikaan… Miä olen nyt telkkäfani, tykkään niiden näöstä ja soitinmenot on mukavaa katseltavaa. Ja niitä näkee tällainen amatöörimpikin.
Täytyy todeta vielä, että vaikken luekaan edes joka päivä tätä nykyä, niin silmäni kyllä bongaavat kaikki kirjat näköpiirissä. Sen laidoillakin.
Eilen satuin katsomaan Teemalta ohjelman museoiden salatuista kirja- ja taideaarteista. Vatikaanin, Napolin arkeologisen museon yms. Ja yksittäisten keräilijöiden kokoelmista. Varsinkin eroottisten kirjojen. Siitä jäin miettimään, muistanko yhtään kirjaa, joka olisin tehnyt minuun vaikutuksen, tai jäänyt edes mieleen, eroottisuutensa takia. Jos ei nyt Kama Sutraa tai Balzacin Leikkisiä tarinoita lasketa. Eikä tullut äkkiseltään mieleen. Pradan Pimpitkään ei ollut erityisen eroottinen, vaikka nimestä voisi muuta päätellä. Hmm… mietintään jää…
Kirjojen näkemisestä tuli mieleen vielä, että pääsin pääsiäisenä tutkailemaan ennestään tuntematonta kirjahyllyä ja löysin sieltä Tove Janssonin novellikokoelman, jonka nimeä en nyt muista, ja jota en muista täälläkään kuulleeni. Mutta aion sen lukea, kunhan menen vierailulle toiste.
16. huhtikuuta 2009 kello 11.30
Kerttuli ja Violeta, piti tänään kaupassa käydessäni oikein keskittyä kuuntelemaan ovatko linnut jo saapuneet Oulun korkeudelle. Eivät ole, hiljaista on. Sää on ollut jo viikkoja mitä mainioin lintujen tulla. Ehkä täällä ei kuitenkaan ole tarpeeksi syötävää.
Käyttekö sienessä? Minulla on sienikirja ihan sitä varten valmiina, että jos joskus saisin poimittua korillisen minulle tuntemattomia sieniä mukaani ja pääsisin tunnistamaan ne. Mitä lie herkkuja voivat ollakaan. Joskus pitäisi kerätä myös tienvieriltä löytyvät kasvit, en tunnista niistäkään kuin erottuvasti kukkivat.
Lintukirjana minulla on vain peritty Svenska fåglar, Wrightin kuvin. Pitäisi ostaa toinen, taskuun mahtuva, jonka voisi ottaa luontoon mukaan.
Mimi, toivottavasti selkä tulee kuntoon.
16. huhtikuuta 2009 kello 12.11
kerttuli! Tyypillinen tilanne maastossa on juuri se: tämä on ihan tuttu, kuuntelin tätä just äsken, mutta mikä niistä viidestätoista tää on joita en ikinä muista… Ikä mokoma taitaa sekaantua tähänkin asiaan, niin että on vaikeampi painaa mieleensä.
Sikäli olisi paljon parempi opetella tuonnistamista näköaistin avulla, mutta niitä on hankala erottaa risukon seasta. Hyvä kiikari olisi välttämätön.
Onpa hienoo että pystyt seuraamaan telkkiä. Olen nähnyt niitä vain pari kertaa. Savossa siskoni kesämökkijärvessä on kuikkia, joitten elämää olen seuraillut. Niillä on myös kiva ulkonäkö, kuin suomalaista muotoilua ja grafiikkaa… Kurjista ja joutsenista tykkään ihan sairaan lailla. Ja käen kukunnasta ja satakielistä ja – kevään ensimmäisestä peipposesta ja talitinttien laulujen murteista ja…
16. huhtikuuta 2009 kello 15.48
Nii. Kainuulaiset talitintit laulaa edelleen ti-ti-tyy, toisin kuin urbaanit lajitoverinsa. Telkkiä kattelin Länsi-Savossa. Ja kuikkien huuto on kauneinta hiljaisuuden musiikkia mitä tiedän. Eikä esteettinen silmäkään niistä kärsi
Kiikarit on tietysti ihan must. Mutta kun useat kerttuset ja sirkkuset ja taskut ja muut on niin toistensa näköisiä, eivätkä mokomat jää siksi aikaa paikoilleen, että saisi ensin katsottua niitä tarkkaan, verrattua sitä kirjan kuvaan, luettua tarkemman kuvauksen siitä ja vertailtua vielä toisiin… Siksi kai vesilintuja niin paljon paremmin tunnistaakin.
Hyvä paikka katsella komeita kuvia – tällä viikolla mm. lunni ja tunturihaukka – ja kuunnella lintuin ääniä on www. lintukuva.fi. Suosittelen!
Ai mites tää mitenkään tähän liittyy. No kirjoja ne on lintukirjatkin, ja niitä on paljon. Ja niissä on luettavaa… kin.
16. huhtikuuta 2009 kello 17.27
kerttuli, oon käyny kattomassa lintukuvia! En tosin edes viikoittain, lähinnä satunnaisesti.
On ne linnut kyllä mokomia, kun ei ne näyttäydy kunnolla eikä laula niin että tunnistaisi! Niiten pitäis varmaan jotenkin esittäytyä
Harri, en ole minä ainakaan sienten tuntija. Huomaan nyt että kaikki harrastukset mulla ovat sellaisia ettei niistä ole ”hyötyä”, ruokapuolelle varsinkaan. Mutta eikös sitä aina sanota, että sienistä pitäisi aina olla ihan varma, tuntemattomia lajeja ei saisi poimia ollenkaan?
Nuo talitintit ovat kyllä aika mainioita. Täällä Kirkkonummella olen pitkin kevättalvea kuunnellut niitä, kun ihan samoilla paikoilla ne laulavat täysin toisistaan poikkeavasti. Oikeaa ti-ti-tyytä kuulee hyvin harvoin. Nytkin kuuluu parvekkeen kautta ti-tyy, välillä vähän pitempi tii-tyy… Ihan kuin se sahaisi jotakin.
16. huhtikuuta 2009 kello 20.00
Kyllä sienikirjoja pitää olla, ja hyviä, mutta montakaan uutta sientä en ole uskaltanut laittaa pannulle pelkän kuvaston pohjalta. Pihamaallakin kasvaa jotain ihan selvästi herkkusientä, mutta en vain ole uskaltanut ottaa, pitäisi kuulla jonkun asiantuntijan mielipide, jokin laji on osoittautunut myrkylliseksikin. Joskus 70-luvulla olin sienikirjan kirjoittajan kanssa sieniretkellä, ja niillä opeilla on päässyt aika pitkälle. Viime syksynä maa työnsi vaikka mitä ihan uuden näköisiä sieniä ja tuttujakin harvinaisempia. Sitä onnea, kun löytyi suuret määrät mustaa vahakasta ja mahdottoman suuria akan sieniä. Sienet ovat esteettinenkin elämys: keltaista kantarellimattoa vihreällä sammalvuoteella ja valkoista lampaankääpää kuusen alla. Tai komeita kärpässieniä!
16. huhtikuuta 2009 kello 22.48
Pari vuotta sitten täällä lukupiirissä oli kuukaudenkirjana Olga Tokarczukin Alku ja muut ajat, ja siinä minun mielestäni sanottiin sienistä ja sienirihmastoista jotenkin viisaasti. Löysin nyt tällaisen:
”Sienirihmasto synnyttää kylmiä ja kosteita lapsiaan ympäri vuoden, mutta kauneimpia ovat ne jotka tulevat maailmaan kesällä ja syksyllä. Ihmisten teiden varrella kasvaa ohutjalkaisia nurminahikkaita, ruohikossa loistaa hohtavanvalkeita nurmi- ja mukulakuukusia, ja voitatit ja käävät ottavat valtaansa vialliset puut. Metsä on täynnä keltaisia kantarelleja, oliivinvihreitä haperoita ja samettisia tatteja.
Rihmasto ei jaa lapsiaan eikä aseta niitä paremmuusjärjestykseen, vaan antaa kaikille voiman kasvaa ja levittää itiöitään. Yksille se antaa tuoksun, toisille kyvyn piiloutua ihmisen katseelta, ja joillakin on henkeäsalpaava muoto.”
No niin, mukulakuukunen on minusta niin ihana sana, että voisi olla kerttulin kaipaamasta erotiikkakirjasta…
Sieniä en tunnista, mutta kauniita, maukkaita ja eri tavoin tuoksuvia ne voivat olla.
17. huhtikuuta 2009 kello 10.18
En minäkään tuosta vaan uusia sieniä pannulle uskalla heittää, lajintunnistuksen on oltava 100% varma. Rouskut, haperot ja tatit kyllä tunnistan ja niistä pitäisi osata kerätä talteen suurempi lajimäärä.
Lintujen tunnistamisessa minulle riittävät pihapiirin lajit. Eri asia olisi jos samoilisin pitkin maita ja mantuja. Joka tapauksessa, on tuossa luonnon tarkkailussa jotain valtavan rauhoittavaa. Ja aistillistakin. Miksi minulla tulee aina Eeva Kilpi mieleen todellisena luonnon KATSOJANA, ei vain kuvaajana.. tarkkakatseisia, ja vars. tarkkakuuloisia, tietenkin jokaisen kirjailijan oltava.
17. huhtikuuta 2009 kello 12.24
Kiitos Harri tuesta. Niskasta löytyi tyrä ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa arkeen; mm. lukemiseen.
Sienimetsällä kävimme koko perheen voimin, kun olin alta 10-vuotias. Perhekoko kasvoi kerralla kaksosilla tuohon aikaan ja ne yhteiset perheretket muuntuivat toisenlaisiksi. Mutta muistan syksyisen metsän tuoksun ja tarpomisen sammaleilla. Isäni tiesi lähiseudun parhaimmat sieniapajat ja ajoimme joskus pidempiäkin matkoja sieniaarteiden luo. Istuimme kannon nokassa tai kivellä. Minulla oli oma pieni termospullo, jossa oli kaakaota. Miten voileivät maistuivatkaan hyviltä siellä kosteassa ja tuoksuisessa metsässä. Koriin kertyi aina paljon sieniä ja aivan aatelia oli, kun kotona paistettiin herkkutattipihvejä runsaassa voissa pannulla ja sellaista vaaleaa isoa käppyräistä sientä (lammaskääpä?).
Nyt kolmenkymmenen vuoden jälkeen en tunnista sieniä enää. Surullista. Sienikirjoja taitaa hyllyssä olla lähes kymmenen, kuvat ovat keskimäärin erinomaisia. Täytynee lähteä isän matkaan ensi syksynä sienimetsällä oppimaan uudelleen kertaalleen unohtamansa.
Muutoin kyllä luonto on minulle kokemista.
18. huhtikuuta 2009 kello 18.53
Reader’s block on minulle onneksi lähes tuntematon ilmiö. Kerran olin kaksi kuukautta sairaslomalla enkä tehnyt juuri muuta kuin luin, jonkin verran katsoin telkkaria ja kudoin, mutta en silloinkaan kyllästynyt lukemiseen. Keinoni taitavat olla aika samoja, joita keskustelussa on jo tuotu esille: minäkin suunnittelen aina ennakkoon, minkä kirjan luen seuraavaksi ja sitä seuraavaksi, kun olen saanut tämän luettua. Monesti kyllä sitten muutankin sunnnitelmaani, kun en olekaan suunnittelemani kirjan tuulella tai satunkin saamaan kirjastosta jotakin uutta. Toinen keino on vaihdella kirjallisuuden lajeja ja tyylejä: vuorotellen dekkareita, kotimaista kaunoa, käännöskaunoa, tietokirjoja, hömppää, lasten ja nuorten kirjoja, runoja. Miten voisi kyllästyä lukemiseen, kun mahdollisuuksia on niin monia. Tietysti töissäkäynti, perhe, kotityöt, ystävät ja muut läheiset, harrastukset jne. vievät oman aikansa, joten harvoin edes ehdin lukea niin paljon kuin haluaisin.
Ja luontokeskusteluun: täällä Oulun seudulla on kahdenlaisia talitiaisia, toiset laulavat vanhanaikaisesti ti-ti-tyy ja toiset modernisti ti-tyy. Molempia olen kuullut tänäkin keväänä. Nyt on kyllä niin kylmä pohjoistuuli, että linnut pysyvät vielä etelässä.
24. huhtikuuta 2009 kello 11.21
Jos jotakuta kiinnostaa hyvä lintukirja, suosittelen Lasse J. Laineen Suomalainen lintuopas -opasta. Siinä linnut näyttävät siltä miltä luonnossakin. Muutenkin se on selkeä, miellyttää silmää ja tiedonhalua. Saman tekijän luonto-opaskin on mainio retkireppuun pantavaksi.