Päättämättömyyteni alkaa saada jo hävyttömiä mittasuhteita. Mietin ja odotin. Vertailin ja ajattelin. Ei ehkä kuitenkaan novelleja. No. Huhtikuun kuukauden kirja on Amélie Nothombin Samuraisyleily. Jos sopii, aloitetaan tästä keskustelu poikkeuksellisesti vasta 20.4. niin useimmat ehtivät mukaan.
Pahoittelut tästä viivästyksestä.
1.4. alkaa siis keskustelu maaliskuun varjokirjasta, joka siis oli John Naishin Riittää jo!
26. maaliskuuta 2009 kello 11.50
Erinomaista. Kutkuttaa, ja kirjakin on poikkeuksellisesti jo hyllyssä.
26. maaliskuuta 2009 kello 13.50
Kirsi, olet palamassa loppuun. Päättämättömyys on ensimmäisiä merkkejä siitä. No, lähetämme sinulle hullujenhuoneeseen kirjoja ja suklaata.
Mielenkiintoinen valinta joka tapauksessa. Nöyrin palvelijanne oli hersyttävä elokuva, joten Nothomb kiinnostaa.
26. maaliskuuta 2009 kello 16.46
Yritin etsiä ketjua, jossa oli jotakin keskustelua/mainintaa Stieg Larssonin Millenium-kirjoista, mutta en löytänyt.
Nyt kun ensimmäisestä kirjasta tehdyn elokuvan ensi-ilta on huomenna, on lehdissä taas ollut juttuja kirjailijasta, suvun kiistoista ja näyttelijöistä.
Luin jostain ruotsinkielisestä lehdestä Larssonin aikanaan antamasta haastattelusta. Hän kertoi siinä, että hän ja hänen toimittajakaverinsa kaavailivat aikoinaan, että kirjoittavat kirjan, jossa pääosassa olisivat Sivar Ahlrudin nuorisokirjan etsiväkaksoset jotain nelikymppisinä. – Niin ei sitten tehty, vaan S. Larsson mainitsee, että hänen Millenium kirjojensa päähenkilöiden esikuvina ovat Peppi Pitkätossu ja Mestarietsivä Kalle Blomkvist aikuisina. – Hän oli ajatellut, että P. Pitkätossu olisi aikuisena ollut samanlainen kuin Lisbet Salander – ulkopuolinen, pelkäämätön. Ja kirjan Mikael Blomkvist kuin Mestarietsivä neuvokkaana ja kilttinä kaverina.
26. maaliskuuta 2009 kello 19.28
Tämä Nothomb ei saanut kovin mairittelavaa vastaanottoa, joten ajattelin jättää väliin. Mutta laitan uuten harkintaan, jos vaikka löytäisin tämän kirjastosta.
p.s. Nöyrin palvelijanne on minusta hyvä (?) esimerkki sitä, että elokuva ei yltänyt lähellekään kirjan tasoa, jätin katselun kesken. Kirja sen sijaan oli mainio!
26. maaliskuuta 2009 kello 19.54
Jane, itsekin mietin tuota Hesarin arviota, mutta eivät ne aina voi olla oikeassa : )
Suklaa ja kirjat ovat ihan mukavia. Ensin pitäisi päästä sinne huoneeseen lepäämään…
26. maaliskuuta 2009 kello 20.13
Heh, minulle Nöyrin palvelijanne oli aikoinaan kohtalainen pettymys. Ei mielestäni jaksanut kantaa loppuun asti, ja lässähti loppuratkaisujen omituisuuksiin. Nyt Hesarin arvio antoi ymmärtää, että Samuraisyleilyyn verrattuna se olikin sentään laatuteos…
Mutta eipä hätää, tämä toukka on vielä menossa Norrlands Akvaviitin sivuilla kielikylpien. Ei huhkita huhtikuussa. Sana päivässä, kaksi parhaassa.
26. maaliskuuta 2009 kello 21.38
Taidan minäkin jättää väliin tämän Nothombin, mutta se on vain hyvä, kun juuri aloitin 850-sivuisen Jonathan Littellin Hyväntahtoiset, täytyy siihen vähän keskittyä. Upeaa ja kaameaa!
Lukutoukkanen, hauskaa, että tartuit alkukieliseen Akvaviittiin!
26. maaliskuuta 2009 kello 22.46
Otetaanko kaksi kuukauden kirjaa? Nimittäin Janen yllyttämänä luin minäkin Hesarin arvion ja mieleni järkkyi epäilystä. Kaiken lisäksi menin ja vahingossa ostin halvemman ja neljä kertaa paksumman Kafkan rannalla, vaikka kädessäni oli jo Samuraisyleily. Ja kaiken lisän lisäksi – voisin tässä yhteydessä käyttää jopa ilmaisua: kaikkien lisien äiti – sanon vielä, että kirjakaupan kaunis myyjä oli tohkeissaan Kafkasta rannalla. Kehui vuolaasti kirjaa ja valintaani (ja luultavasti sitä kautta minua, minun älyäni ja charmiani).
26. maaliskuuta 2009 kello 23.11
Lukutoukkanen, veit sanat suustani. Minäkin passaan Nothombin.
27. maaliskuuta 2009 kello 8.43
Terveitä huomioita!! Luettuani Samuraisyleilyä 46 sivua laitoin sen sivuun- vähän häpeillen!, koska minulla pakkaa nämä ehdotetut/valitut kk-kirjat jäämään kesken. Syynä se, että haluan käyttää aikaani mielestäni kiinnostavampaan ja haasteellisempaan lukemisee!!
27. maaliskuuta 2009 kello 8.58
Poikkeusellisesti hyllyssä, luettu ja arvosteltu tuo Samuraisyleily….
Varjokirjaa ei vielä saa kirjastosta eikä muualtakaan – ainakaan minä, paitsi itse ostamalla, ähh…
Hyväntahtoiset näyttää tiiliskiveltä, mutta ei kyllä luettaessa tunnu siltä =E
27. maaliskuuta 2009 kello 9.24
Niinpä. Minullekin se ainoa Nothomb, Vaitelias naapuri, jäi ihan mitäänsanomattomaksi. En aio lukea ainakaan nyt. Mutta aion tänään puolijuoksua viilettää kirjakauppaan Kafkaa rannalta ostamaan. Se on saatava. Heti.
Ja sitten on pakko mainostaa aivan ihanaa kirjaa, jonka juuri luin. Olen myyty. Yann Martelin novelleista kirjassa Totuus Helsingin Roccamatioista.
Miksikö? Olen kovin ihastunut erilaisiin tapoihin kirjoittaa, tai siis jossain määrin erilaisiin, ei liikaa vaan sillee sopivasti
Martelin kaikki neljä novellia ovat omanlaisiaan, sellaisia, joita en koskaan ole juuri sellaisena ainakaan lukenut.
Ensimmäinen novelli on kahden nuoren miehen yhteinen tarina fiktiivisestä Roccamatioiden suvusta, jonka sivussa voi seurata 1900-luvun maailmantapahtumia. Mielikuvitusta kiehtovaa, vaikken varsin historiallinen henkilö olekaan.
Toinen novelli on nimeltään John Morton: Sotamies Donald J. Rankinin jousikonsertti yhdelle epäsointuiselle viululle. Huikea tarina amatöörikuulijan musiikillisesta elämyksestä.
Kuolintapoja -novelli tuo mieleen yhden rakkaani eli Raymond Queneaun.
Neljäs novelli kertoo peilin tekemisestä.
Joku saattaisi pitää näitä vähän kikkailuinakin, mutta kirjailijan oma esipuhe, jossa hän kertoo kirjan synnystä, muuttaa näkökulmaa niin, että luovuudesta voi vain iloita. Novellit ovat hänen alkuvuosiensa tuotoksia, jotka on aiemmin julkaistu mm. näytelminä:
‘… minulla on ilo tarjota nämä neljä tarinaa uudelleen lukijoille – hiukan paranneltuina, nuoruuden ylilyönnit suitsittuna, satunnaiset kömmähdykset siloteltuina. Minulla on varmasti muitakin tarinoita kerrottavana, mutta näissä on minulle aina maailman kantaesityksen ilo ja riemu.’
Ja niin oli lukijallekin.
Yksi sävähdyttävä lainaus Vita Eterna Peiliosakeyhtiö – novellista:
‘Sana ”puute” on ollut hänelle tuttu liian kauan, eikä hän ymmärrä sen vastakohtaa ”tarpeeksi”. ‘
Viitaten täällä äskettäin käytyihin liikaa -keskusteluihin.
27. maaliskuuta 2009 kello 9.49
Minulle Hesarin arvio toimi pikemminkin kimmokkeena lukea kirja kuin jättää se väliin.Haluan muodostaa kirjasta oman mielipiteeni. Tähän vaikuttaa varmasti se, että pidän kirjailijan muusta tuotannosta. Voi olla, että etenkin Vaiteliaan naapuriin verrattuna kirja tulee olemaan pettymys. Tartun kirjaan kuitenkin odottavaisena ja mielenkiinnolla.
Olen huomannut, että kirjailijan teksti jakaa mielipiteitä. Sekään ei ole paha asia. Minulle Nothombin huumorissa on mustuutta ja kitisevyyttä, joka viehättää. Pidän terävyydestä ja tarkkanäköisyydestä. Harvoin olen hekotellut niin paljon kuin Vaiteliasta naapuria lukiessani, mutta kuten sanottu, makuasioitahan nämä.
Mielenkiinnolla odotan ja nyt yritän saada kirjan käsiini jostakin…
27. maaliskuuta 2009 kello 12.32
Mielenkiintoisia kirjoja tulee sellaisella vauhdilla, etten millään pysy perässä. Lueskelen omaan tahtiini.
Nyt on meneillään Dor´es Bibel, De välvilliga odottelee vuoroaan samoin Chris Cleaven the other hand.
Saramagon Dödens nycker on puolivälissä.
Työ asettaa rajoituksia, onneksi on kohta loma tulossa.
27. maaliskuuta 2009 kello 15.07
Käännöskirjallisuus tulee kirjastooni aika hitaasti, joten
jätän Nothombinkin väliin. Odottelen myös yhä edelleen
Littellin Hyväntahtoisia. Lukisin mielelläni kommentteja
Hyväntahtoisista, joko Lukupiirissä tai Hannu Marttilan
blogissa, jos kirjaa jo lukevat niitä tahtovat kirjoitella.
27. maaliskuuta 2009 kello 16.14
Olipa mukava huomata tämä täällä valitun kuukauden kirjaksi, juuri kun mielenkiintoni oli herännyt kuultuani kirjasta ihan muualta. Nothombilta olen aiemmin lukenut vain Antikristan, joka kyllä oli mielestäni ihan vaikuttava. Ainakin melkoinen tunnemyrsky.
Kirja siis kiinnosti kirjailijan vuoksi, ja sitten kun aihepiiri, Japani, on omia kiinnostuksenkohteita ihan kärkipäästä, niin onhan tämä luettava. Mutta mutta, raatsiiko sitä opiskelijan budjetilla uutuuskirjaa ostaa? Nyt on ehkä pakko, ettei jää keskustelu täällä väliin.
27. maaliskuuta 2009 kello 19.47
Samurainsyleily on jo kirjastossa (ainkin Helmet), laitoin sen varaukseen, mutta saa nähdä, milloin sen saan, 57 on edellä.
Minäkin pidin Vaiteliaasta naapusrista, mutta esim. mieheni yritti sitä aloittaa ja tuska oli hirveä : D.
Ei pystynyt lukemaan kuin parikymmentä sivua, oli kuulema ihan kauheaa, ”miten kukaan voi lukea jotain näin ilkeää” Haaaa, mitä se sitten kertookaan minusta, kun minuakin nauratti, vaikka välillä melkein oksetti : /
27. maaliskuuta 2009 kello 20.38
Täytyy myöntää, että Nothomb ei ollut minulle entuudestaan tuttu kirjailija. Omalla kohdallani siis uutuuden viehätystä ilmassa. Lisäksi kun aika on kortilla, niin ihan mukava, ettei kyseessä ole mikään tiiliskivi. Ja onhan tässä nyt sitten mahdollisuus muodostaa ihan oma mielipide kirjasta, vaikka Hesarin arvostelu toki pisti mietteliääksi.
Kafka rannalla herätti minunkin mielenkiintoni. Voisikohan sen ottaa kuukauden kirjaksi joskus myöhemmin?
28. maaliskuuta 2009 kello 9.57
Missähän ihmeen mielentilassa tai sen puutteessa olen Vaiteliaan naapurin lukenut, kun minussa se ei herättänyt mitään, muuta kuin odotuksen, että loppuisi jo, että pääsisi lukemaan seuraavaa. Kun olen aika hanakka rankallekin huumorille ja ilkeilyille, jos se on taitavasti tehty. Melkein tekee mieli lukea se uudelleen….
28. maaliskuuta 2009 kello 10.00
Ei muuten olisi ollenkaan hullumpi ajatus ottaa kahta kirjaa käsittelyyn. Belgialainen joka kirjoittaa Japanista ja japanilainen, jota on sanottu Japanin nykykirjailijoista länsimaisimmaksi (vai olikohan se eurooppalaisin).
Eipä silleen, että itse ehtisin molempia lukea, mutta seuraisin keskustelua ihan kiinnostuksella.
28. maaliskuuta 2009 kello 10.45
Jane, kuvailitpas hyvin lukukokemusta Vaiteliaan naapurin kohdalla. Siitä tuli mieleeni, että Nothombin huumorissa on paljon samaa kuin Roald Dahlin kirjoissa. (Lastenkirjoista Nilviöt sopii kuvaamaasi yökötys-huvitus -aksseliin loistavasti!) Toiset meistä saavat valtaisan kammotushircitysreaktion toisten hykerrellessä leukoihinsa.
Minäkin katsoi Helmetistä, mutta kirja oli bestseller-kirjana eikä varaaminen ollut mahdollista. Pitääpä tarkistaa, jos sinulla varmaaminen kuitenkin onnistui, Jane. Hmm… Pohdin jo kirjan ostamistakin.
Olisi mukava lukea tuo Kafka rannalla, joka on selvästi herättänyt lukuinnon. Onko joku jo kirjan lukenut?
28. maaliskuuta 2009 kello 13.15
Kannattaa asua pikkukaupungissa! Meillä se Nothomb oli uutuushyllyllä, joten pyörrän sanani, pakko se oli ottaa. Jos ei vedä, niin voihan sen keskeyttää. Tai katsoa millä tavalla se on huono.
28. maaliskuuta 2009 kello 17.30
Vielä hämmentyneempänä täällä tänään. Olen kiihkeä Roald Dahl -fani, niin aikuisten kuin lasten kirjojenkin suhteen. Enkä näe hänessä mitään samaa kuin Nothombissa…
28. maaliskuuta 2009 kello 22.21
Karoliina, Kafka rannalla on suositeltava kirja, mutta lukuinnon on herättänyt ainakin minussa Murakamin aiemmat, varsinkin Sputnik-rakastettuni. Tiedän yhden uskottavan lukijan, joka on Kafkan lukenut englanniksi, ja joka kehui kovasti. Huomionarvoinen yksityiskohta tässä on se, että teos on suomennettu englantilaisesta versioista, ja kun tarkistin hyllystäni, kaikki muutkin japanilaiset (Tanizaki, Kawabata) on käännetty englannista tai saksalaisesta versiosta. Eikö meillä ole japania hallitsevia kääntäjiä? Ei sillä että tämä olisi ongelma, mutta ihmetyttää. Päätin jättää Murakamin uutuuden pääsiäislomalle. Innostuin Akvaviitin ja Dorén raamatun jälkeen lainaamaan loputkin Torgny Lindgrenit. Näiden jälkeen on Harukin vuoro. Ja kaino kysymys Kirsille: eikö tämä voisi olla seuraava kuukauden kirja?
29. maaliskuuta 2009 kello 13.06
Kiitos, Antti! Kiinnostukseni totisesti heräsi Harukin lukemiseen – josko pääsiäislomalla ottaisin.
Selvittelin muuten vielä tuota Nothombin saatavuutta Helmetistä ja kyllä Jane oli oikeassa! Saa sitä varatkin. Joskin suurin osa on bestseller-osastoa ja varaamisen ulottumattomissa (tuurilla sen voisi siis löytää pikalukuunkin ja kirjan ohuuden vuoksi aikakin voisi tällä kertaa riittää kirjan kahlaamiseen). Varausjono olikin sitten se toinen asia: huoh!
Kerttuli, olipa mielenkiintoista, miten eri tavalla asian koemme. Minullakin on Vaiteliaan naapurin lukemisesta jo aikaa niin paljon, etten tarkasti tässä pysty edes analysoimaan tuota kirjan imua. Sen kuitenkin muistan, että kirja sai aikaan myötähäpeän, kiusaantumisen ja inhonkin tunteita samalla, kun koko tilanne kaikessa absurdisuudessaan nauratti. Samaa tekniikkaa käyttää mielestäni Dahl. Pitäisi lukaista kirja varmasti nyt Samuraisyleilyn rinnalla uudestaan.
29. maaliskuuta 2009 kello 19.00
Antti, kyllä suoraan japanista kääntää esimerkiksi runoilija Kai Nieminen. Hän on kääntänyt ainakin kaksi osaa Shikibu Murasakin Genjin tarinaa, Kawabataa, Kenzaburo Oe:n kirjan ja Tanizakin Makiokan sisarukset. – Olen ihmetellyt itsekin, miksi Murakamit on käännetty englannista. Tosi kiinnostava kirjailija, erityisesti Sputnik rakastettuni valloitti minutkin.
30. maaliskuuta 2009 kello 14.32
Kafka rannalla oli kyllä tarkoitus käännättää suoraan japanista, se oli Tammen uutuusluettelossa jo viime (vai toissa?) vuonna. Julkaisuajankohtaa lykättiin ja kääntäjää vaihdettiin. Syitä tähän sopii arvailla.
1. huhtikuuta 2009 kello 11.29
Uteliaalle: Hyväntahtoiset on järkyttävä kirja. Se on niin laaja sekä käsiteltäviltä aiheiltaan että sivumäärältään. Lisäksi kirja käsittelee ihmisen pahuutta sellaisella otteella, että yöunet menivät muutamaan otteeseen kirjaa lukiessa, ja välillä ei tehnyt mieli tarttua kirjaan ollenkaan. Kirja on älykäs, hieno, monipuolinen ja erittäin rankka lukukokemus. Sen luettuani en uskalla sitä suositella eteenpäin, niin rajulta sen lukeminen minusta tuntui. Littell ei mielestäni vastaa niihin kysymyksiin, joita lukijalla on kirjan alussa, mutta silti kirja on hieno lukukokemus, mieleenpainuvimmasta päästä. Aika näyttänee mihin Littelistä on jatkossa.
1. huhtikuuta 2009 kello 13.54
Minäkin uskaltaudun kertomaan muutaman mielipiteen Hyväntahtoisista, vaikka olenkin vasta puolessa välissä. Saksalaiset kriitikot ovat arvostelleet sitä väkivaltapornosta ja kirjan alussa olin sitä mieltä, ettei siinä mässäillä julmuuksilla, mutta aina silloin tällöin tulee toisiin ajatuksiin. Toisaalta tulee sellainenkin tunne, että on tämä hyvä tietää, ehkäpä tuollaista on tapahtunut, lisäksi teksti on kirjoitettu niin mielenkiintoisesti, että sitä haluaa jatkaa. Kyllä Littell tuntuu tehneen tarkkaa taustatyötä, mutta on hän saanut kuvitellakin valtavan paljon. Ensimmäinen hirmutekoihin liittynyt ”oivallus” oli, että kymmenien ja satojen tuhansien juutalaisten likvidoiminen ampumalla oli liian hidasta ja sottaista puuhaa, joten sitten myöhemmin keksittiin keskitysleirit ja kaasukammiot. Oli suuria logistiikkaongelmiakin! Tässähän kuvattiin kommando-joukkoja, jotka siis pantiin tappamaan ihmisiä ilman oikeudenkäyntiä, aluksi edestä päin, lopulta niskaan, niin kävi nopeammin, kun uhrit asettuivat edellisten tapettujen päälle. Anteeksi, taisi tulla liian paksua tekstiä. Ei ihme, että alkoholismi, masennus, hulluuskohtaukset ja itsemurhat olivat tavallisia saksalaisten keskuudessa.
Stalingradissa saksalaisilla sotilaillakin oli pahempaa kuin Solsenitshynin keskitysleireillä ruoan puutteessa, syöpäläisten armoilla, tautien riehuessa ja sotatoimien seurauksena tietysti myös.
Toisaalta kirjassa on vaikka minkälaista filosointia ja esimerkiksi Kaukasuksen kielistä ja murteista selvityksiä sivutolkulla. Myös Bergjudejen alkuperää pohditaan kielellisin ja etnisin perustein, olisivatko siis alkuperäisiä oikeita vai myöhemmin kääntyneitä juutalaisia, fanaattisimpia rotuoppien kannattajia ironisoiden. Ystävyyttäkin on ja inhimillisyyden pilkahduksia sekä maisemakuvausta, takautumia päähenkilön lapsuuteen saakka, lisäksi kaikki häntä kuljetetaan kaikille sodan tärkeimmille tapahtumapaikoille, valtava panoraama siis kaikkinensa. Minä tiedän niin vähän siitä, mitä todella tapahtui, että vähän pelottaa se, miten luotettavaa teksti on. Pitäisi kai lukea lopuksi jotain dokumentääristä tai esseitä.
Kirjaa olisi voinut tiivistää parisataa sivua lukijaystävällisemmäksi, ainakin dialogia on turhan paljon, mutta se toisaalta keventää tekstiä. Sivut vain ovat silti täyteen ahdettuja ja isokokoisiakin.
1. huhtikuuta 2009 kello 18.09
Kärsisikö Murakami kovasti jos olisi varjokirjana?
1. huhtikuuta 2009 kello 18.53
Amria ja Eija G., kiitokset Hyväntahtoisia koskevista
kirjoituksistanne. Kirja alkaa pelottaa minua oikein
todella, en tiedä mitä teen kun se lopulta tulee kirjas-
tooni. Oletan, että joukkomurhat olivat sen verran
likaista työtä, että nopeita, käytännöllisiä menetelmiä
piti keksiä. Eri asia on haluanko ja jaksanko miettiä
asiaa.
Tämä jälleen kerran ei liity asiaan oikein mitenkään,
mutta Boris Pasternakin ja hänen serkkunsa Olga
Freidenbergin pitkä (1910 – 1954) kirjeenvaihto oli
suuri lukuelämys. Hyvin koskettavia olivat Olgan
piiritetystä Leningradista lähettämät kirjeet. O.F.
muuten tutki kirjallisuutta ja kirjoitti hyvin. Kirjeen-
vaihdon alussa B.P ja O.F. ovat nuoria ja huoletto-
mia, matkustelevat Italiassa. Boris tapaa Olgan
italialaisessa hotellissa, jonka ravintolassa tämä
elegantti neiti syö kilpikonnakeittoa. Boris ihastuu
ja jopa kosii Olgaa, mutta saa rukkaset kun on
Olgalle liian kömpelö. Myöhemmin kirjeenvaihto
saa tummia sävyjä, kuinkas muuten. Ja Pasternak
tasapainoilee, niin yksityiselämässä kuin politiikas-
sakin. Se mitä hän jättää kirjoittamatta ja mitä voi
lukea rivien välistä, on lähes yhtä kiinnostavaa
kun se mitä hän kirjoittaa.
1. huhtikuuta 2009 kello 19.55
Kyllä Murakami on liian laaja pelkäksi varjokirjaksi. Ei Haruki kärsisi, minä kylläkin Laita Kirsi se toukokuun kirjaksi, ja varjokirjaksi se biafralainen. Sitä ei ole moni ehtinyt lukea, ja hyvä olisi lukea.
1. huhtikuuta 2009 kello 21.30
Kannatan Antin ehdotusta!
3. huhtikuuta 2009 kello 14.38
Yllättävää kyllä, olen lukenut Samuraisyleilyn jo kuukausi takaperin. Nyt oli pakko asiasta mainita, vaikka yleensä olenkin vain pelkkä syrjästäseuraaja tässä piirissä (joka tosin ei haittaa, onhan sivustakatsojista ja sivullisista kirjoitettu klassikkoromaanejakin
, sillä useimmiten tulen tänne hankkimaan kirjavinkkejä ja tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun olen jo johonkin kirjaan tarttunut ennen kuin täällä on sitä hoksattu puida. Ehkä tulen keskustelemaankin kirjasta, sillä tykkäsin siitä kovasti niin kuin muistakin Nothombin suomennetuista.